Vanhat grafiikan maestrot – opastusta etsimässä?

Vanhat maestrot olivat asialla kun marssimme Ola Laihon, Esa Piirosen ja Eko Miettisen kanssa HSL:n eli Helsingin Seudun Liikenteen pääkonttorille - tuttuun Salosen Jaskan piirtämään Pasilan taloon. Talo on sisältä erittäin sympaattinen ja virastotalolaatikoksi Pasilan parhaimpia. Astuimme suureen neuvotteluhuoneeseen. Voi, suorastaan herkistyn kun ajattelen niitä monia neuvotteluita, joihin olen tuossa salissa saanut osallistua. Nyt meitä emännöi iloisena Suvi Rihtniemi, HSL:n toimitusjohtaja. Toisena emäntänä on Mari Flink, HSL:n viestintä- ja markkinointijohtaja, hänkin oli iloinen. Tilaisuutta olivat vielä isännöimässä markkinointi- ja palvelumuotoilupäällikkö Jarno Ekström sekä Helsingin kaupungin liikennelaitoksen yksikön johtaja Artturi Lähdetie. Artturi oli hieman kiireinen. Kun Esa Piironen oli latonut pöydälle vinon pinon raportteja, jotka heidän toimistonsa G4 oli tuottanut 70-luvun alusta lähtien, kokous oli valmis alkamaan.  Mistä oli kysymys? Miksi vanhat eläkeikäiset tekijämiehet tunkeutuvat kiireisten virkamiesten tehokasta työaikaa kuluttamaan?

Suunnittelutoimisto G4 oli neljän arkkitehdin yhteinen yritys huolehtia graafisen suunnittelun tasosta Suomessa ja nostaa se myös kansainvälisen avantgardismin huipulle. Helsingin liikennelaitoksen ja Helsingin metron tilaama vuosia kestänyt työkokonaisuus oli heidän ensimmäinen suuri ja kansainvälisesti tunnustettu teoksensa. Suunnittelutoimiston liikemerkki oli Juhani Pallasmaan suunnittelema. Muut mukana olleet Ola, Esa ja Eko olivat nyt Suvin luona vieraisilla unohdettua totuutta etsimässä.

Muutos mahdollinen?

Kaikella on syynsä. Vanhat tekijämiehet uskoivat voivansa vielä muuttaa käynnissä olevaa prosessia erityisesti metron opastusjärjestelmän suhteen. Heillä oli oma lehmänsä ojassa, vai olisiko se hieman meidän kaikkien lehmä? Nykyinen järjestelmä oli kansainvälisesti maineikas. Se oli julkaistu useissa alan näyttelyissä ja lehdissä. Nyt sitä oltiin remontoimassa huonoon suuntaan. Näin arvelivat vanhat maestrot ja toivoivat tilaisuutta vaikuttaa. Minä ajauduin puhemieheksi. Minulla ei sinänsä ollut tekemistä asian kanssa. Ei silloin vanhoina aikoina, eikä myöhemminkään. Mutta nyt sitten oli. Minä kun satuin olemaan ainoa tästä ukkoporukasta joka sai vielä kutsuja HSL:n Suvipäiville. Niillä päivillä ovat tarjolla kaikki keskustelukumppanit ja minähän olin käynyt heidän kimppuunsa tarkoituksella hankkia mahdollisuus kunnioittavaan vuoropuheluun ja jopa mielen kevennykseen vanhojen maestrojen ja nykyvaikuttajien välillä.

HKL:n uutiset kertovat muutoksesta näillä sanoilla: ”Opasteissa käytettävää kirjasinta vaihdetaan niin, että se tukee yhtenäisen matkaketjun tavoitetta koko Helsingin seudulla. Uusi opasteissa käytettävä typografia perustuu jatkossa Helsingin seudun liikenteen HSL:n käyttämään Gotham Rounded -fonttiin ja HSL:n ilmeen mukaisiin kuvasymboleihin eli piktogrammeihin.” Niinpä niin. Tästähän nyt onkin kysymys.

Onko siitä jo näin kauan? Ola Laiho näyttää 60-luvun lopulla piirtämiään piktogrammeja. Oliko silloin vielä höyryvetureita?  Kyllä, höyryveturin vetämänä pääsi kulkemaan pääradalla vielä toukokuussa 1970. Raitsikka näyttää jo nykyaikaiselta. Mutta mikä on tuo ratin näköinen? Taitaa olla jakkaran selkänoja? Ovatko nyt fossiilit asialla? Ennen aikaan oli nuoria vihaisia miehiä ja naisiakin. Nyt tuntuu että olisi vanhojen vihaisten miesten ja naisten kulta-aikaa.

HKL tilasi Suunnittelutoimisto G4:ltä tunnistettavuusoh­jelman 70-luvun alussa. Liikennelaitoksen lautakunta hyväksyi HKL:n liikemer­kin vuonna 1974. Sitten kehitettiin koko järjestelmää sisältäen raitiovaunu-, bussi-, metro- ja vesiliikenteen informaation - ajoneuvojen väritystä myöten. G4 oli jo vuodesta 1970 kehittänyt Helsingin metron opastus- ja informaatiojärjestelmää. Metro otettiin käyttöön vuonna 1982 HKL:n toimiessa käyttä­jäorganisaationa. G4 toimiston pääsuunnittelijoina näissä tehtävissä olivat nyt Suvin vieraina olevat Ola, Esa ja Eko.

Varsinaisesti minun sekaantumiseni tähän asiaan alkoi tämän vuoden huhtikuussa. Tapasin silloin lähes yllättäen Eko Miettisen toimistollamme. Edellisestä kerrasta oli varmaan 20 vuotta. Hän halusi kommentoida ja tarkentaa kirjassani annettua kuvausta Matinkylän suunnittelusta. Häntä oli myös haastateltu Rakennuslehden 50-vuotis juhlavideolle. Minäkin pääsin haastateltavaksi. Se tapahtui Kampin U-linjan tunneliasemalla, nykyisen aseman alla olevassa luolassa.

Tästä linkistä pääset Rakennuslehden videoon:

https://www.youtube.com/watch?v=vtqdhtC3yOU

Rakennuslehden ja rakentamisen viisi vuosikymmentä.

Länsimetro vaati opastejärjestelmän täydellistä uudistamista

Metrotunnelissa, juuri tuon videon teon yhteydessä katselin vanhoja opastenauhoja Hakaniemen asemalla.   Silloin kuulin oppaanani toimineelta liikennelaitoksen työntekijältä opastejärjestelmän uudistamisesta. Luonnollista se onkin, sillä Länsimetron vuoksi opastusjärjestelmä vaatii täydellisen uudistamisen. Tuleehan meillä systeemiin 8 uutta asemaa. Seuraava uudistus tai täydennys linjaverkkoon ja asemiin tapahtuu silloin kun Länsimetron jatkon 5 asemaa liitetään järjestelmään. Taas muuttuvat linjakartat ja liityntäliikennejärjestelmät opasteineen ja esitteineen ja aikatauluineen – ja paljon muuta. 

Esko ”Eko” Miettinen, arkkitehti, graafikko, mustan vyön judoka, työtoverini 70-luvulta, tuttavuutemme alkuaikoina lähiöajasta irti pyristelevän kompaktin kaupungin suunnittelija, Helsingin metron, Helsinki-Vantaan lentoaseman opastusjärjestelmien ja Pietarin ja sen alueen rautatieasemien kunnostus- ja muutostöiden suunnittelija.

Vanhat tekijät unohtuivat?

Tavattuani Eko Miettisen kerroin tästä metrotunnelivisiitistä ja arvelin uudistajien olleen yhteydessä vanhoihin tekijöihin.  Eivätpä olleet olleet. Tästäpä Eko äityi ja ryhtyi tutkimaan tilannetta.  Hän kierteli kuvaamassa kohteita ja löysi niin tyydytyksen aiheita kuin moitteen sijaa. Äidyin minäkin. Miten on mahdollista että tätä kansainvälisestikin tunnettua järjestelmää muutetaan ja kehitetään ottamatta yhteyttä alkuperäisiin tekijöihin? Kysymyksessä on teos, johon liittyy ilmiselvä tekijänoikeus.  

Liikennelaitosta oli johtanut jo pitkälti toistakymmentä vuotta ystäväni ja opetuslapseni Matti Lahdenranta. Kävin hänen kimppuunsa. Hän sanoi että jokainen yritys voi kehittää yrityskuvaansa haluamallaan tavalla. Yritys ei ole riippuvainen aiempien polvien grafiikasta, logoista tai sen semmoisesta rekvisiitasta. Havaitsin Matin olevan tässä asiassa täysin pragmaattinen, vaikka muuten olin ja olen aina arvostanut hänen kiinnostustaan taiteeseen ja vielä hänen empaattista johtamistaitoaan joka yhtyy ihailtavaan tietotaitoon. Tässä asiassa rupesi tökkimään. Täytyy vielä haastaa Mattia kun elokuvakerhossa tavataan.

Ilmiselvänä esimerkkinä tekijänoikeudesta piittaamattomuudesta

ovat Helsingin kaupungin liikennelaitoksen logoon tehdyt muutokset. Värikuvassa on nykyinen HKL-logo. Alakuvassa on G4 maestrojen vanha musta-valkea logo. Huomaatko eroja? Ne saattavat olla hienon hienoja.

Mikromuutokset fokuksessa

Esa Piirosen allekirjoittaman ja ryhmän yhdessä hyväksymän muistion mukaan opastusjärjestelmää ollaan heikentämässä luettavuuden ja ymmärrettävyyden suhteen. Esa kirjaa myös tärkeimmät heikennykset. Ne ovat:

■       Kirjasintyyppi (fontti) on muutettu kansanomaisemmaksi pyöristetyin kulmin, tekstin luettavuus on heikentynyt.

■       Ruotsinkielisen tekstin muutos laihaksi kirjasintyypiksi vesittää aiempaa järjestelmää.

■       Englannin kielen kursiivi heikentää luettavuutta entisestään.

■       Piktogrammien muutokset ovat tehneet opastejärjestelmästä epäjärjestelmän.

■       Metron punaoranssivalkoisten opastenauhojen hierarkiaa on muutettu. Aiemmin punaoranssiraidalla opastettiin metroon ja valkoisella raidalla ulos metrosta. Nyt tämä periaate on muutettu.

■       Huolella suunnitellusta opastusjärjestelmästä ollaan tekemässä epäjärjestelmää, jossa osa alkuperäisestä peruselementeistä on säilytetty, mutta suuri joukko perusosia ollaan liian lyhytnäköisesti vaihtamassa muka muodikkaammiksi ilman perustelua.

Kovaa tekstiä vanhoilta graafisen suunnittelun veteraaneilta

Detaljit ovat kuninkaita

Tilaisuus oli kuitenkin asiaan kuuluvan miellyttävä.  Suvi Rihtniemi ja Mari Flink olivat selvästikin arvostavan herkkiä vanhoja mestareita kuunnellessaan.  Nuoret vastuulliset miehet selvästikin hieman toppuuttelivat. He korostivat suurta kokonaisuutta ja kolmen eri järjestelmän integraation pakkoa ja niiden yhdistämisen vaikeutta. Oli HSL, oli VR ja oli METRO. Heiltä ei selvästikään ollut riittänyt aikaa eikä asiantuntemusta herkkiin yksityiskohtiin. Tai oliko niin että he sanoivat konsulttien tehneen nuo detaljimaailman ratkaisut? Vanhat maestrot ymmärsivät detaljien olevan kuninkaita. Nuorilta, tai heidän konsulteiltaan suuret kokonaisuudet olivat jättäneet varjoon detaljien kuninkuuden. Se on surullista.

Metro-opasteiden ”founding fathers” Esa Piironen, Eko Miettinen ja Ola Laiho tiukkoina näkemyksineen.

Ryhdyin hieman selvittelemään asioiden kulkua. No asiathan näyttivät kulkeneen aivan kuten ne nykyään kulkevat.  Kilpailuttaminen on ajan henki. Jatkuvuus tai luottamus tai jonkinlainen moraalinen tekijänoikeus tai ensiyön oikeus eivät ole voimassa. Kun kilpailutetaan ja pisteytetään, syntyy totuus ja oikeus. Kilpailusäännöstö pyrkii estämään korruptiota. Kilpailusäännöstö ei pyri turvaamaan tekijänoikeuksia tai suojaamaan idean luojien oikeuksia oman luomuksensa huolintaan. Joissakin tapauksissa lähestytään varkautta. Anastukset ovat jokapäiväisiä. Kaikki on jo tehty. Minkäs sille voi, että joutuu kopioimaan.

Asiat ovat kulkeneet laillisesti

Metron opastusjärjestelmän suunnittelu kilpailutettiin. Lopullisessa vertailussa oli mukana kolme konsulttia. Kaikkien hinta oli samoilla halsseilla eli noin 114000 euroa. Ammattitaidoissakaan ei ollut pisteytyksen mukaan eroja. Valituksi tuli huhtikuussa 2015 Ramboll Finland Oy alikonsulttinaan suunnittelutoimisto Roban Konna.  Konnat kirjoittavat nettisivuillaan heiltä löytyvän ”strategisen suunnittelun velhot, ammattitaitoiset toteuttajat sekä luovat nerot”. (Tuo on hauskaa!) Myöhemmin toimeksiantoa laajennettiin virkamiespäätöksin niin että suunnittelutyön hinnaksi tuli kaikkiaan noin 245000 euroa. Eihän tässä mitään. Asiat hoidettiin hyvin ja laillisesti. Olisihan jollain tarjoajalla ollut tilaisuus pyytää vanhoja maestroja neuvonantajiksi. Mutta eivät olleet älynneet. Minkäs tilaaja sille voi. Vai voiko?

Jäi kuitenkin ajatteluttamaan

Etteikö tuohon toimeksiantoon olisi voinut sisällyttää konsultointia alkuperäisen teoksen luojien kanssa? Etteikö sellainen lähestyminen ole perinteinen tapa aloittaa toisen tekemän teoksen kehittely? Muuten, jos luulette tämän opastusjutun olevan harvinainen poikkeus, niin erehdytte. Mutta ensi kerralla ja jatkossa tästä kaikesta voi aina ottaa opiksi.

Eko Miettinen esitelmöimässä ”pahan symboliksi” muodostuneesta Myllypuron aseman opasteesta. Seinäkello näyttää olevan kolme. Kokous on päättymässä. Kiitos Suvi, Mari ja Jarno että ehditte paikalle. Kiitosta eivät ansaitse paikalle lupautuneet, mutta pois jääneet remonttikonsulttien edustajat. Ehkä ”founding fathers” -kuuleminen olisi osoittanut elämässä hyödyllistä arvonantoa. Ehkä siitä olisi tullut myös rikka viisautta. Mutta ajan priorisointia tämä kaikki varmaan on! First things first!''

PS. Suvi ja Mari lähettelivät kiitokset tilaisuudesta vanhoille maestroille. Artturi lähetti tällaisen viestin ja kuvakin oli liitteessä. "Tiedoksesi, että HKL uudisti ilmeensä vuoden alusta, ja se muistuttaa ehkä vähän enemmän taas aiempaa mustavalkoista logoa."