Tutuhesan eli tulevaisuuden tutkimusseuran Helsingin
jaoston pienoinen porukka kokoontuu jälleen Kirkkokadulla, Tieteiden talolla.
Kuulemme esityksen Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta. Sen pitää strategiapäällikkö
Marko Karvinen Helsingin kaupungilta. Esityksen kommentaattorina on
emeritusprofessori Heikki Loikkanen. Helsingin strategian esittely menee
uudessa vaahtokarkkihengessä. Sitten alkaa illan clou Loikkasen innostuessa.
Hän saa vähälukuisen yleisön jopa äänestämään Helsinkiin pilvenpiirtäjäkeskustan.
Se siitä ja sen kestävyydestä. Jääköön tuo aihe. Mutta, hän ryhtyy puhumaan
yliopistosta ja erityisesti sen Kumpulan osastosta. Hän kysyy miksi heidän
tiedekuntansa sijaitsee Kumpulassa – jumalan selän takana? Tiede kehittyy
henkilökohtaisten kontaktien kautta ja kukapa tulisi Kumpulan korpeen ketään
tapaamaan. Suunnilleen tuohon tapaan.
Tilaisuus alkoi
äänestyksellä. Loikkasen suosikki voitti. Niin se populismi pelaa! Arvatkaa
mikä se oli? No, tietysti ajan hengen mukaan tuo Pikku-Manhattan vai onko se Pikku-kaksoiskaupunki-Tallinna?
Tilaisuuden kahvitauolla juttelen tuttujen kanssa. He
ihmettelevät Loikkasen tavoin tuota Kumpulaa. Nyt voin valistaa heitä ja teitäkin siitä, miten kaikki
tapahtui. Olin nimittäin siinä onnellisessa asemassa, että pääsin syksyllä 1971
mukaan suunnittelutiimiin jonka tehtävänä oli tutkia yliopiston
laajennusmahdollisuuksia erityisesti matemaattis-luonnontieteellisen
tiedekunnan osalta.
Kustannuksia ja hyötyjä -
kuviakin
Arvoanalyysit ja kaiken karvaiset rakennettavuusanalyysit
olivat jo silloin muotia kaupunkimallien arvioinnissa. Liikenteen hyötyjen ja
haittojen painotetut pisteytykset liikenneverkkoja vertailtaessa sekä
alkeellinen hyötyjen ja kustannusten arviointi hankkeen ”tuottoastetta”
laskettaessa olivat/ovat tätä metodiikkaa. Ajateltiin/ajatellaan, että
kaupunkeja voitaisiin suunnitella tai ainakin arvioida yksinkertaisella hyöty/kustannus
-matematiikalla. Monetarismi tarttui sitkeästi suunnittelijoiden sormen päihin.
Niissä se istuu vieläkin. Taitaa olla joskus kvasimetodiikan meininkiä.
Helsingin yliopiston matemaattisluonnontieteellisen
tiedekunnan tulevaa sijaintipaikkaa tutkittaessa oli luonnollista ottaa
käyttöön matematiikan ja arvoanalyysin salatut keinot Tässä tapauksessa sen
voikin olettaa tapahtuneen tieteellisesti huipputasolla. Olihan johtava komitea
miehitetty teorian taitavilla professoreilla ja tiedemiehillä, pätevän
arkkitehtuuriedustuksen lisäksi. Juristeja oli vain yksi,
valtionvarainministeriön kovakasvo Antero Kivi. Komitean puheenjohtajana oli
yliopiston vararehtori, professori Ernst Palmén, jäseninä oli professoreita,
apulaiskaupunginjohtajia ja virastopäälliköitä. Ylioppilaskuntaa edusti valtiotieteen
ylioppilas Kari Piimies, varamiehenään valtiotieteen ylioppilas Esko Vesikansa.
Neuvottelukunnan sihteereinä toimivat mm. Eea Pekkala-Koskela ja Toivo
Vainiotalo. Neuvottelukunta antoi mietintönsä huhtikuussa 1972.
Suunnitteluryhmä oli viimeisen päälle tuttu ja mieluinen.
Kaveriporukkaa. Arkkitehti Pertti Solla johti työtä. Sijaintisuunnitelmat
piirsi Arkkitehtitoimisto Juutilainen-Kairamo-Mikkola-Pallasmaa. Arkkitehdit Erkki Juutilainen ja Edu Kairamo
olivat remmissä. Vielä mukana olivat arkkitehdit Timo Vormala ja Pentti Piha.
Taloudelliset selvitykset suoritti Insinööritoimisto Liikennetekniikka Oy
vastuuhenkilönään Pentti Murole. Siis juuri minä ja me (Kari Lautso) olimme
tekemässä näitä alussa kvasimetodiikaksi arvioituja laskelmia.
Matemaattis-luonnontieteellisen
tiedekunnan uudelle kampukselle oli alkuun ehdolla 21 paikkaa. Varsinaisesti
loppukarsinta suoritettiin Ruoholahden, Pikku-Huopalahden, Malminkartanon,
Kumpulan ja Tikkurilan välillä. Ehdokkaina olivat myös Leppävaara, Viikki ja
Itäkeskus. Keskustassa selviteltiin konepajan aluetta, Sörnäisten rantaa sekä
Hermannia. Varsinaisen keskustayliopiston mahdollisina laajennusalueina
pidettiin Töölönlahden terassitoria, Kamppia tai Katajanokkaa.
Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kerrosalan tarpeeksi arvioitiin
300000 kerrosneliömetriä. Tonttimaata arveltiin tarvittavan 30 hehtaaria.
Lisäksi haluttiin varata 20 hehtaaria koekenttiä ja kasvihuoneita varten.
Neuvottelukunta asetti
mahtavat tavoitteet
Neuvottelukunta määritteli tavoitteenasettelussaan
kaupungin ja yliopiston suhdetta hienolla tavalla. Juuri sellaisella tavalla
mihin professori Loikkanen viittasi. Näin kirjoitettiin vuonna 1971: ”Yliopistoa
pitäisi tarkastella kaupunkirakenteen kehittämisvälineenä. Yliopiston tulisi
toiminnoillaan ja tiloillaan tukea nykyistä ja suunniteltua kaupunkirakennetta.
Yliopiston tilat ovat käytössä pitemmän ajan vuorokaudesta kuin esimerkiksi
toimistot ja muut työpaikat, joten näiden tilojen sijoittamisella voitaisiin
monipuolistaa kaupungin toimintoja ja elävöittää kaupunkikuvaa.” Tavoitepoliittisessa
tekstissä heijastui selkeästi yritys pitää yliopisto osana keskustaa.
Tiedettiinhän ja polemisoitiinhan kampuksien kielteisiä piirteitä sosiaalisena
ympäristönä ja muusta kaupunkielämästä eristettyinä ghettoina. Toisaalta
hallintovirkamiesten taholta annettiin suuri painoarvo kampuksien toteuttamisen
byrokraattiselle helppoudelle ja kustannusten hallinnalle.
Neuvottelukunta hyväksyi vertailun pääkriteereiksi
seuraavat kuusi asiaa: alueen toimintakelpoisuus, alueen käyttöönotettavuus,
alueen ympäristöominaisuudet, alueen toiminnalliset yhteydet ja alueen
toteuttamiskustannukset.
Neuvottelukunta suoritti ensimmäisen karsinnan 21 alueen
välillä. Keskustayliopisto putosi karsinnassa. Keskustan tilat olisi käytettävä
muiden tiedekuntien laajentumiseen. Raportti puhuu ns. integroidusta
keskustayliopistosta. Keskustayliopiston tulevan tarkastelun kohteina mainitaan
Terassitori, Kamppi ja Katajanokka. Nyt,
tänään havaitsee nämä paikat menetetyiksi. Sääli. Loikkanen puhui kannesta
ratojen päällä ja kannella killuvasta yliopistosta. En oikein lämpene.
Prosessi johti kohti
Kumpulaa
Kun sitten matemaattis-luonnontieteellistä ei päästetty
varsinaiseen keskustaan jäivät jäljelle Malminkartano, Kumpula,
Pikku-Huopalahti, Tikkurila, Ruoholahti, Viikki, Puotila ja Leppävaara. Ensin karsittiin
käyttökelpoisuudella ja käyttöönotettavuudella. Silloin karsiutuivat neljä
viimeksi mainittua. Karsintaa jatkettiin muilla kriteereillä. Lopuksi neuvottelukunta suositteli Kumpulaa
tiedekunnan paikaksi. Kumpula oli ollut kakkosena Pikku-Huopalahden jälkeen
kaupunkirakenteen ja yliopiston toiminnan kannalta. Käyttöönotettavuuden
kannalta Kumpula oli jatkoon päässeistä jumbona. Tikkurila ja Malminkartano
olivat parhaiten käyttöönotettavia. Alueen erikoisolosuhteiden ja erityisesti
perustusten lisäkustannusten kannalta Viikki oli edullisin, Kumpula oli
toiseksi edullisin. Jumbona oli Pikku-Huopalahti. Ruoholahti oli pudonnut jo
edellisessä kierroksessa oletettujen kaavoitusongelmien vuoksi.
Pikku-Huopalahti
oli tiedekunnan sijaintipaikkana viimeiseen saakka kärjessä. Käyttökelpoisuuden
ja kaupunkirakenteeseen liittymisen kannalta alue oli paras.
Käyttöönotettavuudessa oli hieman vaikeuksia. Kantona kaskessa olivat heikon
maaperän aiheuttamat riskit perustamiskustannusten suhteen. Pasilanväylän
linjaus alueen läpi ei helpottanut tilannetta. Pikku-Huopalahden putoaminen antoi
sitten ystävällemme Matti Visannille hienon mahdollisuuden toteuttaa hyvää
mittakaavaa kaupunkilaisten onneksi. Tämä kuva on Edu Kairamon käsialaa.
Ruoholahti oli
loistava sijoituspaikka uudelle tiedekuntakompleksille. Ruoholahden alue oli
yliopiston toiminnan ja kaupunkirakenteeseen liittymisen kannalta kärkiryhmässä
yhdessä Pikku-Huopalahden ja Kumpulan kanssa. Keskeinen sijainti, mahdollisuus
käyttää Lapinlahden sairaala-aluetta kasvitieteellisten laitosten alueena ja
hyvät liikenneyhteydet olivat Ruoholahtea puoltavia tekijöitä. Heikkoutena oli
maankäyttösuunnitelmien ja liikennesuunnitelmien ristiriitaisuus ja
keskeneräisyys. Alue sitten karsiutui loppuvertailusta juuri ajateltujen
kaavoitusongelmien vuoksi. Ruoholahden kuvantekijänä oli Edu Kairamo.
Tikkurilan aseman
itäpuolelle, nykyisen Jokiniemen alueelle sijoittuva yliopisto oli hyvä
ratkaisu. Jokimiljöö ja aseman läheisyys olivat oivallisia sijaintitekijöitä.
Kasvitieteelliselle puutarhalle ja kasvihuoneille oli hyvää tilaa. Ratkaisu
kaatui lähinnä etäisyyteen muista yliopiston laitoksista.
Käyttöönotettavuudeltaan alue arvioitiin ykköseksi. Kuka tämän kuvan piirsi,
oliko se Jude Juutilainen vai Timo Vormala?.
Kumpulan alue oli
luontevasti mukana loppukilpailuun saakka. Hallintomiehiä kiinnosti selkeä
ratkaisu ilman vaikeuksia kaavoituksen tai infran suhteen. Suunnittelijoita
kiinnosti kaupunkiin integroituva keskustayliopisto. Kumpula ei siten ollut
missään tapauksessa meidän suosituksemme. Kumpulan alue oli tietynlaista
takapihaa. Tuntematon paikka. Kumpulasta tuli kuitenkin kisan voittaja, vaikka
se meidän vertailussamme oli käyttöönotettavuudeltaan jumbo. Kumpulan kuvan
piirsi Timo Vormala.
Toteutunut Kumpula
ei lainkaan vastaa sijaintitutkimuksen aikaista visiota arkkitehtuurista. Kerrosalakin
on vain viidesosa silloisesta. Meillä oli esikuvana ja arkkitehtuurikonseptina
Candilis-Josic-Woodsin Freie Universität Berlin. Kumpulan talomassat ovat
irrallisia ja suurempia, mittakaava on erilainen. Talot ovat kyllä komeita,
mutta kampus on mäellä yksinäisenä - hieman surullisena ja näkymättömänä,
parkkipaikkojen keskellä. Se ei ole osa kaupunkia.
Keskustayliopisto
Yritin etsiä Helsingin yliopiston investointiohjelmia.
Yritin myös etsiä tietoja kiinteistöjen nykyisestä volyymistä. Halusin verrata
70-luvun tilantarvekuvitelmia nykytilanteeseen. No, investointiohjelmaa en
löytänyt. Sen sijaan löysin luettelon yliopiston omistamista kiinteistöistä.
Niitä on paljon. Helsingin yliopisto on ylpeä siitä, että on itse omistanut
kiinteistönsä jo 380 vuoden ajan. Toivottavasti jatkaa samalla linjalla. Noin
kolme neljäsosaa yliopiston omaisuuden arvosta on kiinteistöissä. Kiinteistöjen
tasearvot vuoden 2016 lopussa olivat lähes miljardi euroa. Muuten silloin kun
me etsimme paikkaa matemaattis-luonnontieteelliselle, tavoitteena oli löytää
tuo aiemmin mainittu 300000 k-m2:n volyymi. Kumpulassa näyttäisi olevan tällä hetkellä
noin 60000 k-m2. Taisivat nuo vanhat
haaveet olla hieman ylimitoitettuja.
Tämä kuva kertoo
1970 luvun tilanteesta. Punaisella on merkitty yliopiston silloin omistamat
kiinteistöt, punaisilla pallukoilla on merkitty yliopiston käytössä olleet
vuokrakiinteistöt, valkoisella on rajattu ne alueet, joita keskustan
osayleiskaavaehdotuksessa oli ajateltu yliopisto- tai opetuskäyttöön sopiviksi.
Yliopisto pitää kiinteistöt hallinnassaan - hatunnosto!
Tällä hetkellä Yliopistokiinteistöt Oy:n omistuksessa on
yhteensä noin 400 000 h-m2 toimitiloja, Helsingin yliopiston käytössä niistä on
90 %. Kiinteistöjen kirjanpidollinen arvo vuoden 2016 lopussa oli 558 miljoonaa
euroa. Helsingin yliopiston rahastot omistavat yhteensä noin 250 000 h-m2
toimitiloja ja asuntoja. Noin 90 % niistä on Helsingin yliopiston käytössä.
Kiinteistöjen kirjanpidollinen arvo vuoden 2015 lopussa oli noin 350 miljoonaa
euroa. Neliötä kohti kirjanpitoarvot ovat noin 1300 euroa. Todellisen arvon kanssa sillä ei ole juuri
tekemistä. Onneksi yliopistolla ei taida olla mielessä kiinteistöjensä muutto
kauppakeskuksiksi tai hotelleiksi. Sellaista näyttää nykyään olevan ilmassa. Ensin vankilat ja sitten hallintorakennukset. Pianko
kirjastot ja kirkot? Ajattelen mielessäni Rautatiehallituksen ihanaa
rakennusta. Ajattelen niitä auloja, käytäviä ja huoneita. Nuoreen insinöörioppilaaseen
50-luvulta ne jättivät pysyvän muistikuvan. Jopa vessat mahtavine kaakeleineen.
No, ehkä se hotelliksi käy. Kuitenkin mietityttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti