Tarton visioita

Tartto on takanapäin. Itse asiassa siitä matkasta tulikin aikamoinen ajokokemus. Kongressia edeltävänä päivänä ajoin Tallinasta Tarttoon. Perillä havaitsin läppärini jääneen Tallinnaan Toompean mäelle. Hyppy autoon ja takaisin. Onneksi Eemeli oli minulla matkaseurana. Eemeli on 14-vuotias. Tyypillinen sellainen. Maisemat eivät kiinnosta. Kaikki mikä kiinnostaa on pelikoneessa. Jotkut kutsuvat sitä matkapuhelimeksi. No, vedetään hieman takaisin. Ilman Eemelin seuraa tuo lähes 400 kilometriä jo ajetun 190 kilometrin päälle olisi ollut vanhalle miehelle tuskallista. Tulihan siinä yhtäjaksoista autossa istumista lähes 9 tuntia.

Tarton visioita lataamassa

Tarton kaupungin järjestämä liikenteen visiokongressi liittyi juuri nyt käynnistyneeseen joukkoliiikenteen suunnitteluprojektiin. Meillä sattuu olemaan tässä asiassa hieman perinteitä. Vuonna 1990 – vielä Neuvostavallan aikaan – aloitimme Tartossa bussiliikenteen uudelleen organisoinnin järjestämällä keskustan linja-autoasemalle päättyvät bussilinjat läpimeneviksi heilurilinjoiksi. Tekijänä oli virolainen DI Peeter Tiks. Hän istui meidän toimistossamme Lauttasaaressa. Hyvinä mentoreina hän mainitsee Hannu Lehdon,  Juhani Bäckströmin, Olli-Pekka Pakkasen ja Timo Kärkisen. Nuo miehet olivat vielä poikasia siihen aikaan. Onhan siitä jo pian 30 vuotta. Ninnpä siis tavanomaisen kaupunkisuunnitelman tai liikennesuunnitelman koko ohjetilanteen aikajakso on kulunut. Siinä ajassa jo kaikki säästöt on diskontattu ja tehdyt tai ostetut tavarat kuoletettu. Paitsi että on sentään jotain jäännösarvoa. Se on se mikä näissä arvostetuissa kolleegoissa näyttää vieläkin tuottavan täysipäiväistä hyötysuhdetta ja tuottoastetta.

Ühistranspordi visioonikonverents/Public Transport Conference oli ohjelmaltaan täyteläinen. Konverentsiyleisö oli mieluisaa nähtävää. Paikalla oli paljon nuorta väkeä.  Tässäpä linkki konverentsin sivuille:  http://www.tartu.ee/et/uhistranspordi-visioonikonverents-public-transport-conference .  

Paikkana oli upea auditorio Viron upouudessa kansallismuseossa - “Rahva Muuseumisssa”. Museon mahtava kompleksi on vanhan neuvostoliittolaisen sotilaslentokentän kiitoradan jatkeella. Tuostapa Tarton uudesta ylpeydestä kirjoitinkin jo blogissani : http://penttimurole.blogspot.fi/2017/01/matka-tarttoon-1.html . 

Mainitsen vielä vuonna 1998 paikallisen bussiyhtiön Liikorin toimeksiantona tehdyn konsulttityön, jossa tutkittiin kalustoon ja organisaatioon liittyviä mahdollisuuksia. Tekijöinä oli tuttuja nimiä – ainakin liikenneihmisille: Tero Anttila, Jouko Berghäll, Juhani Bäckström, Hannu Lehto ja Peeter Tiks.  Sitten vuonna 2006 tutkittiin Tarton verkkoa Paramics-simuloinnilla - Tartu mikrosimulatsiooni 2006 . Työtä oli tekemässä Reetta Putkonen – Helsingin nykyinen liikennesuunnittelupäällikkö. Tuon kaiken lisäksi piirreltiin vielä Tarton kehätietä. Jukka Syvälahti oli ammattitaitoisena tekijänä. Olihan hänellä myös sukulaisuussuhteita Tartoon. Toivo Kabanen, vaimon serkku, oli Tarton aktiivisena poliitikkona homman takapiruna. Hän oli automies ja halusi suomalaista asiantuntemusta Tarton liikennesuunnitteluun. Siitä se kaikki alkoi. Nyt se näyttää jatkuvan. Remmissä ovat mm. Susanna Katainen, Katjatuulia Järvenpää, Simo Airaksinen ja Matti Lahdenranta.

Erki puhui mielenkiintoisia

Tarton seminaarissa oli yksi huippuunsa mielenkiintoinen esitelmä. Sen piti Erki Saluveer Positium yhtöstä.  Yhtiö on Tarton yliopiston spin-off yritys. Esitelmän nimenä oli ”Andmepõhine transpordi planeerimine ”.  Hän esitteli kännyköiden sijaintidataan perustuvaa liikennetutkimusmenetelmää. Esimerkit olivat Tallinnasta. Liikennevirrat videolla ja kännyköiden ”parkkeeraus” olivat hienoa havainneaineistoa. Tuo kaikki imponoi minua suuresti. Erityisen kiinnostavaa on se että menetelmää tullaan käyttämään Tarton joukkoliikennesuunnitelmassa. Positium ja Saluveer toimivat työssä WSP:n alikonsultteina.

