Maaginen 20 000

Varoitus lukijalle! Tämä blogi menee nyt aika tavalla ammatillisiin juttuihin, joten jos olet kiinnostunut kaupunkimittakaavasta ja maagisesta 20000 asukkaasta niin lue. Muutoin skippaa!

Nyt kuntauudistuksen  ja sote-alueiden maagisena lukuna vallitsee kaksikymmentätuhatta asukasta.  On kysymys oikeudesta tai velvollisuudesta järjestää tai olla järjestämättä perustason sosiaali- ja terveyspalveluja. Perustasolla tarkoitetaan lähinnä terveyskeskusta ja sosiaalipuolen peruspalveluita. Tämä ei tarkoita, että terveyskeskus häviäisi pienistä kunnista, vaan sitä, että järjestämisvastuu siirtyy suurempiin käsiin. Koko tämä teksti on kyllä meikäläiselle melkoista hepreaa. Mutta tuo 20000 asukasta on kyllä tavallaan hyvinkin kiinnostava yksikkö. Olen päässyt töihin monissa Suomen kaupungeissa, joissa asukasluku on pyörinyt juuri tuolla tasolla. Mitähän noita kaupunkeja onkaan? Kaikissa on ollut historian mittaan toiveita kasvusta. Kasvu ei useimmiten ole toteutunut. Kun nyt suurilla kaupunkiseuduilla ja etenkin Helsingin seudulla haaveillaan metropolihallinnosta, jossa lähidemokratia toteutuisi 20000-40000 asukkaan kaupunkiyksiköissä päätin hieman ihmetellä tätä kysymystä.

”Taideteos kaupunki - on kadotettu”

Otan nyt esiin vuonna 1996 laaditun Pietarsaaren yleiskaavan. Kaupungissa oli tuolloin 20000 asukasta. Yleiskaavassa pidettiin tärkeimpänä päämääränä tiiviin rakenteen säilyttämistä ja keskustan hajoamisen estämistä. Yleiskaavan johdannossa on silloisen asemakaava-arkkitehti Roger Wingrenin tekstiä. Hän on huolestunut kaupunkirakenteen hajoamisesta ja etäisyyksien kasvusta – hän ei tarkoita vain fyysisiä etäisyyksiä:

”Laajennettaessa perspektiiviä on syytä vakavoitua. Kun tarkastelemme tilannetta kompleksisuuden ja tietoisuuden kannalta havaitsemme kaupunkirakenteen hajoamisen olleen muutakin kuin liikkumiseen käytetyn energian käyttöä lisäävää.  Havaitsemme sen olevan myös tietoisuutta kuluttavaa. Asutuksen hajotessa ja pirstoutuessa olemme pirstoneet kaupungin henkistä pääomaa. Viisaus luonnosta sanoo meille, että sen joka on pieni ja rajoittunut tulee olla huomaamaton. Olemme kadottaneet tiivistämisvoiman, solidaarisuuden ja identiteetin. Yhteiskunnan mekaanisuus on työntänyt syrjään orgaanisen. Taideteos kaupunki on kadotettu.”

Joku saattaisi pitää Rogerin tekstiä anti-populistisena teoriana ja viisasteluna. Joku saattaisi huomauttaa tapahtuneen kehityksen olevan luonnonlaki. Jonkun mielestä kaupunki ei ole, eikä sen kuulukaan olla taideteos. Mutta ei tuomita, ennen kuin ajatus on luettu loppuun – ajatus kaupungista ja taideteoksesta.

Rogerin teksti jatkuu: ”Kaikki luova prosessi on yhteen kokoamista. Tavoitteellista työtä, jossa kokoava itse tulee kootuksi ja rikastetuksi. Pohjimmiltaan prosessi käsittelee energiavirtoja. Tämä koskee sekä yksilöä että yhteisöä. Materia ei pysy koossa ja muodostu määräksi sillä, että atomit ovat asettuneet vierekkäin, kiinteys muodostuu energiavirtojen avulla ja niiden välillä, samoin kaupungin solidariteetti ja identiteetti syntyvät vain yhteistyön avulla.

·         Kokoaminen on sen vuoksi energiaa, ponnistusta ja yhteen sitovaa toimintaa.

·         Yhteen kokoaminen edellyttää keskittymistä, kuria ja pitkäjänteisyyttä, niin taiteilijan kuin taideteoksenkin suhteen.

·       Niin kuin taiteilijan tulee tunnistaa omat sisäiset tuntonsa, täytyy taideteoksellakin olla sisäinen keskus, kantava idea, hahmo joka ilmaisee taiteilijan vision.

·         Niin kuin taiteilijan tulee työskennellä kurinalaisesti, täytyy taideteoksenkin olla muodostettu järjestyksestä ja rakenteista, sen täytyy olla ohjaksissa.

·         Niin kuin taiteilijalla täytyy olla kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, taideteoksen arvon määrää sen pysyvyys.

·         Taideteos kaupungilla, täytyy siten olla ydin, sen täytyy muodostua järjestyksestä ja rakenteista sekä pysyvyydestä, joka on niin välttämätön identiteetin syntymiselle.”

Vertailua Helsingin 20000 asukkaan alueiden, sekä Pietarsaaren ja Hervannan alueiden välillä. Pietarsaari on yksi kiinteimpiä pikkukaupunkeja, asukkaita on 225 hehtaarilla.

Voiko näin runollisesti puhua 20000 asukkaan kaupungista. Onko 20000 asukkaan kaupunki oikeasti kaupunki? Pääkaupunkiseudulla puhutaan moninkertaisesti suuremmista yksiköistä metropolihallinnon paikallisyksikköinä. Ystäväni Matti Väisänen haaveili aikoinaan 30-70000 asukkaan paikalliskaupungeista. Demos-toimiston palkitussa Helsinki Greater Vision ehdotuksessa esitettiin 50 paikalliskaupunkia 2 miljoonan asukkaan suurkaupunkialueelle. Näiden visioiden perusteella näyttäisi siltä, ettei 20000 asukasta riitä itsehallintoyksikön peruspalikaksi.

Itsenäiset kaupungit versus Helsingin kaupunginosat

Nyt sitten katsellaan tilannetta. Kysytään millaisia palveluja olevat 20000 asukkaan kaupungit tarjoavat. Sitten vielä vertaillaan näiden kaupunkien palveluita suuren konglomeraatin vastaavan kokoisiin yksiköihin. Onhan esimerkiksi Lauttasaaressa juuri tuo sama asukasluku kuin Forssassa, Iisalmessa, Pietarsaaressa, Haminassa, Heinolassa tai vanhassa Tammisaaressa. Tulipa mukaan otettua myös pari ”maalaiskuntaa”: Mäntsälä ja Orimattila. Helsingistä tuli kerättyä vertailuaineistoksi noin 20000 tai runsaan 20000 asukkaan verrokkeja: Lauttasaari, Munkkiniemi, Haaga, Kaarela, Vanhakaupunki, Latokartano ja Puistola. Mukaan tilastoihin pääsivät vielä lähes 40000 asukkaan Vuosaari ja Mellunkylä. Asiaa tuli katseltua myös Helsingin tilastollisten suurpiirien lukujen valossa.

Siis kysymys kuului: Onko palvelutasossa tai mitoituksessa suuria eroja kun verrataan itsenäisiä kaupunkeja suuremman rakenteen, eli tässä tapauksessa Helsingin ”nukkumalähiöihin” tai keskeisiin ”oikeisiin kaupunkeihin" kuten Töölö tai Kallio.

 

Helsingissä asuntokerrosalaa on asukasta kohti keskimäärin 43 k-m2, kun vastaava luku itsenäisissä ”maaseutukaupungeissa” on 48-53 k-m2 per asukas. Helsingin asuntovaltaisissa suurpiireissä muuta kerrosalaa on 20-30 k-m2 per asukas. Teollisuuden ja varastojen määrä vaihtelee, mutta liikerakennusten ja julkisten rakennusten määrä on suhteellisen vakio eli 5 ja 7 k-m2 alueen asukasta kohti. Itsenäisissä kaupungeissa vastaavat luvut ovat 10 ja 7 k-m2 per asukas. Varsinaisessa Helsingin kivikaupungissa asumisväljyys ei paljoa poikkea yleisestä tasosta. Eteläisessä ja keskisessä suurpiirissä liikerakentaminen ja julkinen rakentaminen sekä teollisuus ja varastot kasvattavat kokonaiskerrosalan kolminkertaiseksi asuntoalaan verrattuna.

Tämähän on mielenkiintoinen kuva. Se kertoo itsenäisten kaupunkien rakennetun kerrosalan suhteesta Helsingin lähiöiden kerrosalaan. Vuosaarta ja Mellunkylää lukuun ottamatta kaikki kaupunkiyksiköt ovat 20000-26000 asukkaan kokoisia. Maaseutukaupungeissa asutaan väljemmin – eli asumiskerrosalaa asukasta kohti on enemmän. Munkkiniemi ja Lauttasaari tuntuvat kuitenkin pärjäävän väljyyskisassa. Jos siis tekisimme yhden asukkaan kaupungin, paljonko siinä olisi kerrosalaa? Karkeasti voi sanoa yhden asukkaan kaupungin rakennetun kerrosalan jakautuvan: asunnoille 50 k-m2, liikerakentamiselle 10 k-m2, julkiselle rakentamiselle 9 k-m2 ja teollisuudelle ja varastoille 15 k-m2. Yhteensä siis 84 kerrosneliömetriä.

Kuvassa on esitetty suomalaisten kaupunkien, siis juuri tässä tarkastelussa 20000 asukkaan kaupunkien kerrosala asukasta kohti eri tarkoituksiin: Tilanne on melko vakioinen, vanhoissa teollisuuskaupungeissa teollisuus- ja varastoala voi olla 26 k-m2 per asukas, kun se maaseutukaupungeissa on 6 k-m2 asukasta kohti. Muuten erot ovat pieniä.

Tämä taulukko kertoo paljonko erilaisia toimintoja on 20000 asukasta kohti Helsingin eräillä alueilla.

Rakentaminen kouluja ja päiväkoteja varten on usein uusien asuntoalueiden ongelma. Tämä kuva kertoo miten koulujen ja päiväkotien paikkatarve on melko tasaisesti 3500 lapsen ja nuoren tasolla20000 asukkaan kaupunkiyksikössä. Pietarsaaren lestadiolaisperinne nostaa määrän 4000:een. Kalliossa on hyvin alhainen paikkojen määrä.  Pientä tarjontaa edustavat myös Lauttasaari, Kaarela ja Mellunkylä.

Hiilidioksidipäästöt mittarina

Vähenevää liikennettä pidetään tiiviin kaupunkirakenteen ykkösetuna. Kasvihuoneilmiöön vaikuttavien CO2-päästöjen uskotaan olevan tiiviissä kaupunkirakenteessa olennaisesti pienempiä kuin ”nukkumalähiöissä” tai periferian haja-asutusalueilla.  Tarkastellaanpa hieman tilannetta henkilöliikennetutkimuksen matkustustietojen perusteella.

Helsinki, Turku ja Tampere ovat tasoissa asukasta kohti lasketuissa liikenteen CO2-päästöissä. Espoon autoilijoista kannetaan Helsingissä suurta huolta, mutta espoolaiset ovatkin aika hyvällä tasolla. Vantaalaiset ovat kovinkin syntisiä. Pääkaupunkiseudun reuna-alueiden liikennepäästöt ovat maassa huippua, ylittäen jopa keskimääräiset koko maan haja-asutusalueiden päästöt. Näissä päästöissä on vain henkilöliikenne. Kuorma- ja pakettiautoliikenteen suuret päästöt puuttuvat, samoin lentoliikenne. "Muu" on hieman outo ryhmä. Siinä ovat mukana mm. taksiliikenne, kaksipyöräiset moottoriajoneuvot sekä kuorma- tai pakettiautolla tapahtunut henkilökuljetus.

Jos Helsingin seutu uskoo pyhään velvollisuuteensa vastaanottaa väestön huimaava kasvupaine, eli kasvaa tuonne 1,8 miljoonan asukkaan tienoille nykyisestä 1,3 miljoonasta. Siis prosenttiopein kasvu olisi 40 %. Vuosikasvuna tämä tarkoittaa 1 % vuodessa. Jos MAL-suunnitelman sadat tuhannet uudet asukkaat tiivistetään 14 kunnan alueelle, liikutaan heidän osaltaan varmaankin päästötasolla 1,5 tonnia per asukas. Tämä on huonompi lopputulos kuin mitä voitaisiin saavuttaa suuntaamalla osa kasvusta Lohjan, Hämeenlinnan, Lahden, Porvoon ja Loviisan sosiaaliselta kapitaalilta ”valmiisiin” kaupunkeihin. Kysymys ei ole yksin liikenteestä ja päästöistä. Kysymys on palvelurakenteista, joita voitaisiin hyödyntää ilman massiivista uudisrakentamista ja inhimillisten resurssien uudelleen organisointia.

  

Laitanpa nyt tähän muistin virkistämiseksi vielä tämän alueyhteistyön tavoitemallin, siinä tulisi mukaan talkoisiin ottaa 14 kunnan lisäksi keltaisella merkitty ”onnen tähti”. Nykyinen 14 kunnan MAL-alue  on rajattu punaisella viivalla. Alue on mielestäni liian suppea -  jos omaksumme tavoitteen ja tahdon kasvaa.

Tämä teksti on pelkkää kysymysmerkkiä. Jos luulitte minun pystyvän antamaan selkeitä vastauksia esittämiini kysymyksiin, jouduitte erehtymään. Mitä oikeastaan halusin sanoa, on että kaupunkisuunnittelu ei ole huutokauppaa, eikä yhteiskuntapoliittista demagogiaa. Se on toimintaa sosiaalisen kapitaalin viitekehyksessä.