Kuka on terroristi - tuo piru itse?

Televisiossa käydään terrorismikeskustelua. Ajattelen ensin kieltäytyväni kuuntelemisen nautinnosta. Jotenkin minulla on sellainen atavistinen tunne, ettei tuollaisista asioista pitäisi liikaa jauhaa ja esittää ns. tyhmiä kysymyksiä. Tuntuu siltä että näin lietsotaan vihaa ja pahoja asenteita. Tuntuu siltä etteivät nämä keskustelut liennytä vaan ne kiihdyttävät. Se on kummallista. Ainahan keskustelun pitäisi kirkastaa asioita. Ei samentaa.  

Aihe on kuitenkin liian ajankohtainen, liian kuuma ja samalla varsin vähäpätöinen. Eräs syy miksi tuo asia osuu minun kohdaltani oikeaan aikaan on kirja jota luen. Liisa noukki tuon kirjan Espoon kierrätyskeskuksen yhden euron hyllystä. Se on Umayya Abu-Hannan kirjoittama teos nimeltä NURINKURIN. Kirja on julkaistu vuonna 2003 ja sen on kustantanut WSOY.  Kirja kertoo kristityn arabilapsen elämästä 60-70-luvun Israelissa.  Se kertoo isästä ja äidistä, veljestä ja serkuista. Se kertoo naapureista ja koulun opettajina toimineista nunnista. Se ei jätä kertomatta juutalaisista, yhteisen maan asukkaista. Ei myöskään kasvaneesta kontrollista ja supistuneista elämän rajoista. Kaikki on nähty lapsen näkökulmasta. ”Me lapset olemme syntyneet valmiiksi paikkaan, missä me emme ole olemassa, emme saa olla olemassa. Emme ymmärrä mistä ihmiset puhuvat. Jos yritämme ymmärtää se on hyvin vaarallista ja kivuliasta. Vanhemmat eivät ymmärrä, ettemme me lapset ymmärrä emmekä muista. Toisella puolella maata syntyy sukupolvi, jolle ”me” tarkoittaa pakolaisuutta, juurettomuutta, kipua, väkivaltaa, revittyjä perheitä, viemäreitä kaduilla ja turvattomuutta. Tämä identiteetti on meistä kaukana. Meistä parhaiten selviää se joka osaa mennä piiloon jopa itseltään.”

Tämä Umayya Abu-Hannan kirja on ihana. Niin on täytynyt tytönkin olla.

Tuo lapsen suulla puhuminen - se tässä kirjassa kiehtoo ja hurmaa.  Se on harvinaista ja ainutlaatuista.  Kaiken rankankin keskellä aivan mielettömän hauska on luku jossa hän kirjoittaa poikien pippeleistä ja omien tissinalkujen esiintökkäytymisestä. Niin, siis ensinnäkin on hyvä havaita että ihminen ja varsinkin lapsi on avoin ja monihavaitseva, hän elää elämäänsä ja tuntee iloa ja yllätystä myös aikuisten mielestä tuskallisissa olosuhteissa. 

Saatat ihmitellä miksi minä nyt kirjoittelen tuollaisia vessanpönttöjuttuja. Aiheen otsikkona on terrorismi ja se on vakava asia. Vakavaa ja iloisen hämmästyttävää ei tule sekoittaa keskenään. Lasten ajatuksia ja terroristin tekojen takana olevia ajatuksia ei myöskään tule sekoittaa keskenään. Ajatteletko niin? Vai onko lasten ajatusmaailmasta vain muutama vuosi tuohon terroristin ajatusmaailmaan?

Nyt mietin pikkupiruja

Unohdan nyt hetkeksi Umayyan. Kun ajattelen terroristiksi ryhtyneen pikkupirun ajatusmaailmaa kysyn itseltäni mikä on saattanut olla syynä ajatusten muuttumiseen uteliaan kysyvästä elämänilon ja elämäntuskan täyttämästä lapsen illuusiomaailmasta terroristin yksioikoiseen tehtävään tuhota ja tuhoutua. Olisiko tuo ajatus syntyynyt tyhjästä vai olisiko sille ollut jokin syy? Umayyan kirjaa lukiessa saattaisi ajatella parvekkeelta arabityttöjen päälle pissaavaa juutalaispoikaa pikku terroristiksi häntäkin – ja ainakin syyn symboliksi.

Uskooko terroristi toisaan paratiisiin jossa nuoret naiset palmupuun alla odottavat viinileilin kera sankariaan? Siitä pääsylipusta täytyisi maksaa kova hinta - eli oma kuolema. Tästäkö on kysymys? Ja nuo odottavat taivaalliset naiset huurit, ne ovat puhtaita. Heissä ei ole edes taivaallista verta miehenalkua saastuttamassa. Yhdyntä voi siis tapahtua täysin hygieenisesti.

Televisiokeskustelussa joku asiantuntija ihmetteli miksi vain islaminuskoiset syyllistyvät terrorismiin. Miksi muut sorretut, esimerkiksi sorretut kristityt eivät syyllisty terrorismiin? Tai siis kristityt yleensä eivät syyllisty terrorismiin. Kysymys oli hieman outo. Sotien ja terrorismin historiassa tappajia etsittäessä tilastollisesti islamistit ovat melkoisena vähemmistönä.

Kirjoitin blogin otsikolla ”Pelkäämmekö terroristeja?” http://penttimurole.blogspot.fi/2017/01/pelkaammeko-terroristeja.html

Kysyin siinä: ”Kuinka tullaan terroristiksi? Kuka on terroristi? Ovatko vapaustaistelijat aina terroristeja? Ovatko sisällissodassa hallituksen vastaiset osapuolet aina luokiteltavissa terroristeiksi? Tekivätkö Yhdysvaltojen joukot terroritekoja Vietnamin kylissä. Ovatko länsimaiset ja kristityt joukot koskaan syyllistyneet terroriin? Onko siviilien järjestelmällinen tuhoaminen ilmapommituksin terroria? Syyllistyikö länsimainen koalitio Irakissa minkäänlaiseen terroriin? Oliko Hiroshiman atomipommi terroria? Miten Hampurin pommitus? Kiistatonta lienee, että Hitler teki terroritekoja ja hirvittäviä rikoksia ihmiskuntaa vastaa. Mutta syyllistyivätkö voittajat terroriin? Onko niin että hävinneet tai häviöön tuomitut ovat terroristeja? Tunnettiinko meillä sisällissodan jälkeen käsitettä ”punainen terrori”? Entä valkoinen?”

Riski tulla terroristin tappamaksi

Laskin myös riskin joutua terrorikuoleman kohteeksi. Sellainen riski on äärimmäisen pieni. Koko maailman  kuolinsyytilastoissa terrorismin surmaamaksi joutunutta yhtä ihmistä kohti kuolee vuosittain liikenneonnettomuuksissa 1000 ihmistä, itsemurhissa 800 ihmistä ja murhissa 600 ihmistä. Nykypäivään vakioituneessa sodankäynnissä kuolee 300 ihmistä jokaista terrorismissa kuollutta kohti. Toisaalta kaikki sotimiseen sisältyy sisäänrakennettuna terrorismi ja siviiliväestön moraalin romauttaminen. Siviiliuhrit ovat myös yleensä suuremmat kuin sotaväen uhrit. Toisessa maailmansodassa  sotilaita kuoli 30 miljoonaa ja siviilejä 40 miljoonaa.

Liikenneonnettomuuksissa kuolee maailmassa 1,3 miljoonaa ihmistä vuosittain. Itsemurhia tehdään arvioiden mukaan 0,85 miljoonaa vuodessa. Murhia tehdään noin 0,45 miljoonaa vuodessa. Se on kaksi kertaa enemmän kuin kaikissa maailmassa käytävissä sodissa kuolevien määrä. Terrorismin riski eurooppalaisena on häviävän pieni. Sain sen sentään näkyviin tuossa kuvassa.

Onko maahanmuuttaja todennäköinen murhamies?

Amerikkalaiset ovat tutkineet todennäköisyyttä kuolla maahamuuttajien joukossa saapuvan terroristin iskuun. He saivat tällaisia tuloksia:

on 260 kertaa todennäköisempää kuolla salamaniskuun

on 4700 kertaa todennäköisempää kuolla lento-onnettomuudessa

on 129000 kertaa todennäköisempää kuolla aseellisessa ryöstössä

on 407000 kertaa todennäköisempää kuolla auto-onnettomuudessa

on 6,9 miljoonaa kertaa todennäköisempää kuolla syöpään tai sydänkohtaukseen

Vuonna 2015 terrorismin uhrina kuoli maailmassa 28000 ihmistä. Vuonna 2014 kuolleita oli 32000. Kymmenen vuoden aikana Euroopassa, mukaan luettuna Venäjä, on terrorismissa surmattu 800 ihmistä. Se on 0,3 % kaikista terrorismin uhrina kuolleista. Suurin osa kuolemista tapahtuu islamistien keskinäisessä valtataistelussa.

Hämeen-Anttila vastaa

No kysytään sitten ovatko juuri muslimit terroristeja? Ajatellaan meidän aikaamme. Tai ajatellaan minun aikaani. Onko nyt menossa jotain historiallista ja ainutlaatuista? Onko tämä ennen näkemätöntä? Voiko meidän aikaamme verrata johonkin ennen tapahtuneeseen? Halusin varmistaa tietoisuuttani. Otin jälleen esiin Jaakko Hämeen-Anttilan teoksen Islamin miekka, 0tava, 2012. Hän kirjoittaa: ”2000-luku ei ole kääntänyt 1600-luvun lopussa alkanutta tilannetta toisin päin. Länsimaat ovat edelleen hyökkääjän roolissa, ja islamilaiset maat, tai pikemminkin yksittäiset radikaalit ryhmittymät islamilaisessa maailmassa, ovat kyenneet tekemään vain satunnaisia iskuja, jotka monella tavalla jäävät Afganistanin ja Irakin miehitysten varjoon…

Afganistanin ja Irakin miehitykset nähdään oikeutettuina, ellei peräti amerikkalaisen sotapropagandan mukaisesti jalona ristiretkenä, jonka tarkoituksena on viedä demokratiaa sorretuille kansoille, aivan samoin kuin siirtomaaisännät toivat kristinuskon valoa siirtomaihin.”

Terrorismin keskittyminen islamilaisen maailman sisäiseen välienselvittelyyn on silmiinpistävää. Nigeria, Afganistan, Syyria ja Irak hallitsevat kenttää. Se on osa sisällissotaa. Vain Filippiinit ja Intia nousevat yksittäisinä näkyville pääosin muunuskoisista maista. Euroopan osuus on 0,6 %.

Lasten tunteet

On äärimmäisen kinnostavaa ja samalla tuskaista yrittää ymmärtää lasten ja nuorten tunteita. Nämä maat ovat valtavan lapsirikkaita. Väestöstä puolet on lapsia tai teini-ikäisiä. Toisaalta ei ole niinkään vaikeaa ymmärtää nuorten työikäisten ajatusmaailmaa maissa tai maanosissa, joissa ei kertakaikkiaan, ei millään keinolla ole edellytyksiä löytää työtä ja toimeentuloa - puhumattakaan hyvinvoinnista. Yksi sellaisista maista on Umayyan alkuperäinen kotimaa Palestiina. Afrikka tuottaa omien ongelmiensa keskelle vuosittain 35 miljoonaa uutta ihmislasta. Se on liikaa! Mutta, minkäs konstin joku tälle asialle keksisi? Minulla ei ole pienintäkään ideaa.

Köyhissä Afrikan ja Aasian maissa kolmannes ja ylikin työvoimasta on vailla työtä. He ovat pääosin nuoria. Elämän pitäisi olla edessä, mutta mitään ei ole näkyvissä. Palestiinassa Gazan alueella ja Länsirannalla tilanne on katastrofaalinen. Työttömyys on 26 % ja nuorisotyöttömyys 42 %. Serkut Qatarissa ovat saaneet työttömyystilaston puristettua ennätyslukemiin. Työttömiä on 0,2 %.

Umayya perhejuhlassa

Palaan vielä Umayyaan. Hän kirjoittaa sukunsa perhejuhlasta. Naiset ja miehet osallistuvat kiihkeään keskusteluun. Sitä käydään iloisen yhteydenpidon ja maittavien ruokien höystämänä.

”Suurin ongelmamme on se että ymmärrämme aina toisten ongelmia ja tragedioita omalla kustannuksellamme. Onko se terveellistä vai masokistista? Minä sanon sitä erittäin huonoksi itsetunnoksi. Idiotismiksi ja pelkuruudeksi. Halu elää marginaalisssa päivä kerrallaan ei ole ehjää ihmistä varten.”

”Miten niin pelkureita, eihän meillä ole mihin nojata! Ei valtiota, ei oikeusjärjestelmää. Mitä pitää tehdä? Kuolla ylpeytemme takia? Olisiko se sinusta hienoa? Kuolema tai kiduttus vankilassa on aivan turhaa. Elämä on liian arvokas siihen.”

”Onko liian vähän tuntea itsensä ihmiseksi?”

”Luoja, mieluummin kuolisin. Omanarvontunto on ihmisyyden alku. Ilman sitä elämä ei ole elämisen arvoista.”

”Onhan, voi olla arvokas omassa kodissa ja elää pienistä asioista, arjesta, ja odottaa.”

”Odottaa ilman omanarvontuntoa ja suostua olemaan vähemmän kuin ihminen? Onko sinusta se elämää? Suostua siihen ettei ole nimeä, ei identiteettiä, ei maata? Ei ole työtä, tulevaisuutta eikö oikeutta osallistua keskusteluun joka päättää meistä.”

Päätetään tämä itsensä Oswald Spenglerin mietteisiin ihmiselon ylevästä päämäärättömyydestä. 

Oswald Spengler: "Jokainen näistä näyttelijöistä, jokainen yksittäinen kulttuuri suorittaa oman muunnoksensa draamassa. Mitään punaista lankaa ei kulje mielteen läpi. Yksityiset draamat tosin toteuttavat kehityskulun, jonka erikoisuutena on elimellinen johdonmukaisuus, eikä tämä ole mitään muuta kuin kohtalon logiikkaa. Mutta kokonaisuudella, ihmisyyden monituhatvuotisella näytelmällä ei ole mitään kantavaa aatetta, enemmän kuin ihmisyydellä itsellään on suunnitelmaa tai päämäärää. Eine erhabene Zwecklosigheit – ylevä päämäärättömyys."