Mikkeliin mänijöitä

Lentävän kalakukon kunniakas jälkeläinen liukuu kohti Mikkeliä. Olemme menossa Satamalahden arkkitehtikilpailun palkintojenjakoon. Ravintolavaunussa istuu iloinen joukko juhlan odotuksen tunnelmissa. Kilpailun tuomaristoa edustavat Eero Paloheimo ja Kristina Karlsson, kolmatta palkintoa odottaa Aaro Artto sekä kunniamainintaa odottavat Johanna Vuorinen ja kunniamaininnalle on menossa meidän jengimme Matti Jääskö, Jussi Murole ja allekirjoittanut. En ollut varsinaisesti lähdössä, sillä kunniamaininta harmitti. Jussi kuitenkin todisti minulle kunniamaininnan arvon. Hyvä, antaisihan tämä kilpailu mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla ”rahalla tehdyn” suunnitelman ja kilpailulla saavutetun suunnitelman tuloksia. 

Aikaero konsulttityönä tehtyyn Satamalahden suunnitelmaan, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi, oli vain 3 vuotta. Meidän tekemämme Visio 2009 hyväksyttiin valtuustossa 15.6.2009. Satamalahden kansainvälinen arkkitehtikilpailu julistettiin alkaneeksi 7.5.2012 ja julkistus tapahtui 25.4.2013.

Satamalahti visio 2009 laadittiin Eero Kaitaisen, Jorma Holopaisen ja Pertti Räsäsen valtakautena. Minulla oli kunnia olla projektijohtajana, pääsuunnittelijoina olivat Jussi Murole, Matti Jääskö, Anna Sirola ja Erkki Anttila. Valtuusto hyväksyi suunnitelman vuonna 2009.

Kysynkin: ehtikö maailma muuttua? Minun on pakko kaivaa tuo ”kellastunut” suunnitelma esiin ja tutkia sitä. Tämä sallittaneen, sillä onhan minullakin lukkarinrakkauteni.  Raportissa kirjoitettiin näin:

Mikä muuttuu

Elämme muutosta. Suomessa asuntokunnan koko pienenee. pian puolet asuntokunnista on ”yhden ihmisen perheitä”. Ikääntymisellä on tässä osansa - on myös arvoilla. Suomen ekologinen jalanjälki on maailman suurimpia. Ollaan tasoissa Kuwaitin ja muiden öljyemiirikuntien kanssa. Tiedämme, että hiilidioksidipäästöjä on leikattava niin radikaalisti, että keinot ovat vielä löytämättä. Rakennusten pitää muuttua, kaupankäynnin pitää muuttua – ne muuttuvat. Liikenteen päästöt edellyttävät kokonaan uudenlaista ajoneuvokantaa ja uusia polttoaineita.  Pienhiukkasista on tullut suuri terveysvaara kaupungin lapsille. Lapset ja nuoret ovat valinneet flickrin, myspacen, youtuben ja facebookin. Olemme itsekin siirtymässä tähän maailmaan. Teemme itsellemme ja heille kaupunkia. Myös mahdollisuuksia. Kohtaamisen mahdollisuuksia. Kaupungeissa myös monikulttuurisuus voi kukoistaa. Tässäkin haasteemme.

Millaista Satamalahtea haluamme?

Satamalahti ei kilpaile Mikkelin keskustan kanssa. Se on osa keskustaa. Haluamme vetovoimaa ja haluamme harmoniaa. Harmonia synnyttää elämisen kulttuuria. Yhdessäelämisen tunnetta. Tori on tällainen paikka Mikkelissä. Kirkkopuisto on ihmisille tärkeä. Satama on sitä ollut liikenteen ja kohtaamisen solmuna - työn ja toiminnan tyyssijana. Nyt haluamme luoda satamalle uuden tulevaisuuden. Asumisen paikkana, työn paikkana ja viihtymisen paikkana. Satamasta emme halua slummia tai tehokkuuden ylistystä. Haluamme siitä vanhan Mikkelin modernin uudelleensyntymisen. Mikkelin tulevaisuuden tekijän. Lähtökohdat ovat kiehtovat.  Historian täytyy voida muistuttaa itsestään. Historiaa on vanha katettu junalaituri, kylpylän puistikko, tullikamari, makasiinit, toiminta ja kulkeminen radan yli torilta satamaan, Rokkalanjoen suu, vanha järviyhteys Kaihunlahdelta Savilahdelle, veturitallit jne. Paljon muistettavia asioita ja paljon vastuuta.

Mikkelissä on sotien jälkeen paljon muuttunut, klikkaa tuohon melko raadolliseen purkamisajasta kertovaan videoon:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kamera_kiertaa_mikkelissa_1967_48587.html#media=48588

Nyt minulla on loistava tilaisuus tarkistaa menivätkö Mikkelin kaupungin rahat hukkaan tuossa edellisessä ”kestävän kehityksen” suunnitelmassa. Suoritan pientä vertailua.

Palkintojenjako alkaa

Tilaisuutta isännöivät hymyssä suin ja loistavasti englantia puhuen kaupunginjohtaja Kimmo Mikander ja kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen. Kansainvälisyydessä nämä miehet ovat kuin kotonaan. Eero Paloheimo pitää mukavan – kepeänvakavan  - esityksen ekologiasta kaupunkisuunnittelussa. Häntä huvittaa, että joku kilpailijoista oli antanut kansalaisille neuvoja oikeasta elämäntavasta.

Hieman ihmettelen kaupungin edustusta: siihen kuuluvat pätevää ja viehättävää naisenergiaa edustavat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Korhonen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen sekä vanha ystävä Arto Seppälä, mutta insinöörinä kysyn: missä on tekniikkajohto ja missä on Naistinki Oy:n johto – heillä on kai tehtävänään Satamalahden kehittäminen?

Timo Hintsanen ja Katarina Karlsson SAFA:n puolueettomina tuomareina esittelevät kilpailuehdotuksia. Eero P. hieman täydentää. Kuvallinen esitys jää epäselväksi koska kaupunginhallituksen nostalgisen kokoushuoneen pimennysverhoja ei saa eteen, ei saa nyt - eikä saanut ennen.

Tästä linkistä löydät palkintojenjaon: http://bambuser.com/node/3460274 

Palkinnot

1 palkinto: Arkkitehtitoimisto AJAK / Adalbert Aapola ja Jarkko Kettunen, tekijöitä 20.

2 palkinto: Dorte Mandrup Arkitekter ApS / Dorte Mandrup, tekijöitä 9

Jaettu 3 palkinto: Arcnovor / Kustaa Lehtonen, tekijöitä 1 sekä HOSPER Sweden Ab, Mandaworks Ab, tekijöitä ?

Lunastus: Arkkitehtityöhuone Artto, Palo, Rossi, Tikka / Aaro Artto, tekijöitä 3.

Kunniamaininta: Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy / Matti Jääskö, tekijöitä 6 sekä Kangas & Vuorinen Arkkitehdit Oy/ Johanna Vuorinen, tekijöitä 2.

Ajakin ykköspalkinnon voittanut rinnallaan meidän 2009 visiomme. Voittajassa on paljon sellaista herkkyyttä ja tekemisen iloa, jota me emme teknisen rationalismisn puitteissa saaneet esiin. Voittajassa on myös sellaisia piirteitä, joita emme halunneet esiin.

Ehdotukset esitellään

Palkitut astuvat estradille. Kukat ja kunniakirjat jaetaan. Ilmeisesti myös shekit yhteissummaltaan 220 000:- euroa. Kilpailun kokonaiskustannukset kaikkinainen ajankäyttö huomioiden lienevät luokassa puoli miljoonaa euroa.  (Ilman kilpailijoiden työpanosta, joka lienee varovaisesti arvioiden 25 000 työtuntia), Kaupunki saa Paloheimolta onnittelut loistavasti järjestetystä kilpailusta.

Silmäilen hienoa Satamalahden arvostelupöytäkirjaa. Uutta on selvästikin ekologinen tarkastelu ja ehdotusten – ikään kuin – vertailu. Vertailu on tehty EPEC Oy:n Ecocity  Evaluatorilla. Ensimmäisenä laatuaan vertailusta voi onnitella, mutta siinä on tietysti arvosteltavaa. Parempaa pitää syntyä. Outoa on esimerkiksi pääkaupunkiseudun matkatuotosten käyttö liikenteen CO2- päästöjä arvioitaessa. Outoa on myös oletus ajoneuvokannan lähes muuttumattomuudesta. Vuonna 2050 oletetaan hybridien ja sähköautojen osuudeksi vain 15 %. Outoa on myös se että kilpailijan ilmoittaessa jonkun alueen rakennuskannaksi passiivitalot tms. tämä otetaan lähtökohdaksi. Minusta tuollaisia olettamuksia tulisi käyttää kaikkien kilpailijoiden osalta samanlaisina. Samoin pitäisi arvioida palvelurakennusten ja asuntojen suhdetta.

Eero – ystäväni - arvioi ehdotuksia

Eero Paloheimo on henkilökohtaisesti arvostellut jatkoon selvinneet kilpailuehdotukset. Hän kirjoittaa: ”Kaupunki ei ole kone, jonka käyttöainetta ovat sen asukkaat. Kaupunki on pikemminkin elollinen olento, joka syö, elää arkeansa ja juhlaansa, ajattelee ja muistaa, tuntee ja suunnittelee tulevaisuuttaan, ahertaa ja ulostaa. Kaupunkiin kuuluvat kaikki ne alueet, jotka tekevät mahdolliseksi tämän elämän. Kaupunki ovat sen ihmiset. Tämä asenne näkyy parhaiden ehdotusten ratkaisuissa.” Eeron arvostelu täydentää miellyttävällä tavalla tavanomaista muodon antamisen arvostelua.

Resilient Mikkeli (2. palkinto) saa erityistä kiitosta ekologisista konsepteista. Artto – Palo – Rossin Hippodamusta (3. palkinto) kiitetään kaupunkirakenteesta ja liikenteestä. Liikennekaaviota sanottiin kilpailun parhaimmaksi. Se taisi olla kollega Kaartisen tekemä.  Mutta, mutta tuo valtatieliittymä!Neljä vuodenaikaa (3. palkinto) saa kehuja laajoista viheralueista ja ”kivoista jutuista”. Round here (3. palkinto) saa tunnareita veden päälle rakentuvista kortteleista ja moitteita suuresta kansirakenteesta tiedekeskuksen maisemilla. Myös ”vihreää lenkkiä” kiitellään. Vesireittejä (1. palkinto) ehdotusta kiitellään ”ilmeeltään ja tunnelmaltaan kerrassaan kiehtovasta” lähestymistavasta. Ehdotuksen erityisenä ansiona mainitaan selkeä ja innoittava materiaali uudenlaisen ruutukaava-ajatuksen esittelyssä. Ekologisesti kiitellään kanavaan liittyvää hulevesiajatusta, vesiputousta ja veden käsittelyä/puhdistusta.

Kameleontti – meidän ehdotuksemme (Kunniamaininta) - oli juryn mielestä komea, mutta liiankin loppuunviety. Rantoja oli liikaa muokattu. Ammattitaitoiseksi ja perusteelliseksi sanoivat – kiitos Matti. Mutta jotain siis puuttui.

Minua liikennesuunnittelijana sykähdytti Johanna Vuorisen Ohoi (kunniamaininta) – sehän oli juuri sitä mitä olin yrittänyt edellisen työn aikana ”myydä” kaupungille. Ei mennyt perille – ELY-keskus jyräsi – huolimatta Juhani Tervalan tuesta.  Ohoi oli juryn mielestä kaupunkirakenteeltaan oivallinen, mutkitteleva katu satamasta puhdistamoalueelle sai erityistä kiitosta. Ehdotus oli vain kunniamaininnan arvoinen. Huom! Liittymä oli ratkaistu rombisena ja kaupunkitilan käyttöä edistävänä. Kiitos Johanna. Tämä kunniamaininta antaa toivoa – jos kaupungin virkamiehet saavat voimaa.

Kilpailu voittajan ehdotus ”Vesireittejä” on herkän helisevä. Suorastaan leikkisä. Toisen palkinnos saanut Resilient Mikkeli korostaa "viherpiperrystä".

Muistelen vielä vanhoja

Tuosta Satamalahden visiosta minulle jäi joitain päähänpinttymiä. Niitä voi jatkossakin käyttää hyväksi. Koska kaikki vanha unohtuu, haluan kuitenkin kirjata vihjeet noista ajatuksista tähän blogiin. Ilkka – älä unohda näitä!

KENKÄVEROSTA EKOKAUPUNGIN MALLI

Nyt puhutaan ekokaupungeista ja digi-ekosta. Kehitys etsii uriaan. Onko kysymys passiivitaloista ja ohjausautomaatiosta. Vai onko kysymys elämäntavoista ja kompostoinnista. Onko kysymys aurinkopaneeleista vai onko kysymys asuntokohtaisista kasvihuoneista. Onko kysymys maalämmöstä vai jopa alueen omista tuuligeneraattoreista. Liitetäänkö tulevat ”plug-in” hybridiautot alueen sähköverkkoon energian luovuttajiksi ja vastaanottajiksi.

Kaikesta tästä on kysymys. Vain täysilaidallinen antaa tuloksia. Mikkelin Kenkäveron ekokaupunginosan on tultava osaksi valtakunnallista ekoasumisen kehittämisverkkoa. Ensitilassa on selvitettävä mahdollisuudet alueen statuksen vakiinnuttamiseen tulevaisuuden kaupunginosana. Tähän liittyvät valtakunnalliset rahoituslähteet ja yliopistoyhteistyö.

VETURITALLIT GALLERIAT, ROCK , NUORISOKULTTUURI, KIRPPUTORIT

Veturitallien alue on todellinen tulevaisuuden kulttuurinen kultamuna. Alue on laaja, se sallii yleisölle niin olemisen, pick nickin kuin ruovikkoretkeilyn iloja. Parkkipaikoille on tilaa ja asema on kivenheiton päässä. Suuri skeittipuisto voitaisiin perustaa häiritsemättä naapureita. Konserteille paikka on erinomainen. Kirpputorit, käsityökulttuuri ja ”itetaiteen” galleriat olisivat tämän paikan kulttuuria. Sirkus voisi olla tämän alueen vakiovieras. Alue ei olisi vain Mikkeliä varten. Se olisi koko maata varten. Eikä vain Suomen maata. Tänne sopisivat kulttuurien kaikki muodot. Etniset kulttuurit olisivat toivelistan kärjessä. Alueella voisi sallia omatoimista ”väliaikaisrakentamista”.

KIRJAVA  SATAMA JA ”GARAGE” –LUOVA KULTTUURI

Mikkelissä on runsaasti verstaita, pajoja ja muuta artesaanitoimintaa. Toiminnan tilat eivät voi olla kalliita ja vaativia. Miten tämä toiminta voisi olla osa kaupungin julkisivua ja julkiskuvaa. Satamalahtea suunniteltaessa on tullut idea sijoittaa tällaista toimintaa ”kirjavaan satamaan”.  Muuten idea on täysin vastakkainen Helsingin kirjavalle satamalle, joka on monumentaalisia rakennuksia ja massiivisia kansirakenteita. Mikkelin ”kirjava satama” olisi veturitallien pohjoispuolelle sijoittuva suuri ”monitoimihalli”. Sehän voisi muistuttaa varastomakasiinia tai Pariisin vanhoja halleja.

Tämä on minun blogini, voi siis muistuttaa vanhoista, tässä on paloja kenkäveron ekokaupungista – rationaalista puutarhaviljelykorttelia, veturitallien kulttuurisesta ”kultamunasta” ja ”kirjavan sataman” innovaatioladosta - SIIS PUHDASTA PENTIN NOSTALGIAA, MUTTA KAIKKI PERUSTUU JÄRKEVÄÄN LIIKENNERATKAISUUN, sellaisen ratkaisun uskallsi esittää vain Johanna Vurinen ehdotuksessa Ohoi 0001.

Jury spekuloi

Yleisesti ottaen juryn mielestä talojen liiallinen muotoilu oli kielteistä, samoin WAU-mittakaava. Toimintojen sekoittaminen oli arvo – ei nukkumalähiötä. Ulkoasyöttöistä liikennettä pidettiin toivottavana. Vaiheittain rakentamista korostettiin. Makasiineille ei juuri arvoa annettu. Köysiradasta pidettiin.  Minäkin spekuloin: Jos kuvastoon tehdään talvimaisemia, on ikään kuin vuodenajat huomioitu, ja jos suunnitelman päälle liimataan laaja ekologinen periaate-esitys, on ikään kuin ekologia turvattu, ja jos käytetään runsaasti vihreätä kynää, on ikään kuin vihreys tärkeänä osana todellisuutta.  Rantojen ja kanavien käsittelyssä olisi suosittava luonnonmukaista kaislikkorantaa, näin muodostuisi järven rannalle ikään kuin kosteikkoja.

Liikennejärjestelmän esittelyssä on paras pidättäytyä minimiin. Liikennetilojen oikea mitoitus on planssiteknisesti tuhoisaa ja ekologisesti arveluttavaa.

Ohoi 0001 oli ihana ehdotus, se oli ainoa joka palkituista ratkaisi liikenteen järkevästi - kuten visiossa 2009. Mekään emme uskaltaneet toteuttaa itseämme!

Kannattaako siis järjestää kaupunkisuunnittelun arkkitehtikilpailuja?

Vastaus

Ehdottomasti kannattaa. Mikkelin kilpailu oli hienosti hoidettu. Nyt alkaa työ! Työn hoitamiseksi on oltava poliittinen tahto, organisaatio ja resurssit. Tarvitaan myös taito jalostaa nyt ilmassa olevat ideat. Nyt ei voi ryhtyä lepäämään. Tulevaisuus on tekeillä!