Muoti ja suunnittelu -- 1970-luku

1970 LUKU

1970 Muutos

Maikki: ”Muodissa elettiin voimakkaan muutoksen aikaa. Muodollinen 60-lukuisuus alkoi väistyä rennomman 70-luvun tieltä.  Housupuku ylipäänsä oli ratkaiseva askel enenevään jokapäiväiseen housujen käyttöön. Tikattu toppakankainen haalari oli lämmin koti-asu, jersey-puku taas käypä edustusvaate.”

1975 Farkut ja etnisyys

Maikki: ”En ollut koskaan ennen käyttänyt farkkuja, eikä niistä koskaan tullut lempivaatteitani, oman safarimalliston ”Hatarin” vaatteita pidin mieluummin. Muodissa toistuvat melko usein etniset vaikutteet. 70-luvun alussa tämä trendi oli erityisen voimakas. Suuret suunnittelijat, Yves Saint Laurent ja Kenzo vaikuttivat muiden suunnittelijoiden mallistoihin sekä tavallisten tehtaiden massamallistoihin.

Mattisen teollisuus oli mahtava farkkumaailman kuningas Suomessa ja osin muissakin pohjoismaissa. 70-luvulla pukeutumisessa pelättiin ylipukeutumista, mikä johti toiseen äärimmäisyyteen menemiseen.  Farkkuihin pukeutuivat kaikki ikäryhmät. Syntyi sukupolvi, jota sanoimme farkuissa syntyneiksi. Oli nuoria naisia, jotka eivät olleet koskaan käyttäneet hametta, mekosta puhumattakaan. Tämä johti etikettipukeutumisen hämärtymiseen. Farkuissa mentiin häihin ja hautajaisiin, jopa presidentin itsenäisyyspäivän juhlissa nähtiin farkkuasu. Farkkukankaasta myös valmistettiin kaikkea mahdollista, laukkuja, liivejä, saappaita jopa bikineitä.

Viran puolesta hankin kuitenkin joitain farkkuvaatteita tehtaan myymälästä, esim. makean pinkin haalarin, työnimeltään mansikkapeppu. Yäk! Katso kuvaa. (Penan huomautus: minusta tuo on ekstra priima).

”Maija Meikäläisen” muotia käsiteltiin keväällä 1971 tehdyssä dokumentissa. Hauskaa rupattelua. Siinä muuten selostajat toteavat mikromuodin miellyttävän erityisen paljon miehiä. ”Mikäpäs siinä, he sanovat”. Klikkaa tuohon.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kevaan_1971_muoti_oli_isojen_ihmisten_leikkia_79834.html#media=79836

Manselaisten ”Muotiregatta” vuodelta 1972 kertoo alkavan vuosikymmenen aaton tunnelmista, tuossa filmissä ei millään tavalla voi aistia alkaneen vuosikymmenen tulevaa poliittista turbulenssia – kaikki näyttää niin muodikkaan mukavalta ja kaupalliselta – polkupyörätkin ovat aktiivisia osallisia. Pyöräily oli vasta heräämässä, Tampereen liikenne-ennusteessa oli kevyt liikenne mukana ensimmäistä kertaa Suomessa. 
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/letkea_muotinaytos_70-luvulta_27786.html#media=79889

70-luvun alkupuoliskolla tehtiin Helsingin jalankulkututkimus, vieläkin ainoa laatuaan. "Kompakti kaupunki on kontaktikaupunki" murtautui suunnittelukäytäntöön. Haaga-Vantaa oli arvostelijoiden mielestä "Helsingin ekologista itsemurhaa". Muodissa naiset siirtyivät housuasuihin.

1970-luku elämässä ja arkkitehtuurissa
70-luku oli aatteellisen murroksen aikaa. Vilhelm Helander ja Mikael Sundman julkaisivat pamfletin Kenen Helsinki – raportti kantakaupungista 1970. Tämä teos sai ehkä eniten huomiota useiden ajan mielipidekirjoitusten joukossa.  Ajankohta oli rauhaton, miltei kaaosmainen. Elettiin kiivaiden mielipiteiden, mielettömien suunnitelmien, hurjien ideoiden, kaupungin repimisen ja suuren autoistumismullistuksen aikaa. Kaikki oli politiikkaa!

Helander ja Sundman esittelevät kirjaansa: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kun_suomi_muutti_lahioon_42297.html#media=42308 

Suomi rakentaa 4 - vastanäyttely
Vuonna 1970 järjestettiin Suomi rakentaa 4 -näyttely. Vanhalla pidetty vastanäyttely sanoi: Suomi rakentaa -näyttely on petos! Rakennusyhtiöt ja heidän kanssaan sopupeliä kiltisti harjoittavat suunnittelijat ovat ison rahan turvin panneet pystyyn mahtavan mainosoperaation nimeltään Suomi rakentaa 4. Näyttely on tietoinen ja tahallinen yritys peitellä rakentamisen ajankohtaisia ongelmia ja luoda valhekuvia rakentamisemme muka korkeasta tasosta. Arkkitehtiliiton, Rakennusinsinööriliiton ja Rakennustaiteen Museon esiintyminen virallisina järjestäjinä paljastaa taas kerran näiden järjestöjen luonteen suomalaisen rakentamisen kehitystä jarruttavina voimina.

Taistolaisuus
Jukka Tarkka kirjoittaa ajan hengestä teoksessaan Max Jakobson, Kylmän sodan diplomaatti, (Otava 2010): ”Suomen yhteiskuntailmaston radikalisoitumista on totuttu arvioimaan pinnallisesti. Vaikka se oli vasemmistolaisuutta, se ei tullut sosialismin isänmaasta, Neuvostoliitosta. Se ei ollut kommunistinen Troijan hevonen ja salajuoni, vaan läntinen pintamuoti, ideologista Coca Cola- ja farkkurihkamaa. Sen oppi-isä ei ollut Karl Marx, vaan pikemminkin Herbert Marcuse.”

Kodeissa 70-luku näkyi väreinä. Seinät maalattiin kirkkailla puhtailla perusväreillä - punaista, sammaleenvihreätä, kirkkaan keltaista. Paimentolaismatot tulivat lattioille.

70-luvun suunnittelun juhlahetkiä olivat Parlamentaarisen liikennekomitean joukkoliikennekokeilut öljykriisin jälkeen. Tehtiin myös Tripolia ja Vietynamin korjaustelakkaa, puhumattakaan metron asemasuunnittelusta

Metroa suunniteltiin ja keskustalinjasta kiisteltiin
70-luvun alussa, yllättävän nopeasti Smith-Polvisen jälkeen, Helsingin kaupunkisuunnittelijoiden ja lautakunnan kanta oli vakiintunut - ei rantaväyliä! Metropäätös oli tehty, mutta suunnittelussa velloi ankarana keskustelu keskustalinjan paikasta. Alvar Aalto sai kunniavelkana Töölönlahden miljööteknillisen konsulttityön 1971, tuohon tykitykseen minäkin pääsin mukaan.

Metron keskustalinjasta puheen ollen, tässä on hieno dokumentti linjataistelun tiimellyksen ajalta vuodelta 1971. Filmissä esiintyy Henrik Kalliala metrotoimikunnasta mustine aurinkolaseineen, hän oli miellyttävä kaveri, edusti kansanpuoluetta tai liberaaleja, autokoulun opettaja ja insinööri. Metrotoimiston näkemyksiä esittelee rakennusinsinöörikollega, silloinen metrotoimiston rakennusosaston johtaja Jouko Rantanen, myöhemmin Helsingin kaupungin rakennuttajapäällikkö. Kaupunkisuunnitteluvirasto oli vastustavalla kannalla, heillä oli Espan linja valinkauhassaan, yleiskaavaosaston kantaa esittelee ystävämme, arkkitehti Veikko Heino ja liikennesuunnitteluosaston näkemykset selviävät dipl.ins. Seppo Sanaksenahon esityksestä. Filmi on tehty vuonna 1971

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/helsingin_metro_valmistui_vuosien_vaannon_jalkeen_80554.html#media=80617

Eräs vanhimpia metroa esittäviä dokumentteja on tämä vuonna 1962 tehty katsaus. Tekijöillä ei tuohon aikaan ollut käytettävänään mitään selkeitä suunnitelmia. Puhetta pidettiin lähinnä Reino Castrenin metrosuunnitelman pohjalta. Filmissä näytetään kuitenkin esimerkkipätkiä Moskovan ja Pietarin metrosta. Tosiasiassa syvämetro tuli Helsinkiin vasta Unto Valtasen ja Juhani Junnilan tuomana 1960-luvun lopulla.

Kaavoitus etsi uriaan, ruutukaavat valtasivat alaa
Kaavoitus 70-luvulla herätti kansalaisten reaktioita. Puu-Käpylä oli säästynyt purkamiselta, mutta Puu-Vallilaa uhkasi purkaminen. Asukkaat ryhtyivät runsain joukoin puolustamaan kaupunkiaan. Offensiivi onnistui. Katso kivaa videota ja kuuntele kansanmiehen järkipuhetta
.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/puu-vallila_pelastui_purkamiselta_54999.html#media=55005

Otto-Iivari Meurman ei lämmennyt  ”kompaktille kaupungille”. Hänen mielestään ahtaat vaatteet ovat samalla tavalla epämiellyttäviä kuin ahtaat kaupungit.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/arkkitehti_katsoo_kaupunkia_10827.html#media=10831

Vapaamuotoiset kaavat muuttuivat ruutukaavoiksi. Tämä kuva kertoo muodonmuutoksen Tampereen Kaukajärvestä Hervantaan. Muodissa ei ”ruutukaavaistuminen” ollut näkyvissä.

Turun ylioppilaskylä oli Janne Söderlundin ja Ekku Valovirran kilpailuvoitto. Minäkin oli tiimissä mukana pyöreitä pysäköintitaloja suunnittelemassa. Aikalaisen rakentamiskonseptia parhaimmillaan – P-taloja ei kuitenkaan rakennettu!