Mainoksen uhri!

Minulla on nyt sekaantuneet mainokset ja työpaikat. Olen lukenut uusia ja vanhoja lehtiä. Olen vielä lukenut viisaiden oxfordilaisten tutkimuksia. Kaikki alkoi Suomen Kuvalehden 20- ja 30-luvun mainoksista ja päätyi viimeisessä lehden numerossa esiintyneeseen ihanaan lainaukseen Mikkelin Sanomien numerosta 78 päivättynä 9.7.1898. ”Pieniä tietoja” on hyvin ajankohtaista viisautta. Se koskee telefoonineitien työpaikkoja. Se on faktuuralla kirjoitettu. Pitänee suomentaa:

Telefoonineitien ei tarvitse pelätä. Joku aika sitten kerrottiin sanomalehdissä uudesta telefoonikoneesta, joka m. m. itse yhdistäisi puhujan johdon mihin toiseen johtoon hän waan haluaa, joten telefoonineidit käwisiwät tarpeettomiksi.

Muuan ruotsalainen sanomalehtimies on interjuuannut erästä ammattimiestä, joka oli ollut tilaisuudessa tutkimaan mainittua uutta konetta ja tämä on selittänyt, ettei sillä tule olemaan suurta käytännöllistä merkitystä.

”Jos tahdomme esim.”, sanoi hän ”puhua toiseen kaupunkiin eikä johto ole wapaa kuka ilmoittaa meille silloin montako puhewuoroa on edellä tai kuinka kauan pitää odottaa haluttua puhewuoroa? Saamme soittaa alituiseen emmekä sittenkään pääse puhumaan tuohon toiseen kaupunkiin, ellei sattumalta onnistu erittäin hyvin. Kone voi mahdollisesti olla käytännöllinen pienille paikkakunnille, joilla vähän puhutaan. Kaupunkien wälisiin keskusteluihin se kelpaa.”

Samaisessa Suomen Kuvalehden numerossa oli Ode Soininvaaran näkökulma: ”Tekoäly tulee, oletko valmis?” Hän sanoo älykkyyden kysynnän työmarkkinoilla vähenevän. Vahvoilla ovat sosiaalisesti taitavat, yhteistyökykyiset, miellyttävästi käyttäytyvät – tai kauniit. Ode arvelee lääkärin ammattiin ja terveydenhuoltoon mullistuksia, koska IBM:n Dr. Watson on nykylääkäriä viisaampi. Siksi hän asettaa lääkärin kriteeriksi ystävällisyyden. Tosin hieman epäillen sellaisen mahdollisuutta. Hän arvelee myös pankinjohtajien ja juristien olevan heikoilla (tai pitäisikö sanoa vahvoilla) tekoälyn kanssa kun asuntolainoista päätetään. Ode uskoo tekoälyn korvaavan vaativaa asiantuntijatyötä. Siitä minun pitäisi huolestua. Siis joutuvatko kunnon inssit työttömyysjonoon juristien ja lääkäreiden seuraksi?

Robotit mainosmestareina

Ajatus vyyhteytyy. Minunhan piti mietiskellä 20-30 lukujen mainosmaailmaa. Nyt olen sotkeutumassa tekoälyn, automaation ja robotiikan työelämälle tuomiin muutoksiin. No, kysytään sitten mitä mainoksille ja mainosten tekijöille tapahtuu. Käykö sama kuin puhelinneideille? Näitä mainoksia olivat jo sen ajan kuvalehdet suorastaan pullollaan. Ehkä se on ymmärrettävää, sillä eihän ollut televisiomainontaa eikä radiomainontaa. Ei varmaan ollut myöskään tuota valtaisaa mainosihmisten ammattikuntaa. Yhtäkkiä tuleekin mieleen kysymys. Kuuluvatko mainosihmiset tuohon katoavien ammattikuntien joukkoon? Tulevatko robotit aikanaan suoltamaan tarpeellisen mainoskaman tekoälyn ohjaamana. Tämä saattaisi vaikuttaa jopa todennäköiseltä. Miksi todennäköiseltä? No, anteeksi mainosväki – koska tuo mainonnan taso vaikuttaa kieltämättä hyvin köykäiseltä. Suorastaan masentavan köykäiseltä. Onhan sen parannuttava sitten kun robotit todella ryhtyvät hommiin. Heikkolaatuinenkin tekoäly pystyisi suunnittelemaan houkuttelevampia mainoksia kuin mitä televisioruudustamme näkyy. Tai ehkä se sittenkin on niin että mainokset tehdään meitä kansalaisia, potentiaalisia ostajia varten ja juuri me olemme mainosten peili – heikkolaatuinen, säröillä ja himmeä – ilman sanomaa. Vika onkin meissä.

