Tarvitsemmeko kriisiin käsikirjan?

Postilaatikkoomme oli ilmestynyt valkoinen paksu kirjekuori, josta puuttui postimerkit ja leimat, mutta siinä oli jo opiskeluajoilta perua olevan hyvän kaverini nimi. Sanoin Liisalle, että nyt saamme jatko-osan Siivosen Ekin ansiokkaaseen elämänkertaan. Onhan Eki rekisteröinyt tarkasti kaikki elämänsä tapahtumat. Jopa meidän ensitapaamisemme Tukholman laivalla vuonna 1955. Minä olin tulossa Vespalla koko kesän kestäneeltä Göteborgin harjoittelumatkalta ja sitä seuranneelta Pohjois-Euroopan kiertueelta, Eki oli puolestaan tulossa moottoripyörällä tehdyltä Välimeren kiertomatkalta reitillä Turkki - Israel - Egypti - Libya - Tunisia - Italia. Yllätys, yllätys kuoressa olikin kirjanen nimeltä ”Ympäristörealistin käsikirja”. Pyörittelin käsissäni pamfletin oloista kirjasta. Siinä luki kustantajana Suomen Perusta. Kirja oli painettu 2019. Kustantajan nimi viittasi vakavasti perussuomalaisiin. Kirjoittajia en tuntenut, paitsi yhden, siellä oli Eero Paloheimon kirjoitus otsikolla ”Se isoin asia – maapallon väestö ja ympäristön kestävyys”. Oli pakko tarkistaa tuo Suomen Perusta. Onpa nyt aikoihin eletty. Vanha ystäväni lähettää minulle persujen ”käsikirjan”, johon hyvä ja kunnioitettu ystäväni, yksi parhaista kavereistani, on kirjoittanut artikkelin lempiaiheestaan. Täytyypä tehdä tarkistussoitot. Eki vapautui taakasta. Miten Eero?

En tunne kirjan kirjoittajia – Eeroa lukuun ottamatta. Heissä on useampia toimittajia ja tiedetoimittajia sekä yksi fysiikan ja yksi valtiotieteen tohtori täydennettynä yhdellä tekniikan tohtorilla. Oppinutta porukkaa siis. Havaitsen heti, että artikkelit on kirjoitettu lukijaystävällisesti. Intoudun jopa lukemaan koska tieteelliset termit ja käsitteet on väännetty kansan kielelle ja selitetty – minäkin ymmärrän ja opin asioita.  Liisa kysyy: mikä kirja? Sanon sen sisältävän persujen propagandajuttuja vihervasemmistoa vastaa. Liisa: ”Aah! Niin se Linkolakin, se ei tykännyt vihreistä.” Liisa nimittäin kuuntelee paraikaa Linkolan äänikirjaa - ihastuneena. Tykkää periaatteen miehistä, jotka elää niin kuin sanoo. Tästä minäkin innostuin. Kirjaa ei valitettavasti ollut. Olin sen antanut joululahjaksi lastenlapselle. Hän muuten kysyi lahjan saatuaan: kuka Linkola? Äkkiä unohtuu tunnettuus. Olihan Linkola sentään valittu ainakin kolmeen kertaan Suomen älykköjen ja ajattelijoiden viisasten kerhoon. No, kun ei kirjaa ollut niin katselin Ylen Areenasta Linkolan Penasta tehtyjä haastatteluja. Kouluajalta kyllä muistan hänet. Oli yläluokkalainen. Aina koulun ala-aulassa veljensä kanssa kumisaappaat jalassa linturetkelle lähdössä. Sellainen mielikuva kyllä on. Amici Naturaen vankkumaton jäsen.

Meidät on kyllästetty ohjeilla

Hallitus on niitä meille melkein päivittäin jakanut tomeran Sanna Marinin johdolla. Hän on kyllä ministeriviisikosta selväsanaisin. Mutta silti joskus jää epäselväksi se mitä tahdotaan ja mitä käsketään. Ja jää kysymään miksi meitä nyt niin valtavasti varjellaan. Me olemme jo työmme tehneet. Ei meidän riskiryhmäisyyttämme tarvitsisi niin alituiseen ja jatkuvasti korostaa. Voisi myös todeta senkin, että onneksi riskit keskittyvät ihmisiin joilla ei enää ole taloutemme ja kilpailukykymme kannalta merkitystä. Kun tässä epäselvien ohjeiden maailmassa sitten törmää jo tuossa alussa esiteltyyn käsikirjaseen voi todeta ohjeista välittämisen kieltämisen saavuttaneen jo korkean asteen. Tarkoitan sitä, että kun jo itsekin on joutunut ihmettelemään ministereiden ja ministeriöiden puheita kasvihuoneilmiön torjunnasta, siinä käytettävistä keinoista ja toiminnalla saavutettavista tuloksista, niin löytäähän sitä tuosta pamfletista monia yhtymäkohtia omiin epäilyihinsä. Kirjanen otsikoi itsensä käsikirjaksi. Sellainen se ei kyllä ole. Käsikirjan luonteeseen kuuluu tarkka ohjeistus ja tarkat määritelmät. Siinä pitäisi panna sanat suuhun ja ajatukset aivoihin ja sitten jättää hieman tilaa omalle ajattelulle. Tämä pamfletti ei sitä tee. Se on pikemminkin pinnallinen mielipidekirjoitus etukäteen annetuilla mututuloksilla. Minusta tuntuu, ettei Halla-ahokaan ole tästä kirjasta ulkoa opetellut fraasejaan. Ne kun ovat harkitun tuntuisia – viisaitakin.

Liikenne muuttui kertaheitolla

En puutu juurikaan käsikirjan yleisviisauksiin tai isoon kuvaan. Tämän ei ole tarkoitus olla kirja-arvostelu. Kunhan nyt hieman repostelen. Kirjanen on kirjoitettu ennen korona-aikaa. Niinpä se ei heijastele nykypäivän muuttunutta tilannetta. Sitä heijastelevat sen sijaan liikennetilastot kautta maailman. Vilkaistaanpa nyt välipalaksi niitä.

Tomtom-tilastot ovat hauskoja ja havainnollisia. Ruuhka-aikojen aikaviiveet ovat pudonneet rajusti maailman ruuhkakeskuksissa. Otetaan esimerkiksi Moskova. Siellä eilen perjantaina aamuruuhkassa matka-ajan pidennys oli 12 % vapaisiin ajo-olosuhteisiin verrattuna. Keskimäärin vuonna 2019 pidennys oli aamuruuhkassa 80%. Pariisissa vastaavat luvut olivat 0 % ja 64 %. Maailman bensan kulutuksen arvellaan pienentyneen jopa 70 % nyt koronaviikoilla. Eilen perjantaina Milanossa aamuruuhkan matka-aikapidennys oli 16 %, kun se normaalisti on 62 %. Iltaruuhka, joka Milanossa on klo 18 aikaan (Suomessahan työt lopetetaan jo ennen neljää), antoi matka-aikapidennystä eilen 14 % kun se normaalisti on 64 %. Meillä Helsingissä aamuruuhkassa eilen matka-aika piteni 13 % kun se normaalisti pitenee 25 %. Iltaruuhka, joka meillä on jo klo 16 aikaan antoi eilen 21 % aikapidennyksen kun se normaalisti on 39 %. Turussa, jossa keskimääräinen aamuruuhkan aiheuttama matka-ajan pidennys vuonna 2019 oli 26 %, se oli nyt perjantaiaamuna 13 %. Tampereella vastaavasti 21 % ja 8 %. Prosenttiluvut tarkoittavat siis ajankohdan ruuhkan synnyttämää matka-ajan pidennystä vapaisiin olosuhteisiin verrattuna. Sitä mitataan jatkuvasti meidän tomtom-laitteistamme. Outoa liikenneruuhkat ovat nyt poissa. Kuvittele, Pariisissa ei ruuhkia tavanomaisen lähes katastrofimaisen ruuhkahuipun aikaan. Tämä nyt vain alustukseksi sille, että jotain voi tapahtua, jos kansa sen uskoo välttämättömäksi.

Tuo kirja joka sukelsi minun postilaatikkooni, se ei olisi uskonut tapahtuneeseen, jos joku olisi sellaisen mahdollisuutta tarjonnut. Ei sitä moni muukaan olisi uskonut. Ei edes Linkola uskonut pandemian mahdolliseen muutosvoimaan. Vaati totaalisempaa väkivaltaa. No, mutta katsotaan nyt vähän mitä tuo mystinen kirja kertoo. Onhan meillä nyt tiedossamme seuraava taistelu koronan jälkeen. Se on taistelu kasvihuoneilmiötä vastaan. Olisiko jopa mahdollista, että nämä taistelut voisivat jotenkin tukea toisiaan?  Olisiko realistin käsikirjassa mitään tähän sopivaa?

Mitä sanoo realistin käsikirja?

Ensimmäinen kirjoittaja on Marko Hamilo. Entisenä vihreänä hän kirjoittaa perinteisessä ympäristöpolitiikassa totutun puuhasteluun, joka ei juurikaan tuota tulosta, mutta tuottaa tekijälle hyvän mielen. Ilmoittautuen optimistiksi hän uskoo, että jonkinlainen päästökauppa yhdistettynä hiilitulleihin voisi olla mahdollista 10-20 vuoden sisään.

Toinen kirjoitus tarjoaa ilmastonmuutokselle tieteellistä taustaa. Tiera Laitinen sanoo keskustelussa nyt sinkoilevan hämäriä ja harhaanjohtaviakin väitteitä. Hän yrittää auttaa lukijaa erottamaan väärät väitteet järkevistä. Näppärän esityksensä loppukaneetiksi hän sanoo, ettei aikaa ole hukattavaksi, keinot ovat olemassa, ainoa jota nyt tarvitaan, on poliittinen tahto. Oikein, mutta poliittisen tahdon lisäksi vielä kansan pitäisi tahtoa. Se on tämä demokratian ongelma. Juurihan katselin videon, jossa Pentti Linkola sanoi demokratian olevan toivoton keino maailmanlopun torjunnassa.

Kolmas esittäjä oli Matti Hukari, joka määritteli vihreän energian mahdollisuuksia ja rajoja. Hän sanoo, ettei vihreä talous voi muuttaa ”fysiikan ja biologian lakeja”. Hän kirjoittaa sähkön varastoinnista, varavoimasta, koboltin louhinnasta ja sähköautojen kokonaispäästöistä. Hän ei kuitenkaan etsi eikä yritäkään löytää vaihtoehtoista ratkaisua CO2-päästöjen torjuntaan.

Neljännen artikkelin aiheena on Saksan Energiewende, ydinvoimasta luopuminen. Kirjoittajan on Heikki Koskenkylä, eläkkeellä oleva taloustieteilijä. Hän toteaa Saksan talouselämän ja Angela Merkelin hallinnon ratsastaneen Gerhard Schröderin työmarkkinauudistuksen päällä. Suuri menestys katkesi kahteen virheeseen: ensimmäinen oli vuoden 2011 päätös luopua ydinvoimasta Fukushiman pelästyttämänä, toinen oli ovien avaaminen pakolaisvirroille 2015. Kirjoittaja vertaa energiakäännöksen huonoa hoitoa Saksassa sote-asioiden hoitoon Suomessa Kataisen ja Sipilän aikaan. Saksassa laskevat energiakäännöksen kustannusten nousevan ajalla 2011-2050 arviolta 2000-3000 miljardiin euroon. (Mistähän tuo arvio tulee, hyötyjä siinä ei kuitenkaan ole noteerattu?) Jos saksalaisten omia laskelmia katselee, havaitsee energiantuotannon nykymenolla vuoteen 2050 mennessä maksavan 3300 mrd. euroa ja uudella uusiutuvaan energiaan panostavalla ja fossiilista energiaa välttävällä menolla se maksaisi 4300 mrd. euroa. Eroa olisi siten 1000 mrd. euroa. (Voihan se olla, että tässä on pienoista toiveajattelua). CO2-tonnit vähenisivät tällä tempulla 850 milj. tonnia. Laskemalla 100 euroa tonnille päästökaupan hinnaksi ja vielä hieman rukkailemalla fossiilisten polttoaineiden hinnannousua he sitten saavat nykyisen menon 2015-2050 kokonaishinnaksi 8300 mrd. euroa kun energiakäännöksellä hinnaksi tulisi 7800 mrd. euroa. Paljonkohan meillä Suomessa rahaa menisi samaan tarkoitukseen. Rahaa menee, mutta säästöt ovat abstrakteja, ainakin silloin, jos päästökauppaa ei saada syntymään. Lopuksi kirjoittaja varoittelee punavihreitä puolueita hätiköinnistä. Kehottaa tutustumaan Saksan tapaukseen.

Viides juttu käsittelee ydinvoimaa. Siinä Rauli Partanen toteaa ydinvoiman olevan lähes kaikilla mittareilla tehokkain työkalumme ympäristön suojelemiseen ja ilmastonmuutoksen hillintään.

Markku Hamilo kirjoittaa toisessa artikkelissaan tarkemmin päästökaupasta ja hiilitulleista. Hän pyörittelee yhteismaan käsitettä. Yhteismaa ei toimi. Joku aina jättää oman osuutensa hoitamatta. Kirjoittaja siteeraa James Hansenia: ”Jos hiilelle ei saada hintaa, ei ongelmaa pystytä ratkaisemaan. Niin kauan, kun fossiiliset polttoaineet näyttävät halvalta energialta, joku polttaa ne kuitenkin.”

Simo Grönroos kirjoittaa ilmastopakolaisuudesta. Hän ei pidä siitä, että ilmaston vuoksi pakeneville annetaan pakolaisstatus. Hänen mielestään ilmastopakolaisuus on taloudellista siirtolaisuutta. ”Maatilan muuttuminen kannattamattomaksi ei pitäisi olla sen suurempi pakolaisuuden syy kuin kenkätehtaan konkurssikaan.”

Tekstiä riittää vielä turpeesta, muovista, lihasta ja lapsesta joka komentaa paavia. Tuo viimeksi mainittu juttu on Matias Turkkilan kirjoittama. Hän aloittaa Greta Thunbergistä ja lopettaa Greta Thunbergiin. Kaikki mitä sillä välillä on aivan viihdyttävää luettavaa. Turkkila taitaakin olla varsinainen sanaseppo. Ilmankos hän näyttääkin olevan persujen lehdistökymppi.  Mutta siellä on myös tällainen vakava väite: ”Vihreän liikkeen toimijoilla on valtavasti emootiota, mutta systemaattisuuden tajua vähemmän. Liikkeellä on koko sen historian aikana ollut vain kaksi loppuun saakka periaatteellista toimijaa. Toinen on Eero Paloheimo ja toinen Pentti Linkola.” Juttunsa lopuksi Turkkila kertoo Gretalle annetun Troijan hevosen roolin: ”hän on väline valtavan mittakaavan poliittisessa pelissä, jonka tarkoitus on lykkiä eteenpäin politiikkaa, joka on kansalaisten oman edun vastaista”.

Tämäpä nyt sattui

Olemmehan Liisan kanssa jatkuvasti keskustelleet Linkolasta, johtuen siitä, että Liisa juuri kuuntelee äänikirjana Linkolasta tehtyä kirjaa. Niinpä juuri eilen illalla, asian ajankohtaisuuden vuoksi katselimme vähintään neljä videota eri ikäisestä Linkolasta. Yksi kertoi nuoresta sileäleukaisesta kalastajasta Päijänteen rannalta, mukana oli Arvo Turtiainen. Katsoimme myös toisen videon 70-luvulta, jossa nuori taloustieteilijä Raimo Ilaskivi kävi visiitillä tyylikäspartaisen kalastajan luona. Kolmas video oli vuonna 2016 tehty Juha-Pekka Rantalan Itse asiasta kuultuna -haastattelu. Katsoinpa vielä Arto Nybergin vuonna 2007 tehdyn Linkola-haastattelun.  Ja huippuna kaikesta katselinpa ja kuuntelinpa myös Ville Komsin ja Pentti Linkolan mielenkiintoisen keskustelun vuodelta 1983. Linkolan Pena penäsi kokonaisratkaisua eikä pieniä korjauksia. Hän sanoi kivan mittarin, hän puhui mielipahan ja mielihyvän summasta. Kelpaisiko se mittariksi? Keiden, kysyi Komsi. Yritin nyt ymmärtää. Ikään kuin väkisin. Kun Liisakin oli tuossa nyt niin linkolalainen. Ville Komsi tuossa puhui järkeä. Minä en nyt voinut kovasta yrityksestä huolimatta mitenkään saada imettyä noita Pentin mietteitä, mm. väkivaltaa varteenotettavana keinona. Hyviksi esimerkeiksi kelpaavina valtioina hän piti Neuvostoliittoa, Pohjois-Koreaa ja Natsi-Saksaa, puhumattakaan minun entisistä asiakasvaltioistani, Muammar Gaddafin Libyasta ja Saddam Husseinin Irakista. Pommi tai ainakin sen uhka eduskuntaan. Onnellisen lopun olemattomuus. Toivottomuutta vihreiden suhteen: ”Vihreät, tuo lempeä, hassu porukka vastaan Imatran Voima ja Kari Kairamo ja muut vuorineuvokset.” Ville taas sanoi hyvän toivomuksen siitä mitä vihreistä voisi ajatella: ”Noi on melkein kuin meikäläisiä!” Paras keskustelu. Klikkaa: https://areena.yle.fi/1-4586794

Kirjasen viimeinen iskutarina on annettu ystäväni Eero Paloheimon tehtäväksi. Eero, oletko persu? Eero vastaa kieltävästi. Vastauksen sisältöä lieventää se mitä hän sanoi hienossa haastattelussaan juuri maaliskuun alussa.

https://www.youtube.com/watch?v=dAMRzENxBdE

Entinen vihreiden kansanedustaja (1987-95) EERO PALOHEIMO SalomonGaragen haastattelussa (4.3.2020).

Hän sanoi Jussi Halla-ahon olevan erittäin älykäs ja maltillinen mies, ei liehittele kuulijoita. Hetkinen, minusta on tuntunut aivan samalta. Hän on ollut huippua tv-haastatteluissa. Harkitseva, asiallinen, pohdiskeleva. Siitä kansa tykkäsi. Nyt on kuitenkin Feniks-lintuna noussut loistava Sanna Marin. Kansa haluaa johtajan joka ei sekoile sanoissaan. Nyt meillä on sellainen.

PS. Kun Pirjo Honkasalo lähetti linkin hienoon dokumenttiin Pentti Linkolasta, niin helpotan teitä: klikatkaa tähän https://vimeo.com/375664001 ja sitten psw: linkola