Tarton yliopiston yhteydessä toimiva Positium on kehittänyt mielenkiintoisia sovelluksia matkapuhelimen sijaintitietoihin pohjautuvasta liikennetutkimuksesta. Tulemme käyttämään niitä Tarton joukkoliikennesuunnitelmaa laadittaessa.

Konverentsin antia

Erityisen merkillepantavaa oli, että kaupunginjohtaja, linnapea Urmas Klaas, istui mukana koko päivän. Hän piti myös avajaispuheenvuoron. Liikenne näyttää olevan kaupungin agendalla. Puhe oli niin hyvä ja asiantunteva, että loput esitelmät olisi miltei voinut jättää pitämättä. Minun henkistä valmistautumistani omaan esitelmääni hieman horjuttivat nämä kaupunginjohtajan mietteet. Melkein pelkäsin hänen vievän särmän omalta esitykseltäni. No ei hätää, jäi sinne sentään jotain särmän poikasta. Tai pehmoako se oli. Luovuudesta. Suunnittelusta. Osallistumisesta. Kriisin todennäköisyydestä. Tarpeesta tehdä kotikaupungista runo. Ja vielä mummojen ja pappojen sähköautopoluista.

Kongressin nimi viittasi joukkoliikenteeseen, mutta pyöräily nousikin vahvaksi teemaksi. Minä olin esitykseeni kaivanut kansainvälisiä tilastoja. Niistä voi havaita Tarton olevan vahva kävelykaupunki ja vahva joukkoliikennekaupunki. Kävelyssä Tartto oli suorastaan tilastoykkönen. Pyöräilyssä Tartto osoittautui varsin vaatimattomaksi tekijäksi.

Kristjan Maruste sanoi: „pyöräily on hauskaa“. Hänen esityksensä oli myös kiehtova ja hauska. Se laajensi ainakin minun käsitystäni kaupunkipyörien laajennetusta ja joustavammasta säilytystavasta ilman telakointia. Pyöriä voi jättää myös varsinaisten telakkajärjestelmien ulkopuolella bussipysäkeillä olevan tolpan ääreen. Siinä ne ovat valvotussa tilassa. En huomannut että Helsingin kaupunkipyöräkeskustelussa olisi ollut puhetta tällaisesta. Hän puhui myös sähköpyörien tulemisesta. Sanoi opiskelijoiden pääsevän kyllä hyvin kotiinpäin yliopistolta. Mutta miten on aamuinen menomatka ylös jyrkkää Toomemäen mäkeä? Siinä sähköpyörä olisi poikaa. Kristjan on intohimoisesti kytkemässä jalkarattaita Teslan mallin mukaan pilveen. Ilo kuunnella. Pyytäkää Suomeen puhumaan.

Siinä se on liityntäliikennepeli tolpan juuressa bussipysäkillä. Elektronisesti kytketty valvontajärjestelmään. Ja sitten vielä pilveen. Sieltä löytyvät CoModule appsit. Pyärä näyttää söpöltä. Kristjan sanoo sen olevan helposti muutettavissa sähköpyöräksi. Moottori etukappaan ja akku tangon sisään. Minusta se etukappa ei ole oikein hyvä ajatus.

Ennkkoilmoituksissa mainittiin Jan Gehlin olevan yksi luennoitsija. Innostuin tuosta hieman, sillä minulla oli kerran ollut tilaisuus luennoida samassa seminaarisssa tuon maailmangurun kanssa.  Se oli Jussi Kauton johdolla toiminut Baltian maiden ja pohjoismaiden yhteinen hanke. Tapahtumapaikkana oli Riga. Vuosiluku oli siinä 2000 paikkeilla. Jan Gehl ei kuitenkaan päässyt tulemaan. Hän oli joutunut jonkun toisen kongressin tai pyöräilyforumin vangiksi. GehlPeoplen edustajaan oli sitten Andreas Rohl. Andreas  oli vuosina 2007-2015 Kööpenhaminan pyöräohjelman johtaja. Andreas oli Iloinen hahmo, joka oli antanut jopa parin vuoden ikäisen poikansa pyöräilyn mainokseksi. Sanoi tarkoituksen pyhittävän keinot. 

Andreas kertoi jokaisen pyöräillyn kilometrin, silloin kun se on pois ruuhka-aikana henkilöautomatkailusta, säästävän Kööpenhaminan kaupungille  54 snt/km. Normaaliaikaan pyöräilty kilometri sinällään säästää kaupungille 34 snt kilometriltä. Tämä on melkoisen mieletöntä.

Esitelmät eivät näihin loppuneet

Tarton maakäyttösuunnittelun johtaja Indrek  Ranniku esitteli kaupungin tulevaisuuden visioita. Tampereen asioista kertoi Juha-Pekka Häyrynen. Andres Sevtšuk, Tarton yliopiston apulaisprofessori, Harvardin kasvatteja, hän kertoi maankäytö- ja liikennesuunnittelun kansainvälisistä ilmiöistä, Lily Song Harvardista hänkin, kertoi päätöksenteon kiemuroista Pariisissa, Soeulissa ja Wienissä. Lopuksi sitten Volvon Bussiyhtiön Magnus Broback markkinoi Volvon sähköbusseja ja vauhdikas ranskalainen Clément Delbouys, EasyMile-yhtiöstä, kertoi autonomisista busseistaan. Nuo bussit ovat liikkuneet Vantaalla ja Otaniemessä. Bussien vauhti ei kuitenkaan ollut samaa tasoa kuin Clémentilla esitelmän pito. Oliko se 20 km/h? Clement puhui ainakin 120 sanaa minuutissa. Kuuntelin toisella korvalla virolaisia tulkkeja. Vauhti oli ylivoimaista tulkattavaksi. En olisi busseistakaan aivan noin innostunut, vaikka meillä Metropoliakin on ollut mukana hankkeen demonstroinnissa.

Palataan vielä minun juttuuni

Stressasin valtavasti tuota Tarton esitelmää. Tämä meidän ajattelumaailmamme on nyt sellaisessa murroksessa, ettei vanha mies hevillä tiedä mitä ajatella. Digitalisaatiohurma on nyt ylitsevuotavaa. Taisin edellisessä blogissani jo hieman irvailla nykymenoa. Tarton esitystä valmistellessani katselin vanhoja valokuvia. Niitä katsellessani olin nykysanaston mukaan tarkastelemalla „alustaa“. Kaupunkia „platformina“. En voi hyväksyä tuota ajatusta. Pidän sitä kaupungin kaltaisen ilmiön alennustilaan saattamisena.

Viisaat ovat sanoneet, että logiikan ankaruus ja käsitteiden selkeys ei sovi kaupungin ymmärtämiseen (Wingren), sillä kaupungissa totuudesta ja valheesta syntyy kolmas elementti, joka lumoaa meidät. Ilmiö lepää salatun päällä. (Goethe). Kaupunki myös valehtelee aina, etenkin kun itse Perkele iltaisin sytyttää lyhdyt asettaakseen kaikki epätodelliseen valoon. (Gogol). Laittaisiko nyt digitalisaation generalisti nämä asiat tekoälylle ymmärrettävään bittimuotoon? Ei laita!

Tarton kaupungin muodonmuutos on tapahtunut kadulla. Ennen vanhaan kadun täyttivät ihmiset. Ne kuhisivat toimintaa. Kadun pokittaissuuntainen liike oli vähintään yhtä tärkeätä kuin sen pitkittäinen liike. Ajat muuttuivat. Elettiin Pobedojen ja Moskowitshien viitoittamaa uuden moottoriajan toiveiden aikaa. Bussit pullistelivat. Vihdoin pääismme nykyhetkeen. Katu oli menettänyt merkityksensä kohtaamispaikkana. Siitä oli tullut liikenneväylä. Elämä kadulta oli hävitetty.  Katu tilana oli kadonnut. Onko siitä tullut pelkkä „alusta“? Miten banaalia! Nyt sitten suunnittelijat ja visionäärit puhuvat paluusta lähtötilanteeseen. Digitalistit taas pitänevät platformia nyt aivan mainiona uuden bisneksin luomiseen.

Puhuin esityksessäni kadusta kohtaamispaikkana. Puhuin julkisesta tilasta. Väitin kultturimme olevan manifestoituna julkisessa tilassa. Väitin sen olevan peilimme: Kaupunki ei ole vain betonia ja asfalttia.  Kaupunki on kohtaamisen paikka. Mutta juuri nyt on pakko kysyä: Olemmeko pian uudenlaisessa kohtaamisen ajassa?. Ihmiset istuvat busseissa tai he kulkevat  puistoissa. He eivät katsele ohi lipuvaa maisemaa. He eivät ihaile kevään puhkeavia kukkia. He kaikki, ei – ehkä puolet heistä – he harjoittavat kohtaamista kännyköissään. Pitäisikö meidän yrittää tämän kääntämistä „normaaliksi“? Vai onko tämä „normaali“ tullut jäädäkseen? Olisiko meidän ajateltava digitaalisen Tarton tulevaisuuden visiota jollain aivan uudella tavalla? Kohtaamista kyllä, mutta ei kasvoista kasvoihin. Kohtaamista kyllä, mutta ei ihmisten kohtaamista? Elämää robottien kanssa, virtuaalisten ja todellisten? Eräät digitalisaatiota manifestoivat puheenvuorot viittaavat tiedon voittoon tunteista. Tai suorastaan niin, että tällainen tila olisi tavoitteemme. Ainakin se näyttää olevan meikäläisten liikenne- ja viestintäihmisten tavoite. Onko se tarttolaisten tavoite, se jää nyt laadittavan vision varaan. Sanoin tai ainakin ajattelin uskovani parempaan. Onhan joskus elätetty toiveita nyt saavuttamamme tietoyhteiskunnan muuttumisesta kulttuuriyhteiskunnaksi. Sitä odotellessa….