Vaasan leipä harrasti aikoinaan voimakasta mainontaa. Niissä oli paljon vitsikkyyttä ja hieman jopa seksikkyyttä. Tai ehkä vähän enemmänkin. Mainos lupaa somaa lopputulosta?

Katoaako mainosväki?

Katsoin ensin Oxfordin tutkijoiden ennustetta katoavista ammateista. Toivoin ilkeämielisesti ja hiljaa mainosalan kuuluvan näihin katoaviin ammatteihin. Ei liene ollut suurikaan yllätys, että mainosala onkin yksi varmimmin säilyvistä. Vastoin kaikkia toiveitani. Mainosala on suorastaan miltei ehdottomasti säilyvä. Onkohan se niin että mainosihmiset ja mediaväki ovatkin tämän robotisaatiokampanjan takana. Siltä näyttää, sillä myös mediaväki kuuluu säilyvään työmuurahaiskantaan. Heitäkään eivät robotit uhkaa.  Helppoa se on sitten kirjoitella ja suorastaan uhota tätä väistämätöntä muutosta. Minä en usko tuon muutoksen voimaan. Siksi tässä varmaksi totuudeksi määriteltyä tulevaisuutta haluan käännellä ja pyöritellä. Mutta älä hermostu, lukijani! Pian pääset katsomaan lisää hemaisevia 20-luvun mainoksia.

Oxfordin tutkijat määrittelevät elämän ja kuoleman

Tutkijat Michael Osborne and Carl Frey, Oxfordin yliopistosta ovat laatineet mahtavan viisauskoneen, suorastaan tekoälyn josta jokainen voi katsoa ammattinsa tulevaisuuden robottien ahdistuksessa. Katson ensin omaa ammattiani – tai entistä ammattiani. Löydän sopivan hakusanan ”civil engineer”. Hurraa! meikäläiset ovat säilyvää lajia. Robotisaation ja automatisaation syömähammas ei meihin pysty. On vain 2% todennäköisyys työpaikan häviämiseen. Etsin sitten etsimistäni liikenneinsinöörin tulevaisuutta. Sellaista ammattia ei 366 ammatin listalta löydy. Löytyy kuitenkin ”town planning officer”. Myös tuollaisen ”officerin” tulevaisuus on taattu. Homman katoamiseen on vain 13% todennäköisyys.

Testaa itsesi tästä: http://www.bbc.com/news/technology-34066941

Olinpa tuosta työpaikkojen uusjaosta kirjoitellut jo aiemmin. Niitä asioita löytyy tuolta:

http://penttimurole.blogspot.fi/2014/01/tyopaikat-uusjaossa.html

Liikennesuunnittelijan ammattia ei robottiautojen kansoittamasta tulevaisuudenkuvasta löytynyt. Ehkä robottiautot suunnittelevat ja rakentavat itse liikenneväylänsä. Tai jos jokamiehen robottilentokoneet täyttävät ilmatilamme, silloinhan ei teitä tarvita. Mutta insinöörinä ei ole ammatin katoamisesta huolta! Ammattiemme säilyvyys on turvattu. Kuvan lähde: http://www.bbc.com/news/technology-34066941

Omat ammatit näyttävät säilyvän

Vaikka omat ammatit tuntuvat säilyvän lähes täydellisellä varmuudella, niin aiheeseen, eli mainosmaailmaan liittyen halusin nyt tieteellisen perustan näiden turhuuden markkinoiden tulevaisuudesta. Valitsin listalta mainostamisen ja lehden toimittamisen. Otin sitten vertailun vuoksi pari muutakin alaa. Ne ovat vastakkaista totuutta. ne ovat esimerkkejä oxfordilaisten tuomitsemista maailmanlopun aloista. Nyt hieman kummastelen. ”Journalists, periodical and newspaper editors” ovat varmuudella säilyvä ammatti. Sitä on myös ”advertising and public relations directors”. Säilymisen todennäköisyys on 8% ja 3%. Molemmat ammattiryhmät näyttävät olevan suorastaan meidän insinöörien tasolla. Muuten nyt on pakko katsoa miten meidän ikuisten riitakumppaneidemme, lakimiesten käy. Huonosti käy. Robotit korvaavat nuo pykälänikkarit. Ei! Ei sittenkään! Robotitkaan eivät osaa hoitaa maailmaamme riitelemättä. Lakimiehet säilyttävät työpaikkansa 3% varmuudella. Nyt nousee ihmetys. Jos kaikki insinöörit, juristit, toimittajat ja mainosihmiset säilyttävät paikkansa, niin missä sitten tapahtuu tuo dramaattinen hävikki?

Listaa kun katsoo, havaitsee puhelinmyyjät ja ompelijat varmuudella häviäviksi toimialoiksi ja toisaalta hyvinvointiterapeutit ja rakennusten korjaustöiden työnjohtajat varmuudella säilyviksi työpaikoiksi. Minä en usko puhelinmyyjien katoamiseen, vaikka sitä toivonkin – niin usein joudun puhelimessa selittelemään sijoitusvarallisuuteni olemattomuutta. En myöskään usko robottien korvaavan ompelijoita. Pikemminkin uskon robottien haluavan ihania suojapeitteitä tai värikkäitä villalapasia.

Viisas tutkimus sanoo suurimman hävikin kohteeksi joutuvan puhelinmyyjät. Samaan kategoriaan kuuluvat konekirjoittajattaret, talouspäälliköt, puhelinkeskukset ja reseptionistit. Myös tarjoilijat, leipurit ja teurastajat joutuvat lakkautuspalkalle. Lisääntyviä työtilaisuuksia saavat taas terapeutit, psykologit, kätilöt, sairaanhoitajat, lakimiehet ja taiteilijat. Minusta tuossa on kummallisuutta yllin kyllin. Että myös kokit kuuluvat 73% todennäköisyydellä automaation uhreiksi. Ei tuossa asetelmassa nyt näytä olevan järkeä.

Rituskin ihme

Meidänkin firmassa oli aikanaan 80 työtekijää ja yksi konekirjoittajatar. Hänen nimensä oli Rituski. Hän puhtaaksikirjoitti kaikki paperit ja raportit. Konekirjoitus oli ikään kuin ulkoistettu. Hän sitten poistui joukostamme vuoden 2000 paikkeilla - suureksi suruksemme. Kirjoittamisen outsourcing päättyi. Nyt meillä on vastaavasti 80 konekirjoittajaa. Kysymys kuuluu, onko heidän konekirjoitusnopeutensa pienempi vai suurempi kuin aikanaan lyijykynällä paperille raapustaminen? Tai miten oli paljon käytetyn sanelun kanssa. Pysyykö ajatus mukana? Vähentääkö automaatio työpaikkoja vai lisääkö se niitä?

Rituskia ja konekirjoituksen automaatioevoluutiota on pakko vielä esimerkin vuoksi muistella. Hän puhtaaksikirjoitti minun diplarini 60-luvun alussa, sen jälkeen hän puhtaaksikirjoitti kaikki minun tekstini vuoteen 1991 saakka. Tuolloin siirryin Libyaan. Tosin kirjoitettavaa tai saneltavaa syntyi vielä 90-luvulla. Siis pyöreästi sanottuna 40 vuoden paperit. Aluksi hän vannoi olevansa koskaan koskematta tietokoneeseen. Enpä minäkään koskaan kuvitellut koskevani tietokoneen näppäimistöön.  Mutta evoluutio eteni. Ensin hänellä oli IBM:n pallokirjoituskone ja koneessa muisti, joka rekisteröi koneella kirjoitetun tekstin ja syötti sitä sitten pallolle.  Rituski kirjoitti nopeammin kuin pallo kerkesi tulostamaan. Tekstiä siis tuli paperille vielä puoli minuuttia myöhemmin kuin se oli näppäimille naputeltu. Automaatiota! Mainos ei osannut kertoa konettakin nopeammasta kirjoittajasta.

Commercial for IBM's Selectric Typewriter 1960's

https://www.youtube.com/watch?v=vNUEUth7qjc

Rituski kirjoitti ehkä 600 merkkiä minuutissa.  Huh, sehän on 10 merkkiä sekunnissa tai 18000 merkkiä puolessa tunnissa. Onko se mahdollista? Minulta sujuu kaksisormisysteemillä korkeintaan 100 merkkiä minuutissa.  Miten on työn tuottavuus? Kyllä se aikanaan lyijykynällä tekstin paperille tuhertaminenkin aikaa otti. Entäs sitten tuo kaksisorminäppäily? Hieman lohduttaa se, että Mika Waltari on kirjoittanut kaikki 20000 sivua kaksisormisysteemillä. Laskin tuosta Yle Areena videosta hänen kirjoitusnopeudekseen 200 merkkiä minuutissa.

Laitteiden evoluutiossa IBM:n Selectric pallokirjoitin oli ratkaiseva askel. Laite tuli markkinoille 60-luvulla.   Xerox:in vuonna 1981 julkistettu ”Memorywriter” oli varustettu ikkunalla, josta näkyi rivi tekstiä. Siinä se oli korjattavissa. PC tuli konekirjoittajan työkaluksi ehkä noin vuonna 1985.

Vihdoin Rituski myöntyi

Hän huomasi tekstien korjauksen ja editoinnin helpottuvan digitaalisen vempaimen avulla. Niinpä hän suostui ensin ottamaan käyttöön Xeroxin (?) editorin. Lieneekö se ollut nimeltään Memorywriter?  Sitten tuli pystynäytöllä varustettu digitaalinen kirjoituskone. Siihen työnnettiin penaalin kokoisia magneettikortteja. Niin muistelemme Hannu Lehdon kanssa. Ehkä muistamme väärin. Kaiken digipuuhailun ohessa konekirjoittamisen ja tekstinkäsittelyn historian kirjoittaminen näyttää jääneen pahasti puolitiehen.

Vihdoin kaiken suostuttelun jälkeen Rituski myöntyi. Hän otti käyttöön varsinaisen PC:n printereineen. Tekstinkäsittely saavutti huipputason. Tekstiä syntyi kolmella kielellä ilman painovirheitä. Paitsi kerran! Rituski kirjoitti tarjouksen ja erehdyksessä korotti tarjoussummaa. Ei haittaa, työ saatiin! Evoluutio oli loppuun suoritettu.

Oxfordin tutkijat pitävät journalisteja ja mainosväkeä varsin tarpeellisina ja säilyvinä. Heitä eivät robotit uhkaa. Samaa ei voi sanoa sähköteknikoista tai tarjoilijoista.  En usko tuohon. Miksi sellaiset tärkeät palveluammatit kuin tarjoilijat ja kokit häviäisivät? Robottiko meille sopan keittää? Ei!  Ja sitten nuo sähkömiehet? Kotimme ja kaupunkimme ovat täynnä sähköllä toimivia laitteita. Robotitko ne sähkömiehen korvaavat ja toisensa huoltavat? Ei!

Loppumainokset

Kävi taas niin kuin tavallista. Eksyin aiheesta. Minunhan piti ihailla mainoksia ajalta ennen sotia. Sen sijaan ryhdyin mainosväkeä moittiman ja ammattien kiertoa tai tuhoutumista päivittelemään. Kun näin nyt kävi, laitan tähän loppuun pari kuvaa ennen sotia- aikojen mainosmaailmasta 20-luvulta ja 30-luvulta.

Mainokset ajalta ennen sotia eivät suinkaan hurmanneet graafisella taiteellisuudella. Ne olivat ikään kuin käyttötaidetta.  Ihmiset eivät olleet kuvapankista, ne olivat yksilöitä. Valokuvia ei juuri lainkaan käytetty. Mutta mainoksissa oli tunnetta ”hienosta loistosta” ”aistikkuuteen ja sirouteen”. Automiestä tietysti autot kiinnostavat! Robotin kuvia en viitsisi katsella.

Ihmeellistä miten moni mainostettu tuote on nykypäivänä tuttu. Ovat ilmeisesti hyvin mainostettuja, kun ovat vieläkin ostettuja. Vai onko Hangon keksi edelleen olemassa? Miten on Eucalyptuksen laita? Täytyypä lähteä kauppaan katsomaan. Etteivät vaan ystävälliset kauppiaat joutuisi lakkautuspalkalle.