torstai 13. marraskuuta 2014

Luovuuden alkuaineet

Useimmat mainokset ovat varsin ala-arvoisia niin ajatukseltaan kuin grafiikaltaan. Erityisesti televisiomainonta on surullisen heikkoa. No, kun tuota mainosten muodostamaa jätepaperitulvaa Hesarin liitteenä tuskailee, eipä tuo suru hälvene silloinkaan. Miten on mahdollista että tuollaista kallista mainosinvaasiota voidaan toteuttaa suorastaan tuskallisen ala-arvoisesti? Siinä voi olla kolme syytä: kansa on niin vietävän huonolla maulla varustettu, että nuo mainokset juuri iskevät kuluttajan himosyömähampaaseen, tai sitten mainoksentekijät ovat niin vietävän heikkoja, etteivät pysty parempaan, tai sitten on vain niin, että mainostajat eivät jaksa maksaa, vaan kilpailuttavat mainoksenteon kuiviin. Sama mikä tapahtuu kaupunkisuuttelun tai rakennussuunnittelun alalla, tapahtuu siis ilmeisesti myös mainosalalla. Siis laatu kilpailutetaan kuiviin. Rahat menevät bisnesmanagementfirmojen taskuun, niissä näyttää kukkivan tekotulossysteemi ja optioideologia. Säästä rahaa ja pistä se omaan taskuusi!

Mutta nyt oli hauska poikkeus Taide - lehden takakannessa oli mainos Ateneumissa esillä olevasta näyttelystä: Sibelius ja taiteen maailma. Mainoksen tekijä oli tehnyt arvionsa Sibben luovuuden lähteistä: suomalaista sisua 28 %, taiteilijatovereiden vuorovaikutusta 22 %, kansallisromantiikkaa 21 %, löytöretkiä maailmalle 17 %, melankoliaa ja mytologiaa 13 % ja Ainolan tunnelmaa 9 %. Tuo oli jännä lähestymistapa. Mistä aineksista nero on tehty? Siihen annettiin yksi vastaus näissä prosenttiluvuissa.

Soveltuvatko nämä mallit kaupunkisuunnitteluun?
Ryhdyimme Liisan kanssa pohtimaan oman alamme eli kaupunkisuunnittelun käytössä olevien resurssien suhdetta tähän ”sibbekuvioon”.

Suomalaista sisua suunnittelijoilta kyllä löytyy, ehkä liikaakin, sillä sisuuntuessa joskus ajatus unohtuu. Se tuppaa myös unohtumaan työnteon prosessimaisuudessa. Luovat pysähdykset puuttuvat. Suomalainen sisu saattaa siis tarkoittaa pään hakkaamista suomalaiseen koivuun. Sen varmaan toteuttivat nokialaiset optiorouvat ja herrat tuhotessaan maailmanbrändin käden käänteessä. Suomalainen sananlasku sanoo: Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.




Eero Järnefeltin ”Raatajat rahanalaiset” vuodelta 1893 sopisi ehkä suomalaisen sisun ikoniksi: ”tuop on piika pikkarainen raataja rahanalainen”.

Työtovereiden vuorovaikutus on tai olisi äärimmäisen hyvä juttu. Erilaisista ryhmätyömuodoista olisi kyllä ammennettavissa lisää luovuutta. Minun sähköpostini täyttyy tulvasta koulutustarjontaa. Tarjotaan neuvottelutaitoa ja puhetaitoa, tarjotaan visuaalista markkinointia, etätyötaitoa ja paikkatietotaitoa. Usein ne ovat yksilötaitoja. Harvemmin tarjotaan viisaustaitoja tai ryhmätyötaitoja tai ajatuksen uudistavaa vallankumousta. Ryhmätyön suuri salaisuus on hiljaisen tiedon mobilisoiminen yhdessä ajatusten vallankumouksen kanssa. On saatava aikaan disharmonia ja kontrapunktit. Nämä asiat voivat syntyä vain tavoitteellisessa ryhmässä. Ryhmä ei toimi jos ei ole kapellimestaria ja ensiviulistia. Orkesteri ei soita ilman konduktööriä. Vuorovaikutus syntyy vain johdettuna, mutta ei käskettynä – työtovereiden voimin.
  
”Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat, ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua´, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa!” Näin lauloi Aulikki Oksanen vuona 1971. Ei voi sanoa myöskään Marseljeesin olleen huippuunsa myönteinen ihmisten arvon suhteen: verinen lippu oli nostettu! Allons, enfants de la patrie, le jour de gloire est arrivé ! Contre nous de la tyrannie, l’étendard sanglant est levé, l’étendard sanglant est levé. Delacroixin vuonna 1830 maalaama taulu kertoo vuorovaikutuksesta – tosin osa vaikuttajista kaatuneina! Työtovereiden vuorovaikutus ei nyt ole välttämättä vallankumousta, mutta siihen on pakko sisältyä ajatusten vallankumous. Tämä pätee kaupunkisuunnitteluun.

Kansallisromantiikka on jotain, joka liittyy suomikuvaan. Kansainvälisesti suomiromantiikka olisi hyvää myyntitavaraa, emme me kuitenkaan hennesmaukalle pärjää. Suomella on jotain slaavilaisugrilaista eksotiikka, jota voitaisiin nykypäivänäkin tuottaa. Siispä teemme sen johtopäätöksen, että kansallisromantiikka olisi hyvä luovuustuotteen alkuaine. Se pätee taiteeseen, taideteollisuuteen, arkkitehtuuriin, insinööritieteisiin, kirjallisuuteen, musiikkiin, jopa politiikkaan! Kuulen äänen, se sanoo tämän ajatuksen mielikuvituksellisen typeräksi – nyt monikulttuuristumisen aattona. Kysyn - onko se monikulttuurisuutta että luovumme omasta kulttuuristamme?


Pohjan akan tyttäret olivat kaunottaria. Niille oli tavoittelijoita etelästä. Näissä naimakaupoissa jouduttiin myös sampo antamaan myötäjäisiksi. Sampo piti kuitenkin ryöstettämän takaisin. Nyt taidamme olla samassa tilanteessa – sampoa olisi puolustettava tai oikeastaan se olisi ryöstettävä takaisin. Akseli G-K kuvasi tilannetta vuonna 1896 maalaamassaan teoksessa Sammon puolustus.

Seuraavaksi tärkein Sibbelle asetettu luovuuden lähde oli maailmalle tehdyissä löytöretkissä. Tämä on mielenkiintoista ja samalla totta. Olen muuten usein katsellut Rapallossa sijaitseva hotellia, silloiselta nimeltään Pension Suisse, sittemmin nimeltään Hotel Sibelius ja nyt: unohdin! Siellä, tai myös läheisessä Villa del Signor Molfinossa maestro sävelsi toisen sinfoniansa vuonna 1901. (Kantaesitys oli maaliskuussa 1902).  Mutta sinne hän myös unohti vaimonsa sairaiden tyttäriensä kanssa lähtiessään itse Roomaan humputtelemaan. Sibelius teki muuten useita ulkomaan matkoja. Hän teki elämänsä aikana yli 40 ulkomaanmatkaa. Yksi matka ulottui Yhdysvaltoihin, Pietariin hän teki 3 matkaa ja Moskovaan yhden matkan. Baltian maihin, tai niiden kautta Sibelius matkusti 4 kertaa. Keski-Euroopan lukuisat matkat kulkivat useimmiten Berliinin kautta, Italiaan Sibelius teki 5 matkaa. Junissa ja laivoissa Sibelius oli kuin kotonaan. Raitiovaunua hän käytti satunnaisesti ja jopa ”maanalaistakin” Pariisissa, mutta linja-autoja hän karttoi, puhumattakaan nyt lentokoneesta. Sellaiseen hän ei astunut kertaakaan pitkän elämänsä aikana.
  
Sibelius kulki tämän Berliinin Lehrter-aseman kautta lukuisia kertoja matkoillaan Euroopassa. Ehdotan kaikille monia löytöretkiä. Niin voitaisiin kirkastaa luovuutta kansallisessa hengessä.

Sitten arvellaan melankolia ja mytologia seuraavaksi vaikuttavimpina luovuuden alkuaineina.  YLE - uutiset kirjoitti pari vuotta sitten: ”Suomi on tuhansien murheellisten laulujen maa, sillä suurin osa suomalaisista lauluista heijastaa melankoliaa ja suomalaiset tarpovat polvia myöten mollissa. Syynä voidaan pitää suomalaisten mielenlaatua ja luterilaisia perinteitä. Hiukan lohtua on luvassa, sillä mollivire saattaa tulevaisuudessa muuttua iloisempaan suuntaan kansainvälistymisen myötä.” Tuo ”kansainvälistymisen suuntaan” oli pahasti sanottu, sillä juuri tuo melankolia ja erityisesti suomalainen mytologia saattaisivat olla jotain jota kansainvälisyys ei voi meiltä viedä. Emme kai halua kansainvälistyä? Suomalaisuuden luovuuden ja kilpailukyvyn kannalta olisi ehdottomista hyvä sisällyttää meidän mytologiaamme, niin taiteeseen kuin arkkitehtuuriinkin. Näin teki tunnetuin kulttuurisuomalainen Jean Sibelius, niin teki myös toiseksi tunnetuin kulttuurisuomalainen Alvar Aalto.  (PS. Kuuluisimpia ovat tietysti kilpa-autoilijat, mutta heidän luovuutensa liittyy ratin pyöritykseen ja perstuntumaan – merkittävää suomalaisuutta sekin.)
   
Sammon taonta tulisi saada jälleen käyntiin. Gallen-Kallela maalasi taulun meidän opiksemme jo vuonna 1893. Nyt 121 vuotta myöhemmin käynnistämistä olisi jälleen hyvä kokeilla. Se ei ole kone!

Viimeisenä ja vähäisimpänä Sibeliuksen luovuuden raaka-aineena mainitaan Ainolan tunnelma. Mielenkiintoista että paikan henki ja talon henki on nostettu mukaan. Genius Loci, sehän oli roomalaisilla henki, joka suojeli paikkaa. Ilmeisesti Ainola Sibeliukselle oli turvapaikka, siellä asui henki. Henki varmaan yritti kaikkensa myös tuon viimeisen odotetun sinfonian suhteen. Mutta kun henki ei yksin riitä, tarvitaan myös se ihmisolento yhteistyöhön. Joskus se on myöhäistä. Suunnittelussa tämä ilmiö jota kutsutaan ”paikan hengeksi” jää lähes aina tavoittamatta. Henki ei saavu paikalle. Paikka ei ole otollinen. Edellytykset paikan hengelle tulisi luoda prosessin alkaessa. Ne eivät ole tekniikkaa tai normeja. Ne ovat mittakaavaa, luontoa, värejä, kosketusta ja kaiken kruununa: NE JUMALAISET IHMISET. Nuo alkuaineet olivat Ainolassa.

Lars Sonckin 1903 suunnittelemassa Ainolassa asui paikan henki. Tätä henkeä olemme kutsumalla kutsuneet nykyaikaisen rakentamisen hengeksi. Emme kuitenkaan ole viime aikoina saaneet yhteyttä.

 Skål!

Lainaan jälleen ystävääni Roger Wingreniä: ”Todellisen työn, luovan työn tuntee siitä, että se on jatkuva taistelua tyydytyksen ja kaipuun välillä. Kaipuussa oppia tuntemaan maailmaa, tuntemaan todellisuutta. Tyydytys on aina katoavaista, onni on aina katoavaista. Goethe sanoi itsestään, ettei hän ole ollut yhtäkään kokonaista päivää täysin onnellinen, koska onni johtaa haluttomuuteen ja vahingoittaa ihmishenkeä. Post coitum omne animals triste est, yhdynnän jälkeen kaikki eläimet ovat surullisia. Kylläinen päivä ei ole näin ollen päivistä suurin, suurin päivä on janon päivä. Näin sanoo ruotsalainen runoilija Karin Boije. Den mätta dagen är alltid störst, den största dagen är en dag av törst. ”Skål ajatuksillenne!

1 kommentti:

  1. Luovuuden alkuaineet / Soveltuvatko nämä mallit kaupunkisuunnitteluun?

    Mielestäni juu ja ei. Kun tänään uutisista kuulin, että Helsingin pisararadan toteutus ja rahoitus siirretään hamaan tulevaisuuteen. Nokia varmaankin takoi päätä seinään, kun luovuus puuttui, Apple ym. harppasivat pitkälle.
    On käsittämätöntä, että poliitikot, tässä tapauksessa Helsingin kunnanvaltuutetut eivät ymmärrä pyytää konsultaatiota alan ammattilaisilta, vaan tilaavat ja tuhlaavat rahoja täysin virheelliseen kokonaiskuvaan ja kokonaisuuteen päättyviltä konsulltifirmoilta.
    Yhteenvetona kuitenkin,
    nyt, kun Metro-laajennus on meneillään, olisi kaiketi tämän Metroprojektin aikana relevanttia ratkaista myös Pisararata suunnittelun käytännön toteutus ja näin säästyisi kustannuksia.
    Uskon , että kaupunkisuunnitteluun eriloistunut insinööri ja arkkitehti, jotka ymmärtävät kaupungin kaavoituksen ja sen myötä tulevien ongelmien "ongelmat" pääsevät eteenpäin.

    VastaaPoista