sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Väinö Tanner kirjoitti vankilassa nuoresta itsestään – ja kotikaupungistaan

Tanskanmaalla kiistellään pääministerin sosialismin asteesta. Häntä ei päästetä pitämään vappupuhetta sosialidemokraattien vappujuhlaan. Varmaan meillä Väinö Tanner oli tällainen hahmo. Hänen sosialismin aatteensa ei tyydyttänyt kaikkia sosialismiin uskovia.   Tanner valittiin 29-vuotiaana varapuhemieheksi varsinaisilla valtiopäivillä 1910. Hän oli pukeutunut herrasväen ”pitkääntakkiin”. Omatkin pakinoitsijat pilkkasivat ”herra V. Tanneria” hänen ”ponksuuri-takistaan”. Takki oli kuulemma tehty "Amerikkalaisessa räätälinliikkeessä Sirkuskatu 3:ssa".  Moni kysyi ja monet olivat täysin varmoja, että vuoden 1918 aikana ja sen jälkeen Tanner ei mitenkään edustanut työväenliikettä. Vapaussodan aikaan hän oli ehdottomasti punaisia vastaan. Toisen maailmansodan aikana hän oli kovaotteinen sotapoliitikko ja lähti jatkosotaan täysin rinnoin. Tosin ennen talvisotaa hän oli neuvottelijana valmis suostumaan laajempiin myönnytyksiin sodan välttämiseksi kuin mihin Suomen hallitus oli valmis.


 Rikhardinkadun kirjasto – poikanen Tannerin kantapaikka
Tämä juttu ei kuitenkaan ole Väinö Tannerin politiikasta ja vaativista tehtävistä ennen itsenäisyyttä, Tarton rauhan aikaan, ennen sotia, talvisodan aikana, välirauhan aikana, jatkosodan aikana, sodan jälkeen, vangittuna tai puoluejohtajana Katajanokalta vapautumisen jälkeen. Tämä juttu on Väinö Tannerin vankilassa kirjoittamasta lapsuutta ja kouluikää koskevasta muistelmateoksesta nimeltään: ”Näin Helsingin kasvavan”, Tammi 1947. Minulla ei kuitenkaan ole kädessäni tätä ensipainosta vaan vuonna 1966 painettu viides painos. Kirja on lainattu Rikhardinkadun kirjastosta. Tuo samainen kirjasto oli paikka, jossa Väinö Tanner aloitteli kirjanlukuharrastuksensa. Hän arvelee olleensa 10-vuotias kun hän lainasi ensimmäisen kirjansa. Lainattu kirja oli Defoen Robinson Crusoe. Mikäpä muukaan – tuo kirja on ollut nuoremmillakin sukupolvilla se ensimmäinen. Sitten seurasivat intiaanikertomukset. ”Nahkasukka, Haukansilmä, Unkas ym. olivat poikajoukossa jatkuvan keskustelun ja väittelyn aiheena. Ne panivat mielikuvituksen liikkeelle ja nostattivat halun saada elää samanlaista seikkailevaa elämää.” Outoa ettei Tarzania ole luettelossa, mutta selitys löytyy: Edgar Rice Burroughsin ”Tarzan of the Apes” ilmestyi kirjana englanniksi vuonna 1914 ja suomalainen versio ”Tarzan apinain kuningas” vasta vuonna 1922. Tuossa vaiheessa Väinö Tanner oli jo kommunismin vastaisen taistelun melskeissä ja lähes Relanderin aikainen pääministeri (1926). Poikakirjat olivat taakse jäänyttä elämää. Mutta, takaisin 1800-luvun puolelle: Välskärin kertomuksien jälkeen seurasi jo moninaisempaa luettavaa, yhtenä esimerkkinä Walter Scott ja Ivanhoe. Tanner kirjoittaa myös: ”Aikanaan heräsi luonnollinen tiedonhalu yleensä salassa pidettyihin asioihin ja sen tyydyttämiseksi oli luettava niitä selostava teos ’Miesten siitinelo’. Mutta kun pyysin sen jälkeen vastaavaa kirjaa ’Naisten siitinelo’, ei kirjoja antava neitonen suostunutkaan sitä antamaan. Sanoihan vain, että ’se ei ole pikkupojille’.” Luettu kirja oli kuitenkin ilmeisen hyvä siitinelon kannalta, sillä Väinö Tanner teki Linda-vaimonsa kanssa 8 lasta.

Tannerin kalapaikat
Koulupoika Tanner oli varsinainen kalamies. Hänen kalaretkensä tehtiin soutamalla. Ahvenia saatiin Saukkosaaren kareilta ja Lauttasaaren eteläkärjestä Hattujen kareilta. Keväällä ahvenkudun aikaan soudettiin Laajalahdelle Munkkiniemen seutuville. Laajalahti oli tuohon aikaan hyvin kalarikas. Retki tehtiin yleensä helatorstain tai helluntain aikoihin – siis näihin aikoihin. Lahdella nähtiin tuolloin satakin venekuntaa onkimassa – muita vehkeitä ei saanut käyttää. Yö oli vietettävä veneissä, sillä herrat Hagalundin omistaja Sinebrychoff ja Munkkiniemen kartanon herra Ramsay olivat kieltäneet maihinnousun mailleen.  Suosittu pitkän kalaretken kohde oli Espoon Käärmesaari. Siellä Tanner vietti kavereineen ”todellista intiaanielämää nuolipyssyineen, tomahawkeineen  ja muine tarpeellisine välineineen.” Soutumatkaa Käärmeluodoille kertyi viitisen kilometriä. Vielä pitempiä kalaretkiä tehtiin Rysäkarille ja Koiraluodolle. Matkaa kertyi 10 kilometriä. Vielä käytiin Harmajan lähistöllä Enskärillä ja läheisillä kalliosaarilla. Kalamatkoilla kerättiin myös ajopuita kodin polttopuuksi. Linnunmunien keräys oli myös poika-Väinön harrastus. Munia kerättiin kokoelmaksi, ei syötäväksi. Kerran pienet kalamiehet joutuivat) tsaarin armeijan Lauttasaaren patteriston sotilaiden varoituslaukkauksen kohteeksi. Stoi -huutojen kaikuessa sotilaat työnsivät kahdeksansoutuisen veneen vesille ja lähtivät takaa-ajamaan Väinö Tannerin, Aku Marsion, Vähäkallion Plurin ja Strangin Antin venekuntaa. Pojat keksivät Pihlajasaaren kapeikossa ovelan sotajuonen ja onnistuivat karistamaan takaa-ajajansa.  

Ruoholahden poikana Tanner harrasti ahkerasti kalastusta ja retkeilyä. Perheellä oli kaksi soutuvenettä. Niillä soudettiin jopa 10 kilometrin etäisyydellä oleville kalamajoille. Tässä kuvassa esiintyvät Tannerin mainitsemat kalapaikat

.
Tannerin veneilyyn liittyy vielä erikoinen juttu. Venäläisen sortokauden alettua taiteilija Eetu Isto maalasi kuuluisan maalauksensa ”Hyökkäys” (1899).  Tämä maalaus kiellettiin Suomessa. Tannerin serkku Vennu Kröger kuljetti Tukholmassa kivipainettuja vedoksia purjeveneellään Suomeen. Tauluja varastoitiin peltilaatikoissa Tannerin kodin kellariin. Näiden laatikoiden rahtaus Jätkäsaaren lahdelle ankkuroidusta purjeveneestä rantaan oli olevinaan nuorukaiselle jännittävää puuhaa, tehtiinhän se ”santarmien kiusalla”.





Eetu Isto maalasi Berliinissä tunnetuimman taulunsa. Siinä Venäjän kaksipäinen kotka yrittää ryöstää Suomi-neidolta Suomen lain. Maalaus valmistui vuonna 1899. Silloin tsaari Nikolai II antoi Helmikuun manifestina tunnetun julistuksensa. ”Hyökkäys” levisi painokuvina kaikkialle Suomeen. Kuvia painettiin Iston toimesta tuhansia kappaleita. Ehkä painopaikka ei ollutkaan Tukholmassa, vaikka Tanner näin kuvitteli. Tanner kuitenkin rahtasi näitä kuvia peltilaatikoissa veneellään Jätkäsaaren lahdelta kotinsa kellariin.
  
Tannerin kasvava kaupunki
Väinö Tanner katselee Ruoholahden poikana kaupunkia enemmänkin laitapuolelta kuin paraatipuolelta. Hänen kuvauksensa vuosisadan vaihteen Helsingistä on kuitenkin mielenkiintoisen tarkkaa. Hän kertoo kaduista, katuvaloista ja raitiotieliikenteestä.


Helsinki vuonna 1881, Väinö Tannerin syntymävuonna, oli aivan oikean näköistä ja oloista kaupunkia. Asukasluku oli tuolloin 43000 henkeä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana kaupunki kasvoi 18000 hengellä. Silloista korttelirakennetta ja vieläpä väkiluvun kasvua 4,5 prosentilla vuodessa nykypolven kaupunkitiivistäjät voisivat suorastaan kadehtia. Voimakas kasvu loi asuntokurjuuden. Tanner mainitsee ajan lehtikirjoituksen: ”Näiden asuntojen ikävyys ajaa miehet kapakoihin, ahtaus saa naiset torailemaan keskenään ja aiheuttaa lasten siivottomuuden, harmaa puolihämärä masentaa mielen, riistää rohkeuden, toivon ja työhalun; siveellinen kurjuus kulkee käsi kädessä ruumiillisen kanssa.” Asuntopulan torjumiseksi eräät tehtailijat rakensivat asuntoja työväelleen. Näin syntyivät 1881 ”Suruttomain villat”, Kampin villat” ja ”Sadan markan villat”. Työväen omistusasuntoja rakentamaan perustettiin ”Työväen Osakeyhtiö Alku”. Ensimmäinen rakennusryhmä syntyi vuonna 1889 Ruoholahdenkadun ja Eerikinkadun kulmille. Jokaiseen asuntoon kuului kamari ja keittiö. Kamarin pinta-ala oli 30 m2 ja keittiön 18 m2. Hietalahdenkadusta tuli Väinö Tannerin kotikatu. Tanner kirjoittaa: ”Irtolaiselämä oli päättynyt ja perhe oli siirtynyt tavallaan omistavan luokan jäseneksi.”
  


Tanner aloitti ”opin saunansa” 7-vuotiaana vuonna 1888 Lapinlahden alakansakoulussa. Yläkansakoulun toiselta luokalta hän siirtyi Ressuun vuonna 1892 – ”kun pojasta aiottiin herraa”. Ylioppilaaksi hän suoriutui luokkansa primuksena vuonna 1900. Tämän jälkeen hän ajatteli liikemiesuraa ja kävi Liikemiesten kauppaopiston yksivuotisena. Nämä ovat pääasiassa niitä aikoja, jolloin ”hän näki Helsingin kasvavan”. Kahdessa kuivassa näkyy tuo aika. Vasemmalla on Helsinki vuonna 1897 ja oikealla Helsinki vuonna 1911. Pääasiallisina kasvun alueina ovat Töölö, Katajanokka ja Eira. Helsinki sai kaasuvalon 1880-luvulla täyteen mittaansa, Tannerin kotiin sähkövalo tuli vuonna 1913, vettä tuli kiinteistöihin pikkuhiljaa 1890-luvulla, viemärit ja jäteveden puhdistus syntyivät vuosisadan vaihteen jälkeen ja sähköraitiotie aloitettiin kahdella linjalla Lapinlahdenkatu - Sörnäinen ja Töölö – Kaivopuisto vuonna 1891. Paljon siis tapahtui Väinö Tannerin nuoruusvuosina.

Tanner kuvaa kirjassaan kotikaupunginosansa luonnetta: ”Ruoho- ja Hietalahden luonnonvaraisia rantoja hallitsivat ja vallitsivat harvalukuiset asukkaat mielensä mukaan. Rannoilta ongiskelivat poikaset ahvenia ja kiiskiä, mutta saivat useimmiten vain salakoita.” Mutta kaupungin kasvaessa ympäristöongelmia ilmeni: ”Eräs häiritsevä ja haiseva laitos ilmestyi kuitenkin pian Kalevankadun päähän. Sinebrychoff, joka omisti Hagalundin kartanon, rakennutti siihen laiturin, jonka ääressä alituisesti makasi lotjia. Näihin tyhjennettiin kaupungista kerättyjä lantavaroja, jota sitten kuljetettiin Hagalundin peltojen höysteeksi.” Tanner kuvaa laajasti alueen muutosta. Yksi muutostekijä oli satamarata, joka rakennettiin 1894. Sitä ennen oli ollut vain Sörnäisten satamaan johtanut raide – jo vuodelta 1863. Tanner päättää kuvauksensa: ”Jos viime vuosisadalla näillä seuduilla asunut ja välillä muualla oleskellut palaisi entisille asuinpaikoilleen, ei hän voisi tuntea koko seutua. Joka neliömetri siinä on nykyään ihmiskäden muovaamaa. Viime vuosisadalla nämä paikat olivat sen sijaan mitä ihanteellisimpia lasten temmellyspaikkoja.”

Fyraslagia ja tvåslagia
Paljasjalkaisten Ruoholahden poikien intohimo oli nappipeli. Erilaiset univormuista ratkotut napit olivat pelivälineinä. Lähimmäksi seinää heittänyt  eli ”kryypannut” voitti. Hän helisti sitten kaikkien napit kädessään ja heitti maahan. Katsottiin paljonko oli ”bobloja” tai ”ygloja”. (Kruunat ja klaavat). Heittonappina parhaiksi oli osoittautuneet ”eldsbombarit” eli palokuntalaisten vormunapit. Paremman tarkkuuden saavuttamiseksi heittonappeja muovattiin litteämmiksi asettamalla niitä raitiovaunukiskoille. Mutta trämä tapahtui vasta raitiovaunujen ilmestyttyä kaupungin kaduille. Ja sehän tapahtui vuonna 1891. Iän kasvaessa siirryttiin pallopeleihin. Pelattiin ”fyraslagia” ja ”tvåslagia”. Tanner valittiin yleensä toisen joukkueen kuninkaaksi. Pienemmät pojat pelasivat ”bitjareina”. Leikittiin vielä piilosta ja ”naattaa”. ”Röövari ja fasttaagari” oli myöskin suosittu leikki. Jos oli pakko ottaa tyttöjä mukaan leikittiin yleensä naataa tai ”viimeiseen pariin ulos”.

”Om den här vill, så slår den här till”
Ampuma-aseina käytettiin ”stritsaa” ja jousipyssyä. Jokaisella pojalla oli jousipyssyn kaaria kotonaan käyttöä odottamassa. Niitä käytettiin yleensä saariretkillä. Oman talon pojat eivät yleensä tapelleet keskenään, mutta jo naapuritalon pojat kuuluivat vihollisheimoihin. Tapa vaati, että tappelua hierottaessa harjoitettiin erinäisiä muodollisuuksia. Ilman sodanjulistusta ei hyökätty vihollisen kimppuun. Uhkailtiin kaikilla niillä seurauksilla, joita vastapuolelle voi koitua. Saatettiin heristellä nyrkkiä vastapuolen nenän edessä ja sanoa: ”den här mucklar, och den här kucklar, om den här vill, så slår den här till”. Ruotsin kieli oli vielä vahvasti vallalla. Kuolleen rotan nähdessään oli sylkäistävä ja lausuttava: ”tphyi klåda, kom int’ på mej, gå på den, som ha döda dej”. 



Kuvassa näkyy Väinö Tannerin sympaattista Alku – yhtiön kotikorttelia Ruoholahdesta. Talossa on työväen omistusasuntoja. Tannerin mukaan ne nostivat työläisen omistajaluokkaan. Taloissa oli jopa vesijohto.

Tanner koulupoikana
Yläkansakoulun toisella luokalla oli harkittava jatkoa.” Oliko pojalla lukupäätä, tulisiko hän selviämään koulussa niin hyvin, että hänestä kannattaisi ruveta kouluttamaan herraa.” Koulun valinta osui harkinnan jälkeen Suomalaiseen Reaalilyseoon. Koulumuoto oli uusi – vasta perustettu. Ajatuksena oli liiallisen ylioppilastulvan vuoksi tarjota mahdollisuus keskikouluopetukseen. Siitä tulisi puolimatkan krouvi ja jatkoa voisi pysähtyä harkitsemaan. Hän aloitti koulun vuonna 1892 ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1900. Tanner kirjoittaa kouluajastaan laajasti Erityisesti hän kertoo opettajistaan. Hauskat jutut kiinnostavat. erityisen hauska oli korkeasti kunnioitettujen opettajien muotitietoisuus. ”Kun nuoremmat opettajat, nuoret maisterit Solmu Nyström ja Ernst Nevanlinna, palasivat syksyllä Pariisista, missä he olivat kesänsä viettäneet, tulivat he uusimman muodin mukaisesti pukeutuneina, kaulassa korkeat kaulukset, ns. ”fadermördarit”, jotka ulottuivat melkein korviin saakka, solmiot ”tip-top”, uusinta pariisilaista muotia ja housut edestä veitsenteräviksi prässättyinä. Mutta Kerppola oli sittenkin vielä astetta hienompi ja muodikkaampi, vaikka hän tuli vain Kangasalta, missä hänen kotitalonsa oli.” Kuka siis oli tuo Kerppola?  Hän oli Ressun rehtori Kalle Kerppola. Tanner kirjoittaa Kerppolasta: ”Hän esiintyi arvokkaasti, aivan tavattoman arvokkaana ja tärkeänä. Hän ei koskaan, ei edes kriitillisimmissäkään tilanteissa kiihtynyt eikä menettänyt malttiaan. Minkäänlainen lähentyminen oppilaiden taholta ei voinut tulla kysymykseen.” Tanner ajattelee myöhempiä tapaamisiaan: ”Jos häntä myöhemmin, ehkä huomattavanakin yhteiskunnan jäsenenä (pääministerinäkö?) tapasi, pyrki suhde pysymään jokseenkin samanlaisena kuin koulunpenkillä istuttaessa.” Tannerilla oli paljon hyviä opettajia. Niistä hän kertoilee mielenkiintoisella tavalla.Niitä tarinoita voi lukea ja kannattaa lukea kun menee Rikhardinkadun kirjastoon ja lainaa tuon kirjan: ”Näin Helsingin kasvavan”.


Vielä pikku sukulaisjuttu: Ressun vahtimestarina oli Tannerin mukaan kaikkivaltias herra A. Viljander. ”Hänellä oli rajaton valta meihin poikiin ja hän käytti tätä valtaansa rajoittaen meidän vapauksiamme, missä viisaasti harkitsi sen tarpeelliseksi.” Ajattelen tuota vahtimestaria. Olisiko hän ollut vielä samoihin aikoihin Ressussa kun minun isoisäni oli seinänaapurina sijaitsevan Suomalaisen Yhteiskoulun vahtimestarina? Eipä taida löytyä kaikkitietävästä Internetistä vaksien nimiä. Kunnia heidän omalaatuiisuudelleen.

1 kommentti:

  1. Mukava kun valotat tunnetun henkilön lapsuutta. Yhteyteni Tanneriin käy hänen tyttärensä kanssa, joka on soroptimistiystäväni ja tekniikan tohtori. Olen hänen kanssaan uinut Bosporin salmessa. Tervehdys I

    VastaaPoista