Taas päättyi vauhdikas seminaariviikko. Tai oikeastaan ei
aivan niin. Ansiokasta seminaaria oli kyllä kaksi päivää Tieteiden talolla
Kirkkokadulla. Seminaari oli nimeltään Kaupunkitutkimuksen päivät. Päivien
järjestelyistä vastasivat Yhdyskuntasuunnittelun seura,
Kaupunkitutkimuksen
seura (SKTS) ja Tulevaisuuden
tutkimuksen seura (Tutuseura). Taisi Liikennesuunnittelun seurallakin olla oma sessionsa. Kaksipäiväinen seminaari yllätti
nuorekkaalla meiningillä. Siitä meiningistä kohta hieman lisää. Mutta
seminaariin valmistauduttiin edeltävänä iltana Isolla Roballa Astor -salissa. Kyllä
kai ainakin me stadilaiset tietyn ajan nuoret sentään muistamme tuon
elokuvateatterin. Sinne pääsi takaportin kautta – ikään kuin salaa. Miksi? No
hyi! Sehän ei noina minun nuoruuteni vuosina ollut varsinainen elokuvateatteri,
sehän oli elinkuvateatteri. Elinkuvien näyttämisen loppui 1987 ja salista
tehtiin juhlahuoneisto. Nyt siis pitkästä aikaa pääsin jälleen tuohon saliin.
Pitkät pöydät kauniisti katettuina odottivat juhlijoita. Tunnelma oli selvästi
erilainen kuin silloin viimeksi. Olinhan mennyt sinne miltei salaa. Nyt menin
suorastaan iloisen julkeasti suoraan Robalta. Mitä juhlittiin? Juhlittiin
Rakennuslehden 50-vuoden taivalta. Minäkin pääsin haastateltavaksi.
Hesarilla on kiva
video, jonka mukana matkustetaan läpi Länsimetron linjan Matinkylään saakka. Mutkissa
on hyvä pitää kiinni istuimesta. Varsinkin tuleva kiskonrasvaajien työpiste
Otaniemen kaarella hieman heitättää. Klikkaa: http://www.hs.fi/kaupunki/a1458185917637
Mieleenjääneitä
Rakennuslehden ensimmäinen päätoimittaja Tola Toivinen,
hän vihasi metroa. Ehkä vihaa vieläkin, nyt 98-vuotiaana tervaskantona. Hän
antoi palstatilaa DI Martti Sainiolle. Martti oli ”metrosainio”. Hän paljasti
ansiokkaasti metron valmistelussa ja hankinnoissa tehtyjä konnuuksia. Päätös
tehtiin vuonna 1969. Suurimmaksi
syylliseksi osoittautui karismaattisena johtajana ihailemani ja insinöörinä
suuresti kunnioittamani metron johtaja Unto Valtanen. Hänen taskuunsa oli
unohtunut Siemensin rahoja. Hän sovitti tuomionsa Keravan nuorisovankilassa. Metron
kannattaminen jätti tuolloin minuun oranssin tahran. Tuo tahra ilmeisesti oli
jäljellä kun pääsin myöhemminkin ”metrosainion” tulilinjalle. Se tapahtui 20
vuotta myöhemmin. Olin muka saanut Erkki Tuomiojan rootelilta Töölönlahtea
koskevia suunnittelutoimeksiantoja ylihinnalla, ilman asianmukaista kilpailua. Tuomioja
vastasi hänen syytteisiinsä yleisönosastossa: ”Kunhan räksyttää!” Meni tämä asia kuitenkin niin kireäksi, että
Tuomiojaa virassa seurannut Pekka Korpinen sanoi lopettaneensa täysin kaupunginkanslian
konsultinkäytön enempien ongelmien pelossa.
Metron kanssa ei
ollut aina helppoa, tässä SAFA ja RIL kieltävät jäseniään suostumasta
Metrotoimiston vaatimiin sopimusehtoihin. Syynä vuoden 1970 erimielisyyksiin
olivat Metrotoimiston vaatimat suunnittelijan vastuuehdot. Nyt ovat uudet ongelmat. Suunnittelijat ja
rakenuttajakonsultit ovat kyvyttämiä arvioimaan kustannuksia eikä
projektihallinnolla ole substanssiosaamista. Kaikki kun teetetään vähimmällä
työllä ja osaamisella hintakilpailuun perustuen. Mutta kaiken kilpailuttamisen
tarkoitus onkin korruption vastaisuuss – sen torjunta vaan näyttää tulevan
kalliiksi!
Haastattelu Kampin
uumenissa
Metro kuitenkin rakennettiin ja näköjään lisääkin tehdään
ja nyt haastateltiin Rakennuslehden juhlavideota varten. Haastattelu tehtiin
70-luvun rakentamisen merkeissä. Erityisen mielenkiintoinen oli
haastattelupaikka. Se oli Kampin metroaseman alle oleva U-metrolinjan valmiiksi
louhittu asematila. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole asematila täydessä pituudessaan.
U-linjalla on pituutta vain vaivaiset 40 metriä. Tai ei aivan, sillä U-linjalla
on alustava varaus myös Hakaniemen asemalla. Se on tulevaa laajempaa louhintaa
varten tehty aputunneli nykyisen laiturin ylittävän sillan tasolla radan kanssa
yhdensuuntaisena. Tämän varauksen kohdalle, sitä laajentaen on tarkoitus tehdä
Pisaran asema.
Ajat virtaavat ja
aatokset mutatoituvat. Minun vankassa
nuoruudessani metrolla piti olla rengaslinja. Linjan piti kulkeman Kampin alta nykyisen
aseman alle louhitun tilan läpi. Siitä tilasta pari kuvaa. Hauskaa on että
komean maanalaisen gallerian betonirakenteet ovat puhtaaksi valettuja. Niiden
piti olla tulevaa julkista tilaa. Kerran ehdotin että tämä tila muutettaisiin
vanhusten puuhamaaksi. Vikana tuntuu olevan kova melu. No, mutta moni meistä on
jo huonokuuloinen, emme kuule heinäsirkkojen siritystä, emmekä myöskään melua.
Mutta tuo jylinä, se arveluttaa. Kampin alamaailman niin kuin ylämaailmankin
suunnittelijoina olivat mm. HKP-arkkitehtitoimisto ja Lauri Mehto. Meidän Kari
Lautso oli liikennesuunnittelijana. Pikkukuvassa äijä seisoo laiturilla ja
odottaa Espan suunnalta tulevaa junaa.
Tässä on kaksi
kuvaa. Vasemmalla on esitetty raideliikenteen perusverkko vuodelta 1971.
Martinlaakson rata oli kuvassa mukana. Haaga-Vantaan rakentaminen oli
aluillaan. Martinlaakson rata oli saanut siunauksensa Esko Rekolan, Teuvo Auran
ja Lauri Lairalan triumviraatilta ja rata valmistui vuonna 1975. Metrotoimiston
julkistamassa raideliikenteen perusverkossa oli itä- ja länsimetrot nykyiseen
malliin. Niiden lisäksi oli U-metro Huopalahdesta läpi Töölön Kamppiin ja Espan
kautta Hakaniemeen ja sieltä edelleen kaksihaaraisena Pasilaan ja Oulunkylään. Se
oli siis juuri tuo U-metron asema Kampissa, jonka linjalla haastateltiin. Vertailun
vuoksi oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy tämän hetken ajatusmaailma. On Pisara,
on Lentorata, on Raide-Jokeri, on raitsikat Munkasta Otaniemeen ja Hakaniemestä
Laajalahteen kurottuen kohti Vartiosaarta. Tästä HLJ-kuvasta puuttuu
Hernesaari-Töölö-Pasila-Viikki –metrolinja. Sellaistakin on väläytelty.
Raiteissa pukkaa!
Jenni Pohtala
kumppaneineen Source-viestintätoimistosta teki Rakennuslehden juhlavideoita.
Murole pääsi haastateltavaksi. Hakaniemen metroaseman sivukäytävästä löytyi
arkisto ja sieltä ihanasti tussilla muoville piirrettyjä ja moneen kertaan
partakoneenterällä raaputettuja piirustuksia asemista sieltä ja täältä. Aah,
mikä nostalgia!
Metromietteistä ja Rakennuslehdestä kiitellään ja
poistutaan tyytyväisenä On erittäin hyödyllistä ja hauskaa että lehti on
paneutunut omaan historiaansa ja meidän rakentajien historiaan näin pirteällä
tavalla. Oheisista videoista löytää nostalgiaa ja tietoa:
Aivan
henkilökohtaisena onnen tunteena mietin kohtaamista Pekka Salmisen kanssa.
Pekka on kansainvälisyydessä nykypäivän menestynein suomalainen arkkitehti. Hän
on 78-vuotias ja toimii jatkuvasti täysteholla. Mitäpä niistä työurista? Mutta
tuo kuvassa näkyvä käsi. Se ei ole näkymätön käsi. Se on Pekan käsi. Se iskee
kevyen hellästi minun käteeni. Se aivan kuin taikoo esiin muistoja. Se luo
uskoa yhdessä tekemisen ihmeeseen ja ystävyyteen. Niin, tämä kuva on sieltä
Astorian juhlapöydästä. Näettehän nuo lasit joiden täyttämisessä ei siekailtu.
Kiitos Rakennuslehti ja pöytäseuramme Auri.
Tieteiden talon henki
Pääsemmekin nyt hetkeksi Tieteiden talolle. Rakennus valmistui
1920-luvun alussa. Rakennuksen harjakaisissa sanovat, että vieraitten puolesta
kiitti eräs naispruukinkantaja - liikuttavaa!......”Kaunis savupiippu koristaa
somasti kattoa. Rappaus käy jo kolmannessa kerroksessa. Työmiehet ihailevat
naisarkkitehtia.” Arkkitehtina oli Elsa Arokallio. Talo toimi koulurakennuksena
aluksi Lisa Hagmanin koululle ja sittemmin parille muulle Helsingissä
tunnetulle koululle. Lisa Hagman oli Lucina Hagmanin veljentytär - otti oppia fasteristaan. Olipa talo sitten
myöhemmin myös yliopiston luentopaikkana. Tieteellisten seurojen käyttöön
rakennus tuli niinkin myöhään kuin vuonna 1997. Instituutiona tieteelliset
seurat olivat jo tsaarinvallan tukemia. Seurojen asuinsijana oli pitkään
Pöllölä eli Rakennustaiteen museon nykyinen rakennus – entinen koulurakennus
sekin. Olipa myös Säätytalo ja mitkä lie muut paikat.
Tuo Kirkkokadun Tieteiden talo on aivan huippua
seminaariympäristönä. Se voittaa suuret seminaariympäristöt ja
kongressihotellit ainutlaatuisella sisäisellä hengellään. On aivan selvää ettei
se sovi tuhansien kongressiympäristöksi. Ei, se sopii satojen
kongressiympäristöksi. Kaupunkitutkimuksen seminaarin avajaisistunnon
tapahtuessa pääsali oli tupaten täynnä. Ihmisiä oli myös seisomapaikoilla.
Ystävämme Mervi Ilmonen avasi seminaarin silminnähden ylpeänä. Oliko tämä
hänelle jotain ainutlaatuista? No, ei suinkaan. Onhan Mervi uskottavasti
varsinainen seminaarihai. Mutta tuossa seminaarissa oli tunnelma! Se saattaa
ratkaista kaiken! Ja... Siellä oli meikäläisen seminaariympäristöksi jotain
aivan erityisen kaunista! Väki oli suurelta osin nuorta. En ole kyllästynyt
kääkkiin, olen itsekin sellainen, mutta silti en tahdo kestää
kääkkäseminaareja. Missä ovat nuoret? Kyselen? Nyt olivat paikalla!
Osallistun pariin sessioon
Suorastaan ammatin puolesta minun on osallistuttava Liikennesuunnittelun
seuran organisoimaan istuntoon nimeltä ” Liikenteen ja kaavoituksen keskustelut
ja käytännöt”. Olen Liikennesuunnittelun seuran jäsen, mutta en aktiivijäsen.
Tuo osallistumattomuus lähti jo muinaisina aikoina, itse asiassa seuran
perustamisen aikoina. Pekka Kettunen ajoi teekkariaikoinaan voimakkaasti seuran
asiaa ja taisi olla seuran puheenjohtaja. Hän oli pyytänyt minua alustamaan
seuran kokoukseen. Menin tietysti ja ajan tavan mukaan sikaria röyhytellen
hieman oluita nauttineena pidin alustuksen. Ulos kävellessäni Pekka lyöttäytyi
kylkeeni ja tiedusteli työpaikan mahdollisuutta. Tuli kaljapäissä luvattua ja
seuraavana päivänä Pekka saapui paikalle. No, en ollut muistanut kertoa Jukka ”Syvis”
Syvälahdelle ja hän lähetti Pekan tiehensä. Asia kuitenkin suttaantui ja
Pekasta tuli ”oma poika”. Niin, seurasta puheen ollen en pitänyt yksin
liikenteeseen keskittyvää seuraa järkevänä. Minusta seuralla olisi pitänyt olla
laajempi pohja. Se siitä! Nyt olin kuitenkin seuran järjestämässä
alaseminaarissa Tieteiden talolla.
Matti aloittaa
Matti Visanti aloitti session pitämällä oivalla
kuvamateriaalilla varustetun esitelmän aiheenaan bulevardit. Bulevardit
taitavat olla minun yksi lempiaiheeni. Olenhan väittänyt kirjoittaneeni
Ilaskiven selvitysmiestehtävän raporttiin tuon maagisen lauseen Kehä I:n
sisäpuolisista moottoriväylistä, jota tulisi muuttaa katumaisiksi. Ja vielä Raimo
Ilaskivi tuon raportin siunasi. Martti Tieaho, Espoon kaupungininsinööri sanoi,
ettei kukaan muu kuin liikenneinsinööri voi olla niin hullu, että ehdottaa
valtion teitä kaupunkien taakaksi. Nyt kun tätä innolla ajetaan, minun pitäisi
olla tyytyväinen. Mutta ei! Olen kirjoittanut asiasta useita blogeja. Niitä on
myös ahkerasti luettu. Jos et ole lukenut klikkaa tuosta: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/03/bulevardit-kolmaskohtuuhintaisuuden.html
Matti Visanti
kaipasi urbaania katua. Hänen esityksensä oli tavan mukaan varustettu hienolla
kuva-aineistolla mukaan luettuna useita omakätisiä maanmainioita piirroksia bulevardielämän
ihanuuksista. Kahvitauolla hän epäili
minun vihaavan bulevardi-ideologiaa. Jouduin korjaamaan hänen väitteensä.
Sanoin arvostelleeni tapaa jolla niitä on hulvattomasti piirretty joka niemeen
notkoon ja saarelmaan. Ja myös sitä harhaa, että bulevardeilla voitaisiin
ratkaista Helsingin kaupungin asuntomaaongelma. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Hyvä sessio jatkui Teemu Jaman esitelmällä. Olin äimän käkenä.
Edessäni seisoi selvästi tuntemani arkkitehti Teemu Holopainen siitä samasta
firmasta jossa minullakin eläkeläisellä on vielä työpöytä. Ajattelin jonkun
Teemu Jaman sairastuneen ja hänen kaimansa on pitämässä sijaisesitelmää. Uusia
työntekijöitä, niitä pukkaa! Yllätys! Mies oli muuttanut nimensä. Oli ottanut
nimen noilta ihanilta Yli-Jaman tyttäriltä. Nyt selvisi. Se on joskus hidasta. Teemu piti hyvän filosofian
liikenneinsinöörien ja kaavoittajien välisestä ajatuskitkasta. Sitten seurasi puhujapönttöön
Seppo Lampinen. Hän oli tehnyt jatkoajattelua väitöskirjansa hienon retoriikan
pohjalta. Kiva kuunnella vanhaa kollegaa – henki on vireä.
Seppo Lampinen
halusi käänteistä ajattelua suhteessa saavutettavuuteen ja autoriippuvuuteen. Teemu
Jama kyseli esitelmässään liikenneinsinöörien filosofian perään.
Yhdistelevyyttä olisi tavoitteiden pohjaksi matka-ajan lyhentämisen tavoitteen
sijaan.
Leo Kosonen oli
aikoinaan outo lintu arkkitehtien joukossa kun hän Kuopion torilta astui
maailman toreille jalankulkukaupunki/ joukkoliikennekaupunki/ autokaupunki -vyöhykkeillään.
Nyt hän on kansainvälinen tiedemies. Onneksi olkoon Leo. Olit sinne hienoon
analyysiaineistoosi ottanut pari hyvinkin tuttua kohdetta. Oli mm. Koivukylä ja
Vaasan Ristinummi eli Vanha Vaasa. Kai muistan kun ensimmäisenä asemakaavoituksen
kilpailuhommana olin avustajana Kairamo-Riihelä-Pantzar-Juutilainen jengissä voittamassa
Vanhan Vaasan kilpailua. Siinä meillä oli 5 kilometriä pitkä viivasuora kävelykatu.
Nyt se on osana Kososen ”vyöhyketerapiaa”. Tuo valokuva Leosta ei kuitenkaan esitä
onnellista esitelmöitsijää, vaan se esittää onnellista taiteilijaa. Leo
esitteli huippuunsa hienoa akvarellitaidettaan näyttelyssään Helsingissä juuri
Tieteiden talon tapahtumien alla. Siitäpä tuo myhäilevä ilme, vaikken yhtään
taulua ostanutkaan. Puuttui kaksi asiaa: rahaa ei ollut taskussa ja tilaa ei
ollut seinillä! Liisan kanssa kuitenkin pääsivät syvälliseen keskusteluun
akvarellitaiteen salaisista tekniikoista: että samanaikaisesti on käytössä toistakymmentä
sivellintä, jokaiselle värille omansa. Oliko J. M. W. Turner jo tuon keksinyt?
Ja kunniakkaaksi
lopuksi - vielä yksi kuva iloksenne. Tieteiden talolla oli toisena päivänä
isossa salissa, entinen jumppasali muuten, sessio, joka käsitteli kulttuuriperintöä
kaupunkiympäristössä. Siellä esiintyivät monen muun mielenkiintoisen
esitelmöitsijän ohella ihanat nuoret naiset Anna Kangas, museoamanuenssi ja
Johanna Rajala, asemakaavasuunnittelija. He kertoivat Martinkeskuksen
uudistamisesta Martinlaaksossa. He kertoivat Erkki Karvisen vanhan ostarin häviämisestä
ja uudesta asemakeskuksesta ja erityisesti asukkaiden saattohoidosta, jota he
antoivat vanhoille kotinurkille. Asia ei minusta ollut sinänsä ykkösjuttu vaan se
tapa, jolla nuoret naiset kertoivat toiminnastaan ja suhteestaan asukkaiden
tunteisiin. Ihana juttu se jäi mieleen. Muuten tuossa sessiossa oli muitakin
kiintoisia esityksiä. Ne kertoivat elämästä, joka kiehtovana kukkii muuallakin
kuin Kehä I:n sisäpuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti