Bulevardit – kolmas kohtuuhintaisuuden kuolemansynti

Nyt jatkuu sarjamme 4 kohtuuhintaisen rakentamisen kuolemansyntiä. ”Tunnettu rakennusvalvontamies" syytti minua neljästä kuolemansynnistä. Kaksi niistä on jo käsitelty. Ensimmäinen oli väestönsuojien rakentamispakko. Toinen oli autopaikkojen rakentamispakko. Molempien syntyhistoriaa käsiteltiin blogeissani aivan viime aikoina. Nyt siirrytään käsittelemään kolmatta kohtuuhintaisuuden tuhoavaa kuolemansyntiä. Se on bulevardit. Liitynkö jotenkin tähän ilmiöön? Onko minulla ollut tekemistä tämänkin asian kanssa? Ja miten niin bulevardirakentaminen olisi kohtuuhintaisuuden vihollinen? Lukuisia bulevardeja käsitteleviä raportteja lukiessa havaitsee juuri päinvastaisia todistuksia. Lukuisissa kasvua puoltavissa kirjoituksissaan ja esitelmissään arvostetut kumppanukset Loikkanen ja Laakso ovat todistaneet kasautumisilmiön autuuden. Mitä enemmän kasautuu, sitä paremmin menee – näin he todistavat. Helsingissä ei ole riittäviä kasoja. Olisi saatava lisää. Tämän ajatuksen on sitten omaksunut kansanliikkeen olemuksella ystävämme Aaltotutkija Särelä. Hän haluaa lisää kantakaupunkia Helsinkiin. Näitä teorioita tukee vaikutusvaltansa huipulla oleva ystäväni Ode Soininvaara. Ode juuri kertoi esitelmässään RILin senioreille, että hänellä on nyt kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana huomattavasti enemmän valtaa kuin kansanedustajana (ja/tai ministerinä)? Hän haluaa lisätä Helsingin kaupungin asukaslukua ainakin 860000:een tai ehkä mieluummin miljoonaan. Odea säestävät muut kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet. He kaikki ovat sitä mieltä että kaupungin tulee kasvaa ja kasautua.

Bulevardien kanssa saranapuolelta läpi oven, miksi?

Tuoreessa Hesarin jutussa Anni Sinnemäki tunnustautuu uskovansa bulevardeja tarvittavan koko Suomen pelastustoimissa. No, sitten vastavoimana ja kyseenalaistajina vielä soppaan pistävät kauhansa ystäväni Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi. He kirjoittavat Hesarissa: ”On kyseenalaista synnyttääkö Helsingin kantakaupungin välittömään läheisyyteen rakentaminen toivottuja kasautumisetuja?” Nyt ryhdyn innostumaan.  Olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Olenhan tähän asti haikaillut bulevarditeoriaa vastaan sellaisena kuin se on nyt lanseerattu. Olisin halunnut tuon hyvän teorian mukaiset suunnitelmat paremmin paikkoihin sovitettuna ja paremmin suunniteltuina – ilman haihattelua ja suurta uhoa. Ilman sellaista väittämää, että juuri bulevardit ratkaisevat Helsingin kasautumisen. Olisin halunnut keskityttävän bulevardien muuttamiseen katumaisiksi väyliksi – siis oikeasti muuttamaan niiden luonnetta liikenneväylinä – heti, ja sitten vähitellen kehittämään kunkin bulevardin ominaisia maankäyttöratkaisuja.  Ei, nyt lähdettiin soitellen sotaan. Ei arvostettu Liikenneviraston oven raottamista Raija Merivirran emännöimän projektin kautta. Katso: http://penttimurole.blogspot.fi/2014/12/potemkinin-kylat-vai-todellista.html

Ei, haluttiin mennä saranapuolelta läpi oven ja nyt ovat sitten Liikennevirasto ja LVM ja vielä naapurikunnat nihkeinä vastustajina kielteisine lausuntoineen. Ja kaiken lisäksi vielä oman kaupungin monet lautakunnat -  yksimielisinä vastustamassa. Miksi tällainen rokkistarataktiikka?

Anni Sinnemäki, sanavalmis, iloinen ja tehtäväänsä vihkiytynyt ihminen, hän tunnustautuu bulevardien puolustajaksi. Minä olen kriittinen – nykyiseen hulvattomuuteen, vaikka olenkin bulevardien tunnustautunut ”founding father”. Ehdotan samaa asennetta mahdolliselle tulevalle ylipormestarille.  Kaupunkisuunnittelu on liian tärkeä ja liian tarkka asia mutuhutkittavaksi. Se sopii politiikkaan, ei virkamiestyöhön. Edmund N. Bacon sanoi kaupunkirakentamisen olevan ”kansantaidetta”.  Kansan taiteeseen kuuluu talonpoikaisjärki. Huomasitteko - fanitan Annia!

Olipa kivaa kun ystäväni Mari ja Anssi ryhtyivät Hesarin Vieraskynässä kirjoittamaan tiiviin rakentamisen harhateistä. En kuitenkaan usko myöskään Oke Lehtovuoreen. Hän sanoo Helsingin olevan täyteenrakennettu. Helsingissä on alueita, joita voi täydennysrakentaa ja alueita joita voi tiivistää, mutta kaiken sen pitää tapahtua viereisten alueiden ehdoilla. Harmonia on sääntö jota ei voi rikkoa. Kontrapunkti on hyvä asia, pieni disharmonia virittää tunnelmaa. Hotelli Torni ei riko helsinkiläistä siluettia. Edun torni Itäkeskuksessa on hieno juttu, nyt asunnoiksi muuttuneena. Mutta tornimetsästä meillä on huono esimerkki esim. ”kaksoiskaupungissamme” Tallinnassa – maan huippuarkkitehtien käsissä syntynyttä epäonnistumisten sarjaa. Emme kai halua tätä? Ja vain sillä perusteella, että on synnytettävä kasoja?

Pieni Raamattu

Edmund N. Baconin kirjasta, Design of Cities, 1967, Thames & Hudson, muodostui minulle pieni raamattu. Raamatuksi teos muodostui aikana jolloin Alvar Aalto piirteli ensimmäistä versiotaan Töölönlahdesta, keskustaan tultiin hänen suunnitelmissaan kuusikaistaista Vapaudenkatua pitkin, aikana jolloin Smith-Polvisen viisaat ryhtyivät virittäytymään Helsingin moottoriväyläverkon luomiseen ja Helsingin rantojen tuhoamiseen, aikana jolloin New Yorkissa Jane Jacobs ja Robert Moses kävivät taistelua kaupungin ja liikenteen suhteesta toisiinsa ja siinä samassa kaupungin olemuksesta, aikana jolloin Raumalla kaupunginhallitus oli päättänyt Vanhan Rauman katerpillaroimisesta, aikana jolloin Katajanokan kanava pelastettiin suunnitellulta moottoriväylältä, aikana jolloin Puu-Käpylä oli päätetty hävittää ja aikana jolloin Pariisin kaupunki päätti kieltää korkean rakentamisen Montparnassen tornin kauhistuttamana.

Ajatukset liikkumisesta kaupunkia muokkaavana voimana ja suunnittelijan arvomaailman lähteenä olivat liikenne-suunnittelijalle ihanaa luettavaa. Bacon herätti ajatuksen kaupunkitilan kokemisen ja liikkeen yhteydestä. Tila ja aika olivat toisiaan täydentäviä käsitteitä. Puhuttiin kokemuskaupungista ja elämysarkkitehtuurista. Liikkuva katsepiste kulki tilassa. Arkkitehtuuria määriteltiin tilakokemuksen jatkuvuuden kautta. Kirja oli niin tärkeä ja sen teesit vaikuttivat nuoren insinöörin mieleen. Tässä Paul Kleen kuvassa taitaa esiintyä juuri sellainen kaupunki-ilmiö, joka oli sen hetken ihanne. Minunkin. Olinhan kirjoitellut, että kaupungin tulisi olla ”happening”.  Nyt kun suunnittelijat tuntuvat kautta linjan olevan samaa mieltä, olen itse ryhtynyt horjumaan.

Kaupunki ”kansantaiteena”

Mutta kun Bacon kirjoittaa kaupungin kokemisesta kansantaiteena – se on kiihottavaa. Sitä ei nykypäivä ole ryhtynyt horjuttamaan. Bacon kirjoittaa liikkeestä, ajan dynamiikasta ja muutoksesta. Paul Kleen piirroksissa ilmenee hänen mukaansa liikkeen konsepti, etenemisen kirkkaat linjat paikasta toiseen, kaikki kudottuna yhdeksi verkostoksi. Tähän on lisätty kohtaamispaikat, paikat jotka kukkivat, rikastavat ja antavat levon hetken. Nämä paikat ovat tärkeitä ja niihin saattaa liittyä arkkitehtuurin suuria ilmiöitä, mutta ne voidaan ymmärtää vain suhteessa liikkeeseen - paikkaan saavuttaessa tai kuviteltaessa sieltä poistumista. Bacon sanoo, että liikkeen arkkitehtuuri ja pysähdyksen arkkitehtuuri, nämä kaksi elementtiä yhdessä, muodostavat kaupungin taideteoksena.  Hän puhuu kaupungista "kansantaiteena". Sellaisena kaupunkisuunnittelun tuote on kaikkien ihmisten koettavissa, ilman koulutusta, tasa-arvon pohjalta. Hän uskoo että kaupunkisuunnittelulla voitaisiin luoda demokraattisen yhteiskunnan suuri ilmaus elämästä. Elämästä, joka on meille yhteinen. Hän kysyy: "Voimmeko murtautua ulos sirpaleisesta lähestymisestämme tähän ongelmaan ja alkaa nähdä kaupunki yhtenä kokonaisuutena, käsitellä kaupunkia täydellisenä organismina? "

Baconin kirjassa oli kaksi maailmaa: kurinalainen renessanssimaailma ja vapaus, johon ollaan pyrkimässä. Näin hän kirjoitti: "Kristallimaisen säännölliset geometriset muodot ja symmetriset säteittäiskaupungit soveltuivat renessanssin ajatukseen yksilökeskeisestä maailmasta, joka kuvasi yksilöä eräänä ajan hetkenä. Tällainen ajattelu ei sovellu kaupungin kokemiseen kokonaisuutena, eikä kaupungin kokemiseen suhteessa pitkäjänteiseen kasvuun ja aikaan.”

Uutta ajattelua

Bacon penäsi suunnitteluun uutta ajattelua. "Kaupunkisuunnittelun tehtävänä on luoda harmonista ympäristöä asukkailleen siitä hetkestä, kun he heräävät aamulla siihen hetkeen, kun he menevät levolle illalla. Liike tilan läpi luo elämysten jatkuvuuden. Kokemus on riippuvainen tilojen luonteesta ja muodosta. Liikkumisen systeemistä muodostuu näin avain arkkitehtuuria organisoivana voimana. Jos suurten ihmismäärien käyttämälle reitille pystytään luomaan harmonisen liikkumisen kokemusympäristö, on luotu onnistunutta kaupunkisuunnittelua. Tätä mieltä oli Edmund N. Bacon. Runollista eikö totta? Olemmehan ajatelleet liikkumisen ja varsinkin moottoriajoneuvoilla liikkumisen jopa pahan siemenenä.  Bacon vielä julistaa ”kansantaiteensa” puolesta: "Kaupunkisuunnitelman vahvuuden ei tulisi nojata hallintoon ja auktoriteetteihin vaan kykyyn vaikuttaa kasvuun”.

Kyky vaikuttaa kasvuun

No tuossapa tärppäsi ja särähti aika hyvin. Helsingin uusi yleiskaavavisio ajaa samoja tavoitteita. Yritän nyt etsiä tuollaisia lauseita.

■       ”Helsingissä on käynnissä yleiskaavan laa­dinta. Siinä varaudutaan Helsingin kasvuun nykyisestä 620 000 asukkaan kaupungista noin 860 000 asukkaan kaupungiksi vuo­teen 2050 mennessä. Myös Helsingin seutu kasvaa, sillä seudun väkimäärän arvioidaan kasvavan 1,3 miljoonasta asukkaasta kahteen miljoonaan. Yleiskaavan valmistelussa on vahvasti esillä kantakaupungin laajentami­nen muuttamalla moottoritiemäisiä sisääntu­loväyliä vähitellen urbaaneiksi pääkaduiksi, eli kaupunkibulevardeiksi.” (Kaupunki-bulevardit Helsingissä http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/esitteet/esite_2015-4_fi.pdf )

■       ”Bulevardivaihtoehdoissa käytetyssä yleiskaavan mukaisessa maankäyttöskenaariossa maankäytön kasvu keskittyy voimakkaasti kaupunkibulevardien ympäristöön. Lopputilanteessa 2050 Etelä- ja Pohjois-Haagan, Lassilan, Pirkkolan ja Maunulan alueilla on noin 20 000 asukasta ja 10 000 työpaikkaa enemmän kuin BAU-skenaariossa (noin 70 000 asukasta ja 30 000 työpaikkaa).”

■       Tulevaisuudessa selkeimpiä kantakaupun­gin laajentamismahdollisuuksia tarjoavat moottoritiemäisten sisääntuloväylien var­ret. Uusien bulevardien varsille olisi mah­dollista rakentaa asuntoja, toimitilaa, puis­toja tai muita palveluja kaupunkilaisille. Väylät muuttuvat urbaaneiksi bulevardika­duiksi. (http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/esitteet/esite_2015-4_fi.pdf )

Kasvua minun kotinurkillani

Minua kiinnostavat nuo kotiseutuni ja erityisesti minua kiinnostaa Hämeenlinnan väylän varsi. (Hämeenlinnan väylän kaupunkibulevardiselvitys). Niin siis tuon raportin mukaan kasvua olisi Hämeenlinnan väylän vaikutusalueella asukasluvussa 29 % ja työpaikat kasvaisivat kolminkertaisksi. Melkoinen mullistus minun kotiseudullani! Alueeseen liittyy niin paljon omaa suunnitteluhistoriaa. Tosin siihen liittyy myös omaa elämänhistoriaa: pikkupoika-aikojen hiihtelystä 40-luvulla, Haaga-Vantaan suunnitteluun 70-luvulla ja sitä kautta nykypäivän sähköpyöräilyyn keskuspuiston raiteilla. Ensimmäinen primitiivireaktio kohdistui Pirkkolan urheilupuiston osittaiseen rakentamiseen ja desanttikukkulan, kuten myös kummitustorpan kivijalan hävittämiseen. No, taidan olla ainoa jäljellejäänyt joka noita vanhoja muistelee. Se nyt on vain niin että nykyajan sukupolvi haluaa kantakaupungin tänne keskuspuistoon. (Sanoo etuoikeutettu joka asuu vihatussa Pakilassa ja vielä aivan puistoon rajoittuvalla tontilla). Ei silti, silloin kuin yhdessä Kimppi Mikkolan ja Jude Juutilaisen kanssa kaavoitimme Pohjois-Haagan Lassilan aluetta ja paikalta piti lunastettaman muutamia rintamamiestaloja, eikä lunastushinnasta päästy oikein sopimukseen, ilmoitti rintamamiehiin kuulunut entinen konekiväärimies tuovansa seuraavaan kokoukseen raskaampaa kalustoa. Siitäpä sitten kaupunki pelästyi ja myöntyi ja hinnat asettuivat kohdalleen. Nykyaikana meillä ei ole kotinurkkiin piilotettuna tuota raskaampaa kalustoa, eikä ole sen käyttökokemuksiakaan, joten jäämme tässä avuttomina vuorovaikutusjoukkojen ja digitaalikomppanioiden ylijyräämiksi poteroihimme, avuttomina ja hiljaa.

Haaga-Vantaan suunnittelu kohtasi tiukkaa vastarintaa. Helsingin sanottiin olevan matkalla kohti ympäristökatastrofia. Samalta kai se nykysuunnittelijoista tuntuu kuin meistä silloin – kun NIMBY hyökkää. Kritiikki on kestettävä ja siihen on vastattava. Joskus on oltava valmiita ottamaan askel taakse.

Näinkö se on vai toisinko?

Taasko minä jouduin tähän bulevardikierteeseen? Olenhan kirjoittanut asiasta jo useita blogeja. Inissyt täältä poterostani. En ole tosin saanut pienintäkään vuorovaikutusruisketta. Se tullee jälki-ilmoituksena, sitten kun ollaan jo ”implementoimassa” – Sipilän terminologiaa käyttääkseni. Vuorovaikuttajien tehtävänä lienee aikoinaan kertoa vahingon jo peruuttamattomasti tapahtuneen.

Otinpa siis jälleen esille kaikkinaiset bulevardeja kuvaavat raportit. Luin myös kollegojeni Timo Kärkisen ja Teemu Holopaisen ansiokasta raporttia nimeltään:  ”Kaupunkibulevardien tavoitelähtöinen vaikutusten arviointi”. Se löytyy osoitteesta: http://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/yos_2014-25.pdf . Se on mainio ja innovatiivinen selvitys. Voi vain onnitella tilaajia ja tekijöitä.

Tuossa kuvassa se näkyy se minun kotikontuni ja desanttikukkula ja minun pyöräilyreittini ja kummitustalon kivijalka. Osmo Lappo kirjoitti juuri Pirkkolan vanhan Elannon tuhoavasta yleiskaavavision tiivistyshankkeesta suojellussa ympäristössä. Hän kirjoitti: ”Näpit irti Pirkkolasta”. Minä kirjoitan: ”Näpit irti Keskuspuistosta”. No, on siellä sellaisiakin paikkoja joita voisi rakentaa, ettei nyt aivan näin absoluuttisesti. Mutta nyt elämme liioittelun strategioissa hyvässä ja pahassa – joten liioiteltava on, muuten ei tule kuulluksi. Vai mitä Ode?

Ratkaisevatko bulevardit Helsingin kasvun ja kasautumisen?

Ryhdyin siis hieman studeeraamaan näitä potentiaalisia bulevardialueita. Mittasin kartalta alueiden pinta-alat neliökilometreissä ja laskin niille kerrosalat ja asukasluvut. Vertailin sitten näitä lukuja yleisesti puhuttuihin ja yleiskaavavisiossa kirjoitettuihin ja havaitsin sen mitä olin pelännytkin. Bulevardien varteen rakentamalla ei saadakaan sellaista kasautumaa kuin on yleisesti puhuttu. Ja jos keinotekoisesti tehtäisiin, niin kasat tulisivat väärään paikkaan – useimmiten. Bulevardiaate on siis mielestäni hyvä. Lähdetään tästä. Mutta bulevardeilla olevan rakentamistehokkuuden tulee olla jossain harmonisessa suhteessa ympäröivään kaupunkiin. Bulevardin kaistaleesta ja pätkästä ei voi luoda itsenäistä ”pikkumanhattania”. Olisiko jossain bulevardin varrella paikka tällaiselle ilmiölle? No, on jossain: esimerkiksi Itiksessä keskustan läpi mentäessä tai jossain Herttikan metroaseman seudulla tai Käpylän aseman seudulla, mutta ei sellaista keskusilmiötä voi minne tahansa heittää. Useissa kohdin bulevardialueet ovat kapeita yhden tontin kaistaleita. Niihin ei kaupungin tekeminen ole helppoa.

Eivät meillä bulevardit ole vailla esikuvia. Eliel Saarinen, Elsi Borg ja Oiva Kallio jo aikoinaan hahmottelivat Töölönlahden bulevardeja. Tuossa olisi hyvin kasautunut.

Pentin pikalaskelma

Laskin siis näitä potentiaalisia alueita ja arvioin niille mahtuvan asukasluvun määrää. Laskin kerrosalasta 80 % asunnoille. Kivijalkoihin sijoitin tavoitteiden mukaisesti maksimimäärän toimintaa.  Sain kivijalkoihin 4 % kokonaiskerrosalasta. Asuntokerrosalana per asukas käytin 40 k-m2. Se on alle Helsingin keskiarvon 42 k-m2 per asukas. Aluetehokkuutta iteroin hieman eri tasoilla ja sovelsin tasoa ea= 0,7. Korttelitehokkuus tässä keskiarvotarkastelussa noussee tasolle ek=1,0  ja tonttitehokkuus noussee tasolle et= 1,2. Tämä on siis keskiarvoa. Jossain on korkeampaa, joissain matalampaa. Huimaa! Näillä eväillä laskettuna bulevardinvarren alueellinen asukastiheys nousee hyvin korkeaksi. Minun pikalaskelmassani tiheydeksi tuli 14000 asukasta per km2. Missä olisi tuollaisia tiheyksiä? Niitä on Etu-Töölö, Kruununhaka, Katajanokka, Kamppi, Alppiharju ja Linjat. Kelvannevat kantakaupungiksi! Tosin Torkkelinmäessä ja Punavuoressa päästään vielä suurempiin asukastiheyksiin. Noilla huipputiheyden alueilla asuu yli 20000 asukasta neliökilometrillä. Se on sama tiheys kuin Pariisin 4. Arondissement tai Manhattanin Greenwich Village.

Kuvassa esiintyy Helsingin alueiden vuoden 2014 asukas- ja työpaikkatiheyksiä. Kuvaan on piirretty minun tässä laskelmassa käyttämäni bulevardien keskimääräinen asukas ja työpaikkatiheys. Se on huiman korkea. Se on todella ”kantakaupunkia” bulevardien varrella.

Pikalaskelma lupaa bulevardeille 40000-50000 asukasta

Minun pikalaskelmassani (tämä on vain dementian torjuntaa ja harrastelua, siinä saattaa olla ratkaisevia väärinkäsityksiä) on käytetty valkoisen nuolipylvään mukaista asukastiheyttä bulevardeilla. Se on niinkin huima kuin 14000 asukasta alueneliökilometrillä. Sillä tavoin laskien kaikkien esitettyjen bulevardien yhteinen asukasluku huitelee tasolla 60000. Tämän luvun saavuttaminen on erittäin suurten ponnistusten ja investointien takana. Pikemminkin uskoisin kaikkien bulevardien yhteenlasketun asukasluvun, silloin kun ne kaikki oletetaan tehdyiksi eli vuonna 2050 olevan 40000 asukasta. Ne eivät siis ole ratkaisu Helsingin kasautumisteoreetikoille. Mutta niissä on muuta hyvää!

Tässä kuvassa on esitettu minun pikalaskelmani tulokset bulevardeille mahdollisesti mahtuvista asukkaista. Nyt saattaa sitten kysyä itseltään: kannattaako niitä harkita ja suunnitella?

Kuolemansyntiin viittaava johtopäätös

Nyt sitten jos uskoisi noita omia laskelmiaan ja sitten joku kysyisi kannattaako niitä ajatella toteutettavaksi? Minun vastaukseni on ilman muuta KYLLÄ. Ohjelmani on tosin hieman nykysuuntauksesta modifioitu.  Tarjoilenpa tässä eräitä ajattelun sääntöjä. Jos joku haluaa tietää mitä tarkoitan niin konsultoin ilmaiseksi. Tässä:

■       Keskuspuistoon ei kosketa, jos hipaistaan niin korvataan parannetulla melusuojauksella ja/tai korvaavilla viheralueilla muualla

■       Hämeenlinnan väylän länsipuolella on hyvä täydentää nykyistä rakennetta

■       kaikilla sisääntuloteillä Kehä I sisäpuolella toteutetaan bulevardiuudistus:

■       nopeudet lasketaan 60 km/h

■       liittymätyyppejä tarkastellaan, osa muutetaan tasoliittymiksi

■       erinäisten Kehä I eritasoliittymien tyyppi muutetaan, ennen kaikkea Tuusulantien liittymä ja Hämeenlinnan väylän liittymä ja liittymän pinta-alaa supistetaan paralelliväylämuutoksin.

■       bussipysäkit ja bussikaistat uudistetaan supistettujen liittymäalueiden sallimissa puitteissa

■       kevyen liikenteen yhteydet pitkin ja poikin uudistetaan

■       varaudutaan mahdollisiin raitioteihin

■       Kehä I kytketään bulevardiuudistukseen, Kehä rakennetaan osin viaduktille ja varustetaan ”meluputkella”

■       bulevardikatujen varren kaavoitusta kehitellään yleisesti

■       bulevardirakentaminen aloitetaan Vihdintiellä ja Laajasalontiellä, muissa kohteissa toteutetaan bulevardien liikenteellistä uudistusta yhteistyössä valtion kanssa

■      sitten  kun on ensin näissä harjoittelukohteissa hyvin opeteltu ymmärtämään ympäristövaikutuksia, markkinoita ja raideliikenteen yleisiä kehitysresursseja - ryhdytään tositoimiin muuallakin.

Siinä huristellaan putkessa pitkin Kehä ykköstä vuonna 2050. Minun vanhimmat lastenlapseni siirtyvät silloin eläkkeelle ja minun lastenlastenlapseni lähestyvät uhkaavasti neljääkymppiä. Bulevardin varrella skeittaillaan.