Varsinainen seminaarisuma saavutti huippunsa parin
viimeisen viikon aikana. Seminaarien aiheet pyyhkivät insinöörin
reviiriä, sen myös laajasti ylittäen. Kaikki alkoi kaupunginmuseosta. Museon
ihanat naiset olivat järjestäneet Sofiankadulla tilaisuuden nimellä Kun Helsinkiin rakennettiin City –keskustelutilaisuus.
Paikalla oli arvokas esitelmöitsijäjoukko. Heidän tehtävänään oli keskustella
museon julkaisemasta teoksesta: KUN HELSINKIIN RAKENNETTIIN CITY - KESKUSTAN
VUOSINA 1945–1990 VALMISTUNEET LIIKERAKENNUKSET. Teos muuten löytyy netistä
tällaisella osoitteella http://www.hel.fi/static/hkm/pdf/helsinki_city.pdf
.
Tilaisuus alkoi hieman pitkähkön kuivalla alkuesityksellä,
mutta sitten kun Johanna Björkman pääsi asiaan, eli johtamaan
paneelikeskustelua, oltiin hyvässä hapessa. Keskustelun aloitti Ville Helander
tuttuun pohdiskelevaan tyyliinsä. Tyyli ei ole muuttunut siitä, kun hän aateveljensä
ja kirjailijatoverinsa Mikke Sundmanin seurassa, Kämpin purkamisen aikaan, pohdiskeli
Tarmion turmioksi koituneen teoksensa sanomaa. Teos oli tietenkin Helander, Vilhelm; Sundman, Mikael 1970.
Kenen Helsinki. Raportti kantakaupungista 1970, WSOY. Juuri tuohon aikaan
oli tapahtumassa se kaikki, josta kaupunginmuseon julkaisema kirja kertoo. 1960
kuvulla purettiin vanhaa rakennuskantaa Helsingissä enemmän kuin Neuvostoliiton
pommikoneet niitä sota-aikoina onnistuivat tuhoamaan. Luojan kiitos, sillä jos
olisimme Hampuri, Dresden tai joku sadoista Keski-Euroopan kaupungeista tuon
kaupunginmuseon kirjan paksuus ylittäisi puhelinluettelon paksuuden
virsikirjapaperilla painettuna.
Tuosta ajasta onkin
jäljellä YLE arkistossa Villen ja Miken haastattelu, siinä vain Ville puhuu ja
Mikke hymyilee. Klikkailepa sieltä ajan kuvaa, noilta ajoilta: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/19/kun-suomi-muutti-lahioon
Arvovaltainen
keskustelijajoukko on ”hulluna Helsinkiin”. Vasemmalla Ville Helander piiloutuu
kämmenensä taakse - hän saattaa hymyillä, Anna Helander rakennusvalvonnasta
ikään kuin ujostelee, katsoo lattiaan, Anni Sinnemäki tyylikkään décolletée on kuvassa kuin myrkyn
niellyt – pinnistele vieraalla kentällä, Anja Kervanto-Nevanlinna on odottavan
valpas, haluaa sanoa - jos vain saisi puheenvuoron, Mikko Särelä miettii rennon
näköisenä - ajattelee bulevardien parantavaa voimaa.
Keskustelun sisältöön en uppoudu. Se velloo laidasta
laitaan, niin kuin pitääkin. Joskus suunvuoron saaminen on vaikeaa. Niin
innostuneita ovat puhujat. Jopa niin, että Brondan talokin siirtyy erehdyksessä
Kasarmikadun kulmaan. Oli jopa hauskoja huomioita. Hanna Helander sanoi, ettei
vanhaa Pukevan taloa Kaisaniemenkadulla kukaan kaipaa. Tähän Anja
Kervanto-Nevanlinna: ”No, no!” Niin sanoin minäkin - vielä viime vuonna, kunnes
viisaat valistivat vaikenemaan. No, vaikka vaikenenkin, kukaan ei voi minua
pakottaa rakastamaan tuota nykyistä fasadia.
’’Puhuttiin myös laajasti Maximista.
Apulaiskaupunginjohtaja elokuvaihmisenä puhui paljon. Nyt on tekojen aika.
Ihmettelin hieman miksi kaupunkiaktivisti Särelä oli kutsuttu paikalle. Ei kai
hän aio kaupunkia lisäämällä vanhoja arvokkaita rakennuksia purkaa ja
rakennustaidetta ylenkatsoa? Eipä niinkään, oli vain kysymys siitä, että
tilaisuudesta tuli yllättäen myös bulevardisoinnin markkinatilaisuus. En tiedä
miten se liittyi aiheeseen? No, anteeksi vaan, mutta minäkin tulen neuroottisen
herkäksi tuon aiheen suhteen. Vihreät tuntuvat sitä poksauttelevan kuin
kuohuviinipullon korkkia.
Maxim kumminkin kiinnostaa
Olenhan nyt Maximissa käynyt katsomassa hyviä elokuvia,
viimeksi huippuhyvät ”Rumpali” ja Ida”. Maximissa on kaksi salia. Kellarissa
oleva pienempi sali on koristeellinen ja sisältää vanhoja rakennusosia. Yläsali
ja koko saneeraus toteutettiin 1970 luvulla Eliel Muoniovaaran suunnittelemana.
Eliel on tietysti vanhan kaverin, poika Muoniovaaran, ”Muoniksen” isä. Vuonna
1972 vahvistetussa asemakaavassa oli määrätty, että tontilla ollut
rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas sisätila voidaan purkaa,
mikäli riittävä määrä sen vanhoja sisustusosia siirretään uuteen
teatterisaliin. Näitä ovat seinävalaisimet, seinäpaneelit, kullatut reliefit ja
friisit. Näin ilmeisestikin tapahtui, sillä totta puhuen alasali näyttää aivan ”oikealta”.
Rakennesuunnittelijana tuossa 70-luvun hankkeessa toimi insinööritoimisto
Paloheimo & Ollila. Elokuvateatteri peruskorjattiin vuonna 1997, jolloin
elokuvateatterien esitystekniikka sekä molempien salien penkit uusittiin. Nyt
rakennusta uhkaa saneerautumisvaara.
En ole koskaan
arvannut istuvani yläsalissa ystävieni Eeron ja Matin konstruoiman betonisen
ruutukaton alla. Soitin Eerolle ja pyysin muisteloa 70-kuvun loppupuolen
tapahtumista. Eero käski luokseen Tuusulaan ja piirsi katon kuvan. Se edustaa
Eeron mukaan ”oikeata konstruktivismia”: rakenne muuttuu korkeammaksi laatan
keskustaan mentäessä. Joutuuko tuo katto nyt purettavaksi talon
uudisrakentamisen yhteydessä? Muuten Maxim pitäisi säästää juuri tuollaisena
kuin se on!
Kirjassa on todella mielenkiintoista tekstiä syvältä, stilistisesti
ehkä hieman huolimatonta, mutta ei haittaa. Tekisi mieli sormeilla montaakin
kohtaa, mutta nyt on kiire seuraavaan seminaariin. Niin vielä, erityisesti
harmittaa tuo vanha Kestikartano, entisessä VPK:n talossa. Kaksi juttua. Pentin
hääjuhlat vietettiin juuri tuossa Aarne Ervin sisustamassa tilassa. Kestikartano
edusti jotain ja se olisi tullut säilyttää. Ehkä silloin, sodan jälkeen,
haluttiin tuo karjalaisuuskin hieman kätkeä. Rakennus itsessään: en tiedä. Talo
muuten purettiin vuonna 1967. Mutta juuri tuon rakennuksen kellarissa olin
pitämässä luentoa arkkitehtiosaston ulkomaisille opiskelijoille
liikennesuunnittelusta. Rohkenin ottaa huonoksi esimerkiksi vastapäisen talon
viuhuvat rampit. Ne valmistuivat samana vuonna 1967. Kansainväliset nuoret
eivät lainkaan hyväksyneet luennoitsijan konservatiivisuutta. Heidän mielestään
Makkaratalon rampit edustivat modernia uutta aikaa parhaimmillaan. Heidän mielestään
ne eivät rikkoneet kaupunkikuvaa. Kaupunkikuva oli muuttumassa, uudistumassa.
Ne olivat osa tulevaisuutta. Nyt ne on purettu. Tuliko hyvä? No ei, kun nyt
sitten taas purettiin se Revellin mahtava avoin alamaailma. Se, joka imaisi
sisään puupäällystettyjen alaslaskettujen kattojen ”tulevaisuusmaisemaan”,
sallien kulkemisen ja olemisen. Muuten muistatteko, että Keskuskatu 7
saneerauksen yhteydessä rakennettiin luiskat maan alle ja mikä siellä olikaan:
Drive in Bank, amerikkalaiseen malliin. Toinen tuon kadonneen pankkiunelman
edustaja on vieläkin nähtävissä Hakaniemen ympyrätalon äärellä.
Tässä kuvassa
vasemmalla näkyy talo, jossa sijaitsi Kestikartanon ravintola, minun hääjuhlapaikkani,
talon inkarnaation kellarissa, vai oliko se juuri tuo talo, oli se, luennoin
kansainvälisille arkkitehtuuriopiskelijoille vastapäisistä rampeista. Sanoin
etteivät ne sovi kaupunkiin. Siitäkös opiskelijat äityivät.
Kaupunginkanslia
asialla, mihin Helsinki mahtuu?
Seuraava kongressi oli
odottamassa. Se oli Helsingin kaupunginkanslian vuotuinen projektiesittely. Väkeä
on todella tuvan täydeltä. Kaupunki rakennuttaa ja rakentaa. Systeemi on kaupunginkanslian
alaisen aluerakentaminen - yksikön hallinnassa. Homma kuuluu Anni Sinnemäen
rooteliin. Ilmankos hän esitteli ylpeänä väkensä aikaansaannoksia. Jostain
syystä tuossakin alustuksessa hehkutus meni yleiskaavavision puolelle, vaikka
tässä seminaarissa aiheena olivat ne projektit joilla kaupunki yrittää päästä
5500 uuden asunnon vuositavoitteeseen. Vuonna 2012 valmistui 5000 asuntoa ja vuonna
2013 4500 asuntoa. Viime vuonna valmistuneiden asuntojen määrä putosi 4000:een.
Tavoitteeksi on asetettu 5000 asuntoa vuodessa. Kirimistä siis on. Espoolla tuo
2014 luku oli 2500 ja Vantaalla 2300. Vantaa on kova kirijä.
Kaupunki esitteli kaikki aluerakentamisen kohteensa. Ihmettelin
itsekseni miten pitkälle nuo hienot hankkeet riittävät ja tein saadusta
aineistosta tällaisen kuvan. Näyttää siltä, että käynnistetyt hankkeet riittävät
kymmeneksi vuodeksi. Sitten loppuu. Ryhdytäänkö sitten muuttamaan moottoriteitä
tonttimaaksi. Yleiskaavavision mukaan sieltä löytyisi rakennusmaata 150000
asukkaalle. Vuoden 2020 jälkeen 30 vuoden aikana 5000 asukasta vuodessa
ajatellaan asutettavaksi yleiskaavan bulevardikohteisiin. Rakennetaanko sitten
mereen? Tallinnan tunnelista tulisi hyvää pengertäytettä. Olenko tosissani? En!
Viereisessä kuvassa näkyy juuri alkaneiden tai pian alkavien aluerakennus-kohteiden vaikutus Helsingin asukaslukuun.
Seuraava seminaari odotti jo lähes kulman takana. Tosin kyllä ensin vietettiin viikonloppua. Kyseessä oli INFRA 2015. Oli puhe infrajohtamisesta. Vanhaan tapaan se pidettiin Wanhassa Satamassa. Tila toimii mainiosti ja vanhat ajan patinoimat puurakenteet pakottavat ajattelemaan satamajätkien touhuja. Luen juuri Armas J Pullan kuvausta vanhasta Helsingistä. Siinä puhutaan paljon Helsingin ”kalifornialaisseuduista”. Katajanokka oli yksi niistä. Sinne tönöjen joukkoon ei kunnon kansalaisilla ollut asiaa. Armas J Pullan kirja on ihana. Jos vielä jaksat lukea blogejani, törmäät asiaan viikon parin sisään.
Poliitikoilla
on sana hallussa, mutta tieto hk-suhteen sielusta puuttuu
Infran monipuolisesta
aineistosta vain pari mielenkiintoista juttua. Huippuna kaikelle oli
poliitikkojen keskustelu infrahankkeiden priorisoinnista. Auri Häkkinen Rakennuslehdestä
oli yhtenä tenttaajana. Tentattavat olivat kaikki supliikkiväkeä. Ei ihmekään,
sillä osa oli jo eduskunnan pitkäaikaisia veteraaneja. Kalle Jokinen (kok),
Antti Lindtman (sdp), Mirja Vehkaperä (kepu) ja Martti Korhonen (vas) heittivät
tottuneesti huulta. Onko Suomi tyhjennettävä vai säilyykö maaseutu? Jos Mirja
Vehkaperältä kysytään selviää, että maaseutua tarvitaan
biotalousyhteiskunnasta. Jos Martti Korhoselta kysytään, selviää
maaseutukeskusten, etenkin Oulun tärkeys. Jos lahtelaiselta Kalle Jokiselta
kysytään, korostuu korridorimallien suuri mahdollisuus. Antti Lindtmania
kismittää Pisara. Miksiköhän niin paljon? Saisivatpa nyt edes Kehäradan
kaupunkihankkeet liikkeelle, onhan Kehärata valtava satsaus juuri Vantaan
kehittämiseen. Lindtmanista on sama missä ihmiset ovat, kunhan investoinnit
saadaan etelään. Hän hieman liioittelee Kehäradan maankäyttövaikutuksista. Minä,
Kehärataan vahvasti sitoutuneena suunnittelijana haluankin kysyä: missä ovat ne
50000 uutta asuntoa radan vaikutusalueella?
Liikenteen priorisoinnista
selkeäksi ykköseksi nousi perustienpito ja perusinfran ylläpito. Se on
oikeastaan selvääkin selvempää. Mutta on myös investointihankkeita, joiden
priorisointi olisi kiinnostanut. Ja etenkin yleislinjaus. Satsataanko vielä
ratoihin vai loppuuko tämä ihmeellinen ajanjakso, jolloin raideinvestoinnit nousivat
ennen näkemättömälle tasolle? Vielä niitä olisi pussissa odottamassa: Lentorata, Esa-rata,
Porvoon rata, pohjoisen radat, Tallinnan tunneli, kehitetty Pisara,
pikaraitiotiet ja erityisesti joukkoliikenteen ja yksilöllisen liikenteen
muodot yhdistävä terminaalijärjestelmä. Ja sitten vielä keskikaistatiet ja pientiet,
älyliikenteen satsaukset, sujuvuusmaksut, Kyllönen-Ollila tienkäyttömaksut, liikenne
tuottavana palveluna – tarkoittanee innovatiivisia verotuottoja, sähköautojen
latausjärjestelmä, logistiikan uudistukset verkkokauppaan liittyen, jne. jne.
Kaikki
tuntuvat tietävän jotain hk-suhteesta, he sanovat No Good!
Hyötykustannussuhteesta on
tullut poliitikkojen ja kansan suussa maaginen käsite. Onhan siinä kysymys
hyötyjen ja kustannusten vertaamisesta. Ystävälläni Ekku Anttilalla on selkeä
käsitys taloudenpidosta: kunhan vain enemmän tulee sisään kuin menee ulos, niin
firma kannattaa. Tämä on selvää, Ekku puhuu rahasta. Hk -suhteeseen työnnetään
kuitenkin myös rahan lisäksi arvoja ja tunteita. Sinne tungetaan kuvitteellisia
korkokantoja sekä mielipahaa. Eniten sinne tungetaan aikaa, Mikä on aika ja
mikä on sen arvo? Onko se kaikille sama? Mutta jotain mittatikkua tarvitaan. Päätöksentekijät
ja suunnittelijatkin tarvitsevat sellaista. Poliitikot pyysivät sitä meiltä – ammattilaisilta!
Sanommeko; ”Niet snaju!”
Kevytraitiotie?
Hetkinen. Pikaraitioteistä
tulikin mieleeni hauska sana, jota en ole ennen kuullut. Ainakin Teemu
Vehmaskosken ROTI-esitelmässä se esiintyi ja jossain muussakin. Se sana oli ”kevytraitiotie”.
Mikä on kevytraitiotie? Onko se raitiotiestä eli ratikasta eli raitsikasta eli
skurusta eli sporasta kevennetty muoto. Vai tarkoitetaanko sillä itse asiassa
näistä kevytraitioteistä raskautettua versiota esimerkkinä Jokeri. Sitä on
yleensä kutsuttu pikaraitiotieksi. Siis meidän sporamme taitaakin olla
kevytpikaraitiotie. No, kai nyt tiedän sanan olevan jonkinlainen suora käännös
sanasta Light rail, joka siis tarkoittaa raskaasta raideliikenteestä
kevennettyä muotoa.
Teenun esitys oli muuten
erittäin hyvä. Hieno visualisointi ja ytimekäs esitys. Et kai Teemu ottanut tosissasi
kun hieman sinua ”opastelin” blogissani viikko pari sitten? Julkisuuden henkilöillä on julkisuuden kirot.
Siltapalkinto Joensuuhun ja meille myös!
Yllättävä ilonaihe tuli vastaan RIL - siltapalkinnon muodossa. Silta on Joensuun
”Ylisoutajan” kevyen liikenteen silta. Arvostelussa sanotaan: ”Sen muotoilu ja
valaistus on onnistunut erittäin hyvin. Lisäksi materiaalien käyttö on
innovatiivista. Suunnittelijan rohkeudesta kertoo sillan avaamisen
toteuttaminen kääntyvänä siltana
sirolta näyttävän keskituen ympäri. Silta on toimiva kokonaisuus – siinä ei ole
mitään lisättävää eikä poistettavaa.”
Siinä hymyilee mairea
siltaporukka kukkavihkot kädessään. Vasemmalta Pia Salmi, Jyrki Tasa, Sami
Niemelä, Antti Silvennoinen, Teemu Tuomi, Tom Schneider ja Hiroko Kivirinta.
PS. Paljon jäi vielä kertomatta. Erityisesti tulen palaamaan
Pellervon Pasi Holmin esitykseen Ruotsi-Suomi maaottelusta
infrainvestointien suhteen. Tarvitsen viisautta, sillä 18.3 joudun ProRautatie
yhdistyksen tilaisuudessa alustamaan aiheesta:
”Mistä rahat raiteisiin?”
Tilaisuus on vaalikeskustelun ryydittämä. Aika on: Keskiviikkona 18.3.2015
klo 9.00 – 11.15 ; Paikka on: Helsinki, Pääpostin auditorio
Toinen tilaisuus jota nyt
mainostan on tämä:
RIL tulevaisuustoimikunta järjestää torstaina 26. maaliskuuta klo 17:00
Laiturilla keskustelutilaisuuden
rakentamisen tulevaisuudennäkymistä pääkaupunkiseudulla. Tilaisuudessa ovat puhujina
ylijohtaja Liikennevirastosta, kaupunkisuunnittelupäälliköt Espoosta ja
Vantaalta, yleiskaavapäällikkö ja liikennesuunnittelupäällikkö Helsingistä sekä
talonrakennustoiminnan toimitusjohtaja Rakennusteollisuudesta. Tilaisuuden nimi
on:
”Mitä tulevaisuus tarjoaa rakentajille
kasvavalla pääkaupunkiseudulla?”
Sivukysymyksenä tarkastellaan ajankohtaista yleiskaavavisiota: ”Ratkaiseeko
bulevardisointi tulevan rakentamistarpeen?”, lisäksi kysytään: ”Minne liikenne
pannaan: teille, raiteille vai loppuuko se?”
Puhujina:
Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja,
Vantaa
Torsti Hokkanen,
kaupunkisuunnittelupäällikkö, Espoo
Kari Ruohonen, ylijohtaja,
Liikennevirasto
Rikhard Manninen,
yleiskaavapäällikkö, Helsinki
Reetta Putkonen,
liikennesuunnittelupäällikkö, Helsinki
Kim Kaskiaro,
toimitusjohtaja, talonrakennus RT
Tilaisuuden puhetta luotsaa professori Pentti Murole
Tilaisuus pidetään Laiturilla, vanhalla linja-autoasemalla, osoitteessa
Narinkka 2 Kamppi, Helsinki.
Tilaisuus alkaa klo 17:00 ja päättyy klo 19:00. Tervetuloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti