Italialaiset häät ja tunnelissa takapakkia

Minun piti kertoa italialaisista häistä, olenhan juuri ollut siellä ihanan sukulaiseni hääseremoniassa. Se on siis rästissä. Minun piti myös jatkaa aiheesta keskustatunneli, mutta demarit ikään kuin katkaisivat keskustelun tekemällä valtuustoryhmässään kielteisen tunnelipäätöksen. Tästäpä Helsingin pormestarit ryhtyivät toisiaan nokittelemaan. Ehkä nokittelulle oli luotu jo pohjaa sillä, että hankkeen valmistelu oli nostettu itsensä pormestari Jan Vapaavuoren rooteliin.

Unessa italialaishäät ja huimaa takaperinajoa

Varmaankin nämä kaksi asiaa sekoittuivat päässäni jonkinlaiseksi vyyhdeksi, josta sitten purkautui tämän kaltainen uni: Olin poikani Jussin kanssa jossain tuntemattomassa paikassa ulkomailla menossa häihin. Jätimme naiset hotelliin ja lähdimme autolla tutustumaan kaupunkiin. Ajelimme hieman italialaista kaupunkikuvaa muistuttavassa ympäristössä. Siinä kruisaillessa katsoin kelloa ja mieleeni tuli hääseremonioiden alkaminen. Meillä oli vain tunti aikaa. Kello oli tietysti suomalaisajassa ja aikaa oli todellisuudessa kaksi tuntia. Kuljettaja oli aluksi sisarenpoikani Francesco, mutta sitten kuljettaja vaihtui yllättäen äskettäin manalle menneeseen ystävääni Matti Maliin. Hän oli tunnettu autotaituri. Hän totesi, että nyt on kiire lauttarantaan. Kääntämättä autoa hän kiihdytti autonsa huimaan vauhtiin, mutta ajoi peruuttaen takaperin läpi kapeiden katujen. Pidin kahvasta kiinni ja pelkäsin. Naapuriautoilijat tööttäilivät. Kehotuksistani huolimatta hän jatkoi matkaa huimalla vauhdilla takapakkia. Totesi vielä ajon huumassa, ettei ollut pitkään aikaan ajanutkaan autoa, kun kortti oli viety ikääntymisen vuoksi. Vihdoin saavuimme kokonaisina lauttarantaan. Lautat eivät kulkeneet sunnuntaisin. Katastrofi, emme pääse häihin. Rannassa oli kuitenkin pieni ruostunut yhden auton lautta. Kelloni putosi tielle ennen lauttaa. Ramppi nousi ja matkamme vastarannalle alkoi. Uni päättyi. Tarkistin herättyäni, onko kello vielä tallella. Ranteessa oli.

Niin, mistä nyt oli kysymys? Oli tietysti kysymys kahdesta asiasta. Oli ensinnäkin kysymys siitä, että olimme juuri olleet Jussin kanssa italialaisissa häissä, joista emme suinkaan myöhästyneet, ja siitä että Helsingin demarit olivat juuri päättäneet hylätä keskustatunnelin, odottamatta tarkempia selvityksiä, lähtivät ajamaan takapakkia viitoitetulla tiellä. Siitäpä nyt jutun juurta.

Italiassa ollaan roomalaiskatolisia

Katoliseen kirkkoon kuuluu 76 % kansasta, muita kristittyjä on noin 7 %, ateisteja on 8 %, agnostikkoja 5 % ja muslimeita 4 %. Jokin toinen tutkimus sanoo jumalaan uskovia olevan 75 % kansasta, johonkin muuhun korkeampaan henkeen uskoo 16 % ja 9 % ei usko mihinkään korkeampaan voimaan. Etelä-Italiassa uskonnottomia on 11 % ja Pohjois-Italiassa 29 %. Naiset ovat uskontoon taipuvia sillä 80 % naisista ja 69 % miehistä sanoo olevansa katolisia. Nuorista katolisia on 68 % ja vanhoista 80 %. Kirkossa tai muissa temppeleissä käy 29 % kansasta. Nyt ryhtyy sitten miettimään, miten asiat ovat Suomessa. Meillä 33 % uskoo jumalaan, 42 % uskoo johonkin muuhun korkeampaan voimaan ja 22 % ei usko tällaisten voimien olemassaoloon. Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu 70 % kansasta, 2 % on muita kristittyjä. Muslimeita maassa on 3 % väestöstä. Uskontokuntiin kuulumattomia lienee noin 25 %. Kirkossakäynti on vähäistä. Joku tilasto väittää säännöllisesti (kerran kuussa) kirkossa käyvien määräksi vain 6 % Suomen kansasta ja säännöllisesti kirkossa käyviksi vain joka sadannen suomalaisen.

  

Halusin oikein tarkistaa italialaisilta sukulaisiltani tuota Jumalaan uskomista. Kyllä he vakuuttavat, että näin se on, 75 % kansasta uskoo Jumalaan. Meillä enkeleihin tai muihin hyviksiin uskovat ovat enemmistönä Jumalaan uskoviin verrattuna. En sitten tiedä paljonko on yksisarvisiin uskovia. Suomessa neljännes väestä ei usko mihinkään korkeampaan voimaan. Italiassa uskon puutteessa on vain 10 % kansasta.

Häät Canzossa

Millaiset sitten ovat katoliset häät. Ei ole varmaankaan stereotypiaa. Meidän häämme Canzon kirkossa kestivät tunnin ja vartin. Ne vietettiin pitkän kaavan mukaan. Paikalla oli paljon nuorta väkeä, pariskunnan ystäviä. Kaikki häävieraat olivat pukeutuneita viimeisen päälle, ei kuitenkaan kukaan shakettiin. Kirkossa pidetty seremonia kaikkine käänteineen oli virsineen, rukouksineen, kaikkineen painettu jokaiselle jaettuun kirjaseen. Sulhasen sukulaiset olivat uskonnollista väkeä, he osasivat nuorisoa myöten kaikki virret ja rukoukset ulkoa. Meidän puolemme, morsiamen puoli, näytti taas kuuluvan siihen agnostikkojen tai suorastaan pakanoiden joukkoon – olimme tuppisuina. Kirkon menoissa useat nuoret esittivät pikkusaarnastuolista omat tervehdyksensä hääparille. Se on tapana. Kiva tapa. Sellaista tapaa meillä ei ole. Pitkän seremonian vuoksi morsiusparilla oli istuimet papin edessä. Sulhasella oli varmaan taskussaan pieni rautaesine pahojen henkien karkottamiseksi. Morsiamen taas kuuluisi tehdä pieni repeämä huntuunsa, se vastaanottaisi hyvää onnea. Sen Giulia oli varmaan tehnyt. Tosin en tarkistanut asiaa. Hääseremonian päätteeksi osa häävieraista otti osaa ehtoolliseen papin jakaessa ehtoollisleipiä. Pidän seremonioista. Pitkistäkin. Pidin tästäkin, vaikka jouduin vahtimaan oman suvun italialaisia nuoria, heillä käteen kiinni kasvanut kännykkä tuppasi aukeamaan kesken kirkonmenojen. Mikähän siellä oli menossa? Kavereiden viestit tai oliko Minecraft tai Fortnite? Tuttua täälläkin.

Tässä on muutama kuva italialaisista häistä. Ensimmäisessä kuvassa on riisiä ilmassa. Toisessa kuvassa morsian istuu rennosti kuuntelemassa appiukkonsa puhetta. Appiukko puhuu punainen myssy päässä ja tuolilla seisten. Taustajoukot huutelevat kannustushuutoja. Kolmas kuva kertoo kirkon kauneudesta. Kuten huomaatte, kysymyksessä olivat seurapiirihäät. Se ei menoa haitannut. Viiniä kului ja sikarit sauhusivat. Kukaan ei puhunut talousongelmista eikä omista ongelmistaan. Kaikki iloitsivat.

Tämä on hullu blogi. Miksi tässä kirjoitetaan häistä Italiassa ja päätöksenteosta Helsingissä? Ei kai niillä ole mitään tekemistä keskenään? No, ei todellakaan, mutta sehän oli tuo uni. Unessa ne asiat vyyhteytyivät. Helsingissä asiat ovat hyvin, mutta Italiassa asiat tökkivät. Kirjoitin joskus blogin Italiasta vettä korvassa: http://penttimurole.blogspot.com/2013/06/italia-vetta-korvassa.html . Italian peikkoina eivät ole populistien väitteiden mukaan EU tai yhteinen valuutta. Kysyin asiaa italialaiselta ekonomistilta, morsiamen isältä, sisarenpojaltani Francescolta. Lyhyesti otsikoita luetellen syinä Italian huonoon tilanteeseen ovat:

·        Huono yritysten tuottavuus johtuen liian pienestä yrityskoosta, vähäisestä panostuksesta tuotekehitykseen ja tutkimukseen sekä perhe-managementista.

·        Puutteellinen ja tehoton opetusjärjestelmä, joka ei vastaa tietopohjaisen yhteiskuntakehityksen vaatimuksiin.

·        Julkisen hallinnon raskaus, byrokratia ja siviililainsäädännön jälkeenjääneisyys.

·        Korkea valtionvelka jonka koronmaksu leikkaa investointeja infrastruktuuriin ja muihin kasvua stimuloiviin kohteisiin.

Ajettiinko päätöksenteossa takapakkia?

Ehdotus maanalaisesta kokoojakadusta syntyi rakennusfirman ja konsulttitoimiston tekemästä ehdotuksesta vuonna 2017. Siihen saakka kaupunki oli sitoutunut jo vuosia sitten tehtyyn keskustatunneliin. Vanhalla suunnitelmalla on ollut asemakaavan kautta vaikutuksia aivan viimeaikaisiin hankkeisiin. Ovathan Oodi-kirjaston valtaisat teräsrakenteet juuri varautumista tähän tunneliin, jonka joutuminen makulatuuriin oli jo selvää silloin kun rataleikkaukseen rakennettiin Baana. Nyt tehtiin tunnelin suhteen uusi aloitus. Vaikuttaa siltä, että pormestarimme innostui hänelle esitetystä satamat keskustatunneliin yhdistävästä ratkaisusta. Tunnelille keksittiin sitten irvokkaanhauska nimi: ”maanalainen kokoojakatu”. Helsingin katutilaohjeessa pääkadun jälkeen järein katutyyppi on ”alueellinen kokoojakatu”. Se on määritelty näin: ”Alueellinen kokoojakatu on kaupungin osa-alueen sisäistä liikennettä ja alueen yhteyksiä päätieverkkoon palveleva katu, jolta pitkämatkainen liikenne pyritään poistamaan ja jonka nopeusrajoitus on yleensä 40 - 50 km/h.” Mitoitusajoneuvona alueelliselle kokoojakadulle on puoliperävaunullinen kuorma-auto. Ohjeissa sanotaan liittymät järjestettäviksi kanavoituina tai kiertoliittyminä. Tunnelikadussa ei siis kysymyksessä todellakaan ollut kokoojakatu. Nimi palveli mielikuvamarkkinointia. Se siitä.

  

Tässä nyt pohtimisen aihetta alkaa päälle: huoltotunnelin jatkaminen molemmista päistään, Pisaran uudelleen suunnittelu, vaihtoehtona Töölön metron hyvä optio ja sitten se ikuisuuskysymys: KÄVELYKESKUSTA.

Olen kirjoittanut useita blogeja kävelykeskustasta ja tunneleihin liittyvästä suunnittelusta:

http://penttimurole.blogspot.com/2017/05/pormestarin-keskustavisiot.html

http://penttimurole.blogspot.com/2017/04/keskustatunnelista-kavelykeskustaan.html

http://penttimurole.blogspot.com/2017/08/keskustatunneli-jalleen-fokuksessa.html

http://penttimurole.blogspot.com/2019/08/helsingin-kavelykeskusta-tunneleilla.html

http://penttimurole.blogspot.com/2019/09/kavelykeskustaan-tunnelin-kautta.html#comment-form

Viimeisimmässä blogissani kirjoitin näin: ”Hän (Katariina Baarman) piti huoltotunnelin kehittämiseen perustuvaa ratkaisua teknisesti mahdottomana ja paloturvallisuuden kannalta arveluttavana. Katariina on oikeassa, ratkaisu ei ole mikään helppo nakki, mutta entäs jos poliitikoilta ei heru tuota puoltatoista miljardia, mitä silloin eteen. No silloin eteen tulee juuri tuo huoltotunnelin kehittäminen.” No, nythän tässä tapahtui juuri näin. Kaikki tapahtui yllättäen, ennen kuin kaupunkiympäristölautakunta oli edes aloittanut asian käsittelyä. Sehän oli pöydällä. Konsultit olivat tehneet mielenkiintoisia selvityksiä. Oli tutkittu liikennettä ja oli piirrelty alustavia vaihtoehtojen kuvia, mutta oli myöskin otettu kantaa. Esittelijällä oli jo valmis esitys. Vaihtoehtoja tunnelin suhteen ja vaihtoehtoja kävelykeskustan suhteen ei suinkaan tuotu lautakuntaa pohdittavaksi, vaan haluttiin jatkosuunnitteluvaltuutusta nimenomaan raskaalle tunnelivaihtoehdolle. Se kun oli erityisesti pelastuslaitoksen puolen sivun lausuntoon vedoten ainoa oikea ja mahdollinen. (Anteeksi, ainahan tällaisessa blogikirjoittelussa täytyy hieman irvailla). Demareiden päätös oli yllättävä. Erityisesti se yllättää siksi että se oli niin yllättävä. Eihän tässä hankkeesta pitänyt päättää, piti päättää vain jatkosuunnittelusta. Jos nyt sanoisin olevani iloinen tästä hihapäätöksestä, saisin päälleni kollegoiden halveksunnan. En siis sano niin. Mutta sanon olevani iloinen siitä, että tällä päätöksellä estettiin väärin painotetun ja vain yhteen mahdollisuuteen ja ratkaisuun luottavan ratkaisun eteenpäin vieminen. Tämä ratkaisu ei ollut kypsä. Se ei ollut kypsä kävelykeskustan suhteen eikä se ollut kypsä tunnelin suhteen.

Nyt on edessä uudet haasteet. Niihin kuuluvat kävelykeskustan kehittäminen aivan uudella konseptilla, keskustan puolitekoisen huoltotunnelin kehittäminen, Pisaran uudelleen suunnittelu tai sitten viisaamman ratkaisun eli Töölön metron kehittäminen, Vesterbackan tunnelin tyrmääminen, mutta kuitenkin pitkän tähtäyksen visiona Tallinnan tunnelin vaikutusten ja tilavarausten selvittäminen yhdistettynä Lentorataan ja mahdolliseen rautatieterminaaliin lentoaseman pohjoispuolella. Että hommia ja investointeja kyllä riittää Jan Vapaavuoren toivomusten mukaan. Niitä minäkin toivon, mutta viisaasti harkittuina ja ajoitettuina.