Rahan ja kuoleman tanssi

Pari päivää sitten, joku joka oli nimennyt itsensä vanhukseksi ja oli vain 71-vuotias, kirjoitti Hesarin yleisönosastoon sinänsä hauskan kirjoituksen, jossa ei kuitenkaan ollut päätä eikä häntää. Epäilenkin kirjoituksen pilanpäiten tehdyksi. Kirjoittaja sanoi menneensä koronaviikoilla täydelliseen rapakuntoon, kun ei ollut muka päässyt kuntoilemaan. Hän oli kuitenkin joka päivä käyttänyt sauvoja, tuoleja, kuminauhoja, palloja ja käsipuristimia. Minä todella kadehdin tuollaista miestä joka jaksaa joka päivä tehdä monipuolisia liikuntaharjoituksia. Mutta siinä en häntä kadehdi, että muutaman viikon pysähdys kotiharjoittelusta huolimatta romahduttaa kunnon. Hän sanoo treenien välillä köllöttelevänsä sohvalla. Ehkä siinä onkin se juttu. Ruumis ei ehkä olekaan vain lihaksia ja jänteitä luitten tukemana. Ehkä ruumiiseen kuuluvat jotenkin aivot ja ajatukset. Jos vain ruumis hetken treenaa ja sitten ruumis ja aivot molemmat ryhtyvät köllöttelemään, siinä saattaa olla syy tuollaiseen kunnonromahduskohtaloon.

Sannikka, suosikkini sanoo näin.

Outo riskiryhmä

Tässä ryhtyy miettimään mitä vanhukset oikeastaan voivat tehdä ja mitä he oikeastaan tekevät. Onko sitä tutkittu? Onko vanhusten tekemisestä normaalielämässä huolehdittu, oikeasti sillä samalla tunteella ja teholla kuin heistä (meistä) nyt näytetään huolehtivan? Tarkoitan tätä ylihuolehtimista. Että kun jokaisessa ministerin puheessa, oli ministeri kuka tahansa, mainitaan yli 70-vuotiaiden mahtava riskiryhmä, joka ansaitsee kaikki miljardien suojelutoimet. Ei mitään, vaikka talous romahtaisi kymmeneksi vuodeksi, kunhan saadaan riskiryhmää suojelluksi. Jotkut puhuvat kuolleen hinnasta. Me liikenneinsinöörit olemme tottuneet tuohon käsitteeseen. Kuolleen hinta on mukana kaikissa kannattavuuslaskelmissa, oli sitten kysymys tunninjunan perusteluissa kuin minkä tahansa tiehankkeen hyöty/kustannuslaskelmassa.  Mukana ovat myös onnettomuuksissa loukkaantuneiden menetetyt työvuodet. Viimemainittu juttu ei kuitenkaan ole tässä riskiryhmätapauksessa relevantti, sillä yli 70-vuotiaiden ei oleteta enää tekevän mitään. Miten niin? Tosiaan, pitäisikö eläkeläisten työlle ryhtyä laskemaan jokin kansantaloudellinen arvo, hyöty? Silloin ainakin saataisiin mitattua ennenaikaisen kuoleman arvo. Näin kysyy yli 85-vuotias.

Laman, sotien tai muiden kriisin jälkeen kansantuotteen kasvu pysähtyy. stagnaatio näyttää kestävän 5-10 vuotta. viimeisimmän finanssikriisin jälkeen olemme vieläkin yli kymmenen vuoden takaisella tasolla. Meidän nykyisen kriisimme kesto on arvailujen kohteena. Jos minun pitäisi arvata sanoisin 10 vuotta kuluvan ennen kuin ollaan vuoden 2019 kansantuotteen tasolla. Se on sama taso kuin vuonna 2008.

Talousmiehet ennustelevat, että taloustilanne menee niin surkeaksi, että kestää 15 vuotta ennen kuin olemme jälleen nykytasolla. Tarkastelin blogissani https://penttimurole.blogspot.com/2020/03/korona-haukkaa-palan-kansantaloudesta.html tilannetta aiempien suurten kriisien jälkeen. Yksi esimerkki oli I maailmansota, johon liittyi kymmeniä miljoonia ihmisiä tappanut espanjantauti. Silloin kansantulo per capita romahti Saksassa 22 % ja Britanniassa 15 %. Kansantulon palautuminen kesti Britanniassa 15 vuotta. II maailmansodan jälkeen kesto oli 10 vuotta. 1990-laman jälkeen Suomessa palautuminen alun tasolle kesti 7 vuotta. 2008-lamasta Suomi monien muiden joukossa ei ole vieläkään palautunut lamaa edeltäneelle tasolle. Siitä on 12 vuotta. On melkoisen luonnollista, että tulevaisuutemme liikkuu menneisyyden luvuissa.

Yli 60-vuotiaiden osuus koronakuolemista on kaikkialla 91 %. Kaikkien kuolemien osuus on suunnilleen sama. Tähänastiset koronakuolemat ovat Suomessa 0,5 % kaikista vuotuisista kuolemista. Ruotsissa, Italiassa ja Britanniassa tähänastisten koronakuolemien osuus on 4-5 %. Tilastotolpissa yli 80-vuotiaiden osuus Suomen koronakuolemissa on muita hieman suurempi, mutta tähän eroon saattaa vaikuttaa Suomen erityisen vähäinen kuolleisuus koronaan.

Onko kuoleman estämisellä rahallinen arvo?

Filosofi Emmanuel Kant sanoi kyllä aikanaan ihmisarvoa äärettömäksi. Siihen arvioon perustuu myös lääkäreiden etiikka ihmiselämän pelastamiseksi. Aina on pelastettava, mitään ei saa uhrata. Tosin nyt julkisuudessa esiintynyt yleisöä yllättäviä kannanottoja, kun lääkärit ovat puhuneet priorisoinnista. Yritetään pelastaa vain ne jotka voivat pelastua. Jotkut ovat tyrmistyneet. Eikö hengityskonetta olekaan tarjolla kaikille? Itse miettii omaa tilannettaan. Olemme Liisan kanssa puhuneet siitä, että jos toinen joutuu letkuihin, toinen astuu letkun päälle. No, sehän ei käy. Siitä tulisi murhasyyte. Kuolevan murhaamisesta. Kun nyt on päästy tälle sarkasmin tielle, jatketaan sitten sillä tiellä ja ihmetellään kuoleman arvoa.

1 liikenteessä kuollut = 2,8 milj. €

Nykyisen Suomessa vallitsevan laskentakäytännön mukaan tieliikenteessä kuolleen yksikköarvo on 2,8 miljoonaa euroa, vakavan loukkaantumisen yksikköarvo on 0,8 milj. euroa ja lievän loukkaantumisen yksikköarvo on 34 000 euroa (vuoden 2015 hinnoissa). Hauska termi tuo kuolleen yksikköarvo. Yhteensä liikenteessä nämä kuoleman yksiköt eli kuolleet edustavat vuodessa noin 600 milj. euron menetystä. Heitä oli viime vuonna 205 henkeä. Tässähän tämä on tämä kuolleiden arvon laskemiskaava: Omkuol (henk./a) = Oa * Ovak / 100 * Kkuol. Tuliko selväksi? Yleensä liikenneonnettomuuksien arvo hyötyjä ja kustannuksia laskettaessa liikkuu alle kymmenen prosentin. Se ei ole siis kovin merkittävä tekijä. Huomattavasti merkittävämpi on säästetty aika. Se onkin se ratkaiseva tekijä. Jos tunninjuna päätetään rakentaa, niin sen taloudellisuus perustuu seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana säästettyihin sekunteihin, minuutteihin ja tunteihin. Se ei perustu kuin marginaalisesti kasvihuoneilmiön torjuntaan (1 %) tai meluhaittojen vähenemiseen (0,5 %) tai pienhiukkasten määrän supistumiseen (0,5 %), tai että se perustuisi liikenteessä kuolleiden määrän vähenemiseen (5 %).

VSL

Taloustieteilijät ovat kehittäneet kuoleman arvon mittaamiselle loisteliaan käsitteen. Se on tilastollisen elämän arvo eli Value of Statistical Life VSL. Kysymys on summasta jonka yhteiskunta tai ihminen olisi valmis maksamaan välttääkseen uhkaavan harmin ja tässä tapauksessa juuri tuon kiusallisen kuoleman. Viisaat ovat tuota arvoa tutkineet. Tuossa edellä jo tuli paljastettua suomalaisten viisaiden pitävän oikeana arvona noin kolmea miljoonaa euroa.  Rapakon takana ovat päätyneet korkeampaan arvioon. Se vaihtelee 5-20 miljoonaan dollariin. Hallintovirkamiehet sanovat tutkijoiden olleen epäselviä arvioissaan. Jotkut tutkijat eivät osaa erotella miehiä ja naisia, jotkut taas eivät huomioi eroja vanhojen, kokeneiden työntekijöiden ja noviisien välillä, jotkut sekoittavat mustat ja valkoiset, jotkut taas siirtolaiset ja kantaväestön, saattavat myös sekaantua tupakoitsijat ja ei-tupakoitsijat, raittiit ja ryyppääjät – ja mitä vielä. Kaiken tämän kritiikin jälkeen hallintovirkamies päätyy 9 miljoonaan dollariin per kuolemantapaus. Ehkä se niin on. Suomalainen kuollut menee alennusmyynnillä jenkkiin verrattuna, mutta arvoltaan kaksin kolmin kertaisena verrattuna itäisiin naapurimaihin.

Kuolemantorjunta ja talous – hyötykustannussuhteellako?

Koronakuolemien torjunnassa on kysymys eskaloitumisen hidastamisesta, kunnes rokote keksitään. Tartunnan leviäminen ja laumasuojan syntyminen vaatisi ehkä 7000 kuolemaa. Nyt tukahduttamismenetelmällä pärjäämme ehkä 2000 ennenaikaisella kuolemalla. Olisi siis mietittävä panostuksen suuruutta 5000 kuoleman torjumiseksi. Olisi ehkä vielä mietittävä muutaman tuhannen ihmisen osittaista invalidisoitumista sairastetun taudin seurauksena. Jos käytetään liikennetieteilijöiden keskimääräisen kuoleman hintaa torjuntatyötä olisi tehtävä 15 miljardin hyödyn saavuttamiseksi, kun kuolemat vältetään. Nyt on kysymys kuitenkin suurelta osin (80%) eläkeläisväestön suojaamisesta, joilla tekemättä jäävän työn arvo on vähäinen. No, pienennetään kuoleman arvoa ja sanotaan tavoiteltavaksi säästöksi 10 miljardia. Tuetaan immateriaaliarvoja. Jotta hyötykustannussuhde olisi ykkönen tuo sama määrä pitäisi panna liikkeelle. Jos pannaan 20 miljardia, hyötykustannus putoaa puoleen. Saadaanko sillä koronakuolemat vältettyä? Kyllä, saadaan pidettyä kurissa. Yritystukiin uppoaa pari miljardia. Kansainvälisen kaupan ja viennin häiriöt pudottavat talouskasvun negatiiviseksi. Työttömyystukiin uppoaa 5 miljardia. Kotimainen kulutus takkuaa. Heitetään toinen viisi tai kymmenen miljardia. Pian on 20 miljardia mennyt. Hyötykustannus putoaa.

Kuolleisuus ikäryhmittäin vaihtelee. Liikennekuolemat ovat enimmillään 20-40-vuotiailla. Vanhukset eivät juuri kuole liikenteessä. Tapaturmiin kuoleminen on yleisintä vanhuksilla. Kaatuminen on yleisin kuoleman aiheuttaja. Yllätys, yllätys, kuoleminen yleensä keskittyy vanhuksiin. Vuosittain kuolevista 55 % on yli 80-vuotiaita. Koronaan kuolevista yli 80-vuotiaiden osuus on 68 %. (Tähän mennessä tänä vuonna kuolleita). 60-80 vuotiaat ovat kuolemisessa suuri ryhmä sekin. Vuosittain kuolevista 36 % on tämän ikäisiä, koronakuolemista 24 % on osunut tähän ikäluokkaan. Lisäkuolleisuutta voi tutkia vain menneiden viikkojen 14-17 osalta. Lisäkuolleisuutta on havaittavissa yli 70-vuotiaiden osalta siten että kokonaisylikuolleisuudeksi saattaisi tulla kesään mennessä runsas prosentti vuosikuolleisuuteen verrattuna.

Säädellään vanhusten kuolemia – liikaako?

Koronaan kuolee suhteellisesti eniten vanhoja ihmisiä. Koronakuolemissa 60-80 vuotiaiden osuus on 25-40 % ja yli 80-vuotiaiden osuus 50-65 %. Yli 80-vuotiaiden osuus väestöstä vaihtelee. Italiassa heitä on 7,2 %, Suomessa 5,4 %, Britanniassa 5,0 % ja USA:ssa 3,9 %. Koronaan on tähän mennessä kuollut kaikista yli 80-vuotiaina kuolleista suomalaisista 0,6 %, ruotsalaisista 4,2 % ja briteistä 3,7 %. Kun kuolemista halutaan nyt säädellä tarkoittaa tämä yli 80-vuotiaiden osalta, että rukataan tätä edellä mainittua prosenttiosuutta. Toisin sanon, että vähennetään koronan osuutta kuolinsyynä haarukassa 1-4 %. Tämä koskisi Suomessa yhden vuoden kriisitasolla 300-1000 ihmistä. Seurauksena olisi joitakin elinvuosia. Osa niistä hyvinkin arvokkaita, osa vähemmän arvokkaita. Montako? Millä hinnalla? No, jos neljä vuotta kaikille 100000 eurolla per vuosi, olkoon se laatupainotetun elinvuoden hinta. Mitä tulee? Tulee 120-400 miljoonaa. Jos lisätään vielä myllyyn 60-80-vuotiaat, päästään ylätasolla lähemmäksi yhtä miljardia. Onko se nyt suhteessa tuohon 20 miljardiin? Ei ole. Jokin tässä mättää. Rajoitusten määrä ja saavutettu hyöty mättävät.

Koronakuolleisuutta on vaikea saada näkyviin näissä tilastotolpissa. Se on niin vähäistä ainakin täällä meillä. Yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä koronaan on tähän mennessä kuollut vajaa 200 henkeä, kun saman ikäryhmän kuolleiden kokonaismäärä vuonna 2019 oli pikkuisen vajaa 30000 henkeä. Tapaturmiin kuoli yli 80-vuotiaita samana vuonna yli tuhat henkeä.

Ruotsissa ja Englannissa yli 80-vuotiaana kuolleista noin 4 % on kuollut koronaan. Meillä koronaan kuolleiden osuus yli 80-vuotiaden joukossa tapahtuneista kuolemista on toistaiseksi vain 0,6 %. Ruotsissa ja Suomessa yli 80-vuotiaista kuolee vuosittain joka kymmenes. Koko väestöstä pohjoismaissa kuolee vuosittain joka sadas henkilö. Sitä ei voi estää tai tukahduttaa.

Ymmärrän hallituksen ja ministereiden ongelmat

Siinä painaa raskaana inhimillisyyden taakka. Siinä painaa taakkana se, että yhteiskuntamme on sotien jälkeisenä aikana hylännyt vanhukset omiin oloihinsa. Se on meidän kulttuurimme. Nyt on velvollisuus tehdä jotain. Vaikuttaa jopa siltä, että olisimme ennen korona-aikaa olleet perheinemme jatkuvasti heidän ilonaan. Pötyä. Heidät on pääasiassa unohdettu vanhankodin rauhaan. Itse asiassa heidät on lajiteltu pitkäaikaiseen laitoshoitoon vanhainkoteihin, terveyskeskusten vuodeosastoille ja erilaisiin hoito-, hoiva-, veljes- ja sairaskoteihin, joita kapulakieli kutsuu toiminta- tai tulosyksiköiksi, joista harvoin enää kolkutellaan edes ERVA-päivystyksen tai tehohoidon ovia. Sitten se jotain onkin heidän entistä tiukempi eristyksensä. Meidät eristetään heistä, mutta itse asiassa heidät eristetään meistä. Innovatiivisuus on todella kortilla. Joku keksii kokouskontin tapaamista varten, siitä melutaan. Kuitenkin vanhukset kuolevat yksin. Useimmat kuolivat ennenkin yksin. Jotenkin tuntuu siltä, että olemme juuri tällä vanhusten ylisuojelulla lunastamassa velkaamme heitä kohtaan. Jos nyt jotain hyvää toivoo koronan jälkeiseltä ajalta niin se saattaisikin olla uudistunut käsitys vanhusten, meidän miljardeja maksavan riskiryhmämme tulevasta käsittelystä. Huomautan, etten tarkoita hoitohenkilökuntaa tai virkatoimia, tarkoitan meitä omaisia ja ystäviä. Mutta iloisina, reippaina, tulevaisuudenuskoisina.