Presidium asettuu korokkeelleen Maunulassa

Maunulaan on tulossa ylipormestarin asukasilta. Tavan mukaan virkamiehet taas ilmeisesti rakentavat valtaisan presidiumin. Se muistuttaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen Korkeinta Neuvostoa. Melkein hätkähdin kun näin tuo asetelman. Ajattelin noita ystäviä virkamiehiä, jotka joutuvat tuollaiseen asemaan. Kaiken yläpuolelle, absoluuttisen vallan haltijoiksi. Pieni alhainen ihminen sitten kysyy norsunluutornin asukkailta neuvoja. Oliko inhottavasti sanottu?

Minä katselin videolta useampia asukasiltoja. Kauhuni lauhtui. Ensin havaitsin ylipormestari Jussi Pajusen olevan todella hyvä ja miellyttävä puheenjohtaja. Sitten havaitsin norsunluutornin puhuvan varsin asiallisesti ja ikään kuin lempeästi. Ajatukseni muuttuivat. Asukkaat saivat runsaasti informaatiota. Se on yksisuuntaista. Sitä ei voi välttää. Yksisuuntainen katu. Mutta aika miellyttävä ajatusten bulevardi kumminkin. Selvyyden vuoksi, ettei tulisi erehdystä, ylemmässä kuvassa on Neuvostoliiton korkeimman neuvoston presidiumi vuodelta 1965. Alla on Helsingin kaupungin presidium eräässä syksyisessä asukasillassa. Jotenkin yllättävää, että tuo Neuvostoliiton presidiumi vaikuttaa huomattavasti touhukkaammalta!

Tykkitiet

Minä en mielestäni ole maunulalainen. En myöskään ole pirkkolalainen - vaikka minun osoitenumeroni on Pirkkolaa tai Maunulaa. Minä olen pakilalainen. Ei tämä –laisuus ole niin yksinkertainen asia. Ennen vanhaan pakilalainen tai pirkkolalainen ei voinut astua jalallaan Maunulaan.  Ei uskaltanut, koska turpiin tuli. Pakilan ja Pirkkolan aseveliakselin puolustuslinja kulki Viidenrajantiellä Plotin tykkitien kohdalla. Siihen oli kaivettu asemat. Maunulan lapsia vastaan kävimme lukemattomat nuolipyssysodat. Taisi siinä kivilinkojakin olla mukana. Venäjän aikaisia taisteluhautoja käytettiin hyväksi. Maunulalaisten taisteluasemana oli asema numero 3, osana maalinnoituksen tukikohtaa XXII. Pakilan puolella puolustauduimme taisteluasemassa 9, niin ikään tukikohdassa XXII.  Niinpä niin, tuo mitä mitä on väitetty, ettei linnoitusketjua käytetty kuin Leppävaarassa sisällissodan aikana punaisten taistellessa saksalaisia vastaan - se ei siis pidä paikkaansa. Kukaan pakilalainen nuori ei voinut kuvitellakaan menevänsä yksin illalla Maunulan kaduille. Minun ”kotiseuturetkilläni” Maunulassa oli aina mukana sodassa partiokoirana palvellut Rex. Koiran kanssa kävellessä saattoi uskaltautua jopa Metsäpurontien Puu-Maunulan vihamieliselle muukalaisalueelle.

  

Maunulassa toteutettiin aluksi Puu-Maunula vuosina 1946-1947 ja Maunulan läpikulkutalot (Kuusikkotie-Metsäpurontie) vuosina 1948-1951. Puu-Maunula purettiin 1950-luvun lopulla. Läpikulkutalot purettiin 1960-luvun lopulla ja tilalle valmistuivat vuonna 1972 Toivo Korhosen piirtämät punatiilitalot. Maunula oli muuttunut, mutta mittakaava säilyi. Vanhan-Maunulan kansanasuntojen rakentaminen alkoi aravalainoitettuna vuonna 1949 Viljo Revellin ja Keijo Petäjän suunnittelemina. Aluksi vuosina 1949-1953 rakennettiin 11 asuintaloa, lastentarha, “Saunabaari” sekä lämpökeskus. Revellin Saunabaari hämmästytti koulupoikaa uudenaikaisuudellaan. Maunula oli ensimmäinen asumalähiö Helsingissä. Professori Vilhelm Helander pitää Maunulaa suuressa arvossa. Hän kirjoittaa: ”Ekelundin Maunula on lähiörakentamisen ihanteiden parhaita toteutuksia, urbaanimpi kuin hienoja yksittäisiä asuntoryhmiä käsittävä, mutta hajanainen Tapiola. Ekelundin asuinalueet eivät jotakin ’puistokylien’ tapaista poikkeusta lukuun ottamatta, kuitenkaan ole maastoon siroteltua ’metsäkaupunkia’. Niissä on samalla kaupunkikulttuurin henki. Ekelundin arkkitehtuurissa on läpikäyvänä pyrkimyksenä yhteisöelämää kannustavien muotojen luominen. Niukastakin rakennusohjelmasta on yhteistilojen ja lähimyymälöiden lisäksi saatu syntymään tuulelta ja ajoneuvoliikenteeltä suojattuja aurinkoisia oleskelupaikkoja.“ No, ei tuo sitten kaikkia tyydytä. Vaimoni tytär kirjailija Laura Honkasalo selittää syitä, miksi perhe muutti Maunulasta Lauttasaareen meluisan kadun varrelle: ”Ei ollut päiväpaikkoja, ei kahviloita ja kirjastokin aukesi vasta puoliltapäivin, kaljaremmit häiritsivät ja oltiin liian kaukana keskustasta - ei metroa tai ratikkaa."

En siis uskalla pistää päätäni tuonne asukasiltaan. Se ei kuulu minulle. Synnyin erilaiseen Pakilaan kuin se nyt on. Silloin ei ollut Pirkkolaa eikä Maunulaa. Oli vain kosteita koivikko- ja kuusikkometsiä. Oli myös puroja ja risteileviä vanhoja tykkiteitä. Niin, nämä tykkitiet rakennettiin vuosina 1914-1916 osana Helsingin maalinnoitusta. Linnoituksella Venäjän tsaari ajatteli suojautuvansa saksalaisten hyökkäykseltä kohti Pietaria. Saksalaiset kyllä tulivatkin Helsinkiin 12. päivänä huhtikuuta vuonna 1918. He eivät kuitenkaan olleet matkalla Pietariin vaan he tulivat auttamaan Mannerheimia ja Suomen valkoisia Suomen punaisten kukistamisessa. Helsingin taistelussa punakaarti oli katkerasti tappiolla, sillä heillä oli 2000 miestä saksalaisten ja valkoisten 12000 vastaan. Ainoat jotka käyttivät hyväkseen tätä mahtavaa linnoitusketjua olivat punaiset, jotka ryhmittyivät saksalaisia vastaan Leppävaarassa.

  

Tykkitiet ja nämä Pakilan seudun linnoitukset tulivat lapselle ja nuorukaiselle tutuiksi. Tykkitiet palvelivat liikkumista kohti Helsingin keskustaa. Tykkiteitä pitkin liikuttiin myös nykyisen keskuspuiston metsissä. Mutta katsokaa tuota kuvaa. Se osoittaa miten mahtava oli tuo linnoitusketju. Oma ”komentajakallion” mäki tuntui lapsena mahtavalta, mutta kuvassa näkyvässä kokonaiskonstellaatiossa se vaikuttaa lähinnä kärpäsen paskalta.

Sota-ajan lapsi valitsi matkareittinsä ilman navigaattoria

Sota-ajan lapsen mieltä kiihottivat erityisesti bunkkerit. Sota-aikana ne olivat väestönsuojakäytössä, sodan jälkeen ne nopeasti otettiin  hyötykäyttöön. Meidän naapurissamme ollut bunkkeri oli metallivalimona. Nuori poika oppi siellä näkemään lähes hämmästyttävältä tuntuneen metallivalun ihmeen. Sota-ajan ihmeenä olivat myös kallioilla sijaitsevat valonheitinasemat.  Niistä ovat vieläkin muistona betoniset sokkelit. Se että ne ovat vielä jäljellä ja törröttävät yllättävinä ja ehkä nykykulkijalle tuntemattomina, se on mielenkiintoista.

  

Lapsen muistikuvina sota-ajalta ovat voimakkaimpina juuri nämä valoheitinten kiilat kirkkaalla talvitaivaalla. Ne ennakoivat pahaa. Ne ennakoivat ilmapommitusta. Paha ja arvaamaton uhkasi aina kuutamoisella ja kirkkaalla säällä. Tämä (omatekoinen) kuva kertoo siitä miltä Helsingin taivas näytti venäläisen pommituslentäjän silmin. Katselupaikka on Harmajan tasolla.

Pakila itsessään pelastui pommituhoilta. Mekin istuimme pommitusten aikana kellarissa, talon saunakammarissa. Mielikuvana on ainoastaan Haagan pelloilla nykyisen ammattikoulun kohdalla ollut suuri pommikuoppa. Pommit olivat sinne kantakaupungin ulkopuolelle roiskaistu ilmeisesti ilmatorjunnan pelossa – tavan mukaan.  Tein noista tähtikirkkaista öistä ja valoheitinten kiiloista blogin: http://penttimurole.blogspot.fi/2014/01/taysikuu-ja-sotatalvien-varjot.html

  

Tykkiteitä pitkin kuljettiin Etelä-Haagan läpi H-linjan pysäkille rautatiesillan seutuville, josta matka jatkui yksivaunuisella H-skurulla Ruskeasuon päätepysäkille, missä siirryttiin ysiin, joka jatkoi Erottajalle.  Minä tosin hyppäsin ratikasta, tai oikeistaan raitsikasta, niin kuin sitä silloin sanottiin, Kansallismuseon kohdalla. Oli myös vaihtoehtoisia reittejä. Siihen aikaan noista reittivalinnoista päätti muuten ihminen itse. Päätöksentekijäksi ei tarvittu navigaattoria tai reittiopasta. Yksi paljon käytetty mahdollisuus oli fillaroida Pasilan kaatopaikan ohi Töölönlahdelle ja siitä Lemminkäisen patsaan ja Hesperian pesäpallostadionin ohi koululle. Ja kolmas ja talvisin käytetyin oli Oskari Saaren keltainen bussi Rautatientorilta Mäkelänkatua ”tervatielle” ja siitä Alkutietä Lepolantielle. Sotatalvina bussi oli ”puukenkä”. Puupaneloitu ja puukaasulla varustettu keltainen linjabiili. Siinä oli tunnelmaa. Bussi lähti Rautatientorilta Lucullus-ravintolan edestä. Ravintolan ihmeelliset mainosvalot  huokuttelivat pikkupoikaa synnillisiin ajatuksiin.

Pirkkola on naapurikyläni

Kylä rakennettiin välirauhan aikaan vuonna 1941. Talot olivat ruotsalaisia lahjataloja. Talot suunnitteli Helsingin kiinteistöviraston arkkitehti, myöhemmin kaupungianarkkitehti Lauri Pajamies. Ruotsalaisia taloelementtejä tuli Suomeen yhteensä 2000 taloa varten. Taloja pystytettiin 75 paikkakunnalle. Ne olivat tarkoitettuja karjalaisille siirtolaisille. Hanke rahoitettiin Ruotsissa suoritetulla rahankeräyksellä. Pirkkolaan alkuperäisiä ruotsalaistaloja pystytettiin 160 kappaletta.  Talot ovat vuokratonteilla. Vuosivuokra on nykyään 1500 euroa vuodessa. Pirkkolaan oli tehty jo messutalot ennen sotia. Yksi niistä on Ahlströmin tuotetta ja A. Aallon piirtämä. Toinen on Serlachiuksen tuotantoa ja kolmas Torasjoen sahan tuotantoa. Kaikkia taloja ja varsinkin Alvarin taloa on sitten melko hulvattomasti ”jalostettu” kohti piparkakkutyyliä. Minun ensimmäinen ystäväni Pirkkolassa oli tuleva puhelininsinööri Hirvo Salonen Papinmäentiellä. Hänen kanssaan rakensimme ensimmäisen yksityisen puhelinlinjan Pirkkolan ja Pakilan välille. Aluksi se toimi Ovomaltine-purkilla ja rautalangalla. Myöhemmin Hirvo rakensi oikean sähköisen patteripuhelimen.

  

Sellaisia ne ovat nämä Pirkkolan talojen elementit. Sahanpurua on kymmenen sentin verran. Nykyään seinä paksuuden tulee olla vähintään kolminkertainen. Työmaallakin saattaisi olla jonkinlaista nosturin tarvetta.

Pirkkola ei ole ekokylä

Minä olen ihmetellyt tätä energiaongelmaa ja erityisesti sitä, että Suomen vanha rakennuskanta on juuri tätä Pirkkolaa. Pirkkolan talot ovat teknisesti aikansa tasoa. Ne eivät ole lähellekään passiivitaloja tai nollaenergiataloja.  Seinässä on purua 10 cm ja katossa hieman enemmän.  Purut ovat sitten lasehtineet ja eristeenä saattaa olla pelkkää ilmaa. Useat ovat sitten myöhemmin lisänneet laudoituksia ja ehkä eristeitäkin. Menenpä kysymään kavereiltani tuota energiataloutta. Kysyn ensin Viidenrajantien varrella asuvalta kaveriltani miten heidän talonsa kuluttaa lämpöenergiaa. Talossa on 160 asuinkerrosneliötä ja 50 lämmitettyä kellarineliötä. Talossa on sähkölämmitys. Siinä menee niin valot kuin lämpökin samaan pakettiin. Energiasta syntyy laskua  15 euroa per neliö ja vuosi. Kysyn sitten vertailun vuoksi myös toiselta kaveriltani. Hän on Viidenrajantien pirkkolalainen. Hän asuu rintamamiestalossa, joka on niin kuin edellinenkin rintamamiestalotyyppiä. Talo valmistui vuonna 1946. Siinä on 130 asuinkerrosneliötä ja 100 lämmitettyä kellarineliötä. Heillä on kaukolämpö. Energiaa kuluu 47 MWh ja laskua tulee 13 euroa vuodessa per neliö. Vielä kyselen kaveriltani Papinmäentien  originaali-pirkkolatalossa - tosin laajennuksineen. Heillä on lämmitettyjä neliöitä asuinkerroksessa 100 m2 ja kellarissa 100 m2. Heillä on myös kaksi lämpöpumppua talon seinällä. Tulisijassakin on tulta. Sähköenergiaa kuluu vuodessa 22 MWh.  Neliötä kohti se tekee 15 euroa vuodessa. Vertaan nyt omaan talooni. Minun taloni on rakennettu vuonna 1931. Se on tehty vanhoista kierrätetyistä hirsistä. Seinissä on kyllä 5 cm lisälämpöeriste. Yläkerrassa on vain puruja seinissä ja katossa. Kellarissa ei kaikilta osin ole juuri mitään eristeitä sokkelia vastaan. Talossa on  122 asuinneliötä ja 42 lämmitettyä kellarineliötä. Kaukolämpönergiaa kuluu 30 MWh vuodessa. Energia maksaa siten lähes 12,5 euroa per neliö ja vuosi. Sellaista se on  tämä vanhojen talojen energiatalous.  Onhan minulla Tallinnassakin talo. Eristeet ovat vanhaan tyyliin lähes olemattomat. On paksua kiviseinää ilman eristeitä, mutta on myös iso kattopinta, jossa on vain 7 cm solumuovi.  Vuodessa kulutus on 40 MWh. Tallinnan hinnoilla kaukolämpöenergiaa kuluu 11 euroa per neliö. Vielä tarkistin ystävältäni, joka asuu Vuosaaressa 90-luvun kerrostalossa. Hän sanoi lämpöenergian kulutuksen olevan hieman alle 11 euroa neliöltä vuodessa. Ihmettelen hieman miten kuvitellaan päästävän asetettuihin energiansäästötavoitteisiin? Muuten lisäselvityksenä sanon, että kaikki nämä pientalot Helsingissä ja Tallinnassa ovat suojelukohteita. Lisäeristeiden asentaminen on siten hyvinkin haasteellista. Emme siis asu ekokylässä, emmekä edes sellaisen liepeillä.

Pirkkolan Elanto, tuo pieni talo – onko se yhdentekevää?

Pirkkolaa halutaan mahdollisuuksien mukaan hieman tiivistää. Jokeri-rata tulee kulkemaan pitkin Pirkkolantietä ja Pirjontietä. Siksi halutaan rakentaa vanhan Pirkkolan Elannon talon paikalle kerrostalo. Emeritusprofessori Osmo Lappo asuu alueella. Hän ei pidä Pirkkolan vanhan Elannon purkamisesta, eikä varsinkaan paikalle kaavaillusta ”viisikerroksisesta hampaasta”.  Hän ei myöskään pidä Pirkkolantien katkaisusta. Hän vetoaa alueen suojelukaavaan.  Olen tietysti Osmo Lapon kannalla. Tässä kuulette Osmon puhuvan:

http://www.helsinkikanava.fi/www/kanava/fi/videot/video?id=3327

  

Minä olen Jokeri-raitiotien innostunut kannattaja. Olen aina ollut. En kuitenkaan pidä kaavaehdotuksesta joka hävittää Pirkkolan vanhan Elannon talon. Se talo merkitsee minulle nuoruuteni ”supermarketia”. Maito ja leipä ja kala ostettiin noiden vasemmanpuoleisten ovien takaa. Mutta eldorado aukesi oikeanpuoleiseesa päädyssä. Siellä oli sekatavaraosasto. Nuo ovet ovat vielä jäljellä. Onko tuo kahva alkuperäinen? Sitä ihmettelen.

Kun kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli marraskuussa 2016 risteysalueen kaavaa ystäväni Ode Soininvaara kirjoitti blogissaan näin: ”Poljin katsomaan paikkaa. (Kiitos rakennusvirastolle, olivat harjanneet pääradan pyöräreitiltä sepelin pois) Tämä on hyvin ristiriitainen kaava. Kaiken järjen mukaan tuossa kohdassa pitää tiivistää, mutta onhan siinä aika iso ristiriita mittakaavassa vanhan (suojelu) omakotiasutuksen ja kerrostalojen välillä. Erityisesti entisen Elannon tontille kaavailtu korkeimmillaan viisikerroksinen talo on herättänyt vastustusta. On siinä naapuritontilla ihmettelemistä, mutta toisaalta arkkitehtoninen idea portista on hyvä.”

Toivon että Ode olisi antanut pirulle pikkusormen ja uskaltanut ottaa kantaa kultturiperinnön, mittakaavan ja harmonian puolesta, mutta ei sittenkään. Hän valitsi linjansa: toisaalta, toisaalta!

  

Kuvassa näkyy viisikerroksinen rakennus vanhan Elannon paikalla.  Liikenne tontille kulkee pienten asuntokatujen kautta, koska Yhteys Pirkkolan bulevardilta, Pirjontieltä Pirkkolantielle katkaistaan.

Jokeria täydennettävä ”Pikku-Jokerilla”?

Kuten väliotsikosta voi havaita en ole tyytyväinen vain ”perusjokeriin” haluan myös ”pikkujokerin”. Pikkujokeri veisi helsinkiläisiä Helsinkiin ja takaisin.  Esi-Jokeri eli 550 bussilinja syntyi vuonna 2003. Vuoteen 2013 linjaa ajettiin Jokeri-nimellä. Nyt se on vain 550. Se odottaa Raide-Jokerin suurta tulevaisuutta. Linjan voimakkaana puoltajana oli ystävämme Niilo Järviluoma.  Linjan matkustajamäärä on noussut huipussaan 30000 nousuun arkipäivässä ja 13 miljoonaan nousuun vuodessa. Tämä on ollut positiivinen yllätys niin Niilolle kuin meille muillekin poikittaisliikenteeseen hurahtaneille. Linja on tärkeä tekijä Helsingin poikittaisliikenteessä. Raitiovaunut tulevat ohittamaan Pirkkolan ja minun pysäkkini  5-7 minuutin vuorovälein molempiin suuntiin. Pirkkolan kohdalla matkustajamäärä on kutakuinkin sama kuin nyt Kehäradalla lentokentän kohdalla. Ei pikku juttu! Jokeri kulkee tulevaisuudessa Otaniemestä Itäkeskukseen. No, kysytään sitten onko minulla pakilalaisena syytä matkustaa Itikseen tai Otaniemeen.  No minun kohdallani Itikseen ei koskaan, joskus sentään hyvin harvoin voisin mennä Otaniemen kirjastoon. Mutta minun täytyisi päästä Helsinkiin. Se ei ilman vaihtoja onnistu Jokerilla. Mutta se voisi onnistua Jokeri-radan käytöllä.  Se onnistuu siten, että linjat yksi ja kymppi yhdistetään rengaslinjaksi. Tämä uusi ehdotettu linja tuo keskeisen Jokerin osaksi Helsinkiä. Esitin tätä ideaa esitelmässäni Infrapäivillä vuonna 2016. Ilahduin suuresti kun Ville Lehmuskoski,  HKL:n toimitusjohtaja, suhtautui asiaan ikään kuin myönteisesti. Se herätti toivoa. Siis nyt Pikku-Jokeria ajamaan! Hei vaalikone!

  

Raide-Jokeri on noin 22 km mittainen pikaraitiotie. Se kulkee Otaniemen metroasemalta Itäkeskuksen metroasemalle. Yhteisiä asemia rautateiden kanssa on vielä Leppävaarassa, Huopalahdessa ja  Oulunkylässä. Tämä on historiallista. Rata ei kuitenkaan ilman vaihtoja palvele meitä Pirkkolassa, Maunulassa ja Pakilassa - jos haluamme mennä keskustaan. Se voidaan nyt ratkaista yhdistämällä raitsikalinjat 10 ja 1. Niistä muodostuu rengaslinja, joka käyttää Jokeri-rataa. Matkustajapulasta kärsivä ykkönen saa piristysruiskeen. Kympin suhteen voi tulla ongelmia. Matkustajia on liikaa. No sitten voidaan palata vanhaan H-linjaan.

Olen iloinen siitä, että kaupungin virkamiehet tulevat lähelle kotikylääni. Toivotan heidät tervetulleiksi. Tulen myös videolta tarkkaan seuraamaan tilaisuuden kulkua Maunulan uudessa Kirjastossa. Uskaltaisikohan joku kysyä Reetalta tuosta Pikku-Jokerista? Voisin vielä ehtiä sen käyttäjäksi. Kerron vielä, että jo 50-luvulla puhuttiin tuosta kaivatusta raitiotiestä Maunulaan. Mutta silloin se oli menossa suoraan Helsinkiin. Herättää suuria toiveita, että meistä on tulossa kaupunkilaisia!

PS. En malta olla sanomatta kantaani Keskuspuistosta! Se liittyy meihin, tämän alueen aboriginaaleihin. On tehtävä Bulexit! Lue: http://penttimurole.blogspot.fi/2016/12/yleiskaava-juristien-arvioitavana.html