Tallinnan ”tornimetsän” läpi Lasnamäelle

Tallinnassa kulkemisessa on mukana häivähdys punaista tai mustaa

Tallinnan toinen perhe/porukkapyöräilyopas ”Penan mieleen” kertoo pyöräilystä ”tornimetsän” läpi Lasnamäelle. Olen päättänyt suhtautua blogeissani asioihin periaatteessa positiivisesti. Nyt joutuvat eräät virolaiset arkkitehdit ehkä liiankin symbolisesti syntipukeiksi. Jos siis olet virolainen arkkitehti ja olet ollut suunnittelemassa Tallinnan ”tornimetsää” älä lue tätä!

Suositeltava pyöräilyreitti vanhasta kaupungista Kadrioruun, Kumuun, Piritalle, Metsähautausmaalle, Lasnamäelle ja jälleen lähtöpaikkaan.

Tallinnassa kulkeminen eroaa esimerkiksi Helsingissä kulkemisesta. Tallinnassa on aina mukana häivähdys tuntematonta. Ehkä se on häivähdys punaista tai häivähdys mustaa. Se toistuu yllättävällä tavalla ja yllättävissä paikoissa. Se saattaa näkyä katukaivon kannessa tai oven kahvassa. Se näkyy katuvalaisimessa tai kadun nimessä. Ja aina se jollain tavoin tuntuu kuin perhosen siiven iskulta mahahermoissa. Mistä oikein on kysymys? Jos nyt ajattelet sen minulla liittyvän pelkästään Neuvostoviron aikaan, olet väärässä. Ei, mutta se liittyy varmasti yhteiskuntakehityksen kerroksellisuuteen ja hyppäyksiin. Vanhassa ihaillussa, ns. perinteessä, vallitsevat maaorjuuden ajan aatelisten ideat ja teot yhtyneenä tsaarivallan ideoihin ja tekoihin, sotien jälkeisessä hymyilyn kohteena olevassa ”puolimatka- tai hrutsovkaympäristössä” taas Gosplanin ideat ja teot yhtyneenä virolaisten arkkitehtien yritykseen omavaikuttaa - keinolla millä hyvänsä, ja sitten hännän huippuna itsenäistymisen jälkeiset ideat ja teot huimana antautumisena uuden todellisuuden trendiaalloille. Jokaiseen vaiheeseen ja kauteen on sisältynyt jokin aatteiden tai talouden ristiriita. Se ei ole ollut vain kokonaisuutta parantava disharmonia. Se on ollut ajatusten ja tekojen kaaos. Miksi tuo kaikki sitten on voinut tuottaa jotain sellaista, mikä aiheuttaa perhosen siiven iskuja mahahermossa? Siis tarkoitan nyt jotain positiivista - ja katsomisen arvoista!

Ehkä onkin uudelleen palattava Roger Wingrenin kirjoitukseen Tallinnan vieraskirjassani vuodelta 1997: ”Under några dagar har vi upptäckt Tallin och återupptäckt oss själva; Tallins historia och vår egen. Vi såg på tornen och murarna; vi gick genom gränder och dräng ut på platserna. Vi rörde vid Tallin och vid oss själva men insåg, att allt detta endast var hennes vardagsdräkt - och vår. Att bakom och bortom finns det sanna Tallin och sanningen om våra egna liv, som vi fortsättningsvis vill befästa med murar och torn.”

Häivähdys mustaa ja punaista, Liisan akvarelli kertoo heijastuksista ja kaksoiskuvista sumussa.

Matka alkaa todellisuuden trendiaalloilta

1980-luvulla, neuvostovirolaisina aikoina, harrastettiin aktiivista yhteistyötä veljeskansan ammattipiireihin. Suomalaiset arkkitehdit olivat erityisen innokkaita yhteydenpitäjiä. Muistan rakennustaiteen museon viinipitoisia illanistujaisia, joissa mm. Leonhard Lapin ja Vilen Künnapu olivat hyvin kestittyjä vieraita. Tuolloin oli jo laivaliikenne ollut toiminnassa lähes 20 vuotta. Sehän aloitettiin Vanemuine-laivalla vuonna 1965, Kekkosen kuuluisan Tarton vierailun jälkeen. Olihan Kekkonen jo vuonna 1964 pitänyt kuuluisan Tarton yliopiston puheensa Viron kielellä ja järkyttänyt sovjettisääntöjä ja osia isännistä, jotka hetkellisesti putosivat kielellisen ymmärtämättömyyden tilaan. Ennenkuulumatonta!

