Minulla oli 85-synttärit

Oliko niin, että juuri sinä jäit kutsumatta? Vahingossa! Valitan, sillä olisin halunnut kaikkien olevan paikalla. No, eiköhän vielä synttäreitä tule. Edellytyksenä on, että Jussin toimisto niitä suostuu järjestämään. Puhumattakaan Miinan loistavasta tarjoilusta. Se on saanut jakamatonta kiitosta. Uhkasin kyllä Miinaa tästä lähtien kerran vuodessa järjestettävillä synttäreillä. Hän lähes lyyhistyi. Kiitosta jaettiin myös Retuperän WBK:n loisteliaalle esitykselle. Onneksi emme tilanneet vain sitä tarjolla ollutta halvinta vaihtoehtoa, jossa he pelkästään dokailevat. Joku juhlijoista oli takarivissä tai rivin takana eikä nähnyt pidettyjä esityksiä. Niinpä minä nyt päätin julkaista eräänlaisen selfietyyppisen palvelumuotoilukehitelmän, jossa palvelen teitä panemalla blogiini tilaisuuden esitykset. Nyt tässä blogissa on minun epätäydellinen kuvakatsaukseni eräistä sankareistani ja sankarittaristani. Seuraavassa saatte ihailla Liisan piirroksia. Nehän kuvaavat juhlakalua sellaisena kuin miltä hän Liisasta näyttää, eikä siis juuri sellaisena kuin hän omasta mielestään on. Olen ihmetellyt miten näin komeasta miehestä saa niin oudon näköisiä hahmoja. Katsojien hymyistä päätellen he kuitenkin tunnistivat tuon hahmon. Sitten vielä julkaisen blogin, jossa on tyttäreni Pein puhe. Hän oli todella kunnioitettavalla antaumuksella lukenut minun blogejani, muuten hän ei olisi voinut pitää puhettaan. Aivan hyväili mieltä kuunnellessani mitä olin kirjoittanut – oi miten viisasta! Moni muukin varmaan joutui ennen juhlia hieman selailemaan mitä olin viime aikoina kirjoitellut, olihan olemassa sellainen vaara, että satun kysymään mielipidettä sanomastani. Leikki leikkinä, tiedänhän minä, että blogieni lukeminen on teidän kaikkien lempipuuhaa. Nytkin juuri olet sellaista lukemassa.

Ensimmäinen kuva kertoo, miten konsultti pääsi entisaikoina herrojen kyytiin. Herrat myös halusivat itse valita konsulttinsa. Hankintalaki sitten johti siihen, että konsulttitöitä ryhdyttiin myymään pätkittyinä suunnittelumakkaroina. Nyt entiset herratkin ovat muuttuneet kavereiksi. Useimmat kyllä jo painuneet manan majoille. Ikävä heitä on, olivat karismaattisia johtajia. Kaverit ovat yleensä samaa mieltä ainakin jostain asiasta. Jos ovat siilejä niin yhdestä asiasta, mutta jos ovat kettuja niin ehkä useammastakin. Sarvikuonoja en ole kavereissani tavannut - ainakaan haitaksi asti.

Suunnittelijauran alku oli 50-luvulla Rautatiehallituksessa insinöörioppilaana, sitten teekkaripiirtäjänä Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asemakaavaosastolla. Vuonna 1961 siirryin yksityiselle. Diplari tuli tehtyä Alvarin keskustasuunnitelmaan liittyvästä Vapaudenkadusta. Ensimmäinen julkinen kannanotto virkavaltaa vastaan oli Katajanokan kanavan pelastusoperaatio. Maija Kairamo oli johtotähtemme ja sankarittareni. Kanava pelastui. Sitten rakennettiin kaupunkia kompaktin kaupungin ideologialla. Simo Järvisen ja Eero Valjakan kanssa oli mahtavaa työskennellä. He ovat sankareitani. Sen lisäksi he olivat parhaita kavereitani. Kuvan alareunassa viittoilee Eko Miettinen. Hän jatkoi työtä.

Pihan Penan kanssa voitimme Linnanmäen kilpailun. Liikkuvat nojatuolit kiersivät Töölönlahtea. Aika oli autoistumista. Teemu Lipasti piirsi ärisevän autokuskin. Hän myös piirsi yhteisestä reissustamme Tapiolaa kuvaamaan. Reissu päättyi tavan mukaan Keitaaseen Tehtaankadulla. Siellä istuivat kaikki kaverit. Oli tekeillä Tapiolan keskustasuunnitelma. Heikki von Hertzen antoi sitten suunnittelijoille piiskaa. Hieno Tapiolan keskustasuunnitelma meni makulatuuriin.

Pääsin mukaan Janne Söderlundin ja Ekku Valovirran kilpailuvoittoon Turun ylioppilaskylässä. Pyöreät pysäköintitalot jäivät vain mallin koristeeksi. Koivukylää tehtiin hartaasti. Monet asiat jäivät unelmaksi. Niin jäi tavallaan Hervantakin. Ruusun tiimi, Iso Lahtinen kärjessä, voitti kilpailun. Jukka Syvälahti ja Hannu Lehto tekivät liikennettä. Itse Bertel Ekengren oli tiimissä mukana.  Hervanta toteutui muiden toimesta, samalla herkkyys unohtui Ruusun porukan skissipapereille. Toke Korhosen kanssa sijoitimme kaupungin väärään paikkaan ja jäimme lunastukselle. Rintaa röyhisti se, että viidestä palkitusta neljässä oli meidän avustajat.

Hän on täällä tänään! Olli Lehtovuoren tiimi voitti Kevätkummun arkkitehtikilpailun 1967. Mukana olivat Reijo Jallinoja ja Veikko Vasko ja minäkin liikennettä ihmettelemässä. Kilpailuehdotuksen nimi oli ”Tukivarsi”. Ookella tuntuu vieläkin olevan tukivartta jäljellä, sillä hän haluaisi kehittää pientaloalueiden valtaisaa potentiaalia. Alempi kuva kertoo yliopiston laajennusmahdollisuuksista 70-luvun alun perspektiivistä. Käytettävissä olivat Ruoholahti, Pikku-Huopalahti, Kumpula, Viikki, Malminkartano ja Puotila. Vantaalla vielä Leppävaara ja Tikkurila. Pertti Solla veti hommaa tilaajan puolella, mukana Jude Juutilainen, Edu Kairamo, Jussi Pallasmaa ja Kimppi Mikkola. Mukana vielä Timo Vormala ja Pena Piha. (Kuvassa Penan poika, ovat saman näköisiä, en löytänyt Penasta kuvaa).

1970-luvun alussa alkoi konsulttivienti. Useita ryhmiä perustettiin. Meillä oli Devecon. Oli valittava arkkiehtitoimisto. Tein evaluaation. Kriteereinä olivat tehokkuus, henkilökunta, design, virastokontaktit, ulkomaiset kohteet, kapasiteetti, yhteistyökyky. Voittajaksi selviytyi Heikki Castrenin vetämä entinen Revellin toimisto, sittemmin CJN Oy. Hopealla oli Toke Korhonen ja pronssilla Bengt Lundsten. Kekkonen pani alulle Viaporin suunnittelun. ”Joukko huolestuneita” sai 1971 jaetun voittosijan Suomenlinnan kilpailussa. Nyt synttäreillä heistä olivat paikalla Bengt, Pertti ja Iso. Jukkakin oli paikalla, hän pääsi myöhemmin suunnittelemaan hevosliikennettä. Se ei toteutunut. Aikaa tuosta kaikesta on miltei 50 vuotta – ja nuo neljä ovat paikalla!

Vienti alkoi Vietnamin Pha Rungissa 1973.  Seurasi Kuwaitin Jahra ja Tripolin Transportation Master Plan 1975 ja Algerian sairaalat ja yliopistot 1977. Vuonna 1982 alkoi jättiprojekti Libyan Ras Lanuf. Olli Kivinen piirsi yleiskaavan viivat.  Jussi Jauhiainen ja Kari Somma, vahvoina arkkitehtuurin vetäjinä. Markku Piispanen hoiti rakentamisen valvonnan ja hieman enemmän. Nuo hienot kerrostalot kuvassa ovat toteutunutta Ras Lanufia. Ovat nyt hajalla? En tiedä? Satelliittikuvan mukaan ovat paikalla.

Kamppi-Töölönlahti kilpailusta Jallis Jallinojan seurassa tuli kunniamaininta. Pekka Salmisen kanssa, Matti K Mäkisen ja Reijo Korhosen ohjauksessa suunniteltiin Pasilan kaksoistornit. He kaikki ovat minun sankareitani. Siis en tarkoittanut torneja.

Raimo Ilaskivi teetti selvityksen pääkaupunkisudun rakentamismahdollisuuksista 1989. Simo Järvisen ja monen muun kanssa sparrattiin kuntien yleiskaavoja. Tuli lunta tupaan, mutta, yllätys, yllätys lähes kaikki kohteet ovat toteutumassa. Liikennesysteemikin meni melkein nappiin. Mitä nyt kehämetro jäi jalkoihin. Töölönlahdella oli vilskettä. Pekka Korpinen astui virkaan ja visioi. Hän myös allekirjoitti Töölönlahden muutetun osayleiskaavan. Korpisen nurmikko toteutui ja sittemmin koko Töölönlahti sai lopullisen muotonsa. Ei siitä nyt aivan minun visioni mukaista tullut.

Pietarsaaressa toteutettiin kävelykatu. Roger Wingrenistä tuli minun henkiystäväni ja sankarini. Libyassa tapahtui kummia. Sirtessä rakennettiin valtava kongressikeskus. Jussi Jauhiainen ja Kari Somma tekivät hienoa työtä. Suomalaiset insinöörit valvoivat rakentamista. Italialaiset rakensivat. Samaan aikaan Jufrassa toteutettiin toinen suurhanke – hallintokeskus. Jussi ja Dynis olivat pääsuunnittelijoina. Suomalaiset valvoivat tämänkin hankkeen. Turkkilaiset rakensivat. Hannele Helkama-Rågård ja Pekka Rautimo olivat hankkeissa mukana. Kaikki mainitut ovat sankareitani, mutta sankareiksi nousivat myös Hafad Zaidan, Ali Aburwais ja Adel Maher.

Ammanin 1,5 miljoonan asukkaan lentokenttätien kaupunki ja Bakun strateginen liikennesuunnitelma olivat viimeiset ulkomaantyöni. Ammanin sankarittareksi tuli Taru Niskanen. Pääsin vielä itsekin omakätisesti piirtämään, kun teimme Tarun kanssa tuon Ammanin kaupungin kuvan. Bakussa oli mahtavan hienoa. Liikennesuunnitelmasta tuli mainio. Ehkä siitä tuli liiankin mainio, sillä joukkoliikenne ja kevytliikenne eivät ole samalla tavoin kunniassa kuin meillä. Kyllä kävelykeskusta sentään on hieno ja sieltä löytyy kameralle poseeraavia kauniita ihmisiä. Nyt kahdeksanvitosena muistelee Azerbaijanin suunnittelijoiden ja virkamiesten äärettömän kunnioittavaa suhtautumista ikään. Aina käteltiin vanhinta. Kuka se siellä oli? Minä!

Elämäni sankarittaret ja sankarit eivät saa oikeutta. He eivät mahdu tähän luetteloon. Enhän ole vielä edes maininnut ystävääni Eero Paloheimoa. En edes työtovereitani. Moni muukin on mainitsematta. Kymmeniä sellaisia. Esimerkkinä Tarja Laine – Lailibelan sankaritar. Nyt on kuitenkin aika Ystävän laululle. Sen on aina esittänyt ensimmäinen palkkaamani työntekijä, Jukka Syvälahti. Kiitos Jukka – laulusi oli täynnä yhteistä elämää! Se oli mahtavan hieno!

Vieläkin!