Matka monikulttuurisuuden kiehuvaan pataan

Ilmari Kianto lähtee Kaukasian matkalle elokuussa 1902. Tämä matka kiehtoo, sillä se suuntautuu monikulttuurisuuden alkulähteille. Tämän blogin tarinat ovat peräisin Ilmari Kiannon teoksesta ”Mies on luotu liikkuvaksi”, Otava, 1957. Suolataan sitten hieman Kiannon juttuja omilla kommenteilla.

Kianto aloittaa kolmannen matkansa laskemalla Kiantajoen kosket tervaveneellä. ”Ensin oli virkeä hopeanvälkkeinen Jalo, sitten kyydin antava Kynä, sitten pauhaava Pato, sitten kylmä Kyynäspää, sitten pyrisevä Pysty, värisevä Vääntiö, pirisevä Pitkänjatko, sitten itse Pitkä, sitten laineilla laukkaava Peura, sitten harras Haara ja vihdoin se ärjyvä Aitto.” Kianto miettii pitäisikö Araratin nousua varten ottaa mukaan tervatut pieksut? Tai, että mistä mahtoi Ukko Noak saada tervan valtavaan prikiinsä. ”Arvattavasti silloinkin oli olemassa joku paltamolainen, jolta Ukko Noak tervansa osti.”

  

Ilmari Kiannon Kaukasian matka on merkitty keltaisella oheiseen satelliittikuvaan. Tällaisena se myös toteutui vuonna 1902. Junamatkaa tehtiin Kajaanista Helsingin kautta Nishnij-Novgorodiin, Kaukasuksella ajettiin junalla Kaspianmereltä vuoriston pohjoispuolella Ossetian Vladikavkasiin ja sitten vuorten eteläpuolella Tbilisistä Mustanmeren rannalle ja sitten paluumatka Sevastopolista Kajaaniin, yhteensä junamatkaa kertyi 5400 km, laivamatkaa Volgalla, Kaspianmerellä ja Mustallamerellä kertyi 2700 km ja hevospelillä tai kävellen suoriuduttiin vuoriston ylityksestä, näin lihasvoimalla tehtyä matkaa kertyi 200 km. Kianto itse arvelee matkansa pituudeksi Kiannalta lähdettynä ”ehkä liki tuhannen peninkulmaa”. No jos tuohon minun Google Earth –pohjaiseen laskelmaan vielä lisää Helsingin ja Kiannan välisen etäisyyden saan lukemaksi 9800 km. Tarkkaanpa Kianto osasi matkansa räknätä. Kuvaan on keltaisella merkitty Kiannon matkareitti ja violetilla II maailmansodan Saksan rintama vuonna 1942. Suomalaiset olivat kärkenä kahdessa itärintaman itäisimmässä pisteessä: Äänisjärvellä ja Tsetseniassa!

Varsinainen ulkomaanmatka alkoi Helsingistä elokuun 15 päivä vuonna 1902.  Pietarissa hän siirtyy Suomen asemalta Moskovan asemalle meluttomilla ”kautsulla” päällystetyillä rattailla. Hän ihmettelee Pietarin ja Moskovan välistä mahtavaa rataa. ”Kauttaaltaan vähintään kahdet kiskot rinnakkain. Tuhkatiheään pyyhkäisee toinen juna kiljuen vastaan ja ilma puristuu ahtaalle vilisevien vaunujen välissä.”

Moskovan Petrograf-ravintolassa Kianto syö ”ruotsalaista aamiaista”, swedskij zaaftrak”, ja ihailee itseään peilistä. ”Sillä ’itsellä’ istuu puku ihan kuin valettu ja rintapielessä loistaa kullattu leijonavaakuna. Etteivät vain kyypparit luulisi kreiviksi, koskapa noin kunnioittavasti tirkistelevät perääni?” Nuorella herralla näyttää olleen sopivasti itsetuntoa, mutta olihan ikääkin jo kertynyt 28 vuotta.

   

Tällaisen kartan on Kianto saattanut saada käteensä Kaukasuksen matkaa suunnitellessaan. Kaikki oli yhtä ja samaa suurta Venäjän maata - Suomesta tänne saakka.

Siipirataslaivalla pitkin Volgaa ja siitä ”merilaivalla” Kaspian ”järvelle”

Moskovassa Kianto siirtyy junan makuuvaunuun suuntana Nishnij-Novgorod. Sieltä alkaa laivamatka pitkin ”Maatushka Volgaa”. Kianto ihmettelee Oulujoen tervajussien ja Volgan tukkijätkien eroa. ”Ei täällä ainakaan soutaa osata, ei venettä sauvoa, ei romssata – ja koskenlaskusta ei hajuakaan.” Naftakäyttöinen siipirataslaiva Konstantin Kauffmann kuljettaa matkaajan Kasanin ja Samaran kautta Saratoviin. (Laiva on nimetty Turkestanin itävaltalaisvenäläisen kuvernöörin mukaan). Siellä hän havaitsee Suomussalmelta evääksi ottamansa voin villiintyneen. ”O Sancta Racia, et sinäkään ole oikeassa ympäristössä!” Astrahanissa vaihdetaan laivaa ja viiden päivän Volgan purjehdus päättyy ja Kaspianmeren ylitys alkaa. Ollaan matkalla Petrovskin linnoitus- ja satamakaupunkiin. Nykyisin kaupunki on nimeltään Mahatskala, se on Dagestanin pääkaupunki, asukkaita on Helsingin kaupungin verran. Laivamatka Kaspianmerellä oli noin 400 km, saman verran kuin laivamatka Helsingistä Tukholmaan. Merimatka Kaspian järvellä pelotti kovasti Suomussalmen miestä – myrskyä oli pelättävissä. Matka oli kuitenkin mieleenpainuva. ”Nuoret tytöt, vanhat vaivaiset ukot, lojuvat vierivieressä … siinä maataan kuin Baabelin kielten sekoituksen ensi yönä, sekaisin persialaiset, afgaanit, venäläiset, tataarit, armeenit, turkkilaiset, hebrealaiset ja Kaukasian eri rodut. Väkevä melonin tuoksu sekaantuu ihmislöyhkään.”

Helsingistä lähdöstä on kulunut 10 päivää ja yötä. ”Pai pai paitaressu … nyt istuu Pohjolan Poika Kaukasian rannalla, hiestä likomärkänä. Onpa hävyttömän kuuma paratiisiksi tämä Kaspian ranta.”

  

Matka kuuman Kaspianmeren rannoilta Ossetian Vladikavkasiin tehtiin junalla. Bakusta Kaspianmeren rantaa tuleva rata johtaa Tsetsenian läpi, Groznyin kautta Vadikavkasiin ja edelleen surullisen kuuluisaksi tulleen Beslanin kaupungin kautta Rostoviin ja Donbassin akueelle Ukrainaan. Bakun ja Rostovin välille kertyy matkaa 1400 km.  Rata valmistui ennen vuosituhannen vaihdetta. Taisivatpa tsetseenit olla tulista väkeä jo silloin, kun Kiantokin tällaisen värssyn väänsi tsetseenistä Terek-joen rantaa ryömimässä:

”Kivikossa kierii Terek

Sameasti loiskuttaen,

Häijy tsetsen ryömii rantaa

Tikariaan terottaen…”

Hevoskyydillä Gruusian sotatielle, matka alkaa Gergijevin kaupungista

Vanhalle Gruusian sotatielle Kaukasusvuorten yli lähdetään vuorten pohjoispuolella sijaitsevasta Vladikavkasin kaupungista. Nykyisin tässä Pohjois-Ossetia-Alanian pääkaupungissa asuu noin 300000 ihmistä. Yllätys, yllätys, tämä kaupunki onkin Suomen ystävän ja Mikkelin ystävän, Valeri Gergijevin syntymäkaupunki. Gergijev on esiintynyt Mikkelissä ja toiminut Mikkelin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana lähes 20 vuotta. Onneksi Mikkelin kaupunki on muistanut minua kutsulla jo useana vuonna. Viime kesänä kyllä hieman arvelutti Mikkeliin meno, kun juuri Krimin tapaukset olivat meneillään. Tulipa kyllä sittemmin, kauppaembargon aikoihin, käytyä myös Pietarin Marinskissa. Se on Gergijevin valtakuntaa, vaikka hän ei Suomen ystävyydestään huolimatta kelpuuttanut suomalaisia arkkitehteja uuden Marinskin piirtäjiksi.

   

Tämä Liisan grafiikka näyttää uuden Marinski-teatterin aulan. Teatteri on ossetialaisen Valeri Gergijevin valtakuntaa. Hän tuntee sydämessään Kaukasian seudun monikulttuurisuuden hyvät ja pahat. Kianto niitä yritti tarkkailla 113 vuotta sitten tekemällään matkalla. Tilanne oli silloinkin päällä. Toisessa kuvassa Gergijev vastaanottaa onnitteluja loistavan konsertin päätteeksi mennä kesänä Mikkelissä.

Mutta, Kiannon matkaan!

Kaukasuksen vuoristo ylitetään nelipyöräisillä ”lineika”-rattailla parivaljakon vetämänä, tai usein kävellen, hidasta hevoskyytiä odotellen. Kianto on hurmaantunut tämän ikivanhan sotatien dramatiikkaan. Erityisesti kaksi asiaa oli draaman keskiössä: Kasbek-vuori; ”Siellä leikkii etelän hilpeä aamurusko lumiturkkisen lappalaisukon kanssa kiistellen hänen kristalleistaan” ja Terek joki; ”Syvän alhon pimeydessä porisee Terek kuin hornankattila.” 200 kilometrin matkaan kuluu aikaa,  se eteni hitaasti, mutta tuotti vaivan palkaksi loistavia näkyjä: ”Pilviä, jotka kuni valkoiset aaveet istuskelivat vuorten rinteillä, ja hattaroita, joihin aurinko paistoi ja jotka kuni kultakarvaiset immet keveästi tanssivat piiriä vuorten ympärillä.” Matka vuorten yli kesti neljä päivää. Kahden suomalaisen ja yhden venäläisen ”musikan”, hevoskuskin seurue lähestyy Tiflisiä. Mieli on ankea, vuoret olivat ihania, ankeutta ei poista edes 16 puhvelihärän vetämä aura.  Tsaarivallan suuruuden ekonomia ei ole lempiaihe!

  

Ilmari Kiannon matkareitin Kaukasian kohteiden tärkeimmät pysähdyspaikat näkyvät valkoisella neliöllä. Kaspian merta hän seilasi Astrahanista Petrovskiin, sieltä junalla Tsetsenian läpi Vladikavkasiin, Ossetian pääkaupunkiin. Täältä matka jatkui hevoskyydillä Kaukasian vuoriston yli Georgian pääkaupunkiin, Tbilisiin. Ja sieltä edelleen junalla Mustanmeren rantakaupunkiin Batumiin, josta jälleen laivalla Krimille. Nyt on syytä pysähtyä hetkeksi nykypäivään. Kuvaan on merkitty Venäjän avulla vuonna 2008 Georgiasta separoituneet Abhasia ja Etelä-Ossetia. Venäjän armeija hyökkäsi pitkälle Georgian sydänmaille. Paikalliset separatistit tukivat toimintaa. Valtaosa Abhasian ja Etelä-Ossetian väestöstä on venäjäkielisiä. Näillä maisemilla harjoiteltiin sitä, mikä sittemmin toteutettiin Krimillä ja pian Itä-Ukrainassa. Kuvassa näkyy myös violetilla Saksan joukkojen äärimmäinen rintamalinja ennen Stalingradia tappiota 1942. Paikalla oli toista tuhatta Suomen poikaa.

Suomalaiset Groznyin porteilla

Eipä voinut Kianto aavistella, että 40 vuoden päästä hänen visiitistään paikalla olisi toista tuhatta suomalaista nuorukaista. He saapuivat Hitlerin Saksan Armeijaryhmä A:n osana. Kaukasuksen öljyä tavoiteltiin ja Bakuun oltiin menossa. Suomalaiset taistelivat menestyksellä kärkijoukoissa Terek joelle ulottuneella rintamalinjalla.  Siihen rintama pysähtyi Stalingradin tappion seurauksena. Suomalaiset joukot eli virallisesti FINNISCHES FREIWILLIGEN BATAILLON DER WAFFEN-SS olivat 100 kilometrin päässä Groznyista.

Kiannon Tiflis

 Tältä näytti Tiflis, Tbilisi, Kiannon vierailun aikaan.

Tiflis, Kiannon aikaan ja tsaarien aikaan, Tbilisi, nykyaikaan, on kautta historiansa ollut valtataistelun kohde. Sijainti idän ja lännen, pohjoisen ja etelän, kauppareittien solmupisteessä, teki siitä halutun ja teki siitä myös kansojen sulatusuunin. Persialaiset, osmanit, mongolit, Timur Lenk, venäläiset ja monet muut ovat halunneet pitää hallussaan tärkeätä kauppateiden risteystä. Vuonna 1801 alue liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tsaarivallan kukistuttua Georgia yritti itsenäistymistä vuonna 1918, mutta puna-armeija valtasi alueen vuonna 1924. Syntyi Georgian Sosialistinen Neuvostotasavalta. Mutta Kiannon visiitin aikaan elettiin vielä tsaarin aikaa, joskin jo hieman turbulenttia sellaista. Tuolloin Tiflisissä oli 200000 asukasta. Heistä kolmannes oli georgialaisia, lähes yhtä suuria väestöryhmiä olivat armenialaiset ja venäläiset ja sitten oli kymmenittäin pienempiä etnisiä ryhmiä. Kianto kirjoittaa: ”Armenialaiset suutarit ja parturit, gruusialaiset koru- ja lakkikauppiaat, persialaiset mattopohatat ja hedelmänmyyjät, tserkessiläiset asemestarit ja tikarisepät, guurit, mingrelit, kurdit, abhastit ja muut ovat näiden katujen itsevaltiaita herroja. Tiflisiläinen suutarimestari tekasee saappaat vaikka keskellä katua.” 

  

Neuvostoliiton aikana Georgian sotatietä ryhdyttiin ajamaan autoilla. Autosta päätellen tämä kuva on 30-luvun loppuvuosilta. Kiannon matkan aikainen romantiikka oli hävinnyt. Ei ollut aikaa tarkastella Kasbekin vuoren taianomaisia näkyjä. Nyt mennä huristeltiin, pian aikaan ei ollut ratsumiehiä, ei leinikoita, ei kaksikyttyräisiä kameleita, ei vesipuhveleita eikä maantierosvojakaan.

Tiflisissä kengät kiillotti ruskeasilmäinen gruusialainen

Tiflisistä matka jatkui junalla Batumin satamakaupunkiin. Kengät tulivat kiillotetuiksi: ”Petrovskissa kiillotti kenkäni persialainen, Vladikavkasissa karkasi niiden kimppuun punapäinen turkkilainen, Tiflisissä suutaroi niitä ruskeasilmäinen gruusialainen, mutta täällä Batumissa hankailevat kreikkalaispojat niistä pölyn.”

On vielä palattava tuohon mainostettuun monikulttuurisuuteen. Me päivittelemme täällä alle 10 prosentin monikulttuurisuuden kanssa. Emme halua sitä piiruakaan lisää – tai monet eivät halua. On hyvä katsoa karttaa Kaukasian etnisten kieliryhmien ja uskontojen moninaisuudesta. Samalla alueella on kymmeniä kansanryhmiä ja kieliryhmiä. Ne koostuvat kaukasialaisista, indoeurooppalaisista ja altailaisista kielistä. Ne koostuvat vielä erilaisista uskontojen fragmenteista.

Junalla Mustanmeren rantaan käsi puukonkahvassa

Rata Tiflisistä Batumiin oli valmistunut muutamaa vuotta ennen Kiannon matkaa. Rata kulkee Kura-joen ja Riono-joen rantoja ihanasti mutkitellen. Kianto matkusti kuitenkin yön yli eikä päässyt maisemia ihailemaan. ”Pilkkopimeää… jyristen kiitää tulihepo vuorten rotkoja. Heikosti valaistut vaunut ovat tupaten täynnä makaavia matkustajia. Vain joukko alkuasukkaita istuu valvoen, pitäen kovaa rähinää ja kiivaasti puhuen omaa villiä kieltään. He näyttävät todella pelottavilta tulisine silmineen, tserkessiläissinelleineen ja pitkine tikareineen. Tapahtuuhan vieläkin murhia ja ryöväyksiä. Nukahdan unenhorrokseen käsi puukonkahvassa…”

Jälleen laivassa matkalla Krimille , mammanpoikia ollaan

”Taivas leimuaa, salamat valaisevat mahtavasti Mustaa merta, ukkonen jyräjää vuorilla… sataa vettä. Mutta vihdoin laiva saapuu Krimin rantaan. ”Selam alikym… Alikym selam!” Alushtassa uidaan ja ihaillaan rantaa kansoittavia kaunottaria. Kun kyllästytään, lähdetään kolmivaljakolla Simferpoliin. ”Jeedjet troikka udalaaja!” Sieltä matka jatkuu Krimin muinaiseen tataarien pääkaupunkiin Bahtsisaraihin. Olenpa minäkin tuolla paikassa käynyt ja sen kiinnostavaksi seraljeineen havainnut. Kiantoa ei paikka kovin kiehtonut. Viiniäkin sai juoda vain kortteerissa. Paitsi yksi juttu: Kianto meni toverinsa kanssa paikalliseen turkkilaiseen kylpylään ja sai siellä asiaan kuuluvan hammam-käsittelyn. Suomalaiset kertoivat pesijäpoika Mehmetille Suomessa naisten pesevän kylpyasiakkaat. Tästä Mehmet luulemaan suomenpoikien haluavan naisia. ”Haluavatko herrat naisia?” Kianto: ”Outo kysymys hätkähdyttää meidät. Satumme  molemmat olemaan vielä mammanpoikia.” Toverin punastuminen korvia myöten jää 28-vuotiaan Kiannon mieleen. Että vielä mammanpoikia - tuossa iässä? Oli oppi mennyt papin pojalla perille.

Matkan päättenä Sevastopoli

Lopuksi matkalaiset päätyvät Sevastopoliin. Kianto kertoo sen olevan Venäjän suurin sotasatama ja muutenkin komea kaupunki. Komeudesta olen samaa mieltä. Silloin kun minä siellä vierailin, muutama vuosi sitten, parin julkisen rakennuksen katolla liehui Venäjän lippu. Pääosin liput olivat kyllä Ukrainan lippuja. Ihmettelin tuota. Silloin vannoi myös Moskovan sittemmin erotettu pormestari Krimillä vieraillessaan: ”Me tulemme takaisin!” He tulivat! Nyt on kaikkien rakennusten katolla Venäjän lippu. Niin oli myös Kiannon matkan aikaan. Krimin kaanikunta oli vuonna 1783 liitetty Venäjän keisarikuntaan. Tänne matkaavalle Katariina Suurelle ruhtinas Potjomkin rakensi kuuluisat kulissit, mutta silloin elettiin vuotta 1787. Jo Ilmari Kianto tiesi entisen tataarikaupungin olevan osa Venäjän suurta kansojen yhteisöä. Vielä vihon viimeiseksi lopuksi, ennen kotimatkaa Kianto vierailee Khersoneksessa, muinaisessa kreikkalaiskaupungissa, Sevastopolin äärellä. Sieltä hän löytää juuri avatusta hautaluolasta punertavaksi korkiksi muuttunutta ainetta ja ottaa sitä mukaansa kotiin viemiseksi hyppysellisen. Sen pitäisi olla maatunutta ihmisruumista. Nyt jää Kianto miettimään: ”Tuon aineen ikä aikautuu lähelle Kristuksen syntymää. Luoja ties vaikka olisi peräisin Odysseuksen ukkovarpaasta tai noita-akka Kirken peukalosta?”

  

Kirke oli auringonjumala Helioksen ja okeanidi Persen tytär. Hän yritti myrkyttää Odysseuksen. Tuossa juuri tarjoilee taikajuomaansa. Mahtoiko Kianto saada Suomussalmelle saakka tuon korkinpalan Kirken peukaloa tai Odysseuksen ukkovarvasta?