Digiaika, mutta paperimainoksia ja teipattuja ratikoita pukkaa?

Tänään on tiistai. Menin postilaatikolle ottamaan aamun Hesaria. Luemme sen aina Liisan kanssa kylkikyljessä aamiaispöydässä kun olemme ensin saaneet aamiaisen syötyä. Jos aamiaispöydässä on Ellin kanojen alhavalaisia tai tyrnäväläisiä luomumunia se kruunaa kaiken. Nyt ei ollut - syötiin kaupan munia. Yleensä pöydässä on myös Tutun heinolalaismetsien hillovalikoiman herkkuja. Niitä syödään puuron tai viilin kanssa. Kun kaikki kulinaria on nautittu loppuun seuraa lehden luku. Niin, olinhan jo postilaatikolla. Hurraa, ihanaa – lehti on ohut. Siinä ei ole lähes lainkaan mainoksia! Miten jaksankin vihata tuota mainospakettia. Ja miksi nyt juuri eilen oli erikoisen paksu mainospaketti? Minusta se on yleensä paksuin sunnuntaina. Pää sekoaa – ehkä erehdyn.

Päätin punnita nuo lehdet. Alexanderwerkin vaaka 1920-luvulta osoittautuu mainioksi kirjevaa’aksi. Tai eihän tuo lehti ole kirje, se on paketti. Maanantainen lehti painaa 250 grammaa. Tämän päivän lehti painaa 100 grammaa vähemmän. Viime sunnuntain lehti painoi  320 grammaa. Pelkkiä erillisiä mainoslehtiä siinä oli 130 grammaa.  No pikalaskutoimituksena voisi kuvitella, että meidän postilaatikkoomme kannetaan vuodessa vähintään 35 kiloa erillisiä Hesarin mukana kulkevia mainoslehtiä. Hesarilla on noin 0,3 miljoonan lehden levikki, se tarkoittaa että päivässä keskimäärin kuljetettaisiin 30 tonnia mainoslehtisiä. No eihän se ole paljon. Se on vain puolikas rekallista päivässä. Mutta minun postilatikossani se 150 grammaa päivässä on turhaa ja liikaa! Eikä minulla ole mitään mahdollisuutta päästä siitä eroon. Paitsi lopettamalla lehden tilaus. Sitä en halua tehdä, sillä lehti on hienosti toimitettu ja täynnä painavaa tavaraa – tosin mainosten töhrimänä kauttaaltaan.

Ministeri julistaa televisiossa digiaikaa, mutta postilaatikko täyttyy paperimainoksista

Liikenneviraston uuden ajan rokkistarat julistavat digitalisaation autuaaksitekevää muutosta liikenteen digipalvelujen muodossa - sinun ei tarvitse omistaa muuta kuin luottokortti tai bitcoineja – otat fillarin, junan, auton tai lentokoneen,  robottihurjat panevat vanhainkoteihin silmäävilkuttavia koneukkoja vanhuksia viihdyttämään ja pyllyä pyyhkimään – alentavaa heille ja tulevaisuudessa myös minulle,  kaupungit kuulemma muuttuvat – robottiautot kollektivisoivat liikenteen ja ihmiset. Ja kaiken tämän muutoksen keskellä minun postilaatikkooni tulee tuvan täydeltä paperille painettuja mainoksia - joiden tuloa en voi estää? Tämän digihuuman keskellä kuulen tai luen ministeriön aikovan vapauttaa tienvarsimainontaa. Miksi ei tässä jauheta digidigidigi. Eikö tässä ole jotain ristiriitaa?

Mistä moinen mainosviha?

Jos nyt luulette minun vihaavan kaikkea tuotteista tiedottamista tai markkinointiin liittyvää brändäystä puhumattakaan keskustelun huipulle nousseesta palvelumuotoilusta, niin erehdytte. (Tarkemmin sanoen vihaan kuitenkin tuota ”brändäystä” sanana ja hieman jopa käsitteenä.) Mitäään laajaa mainoselinkeinon vastaista kannanottoa en suinkaan ole tekemässä. Olen nyt liukumassa vain yhteen asiaan: mainostamiseen julkisessa ympäristössä. Kaupunkitila tai maanteiden varret ovat meidän yhteistä ympäristöämme. Haluan että niitä suojellaan mainostajien keskeliäisyydeltä. Hillityt mainokset ovat paikallaan, ne saattavat suorastaan piristää ankeata fasaadimuotoilua. Jotkut mainokset ovat syöpyneet mieleen lapsuudesta.  Minua todella ärsyttää vanhan Klubi-mainoksen poistaminen Hakaniemen torin nurkalta tai Luculluksen syttyvien tähtien häviäminen Rautatientorilta. No eipä ole Klubia eikä ole Lucullustakaan, mitäpä niitä siis mainostaa.  Ei silti mainokset muistetaan suorastaan ilolla. Hämmästyttää miten telkkarissa vuosikymmeniä sitten esitetyt mainokset ovat syöpyneet mieleen. Jos olet elänyt noita ihmeellisiä aikoja- niin siis ikäsi puolesta - klikkaa tuosta ja muistele:

https://www.youtube.com/watch?v=QMIxQk3Tm58

Maantiemainonnasta muistan ihastuksella ja samalla pienellä kammolla 50-luvun nuoruudesta Barcelonan ja Madridin välisellä maantiellä olleet suuret Osbornen mainoshärät. Ne herättivät nukahtelevan autokuskin, mutta synnyttivät myös puoliuniselle pelottavia kauhukuvia Minotauruksen kanssa kamppailusta. Sittemmin 50-luvun lopulla tienvarsimainokset kiellettiin, mutta espanjalaisten rakastamat härät säilyivät ”yleisön pyynnöstä” -ilman Osbornen mainostekstiä, mustiksi ylimaalattuina. Vieläkin ostan tuota Veterano-brandya. Siinä tuoksuu Espanjan punainen maa. No hyvä, ylimaalataan nuo täysteipatut.

Kuten huomaat en ole kiihkouskovainen mainosten suhteen. Ja merkillistä kyllä mainokset eivät kuole tuotteen hävittyä. Ne jäävät mielen lokeroihin. Mainokset eivät ole yrittäneet olla taidetta. Eivätkä mainosten tekijät näytä omaavan tällaista ambitiota nytkään. Ne ovat mieleenpainuvaa hössötystä.  Mutta nyt olen pääsemässä varsinaiseen asiaan. Se on helsinkiläisten raitsikoiden yliteippaus. Siitä aion nyt marista. Joku raja!

Raitiovaunut ovat helsinkiläisten rakastamia. Nissä on jotain ihmeellistä tunnelmaa. Sellaista mitä ei voi luoda bussiin tai junaan. Raitiovaunu on ehkä niin intiimi välineenä ja niin ”läpinäkyvä” osana katuympäristöä, että matkustaja tuntee olevansa osa näytelmää – ei läpikulkija. Ratikat, tai raitsikat niin kuin ennen sanottiin, ne antavat kaupugille identiteettiä. Helsingin identiteettiä ovat nuo vihreänkeltaiset vaunut. Helsingin identiteettiä ei ole yliteipattujen raitsikoiden sanoma.

HKL-liikelaitos

HKL-liikelaitos eli vanhastaan Helsingin kaupungin liikennelaitos hoitaa tätä nykyä Helsingissä raitiovaunuliikennettä ja metroliikennettä. He myös hoitavat rataverkon. Helsingin seudun liikenne eli HSL ostaa liikenteen. Liikennelaitoksella on paljon hyvää ja uutta tarjottavaa:

Uuden uutukaiset kaupunkipyörät ovat osa HKL:n yhdessä HSL:n kanssa tarjoamaa palvelua. Kaupunkipyörien käyttöön voit tutustua tästä linkistä:  www.hsl.fi/kaupunkipyörät.  Kun mainoksista puhutaan, niin todettakoon että vapun jälkeen tulevissa kaupunkipyörissä on niissäkin mainokset. Annetaan tuo anteeksi.

HKL tekee paljon luodakseen yhteisöllisyyttä joukkoliikenteen käyttäjille. Esimerkkinä nyt juuri tänään avattava Concreatives-taidetila Hakaniemen metroasemalla. Kollektiivilla on ylevät tavoitteet: yhdistää taidetta, muotoilua ja ihmisiä. Se toimii käsityön, taiteen ja muotoilun keinoin. He tekevät mm. tekstiiligraffiteja. No, katsomaan!  Ja meninhän minä.  Sain avajaiskahvit. Ajoin vielä metrolla Vuosaareen katsomaan ryhmän teosta metroaseman laiturilla. Tuollaiset asiat tekevät sellaisen tunteen että joku välittää. Tuollaisiin asioihin ei voi suhtautua välinpitämättömästi. Noilla ihanilla nuorilla naisilla on nettiosoite: https://www.facebook.com/concreatives/

Liikennelaitoksella on myös ollut menossa kiva Ratikkasoittajien kiertue.  IHME 2016 -teoksessa oli mukana yhteensä 32 muusikkoa ja esiintymisareenana kaikki Helsingin kymmenen raitiolinjaa. Teos tarjosi ratikkamatkustajille neljän päivän aikana noin 300 tuntia elävää musiikkia ja se tavoitti päivittäin noin 5000–6000 henkilöä, yhteensä lähes 24 000 ratikkamatkustajaa! Näin he itse sanovat. Uskon siihen. Tsekkiläisen Kateřina Šedán suunnittelema  Ratikkasoittajien kiertue oli toiminnassa Helsingin raitiolinjoilla 16.-19.3.2016.

Mainossopimus

HKL kilpailutti liikennevälineiden ja asemien mainokset viime keväänä. Kilpailuun annettiin vain yksi tarjous. Onko se kilpailu? Toinen mahdollinen kilpailija ei jättänyt tarjousta. Ainoa tarjoaja oli JCDecaux. (Varmuuden vuoksi sanon nyt aivan heti pitäväni JCDecaux’ta erinomaisen hienona ja innovatiivisena firmana.) Yhtiö on ranskalainen pörssiyhtiö. Pääkallonpaikka on Pariisi. Sopimuksen mukaan JCDecaux maksaa HKL:lle 55 % mainostuloistaan. Seitsemänvuotisen sopimuksen mukaan raitiovaunujen, metron ja asemien mainostulojen on arvioitu olevan reilusti 20 miljoonaa euroa. Vuodessa HKL saa siten noin 3 miljoonaa euroa mainospaikoista. HKL:n liikevaihto oli vuonna 2015 154 milj. euroa. Mainostulot ovat siten noin 2 % liikevaihdosta.  Mainostulot jakautuvat suunnilleen kolmeen tasasuureen osaan raitiovaunujen, metrojunien ja asemien kesken.  Raitiovaunujen mainostulot ovat siten noin 1 miljoona vuodessa. Kuinka paljon siitä on täysteipattujen ratikoiden osuus. No jos heittäisi lonkalta niin kolmannes. Se tarkoittaisi että kolmensadan tonnin takia joudumme sietämään katukuvassamme seinänkokoisia liikkuvia mainoksia. Raitiovaunuliikenteen vuositulot ovat noin 60 miljoonaan euroa eli noin 1 euro matkustajaa kohti. Vaunuteippauksen 0,3 miljoonan tulo voitaisiin hoitaa puolella sentillä per matkustaja ja matka.

Matti puolustelee

Joku saattanee sanoa ilmiön olevan kansainvälinen. Joku toinen sanoo mainosten piristävän katukuvaa. Kolmas sanoo tuon 300 tonnin olevan liikennelaitoksen merkittävä tulon lisä. Hän voisi väittää, että jos sitä ei olisi, matkalippujen hintoja olisi korotettava puoli senttiä per matka. Joku voisi väittää mainostamisen olevan kokonaisuus – jos ratikoiden teippauksesta luovuttaisiin, koko systeemi romahtaisi, eikä enää seuraavalla kerralla olisi edes yhtä tarjoajaa.

Entinen HKL:n toimitusjohtaja, työtoverini, leffakerhomies ja hyvä ystäväni Matti Lahdenranta kehui minulle JCDecaux’in toimintaa kaupunkiympäristön hyväksi. Totta on, muistan hyvin kun tuon firman edustajat ensimmäistä kertaa rantautuivat Helsinkiin. Heillä oli esittely-standi Messukentällä pidetyssä joukkoliikennenäyttelyssä. Näkyi valoa ja toivoa bussikatosten suhteen. Olihan meillä tunnettu tosiasia, että Eko Miettisen aikanaan suunnittelemia, ja hienona pitämiäni bussikatoksia oli kohdannut lähes auttamaton degradaatio. Pariisissa olin monia kertoja kuvannut JCDecaux’in katoksia, liikennevalopylväitä, kaupunkiviitoitusta ja mainoslaitteita.  Ja ihastellut - toivonut meillekin - ainakin jotain samankaltaista, ehkä kuitenkin suomalaisten itsensä suunnittelemina.

Minussa on varmaan joku tauti kun saan aina sätkyn nähdessäni kokovartaloteipattuja raitsikoita. Kun asuin pari kuukautta Brooklynissä ihailin Metropolitan Transport Authorityn mainospolitiikkaa. Kiiltäväkylkisissä busseissa oli pienet mainokset kyljessä. Kirjoitin aikanaan Matille varoittavan viestin:

”NYCissä bussit ovat puhtaita, niitä ei ole rähmitty sekavilla mainoksilla, muuta kuin  vain vähän! Sinivalkoiset bussit ovat sinivalkoisia busseja. Ne edustavat jotain.... Mitä? Ne edustavat yhteiskunnan asennetta joukkoliikenteeseen. Ne eivät ole jonkun markkinabrändiaatteen tahraamia mainoskylttejä! Ne ovat sinivalkoisia New Yorkin joukkoliikenteen busseja. Tässä olisi jotain opittavaa meidän mainossekoiluun!”

Mainostajien kanssa marjassa

Vuosi pari sitten pääsin itsekin mainostajien kanssa marjaan kun ystäväni Yrjö Judström kutsui Juha Leiviskän ja minut tutustamaan uuteen Artic-ratikkaan sekä tuoreisiin Flirt-juniin.  Olin blogissani kirjoittanut otsikoksi ”flirttailtiin ja transuiltiin”. Flirttailimme hienon junan kanssa ja transuilimme suomalaisessa raitiovaunussa. Transtech sittemmin kuitenkin joutui ulkomaisiin käsiin joten suomalaisuuden ilo oli lyhytaikainen. Yrjön isännöimä tilaisuus oli JCDecaux’in sponsoroima.  Tilaisuus oli miellyttävä ja antoisa. Ai, nyt saatatte kysyä miksikö kunnioitettu akateemikko Juha Leiviskä oli paikalla näin maallisessa tilaisuudessa? Juha oli paikalla siksi että hän on raitiovaunuasiantuntija. Mutta sen lisäksi hän on suunnitellut Helsingin bussi- ja raitiovaunukatoksen perustyypin. Sitä on noudatettava. Niin sanoo Helsingin rakennusvalvonta, ja hyvä niin. Kirjoitin tuosta tilaisuudesta blogin, jos kiinnostaa klik! http://penttimurole.blogspot.fi/2014/03/nuo-mainiot-miehet-pussihousuissaan.html

Rakennusvalvontavirastolla on tiukat ohjeet ulkomainonnan suhteen. Ne ohjeet eivät kuitenkaan ulotu ”liikkuvaan kalustoon”. Mainostajat taas näyttävät himoitsevan liikkuvia mainosseiniä.

Pysäkkikatokset Juhan mallin mukaan

Rakennusvalvontaviraston ohjeissa vaaditaan mainosten sijoittelussa ottamaan huomioon kadun mittakaava ja mainoksettomat alueet. Liikkuva sporan kokoinen mainos ei kuulu Rakennusvalvontaviraston sääntelyn piiriin. Ohjeissa sanotaan mm. näin: ”Helsingin nykyinen pysäkkikatosverkosto on rakentunut 1990-luvun alussa kehitetyn pysäkkikatosmallin eri variaatioista. Pysäkkikatosten sijoittelussa tulee huomioida kadun mittakaava ja käytettävissä oleva tila, katokset tulee sijoittaa huolella katutilaan myös ympäristö viimeistellen. Mainoksettomat alueet tulee ottaa huomioon sijoittamisessa.” Nyt taitaa olla niin että teipatut raitsikat hiiviskelevät myös mainoksettomilla alueilla. Tiedä häntä varmuudella?

Juha Leiviskän aikanaan suunnittelemat Helsingin pysäkkikatokset ovat JCDecaux’n hyvässä hoidossa. Konsepti on hieno. Mainos valaisee hillitysti. Kaikki hyvin. Ei mitään valitettavaa. Paitsi yksi juttu!  Fillari on mitä mainioin liityntäliikenneväline. Se tulisi kuitenkin voida lukita johonkin. Pysäkkikatosten yhteyteen olisi mahdollisuuksien mukaan tehtävä muutama fillaripaikka. Please.

Julkista tilaa seksualisoivaa ulkomainontaa?

Ulkomainonnassa on hauskoja piirteitä. Jotkut kokevat erityisesti alusvaatemainonnan häveliäisyyttä loukkaavana. No, kyllä sitä joskus hätkähtää. Minäkin hätkähdin Mannerheimintiellä kun auton sivuikkunan täytti ratikan seinässä komeileva verevä miesten alusvaatemainos. Kysymys oli itsestään Ralf Nadalista, joka mainosti Tommy Hilfiger -kalsareita. Tämä juttu meni Mainonnan eettisen neuvoston käsittelyyn.  Valitus tehtiin tosin Stokkan seinällä olleesta mainoksesta, ei ratikasta. Lausunnon pyytäjän käsityksen mukaan mainos on hyvän tavan vastainen, koska riisuva mies mainoksessa esineellistää miestä. Joulukuussa 2015 neuvosto antoi lausuntonsa: ”Kysymyksessä olevassa mainoksessa mainostetaan alushousuja, joten mainoksessa esiintyvän miehen vähäpukeisuudelle on hyväksyttävä peruste.”

Neuvosto katsoo, ettei mainoksen miestä ole kuvattu alentavalla, väheksyvällä tai halventavalla tavalla. Mies on tenniksen maestro Ralf Nadal. Näytin tätä Liisalle. Hän sanoi että silmä lepää.

Annettiinpa meillä kerran varoituskin mainonnan eettisen neuvoston toimesta. Sen sai Hennes & Maukka. Tämä tapahtui vuonna 2008. Naisjärjestö valitti Forumin seinälle ripustetusta koko seinän peittävästä mainoksesta. Lausunnonpyytäjän mielestä mainoskampanja on epäeettinen, naisia loukkaava ja syrjivä. Lausunnonpyytäjän mielestä mainoskuvien pääsanomana on seksuaalinen vihjailu, jota korostavat kuvien punaiset värit, mallien meikit, hiukset ja asennot. Kauppakeskuksen seinällä oleva mainos on lausunnonpyytäjän mukaan visuaalista häirintää. Neuvosto antoi mainostajalle (H&M) huomautuksen "julkisen tilan seksualisoinnista". Helsingin Forumin kulman valtavassa kuuden kerroksen korkuisessa alusvaatemainoksessa 24-vuotias malli Isabeli Fontana oli neuvoston mielestä "väkinäisissä asennoissa" ja

siten mainosviestin "passiivinen objekti”.

Isabeli Fontana oli neuvoston mielestä "väkinäisissä asennoissa" ja siten mainosviestin "passiivinen objekti"

Liikennelaitos ei ole onneksi joutunut mainosmyynnissään suurempien valitusten kohteeksi tilaa seksualisoivana mainostajana. Muistamme kuitenkin häsäkän, joka johtui erotiikkamessujen mainoksista liikennevälineissä. Se ilmeisesti laantui kun messujen järjestäjät jättivät tyttöjen päälle rievun syrjää ja ryhtyivät välttämään väkinäisten asentojen esittelyä.

Teipatut raitsikat eivät seksualisoi ympäristöä. Sen sijaan mainostajat käsittelevät brutaalisti meidän rakastamiamme kulkuneuvoja pukemalla ne ikäviin käärinliinoihin. Tämän sallivat HKL-liikelaitoksen johto ja poliittinen johtokunta. He ilmeisesti tarvitsevat tuon pari - kolmesataa tonnia. Mainostaja haluaa niitä lisää. Minä haluan ne kaikki pois. Vai pitäisikö harkita jos Isabeli Fontana olisi käytettävissä?