(Aika hauska ja perusteellinen juttu Tallinnan laivaliikenteen aloittamisesta ja kiistelystä kuka sen oikeastaan sai aikaan, Kekkonenko vai Suomen kommunistinen puolue. Klikkaa tuota linkkiä: http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2980639/raha-ratkaisi-tallinnan-ja-helsingin-laivayhteyden

Kansallispukuinen Tarton tyttö luovuttaa Kekkoselle kukkia, Leninin rintakuvan valvoessa tilannetta, mutta tämä tapahtui jo vuonna 1964.

No nyt näytän jämähtäneenI 60-lukuun, kun piti puhua todellisuuden trendiaalloista. Arkkitehti Vilen Künnapu oli siis ahkera Suomen vierailija. Hän oli myös piirtänyt Neuvostoviroon kukkakaupan, jota joukolla käytiin ihailemassa. Väike-Karja -kadun kukkakauppa oli itse asiassa ja pääasiassa pienimuotoinen postmoderni julkisivu, mutta se kertoi suomalaisille arkkitehdeille jonkin hellityn tarinana. Tuota ”itsenäisyyden” tarinaa käytiin ihailemassa. Tuolla kukkakaupalla ei tehty kenellekään pahaa. Pahanteko alkoi vasta itsenäisyyden ajan todellisuuden trendiaalloilla.

Liillepoodista (1983) on pitkä ja kohtalokas matka SAS Radissoniin (2001), Vilen Künnapu oli 80-luvun radikaali ja uusien tuulien tuoja, sitten hän alistui pilvelohkujille ja suistui harmonian ja mittakaavan raiteilta taivaan tuuliin - kirjaimellisestikin.

Polkupyörä suuntaa kulkunsa Viru tänavalta kohti Viru – hotellia. Hotelli avattiin vuonna 1972. Viru hotellia rakennettiin aluksi savonlinnalaisen Repo yhtiön toimesta. Yhtiö meni sitten kuitenkin konkurssiin, mutta Suomen valtio oli takuumiehenä ja hotellityömaan vei loppuun Rakennuskunta Haka. Vastoin kuvitelmia hotellin suunnittelijat eivät olleet suomalaisia. Ei, suunnitelma oli virolaisten Mart Portin ja Henno Seppmanin tekemä – eikä hullumpi nykyisiin trenditorneihin verrattuna.

Näin sanottiin Öhtulehdessä: 30 aastat hiljem seisab Viru hotell sama kindlalt. Ja ta lõi terve epohhi: uus ja kiire ehitamine, turistid, valuutabaarid, ärikad, kergemeelsed naised, pealtkuulamine ja nuhkimine, varieteekultuur, kõrged väliskülalised jne.

Käännös: Nyt 30 vuotta myöhemmin Viru hotelli seisoo yhä vakaasti paikallaan. Virun rakentaminen perusti kokonaisen aikakauden: uusi ja nopea rakentaminen, turistit, kovan valuutan baarit, kadun kaupantekijät, kevytmieliset naiset, vakoilu ja salakuuntelu, kabaree kulttuuri, korkealuokkaiset ulkomaiset vieraat yms.

Viru hotellin rakennustoimikunnan puheenjohtajana oli diplomi-insinööri Kaljo Ehala. Minulla oli kunnia saada hänet oman asuntoni remontoijaksi 90-luvun puolivälissä. Hieno mies tuo Ehala. Jos sinulla on halua kunnolla tutustua rakennustyömaan tilanteeseen ja suomalaisten rakennusmiesten elämään Tallinnassa ja Kaljo Ehalan mietteisiin suomalaisista rakentajista tuohon aikaan klikkaa seuraavaa linkkiä:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/laivalla_tallinnaan_51908.html#media=51918

Kaupunkikuvaa Viru keskuksen äärellä. Surullista, mutta suunnittelijan mielestä: ”the view yields an irresistible attraction”.

TALLINNA TEHNIKAKÕRGKOOLI TOIMETISED NR 7 2005: Thoughts on the Development of the Tallinn City, Vilen Künnapu: The  façade  of  the “Tallink”  hotel is  calm and compact.  The colonnade of  the eastern façade  of  the  Viru Centre ends with a small corner square with a bronze sculpture. The street is closed by the end façade of the tower of Radisson SAS that resembles a mobile phone. The volume of the street is finished by the recently completed City Plaza complex. New buildings, ready almost at the same time, form  a  rather  powerful  association.  The  view  from  the  Post  Office  towards  Radisson already resembles a city. Driving from Viimsi towards the city centre in the morning I always turn left at Laikmaa Street – the view yields an irresistible attraction.

Tallinnan pilvenpiirtäjien ryhmä ei ansaitsisi enempää, se vain pelottaa, käykö Helsingissäkin näin - kun pirulle antaa pikkusormen – ja selityksiä löytyy!

TALLINNA TEHNIKAKÕRGKOOLI TOIMETISED NR 7 2005: Thoughts on the Development of the Tallinn City, Vilen Künnapu: The Union Bank (Ühispank), Radisson SAS and the City Plaza form a mutually complementing triangle of high-rise buildings.  The  triangular  silhouette  of  the  bank  entwines  with  the  cubist architectonics  of  the  Radisson  to  form  a  whole,  and  the  simple  prism  of  the  City  Plaza supplements  the  composition.  The other  tall  buildings  seem  to  derive  from  this.  Luckily, the architects of all three buildings are also artistic types and despite their commercial contents these buildings possess a soul and good energy.

Tornimetsään

Viru hotellin, tai Sokos Viru hotellin kohdalla (74 m), alkaa Tallinnan kaupunkikuvan kaaoksellinen tornimetsä. Katutila ei ole pysynyt mukana tornien kasvustossa. Manhattanmainen selkeitten katujen systeemi olisi voinut jotain pelastaa, mutta kun ei, niin ei. Tämän alueen läpi on päästävä nopeasti. Vasemmalle jää Künnapun Virukeskus linja-autoterminaaleineen ja surullisen hahmon ritari SAS Radisson hotelli (99,5 m, Vilen Kunnapu, Ain Padrik, Kari Mökkälä), ennen niin selkeä, mutta nyt ”integroitu” Kaubamaja ohitetaan vasemmalta, kun sitten kiihdytetään polkemista ajaudutaan Twin Towers Swisshotellin(114 m, Nord Projekt AS, mukana Lemminkäinen) ja Nordea Majan (54 m, Emil Urbel) välistä puikahtaen  City Plazan (78 m, Alver Trummal Arkitektid) ja Maakri Majan (71,5 m, Raili Kadarik) ja vanhan Olümpia Hotellin uhkaamina väljille vesille – tai tiiviiseen oikeaan kaupunkiin. Kaasani kirkko tervehtii kulkijaa lempeänä, mutta alistettuna.

Googlen kuva tornimetsästä kertoo juuri oikealla tavalla saavutetun lohduttomuuden, vaikka tuosta kuvasta osa isoista talomöhkäleistä puuttuukin, mm. Stockan talo ja Raivo Puuseppin suunnittelema SEB Eesti Uhispank, ehkä paras noista torneista.

Matka kelaa kohti Kadriorgia

Saavut Jüri Vilmsin kadulle. Säpsähdät! Juri Vilms – kuka hän oli? Hän oli Viron varapääministeri, mutta miksi hän lähti jäitä pitkin Suomeen ammuttavaksi? Kuka hänet ampui? Joka tapauksessa hän tuolla matkalla tovereineen hävisi mystisellä tavalla. Eräät väittävät saksalaisten heidät teloittaneen. Eräät taas puhuvat ruotsalaisten vapaaehtoisten heidät teloittaneen. Olihan tuo matka lähes yhtä ihmeellinen kuin Rudolf Hessin matka Englantiin toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Vilms taas teki tovereineen matkan Suomeen itsenäisyyden syntyhetkellä – miksi?. Asiasta on kirjoitettu useita ”tutkivia” teoksia. Aihe on kiitollinen mitä mielikuvituksellisimmalle fiktiolle. Faktat ovat hävinneet. Mutta nyt pyöräilet yli Jüri Vilmsin kadun ja näet talon seiniä, ikkunoita, räystäitä, oven karmeja ja koet tunnelmaa - tuolta ajalta. Siinä säpsähtää. (Lue vaikka: Jaan Kross: Kuningasajatus. Suomennos Juhani Salokannel. Helsinki: WSOY, 1994).

Jüri Vilmsin katu on mielenkiintoinen kooste eri aikojen asuntokaupunki-ideaa. Hienointa on se, että katu on pysynyt koossa. Mutta Vilmsiä kulkiessa ei voi olla ajattelematta: mitä oikein tapahtui? Klikkaa tuota linkkiä ja ihmettele http://et.wikipedia.org/wiki/J%C3%BCri_Vilms

Kadriorgin puisto on loistava sadan vuoden takaisen maisemataiteen luomus. Puiston viimeaikainen hoito ja istutusten entistäminen on suurtyö. Japanilainen puutarha ja muut puistokohteet tuovat kiitosta Tallinnan kaupungille. Minä kuitenkin pyöräilen aina tuolla kortteleiden sisällä. Ne kiinnostavat enemmän - sen vuoksi, että niissä on tuo mystiikka ja elämisen mittakaava – ihmisten läsnäolo. Älä pidä kiirettä mihinkään, risteile kadulta toiselle, hidastele tarkoituksella, etsi kiva paikallinen baari, syö kilohailivoileipä tai pizza, maun mukaan.

Matka kulkee vääjäämättä kohti Kadriorua ja Kumua

http://www.tourism.tallinn.ee/fin/fpage/nahtavyydet/nahtavyydet/kadriorg

Kumuun meno aina yllättää

Lähinnä yllättää rakennuksen hieno arkkitehtuuri. Miten on mahdollista, että tuntematon arkkitehtinimi Pekka Vapaavuori, on saanut tämän aikaiseksi? Aivan yksinkö? Missään ei mainita kollegoita, avustajia, puhumattakaan työhön osallistuneista insinööreistä – vain Pekka Vapaavuori. Ja mikä kummallisinta: talo näyttää pitävän vettä! En ainakaan jatkuvasti ole nähnyt korjaustelineitä, mitkä Kiasman – sukulaissielun – ympärillä tuntuvat viihtyvän.  Siis eikö tuo olekaan arkkitehtuuria kun se ei vuoda? Sanoihan Krisse Gullichsen että hyvän arkkitehtuurin merkkinä ovat vesivahingot. Sitäkö se on Musiikkitalonkin korjaustyöt? Tuttavamme, Kumun alkuvaiheen kuraattorina toiminut Anna, sanoi kuitenkin pienen moitteen Kumun arkkitehtuurista: hän sanoi että taideteosten ripustamista vaikeuttaa arkkitehtuurin dominoiva rooli rakennuksessa. Minun lempipaikkojani Kumussa ovat sosialistisen taiteen osasto ja ihana puheen sorina hallitsema pystitarha. Kumun kahvila on houkuttelevasti sisäänkäynnin yhteydessä. Kumu istuu yllättävän hienolla tavalla paikkaansa. Hyvä rakennuttaja ja hyvä Vapaavuori, ansaitsette aina uudet onnittelut!

Kumu ottaa hienosti paikkansa harjun rinteessä. Hyvä Vapaavuori.

Kohti Lasnamäkeä

Lasnamäki on iso asumalähiö. Siellä asuu 120000 ihmistä tiheydellä 3900 henkeä/km2. Yksi kolmasosa asukkaista on etnisiä virolaisia, alueen valtakieli on venäjä. Kaksi kolmasosaa Lasnamäen asukkaista on Viron kansalaisia. Alue on mielenkiintoinen esimerkki segregaatiosta.

http://www.maariworkshop.com/portfolio/redrawing-lasnamae-tallinn-estonia/

Lasnamäki oli kyllä esitetty Saarisen suunnitelmassa vuosisadan alussa, mutta kommunistikauden alkuvuosikymmeninä Saarinen haluttiin unohtaa, samalla haluttiin unohtaa myös Lasnamäki. Tallinnaa kehitettiin rakentamalla Stalinin ajan tyyliin sinänsä oikeamittakaavaista kaupunkia. Sitähän tällä pyöräretkellä näet taas hehkeimmillään palatessasi ”kaupunkiin”. Mutta nyt tarkastellaan 70-luvun suurta ”new townia” – Lasnamäkeä.

Saarinen esitti voittaneessa kilpailuehdotuksessa Lasnamäen kohdalle sijoittuvaa kaupunginosaa. Sinne johti valtaväylä, jolla liikkuisi myös pikaraitiotie. Stalinin aikoina Saarinen ”unohdettiin”. Vasta vuoden 1971 suunnitelmassa Lasnamäki ilmestyi vahvasti kartoille. Toteuttamisen huippu oli sitten 70-luvun lopulla. Valtaväylä Laagna tee toteutettiin, mutta se on vieläkin ilman raitiotietä. Lasnamäen kanava on Laagna-tien lempinimi.

Lasnamäen toteuttaminen aloitettiin vuonna 1970 ja rakentaminen oli huippuvauhdissaan vuosikymmenen loppupuolella. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Lasnamäelle piti sijoittaa jopa 160000 asukasta.

Mitäpä Suomessa siihen aikaan suunniteltiin ja tehtiin? Voisi verrata Vantaan Koivukylään, jossa itsekin olin aktiivisesti mukana. Koivukylän asukasluku oli tosin vain 40000 asukasta, vaikka pinta-ala oli lähes Lasnamäen kokoinen. Tämä johtuu käytettyjen asumisväljyyslukujen erosta. Taisi olla Kauton Jussi, joka epäili myös Hervannan olleen esikuvana. Enpä tiedä, ei tuossa taidettu meikäläisiä tarvita. Mansikan Mikko taas kertoi, ettei heillä Vantaalla ollut tuohon aikaan ammatillisia yhteyksiä Viron kollegoihin.

Suomessa teimme Koivukylää (vasemmalla) ja Virossa tekivät Lasnamäkeä (oikealla). Kun niitä todellisuudessa katselee niin samanlaista tuli ja niin kai oli tarkoituskin. Lasnamäen onnettomuutena on vain heikko viherkasvu kalkkikivikallioilla. Koivukylää sentään vihreys vaatettaa. Kirjoitin kirjassani: ”Puuttui henki ja sielu. Järjellä yksin ei synny ihanaa kaupunkia. Sellaista kaupunkia, josta Pertti Maisala puhuu käsikirjoittamassaan Risto Jarvan filmissä: ”Vanhojen kaupunkien monivivahteinen elämä, rikkaus ja kirjavuus ovat nopeasti uutta rakennettaessa olleet ylivoimaisia hallittavaksi. Pirstomme kaupunkimme jakomielisesti osiin: liikekeskus, urheilukeskus, hallintokeskus, huvittelukeskus, kulttuurikeskus, parkkeerauskeskus, asumiskeskus, jätekeskus, keskuskeskus. Tällainen hallinnon, suunnittelun ja rakentamisen väärä rationalisoiminen on tuhonnut perinteellisen kaupunkiympäristön monipuolisuuden, olemme unohtaneet tärkeimmän: ihmisen.”

Onko tämä nyt juuri sitä ”kompaktikaupunkia”,  jota meikäläinen piti ”kontaktikaupunkina” – näyttää hieman samantapaiselta. (Ihmisen kulkemisen suunnittelusta, Pentti Murole, Arkkitehti 3-4 1967)

Pysäyttäkää Lasnamäki – siitä tuli laulavan vallankumouksen symboli:  Peatage Lasnamäe! Kierros Lasnamäellä on kuin kierros missä tahansa Neuvostoliiton Gosplanin ohjeiden mukaan suunnitellussa kaupungissa. Näin väitetään! En usko aivan hetimiten tuon olevan täysin totta. Kyllä virolaiset suunnittelijat olivat ahkerasti kaavavaihtoehtoja tekemässä. Mutta toisaalta kun nyt ajattelen Bakua, kaupunkia jonka suunnitteluun pääsin osallistumaan – niin olihan/onhan Nizamin valtaisa microdistrict kuin Lasnamäkeä kerrassaan. Corbusier oli neuvostoliittolaisen kaavoituksen innoittaja. Pilvenpiirtäjät Gosplanin kaupungeista kuitenkin puuttuivat. Mitä nyt 16 kerroksisia kuten Lasnamäessä. Varsinaisesti Corbusierin ideat ovat saaneet inkarnaationsa Kiinassa ja uudemmassa Venäjän federaation suunnittelukäytännössä.

Lasnamäen pyöräily on hyvää koulutusta kaikille kaupunkisuunnitteluista kiinnostuneille ja etenkin tiiviistä kaupungista innostuneille. Hieman hätkähdyttää kun vaimoni tytär Lalla sanoo Lasnamäen näyttävän aivan samalta kuin Helsingin betonikauden lähiöt. Niin, siitä taitaakin olla kysymys. Valokulmien, väljyyslukujen, parkkialueiden, vapaa-alueiden ja liikenneväylävarausten normittamana ei saada syntymään oikeata kaupunkia. Syntyy epäkaupunkia.  3900 asukasta neliökilometrillä ei ole riittävä tiheys. Kaupunkia syntyy vasta tiheydellä 10000 asukasta/km2. Vertailun vuoksi Helsingin suurin tiheys on Kalliossa. Siellä on maksimissaan 7000 asukasta/km2. Tätä voi sitten jäädä miettimään ja suunnata matkansa kohti Tallinnan ihanaa vanhaa kaupunkia. Jos kiinnostaa on tarjolla pieni mutka ja vierailu pronssisotilaan nykyisellä sijaintipaikalla. Jos ei kiinnosta, niin ajele J. Kunderia pitkin kohti keskikaupunkia. Matka on suoritettu. Kun olet vanhassa kaupungissa olet perillä.