Taidetta vai töhryä?

Kaupunkitaide on minulla pienoisen kiinnostuksen kohde, kaikissa muodoissaan, siis taideteokset kaupunkiympäristössä ja taide kaupungista. Erityinen kiinnostuksen kohde se on vaimolleni Liisalle. Niinpä nyt marssimme AMA – galleriaan Rikhardinkadulla tutustuaksemme Minna Sjöholmin kaupunkimaalauksiin. Ne näyttävät kaukaa katsottuna grafiikalta, mutta ovatkin öljyväritöitä. Kauppakin näyttää käyneen, muutamia punaisia tarroja näkyy. Kivaa ja miltei harvinaista että näkee kaupunkikuvia. Minnan kuvissa on vangittua tunnelmaa. Sumuiset kuvat kiehtovat. Jotkut kuvat näyttävät valokuvilta. ne eivät oikeastaan kiehdo. Tietysti sydän sykähtää kun näkee vauhdikkaat kuvat metrovaunuista. Onhan elämässäni merkittävä työpanos kulunut metroasioissa. Ajattelen, että tuo kuva olisi hyvä saada liikennelaitoksen uuden toimitusjohtajan seinälle. Mutta mistä sponsori?

Hyvä, mutta enemmän kaupunkikuvien tekijöitä – pyydän!  (Kaupunkitaiteessa on monia muotoja, mutta nyt puhun pääasiassa maalauksista ja töhryistä).

Minna Sjöholmin maalaukset Galleria AMA:ssa Rikhardinkadulla ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia, siis liikkeelle, aikaa on 23.11. saakka.

Vanhat mestarit

Tarinan alku on hyvä saada juurrutettua historiaan. Kun nyt roomalaisten lattiamosaiikit tai Pompeijin railakkaat seinämaalaukset vaikuttavat hieman kaukaisilta, aloitetaan Venetsian suuresta kaupunkimaalarista Canalettosta. Hän maalasi lukuisia kaupunkikuvia – täynnä elämää, ihmisiä. Tuossa alla olevassa kuvassa näkyy Arsenalin telakan portti. Miksi tuo paikka? Koska juuri tulemme sieltä. Arsenalissa on Venetsian Biennalen päänäyttelyt. Havaitsemme kaiken rakennetun säilyneen ennallaan. Mutta Canaletto muistuttaa meitä äärimmäisiä yksityiskohtia myöten ihmisistä ja heidän puuhistaan parikymmentä sukupolvea sitten. Siis sukututkimuksen merkintöjä käyttäen äiiäääiäiiiääiäiäii. Sata vuotta myöhemmin William Turner ryhtyi maalaamaan valolla. Menneisyyden usva peittää yksityiskohdat. Hän tarjoaa katsojille mielikuvituksen käyttöainetta. Jälleen kului sata vuotta ja Edward Hopper siirtää näkökulman. Hän katsoo kaupunkia yksilön ympäristönä. Ei joukkojen kansoittamana toritapahtumana eikä kollektiivina. Mies toimistossaan on osa kaupunkia, mutta aivan yksin.

  

Canaletto maalasi Arsenalin telakan portin Venetsiassa vuonna 1732, J. M. W. Turner maalasi kanavan Arsenalin naapurissa vuonna 1840, Edward Hopper maalasi teoksen ”Toimisto pikkukaupungissa” vuonna 1953. Sadan vuoden välein suuret mestarit mullistivat esitystapaa ja ajattelua.

Insinöörille asioiden ymmärtäminen on vaikeata ilman aikajanaa. Niinpä tein sitten vaimoni Liisan suosiollisella avustuksella tämän aikajanan. Se auttaa minua ymmärtämään. Klikkaa niin saat sen suuremmaksi ja luettavaksi – saatat ymmärtää sinäkin.

Jotkut maalaavat kankaalle, toiset asfaltille

Tuttavani Mikko Virkamäki on tehnyt Helsingissä tehokasta työtä. Hän on torjunut "töhryjä". Töhryjä olikin lähdettävä tutkimaan New Yorkiin saakka. Kahden kuukauden oleskelun teki mahdolliseksi vaimoni Liisan stipendi Brooklynissä sijaitsevaan taiteilija-asuntoon. Kuljimme jalan tai polkupyörällä New Yorkin katuja yli 500 kilometriä.  New Yorkin kaduilla on runsaasti tutkittavaa. Mikkoa ei ole päästetty paikalle. Kulkijaa ihastuttavat nuo viestit tuntemattomilta.

Mistä ne kertovat? Ankka sanoo "I like you". Sellainen tunne tuleekin mieleen ja iholle, tuossa kaupungissa kulkiessa. Sinusta pidetään. Sinusta pitävät ihmiset ja sinusta pitävät rakennukset. Erityisesti sinusta pitävät katujen varsilla olevat puut. Keltaiset taksit - ystävällisiä nekin. Ankka kaakattaa kovaäänisesti: "I like you"

Viestit kertovat rakkaudesta, tai sen tuskasta: " You are my sailboat". Ne kertovat kysymyksistä ilman vastauksia: "Ask". Viestit voivat olla mystisiä tai myyttisiä. Vain grafiikka sanoo sanansa. Sama viesti toistuu tällä kadulla ja toisella kadulla. Se tulee vastaan ja pysäyttää jälleen.

Politiikkaa on paljon tai vähän. "Capitalism ≠ Democracy". Miksi politiikka ei ole keskeinen viestien aihe? "Fight the good fight", kehottaa taistelemaan puhtain asein. Onko puhtaita aseita? Siihen ei viesti vastaa.

New York on monikulttuurinen. Kulttuurit eivät sekoitu. Ne elävät rinnakkain – vieri vieressä. Graffitit peittävät eloisia ja samalla menneitä kortteleita. Ne ovat valinneet ympäristönsä. Ne eivät sittenkään ole töhryjä. Ne elävät symbioottisessa suhteessa ympäristöönsä ja alueella työskenteleviin ihmisiin. Meillä nuo nostalgiakorttelit taitavat olla jo uusiokäytössä.

Auto on osa ympäristöä, aivan kuin kotonaan.

Rikkaus ja virikkeettömyys (ei töhryjä) ja köyhyys ja virikkeellisyys (töhryjä) elävät rinnakkain, samassa korttelissa. Se on NYC:in ihme. "Plant seeds."

Timo Soinin puolueohjelmassa otettiin kantaa nykytaiteeseen. Vieläkö? New Yorkin kaduilta löytyy taidetta joka makuun.  Kullalla ja punaisella suihkutetut tuoreet koirankakat asfaltilla ovat taidetta parhaimmillaan. Tuoksua myöten. Ottakaa omaksenne.

Marmoripenkin viesti

Brooklynin puistossa löytyy Jenny Holzerin veistos "Truism Bench" vuodelta 1989. Materiaalina on valkoinen marmori. Veistos on penkki, johon on kaiverrettu purevia totuuksia:

HUMANISMI ON MENNYTTÄ AIKAA.

VOIMAKAS VELVOLLISUUDENTUNNE KAHLITSEE SINUT.

ABSOLUUTTINEN SITOUTUMINEN SAATTAA OLLA VAPAUDEN MUOTO.

KEINOTEKOISET TARPEET TUHOAVAT MAAN.

DRAAMA KÄTKEE USEIN TODELLISUUDEN.

AKTIIVINEN TYÖSKENTELY ON USEIN SAASTUTTAMISEN MUOTO.

JOSKUS ON PAREMPI KUOLLA KUIN JATKAA.

ON PAREMPI OLLA HYVÄ IHMINEN KUIN KUULUISA IHMINEN.

ON PAREMPI OLLA NAIVI KUIN KYLTYNYT.

MIEHET EIVÄT OLE LUONNOSTAAN YKSIAVIOISIA.

MYYTIT TEKEVÄT TODELLISUUDEN ÄLYLLISEKSI.

USEIN SINUN TULISI TOIMIA KUIN OLISIT SUKUPUOLETON.

PUHUMISELLA KÄTKETÄÄN KYKYÄ TOIMIA.

AJATUS VALLANKUMOUKSESTA ON NUORISON FANTASIA.

SILLOIN KUN JOTAIN KAUHEATA TAPAHTUU IHMISET HERÄÄVÄT.

UNISSASI OLET SUORA JA LÄPINÄKYVÄ.

YKSINOLO ITSESI KANSSA ON LISÄÄNTYVÄSSÄ MÄÄRIN EPÄSUOSITTUA.

POIKKEUKSELLISET IHMISET ANSAITSEVAT POIKKEUKSELLISTA MYÖNTEISYYTTÄ.

Kaupunki kukkii

  

Liisan akvarellit kertovat Manhattanin ihmeellisestä ilmiöstä. Kaupunki ikään kuin kukkii. Se on kuin luontoa, vaikka se onkin terästä, betonia, kiveä ja lasia.

Kaupunki on itsessään veistos, jonka sisällä  elämä sykkii. Se ei tarvitse dekoraatiota silloin kun sen  sisäinen mittakaava on oikeaa. Manhattanilla on oikea sisäinen mittakaava. Korkeuden ja massan suhde tyhjään tilaan, se on oikea. Siellä ihmiset ovat elementissään! Sorry, kuvassa ei ole yhtään ihmistä – vaikuttaa arkkitehtuurikuvaukselta!

Lopuksi vielä ylistäkäämme insinöörien kuolemattomia taideteoksia. On siis kerta kaikkiaan mieletöntä katsella näitä lukemattomia terästaiteen mahtiveistoksia. Siinä on ”pienoisveistäjällä” tekemistä kun tähän insinööridraamaan yltää. Kiitos Robert Moses kun näitä rakennutit – Jane Jacobsin protesteista huolimatta - ja kiitos nykynykkiläinen kun et näitä purkanut.