perjantai 1. elokuuta 2014

Sähköpyörien ”kestotesti”

Olen kirjoitellut puolentoista vuoden aikana puolitoistasataa blogitekstiä. Niistä ylivoimaisesti luetuin on teksti nimeltä ”sähköpyörä”. Ehkä olen nyt kiinnostuneille velkaa pitkäaikaistestin tulokset pyörien toiminnasta. Ensimmäinen pyörä on mallia Helkama 2800. Se tuli ostettua vuonna 2010. Olin joutunut kesällä 2009 moottoripyöräkolariin. Auto teki u-käännöksen edessäni ja törmäsin auton kylkeen. Ilmalennon aikana mietin tulevaisuuttani. Outoa! Ihmisethän sanovat, että tällaisessa tilanteessa elämä kulkee filminä ohi. Ei, ainoa ajatus oli itsekkäästi: millainen Murole tuolta nousee? No, asfaltilla havaitsin olevani tajuissani. Oikea jalka oli kuitenkin kuin tulessa – lonkaluu oli irronnut kupistaan. Seurasi kolmen kuukauden sairaalareissu.





Moottoripyöräkolari johti sähköpyöräilyn ihanaan maailmaan. Sinne se jäi Scarabeo Veturitien varteen ja mies kuskattiin Töölön vanhaan punikseen. Mutta tästähän on jo viisi vuotta.

Polttomoottorista sähkömoottoriin
Hetkinen, tässä ei ollut tarkoitus kertoa kohtalokkaasta kolarista, tarkoitus oli kertoa sähköpyörästä. Selitys: sähköpyörä liittyy kolarin jälkeiseen tilaan! Kainalokepeillä kävellessä liikkumisen reviiri putosi pariin sataan metriin. Talvella tosin potkurilla oli mahdollista laajentaa reviiriä noin yhteen kilometriin. Siinä oltiin kuitenkin rankasti sään ja hiekoittajien armoilla. Hassu huomio: liikuntavirasto on huomattavasti rakennusvirastoa tehokkaampi hiekoittaja. Ulkoiluteillä on täysin mahdotonta liikkua potkurilla – niin tehokas on lenkkeilypolkujen hoito. Kevät tuli ja reviirin kanssa oli ongelma. Tavallisella polkupyörällä ei pystynyt liikkumaan. Jalka ei noussut satulan yli, eikä ylämäessä pystynyt polkemaan seisomaan nousten. Tähän ongelmaan löytyi ratkaisu: sähköpyörä. Marssin – hetkinen, en kyllä marssinut, linkkasin kepin kanssa Käpylään Velosportin asiantuntevaan huomaan. Kunhan ensin lausuin tuon vakiokutsun: ”Missähän se Nieminen on?” Ja Raimo saapui paikalle. Kaupat tehtiin heti. Pyörän hinta oli vajaat 2000 euroa.
  
 

Helkama 2800 Panasonicin moottorilla on käyttäjäystävällinen sähköpyörä. Etuhaarukka on jousitettu, mutta myös satulatangossa on joustoa.

Pyörä saapui ja alkoi uusi elämä
Elämä johon kuului moninkertaistunut liikkumisen reviiri. Minulla normireitti kulki kotoa, Pirkkolan urheilupuiston ääreltä Pitkäkoskelle, Vantaanjoen vartta Ruutinkoskelle, Ruutinkoskelta Torpparinmäkeen ja sieltä jälleen Pakilaan kotitanhuville. Tuohon reittiin taisi aika usein sisältyä myös vakio-osa pitkin Pirkkolan puropuistoa professori Lauri Kettusen entisen huvilan ohittaen. Kettusen talo on Lars Sonckin piirtämä, ehkä Pakilan ainoa arvorakennus, Pakilahan oli työväen seutua, köyhän kansan seutua, ei siellä ennen vanhaan herrat asuneet – nythän se on eräs Helsingin hyvätuloisimpia alueita – vaikka ei päältä näy!

Uskotteko että tuo omakohtainen mahdollisuus laajentaa pyöräilyn kautta reviiriä oli äärettömän arvokasta, suorastaan huumaavan arvokasta. Niin arvokasta, että luulisi sähköpyöräilyn olevan huonosti kävelevien liikunta- ja kuntoutustoimintana enemmän esillä. Ja vieläkin enemmän luulisi havaitun, että pyöräily antaa henkistä vireyttä ympäristön kokemisen mahdollisuuden kautta.

Ruokahalun kasvaessa hankittiin toinen pyörä. Nyt olimme Liisa ja minä Kemiön pyöräretkillä tasa-arvoisia jyrkkien mäkien nousun suhteen.
   


Cannondale on pyörien aatelia. Hollantilaisen musta väri haluaa ilmaista asenteita. Siis mitä? Minä olen tuohon sähköiseen naisten pyörään rakastunut.

Suosittelen pyöräilyä jalkakäytävillä
Pyöräily sähköpyörällä kaupungissa on erittäin mukavaa. Jalkakäytävillä pyöräily on kuitenkin lähes välttämätöntä. Puolentoista jalan voimin pyöräily edellyttää pysähtelyn mahdollisuutta, eikä vanhuksen ryppyjen peittämissä silmäkulmissa ole riittävän avaraa tilannenäköä autoilunopeuksiin sovellettavissa. Tästäpä pääsenkin rienaamaan kaupunkipyöräilyn ystäviä tuosta alinomaisesta jalkakäytävällä pyöräilystä jankuttamisesta. Miten ihmeessä tuo asia voi olla niin tulenarka? Minusta lasten ja vanhusten oikea pyöräilypaikka on jalkakäytävä – varsinkin silloin kun pyörätie puuttuu. Työmatka-, retki- ja kilpapyöräilijät sopivat hyvin ajoradalle. Mopot eivät missään olosuhteissa sovi pyöräteille. Kertokaa minulle pyöräilyn ystävät miksi tuo jalkakäytävällä tapahtuva hidas pyöräily on teidän hampaissanne?

Sivuhuomautus: Asuimme Liisan kanssa muutama vuosi sitten pari kuukautta New Yorkissa, Brooklynillä. Pyöräilimme Manhattanilla ja Brooklynissä tuona aikana lähes 300 kilometriä. Siitä 90 % jalkakäytävillä. Vasta viimeisenä pyöräilypäivänä poliisipartio pysäytti meidät. Erikoistehtävänä oli torua jalkakäytävillä pyöräileviä. Antoivat ulkomaalaisille anteeksi.



Sankarimatkailija Hudsonin rannalla NYC:in pyöräilyretkillä. Ajaessa käytettiin kyllä kypärää ja säästä johtuen villalapasia. Silloin pyöräiltiin jalkakäytävillä.

Käyttötestin tulokset
Sähköavusteisesti ajettavan matkan pituus on tietysti kiinnostava asia. Tehtaat ilmoittavat houkuttelevan pitkiä sähköavusteisesti ajettavia matkoja. Onko kysymys samasta kun euronormien mukainen autojen kulutusmittaus? Todellinen kulutus on reippaasti ilmoitettua suurempi. Esimerkiksi siihen tapaan kuin nyt minun uusi plug-in hybridini ilmoittaa kulutuksekseen 1,9 l/100 km ja todellinen kulutus mökille ajettaessa on 5,8 l/100 km.  Kaupungissa taas kun ajan yhden päivän ajot latausten välillä bensan kulutus on nolla.

Kyllä, pyörissä on samaa harhaanjohtavaa informaatiota sähköavusteisen ajomatkan suhteen. Minä tarvitsen jalkapuolisuuden vuoksi täyttä avustusta – joka Canondalessa kulkee nimellä ”turbo”. Turbolla voin ajaa mukavasti 60 km, vaikka tehdas ilmoittaa ”normaaliajomatkaksi” sähköllä reilusti toistasataa kilometri, jopa 150 km. Taas tuo pienemmällä akulla toimiva Helkama lupaili alkuun noin 65 kilometrin ajomatkaa. Todellinen matka Helkaman maksimiavustuksella oli akun tuoreina aikoina 35 km ja nyt kuihtuneella akulla 25 km. Tuohon tilanteeseen voi sopeutua, kunhan sen tietää. Normaalijalkaisen pienemmällä avustuksella ajomatkat ovat tietysti kaksin-, kolminkertaisia. Täysin riittäviä. Liisa ei ajaessaan sähköpyörällä käytä koskaan täyttä avustusta – ei kuulemma muuten maistu lainkaan pyöräilyltä.
  


Cannondalen mittaristo on vaikuttava. Tässä näkyy nyt kolme asiaa: ajettu matka, matkalla käytetty keskinopeus ja matkalla käytetty maksiminopeus.  Lisäksi mittari näyttää jäljellä olevan sähköavusteisen kilometrimäärän, kellonajan ja matkaan käytetyn ajan. Pidän aina esillä sähköavusteisesti ajetttavaa kilometrimäärää eli akun kestoa. Mittari näyttää myös akun lataustilan sekä käytetyn poljinvoiman. Sähköavusteisuuden taso voidaan säätää neljälle tasolle ja vielä 0-avustustasolle.
  


Helkaman ”mittaristo” ja säätölaitteet ovat yksinkertaisempaa tasoa. Ylempi palkki kertoo jäljellä olevan akun kapasiteetin, alempi palkki taas osittaa avustuksen tason. Vaihtoehtoja on kolme.

Molempien ajossa olevien pyörien tekninen taso on korkea – kunhan muistaa aika-ajoin kiristellä kuusioavaimella monipuolista kiinnitysruuvien valikoimaa. Vaihde on myös hyvä oppia säätämään kohdalleen. Siis pitäkääpä taskussa kuusioavainsettiä.

Jarrujen teho Helkamassa on hyvinkin heikko, kun ajelee Tallinnassa Toompean jyrkkiä alamäkiä. Sekin saattaa olla suhteessa kuskin painoon. Cannondalen levyjarrut ovat taas hyvin ärhäkät ja tehoa riittää. Etujarrua ei kannata vetää vahingossa lukkoon – seurauksena on kuperkeikka!”

Renkaiden suhteen olen hieman ihmetellyt näitä nykyajan kumeja. Cannondalessa on Schwalben laaturenkaat, mutta miksi ne tyhjenevät itsekseen niin nopeasti? Aina viikon välein saa olla pumpun kanssa heilumassa. Jos rengas on hiemankin tyhjä, se nuljahtelee 120 kilon painoisen pyöräilijän alla ilkeästi. Meikäläiselle uudenlaiset venttiilit tuottivat myös alkuvaikeuksia.

Jatkuvassa kuljetuksessa auton peräkoukkuun kytkevässä pyörätelineessä on ongelmansa. Thulen teline on erinomainen sinänsä, mutta kahden sähköpyörän yhtäaikainen kuljettaminen synnyttää ahtautta kiinnityksessä. Auton katolle ei tällaisia raskaita pyöriä voi nostella. Lähinnä jarruvaijereiden ja sähköjohtojen suhteen on perätelinelastauksessa oltava huolellinen. Poliisi ei onneksi ole koskaan puuttunut takarekkarit peittävään pyörälastaukseen.



Summa summarum: sähköpyörä on erinomainen laite!

3 kommenttia:

  1. Erinomainen laite tuo sähköpyörä :)

    VastaaPoista
  2. Pena
    Luin Blogisi sähköpyöristä. Yritin vastata sinne kommenttisivustolle, mutta eihän se toimi. Siksiköhän kukaan ei juuri kommentoi. Vaikka syytä olisi. Käytännön ohjeet olisi laitettava näkyviin; esim. Kommentoi, jolloin avautuu rekisteröintisivusto ja sitten vasta kommenttiruutu. Lopussa komento; lähetä.

    Ihastuin blogiisi - se on juuri sitä, mistä minäkin haaveilen.

    Joka kevät menen Itiksen polkupyöräliikkeeseen ja sormeilen sähköpuyörää.
    Haaveilen niinkuin pikkupoika. Kerran sain päivän ajella Soliferilla. Upea kokemus, ajelin pitkin Itäkeskusta ja meidänkin suuntaan. Käytin kaikkia apuja, poljin vimmatusti ja samalla mäkeen jouduttuani laitoin avut päälle.
    Ihanaa oli tunne. Polkupyörän painopiste on alhaalla, naistenpyörään pääsee huonompikinjalkainen kipuamaan. Eikun menoksi.

    Talvella Vartiokylän postinaisemme ajelee sähköavusteisella. Valitteli polviaan ja sai avusteisen pyörän. Sohjossa kuulemma mainio on hänen pyöränsä. Pitkittää työelämäänsä kummasti.

    Eilen tapasin Hiroshima-illassa Oopperan areenalla Jacke Södermanin - intohimoinen pyöräilijä. Puhuttiin Blogistasi - suosittelin. Jacke totesi, että ei ne polvet niinkään pyöräilyssä rasitu vaan sydän. Siksi sähköavusteinen pyörä on erinomainen myös sydänoireista kärsivälle. Auttaa ulkoilussa ja liikunnassa sekä virkistää.
    terveisin.
    Kari Karanko

    VastaaPoista
  3. Kiintoisaa luettavaa .En tiennyt, että on olemassa sähköpyöriä. Ehkä sellaiseen joutuu joskus turvautumaan .jos liikkuminen hankaloituu ja bensän hinta menee kohtuuttomaksi. .Lähireissut voisi hyvin tehdä sähköpyörällä. Tervehdys, I

    VastaaPoista