Nytpä löytyi kirppikseltä tyrmäävä kesäkirja. Kirjan nimi
on ”Elopeltojen yli”. Se on painettu WSOY toimesta vuonna 1943. Oiva Paloheimon
runot kirjan lehdillä ovat sinänsä kauniita, mutta kirjan etulehdellä olleet
omistuskirjoitukset antavat tyrmäysiskun. Oiva Paloheimo on omakätisesti
omistanut kirjansa Kauko Käyhkölle Aunuksen maisemissa sotavuonna 1943 - näillä
sanoilla: ”Kauko Käyhkölle syd. ystävyydellä
saman komppanian mieheltä. Äänislinnassa Aunuksen Radiossa 7.11.43”. Toinen
kirjan lehdelle liimattu omistus on myöhemmiltä vuosilta. Siinä ovat
tyrmäystipat. Se on kirjoitettu 17.1.1970. Teksti on hieman seksistinen, jos et
kestä sellaista, sulje hetkeksi silmäsi. Omistuskirjoitus kuuluu: ”Mun illusion, sun pillusi on.” Kuka oli
Oiva Paloheimo?
Maurin makasiinista
löytyneessä Oiva Paloheimon teoksessa ”Elopeltojen yli” on kiinnostavia omistuskirjoituksia.
Molemmat kirjailijan signeeraamina.
Oiva Paloheimo syntyi vuonna 1910 Tampereella. Hän eli orpopoikana
ja maalaispoikana Vehoniemessä setänsä hoteissa, kunnes muutti Helsinkiin
opiskelemaan 30-luvun alussa. Opiskelut eivät aivan menneet putkeen ja hän oli
toimittajana mm. Mikkelissä. Vuonna 1934 hänen runojaan julkaistiin Mika
Waltarin toimittamassa runokokoelmassa ”Vaeltava laulaja”. Sodassa
hän oli rintamakirjeenvaihtajana ja päämajan tiedotuskeskuksessa sensorina yhdessä
Olavi Paavolaisen, Armas J. Pullan, Matti Kurjensaaren, Olof Enckellin ja
Sakari Pälsin kanssa. Siltä ajalta on tuo ensimmäinen omistuskirjoitus. Luepa
vaikkapa minun blogistani noista Mikkelin ajoista: http://penttimurole.blogspot.com/2014/12/olavi-paavolainen-takki-oikein-takki.html
Sodan jälkeen Paloheimo muutti Vesilahden pappilan
piharakennukseen ja asui siellä vuoteen 1953. Taitelijakoti paloi loppuvuonna 2018.
Vesilahti oli minullekin tuttu paikka. Siellä oli setäni Karjalasta tuoma
Karjalan Villa ja Tiiliputki Oy sekä hänen maatilansa. En siellä vieraillessani
tiennyt lähellä asuvasta kirjailijasta.
Toinen hajonnut avioliitto johti Oiva Paloheimon Oulunkylään.
Asuintalona oli aluksi Kirjailijaliiton omistuksessa ollut Larin-Kyöstin vanha
puutalo – nyt pois purettuna. Talossa asui myös kirjailijatar Essi Valta. Hän
kuulemma alkuvuosina, ennen uutta vaimoa pesi Paloheimon pyykit, silitti ja
siivosi, laittoi ruoat ja koetti muutenkin pitää kanssavuokralaistaan kurissa
ja herran nuhteessa. Paloheimo asui
Oulunkylässä kuolemaansa saakka 1973. Kolmas vaimo Sinikka kuoli 1969, joten
tuo toinen epäilyttävä omistuskirjoitus täytyy olla osoitettu aivan uudelle
ihastukselle.
Matti kirjoittaa isästään
Matti Paloheimo, Oivan poika, kirjoittaa vuonna 1990 Oulunkylä-seuran
lehteen isästään. Hän sanoo, ettei hänen kirjoituksensa sovellu tieteelliseen
tarkasteluun. Tämä blogi ei missään nimessä ole tieteellinen, joten tähän se
hyvin sopii siteerattavaksi. Matti Paloheimo kirjoittaa: ”Tyypillistä isälleni
oli, että hän tykkäsi aivan nuorista kuvataiteilijoista ja kirjailijoista,
jotka olivat vasta tuloillaan. Monet 50-luvulla aloitelleet kävivät isäni luona
tarinoimassa ja ryypiskelemässä. Eräs, joka kävi usein jääkaapilla kaljaa hakemassa,
kun minä täällä asustelin, oli Pentti Saarikoski. Toinen, joka kirjailijauransa
alussa viihtyi Oivan luona, oli Hannu Salama, usein pitkiäkin aikoja, niin että
välillä sai potkiskella häntä ulos. Salama tuli vähän väkivaltaiseksikin
saatuaan viinaa, niin että isä pani hänet porttikieltoon. Ei sopinut tulla
pariin viikkoon, mutta sitten taas olivat ovet auki.”
Kolmannesta avioliitosta Matti, toisen avioliiton poika
ja kirjailija itsekin, kirjoittaa: ”Kolmas liitto oli sellainen
strindbergiläinen avioliittohelvetti jossakin mielessä, mutta sitten ihan
onnellinenkin toisessa mielessä, kuten aika useat avioliitot ovat. Välillä meni
ihan hyvin ja välillä ei tahtonut mennä ollenkaan.” Hän myös mainitsee isänsä
loppuvuosien teokset: ”50-luvulla ilmestyi jotakuinkin kirja joka vuosi ja
Oulunkylä-vuosina ihan merkittäviä teoksia, joista kannattaa nostaa esiin
“Patarouva”-romaani vuodelta 1956, kepeähkö, ranskalaistyylinen teos ja sitten
aika kunnianhimoisen avioliittoromaanin “Ei puu yksin pala” vuodelta 1958. Myös
aforismikokoelma “Oivalluksia” vuodelta 1959 ja novellikokoelma “Salonki”
vuodelta 1961. Viimeisin oli runokokoelma “Palaa ne linnut vielä” vuodelta
1962.” Mainittakoon vielä hänen tunnetuin teoksensa lastenkirja ”Tirlittan”
vuodelta 1953.
Nämä viisi Oiva Paloheimon sitaattia kolahtivat:
"Kaikista olennoista on sielu traagillisin ja
yksinäisin. Se ei voi odottaa edes kuolemaa vapauttajaksensa."
”Ainoa etu, minkä julkisesta keskustelusta voi saada, on
suunvuoro."
”Sano minulle mikä on totuus, niin sanon sinulle: HÖLMÖ!”
”Jos usko alkaa siirrellä vuoria, niin olemme hukassa.”
”Sapelisota on järjetöntä vihaa, mutta ohjussota ilman
vihaa on vieläkin järjettömämpää.”
Piru itse ja Gutenberg
Minä aion kirjoittaa nyt vain kesäkirjalöydöstä. Sen
löysi Laura Honkasalo Perniön Maurin Makasiinista. Mauria ei enää ole, hän
poistui taivaallisille kirpputoreille viime vuonna. Paikalla on nyt uusi
omistaja, mutta Maurin henki elää. Myös kahvila naapurissa tarjoilee ihania
leivonnaisia.
Kesäkirjalöydössä on runoja sota-ajalta. Sota ei
kuitenkaan tunkeudu läpi monessakaan runossa. Minua jäi kiinnostamaan runo Saatanasta
ja Gutenbergista. Runo on nimeltään ”LEGENDA PIRUSTA JA JOHANN GUTENBERGISTA”. Paloheimo
oli keksinyt Saatanan kirjapainotaidon kehittämisen taustavoimaksi ja
alkuunpanijaksi. Se sopii myös meidän aikaamme. Nyt meillä on tekoäly, jonka
tutkijat muuten arvioivat suurimmaksi maailmanlopun uhaksi. Olisiko sekin
itsensä Saatanan manipuloima juttu? Jos muuten maailmanlopun uhat kiinnostavat
klikkaa tuohon: http://penttimurole.blogspot.com/2018/02/maailmanloppu-ja-bang-nyt-on-kylla.html
tai http://penttimurole.blogspot.com/2017/12/tekoaly-siinapa-paivan-mantra.html
Siteeraan nyt muutamaa säettä Paloheimon
Gutenberg-runosta.
Tuhatneljäsataaluvulla,
siinä puolivälissä melkein,
Piru käyskeli laaksoissa Saksanmaan
kuin ainakin aivoin selkein.
Teki valppaan huomioita hän
ja totesi monta kertaa, miten kauniita teot on
Jumalan,
niitä Saatanan töihin jos vertaa.
- - -
Tätä kaikkea kovasti pohtien
Piru matkusti, tutki ja mietti.
Hän haastatteli piispoja,
yökausia kirkoissa vietti.
Hyvän salaisuutta hän tutkaili
ja sen yksinkertaisuutta:
Miten voi kuva neitsyen
noin säteillä Jumaluutta?
-Miten olisi, Piru haaveksi,
jos keksisi juonen alun,
joka ihmisen sieluun istuttais
esimerkiksi – tiedonhalun.
Se se viettelis ihmisen tutkimaan
tätä kaikkea rihkamaansa
ei ehtisi silloin paljoakaan
hän kuunnella Jumalaansa.
Ja oikein hyvä tulisi,
jos ihmisen järki lyhä
myös alkaisi hurskaassti tutkia,
mik’ on itse Jumalan pyhä,
ja mikä on sielu ihmisen
ja onko sielua lainkaan.
Tämä tutkimus ihmisen harhaan veis,
mut ei totuuteen lähimainkaan.
Piru niin tuli Mainzin kaupunkiin
käsityöläispiitreissä kulkein.
Hänen aivokopassaan hahmottui
jo suunnitelmansa julkein,
millä voisi sieluja saalistaa,
Pyhän hengen tuhota perin.
Niin eräänä torstaipäivänä hän
tapaa Johann Gutenbergin.
Tämä suurta P-tä juur kaiversi
ylen leveään puiseen tauluun.
Hän painoasua laitteli
erään lyyrikkomunkin lauluun.
Piru katseli puuhaa mietteissään
ja partansa tupsua puri.
Ihan vilpittömästi varmaankin
hän ihmisen tyhmyyttä suri.
--
Piru alkoi tyynesti selittää,
kuten tavallistakin seikkaa:
-Mitä intoilet turhaa, miksi et
joka kirjainta erilleen leikkaa.
Niitä sitten ois mukava järjestää
ja lisätä mielin määrin.
Esimerkiksi Englanti palkitseis
tämän konstin arvolla päärin.
-
Täten alkoi se sivistys, valistus
ja se hyvän ja pahan kina.
Joka ainoa näppärä pännämies
nyt on moukkien tuomarina.
Tuli propaganda ja mainostus,
poliitikkojen kirjoitelmat,
tuli sanomalehdet ja kirjallisuus,
tuli tällaiset runoelmat.
Siinäpä se oli. Piru oli kaiken takana. Ihmisen tiedonhalu
valjastettiin paholaisen toivomalla tavalla. Herran huoneet ammottavat
tyhjillään. Ihmiset ryhtyivät tutkimaan rihkamaansa. Tekoälyn maailmassa kaikki
kuitenkin muuttuu. On tulossa uusi jumaluus. Singulariteetti uhkaa meitä. Olisiko
siinäkin Pirulla sormensa pelissä? Vai onko sittenkin Piru tekemässä
erehdyksen? Onko Pyrrhoksen voitto tuhota keinoaivojen avulla ihmisen sielu ja tahto,
sillä sielutonta konetta ei voi enää jallittaa. Silloin Piru ja Jumala jäävät
molemmat työttömiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti