Muoti ja suunnitelmat – jotain yhteistä?

Vaimoni Liisan sisar Maikki valmistui Atskista muotitaiteilijaksi vuonna 1965. Se oli sitä aikaa kun Pentti Murole oli renkinä Kalevi Erannin firmassa nimeltä Oy Kunnallistekniikka Ab. Kalevi Eranti oli suuri oppi-isäni. Hän oli konsulttitoiminnan pioneeri ja kartoitusalan merkittävä kehittäjä. Hän opetti kritiikkiin byrokratiaa kohtaan. Opetus taisi tarttua vaatteisiin. Niin, mutta muodista piti puhua. Muoti on ollut jotenkin paha sana. Ikään kuin kulutushysterian symboli. Eihän kunnon kaupunkisuunnittelija saa, eikä voi olla muodin trendeistä kiinnostunut. Omissakin trendeissä on tekemistä ja selittelemistä..

Aihe kuitenkin kiehtoo. Epätieteellisellä tavalla. Olivatko takit ruudullisia silloin kun ruutukaava tuli uudelleen muotiin? Näkyikö energiakriisi vaatetuksessa? Onko vaatteiden CO2-päästöissä eroa? Maikki teki pari vuotta sitten hienon kirjasen omasta elämästään ja omista vaatteistaan. Muotikuvat kiehtoivat minua. Mutta voivatko ne liittyä kaupunkisuunnitteluun tai arkkitehtuuriin? Nyt kun WSP:n esi-isät viettävät ikään kuin 50-vuotispäiviä saattaisi olla sopiva hetki hullutella tuolla ajatuksella.

Nuo 50-vuotispäivät firmahistoriassa saivat alkunsa siitä kun Ilmari Kortesluoma perusti firman Ouluun vuonna 1963 ja kun minä taas astuin Erannin palvelukseen vuonna 1961. Niistäpä ajoista tulee kuluneeksi noin 50 vuotta - siinäpä aihetta muisteluun. Tarinassa edetään vuosikymmenittäin. Nyt julkaistaan 50-luku. Silloin oli jo Erannin firma virkeänä vastasyntyneenä elossa.

1950 LUKU

1955 Sabrina-muoti ja Audrey Hepburn

Maikki: ”Ensimmäisen kesän palkka kaupasta tuli sitten yllätyksenä, sain unelmoimani Sabrina-housut. Malli oli tietysti Audrey Hepburnin elokuvasta Kaunis Sabrina. Kova muovinen, valkoinen irtokaulus oli Amerikan nuorisomuotia. Se solmittiin mustalla samettirusetilla ja võila!, raikas ilme oli valmis, kauluksen voi pyyhkäistä puhtaaksi.”

1950-luvun alkupuoli oli vielä sodasta elpymisen aikaa, se oli myös suuren jälleenrakennuksen ja siirtolaisten sopeutumisen aikaa. Audrey Hepburn ja Sabrina-muoti iskivät sieluun.

1956 Vyötärö ja Patella

Maikki: ”Ajan vaatteilla suorakin vartalo näytti kurvikkaalta, varsinkin kun hartialinjaa levitettiin alaslasketuilla puffihihoilla. Asu oli väritykseltään rohkea ja helmassa oli runsaasti leveyttä, mikä oli aikaansaatu sekä kellotuksella että poimutuksella.  Vaikka olin valtavan ujo ja syrjäänvetäytyvä, en ihme kyllä pelännyt herättää huomiota vaatteilla.”

1950-luvun toisella puoliskolla Kilroy vieraili Suomessa ja Suomen Trikoon tytöt keimailivat Atlaksen "kolmiulotteisissa". Helsingin yleiskaava valmistui ja A. Aallon keskustasuunnitelma alkoi paljastua. Ajokki vaihtui rättisitikkaan - unelmaan. Maikin helmat liehuivat kilvan sankariarkkitehtien menestyksen kanssa.

Tässä linkissä eletään vielä vuosikymmenen alkupuolen jäykässä sodanjälkeisessä muotimaailmassa:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/muotia_turusta_10322.html#media=10326

1950-luku elämässä ja arkkitehtuurissa
Kråkström oli Lindgrenin kuoltua saanut valmiiksi Kamppi-Töölönlahti -suunnitelman, Helsingin yleiskaava oli työn alla, Maunula oli ensimmäinen asumalähiö. Myös Pohjois-Haagaa rakennettiin. Olli Kivinen kehitteli keuhkokaaviota. Tukholmassa tehtiin keskustan suurmyllerrys ja rakennettiin lähiöitä, hyvänä esimerkkinä Vällingby.

Kaavat olivat Mörrin oppien mukaan kurvikkaita, ruutukaavamaailma oli totaalisesti karistettu. Sankariarkkitehtuuri perustui vapaaseen viivaan.

Suomalaiset tanssivat ja kävivät elokuvissa. Rillumarei-kulttuuri valtasi suuren osan pelikenttää. Kirjoja kyllä luettiin. Mika Waltarin suurteokset levisivät jättipainoksina. Sodan jälkimainingeissa luettiin myös Paasikiven muistelmia ja Länsirintamalta ei mitään uutta”. Sabrinat ja Patellavyöt olivat Polin tanssien kiihokkeena. Lenita Airistoa tanssitettiin ja päästiin saatollekin.

Autoistumisen alkuhetket olivat käsillä, ensimmäinen oma auto oli Donau Meisterklasse ja toinen auto kymmenluvun lopulla Rättisitikka – isolla kirjaimella.

Oliko muodilla ja suunnittelulla yhtymäkohtia? 50-luvulla elettiin sodanjälkeistä köyhää aikaa. Ihmisillä ei ollut rahaa tuhlata. Ei vaatteisiin eikä taloihin. Tämä on ilmeistä myös arkkitehtuurissa. Ajatelkaa Maunulaa, Sahamäkeä tai Pohjois-Haagaa. Talot olivat yksinkertaisIa perustaloja. Seinät yleensä Siporexia tai umpitiiltä. Lattiat kyllä pyrittiin tekemään uivina äänen eristämiseksi. Rintamamiestalo oli luonnollinen valinta. Kuitenkin: muoto oli elossa, sankariarkkitehdit tekivät halvalla suuria ilonaiheita.  Aalto, Revel, Ervi, Siren, Bryggman, Huttunen etc. Nyt tuon ajan teot ovat kansallisia muistomerkkejä. Ehkä tuo Maikin heilahteleva helma kertoo siitä ilosta, joka näillä mestareilla oli työtä tehdessään.

Ehkä tuo Jörn Donnerin lyhytkuva kertookin juuri 50-luvun uuden ajan odotuksen (kevään odotuksen) synnyttämästä luovuudesta. Klikkaa linkkiä, filmissä on hieno kuvaus ja kaupunkielämää.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/jorn_donner_naina_paivina_46581.html#media=46582