Kun nuoret puhuvat vanhempiensa tyylistä – joko huvittuneina tai kateellisina - he puhuvat usein kasari-tyylistä tai kasari-musiikista. Minulle on aina tuottanut hahmotusvaikeuksia tuo tyylilaji. Oliko ”kasari”-ajassa jotain tyypillistä tai erityisen omaleimaista? No, joutuihan Kekkonen eroamaan vuonna 1981 ja Koivisto valittiin 1982. Suomettunut Suomi seurasi naapurimaiden tapahtumia ja kuunteli Juice Leskistä ja Badding Somerjokea:
1980 Afrosäkkärää ja pukeutumisen mukavuutta
Maikki: Muodissa oli aika paljon rentoutta: kuminauhavyötäröitä, hiljalleen väljentyviä jakkuja ja taas kerran etnisiä kuviokankaita. Vaikka muoti oli kovin komeaa ja muodollista, rinnalla kulki uuden kuntoiluhullutuksen ja bodytietoisuuden vaatimia monenmoisia ulkoilu ja verryttelyasuja, toinen toistaan näyttävämpiä ja yhtäkkiä myös katukäyttöisiä. Jokainen itseään kunnioittava kävi tietysti lomillaan laskettelemassa Lapissa (siis en minä). Kaikkia uusia treenivillityksiä piti kokeilla kaalinkeittodietin ohella. Kokeilin mm Kanadan ilmavoimien treeniä, vatsatanssia ja lentopalloa, joka tosin jäi yhteen kertaan, kun heti ensimmäisellä kerralla murtui sormi.
Mukavat verkkarit tulivat kuntoiluinnostuksen ja ”bodytietoisuuden” myötä osaksi pukeutumista
1984 Olkatoppaukset – aluspaidassakin
Maikki: Jakkupukutyyli oli kovaa vauhtia nousemassa työ- ja juhlapukeutumiseen, pitkälti Dallas-sarjan ansiosta. Hameet lyhenivät ja hartiat levenivät barokkimaisen muhkeiksi, väritkin olivat
usein rohkeita ja kuvioinnit yliampuvia. Olkatoppauksia, olkatoppauksia - kaikkialla. Kyllä, jopa collegeasuissa. 80-luvun vaatteissa saattoi olla kolmetkin olkatoppaukset päällekkäin; aluspaidassa, puserossa ja jakussa ja sitten tietysti takissa oikein ekstramuhkeat. Hartioita korosti toppausten lisäksi vielä syvät laskokset.
1980-luvun alun olkatoppaukset olivat aluspaidassa, puserossa ja jakussa, jopa urheiluasuissa. Siinä oli kai jonkinlaista ”ryhdistäytymistä” 70-luvun aateryöpyn ja taistolaisuuden ajoista.
Pikkuhiljaa alkoi kasarimuoti kaventua ja linjat yksinkertaistua. Tutustuminen värianalyysisysteemiin toi värikarttaani heleämpiäkin värejä, viihdyin hailakan oranssin vivahteissa. Väljät vaatteet tuli kavennettua useaan otteeseen kunnes viimein tulikin ”tupakkakukkaro”. Yksinkertaisuudessaan nämä vaatteet palvelivat vuosia.
Marimekko oli raitapaitakaudessa, linkin takana oleva YLE:n Elävän arkiston video kertoo Annika Pihan raitapaidoista:
1980-luku elämässä ja arkkitehtuurissa
Kirjoitin firman esitteeseen vuonna 1985 näin kovaa tekstiä ajan kuvasta:
Testataan 80-luvun poliitikkoja
”Yhteiskuntasuunnittelun tunnelmat lienevät nyt vuonna 1985 hieman sekavat. Ei voida olla täysin varmoja siitä, mihin nyt ollaan menossa, eikä oikein siitäkään, mistä ollaan tulossa. Poliittiset puolueet ovat unohtaneet ihanteellisuuden ja pitkän aikavälin yhteiskunnallisen tavoitteenasettelun. Politiikka ei ole policy - orientoitunutta, vaan politiikka - orientoitunutta. Poliittinen konsensus on edesauttanut ajattelun lopettamisen yhteisymmärrykseen. Poliittisessa kentässä on kuitenkin hieman yhteiskuntaan ja erityisesti ympäristökysymyksiin kohdistuvaa uutta vireyttä, johtuen vihreiden ym. liikkeiden aktiivisesta vaikutuksesta. Kaikki haluavat nyt parantaa ympäristöä. Puuttuu kuitenkin tieto ja keinot. Asioita hoidetaan yhden asian liikkeillä: savupiipusta puhutaan - pakokaasut unohtuvat!”
Testataan 80-luvun suunnittelijoita
”Suunnittelijakunnassa blokkiutuminen ryhmäkuntiin on edelleen ajan henki. Ihmiset - etuoikeutetut suunnittelijat ja päättäjät - eivät jaksa ylittää rajoja. Se vaatii varmaan liikaa opiskelua, työtä, perehtymistä ja sehän on jo tehty peruskoulussa ja yliopistossa. Uutta ei kannata oppia elintasoyhteiskunnassa. Maamme suunnittelijakunnan ammattitaito on alamaissa. Ambitiotaso on nolla. Meitä on nyt tehtävään työmäärään nähden liikaa. Täytyy joko lomauttaa väkeä tai lisätä työntekoa. Kannatan jälkimmäistä vaihtoehtoa! Teknokraatit, arkkitehdit ja insinöörit harrastelevat yhteiskunnan rakenteen ja fyysisen kehityksen muotoilijoina. Heillä on jossain lievealueilla sosiologien tai yhteiskuntatieteilijöiden harrastelijoita. Yhteinen harrastus ei kuitenkaan yhdistä. Ei synny sellaista synergian ja tiedonhalun tiivistymää, joka nostaisi yhteiskuntasuunnittelun tasoa. Erityisen silmäänpistävää on ns. luovien yhdyskuntagurujen poissaolo, samoin kuin keskustelun ja debatin täydellinen puuttuminen.”
Minun osaltani 1980-luvun alkupuolen suunnittelu keskittyi vahvasti Devecon Oy:n toimintaan. Tuolloin tehtiin Ras Lanufin 40 000 asukkaan öljykaupunkia Libyaan ja sairaaloita Algeriaan ja Colomboon.
1980-luvun loppupuolen kotimaan suunnittelukohteista kävelykatujen suunnittelu nousee kiintoisaan asemaan. Joensuu, Kajaani ja Pietarsaari olivat ensimmäisiä harjoittelukohteita. Vain Pietarsaari pääsi tuolloin toteutukseen. Jyväskylän Kauppakatu ja Valkeakosken tori olivat tärkeä osa repertoaaria. Pääkaupunkiseudun rakentamismahdollisuudet, eli ”Ilaskiven raportti” oli vuosikymmenen lopun ”suuria juttuja”. Murolen henkilökohtainen tappio oli Haaganväylän kaatuminen ja ”Pasilan orren”, eli Hakamäentien valinta poikittaisen pääväylän suuntaukseksi. Myös Pasilan kaksoistorneissa kärsittiin tappio.
Arkkitehtuurista
Helsingin keskustakilpailu
Arkkitehtuurin kohteista voin ottaa esille vuonna 1986 pidetyn Helsingin keskustakilpailun. Siinä saatiin kolmen voittajan tasapeli. Professori Timo Penttilä, juryn jäsen, protestoi ankarasti tuomiota ja sen seurauksena syntynyttä keskustasuunnitelmaa. Hänen mielestään suunnitelma oli säälittävän heikko. Hän kirjoitti yleisönosastossa kolme vuotta kilpailun jälkeen: ”Kallis yritys on jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan, kun ylipormestarilta puuttuu aseman edellyttämä kulttuuritahto, kaupunkisuunnittelusta vastaava kaupunginjohtaja on vailla arkkitehtonista näkemystä ja hänen alaisensa viraston päällikkö elää siinä uskossa, että kaikki hyvä ja kaunis mitä ihmisten aikojen kuluessa rakentamista kaupungeista löytyy, on pykäläherrojen aikaansaannosta.”
Tuon kirjoituksen aikaan ylipormestarina oli Raimo Ilaskivi, apulaiskaupunginjohtajana Erkki Tuomioja ja virastopäällikkönä Lars Hedman.
Postmoderni suunnittelu ja juppikulttuuri
80-luvulla postmodernismi eli possuilu tuli arkkitehtuuriin ja kaupunkisuunnitteluun. Pikku-Huopalahdesta tuli Matti Visannin johdolla eräänlainen elämysarkkitehtuurin kehto – ei hullumpi muuten, näin jälkikäteen arvioituna. Ilmo Valjakka teki Yhtyneiden Kuvalehtien talon Pasilaan – se sai paljon myönteistä asennoitumista. Erkki Juva oli ylpeä ”kalvorakenteesta” lasikatossa. Edu Kairamo yritti sinnitellä possuilua vastaan Itäkeskuksen dynamiikalla. Oulun koulu tuotti seudulleen ”identiteettiä”. Reima Pietilä suunnitteli Tampereelle Metso-kirjaston ja Hervannan toimintakeskuksen. Monet konstruktivistiystävätkin antoivat possulle pikkusormen.
Seuraavan linkin takaa löytyvällä YLE Areenan videolla Reima Pietilä pohtii: ”Voidaanko Suomi pelastaa”. Hän tekee hieman varomattoman rinnastuksen moniulotteisen ajattelun ja monitasoisen liikenneverkon välille, muuten täyttä asiaa – nuori suunnittelija – kuuntele!
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/reima_pietila_uuden_arkkitehtuurin_guru_46251.html#media=46256
Kuuluiko elämyksellisyys juppikulttuuriin, siitä kertoo pikku video:
Liikenteestä
Helsingin metro eli juhlapäiväänsä 2.8.1982. Presidentti Koivisto, satojen kutsuvieraiden ohella, vihki metron käyttöönsä. Naapurikuntien edustajia ei paikalla nähty, eikä väitteiden mukaan oltu edes kutsuttu. Naapurikuntien kanssa kun ei metrosta päästy yhteisymmärrykseen. Tilaisuudessa apulaiskaupunginjohtaja Olavi Dahl kiitti kaikkia mukana olleita suuryrityksen pääosan saattamisesta loppuun. Hänen mukaansa työ oli vaativa, mutta se ei saanut julkisuudessa osakseen ansaitsemaansa arvonantoa. Metro oli Suomen historian suurin investointi. Metro tuotti vihkimisen jälkeen päättäjille päänvaivaa. Vaikka metro kulki, sen ympärillä oli suunnaton joukko epäselvyyksiä, epäiltyjä laittomuuksia ja jopa lahjussyytteitä. Vain viikko juhlallisten avajaisten jälkeen (9.8.1982) tuli ikävä yllätys. Metrotoimiston johtaja Unto Valtanen pidätettiin virastaan rikostutkimusten ajaksi. Pidätys tuli kaupunginhallituksen listoille oikeuskansleri Kai Korten toimesta. Hän epäili metrojohtajaa lahjusten vastaanottamisesta. YLE:n elävästä arkistosta löytyy laaja ja mielenkiintoinen dokumentti metron vaiheista, siinä myös Antti Talvitie esittää hauskan väitteensä, vapaasti: ”Kun maahan tunkee metroaseman kohdalla paljon rahaa pursuaa se rakennusoikeutena maan pinnalle – sehän on luonnon laki.”
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/helsingin_metro_valmistui_vuosien_vaannon_jalkeen_80554.html#media=162
96
Muuten autourheilu oli kova sana. Keke Rosberg vieraili eduskunnan puhemiehen luona 1982, klikkaa jos et usko:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomi_juhli_lehdiston_piikitteleman_keken_f1-mestaruutta_6630.html#media=6636
Lopuksi vielä 80-luvun auton täydellisyyttä hipova ohjaamo (Pentin mielipide):
96
Muuten autourheilu oli kova sana. Keke Rosberg vieraili eduskunnan puhemiehen luona 1982, klikkaa jos et usko:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti