Ilmari Kianto lähtee Kaukasian matkalle
elokuussa 1902. Tämä matka kiehtoo, sillä se suuntautuu monikulttuurisuuden
alkulähteille. Tämän blogin tarinat ovat peräisin Ilmari Kiannon teoksesta ”Mies
on luotu liikkuvaksi”, Otava, 1957. Suolataan sitten hieman Kiannon juttuja
omilla kommenteilla.
Kianto aloittaa kolmannen matkansa laskemalla
Kiantajoen kosket tervaveneellä. ”Ensin oli virkeä hopeanvälkkeinen Jalo,
sitten kyydin antava Kynä, sitten pauhaava Pato, sitten kylmä Kyynäspää, sitten
pyrisevä Pysty, värisevä Vääntiö, pirisevä Pitkänjatko, sitten itse Pitkä, sitten
laineilla laukkaava Peura, sitten harras Haara ja vihdoin se ärjyvä Aitto.”
Kianto miettii pitäisikö Araratin nousua varten ottaa mukaan tervatut pieksut?
Tai, että mistä mahtoi Ukko Noak saada tervan valtavaan prikiinsä. ”Arvattavasti
silloinkin oli olemassa joku paltamolainen, jolta Ukko Noak tervansa osti.”
Ilmari
Kiannon Kaukasian matka on merkitty keltaisella oheiseen
satelliittikuvaan. Tällaisena se myös toteutui vuonna 1902. Junamatkaa tehtiin
Kajaanista Helsingin kautta Nishnij-Novgorodiin, Kaukasuksella ajettiin junalla
Kaspianmereltä vuoriston pohjoispuolella Ossetian Vladikavkasiin ja sitten
vuorten eteläpuolella Tbilisistä Mustanmeren rannalle ja sitten paluumatka Sevastopolista
Kajaaniin, yhteensä junamatkaa kertyi 5400 km, laivamatkaa Volgalla,
Kaspianmerellä ja Mustallamerellä kertyi 2700 km ja hevospelillä tai kävellen
suoriuduttiin vuoriston ylityksestä, näin lihasvoimalla tehtyä matkaa kertyi 200
km. Kianto itse arvelee matkansa pituudeksi Kiannalta lähdettynä ”ehkä liki
tuhannen peninkulmaa”. No jos tuohon minun Google Earth –pohjaiseen laskelmaan
vielä lisää Helsingin ja Kiannan välisen etäisyyden saan lukemaksi 9800 km.
Tarkkaanpa Kianto osasi matkansa räknätä. Kuvaan on keltaisella merkitty
Kiannon matkareitti ja violetilla II maailmansodan Saksan rintama vuonna 1942.
Suomalaiset olivat kärkenä kahdessa itärintaman itäisimmässä pisteessä: Äänisjärvellä
ja Tsetseniassa!
Varsinainen ulkomaanmatka alkoi Helsingistä elokuun
15 päivä vuonna 1902. Pietarissa hän
siirtyy Suomen asemalta Moskovan asemalle meluttomilla ”kautsulla”
päällystetyillä rattailla. Hän ihmettelee Pietarin ja Moskovan välistä mahtavaa
rataa. ”Kauttaaltaan vähintään kahdet kiskot rinnakkain. Tuhkatiheään
pyyhkäisee toinen juna kiljuen vastaan ja ilma puristuu ahtaalle vilisevien
vaunujen välissä.”
Moskovan Petrograf-ravintolassa Kianto syö
”ruotsalaista aamiaista”, swedskij zaaftrak”, ja ihailee itseään peilistä. ”Sillä
’itsellä’ istuu puku ihan kuin valettu ja rintapielessä loistaa kullattu
leijonavaakuna. Etteivät vain kyypparit luulisi kreiviksi, koskapa noin
kunnioittavasti tirkistelevät perääni?” Nuorella herralla näyttää olleen
sopivasti itsetuntoa, mutta olihan ikääkin jo kertynyt 28 vuotta.
Tällaisen
kartan on Kianto saattanut saada käteensä Kaukasuksen matkaa suunnitellessaan.
Kaikki oli yhtä ja samaa suurta Venäjän maata - Suomesta tänne saakka.
Siipirataslaivalla pitkin Volgaa ja siitä
”merilaivalla” Kaspian ”järvelle”
Moskovassa Kianto siirtyy junan makuuvaunuun
suuntana Nishnij-Novgorod. Sieltä alkaa laivamatka pitkin ”Maatushka Volgaa”.
Kianto ihmettelee Oulujoen tervajussien ja Volgan tukkijätkien eroa. ”Ei täällä
ainakaan soutaa osata, ei venettä sauvoa, ei romssata – ja koskenlaskusta ei
hajuakaan.” Naftakäyttöinen siipirataslaiva Konstantin Kauffmann kuljettaa
matkaajan Kasanin ja Samaran kautta Saratoviin. (Laiva on nimetty Turkestanin itävaltalaisvenäläisen
kuvernöörin mukaan). Siellä hän havaitsee Suomussalmelta evääksi ottamansa voin
villiintyneen. ”O Sancta Racia, et sinäkään ole oikeassa ympäristössä!”
Astrahanissa vaihdetaan laivaa ja viiden päivän Volgan purjehdus päättyy ja
Kaspianmeren ylitys alkaa. Ollaan matkalla Petrovskin linnoitus- ja
satamakaupunkiin. Nykyisin kaupunki on nimeltään Mahatskala, se on Dagestanin
pääkaupunki, asukkaita on Helsingin kaupungin verran. Laivamatka Kaspianmerellä
oli noin 400 km, saman verran kuin laivamatka Helsingistä Tukholmaan. Merimatka
Kaspian järvellä pelotti kovasti Suomussalmen miestä – myrskyä oli
pelättävissä. Matka oli kuitenkin mieleenpainuva. ”Nuoret tytöt, vanhat
vaivaiset ukot, lojuvat vierivieressä … siinä maataan kuin Baabelin kielten
sekoituksen ensi yönä, sekaisin persialaiset, afgaanit, venäläiset, tataarit,
armeenit, turkkilaiset, hebrealaiset ja Kaukasian eri rodut. Väkevä melonin
tuoksu sekaantuu ihmislöyhkään.”
Helsingistä lähdöstä on kulunut 10 päivää ja
yötä. ”Pai pai paitaressu … nyt istuu Pohjolan Poika Kaukasian rannalla, hiestä
likomärkänä. Onpa hävyttömän kuuma paratiisiksi tämä Kaspian ranta.”
Matka kuuman Kaspianmeren rannoilta Ossetian
Vladikavkasiin tehtiin junalla. Bakusta Kaspianmeren rantaa tuleva rata johtaa Tsetsenian
läpi, Groznyin kautta Vadikavkasiin ja edelleen surullisen kuuluisaksi tulleen
Beslanin kaupungin kautta Rostoviin ja Donbassin akueelle Ukrainaan. Bakun ja
Rostovin välille kertyy matkaa 1400 km. Rata
valmistui ennen vuosituhannen vaihdetta. Taisivatpa tsetseenit olla tulista
väkeä jo silloin, kun Kiantokin tällaisen värssyn väänsi tsetseenistä
Terek-joen rantaa ryömimässä:
”Kivikossa kierii Terek
Sameasti loiskuttaen,
Häijy tsetsen ryömii rantaa
Tikariaan terottaen…”
Hevoskyydillä Gruusian sotatielle, matka
alkaa Gergijevin kaupungista
Vanhalle Gruusian sotatielle Kaukasusvuorten
yli lähdetään vuorten pohjoispuolella sijaitsevasta Vladikavkasin kaupungista. Nykyisin
tässä Pohjois-Ossetia-Alanian
pääkaupungissa asuu noin 300000 ihmistä. Yllätys, yllätys, tämä kaupunki onkin
Suomen ystävän ja Mikkelin ystävän, Valeri Gergijevin syntymäkaupunki. Gergijev
on esiintynyt Mikkelissä ja toiminut Mikkelin musiikkijuhlien taiteellisena
johtajana lähes 20 vuotta. Onneksi Mikkelin kaupunki on muistanut minua
kutsulla jo useana vuonna. Viime kesänä kyllä hieman arvelutti Mikkeliin meno,
kun juuri Krimin tapaukset olivat meneillään. Tulipa kyllä sittemmin,
kauppaembargon aikoihin, käytyä myös Pietarin Marinskissa. Se on Gergijevin
valtakuntaa, vaikka hän ei Suomen ystävyydestään huolimatta kelpuuttanut
suomalaisia arkkitehteja uuden Marinskin piirtäjiksi.
Tämä
Liisan grafiikka näyttää uuden Marinski-teatterin aulan. Teatteri on
ossetialaisen Valeri Gergijevin valtakuntaa. Hän tuntee sydämessään Kaukasian
seudun monikulttuurisuuden hyvät ja pahat. Kianto niitä yritti tarkkailla 113
vuotta sitten tekemällään matkalla. Tilanne oli silloinkin päällä. Toisessa
kuvassa Gergijev vastaanottaa onnitteluja loistavan konsertin päätteeksi mennä
kesänä Mikkelissä.
Mutta, Kiannon matkaan!
Kaukasuksen vuoristo ylitetään
nelipyöräisillä ”lineika”-rattailla parivaljakon vetämänä, tai usein kävellen,
hidasta hevoskyytiä odotellen. Kianto on hurmaantunut tämän ikivanhan sotatien
dramatiikkaan. Erityisesti kaksi asiaa oli draaman keskiössä: Kasbek-vuori; ”Siellä
leikkii etelän hilpeä aamurusko lumiturkkisen lappalaisukon kanssa kiistellen
hänen kristalleistaan” ja Terek joki; ”Syvän alhon pimeydessä porisee Terek
kuin hornankattila.” 200 kilometrin matkaan kuluu aikaa, se eteni hitaasti, mutta tuotti vaivan
palkaksi loistavia näkyjä: ”Pilviä, jotka kuni valkoiset aaveet istuskelivat
vuorten rinteillä, ja hattaroita, joihin aurinko paistoi ja jotka kuni
kultakarvaiset immet keveästi tanssivat piiriä vuorten ympärillä.” Matka
vuorten yli kesti neljä päivää. Kahden suomalaisen ja yhden venäläisen
”musikan”, hevoskuskin seurue lähestyy Tiflisiä. Mieli on ankea, vuoret olivat
ihania, ankeutta ei poista edes 16 puhvelihärän vetämä aura. Tsaarivallan suuruuden ekonomia ei ole
lempiaihe!
Ilmari
Kiannon matkareitin Kaukasian kohteiden tärkeimmät pysähdyspaikat näkyvät
valkoisella neliöllä. Kaspian merta hän seilasi Astrahanista Petrovskiin,
sieltä junalla Tsetsenian läpi Vladikavkasiin, Ossetian pääkaupunkiin. Täältä
matka jatkui hevoskyydillä Kaukasian vuoriston yli Georgian pääkaupunkiin,
Tbilisiin. Ja sieltä edelleen junalla Mustanmeren rantakaupunkiin Batumiin,
josta jälleen laivalla Krimille. Nyt on syytä pysähtyä hetkeksi nykypäivään.
Kuvaan on merkitty Venäjän avulla vuonna 2008 Georgiasta separoituneet Abhasia
ja Etelä-Ossetia. Venäjän armeija hyökkäsi pitkälle Georgian sydänmaille.
Paikalliset separatistit tukivat toimintaa. Valtaosa Abhasian ja Etelä-Ossetian
väestöstä on venäjäkielisiä. Näillä maisemilla harjoiteltiin sitä, mikä sittemmin
toteutettiin Krimillä ja pian Itä-Ukrainassa. Kuvassa näkyy myös violetilla Saksan
joukkojen äärimmäinen rintamalinja ennen Stalingradia tappiota 1942. Paikalla
oli toista tuhatta Suomen poikaa.
Suomalaiset Groznyin porteilla
Eipä voinut Kianto aavistella, että 40 vuoden
päästä hänen visiitistään paikalla olisi toista tuhatta suomalaista
nuorukaista. He saapuivat Hitlerin Saksan Armeijaryhmä A:n osana. Kaukasuksen
öljyä tavoiteltiin ja Bakuun oltiin menossa. Suomalaiset taistelivat
menestyksellä kärkijoukoissa Terek joelle ulottuneella rintamalinjalla. Siihen rintama pysähtyi Stalingradin tappion
seurauksena. Suomalaiset joukot eli virallisesti FINNISCHES FREIWILLIGEN BATAILLON DER WAFFEN-SS olivat 100
kilometrin päässä Groznyista.
Kiannon Tiflis
Tältä
näytti Tiflis, Tbilisi, Kiannon vierailun aikaan.
Tiflis, Kiannon aikaan ja tsaarien aikaan, Tbilisi,
nykyaikaan, on kautta historiansa ollut valtataistelun kohde. Sijainti idän ja lännen,
pohjoisen ja etelän, kauppareittien solmupisteessä, teki siitä halutun ja teki
siitä myös kansojen sulatusuunin. Persialaiset, osmanit, mongolit, Timur Lenk, venäläiset
ja monet muut ovat halunneet pitää hallussaan tärkeätä kauppateiden risteystä.
Vuonna 1801 alue liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tsaarivallan kukistuttua
Georgia yritti itsenäistymistä vuonna 1918, mutta puna-armeija valtasi alueen
vuonna 1924. Syntyi Georgian Sosialistinen Neuvostotasavalta. Mutta Kiannon
visiitin aikaan elettiin vielä tsaarin aikaa, joskin jo hieman turbulenttia
sellaista. Tuolloin Tiflisissä oli 200000 asukasta. Heistä kolmannes oli
georgialaisia, lähes yhtä suuria väestöryhmiä olivat armenialaiset ja
venäläiset ja sitten oli kymmenittäin pienempiä etnisiä ryhmiä. Kianto
kirjoittaa: ”Armenialaiset suutarit ja parturit, gruusialaiset koru- ja
lakkikauppiaat, persialaiset mattopohatat ja hedelmänmyyjät, tserkessiläiset
asemestarit ja tikarisepät, guurit, mingrelit, kurdit, abhastit ja muut ovat
näiden katujen itsevaltiaita herroja. Tiflisiläinen suutarimestari tekasee
saappaat vaikka keskellä katua.”
Neuvostoliiton
aikana Georgian sotatietä ryhdyttiin ajamaan autoilla. Autosta päätellen tämä
kuva on 30-luvun loppuvuosilta. Kiannon matkan aikainen romantiikka oli
hävinnyt. Ei ollut aikaa tarkastella Kasbekin vuoren taianomaisia näkyjä. Nyt
mennä huristeltiin, pian aikaan ei ollut ratsumiehiä, ei leinikoita, ei
kaksikyttyräisiä kameleita, ei vesipuhveleita eikä maantierosvojakaan.
Tiflisissä kengät kiillotti ruskeasilmäinen
gruusialainen
Tiflisistä matka jatkui junalla Batumin
satamakaupunkiin. Kengät tulivat kiillotetuiksi: ”Petrovskissa kiillotti
kenkäni persialainen, Vladikavkasissa karkasi niiden kimppuun punapäinen
turkkilainen, Tiflisissä suutaroi niitä ruskeasilmäinen gruusialainen, mutta
täällä Batumissa hankailevat kreikkalaispojat niistä pölyn.”
On
vielä palattava tuohon mainostettuun monikulttuurisuuteen. Me päivittelemme
täällä alle 10 prosentin monikulttuurisuuden kanssa. Emme halua sitä piiruakaan
lisää – tai monet eivät halua. On hyvä katsoa karttaa Kaukasian etnisten kieliryhmien
ja uskontojen moninaisuudesta. Samalla alueella on kymmeniä kansanryhmiä ja kieliryhmiä.
Ne koostuvat kaukasialaisista, indoeurooppalaisista ja altailaisista kielistä. Ne
koostuvat vielä erilaisista uskontojen fragmenteista.
Junalla Mustanmeren rantaan käsi
puukonkahvassa
Rata Tiflisistä Batumiin oli valmistunut
muutamaa vuotta ennen Kiannon matkaa. Rata kulkee Kura-joen ja Riono-joen
rantoja ihanasti mutkitellen. Kianto matkusti kuitenkin yön yli eikä päässyt
maisemia ihailemaan. ”Pilkkopimeää… jyristen kiitää tulihepo vuorten rotkoja. Heikosti
valaistut vaunut ovat tupaten täynnä makaavia matkustajia. Vain joukko
alkuasukkaita istuu valvoen, pitäen kovaa rähinää ja kiivaasti puhuen omaa
villiä kieltään. He näyttävät todella pelottavilta tulisine silmineen,
tserkessiläissinelleineen ja pitkine tikareineen. Tapahtuuhan vieläkin murhia
ja ryöväyksiä. Nukahdan unenhorrokseen käsi puukonkahvassa…”
Jälleen laivassa matkalla Krimille ,
mammanpoikia ollaan
”Taivas leimuaa, salamat valaisevat
mahtavasti Mustaa merta, ukkonen jyräjää vuorilla… sataa vettä. Mutta vihdoin
laiva saapuu Krimin rantaan. ”Selam alikym… Alikym selam!” Alushtassa uidaan ja
ihaillaan rantaa kansoittavia kaunottaria. Kun kyllästytään, lähdetään kolmivaljakolla
Simferpoliin. ”Jeedjet troikka udalaaja!” Sieltä matka jatkuu Krimin muinaiseen
tataarien pääkaupunkiin Bahtsisaraihin. Olenpa minäkin tuolla paikassa käynyt
ja sen kiinnostavaksi seraljeineen havainnut. Kiantoa ei paikka kovin
kiehtonut. Viiniäkin sai juoda vain kortteerissa. Paitsi yksi juttu: Kianto
meni toverinsa kanssa paikalliseen turkkilaiseen kylpylään ja sai siellä asiaan
kuuluvan hammam-käsittelyn. Suomalaiset kertoivat pesijäpoika Mehmetille
Suomessa naisten pesevän kylpyasiakkaat. Tästä Mehmet luulemaan suomenpoikien
haluavan naisia. ”Haluavatko herrat naisia?” Kianto: ”Outo kysymys hätkähdyttää
meidät. Satumme molemmat olemaan vielä
mammanpoikia.” Toverin punastuminen korvia myöten jää 28-vuotiaan Kiannon
mieleen. Että vielä mammanpoikia - tuossa iässä? Oli oppi mennyt papin pojalla
perille.
Matkan päättenä Sevastopoli
Lopuksi matkalaiset päätyvät Sevastopoliin.
Kianto kertoo sen olevan Venäjän suurin sotasatama ja muutenkin komea kaupunki.
Komeudesta olen samaa mieltä. Silloin kun minä siellä vierailin, muutama vuosi
sitten, parin julkisen rakennuksen katolla liehui Venäjän lippu. Pääosin liput
olivat kyllä Ukrainan lippuja. Ihmettelin tuota. Silloin vannoi myös Moskovan sittemmin
erotettu pormestari Krimillä vieraillessaan: ”Me tulemme takaisin!” He tulivat!
Nyt on kaikkien rakennusten katolla Venäjän lippu. Niin oli myös Kiannon matkan
aikaan. Krimin kaanikunta oli vuonna 1783 liitetty Venäjän keisarikuntaan.
Tänne matkaavalle Katariina Suurelle ruhtinas Potjomkin rakensi kuuluisat
kulissit, mutta silloin elettiin vuotta 1787. Jo Ilmari Kianto tiesi entisen
tataarikaupungin olevan osa Venäjän suurta kansojen yhteisöä. Vielä vihon
viimeiseksi lopuksi, ennen kotimatkaa Kianto vierailee Khersoneksessa,
muinaisessa kreikkalaiskaupungissa, Sevastopolin äärellä. Sieltä hän löytää
juuri avatusta hautaluolasta punertavaksi korkiksi muuttunutta ainetta ja ottaa
sitä mukaansa kotiin viemiseksi hyppysellisen. Sen pitäisi olla maatunutta
ihmisruumista. Nyt jää Kianto miettimään: ”Tuon aineen ikä aikautuu lähelle
Kristuksen syntymää. Luoja ties vaikka olisi peräisin Odysseuksen ukkovarpaasta
tai noita-akka Kirken peukalosta?”
Matkustakaa hyvä blogisti perjantai- tai sunnuntai-iltana Helsingin Rautatieasemalta viimeisellä metrolla kohti Itäkeskusta niin saattaa käsitys vähäisestä maahanmuutosta kertaheitolla muuttua.
VastaaPoistaTuo "alle 10 prosenttia" onkin noissa vaunuissa sitten lähes 100 prosenttia ja meno sen mukainen, vilkas ja kansainvälinen - elämys- ja oman maan kulttuuriseen tilanteeseen tutustuminen saattaa kruunautua jopa kokemuksella saada olla ainoa valkonaama koko metrojunassa.
Kianto olisi tehnyt matkan aivan varmasti!
Tulisi olla pakollinen muullekin vaistomaiselle suvaitsevaistolle ja oikeassaolijastolle. Tämä kaupunkimaantiede-symposium ehdottomasti suositeltava. Lippu ja suunta siis Kontulaan tai Vuosaareen ko. aikana.
Muutenkin rajat auki-suvaitsevaisuus fiilistely onkin, kuten kaikki tiedämme, hyvin suosittua useimmiten juuri niiden keskuudessa, jotka eivät asu uusien suomalaisten kanssa samoissa taloissa samoilla alueilla kuin he.
Asenteet ovatkin halutunlaiset asuinalueilla missä ei Välimeren eteläpuolista väestöä asustele, ja jossa "mamut" ovat ruotsalaisia, jenkkejä tai ranskalaisia tai muita ei-toisia.
Sitten kun on käyttänyt samaa vuokratalopesulaa maahanmuuttajien kanssa maagiset 7 vuotta on vasta todellisessa toiseudessaan kyvykäs arvioimaan monikulttuurisuuden etuja ja haittoja. (Etujakin on).
Jos aiheeseen on sen sijaan tutustunut esim. Korkeavuorenkadun jugendlinnan viidennestä kerroksesta kauas itään tähyillen ja ollen huolissaan "kansan asenteiden kärjistymisestä" ei ole oikein valmis vielä Ajankohtaisen Kakkosen maahanmuutto-iltaan "puhumaan moniarvoisuuden" puolesta (muuten kuin omasta puolestaan).
t. kaupunkimaantieteilijä