lauantai 9. elokuuta 2014

Käsittämätön motivaatio


Minulla on yksi kahden ja puolen kuukauden sairaalakokemus ja kaksi yhden viikon mittaista sairaalakokemusta. Minulla on myös omaisia, joilla on viikkojen sairaalakokemuksia. Nyt juuri kuluneella viikolla olen ollut sairaalassa omaistani katsomassa. Ja joka kerta yllätyn!




Tällainen liikennemerkki kertoo sairaalasta. Tässä blogissa ihmetellään sairaalaväen käsittämätöntä motivaatiota.







En ylläty siitä, että huippumodernissa sairaalassa WC- altaan viemäri on tukossa. Enkä siitäkään, että vessan oven sulkija on niin voimakas, ettei rollaattorilla kulkeva vanhus pääse ovesta ilman apua. En myöskään ylläty siitä, että näillä helteillä potilashuoneen oven välissä on pidettävä vierailijoille tarkoitettua jakkaraa, koska ilman väkisin auki pidettyä ovea huoneeseen tulee tukahduttavan kuuma - vieras sitten seisoskelee nurkassa tai istuu potilaan sängyllä.

Tekniikka pettää, ihminen ei
Miksi minä näistä yllättyisin, nämähän ovat kaikki vain tekniikkaa. Ne ovat myös helposti korjattavissa, kunhan vain joku kerkiäisi tai ajattelisi. Miksi muuten ei tällaisia yksinkertaisia asioita saada toimimaan – nehän ovat vain tekniikkaa? Kyllä kai me yleisesti ajattelemme että tekniikka pelaa, ihmiset vain pettävät.   Nyt kuitenkin jälleen vaikuttaa siltä, että kaikki on toisin!


Jos ovet eivät toimi tai jos ilmastointi ei toimi tai jos viemäri ei vedä – hyväksymme tuon. MIKSI?  Mutta sairaalassa on valtava arsenaali lääkinnällisiä laitteita. Niiden on toimittava. Ne toimivatkin, mutta vain jatkuvan huolenpidon alaisina. Tekniikka näyttää pettävän siinä missä ihminen kestää.


Kädestä pitämisen vallankumous
Mutta nyt pääsemme otsikon asiaan, lähes käsittämättömältä tuntuvaan tosiasiaan: järjestään ja kaikissa minun kokemissani paikoissa sairaalahenkilökunta on huippuunsa ystävällistä. He hymyilevät, he puhuvat ystävällisesti, he vastaavat kysyttäessä ja kysyvät vastatakseen - jos joku näyttää kysyvältä. Viimeksi tänään minua auttoi punkkiepäilyksissäni terveyskeskuksen ihastuttavan varmaotteinen ja samalla hersyvästi naurava terveydenhoitaja. Samoin tänään kohtasin sairaanhoitajan, joka oli juuri saanut kylvetettyä lähiomaiseni paraatikuntoon. Hänen oli täytynyt pakottaa omaiseni suihkuun – ”kun minulla oli siinä pieni väliaika – nyt menenkin sitten varsinaisiin työhommiin”. Siis väliaikatyönä rollaattoripotilaan täyspesu!


 Sairaaloiden ja terveyskeskusten henkilökunnan asennemaailma on lähes käsittämätön. He ovat kehittäneet kädestä pitämisen vallankumouksen. Ihan itse! Vai luulitteko, että jokin koulutuspalvelu tarjoava nettikoulutuksen tai kirjekurssien (Hups! Se oli ennen!) kansainvälinen pörssiyhtiö oli tuon motivaation tarjoillut? Hyvä kysymys kuuluu: onko se kuitenkin totta, että kysymys on kutsumuksesta?

Miten ihmiskoneisto voi saada tällaisen käyttäytymismallin? Miten tuollaisen käyttäytymismallin syntyminen on mahdollista jättimäisessä organisaatiossa?  Sama malli tuntuu myös toimivan päiväkodeissa ja VR:n junissa.

Minun kokemukseni päiväkodista ovat kuitenkin tosin hyvin vähäisiä, ne rajoittuvat isovanhempien päivään. Ja isovanhempien päivänä tapaa yllättäen toisia isovanhempia. Isovanhempien kohtaaminen saattaa olla riemastuttavaa. Lapset voivat siinä hetkeksi jäädä sivurooliin. Todisteena:
http://penttimurole.blogspot.fi/2013/03/paivakoti-onnelassa-tapaat-tuttuja.html

Vanhainkoteja on paljon moitittu, samoin pitkäaikaissairaiden sairaalaosastoja. Minun vierailijakokemukseni noissa paikoissa ovat hyviä.

VR:n junissa ystävällinen kondari saattaa olla positiivisen aamunavauksen ratkaiseva laukaisija. Ehkä kaikki toimii tuo toimii myös verovirastossa ja poliisiasemalla? Verovirastossa ja poliisiasemalla käynnit ovat kuitenkin meikäläisellä hyvin harvinaisia, joten tuo ehkä pantakoon satunnaisten arvausten piikkiin. Vanhainkodista tulen saamaan kokemuksia aikanaan. En siis ole kypsä omakohtaisiin kommentteihin tulevaisuuteni sijoitusympäristön osalta.
  


Jos nyt jonkin alan sähköposteja tulee jatkuvana virtana, palomuureista huolimatta, ne ovat koulutusta. Sinua ollaan valmiita kouluttamaan kirjoittamaan, puhumaan, neuvottelemaan, olemaan stressivapaa, joogaamaan, mitä vielä? No vaikka mitä. Koulutuksessa saatetaan arpoa tavoitteita, Fingerporin malliin, mutta siellä saatetaan myös kouluttaa muodin visuaalista markkinointia, toimittajan etiikkaa, tulevaisuuden ennakointia tai portaali-ilmeen suunnittelua, puhumattakaan selfie-kuvien ottotekniikasta tai ripsienhoitokursseista.

Minulla sairaalassa ainoa todellinen ongelma oli piuhoihin sotkeutuminen
Noin vuosi sitten tapahtuneen sairaalareissuni ongelma ei suinkaan ollut hoito tai paranemisen hitaus. Eikä missään tapauksessa henkilökunta. Se oli piuhoihin sotkeutuminen. Jos siviilielämässä ihminen sotkeutuu erilaisiin piuhoihin, niin sairaalaelämässä tämä on saletti. Tavanomaisten kännykän laturipiuhojen ja vanhojen vääräpiikkisten laturien piuhojen, silmälasipiuhojen ja tietokoneen laturipiuhojen ja niihin sotkeutuneiden hiiripiuhojen lisäksi tulevat sängyn säätimen piuhat, hoitajan kutsukellon ja radion piuhat, hengitystukilaitteen piuhat sekä hengitystukilaitteen varsinaiset letkut. Nuo kun vielä sekoittuvat ”sorsan” hieman ruosteelle vivahtavaan peltikoriin. Valokatkaisin on tuntemattomassa paikassa – ulottumattomissa. Kun kytket tietokoneen laturin asianmukaisesti seinään alkaa vikavirtahälytys ja ikään kuin ilmastointilaitteen humina. Kaikki mikä on teknistä, on sotkussa. Onneksi tuossa sotkussa ei ole varsinaisia lääketieteellisen hoidon piuhoja – ainakaan paljoa. Siis jälleen se oli tekniikka, joka oli solmussa. Hoitsut sen sijaan ovat ihania, keskustelevia, hoitavat, paijailevat, lepertelevät – kaikkea sopivina annoksina.
  


Jos nyt tietokoneen akun latauksen lasku synnyttää todellisen parkourin, niin samanlaisia seurauksia saattaa olla kännykän laturin katoamisesta pyykkikoppaan tai Ipadin kätkeytymisestä sanomalehden alle, puhumattakaan Nintendon putoamisesta kesämökin ulkomakkiin. Tätä ei kuitenkaan voi verrata sairaalan potilashuoneiden johtovyyhdistä selviämistaisteluun. Kaikesta katastrofista huolimatta ihana hoitoväki vain hymyilee ja pitää kädestä! Kiitos heille tuosta käsittämättömästä motivaatiosta.


3 kommenttia:

  1. Olet, Pena, loistoesimerkki positiivisesta asennoitumisesta ja hyvästä huumorista. Kiva. I

    VastaaPoista
  2. Minulla on täysin samanlaisia kokemuksia sairaaloista, TAYSsia myöten. Ihmettelen yhä niiden ihmisten jaksamista ja ystävällisyyttä! Tosin piuhoihin en paljon ole sotkeutunut, ja jos jokin on yön liikunnan vuoksi irronnut, yhtävällinen hoitaja tulee heti kiinnittämään sen.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä todellakin täytyy positiivisesti ihmetellä, kuinka sairaalan henkilökunnalla, lähinnä hoitajilla kaikesta kiireestä huolimatta riittää aikaa ja ystävällisyyttä, joskus aika vaativillekin potilaille.

    VastaaPoista