Naiset charlestonin pyörteisiin 1925 – mutta missä mekoissa?

Paul Poiret, muotiguru, lääkäreiden säestämänä, vaati naisia luopumaan korseteista. Argentiinalainen tango vaati notkeita taivutuksia, siihen eivät korsettien luut sopineet. Nyt puhutaan herrasväen naisista. Jazzin rytmi muutti naisen silhuetin. Korsetin muokkaama kohtalokas nainen ”femme fatale” hävisi. Tilalle tuli trimmattu tyyppi. Naiset halusivat ryhtyä muistuttamaan miehiä. Heidän piti uida, polttaa tupakkaa, juoda kuplivaa, tanssia foxtrotia ja charlestonia, ajaa autoa ja vieläpä ohjata lentokonetta. Heille piti olla tarjolla keskiyön partyja, Rolls Royce -autoja sekä miljonäärejä. Maailma oli myös kokenut geopoliittisen muutoksen. Kaikki se tapahtui ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Uudet suurvaltojen alta vapautuneet maat korostivat omaa kulttuuriaan. Leninin valtiosta, suuresta ja mahtavasta Neuvostoliitosta, sivistyneistö emigroitui köyhtyneinä Eurooppaan ja erityisesti Pariisiin. Konstantinopoli ja Praha olivat myös väliaikaisesti suojapaikkoja. Naiset ryhtyivät ompelemaan. Folkloristiikka otettiin osaksi muotia. Käsin brodeeratut vaatteet saivat Coco Chanellin ja muut tulevat muotigurut innostumaan taidokkaista käsitöistä. Muotitaloja syntyi. Vaatteista tuli uuden ajan henkeä kuvaavia taideteoksia. Ornamentiikassa oli paljon bysanttilaista ja venäläistä perinnettä. Hame alkoi lyhetä vuodesta 1918. Lyheneminen jatkui vuoteen 1925, jolloin se pysähtyi polveen. Mutta samalla vyötärö ryhtyi laskeutumaan lantiolle. Kolmen vuoden kuluttua oli nähty riittävästi ja hameet ryhtyivät jälleen pitenemään.  Vuonna 1925 Pariisissa pidettiin näyttely, jossa esiteltiin sodan jälkeisen ajan inhimillisen nerouden tuotteita. Exposition internationale des Arts décoratifs et industriels modernes Muoti oli osa näyttelyä. Luovan aikakauden visuaalinen muoto sai geometrisia ilmiöitä. Tätä tehostivat pyramidit ja Tutankhamonin haudan löydöt. Ne ilmaantuivat muotiin. Hiuksissa ja make-upissa käytettiin pseudoegyptiläistä tyyliä. La Revue Nègre –kabaree ja Josephine Baker hurmasivat Pariisin yleisöä. Itse näyttelyssä art deco ja avant garde -modernismi olivat taistelevia suuntia.  Muodissa Art deco vallitsi, mutta arkkitehtuurissa modernismi työntyi esiin erityisesti Venäjän konstruktivistien ja Corbusierin liputtamana.

  

Pariisin taideteollisuusnäyttely 1925 oli suuri tapahtuma. Suomi riiteli itsensä ulkokehälle. Art Deco hallitsi muotia. Corbusier ja Venäjän konstruktivistit nostivat päätään. Josephine Baker hurmasi.

Suomalaiset sopankeittäjinä

Suomi osallistui Pariisin taideteollisuusnäyttelyyn 1925 - suurten riitojen jälkeen. Suomella oli käytössään pieni sali, jossa oli esillä vähäisessä määrin huonekaluja, tekstiilejä, erityisesti ryijyjä ja muuta taidetta, mutta ei varsinaisesti taideteollisuutta. Painotus kotimaisten ja ulkomaisten näyttelyiden tärkeysjärjestyksessä näkyi esimerkiksi siinä, että Helsingissä 1925 pidetty juustonäyttely sai valtiolta enemmän rahaa kuin Pariisissa pidetty kansainvälinen taideteollisuusnäyttely. Saattoiko olla niin, että Suomi halusi hieman peesata ensimmäisessä maailmansodassa hävinnyttä Saksaa, jota ranskalaiset eivät lainkaan, Euroopan pahantekijänä, kutsuneet näyttelyyn? Olikohan Suomella kunniavelkaa Saksalle, joka oli ratkaisevasti auttanut valkoisia Suomen sisällissodassa tai vapaussodassa. (Onkohan muuten kohta niin, että kun Putin aikansa riehuu tuota sotaa ruvetaankin taas pian kutsumaan vapaussodaksi?)

Suomalaiset onnistuivat sitten keittämään varsinaisen sopan tuon art deco –ajan huippunäyttelyn suunnittelussa. Kun hallitus oli ensin nirsoillut rahan kanssa tai jättänyt näyttelytoimikunnan käytännössä puille paljaille, tehtiin sopimus erään taidekauppiaan kanssa ryijynäyttelystä. Taideteollisuusliitto ja Ornamo ärisivät. Näyttelyssä piti esitellä vain uusia modernin ajan tuotteita! Ja nyt me esittelemme ryijyjä! Asia velloi. Riideltiin julkisuudessa ja suljettujen ovien takana. Ulkoministeri Hjalmar Procopé ja Pariisin-lähettiläs Carl Enckell olivat liemessä. Ranskalaiset kovistelivat. Näyttelytilaksi tarjottiin pääpalatsin eteissalia. Se oli jonkinlainen 'salon d'honneur'. Vihdoin taidekauppias potkittiin pois näyttelyprojektista ja siitä vastaamaan tuli arkkitehti Gustav Strengell. Suomella ei ollut tarjottavanaan mitään ajan hengen modernismia. Mitä siis tarjottiin? Vai oliko meillä sama tilanne kuin jenkeillä. He ilmoittivat ranskalaisille suorasukaisesti: ”There is no modern design in America”.

  

Suomen näyttely sijoittui hieman hätäisesti 1900-maailmannäyttelystä peräisin olevaan paviljonkiin, sen eteisaulaan. Näyttelyn sisällöllä ei ollut juuri tekemistä ”uuden ajan inhimillisen nerouden” kanssa.

Minna Harjunpää kirjoittaa Jyväskylän yliopiston gradu työssään Pariisin näyttelystä hyvin seikkaperäisesti (JUMALHAHMOJA, HEDELMÄNPOIMIJOITA JA KARHUNKAATAJIA, huhtikuu 2014). Hän kirjoittaa Suomen kansallisromanttisesta osastosta mm. näin: ”Suomen osastossa viitattiin taideteollisuustuotteiden kautta suomalaisen kansallisen identiteetin kirjallisiin kivijalkoihin, Seitsemään veljekseen ja Kalevalaan. Pariisissa yhteys Kalevalaan muodostui Henry Ericssonin kattomaalauksen kautta ja Seitsemään veljekseen viitattiin Hannes Autereen kuudessa puureliefissä. Näyttelyssä oli esillä myös Akseli Gallen-Kallelan kuvittama Seitsemän veljeksen laitos. No olihan siellä kattomaalaus Euroopasta, jossa Suomen rajat näkyivät. Vielä graduntekijä Minna kirjoitta tuulista:  ”Pohjoistuulta kuvannut hahmo oli puettu kokopitkään asuun, joka oli kiinnitetty solmittavalla vyöllä. Hahmolla oli päässään Väinämöisen hattua muistuttava päähine. Hahmon ympärillä ollut maisema oli hyvin kivikkoinen ja kuvaa rajasivat vasemmalla ikkunaton torni ja oikealla kota. Etelätuuli taas viittasi eteläiseen Eurooppaan: Antiikin ihmistä muistuttanut hahmo kallisti amforatyyppistä ruukkua ja hahmoa ympäröinyt maisema oli rehevä. Hahmon molemmin puolin oli kaksi kaurista.” Niinpä niin. Tässä oltiin samassa Art deco –näyttelyssä muuttuvassa maailmassa maailmansodan jälkeen, mutta ennen 20-luvun lopun suurta maailmanlamaa. Ehkä Suomi ei ollut silloin tuota muutosta vielä havainnut. Onko tuossa jotain samankaltaisuutta nykysuomen kanssa. Onko meillä kunniavelkaa jonnekin, vai onko meillä vielä myyttiset nokiahaamut tuulen vieminä. Ei päästä irti!

Kasimir Malevitsin kuuluisa musta risti kuvasi konstruktivistien hienoa yhdistelmää kurinalaisuudesta ja vapaudesta dualistisena eteenpäin vievänä voimana - jossa on herkkyys. Oikealla oleva Malevitshin suprematismi helisee. 30-luvulla tuo herkkyys eliminoitiin, tilalle tuli raaka peli. Myös seksuaalivalistus astui kuvaan. Kirjoitin noista totalitarismin asioista blogissani:

http://penttimurole.blogspot.com/2013/11/loosin-baarista-totalitarismiin.html

Vuoden 1925 aikaan Neuvostoliitossa taitelijat ja arkkitehdit uskoivat uuteen maailmaan.  Myöhemmin se usko heiltä riistettiin. Mutta 20-luvulla Kasimir Malevitch maalasi ristinsä ja Vesninin veljekset kehittivät huimaavaa konstruktivismia. Vuoden 1925 Pariisin näyttelyssä Venäjän valtiolla oli konstruktivismia edustava Konstantin Melnikovin suunnittelema paviljonki sekä Aleksander Rodchenkon suunnittelema ”Leninin työläisten klubi”. Ihmeellistä miten samanaikaisesti Pariisissa kukoisti venäläisten emigranttien luoma Art deco -muotimaailma ja toisaalta virallisen Venäjän näyttelypaviljongit edustivat konstruktivismin ja modernismin kärkeä.

 

Konstantin Melnikovin Pariisin 1925 näyttelypaviljonki oli suuri menestys - ja se valoi uskoa sosialismin tulevaisuuteen.

Aleksander Rodchenkon Leninin työläisten klubi jatkoi samaa linjaa.

Ja kaiken lisäksi tuossa näyttelyssä Corbusier esitteli Plan Voisin –suunnitelman (nyt vain Ode Soininvaaralta voisi irrota jotain noin korkealentoista). Ranskan näyttelypaviljonkina oli Corbusierin moderni villa L’Esprit Nouveau Pavilion. Ranskan arkkitehtiliitto ei tosin pitänyt sitä arkkitehtuurina, kun joku ehdotti siitä Grand Prix –palkintoa.

  

Corbusier esitteli modernismia arkkitehtuurissa Bauhausin ja CIAM:in hengessä. Hänen ja Pierre Jeanneretin L’Esprit Nouveau Pavilion rakennettiin näyttelyyn. Corbu esitteli myös samassa näyttelyssä Plan Voisin –suunnitelman, jolla keskeiset Seinen rannat uudisrakennettaisiin pilvenpiirtäjillä tehokkuusluvulla 7,2. Siinä oli bulevardisointia kerrassaan. Näin olisi Corbusierin mukaan voitu välttää Défensen tapaisten satelliittikaupunkien muodostuminen.

Muodista piti puhua

Eksyin aiheesta – vähän. Minun piti kehottaa teitä vierailemaan Tallinnan Kumussa. Siellä on meneillään hämmästyttävä näyttely. Tai siellä on oikeastaan kaksi katsottavaa näyttelyä. Jollain tavoin niille löytyy myös yhtymäkohtia. Ensin katsottava näyttely on: Taideteollisuuskoulusta taideakatemiaksi. 100 vuotta taideopetusta Tallinnassa (05.11.14–22.02.15 ) ja toinen loistelias näyttely on: Kadonneen maailman loistoa. Art déco -muotia Aleksandre Vassilievin kokoelmasta (11.10.14–18.01.15). Huomatkaa että Kumu on kiinni maanantaisin ja tiistaisin – ettei tule turhaa reissua.

  

Taiteen Pegasos kiidättää meitä ajasta aikaan. Aivan päivän välein saattaa aika muuttua toiseksi. Ajan mukana aatteet ja taideteokset. Taide kuten kaikki muukin näyttää alistuvan palvelemaan valtaa ja sen mukana rahaa. Pegasos on kai runoratsu ja Zeuksen nuolien kantaja, mutta kai sitä sitten käytetään kaiken taiteen sananviejänä. Vikkelään se ainakin tapahtuu.

  

Mutta nyt ollaan uskomattomassa maailmassa. En ole muotitietäjä. Siksi en tiedä miten taidokkaita tai aikaa vieviä nuo brodeeraukset ovat. Mutta tuo täydellisyys kiinnostaa. Ja samalla yllätyksellisyys! Miten ompelija X on voinut saada luovuuden jumalattarilta oikeuden tuollaiseen yllätyksellisyyden ja sopusoinnun harmoniaan – samassa esineessä?

  

Kaikkiin loisteliaisiin antiikkipukuihin on merkitty pukua kantaneen naisen nimi. Pukuja on eri puolilta Eurooppaa. On jopa runsaasti Bosporin salmen takaa. Joissakin puvuissa on ilmiselvää viittausta beduiinipaimentolaisten luonnonväreihin ja kuviointiin.

  

Miten puku voi loistaa ja samalla toistaa aikaansa? Miten tuo aika ensimmäisen suursodan jälkeen ja ennen seuraavaa suursotaa voi olla noin kaunis? Yllätyksellinen ja iloinen. Siis matkalle Tallinnaan ja Kumuun. Kertokaa sitten minulle jos ette yllättyneet ja jos ette pitäneet!