Rakentamisen kulttuuri muutosyhteiskunnassa

Suomessa havaitsemme vierasmaalaisen väestön lisäyksen kaduilla ja kujilla, emme tosin marjametsissä ja ulkoilupoluilla. Monilla naisilla on huivi päässä ja miehillä on viimeisen päälle muotoiltu kampaus. Hyvin leikattu parta kuuluu usein asustukseen. Arabimiehen tai afrikkalaismiehen hiustenleikkaus ja parranleikkaus ovatkin jotain muuta kuin suomalaiskarpaasien vastaavat toimet.  Siinä peili kieppuu parturin liikuttelemana asiakkaan pään ympärillä tiiviiseen tahtiin. Yksityiskohdista neuvotellaan. Kaikki karvat on oikein aseteltava. Mistä tiedän? Kokemuksesta. Olen asunut arabimaissa. Eilen verestin parturimuistoja Lauttasaaressa. Näin töyhtöpään tyhjässä parturissa ja menin sisään. 15 euroa ja tukka pois. Peiliin katsottiin.

Kadulla, jos perheestä on kyse, mies kävelee edellä ja nainen lastenvaunuineen ja taaperoineen muutaman kunnioittavan askeleen perässä. Muuten miten meillä ennen vanhaan maaseudulla käveltiin? Ajattele vaikka mitä kertoo Juhani Ahon Rautatie, 1884, WSOY. Matti ja Liisa, peräkkäin kulkivat: ”Sunnuntaina  Matti ja Liisa saapuvat Lapinlahden kirkonkylään, Matti kappaleen edellä, Liisa kokien perästä tulla.” 

Asuminen monikulttuurissa

Liikunta ja ulkoilu eivät kuulu idän tai Afrikan naisten elämänmenoon. Miehillä on sentään jalkapallo. Sitä pelaavat kaikki. Pojat ja isätkin. Tämä on sitä minkä näemme, mutta harvalla on tilaisuus nähdä tai kokea sitä mitä emme näe. Elämää kotona asunnoissa. Nyt kun esimerkiksi Helsingissä 2/3 väestön lisäyksestä muodostuu vieraan kulttuurin edustajista, kysynkin, otammeko asuntojen suunnittelussa huomioon erilaisen kulttuurin ja erilaiset asumistavat? Puhumme innokkaasti miniasunnoista, mutta samalla ikään kuin aktiivisesti unohdamme suurasunnot ja perheyhteisöt – asunnot, joissa nuo kaupungin uudet asukkaat mieluiten asuisivat.

Viiden viime vuoden aikana Suomen ulkomaankielinen väestö on kasvanut yli sadallatuhannella ihmisellä. Viiden vuoden kasvusta muslimimaista saapuneiden osuus on 33 %, kun venäläisten ja virolaisten osuus on 40%. Kielen mukaan muslimeiksi arvoidut on merkitty kuvaan vihreällä. Muslimien asumisessa on omat sääntönsä. Eihän meidän tarvitse niistä välittää – jos emme halua. Mehän haluamme heidät kotouttaa ja samaistaa ja opettaa heille uudet säännöt. Mutta nyt puhunkin siitä, miten he asuisivat – mieluiten.

Miten monikulttuurisuus näkyy kaupunkien rakentamisessa?

Auri Häkkinen kirjoitti Rakennuslehden toimituksen blogissa elokuussa 2015 haastelleensa apulaiskaupunginjohtajia Anni Sinnemäkeä, Olli Isotaloa ja Hannu Penttilää ja tiedustelleensa heiltä periaatteita monikulttuurisen kaupungin rakentamisessa. Auri kirjoittaa: ”Vastauksissa tuli esille esimerkiksi sosiaalisen homogeenisuuden välttäminen asuntotuotannon keinoin eli monipuolisesta asuntotuotannosta huolehtiminen, asumispolun rakentaminen vuokra-asunnoista asumisoikeusasuntoihin, maahanmuuttajavaltuustojen luominen, erilaisten asumistottumuksien kartoittaminen, kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat jaottelevasta ajattelutavasta luopuminen, hyvien ja viihtyisien kaupunginosien rakentaminen kaikille täällä asuville ja hyvien peruskoulujen tarjoaminen kaikille.

Auri toteaa bloginsa lopuksi: ”Kaupunkisuunnittelussa on nyt niin paljon muuttuvia tekijöitä, että kaavoituksen valtikkaa tiukassa otteessaan pitävien kaavoittajien pitäisi päästää valtikasta hetkeksi irti ja ottaa siitä uusi ote. Nyt rakennusten arkkitehtuuriin, kaupunkikuvaan ja autopaikkojen järjestämiseen keskittyminen ja muiden vanhojen lähtöoletuksien käyttö eivät enää riitä. Kaupunkisuunnittelua on kiire katsoa uudesta lähestymiskulmasta.”

Helsingin uuden strategian monikulttuurirakentaminen

 Onko Aurin ohjetta noudatettu? Siitä en ole varma. Helsingin hyväksytyssä yleiskaavassa nämä monikulttuurisuuden asiat oli jätetty taka-alalle, mutta nyt uudessa strategiassa on toinen ääni kellossa. Esimerkiksi näillä sanoilla: ”Helsinki on elävä ja monikulttuurinen, liberaalin demokratian ja suvaitsevaisuuden vahva edistäjä… Kasvavassa Helsingissä on moniarvoisuutta salliva kulttuuri, joka mahdollistaa eri väestöryhmien kohtaamiset… Maahanmuuttajien osaamisen hyödyntäminen työmarkkinoilla ja laajemmin yhteiskunnassa on onnistuneen kotoutumisen edellytys… Kaupunkien asukkaiden todellisuuden eriytyminen on maailmalla yksi suurimmista kaupunkien haasteista... Helsinki tavoittelee jatkossakin asemaa segregaation ehkäisyn eurooppalaisena huippuesimerkkinä ja mahdollistaa kaupunginosien tasavertaisuuden ja hyvinvoinnin… Helsinki käynnistää laajan ja kokonaisvaltaisen hankkeen yhdessä kumppaneiden kanssa systeemisten ratkaisujen löytämiseksi nuorten syrjäytymishaasteeseen… Erityistä huomiota kiinnitetään vieraskielisten nuorten selkeästi muita suurempaan suhteelliseen osuuteen koulutuksen ja työn ulkopuolella olevista nuorista… Kaupunki panostaa erityisesti toisen polven maahanmuuttajien koulutuksen, työllistymisen ja osallisuuden edistämiseen. Lähtömaiden tutkintojen tunnistaminen ja tunnustaminen on joustavaa ja maahanmuuttajien osaaminen on mahdollisimman hyvin työmarkkinoiden käytössä… Kaupungille kansainvälisyys on arvo sinänsä, mutta myös elinkeinopolitiikan keskeinen tavoite… Helsingin vetovoiman vahvistaminen edellyttää kaupungin määrätietoista kansainvälistämistä. Työperäistä maahanmuuttoa ja sen osuutta kokonaismaahanmuutossa pyritään kasvattamaan… Helsingissä laaditaan maahanmuuttajien osaamistason kohottamiseksi maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma, joka ulottuu varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen… Turvapaikan saaneille luodaan nopea polku kotimaisen kielen opetukseen... Kaupunki huolehtii riittävästä lasten suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksesta… Helsinki erilaistuu suhteessa muuhun maahan. Helsinki kansainvälistyy ja monimuotoistuu muuta maata nopeammin. Esimerkiksi asumismuodot ja -ihanteet, liikkumiseen ja vapaa-ajan viettoon liittyvät tavat, tottumukset ja mieltymykset erkaantuvat yhä vahvemmin…

Suomalaiset arabien asumista rakentamassa

Me jouduimme 1980 ja 1990-lukujen vientibuumin aikana perehtymään asuntosuunnittelun periaatteisiin Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Niinpä kun tulevaisuuden trendistä puhutaan saattaisi olla hyvä meilläkin ajatella tai tietää millaisissa asunnoissa näistä maista tulleet nykyiset tai perheenyhdistämisen jälkeen muodostuvat kymmenet tuhannet perheet mieluiten asuisivat.

Kysymys siitä olisiko arkkitehtuuria sovitettava uusien asukkaiden elämäntyyliin leijuu ilmassa. Silloin kun me teimme asuntoja arabimaihin, jouduimme opiskelemaan sikäläistä kaupunkia ja asumista. Kun arabiasiakkaamme keidaskaupungista sanoivat: ”tämä on meidän arkkitehtuuriamme”, silloin hymyilimme.

No, nyt kun tätä mietitte ja kun katsotte noita kuvia ja piirustuksia saatatte hermostua ja sanoa ettei sosiaalihuollon alla eläville mitään loistoasuntoja tehdä. Ei sellaisia ole tarjolla suomalaisillekaan. Totta. Ei noissa tuon maailman maissakaan keskimäärin tuollaisissa asunnoissa eletä. Ne nyt kuitenkin edustavat tässä tapauksessa arabien sosiaalisen asuntotuotannon asuntojen pohjapiirustusperiaatteita suomalaisena sovelluksena. Talojen rakentaminen Välimeren ja Lähi-Idän ilmasto-olosuhteissa on halpaa. Lämpöeristyksiä ei ole, lämmitys-tai ilmastointijärjestelmää ei ole, ikkunat ja ovet vuotavat niin kylmää kuin lämpöäkin kuin seula. Hissi kyllä yleensä on korkeissa taloissa. Keittiökalusteita ei ole. On kyllä viemärin pää ja pinta-asennettu vesiputken pää. Näin asunnon hinnaksi tulee noin 800 euroa neliöltä.

On sitten halvempaakin tuotantoa. Sitä voit nähdä esimerkiksi Kairossa. On betoninen pilari-laatta järjestelmä sekä tiilimuuratut seinät. Mitään muuta ei olekaan. Ei ikkunoita eikä ovia. Kunhan pressuja. 

Kairon asuntotuotanto ei juuri malliksi kelpaa, vaikka alueet kaukaa lentokoneesta katsottuna muistuttavat Olaria. Asukkaat vetävät sitten itse sähköt avojohdoilla läheisestä sähkökaapista ja muoviletkulla veden läheisen vesiputken päästä. Vaikka oma pumppu hyrisee täysillä, arvaat, ettei vettä tuosta letkusta paljoa tiristä kahdeksanteen kerrokseen. Joskus voi talossa olla viemärin pää, mutta jos ei ole, jätevedet voi viskata ikkunasta pihalle. Lautasantenneissa löytyy.

Libyan luksusta

Minun esimerkkini asuntoplaaneista voidaan siten noteerata luksukseksi, vaikka ovatkin tavallisen kansan käyttöön tarkoitettuja. Nuo Libyaan rakennetut talot on alueen käytännöstä poiketen varustettu lämpöeristetyillä seinillä ja katolla sekä tuplaikkunoilla ja ovilla, alumiinikehyksissä on vielä lämpökatko. Lisäksi harmaat vedet on erotettu mustista vesistä. Seinä paksuus jo lähentelee suomalaista energiaseinää, mutta vain paksuus, sillä rakenteena on kaksi 20 cm ontelotiiltä ja niiden välissä 7 cm styrox. Paljonko on E-arvo? Ei paljoa, mutta kuitenkin jotain huimaavaa verrattuna tavanomaiseen 15 cm:n betoniseen umpiblokitiileen. Tämä eristäminen oli muuten meidän suuri missiomme.

Jufran ”arabeskikortteli” Libyassa sijaitsee noin 300 km Välimerestä etelään. Sää on kesällä erittäin kuuma, mutta talvella öisin kylmä. No, ei pakkasta sentään kuin joskus harvoin. Satelliittikuva kertoo tilanteesta pari vuotta sitten, valokuva kertoo tilanteesta 90-luvulla talojen juuri valmistuttua. Piirustus kertoo suunnitelmasta tekijänä Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy. Libyalaiset maksoivat, turkkilaiset rakensivat ja Devecon Oy Suomesta suunnitteli ja valvoi. Korttelin talot ovat kolmikerroksisia. Aluetehokkuus on 0,6. Olisi pitänyt tehdä vielä tiiviimpää, mutta rupesivat marisemaan. Nurkkakortteleista jo toteutuksessa pudotettiin neljä taloa.

Asunto ja elämän selkeys

Perheet ovat suuria. Vanhukset eivät asu yksin. Eronneita sisaruksia ja muita yksinäisiä sukulaisia saattaa kuulua perheeseen. Sinkkuasuntoja yksin asuville ei tehdä, koska yksinäisiä ei ole. Perhekunta tai suku huolehtii perheenjäsenistään. Sukuyhteisö on vahva. Siinä tärkeimmät asuntosuunnittelun lähtökohdat.

Arabialaisessa kulttuurissa asunnon pohjapiirros on selvästi normitettu. Astuttaessa eteiseen täytyy olla suora pääsy miesten vierashuoneeseen ja vierasvessaan. Vieras mies ei astu jalallakaan perheen oleskelutiloihin. Miesten vierashuone on kookas tila. Lattioita kiertävät tyynyrivit täyttyvät, kun sukulaismiehet ja tuttavat kokoontuvat. Ruoka tuodaan mattojen peittämälle lattialle suurilla metallisilla tarjottimilla. Kuusi miestä mahtuu ruokailemaan yhden tarjottimen ympärille. Ruoan kantavat huoneeseen perheen nuoret miehet tai pojat. Vesipiiput porisevat. Auki oleva televisio kuuluu asiaan. Yleensä katsellaan Jazeraa. Mitähän Suomessa nyt katsellaan? Varmaan Jazeraa. Sitä on globalisaatio.

Tällaisin kahden nappulan talotyyppejä toteutettiin muutamaan Hunin erämaakaupungin kortteliin. Minusta tämä on erittäin ekonominen ja hyvä talotyyppi. Yhden nappulan koko on 11,7x11,7 m2. Asunnon ala on noin 120 h-m2. Siinä on kolme makuuhuonetta, oleskelutila, keittiö ja vierashuone. Lisäksi vielä yksi kylpyhuone ja yksi vierasvessa.

Asunnossa on kolme vyöhykettä

Ensimmäinen, asunnon sisäinen, muuri on vierastilojen ja perheen oleskelutilojen välissä. Perheen oleskelutilat muodostuvat aulamaisesta oleskelutilasta, joka on nimeltään sala, siinä kokoontuvat naiset ja lapset, myöskin lattialla tyynyillä istuen. Sala liittyy suureen keittiöön. Keittiö on naisten valtakuntaa. Suurehko parveke on hyvä liittää keittiötilaan. Parveke tulisi varustaa näkösuojan antavalla säleiköllä eli mashrabialla.  Parvekkeen tulee olla sisäänvedetty. Meidän suunnitelmissamme yhdistimme aina salan lasiovilla alkovimaiseen ruokailu/kirjasto/oleskelutilaan, tilan piti olla erotettavissa.

Tämä talo esiintyy arabeskikorttelissa yleisimpänä talotyyppinä. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta sekä yksi monitoimihuone jota voi käyttää makuuhuoneena, oleskelutilana tai työhuoneena. Asuntoon kuuluvat vielä tavan mukaan iso keittiö, vierashuone vieraskäymälä sekä kylpyhuone. Asunnon koko on 130 h-m2. Hunin kaupunkiin rakennettiin 60 tällaista taloa ja niihin 360 asuntoa. Huniin rakennettiin Devecon Oy:n suunnittelemana ja valvomana 2200 asuntoa, joista 700 oli kerrostaloasuntoja. Kaupunkiin rakennettiin lisäksi 70000 kerrosneliömetrin hallintokeskus, joka sekin oli suomalaista suunnittelua ja valvontaa. Mikään meidän rakentamistamme kohteista ei tuhoutunut sodan aikana. (Panin tuohon kuvan kylkeen vielä tekijätkin mukaan, ne näkee suurennuslasilla.)

Toinen asunnon sisäinen muuri sulkee makuutilat ja kylpyhuoneen. Vanhempien makuuhuoneen tulee olla selkeästi suomalaista makuuhuonestandardia suurempi. Vaatteet säilytetään suuressa vaatekaapissa, ei komeroissa. Lasten makuuhuoneita on yleensä kaksi, tytöille ja pojille erikseen. Suuri kylpyhuone hallitsee makuuhuoneosastoa. Kylpyhuone varustetaan kyykkyvessalla tai tavallisella pytyllä. Bidé kuuluu asiaan. Makuuhuoneosastolle on hyvä saada myös tuuletusparveke.

Lattiat tehdään marmorista tai kaakelista - Välimerenmaiden tapaan. Lattiat pestään hulauttamalla vettä lattialle ja kuivataan lastalla lattiakaivoihin. Käytännössä kokolattiamatot peittävät oleskelutilojen lattioita. Kokolattiamattoja tuuletetaan alinomaa. Ikkunoiden ei tarvitse olla suuria. Ne pidetään aina raskailla verhoilla peitettynä. Ikkunoista ei katsella ulos, eikä niistä kenenkään haluta näkevän sisään.

Arabialainen koti on äärettömän siisti. Porraskäytävä ei sitä välttämättä ole, paitsi jos samassa rapussa asuu vain sukulaisia. Tämähän on kaikkien toivetila. Silloin ei oviakaan tarvitse lukita. Kysymme sitten, onko sukulaisten asuminen samassa rapussa segregaatiota?

Pihalla ei voi kuivata pyykkiä. Kuinka alushousujaan voisi levitellä kaiken kansan nähtäville? Kuivaustilat ja pyykkinarut ovatkin talon katolla. Sinne on hyvä tehdä vesipiste ja pieni pyykinpesutila. Tämäkään ei ole meillä uutta. Liisa juuri tuossa muistelee Heinolan kotikerrostaloa torin varrella. Siinä oli, kuten tapana oli pyykinkuivausullakko. Niin ja tietysti pesutupa oli vintillä. Niinpä niin.  Miehillä ei ole katolle asiaa, se on naisten valtakuntaa. Kerrostalon pihaa ei hoida kukaan. Sinne on turha suunnitella istutuksia tai muita mainittavia oleskelutiloja. Piha-alueet kannattaa minimoida. Jalkapallon peluuseen sopiva kenttä kuitenkin tarvitaan ja pikkulapsille hiekkalaatikko. Leikkilaitteiden tulee olla yksinkertaisia ja kestäviä. Keinu saattaa jo olla ylellisyyttä.

Miehet käyvät ostoksilla. Jos nainen tulee kaupan jonoon, hän ohittaa ilman muuta kaikki odottavat miehet. Jos mies istuu autossa odottamassa, naisella ei ole tätä ohitusoikeutta. Naiset eivät käy ulkona kävelyllä tai lenkkeilemässä. He käyvät ainoastaan perheen kanssa sukuloimassa. Huvituksia ei ole. Ei teatteria, ei elokuvia, ei uimahalleja, ei urheilukilpailuja, ei konsertteja. Mutta on kuitenkin yksi perheen yhteinen huvitus. Se on piknikillä käynti iltamyöhällä, kuumuuden laskettua. Auto ajetaan rannalle tai tuulisen erämaan reunaan, lähelle palmukeidasta. Nuotio sytytetään ja lojutaan hiekalle levitetyillä matoilla. Koko perhe, aamuyöhön asti. Eväät ovat herkullisia ja lapset riemuitsevat. Se on elämää.

Marwan kirjoittaa tuhotuista kodeista Homsissa

Niin, onko meillä jotain ideaa tehdä ”etnisiä” kaupunkeja? Onko sellaisia ollut tapana tehdä? Päinvastoin länsimaista kaupunkirakentamiskulttuuria on (pakko)viety etelän maille ja idän maille. Suomen Kuvalehden viimeisessä numerossa kerrotaan nuoresta syyrialaisesta arkkitehdista nimeltään Marwan Al-Shabouni. Hän korostaa arkkitehtuurin merkitystä ihmisten välisessä luottamuksessa. Hän kertoo maastaan uskontojen ja aatteiden sulatusuunina. Ja hyvästä yhteiselosta ja kunnioituksesta. Sitten kaikki hajosi hänen kotimaassaan, kaupungit raunioituivat. Eräänä tekijänä ja pahan prosessin luojana hän näkee kansainvälisen siirtomaa-arkkitehtuurin invaasion. Hän sanoo sen tuhonneen yhteisöllisyyden. Toisaalta hän puhuu informaalisesta asumisesta ja näistä ilman infrastruktuuria tehdyistä laittomista kaupunginosista. Hänen mukaansa 50% syyrialaisista asui tällaisissa paikoissa. Ne saattavatkin olla hänen mielestään pahin syy tyytymättömyyteen ja kapinaan. Nyt jälleenrakennuksen alkaessa hän pelkää ”Dubai-arkkitehtuurin” olevan pahan alku ja kehto. Hän on piirtänyt kuvia hyvästä ja pahasta.

Marwan on kotoisin Homsin kaupungista Syyriasta. Hän on elänyt siellä arkkitehtimiehensä ja kahden lapsensa kanssa pommitusten keskellä koko sota-ajan. He eivät paenneet maasta. Heidän kotitalonsa säilyi raunioituvan kaupungin keskellä. Hänen mielestään huono arkkitehtuuri on yksi vaikuttava tekijä asukkaiden yhteisöllisyyden katoamiseen ja sotaan. Hän epäilee ”Dubai-arkkitehtuurin” olevan syynä myös Pariisin ja Lontoon etnisesti segregoituneiden kortteleiden mellakointiin. Hän on julkaissut kirjan The Battle for Home. Hän esittää ajatuksiaan videolla: https://www.ted.com/talks/marwa_al_sabouni_how_syria_s_architecture_laid_the_foundation_for_brutal_war

Tässä on kaksi hänen kuvaansa kortteleiden jälleenrakentamisesta. Ylempi kuva näyttää olevan Montrealin Habitat-korttelin innoittama. Hän toivoo uutta rakentamista Homsin vanhan kaupungin henkeen. Hän sanoo vanhaa kaupunkia nimitetyn ”köyhien äidiksi”. Hänen mielestään sellainen kaupunki säilyttää ihmisten identiteetin ja itsekunnioituksen. Vastapoolina hän esittää kuvan ”Dubai-arkkitehtuurista”. Meidän uudet ja vanhatkin korttelimme vaikuttavat kovin paljon tuolta Marwanin Dubailta. Hän pitää tuollaista kaupunkia pahan alkuna.

Emme saaneet vastausta kysymykseen etnisestä rakentamisesta. Tai vastausta perheasunnoista. Käykö sitten niin että sinkut nuoret ja sinkut vanhukset muuttavat näihin 12 neliöisiin ja siirtolaiset asuttavat vanhat patriisiasunnot? Ehkä asiaa on pohdittava hieman vakavammassa hengessä. Se ei ole vitsi.