Kesällä törmää usein kesäkirjoihin menneiltä ajoilta. Se
on todella kiehtovaa. Menneet ajat ovat yhtä aikaa niin tavattoman kaukana,
mutta samanaikaisesti aivan tuossa lähellä. Liisa katsasteli meidän kotimme
kirjahyllyä iltalukemisen toivossa ja törmäsi hyllyssä vanhojen kirjojen
joukossa tummanpuhuvissa kansissa lymyilevään Leo Tolstoin kahden teoksen kirjaan.
Teokset olivat Tolstoin ensimmäisiä kirjallisia tuotteita. Kirja oli Forssan
kirjaston vanhoja poistettuja teoksia. Miksi minun hyllyssäni on sellainen
teos? Se on siksi että lasteni isoäiti oli Forssan kirjastonhoitaja. Teoksen
etukannen sisäpuolelle on liimattu kirjaston käyttöohje. Pian palaan joihinkin
tämän kirjan loisteliaan mielenkiintoisiin hienouksiin. Toinen hämmästyttävä
kesäkirja-aihio oli netistä löytynyt Suomen matkailijayhdistyksen Matkailulehti
joulukuulta 1913. Lehti löytyi Suomen kansalliskirjaston digitaalisesta
aineistosta. Lehdessä kerrotaan matkailu-uutisia tsaarinajan Suomen
suuriruhtinaskunnasta.
Hauskin juttu tuossa lehdessä on kertomus kemiöläisistä. Juuri niiden ihmisten lähi-esi-isistä joita
tällä kesälomasaarella liikkuu. Palataan siihenkin. Kolmas kirja joka nyt
herättää ruokapöytäkeskustelua on Jordan Petersonin ”12 elämänohjetta”.
Teinipoika perheessä on innostunut psykologiasta ja lukenut kirjan. Nyt käydään
keskustelua siitä, onko naisilla jo geenitasolla suurempi hoivavietti kuin
miehillä. Feministikirjailija tätä vastustaa. Römpänukko sanoo, että näin
saattaa olla syntymättömien lasten osalta, mutta syntyneillä asia on jo niin kuin
Jordan sanoo ja teinipoika uskoo. Niin, onpa sitä tullut aina ihmeteltyä miten omatkin
poikalapset, poikalapsenlapset ja poikalapsenlapsenlapset ovat kautta aikojen innostuneet
paloautoista ja tyttölapset taas nukkevauvoista tai nykyään kai poneista.
Mitä Matkailulehti
kertoo kemiöläisistä?
Ensiksi kirjoittaja toteaa ruotsalaisen saaristokansan
kutsuvan tällaista saarta maaksi - tässä tapauksessa Kemiön maaksi: ”Kemiö on kaikkien ympäristöllä olevien
saarien emä, sen kirkko emäkirkko ennen muita, se katselee muita kunnioitusta vaativin
äidinsilmäyksin, sillä sen kulturi on
vanhinta niillä tienoin. Ja Kemiönmaassa on paikka, missä virta on vuolain ja
kulkee nimellä »Strömma" Virtala. Mutta kaikesta tästä huolimatta on
kemiöläinen aito ruotsalainen, tyypillinen skandinavi.” Kirjoittaja ryhtyy
sitten erittelemään tarkemmin kemiöläisten ja helsinkiläisten rodullisuutta: ”Kymmenkunta vuotta sitte ei Kemiön maalla
kuullut ainoatakaan Suomen sanaa; nyt taas suomalaisia työmiehiä tapaa
kaikkialla. Mutta tähän saakka ne eivät vielä ole ehtineet sulautua toisiinsa;
rotu on puhdasta skandinavilaista. Niin ei ole asianlaita Helsingin
ympäristöllä. Kun hiemankin rupeaa tutkimaan sukujen vanhoja vaiheita, tulee
huomaamaan, että joskus muinaisuudessa on tipahtanut suomalaista verta suvun
suoniin. Heidän kielissään vilisee suomalaisia sanoja ja lauseparsia. Joka
taholla näkee sekarodun kirjavuutta.”
Sitten kirjoittaja ryhtyy laajemmin pohtimaan kemiöläisten ruumiinrakennetta: ”Toista on kun naapurini Kemiön maalta
käyvät minua tapaamassa saarellani, silloin näen kohdastaan että minulla on
rotupoikia edessäni. Näen merirosvojen kookkaita jälkeläisiä tallustelemassa
hiekkakäytävilläni. Ruumis heillä on pitkä, kasvot pitkulaiset, ja heidän
selkänsä ylimmät nikamat ovat hieman köyristyneet.” Tuo koukkuselkä antaa
sitten aiheen pohtia ranskalaista Lingin voimistelujärjestelmää jonka avulla ”skandinavilainen korkea selkäpeili saataisiin
suoraksi pitkin pituuttaan”. Kirjoittaja näkee tuon koukun niskan kaikilla ruotsinsukuisilla
naapureillaan. Mutta on toinenkin tunnusmerkki, se on jyrisevä ääni. ”Kun nämät miehet päräyttävät suustaan »nää
i" (suom. Ee—ei) niin kalliot kumisevat kotvan aikaa. Kun sattuu käheitä
länsisuomalaisia seuraan, ei heillä ole sananvaltaa yksinkertaisesti siitä
syystä, ettei heidän äänensä jaksa päästä kuuluville, enemmän kuin hyttysen
iniseminen paarman pöristessä.”
Näin juhannuksen aikaan sopii hyvin se tarina minkä hän kertoo
Pedersön naisista juhannusjuhlissa: ”Heidän
naisensa joikuvat kuin joutsenet, sillä äänet tulevat pitkistä kurkuista”. Hänpä
sanookin pitävänsä tästä Kemiönmaan kansasta sen avomielisyyden, sen
äänekkyyden ja sen hilpeyden takia.
Kirjoittajaa tuntuu askarruttavan kemiöläisten vanhoillisuus. Hän sanoo kemiöläisen olevan
vanhoillinen joka alalla. Pelkää jopa sen estävän uudet aatteet ja hautatuvan
vanhan alle: ”Hän asuu maalaamattomissa
rakennuksissa ja huviloissa, hän pelkää isäinsä Jumalaa ja uskoo äitiensä
vapahtajaan, käy uuraasti kirkossa ja ehtoollisella, ja halveksii kaikkia uusia
oppia. — Kunpa vaan ei hautautuisi kaiken tämän vanhan alle; olisi vahinko näin
kauniista, uljaasta rodusta. Rakastakoon ja kunnioittakoon vaan vanhoja
aatteita, mutta pitäköön myös silmänsä auki näkemään kaikkea sitä hyvää, jota
uusi aika, uudet ajatusvirtaukset tuovat mukanaan.”
Lopuksi kirjoittaja kertoo kemiöläisestä Nils Oskar Janssonista, Vretan
opettajasta, Sagalundin perustajasta. Oskar kävi Helsingissä esitelmöimässä Kemiön erinomaisuudesta.
Erityisesti hän kehui Kemiön kirkkoherrojen ansioita kansan hyväksi tehdystä
työstä. Ei kuitenkaan kerro mitään siitä varhaisemmasta historiasta joka liittyy
Kemiön kirkkoherran ja kruununvoudin aviovaimon rakkausseikkailuun, joka sitten
päättyi kirkkoherran teilaamiseen Turun torilla ja edellisen kirkkoherran
tyttären, kruununvoudin uskottoman puolison teloitukseen Kemiön kirkon
edustalla. Syynähän oli se, että kirkkoherra Henric Florinus nuorempi
(1699-1706) oli rakastettunsa kanssa yhteistuumin myrkyttänyt vaimonsa ja tapatuttanut
rakastettunsa miehen. Tämähän kyllä tapahtuikin jo 1700-luvun alkuvuosina.
Sagalundin museo sijaitsee Kemiönsaaren Vretan kylässä.
Opettaja Nils Oskar Jansson perusti puutarhan vuonna 1886 Vretan kansakoulun
yhteyteen. Janssonin ihailun kohde oli
Carl von Linné. Sagalund on yksi maamme
vanhimmista, ehkä vanhin, kotiseutumuseo. Se esittelee Suomen ruotsinkielisen
rannikkoseudun talonpoikaista rakennusperinnettä ja asumiskulttuuria. Sagalundin
kotiseutumuseon alueella on mielenkiintoisia rakennuksia. Muiden muassa
käräjätalo. Sieltä on jäänyt mieleen tuomarin virkaistuin hänen tupahuoneessaan.
Kun tuolin kannen nostaa niin istuimesta paljastuu potta. Virkamiehellä oli
lyhyt matka potalle. Yksi rakennuksista on Tjudan koulurakennus. Se on Tjudan
Pedagogio, jonka alkuperäinen sijoituspaikka on tullut minun blogini lukijoille
tutuksi:
Oskar puhuu matkailun kehittämisestä ja mainitsee kertojan
mukaan lopuksi juuri ne vedet, joille olen nyt lähdössä moottoriveneellä
ajelemaan: ”Herra Jansson kuvaili myöskin Kemiötä ympäröivän vesistön ihanuutta
mainiten, miten näiden salmien väylät, jotka kiertelevät saaria ja kareja
kulkien Strömmasta Paimionselälle, houkuttelevat lukuisia matkailijoita
puoleensa.” Juuri nyt olen veneilemässä Strömman kanavan kautta, vanhaa kanavaa
pitkin tietysti, Mathildedalia kohti, sitten Kokkilan lossipaikan ja
Angelniemen kirkon ohi Lappfjärdin selälle ja edelleen Sandön ruotsalaisten ja
venäläisten meritaistelupaikan kunnioittavasti sivuuttaen Paimionselälle.
Näistä paikoista se puhui opettaja Oskar Jansson Helsingissä vieraillessaan
runsaat sata vuotta sitten. Tämän päiväinen veneretkemme päättyy Stora Tjuvholmenille
Paimion selällä. Tälle saarelle ovat useat veneretkemme päättyneet. Nyt sieltä
löytyi jotain ihmeellistä. Siellä oli huussi, jonka käyttäjäksi toivotettiin tervetulleeksi
saariston siisteyden nimissä. Hienoa.
Tässä sitä nyt
ollaan kesäkuun helteessä Paimionselällä Stora Tjuvholmenilla. Suurena
yllätyksenä parin hehtaarin saarelta löytyi laavu ja huussi. Olivat ilmeisesti
Turun Merenkävijöiden paikalleen asettamia. Onko saari nykyään heidän? Aivan
uusia ilmiöitä. Hiljaiselta näyttää Suomen merimatkailu juhannuksen jälkeisessä
tilassa. Kolmen tunnin veneilyn aikana ja parin tunnin saarella olon aikana muita
liikkujia havaittiin hieman toistakymmentä kappaletta. Yksi ainutlaatuinen kohtaaminen kuitenkin
tapahtui. Meitä vastaan tuli Teijon seutuvilla moottorihinurin vetämänä valtaisa
tukeilla lastattu proomu. Jotenkin
virkistävää.
Itse asiassa olen noista paikoista ja purjehdusretkistä
kirjoitellutkin: http://penttimurole.blogspot.com/2018/07/kemion-saarta-kiertamassa.html
Lopuksi vielä suorastaan
obligatorinen tilastokatsaus matkailuun
Nyt tapahtui se tavanomainen sotkeutuminen tilastoihin.
Matkailulehdessä vuodelta 1913 oli tarinaa matkailun kehittymisestä. Helsingin
ulkomaalaisten matkustajien määräksi sanottiin 90000 matkailijaa vuodessa.
Nykyään Uudellemaalle tulee 2,4 milj. kotimaan matkailijaa ja 1,7 milj. ulkomaan
matkustajaa vuodessa ja he yöpyvät majoitusliikkeissä 3,8 ja 3,2 milj. yötä. Koko
maan majoitusliikkeisiin saapuu 9,1 milj. kotimaan matkailijaa ja 3,3 milj. ulkomaan
matkailijaa vuodessa ja he yöpyvät 16,0 milj. ja 7,0 milj. yötä. Kotimaan
matkailijat yöpyvät majoitusliikkeissä keskimäärin 1,8 yötä ja ulkomaan
matkustajat 2,1 yötä. Matkailun osuuden lasketaan olevan noin 2,5 % Suomen
bruttokansantuotteesta ja liikevaihto on ehkä jopa 10 miljardia euroa vuodessa.
Suomi ei ole mikään turismin suurmaa. Ruotsissa turismin osuus on 7 % ja
Espanjassa 12 % BKT:sta. Paljonkohan Suomi menettää suomalaisten ulkomaanmatkailun
vuoksi? Ryhdyin siis hieman penkomaan tilastoja selvittääkseni itselleni
matkailun kohdealueita Suomessa. Halusin tietää, onko maakunnilla suuri ero
tässä suhteessa? Havaitsin matkailun Suomessa keskittyvän vahvasti Lappiin ja
Uudellemaalle. No, kai tuo oli jotenkin tiedossa ja arvattavissa, mutta että
niin selkeästi, se oli yllätys. Aivan kuin muulla Suomella ei olisi mitään tarjottavaa.
En nyt voi lakata ihmettelemästä tuota seuraavaa matkailuyöpymisten
jakaumapiirakkaa.
Matkailuyöpymiset
keskittyvät Uudellemaalle ja Lappiin. Vuonna 2019 Suomessa oli 16 milj.
kotimaan yöpyjää ja 7 milj. ulkomaan yöpyjää. 7 miljoonasta ulkomaan yöpymisestä
Uudenmaan osuus oli 46 % ja Lapin osuus 23 %. Muiden maakuntien heikkous tässä
yöpymisten kilpailussa ihmetyttää. Mitenkähän tilanne on suhteessa maakuntien
asukasmäärään? Katsotaan.
30 % vuonna 2019 majoituslaitoksissa
yöpyneistä oli ulkomaan matkailijoita. Maakunnan asukaslukuun nähden
majoittuneiden määrä oli suurin Lapissa ja tätä suhdetta hyvin lähellä Ahvenanmaalla
ja Kainuussa. Eniten matkailijayöpymisiä kerännyt Uusimaa jäi tässä vertailussa
vielä Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan taakse. Nyt vielä
kiinnostaa miten ulkomaan matkailijat jakautuvat kansallisuuksien perusteella.
Venäläiset olivat vuonna
2019 suurin matkailijaryhmä kansallisuuden ja yöpymisten määrän mukaan
laskettuna. Lähellä ovat saksalaiset, ruotsalaiset ja britit. Kiinalaiset ovat
nouseva matkailijaryhmä. Vuonna 2010 kiinalaisten osuus yöpymisistä oli 2 % ja
vuonna 2019 osuus oli jo 7 %, venäläisten osuus on puolestaan laskenut, vuonna
2010 venäläisten osuus ulkolaisten yöpymisistä oli 24 %, kun se vuonna 2019 oli
vain 12 %. Alempi kuva kertoo ulkomaalaisten suosikkikohteet maakunnittain.
Lappi on etenkin brittien ja ranskalaisten suosikkikohde. Miksei myös saksalaisten
ja muiden eurooppalaisten. Kiinalaistenkin yöpymisistä viidennes suuntautuu
Lappiin. Japanilaisilla on saman suuruinen Lapin osuus. Ruotsalaiset ja
tanskalaiset jättävät Suomen Lapin väliin. Niin tekevät myös virolaiset ja
venäläiset. Norjalaisten matkoista sentään 34 % kohdistuu Suomen Lappiin. Venäläisillä
matkailijoilla yöpymiset kohdistuvat luonnollisesti Itä-Suomen maakuntiin.
Miten käy matkailulle
koronan jälkeen?
Matkailu on romahtanut kautta maailman. Kaikki
indikaattorit näyttävät punaista. Onko ilmiö jossain suhteessa pysyvä?
Siirrytäänkö enemmän kotimaan matkailuun? Vähentäisikö tällainen siirtymä
kasvihuonepäästöjä? Turismin kasvihuonepäästöt ennen koronaa olivat noin 8-10 %
kaikista kasvihuonepäästöistä. Ne olivat voimakkaassa 4-5 prosentin
vuosikasvussa. Toisaalta turismin uskotaan tuovan kehitysmaille tarvittavaa
elinkeinotoimintaa. Kansainvälinen turismiorganisaatio uskoi sen olevan jopa ratkaiseva
asia Afrikan kehitykselle. Kirjoitin tuosta asiasta muutama vuosi sitten. 7
vuotta on kulunut. Pitäisikö kirjoittaminen aloittaa alusta?
Piti ja piti…
Minun piti kirjoittaa tähän blogiini tarinoita Leo
Tolstoin kirjasta, joka kertoo hänestä itsestään nuorena miehenä ja sitten piti
kirjoittaa Jordan Petersonista ja hänen kirjastaan, joka kertoo 12
elämänohjeesta. Ne eivät vielä mahtuneet tähän blogiin. Jatkoa seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti