Päänsärkyä ja vanhan maestron kiusaamista

Alvar Aallon näyttely on avoinna Ateneumissa. Suosittelen. Aalto on eräs tunnetuimmista suomalaisista. Hänen haaveksiva kuvansa kulki meidän rahamasseissamme vuosina 1986-1997. Minun aikani ihmisistä seteleihin pääsivät Urho Kaleva Kekkonen, Juho Kusti Paasikivi, Alvar Aalto, Väinö Linna, Paavo Nurmi ja Jean Sibelius. Alvar Aallon kuvalla varustettu 50 markan seteli laskettiin liikkeelle vuonna 1986. Setelin kääntöpuolella oli Finlandiatalon kuva. Kysyn Dynikseltä, Daniel Bruunilta kuka on tämän rahan piirtänyt. Olisiko se hänen isänsä Erik Bruun? Kyllä, Erik Bruun on piirtänyt rahan Finlandiatalon puolen. Kasvopuoli taitaa olla Torsten Ekströmin työtä.

Näitä Alvarin kuvalla varustettuja seteleitä painettiin 250 milj. kappaletta. Onko tuo totta? Vaikuttaa järjettömän suurelta määrältä. Mutta eihän se ole kuin 50 seteliä jokaista suomalaista kohti 10 vuoden aikana. 5 seteliä vuodessa. Sehän vaikuttaa ihan järkevältä. Kyllä niitä enemmän kuluu. Hieno seteli.

Maksettiin kunniavelkaa

Nyt kuitenkin laitan tähän teidän luettavaksenne tarinaa 70-luvulta. Minulle tuo kaikki mitä silloin tapahtui on suuri elämys. Kaiken lisäksi myönteionen elämys. Teksti on osittain kirjastani napattua. (Ihmistä ei voi suunnitella, kiveä voi!”, 2012.) Oli kysymyksessä Aallolle annetun Töölönlahtea koskevan jatkotyön tekovaiheet. Vuosiluku oli 1971. Aallon varsinainen keskustasuunnitelma alkoi vuonna 1959 ja valmistui vuonna 1964. Kului sitten ihmetellessä nuo välivuodet. Suunnitelma ei saanut esittelyn suurta menestystä vastaavaa kannatusta kollegojen parissa, eikä päätöksentekijätkään sitä rakastaneet. Niinpä se ikää kuin kuivui kasaan. Mutta kunniavelka jäi. Samanaikaisesti kun suunnitelma kuivui, Aalto työskenteli Finlandian parissa. Finlandia-talon suunnitelma oli hyväksytty vuonna 1964. Talon ensimmäinen osa valmistui 1971 ja kongressisiipi 1975. Koko ajan siis tapahtui, mutta varsinainen Töölönlahden suunnitelma roikkui tyhjän päällä. Tai ei aivan, sillä kaupunkisuunnitteluvirastoon perustettu keskustatoimisto teki Alvarin entisten alaisten ja toimistopäälliköiden, Paavo Mänttärin ja Kale Hietasen johdolla vaihtoehtosuunnitelmaa. Paavo ja Kale eivät antaneet kovinkaan suurta arvoa maestronsa työlle. Mänttäri teetti pienempimuotoista suunnitteluideointia ystävällämme Kirmo Mikkolalla. Kirmo piirteli hieman tuskaisena Töölönlahti visiotaan Huvilankadun kellarissa. Muistan selvästi, kun hän väritteli lyijykynällä koordinaatistoruudukkoon rakennusmassoja. Kale Hietasella oli varsinainen keskustatoimisto viraston tiloissa Katariinankadulla. Hänen suunnitelmallaan oli nimi H 67. Itse asiassa hänen tiimillään oli myös ajatus rationalisoida Aallon ajattelua. Valmistella pohjaa useiden talosuunnittelijoiden työkentäksi. Ei niin kuin Aalto varmaan ajatteli - itse suunnittelevansa koko hoidon.

Aallon ikään kuin kunniavelan maksuna saama työ oli nimeltään: TÖÖLÖNLAHTI-TERASSITORIN MILJÖÖTEKNILLINEN KONSULTTITYÖ. Itse hän kyllä kirjoitti raporttiinsa työn nimeksi KESKUSTASUUNNITELMA. Työ määriteltiin virkatekstissä näin:

”22.11.1971 Helsingin kaupunginhallitus päätti asettaa komitean valvomaan Töölönlahti-Terassitorin alueen kaavarunkotyöhön liittyvän miljööteknillisen konsulttitehtävän suorittamista sekä laatimaan selvityksen mahdollisuuksista osoittaa kantakaupungin keskeisistä osista sijoituspaikkoja sellaisia lähinnä valtion tai muin julkisin varoin toteutettavia rakennuskohteita varten, joihin kaupungin elinten olisi lähivuosina syytä ottaa kantaa ynnä tekemään mahdollisesti tarpeellisiksi osoittautuneet esitykset asiasta kaupunginhallitukselle”.

Kun Alvar Aalto aloitti ”miljööteknillisen” konsulttityön lähtökohtina olivat hänen oma suunnitelmansa sekä KSV:n tekemä H 67 –suunnitelma. Kiva nimi kaupungin keskustasuunnitelmalle tuo ”MILJÖÖTEKNILLINEN”. Mutta se ennakoi tilaajan asenteita maestroa kohtaan. Ei kelvannut enää arkkitehdiksi. Oli ryhdyttävä miljööteknikoksi.

Työn aloituskokous ja Ruusuvuoren buduaari

Ankaran juhlinnan jälkeen siirtyminen kaupunginhallituksen sinivihreään neuvottelutilaan oli tuskallista. Oksennutti. (SIIS MINÄ) Herrat istuivat jo paikallaan. Teuvo Aura kaupunginjohtajana, akateemikko Alvar Aalto, Erkki Heikkonen valtuutettuna ja korkean komitean kokoomukselaisena puheenjohtajana, pääjohtaja Ylermi Runko demarina ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana. Virkamiehiä: apulaiskaupunginjohtajat Aatto Väyrynen ja Veikko O. Järvinen. Lars Hedman ja Pentti Lehto kaupunkisuunnittelun ja kiinteistöviraston virastopäälliköinä. Näkyvissä Pentti Aholan jykevä hahmo – kumppanini Rautatientorin metroasemaryhmästä.

Niin, meidät oli Aholan kanssa kutsuttu paikalle juuri silloiselta nimeltään Kaivokadun metroaseman suunnittelijoina. Kysymyksessä oli Alvar Aallon aloittaman Töölönlahden-Terassitorin miljööteknillisen konsulttitehtävän alkuvaiheen esittely. Kokous pääsikin liikkeelle. Minä syöksähdin kulman takana olevaan vessaan oksentamaan. (TAAS) Silmät punoittivat ja näkyvyys oli heikko. Päässä armoton kipu. Siinä seisoikin salin keskellä itse akateemikko. Minulla ei ollut ollut kunniaa häntä aiemmin tavata. Hän näytti hauraalta, vapisevalta. Tuntui, että hänen oli vaikea pysyä pystyssä.(TAI OLIKO ITSELLÄ TUO VAIKEUS?) Ensimmäinen reaktio: hänen äänensä ei ollut vahva, se oli kärisevä vanhan miehen ääni. Hän viittoili kädellään, etsi tukea ajatuksilleen. Hän puhui Töölönlahdelle suunnitelluista kelvottomista mastodonteista. Viittasi entisen alaisensa, Kale Hietasen H 67 suunnitelmaan. Kesken puheen syöksähdin jälleen kulman taakse. Ruusuvuoren vessa oli todella tyylikäs. (NYT EI ENÄÄ KUKAAN KUTSU!)

Akateemikko jatkoi: ”Helsingin terminaalipolitiikka on todellakin ajateltava uusiksi. Nykyinen ajatus terminaalien keskittämisestä on virheellinen.” Oli suunniteltava hakulinja- tai puolihakulinjasysteemi. Helsinkiin on luotava uusi terminaalipolitiikka! Ärrät särähtivät, kun hän korkealla vanhan miehen äänellä retorisesti huudahti tahtonsa ilmauksen. Salin yleisö liikahteli vaivautuneesti. Miksi Alvari nyt puhuu liikenteestä? Hänelle on annettu kunniavelkana tämä Töölönlahden miljöö ja nyt hän mestaroi isompia asioita. Pysyisi asioissa, jotka ymmärtää. Huojuen ja viittoillen, terävästi  huudahdellen akateemikko jatkoi puheensa loppuun.

”Akateemikko puhuu järkeä!”

Sai esittää kommentteja. Nuori punasilmäinen insinööri halusi sanoa jotain: ”Akateemikko Aalto puhuu nyt täällä harvinaista järkeä! Todellakin, Helsingin keskustan ratkaisut ovat ankkuroituneet liikenteen terminaalipolitiikkaan! Aallon juuri esittämä ajatus terminaalien hajauttamisesta itäiseen ja läntiseen pääterminaaliin on kiinnostava ja ansaitsisi tutkimista!” Outoa. Joku kehui akateemikon ajatuksia. Miten nyt niin? Tässä ei nyt varsinaisesti odotettu mitään, maksettiin vain kunniavelkaa. Miksi tuo meni kehumaan Alvaria? Sali oli hiljainen, paljoa puheenvuoroja ei esitetty.

Kahvitauon vietin parvekkeella haukkaamassa pari puraisua raitista ilmaa. Alvar Aalto ja Pentti Ahola istuivat yhdessä. Alvar kysyi Pentiltä tuosta nuoresta insinööristä, joka kehui häntä. Alvar oli yleensä parhaiten luottanut ruotsalaisiin liikennesuunnittelijoihin. Kamppi-Töölönlahti -suunnitelmassa hänellä oli P. O. Klevemark. Aiemmin Göteborgin Drottningtorgetissa hänellä oli kumppaninaan Bo Hertzman-Ericson. Suomessa Heikki Kaila kuului Alvarin armoittamaan liikenneinsinöörijoukkoon. Kuultuaan Aholalta jotain Aalto päätti uskoa tuohon punasilmäiseen nuoreen insinööriin.  Seuraavana päivänä tuli puhelinsoitto Munkkiniemestä: ”Professori Aalto haluaa teidät avustajakseen Töölönlahden suunnitelmaan."

Tiilimäki ja ”pikkuvirkamiesten kohortit!”

Ensimmäinen meno Tiilimäkeen oli innoittava ja herätti uteliaisuutta. Olo oli hieman juhlallinen. Miten toimitaan? Kuinka neuvotellaan? Keitä on mukana? Portaat ylös, ateljeen puolelle, pieni pöytä ikkunan ääressä. Erkki Luoma oli Alvarin pääsuunnittelija tässä työssä. Hän istui piirustuspöytineen ateljeen etunurkassa – sivussa. Hänelle huudeltiin. Alvar Aalto saapui, istuimme pienen pöydän ääreen. Alvar istui katse ovelle päin. Vierailija selin ovelle. Klubi palamaan. Vastassa istui vanha mies. Kädet laihat ja suonikkaat. Kasvot ohuen ihon peittämät. Ääni särisevä. ”Pikkuvirkamiesten kohortit ovat tuhonneet elämänurani.” Valtavaa tuskaa ja pettymystä virtaa akateemikon suusta. Jokaisen kokouksen aikana säännöllisesti ja uudestaan. ”Pikkuvirkamiesten kohortit ovat tuhonneet elämänurani!” Täsmälleen tunnin mittaisen kokouksen aikana kolme varttia kulutetaan akateemikon tuskaiseen monologiin. Tämä toistuu jokaisessa kokouksessa.

Viisitoista minuuttia keskustellaan Töölönlahden suunnitelmasta. ”Meitä ei tässä työssä johda mikään tavallinen komitea. Meitä johtaa areopagi! Siksi tämä työ ei ole mikään tavallinen toimeksianto.”  Kokouksen jälkeen ryntäsin sivistyssanakirjan ääreen. Areopagi – kreikkalainen viisaiden miesten neuvosto. Sellainen siis johti työtämme. Keitä olivat nämä viisaat miehet? Heitä oli kolme: Aura, Heikkonen ja Runko. Lisäksi tietysti laaja virkamieskunta – joka suhtautui hienoista suuremmalla antipatialla ja ylenkatseella Alvar Aaltoon.

”Siinähän se on, siinähän se on!”

Työ eteni. Liikenteestä keskusteltiin myönteisesti ja toisiamme ymmärtäen. Joskus ymmärrettiin tavanomaista paremmin. Aalto ei yleensä muuttanut suunnitelmiaan sovittujen liikenneperiaatteiden mukaan. Joskus silmukat i törmäsivät rakennusmassaan. Teimme Teuvo Juntusen kanssa mahtavan puolitoistametrisen teippikuvan kiiltävälle muoville. Kuva piti esittää maestrolle. Istuimme hänen kanssaan tavanomaisesti pikkupöydän ääressä. Olimme etukäteen sopineet, että Teuvo liruttaa muovirullaa auki vähitellen. Kauheus ei saa paljastua liian äkkiä ja raflaavasti. Rulla kiertyi auki – törmäys kiertyi esiin. ”Mutta siinähän se on, siinähän se on!” huudahtaa akateemikko. Vanhana funktionalistina hän innostui rakennuksen muodonmuutoksesta. Prosessi kuitenkin oli sellainen, ettei tämä muutos tullut hänen kuvissaan koskaan näkyviin.

Liikennesuunnitelman esittely oli joskus kiusallista, kun kuvat eivät olleet toisiinsa päivitettyjä. Varsinkin kun akateemikkoa vastaa hyökättiin juuri liikenteen aseilla. Kaupunkisuunnitteluvirastossa pidetyssä esittelyssä virastopäällikkö aloitti Aaltoon suunnatun hyökkäyksen kysymyksellä: ”Voisitteko selittää näitä erikoisen omituisilta tuntuvia liikennejärjestelyjä Vapaudenkadulla?” Tässä olin kyllä kärkkäänä: ”Arvoisa virastopäällikkö, voisitteko esittää liikennettä koskevat kysymykset minulle, minä vastaan liikennesuunnittelusta. Akateemikko Aalto vastaa arkkitehtuurista myös sitä koskevien kysymysten osalta!”

Kaksi Aallon kuvaa samasta paikasta. Ensimmäinen pohjoisesta toinen etelästä. Ensimmäinen vuosikertaa 1964, toinen vuosikertaa 1972.

Vanhaa maestroa kiusattiin

Oli ihmeellistä, miten vanhaa miestä kiusattiin. (Eipä hän kyllä itsekään aivan sanattomaksi jäänyt entisiä alaisia moittiessaan!) Vanhan miehen raporteille irvisteltiin. Niitähän luettiin melkein kuin Myklen kirjaa. Vain herkkupalat. No, totta puhuen olihan siellä herkkuja. Mutta niihin herkkuihin suhtautumisesta on kysymys. Ihaniahan ne herkut ovat! Vai mitä sanotte näistä herkuista, jotka pääosin suuntautuvat H 67 -suunnitelmassa esitettyä liikenneterminaalia, eli Aallon mukaan ”mastodonttia”,  vastaan:

Aalto oli tämän suunnitelman valmistuessa 74 vuoden ikäinen. Hänellä oli elinaikaa jäljellä 4 vuotta. Nykymittapuun mukaan hän kuoli nuorena. Hänen ihania – vanhahtavia kyllä – tekstejään irvisteltiin. Minusta se oli epäkohteliasta ja epäoikeutettua. Lapsellista. Tässä malliksi:

”Todellinen tarkoitus tässä on, ei suinkaan liikenneteknillisen tilapäissuunnitelman aikaansaaminen, vaan ITSENÄISEN SUOMEN PÄÄKAUPUNGIN KESKUS. On mahdotonta, että jokin tämäntapainen rakennus olisi siinä avainasemassa. Näin ollen pyydän, että ylipormestari Auran kokous käsittelisi asian siinä mielessä, ettei tällaista rakennustaiteellisesti kaupungille epäedullista keskitystä syntyisi.”

Tai:

”Rakennus on tietysti vain luonnos, mutta kuten piirustuksista näkyy, se on alueen suurin rakennus. Eivätkä eri kerroksiin nostetut raskaat kuljetusneuvot ole mahdollisia näin vaatimattomilla luonnoksilla. Rakennuksesta tulee suurin kuutiomäärältään koko Helsingin keskustassa ja palvelee se oikeastaan vaan ns. liikennetutkimuksia, mutta ei todellista tarkoitusta.”

Tai:

”Onko oleellista keskitetyt lähtökohdat, ns. terminaalit, sekä paikallis- että kaukoliikennettä varten, vai onko ns. hakulinjasysteemi sittenkin joustavampi kaupungin edun kannalta. Asia on siksi monimutkainen ja koskee sitä paitsi ulkomailta saatuja tiedotteita, että se voidaan ratkaista vain koko Helsingin joukkokuljetusliikenteen jakelusysteemin puitteissa.”

Niin tästä viimeksimainitusta punasilmäinen nuori insinööri innostui!

Alvar Aalto kohdisti moitteensa Kale Hietasen suunnittelemaan monikerroksiseen liikenneterminaaliin. Hän kutsui sitä MASTODONTIKSI.

Idän ja lännen yhdistäminen ei onnistunut

Aalto yritti ratkaista itäisten ja läntisten kaupunginosien välistä eristyneisyyttä luomalla diagonaalisia katuyhteyksiä ratapihan yli. Näitä yhteyksiä ei kuitenkaan esiintynyt suunnitelmaan liittyneessä liikennesuunnitelmassa. Ne olisivat edellyttäneet Kaisaniemenrantaan tulevaa toista viaduktia. Aalto ei säästellyt liikenneväylissä. Mutta hänkin eli aikaansa.

 

Kuva kertoo Aallon ajatuksen hänen omien sanojensa mukaan ”pitkulaisesta” Helsingin keskustasta. Rakennusmassat alkavat Lasipalatsilta ja kurkottuvat Stadionin ohi Nordenskiöldinkadun varteen. Oopperan ja Messuhallin kehitelmillä on tärkeä osuus tässä kompositiossa. Itää ja länttä yhdistävä vaikutus ei tässä kuvassa näy. Näkyvät kuitenkin diagonaaliset ratapihan ylittävät liikenneväylät.

Jälkikaikuja Pentti Saarikoskelta

Kaiken tämän prosessin aikoihin Pentti Saarikoski kirjoitti runon, jossa hän kertoo Helsingin, Suomen pääkaupungin elämästä metsien keskellä ja idän ja lännen suunnalla vaikuttavista jättiläisistä ja isoista silmistä. Lopuksi hän miltei yllättäen on lisännyt runonsa loppuun lauseen Alvar Aallon suunnitelmasta. Miksi? Se jää arvoitukseksi. Nyt minä lisäsin tuon runon tämän jutun loppuun. Onhan siinä jotain ajankohtaista tuo itä ja länsi.

Minä asun Helsingissä.

Helsinki on Suomen pääkaupunki.

Se sijaitsee meren rannalla 120 mailia Leningradista länteen.

Helsinki on kasvava kaupunki ja vuokrat ovat korkeat.

Me istumme täällä metsiemme keskellä selin jättiläiseen ja katsomme

hänen kuvaansa lähteestä. Hänellä on tumma puku, valkoinen paita

ja hopeanharmaa solmio. Hänen maassaan kaikki on toisin kuin täällä,

siellä kävellään päällään tai ilman päätä.

Me istumme omien metsien keskellä,

mutta kaukana lännessä on maa, jonka rantavesissä kelluu isoja silmiä,

ja ne näkevät tänne.

Helsinki rakennetaan uudelleen Alvar Aallon suunnitelman mukaan.

Pentti Saarikoski: Tähänastiset runot. (Otava 1984).