Päiväkodeissa ja eskareisssa on ihmeellinen tunnelma, meno ja meininki. Miten voi olla, että nuo pienet ovat niin sosiaalisia ja aktiivisia, kun sitten aikuisina muutumme juroiksi ja puhumattomiksi? Menin siis jälleen iloiseen isovanhempien päivään Onnelan päiväkotiin Tehtaankadulla. Siellä odotti lapsijoukon laulupitoinen esiintyminen – joka ei tuottanut pettymystä. Tiedossa oli vielä pullakahvit. Tulin hieman myöhässä ja sain tilaisuuden katsella isovanhempien katrasta kasvoista kasvoihin. Isovanhimpien katseista hehkui ylpeys. Mutta sitten, tarkemmin tiristeltynä siellä näkyi tutunomaisia kasvoja. Jotenkin tunnistamattomia, mutta kuitenkin noissa iloisissa huuhkajan ilmeissä oli jotain. Nimet eivät tietenkään heti pulpahtaneet mieleen. Sekoittuivat toisiin nimiin. Tunnenko tuon vai en?
Ensimmäinen kohtaaminen, isoisä Antero Aarvala
Kahvilla sitten tapahtui. Ensin tuli minua tervehtimään pitkä, hoikka, vanhanakin nuorekas herrasmies, tukka roikkuen keskijakauksen voimalla molemmilla korvilla. Tuttava, tuttava, muistanhan minä sinut, mutta nimi? Onneksi pöydässä istui kanssaisoisäni Jukka Hölttä. Tuttu tuntematon esittäytyi Antero Aarvalaksi. Siinä sitä oltiin. Antero ilmielävänä, vaikkakin virkeänä, reilusti noin ainakin melkein kahdeksankymppisenä on edessäni. Antero muistelee tutustumistamme. Se oli Kulosaaren siltatyömaalla 1955. Hän oli kai jo insinööri tai ainakin vanhempi teekkari, minä toisen vuoden teekkari. Seuraava kohtaamisemme oli metrotoimistossa, josta hän sitten siirtyi Fulbright-stipendiaatiksi Illinoisiin.
Vuodesta 1962 vuoteen 1970 Antero työskenteli Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosastolla. Juuri silloin tehtiin kuuluisa Smith-Polvisen liikennetutkimus ja – suunnitelma. Anterolla oli sormensa pelissä tuota tutkimusta tilattaessa ja tehtäessä. Tuolloin minulla oli jotain hampaankolossa Anteron luomia suunnitteluperiaatteita vastaan. Hän se juuri halusi, että ”arkkitehtien luoma virheellinen maankäyttökuva testataan liikenteellisesti ja osoitetaan kelvottomaksi”. Testauksen tuloksena saatiin sitten kuuluisat Wilburin kauhukuvat.
Antero Aarvalan kaitselmuksessa elettiin huumaavia aikoja. Viisikymmentäluvun yleiskaavan tieverkkosuunnitelma oli vaipumassa historian unohdukseen. Tämän liikenneverkon perusteella esikaupunkiliikenteen suunnittelutoimikunta oli arvioinut yksilöllisen liikenteen maksimaaliseksi kulkumuoto-osuudeksi 13 % vuoden 1992 huipputuntina. Metrotoimiston hieman myöhempien kaavailujen mukaan n. 30-35 % kokopäiväliikenteestä ja n. 25 % huipputuntiliikenteestä voidaan suorittaa henkilöautolla. Smith & Polvinen päätyi tätä melkoisesti henkilöautoystävällisempiin lukuihin, sillä he arvioivat yksilöllisen liikenteen osuudeksi ajankohdasta riippuen 45-55 %.
Anteron ammattielämä ei ollut vailla draamaa. Hän siirtyi vuonna 1970 liikenneministeriön osastopäälliköksi ja melkein saman tien iski öljykriisi. Joulukuussa 1973 Aarvala osallistui Arto Tuomisen ja Arvi Lindin isännöimään televisiokeskusteluun aiheena ”Energiapula”. Keskustelijoina olivat kauppa- ja teollisuusministeri Jan-Magnus Janssonin lisäksi muita alan vaikuttajia. Klikkaa linkkiä niin kuulet jotain mielenkiintoista energian säästöstä ja liikenteestä.
Tässä on linkki tuohon keskusteluun:
Tuossa värikkäässä keskustelussa Aarvala uskoi ihmisten vähentävän autoilua ja toivoi siirtymää joukkoliikenteeseen. Hän arveli polttoaineen kulutuksen laskevan 5 % ja vaikutuksen kokonaisenergiakulutukseen olevan prosentin luokkaa. Tähän ei kuitenkaan öljyteollisuuden edustaja uskonut. Hänen mielestään kulutus vähenisi vain 0,2 %. Antero Aarvala mainitsi myös nopeusrajoituksen vähentävän liikennekuolemia. Siinä hän olikin harvinaisen oikeassa, sillä kuolemat vähenivät vuoden 1974 aikana 200 hengellä ja loukkaantuneet lähes 2 000 hengellä.
Antero oli sitten jäänyt eläkkeelle vuonna 1998. Siitä hetkestä on nyt 15 vuotta, joten Anteron täytyy olla Onnelan kohtaamisessa noin alle 80-vuotias. Siinä oli yllättävä ja hauska isoisien tapaaminen.
Toinen kohtaaminen, isoisä Hannu Hermunen
Mutta ei se tähän loppunut. Nyt puuskahtaa kahvipöydän äärelle nuorempi mies. Hänet minä tunnen. Hänhän oli meillä töissä aikoinaan 70-luvun vaihteessa ja sitten vielä Kuwaitissa valvomassa kaupungin keskustaan rakennettua jalankulkualitusta. Hannu, Hannu… Sukunimi? Se pulpahtaa: Hermunen. Muistan Hannun nuorena insinöörinä. Ihailin hänen nopeaa päättelykykyään ja huippuunsa viritettyä työntekoaan. Hän tuli Kunnallistekniikka Oy:n palvelukseen vuonna 1969. Silloin tehtiin Heikki Salmivaaran ja Mauno Pihlajan tilaamaa keskustan kehäväyläsuunnitelmaa. Kysymyksessä oli ns. ”mahdottoman ratkaisu” tilaajan ristipaineessa, ilman varsinaista kytkentää maankäytön suunnitteluun. Taustana oli olemassa A. Aallon keskustasuunnitelma, jota Kalevi Hietasen johtama kaupunkisuunnitteluviraston keskustatoimisto oli murentamassa H 67 -suunnitelman avulla.
Tämän jälkeen Hannu-isoisä teki kotimaisen kaupunkikierroksen ja siirtyi sitten Lähi-itään. Tiemme kohtasivat Kuwaitissa. Devecon Oy oli suunnitellut Abdul Razak Squaren laajan jalankulkualituksen ja Hannu Hermunen siirtyi Kuwaitiin valvomaan rakentamista. Työ kesti pari vuotta. Mahtava työ, jonka seurauksena kuwaitilaiset pääsevät suurine perheineen kadun alitse. Me taas suunnittelimme myös toisen suuren aukion Safat Squaren ja valvoimme myös tämän aukion rakentamisen. Safat Squaren suunnitelmassa papukaijaviivaimella oli tärkeä rooli. Arkkitehti Yki Sahlstedt piirsi papukaijaviivaimella aukion muodot.
Valvontatyön aikana Hannulla oli mukana perheensä. Lapset saivat siis Kuwaitin kasteen. Lapsenlapsista useampikin on Onnelan kasvatteja. Kivaa!
Kuwaitin Abdul Razak Square, Devecon Oy:n suunnittelema ja Hannu Hermusen valvoma rakennuskohde
Ihmisiä Kuwaitin jalankulkualituksilla
Kolmas kohtaaminen, isoisä Esko Hyytiäinen
Voita leivän päälle. Nyt, juuri poislähtöä valmistellessani törmään hymyilevää mieheen - vielä yhteen Onnelan isoisään. Hän on Ehy, Esko Hyytiäinen, entisen TVH:n tiensuunnittelutoimiston armoitettu projektinjohtaja. Tapansa mukaan mies hymyilee. Ammattiuran aikana Ehy tunnettiin kuitenkin vaativana miehenä ja suunnitelmien huippukontrollöörinä. Silloin hymy usein hyytyi. Ystäväni Pentti Piri sanoi aikoinaan, että Ehyn ollessa tilaajan projektipäällikkönä työ muuttuu niin vaativaksi, että hintaan on jo tarjousvaiheessa lisättävä ”Ehylisä”. Suuruudeltaan tämä lisä oli 7 %. Mitenkähän nykyisessä hankintalainsäädännössä on aseteltu tuo tilaajasta lähtevä laatuvaatimuslisä?
Esko Hyytiäisen tapaaminen on todella mieluisaa. Tulee mieleen paljon kivoja tapaamismuistoja: yökerhojen humusta neuvottelupöytien vääntöön. Nyt Onnela tarjosi siis tämän lapsirikkaan tapaamisympäristön. Tapasin Ehyn, pitkästä aikaa.
Moottoriteiden suunnittelu oli Esko Hyytiäisen bravuurialuetta
Joudun nyt itse hieman täydentämään tuota Antero Aarvalan ikäspekulointia, Antero, joka on siis Erikan isoisä, Erika on eskarissa, oli IK:n 100-vuotis Hermanninsitsissä ja siellä kysyin hänen systymäaikaansa. Se on kunnioitettava 1927. Antero taisi olla yksi vanhimmista IK:n juhlijoista.
VastaaPoista