Liikenneraivo

Olen Virossa. Kiertelen Tallinnan lähimaaseudulla paikkoja katsellen. Tiet ovat mainiossa kunnossa. Päällysteet ovat hyviä ja uusia. Teillä on maalatut viivat viimeisen päälle. Pikkuteillä on sirotepintaisia päällysteitä. Päällyste muistuttaa sorapintaa ja sopii hienosti maalaismaisemaan Kaikki näyttää rauhalliselta. Liikennettä on vähän. Mutta hups! nyt ryntäsi musta limusiini autoni takapuskurin tuntumaan ja toinen ja kolmas, vilkaisu nopeusmittariin kertoo minun ajavan seitsemääkymppiä seitsemänkympin tiellä. Autot takanani vellovat kiihkeästi.  Ajan bussipysäkille, autot syöksähtävät ohitseni. Joukossa on tunnettuja nopealiikkeisiä autonmerkkejä. Virossa ihailin itsenäistymisen aikaan kohteliasta liikennekäyttäytymistä. Ladat pysähtyivät kuuliaisesti suojatien taakse, kun vain jalankulkija oli näkyvissä. Toista oli Suomessa. Jalankulkija sai odottaa. Nyt on yhtenäiskulttuuri ja globalisaatio saavuttanut veljeskansan. Suomen teillä virolaiset havaitaan. Heillä on kova kiire. Moottoriteillä virolaiset ohittajat ovat selvää kauraa, Heillä, kuten suomalaisilla aakkosten alkupään autoilijoilla, ja monilla muillakin, taitaa olla nopeusmittarissa säätövika, ne kun näyttävät 10 kilometriä vähemmän kuin minun mittarini.

  

Kyselen liikenneraivosta ystäviltäni

Raivostutteko joskus ja jos niin mistä syystä? Itselle tulee mieleeni Mustan Pekan parkkialue Käpylässä – juuri pari päivää sitten. Taksi saapuu kaupan ovelle noutamaan kahta rollaattori-ihmistä. Lastaus on tapahtumassa. Kuljettaja auttelee pappaa ja mammaa mustankiiltävään mersuunsa. Samassa soi torvi. Harmaassa avoautossa, juuri sellaisessa jossa on nopeusmittarin krooninen säätövika, istuu mies keskisormi pystyssä. Mustankiiltavä taksimersu estää hänen suoran peruutuksensa. Hän joutuu vekslaamaan. Se vetää sormen tanaan. Liikenneraivo syttyy hetkessä.

Ystäväni sanoo raivostuvansa sanomattomasti jäähallin kohdalla kun kuuliaisesti jonoon asettuvia autoilijoita ohitetaan kiilaamalla päättyvältä kaistalta kymmenien odottavien ohi. Täytyy myöntää, en ole itsekään hövelisti antamassa tilaa kiilaajille. Se on pikkuraivoa sekin.

Viimeaikojen tapahtumat kertovat pyöräilijöihin kohdistuneesta raivosta. Huippuunsa raivo kehittyi autoilijan surmatessa pyöräilijän raivostuneena hänen keskisormestaan. Surmaaminen ei kuitenkaan tainnut olla tarkoitus, oli vain tarkoitus ”opettaa”. Sama tarkoitus lienee ollut alla olevan kuvan esittämällä sympaattisen näköisellä bussikuskilla, joka ajoi kuolleen fillaristin muistokulkueen sekaan, opettaakseen bussikaistalla pyöräileviä.

Kaksi tapausta jotka liittyvät toisiinsa. Raivostunut autoilija törmää tahallisesti fillaristiin, joka kuolee. Tapauksen vuoksi järjestetty muistokulkue estää bussin liikkumista ja kuski törmää fillaristien sekaan. Onneksi henkilövahingoilta selvittiin.

Kaiken viimeaikaisen sekoilun seurauksena ystäväni Otso Kivekäs kirjoitti kantaaottavan tekstin blogiinsa. http://otsokivekas.fi/2015/08/liikenneraivoa-vastaan/  Hän sai paljon kommentteja. Osassa otettiin esille pyöräilijöiden raivoava käytös. Totta, sellaista esiintyy. Pyöräilijä on toisaalta niin suojaton, ettei hänen kannattaisi juurikaan harjoittaa keskisormitaktiikkaa.  

Kun tämä hetki tuntuu nyt olevan täynnä kummallista raivoa ja vastaraivoa ajattelin hieman taas muistella menneitä. Oliko tällaista ennen? Onko nykyihminen seonnut?

Jäljellä on vain yksi keino – kansalaistottelemattomuus

Suomessa Liikennepoliittinen yhdistys Enemmistön ry:n liikennemanifesti oli aikansa radikalismia. Nyt se tuntuu osalta normaalia lautakuntatekstiä tai kaupunkistrategiaa. Ruotsalaiset lääkärit ehdottavat puolestaan kansalaistottelemattomuutta vastavoimana auton pakkovallalle. Ruotsi oli keskustelukulttuuriltaan Suomea kiihkeämpi. Medicinska Föreningens Tidskriftin numerossa 7-8 vuonna 1968, julkaistiin ruotsalaisten lääkäreiden liikennemanifesti, josta poimintoja:

 Autojen ahdistamat joukot, jalankulkijat, polkupyöräilijät, nouskaa sortajianne vastaan! Pelastakaa autoilijat, jotka levittävät haisevia pakokaasujaan, hikoilevat rasvoissaan ja kalkkeutuvat verisuonitauteihinsa. Kaupunkisuunnitelmien teettäjät, edustustilien lihottamat hallintovirkamiehet, vapisevat jo. Ahdistakaa heitä hullujen koirien tavoin! Tahdotko, että kaupunkisi muuttuu Los Angelesin kaltaiseksi? Tyydytkö asumaan lähiöiden getoissa vain siksi, että suurpääomien limusiinit saavat parkkipaikan keskustassa ja riistäjät keskeisiä toimitiloja?

Jos olet toista mieltä, sinulla on vain vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin kehitykseen. Voit vain äänestää olemassa olevia puolueita. Suurpääoman omistajat rakentavat kaupungin, byrokraatit ja teknikot apureinaan. Elinkeinoelämän toivomukset ratkaisevat. Poliitikot, joiden on vastuu, puhuvat muista asioista.

MEDICINSKA FÖRENINGENS TIDSKRIFT 1968: ”Pidä aina vasara taskussasi!”

Mielenosoitukset, keskustelut tai julkilausumat eivät ole vaikuttaneet suunnitelmiin. Jäljelle on jäänyt vain yksi keino, suora toiminta, kansalaistottelemattomuus, laista kieltäytyminen. Muutamia ehdotuksia:

■       Kulje päin punaisia valoja!

■       Järjestä istumalakkoja paikoitustalojen eteen!

■       Soita apulaiskaupunginjohtajille!

■       Järjestä juhlia, kulkueita ja karnevaaleja kaduille!

■       Pyöräile – jos osaat!

■       Jos et jaksa pyöräillä, aja ilmaiseksi julkisilla kulkuneuvoilla, jos jäät kiinni vie asia oikeuskäsittelyyn!

■       Jos olet rakennustyöläinen tai rakennusliikkeen konttoristi, voit ryhtyä lakkoon, mikäli yhtiö rakentaa paikoitustaloja, pankkipalatseja, epäviihtyisiä lähiöitä tai keskustan liiketaloja!

■       Tee ostoksesi pienissä korttelikaupoissa!

■       Anna kukkia pysäköintivalvojille, he ovat liittolaisiasi!

■       Koeta istuttaa jokin rauhoitettu kasvi kadunkoloon tai asfaltin halkeamaan!

■       Eläkeläiset ja opiskelijat, vaihtakaa asuntoa. Opiskelijagetot tulee hävittää, vanhusten eristäminen on lopetettava!

■       Pidä aina vasara taskussasi ja kolhi sillä autoja, kun ne tunkevat eteesi suojatiellä!

Turvaudutaan tilastoihin

Maissa ja maanosissa on suuria eroja liikenneonnettomuuksissa kuolleisuuden suhteen. Liikenneonnettomuuksissa kuolee 5-40 ihmistä 100000 asukasta kohti vuodessa. Murhissa kuolee 2-20 ihmistä ja itsemurhissa 5-20 ihmistä per 100000 asukasta ja vuosi. Kun vuosittain kuolleita on maasta riippuen 400-1200 ihmistä per 100000 asukasta tarkoittaa tämä, että noin 1-10 % kuolemista tapahtuu liikenteessä.

Suhteellisesti eniten ihmisiä kuolee liikenteessä kohtalonuskon tai ennalta määrätyn kuolemanuskon maissa. Islamistit ajavat surutta. Kaikki on ennalta päätetty. Näin liikennekuolemien tilastossa johdossa ovat ylivoimaisesti Allahin armoon uskovat. Myös ortodokseilla ja katolisillakin tuntuu olevan vahva usko ennalta määrättyyn, joka sitten johtaa suuriin tilastolukuihin. Jenkit eivät tunnu paljoa turvallisuudesta piittaavan, mahtaneeko se sitten johtua uskonnosta? Me luterilaiset pelkäämme kuolemaa tai ainakin yritämme sitä mahdollisuuksien mukaan vältellä. Samalla tavoin asiaan suhtautuvat Japanin shintolaiset, ehkä heillä on mukana liikenteessä esi-isien henget, jotka pitävät kaasujalan kurissa ja mielen tarkkaavaisena.

  

Suomessa elettiin liikenneraivon kautta vuosina 1960-1975. Vuosittain kuolleiden määrä kipusi lähelle 1200 ja loukkaantuneiden määrä yli 16000. Kuolleiden määrä on pudonnut hyvin, se on nyt 19 % silloisesta. Loukkaantuneiden määrässä ei olla yhtä hyvällä tasolla, sillä loukkaantuneita on vieläkin 44 % silloisesta tasosta. Vakavasti loukkaantuneiden määrä on nykyisin 900 henkeä vuodessa. Tämä tarkoittaa, että vakavasti loukkaantuneiden ja kuolleiden yhteenlaskettu määrä on yli tuhannen hengen tasolla vuodessa. Se on liikaa!

Suomessa liikenne-turvallisuuteen kohdistuvat toimenpiteet saivat vauhtia Presidentti Urho Kekkosen uudenvuoden puheesta 1. 1. 1973. Liikenneraivoa ryhdyttiin hillitsemään. Se tapahtui asteittain – mutta tapahtui! Öljykriisillä oli osaltaan painavan positiivinen vaikutus suomalaiseen liikenneterveyteen.

Ajoneuvotyypeittäin tai kulkutavan mukaan tieliikenteessä auton kuljettajana tai matkustajana olleiden kuolleiden tai loukkaantuneiden henkilöiden määrä on vuosien mittaan laskenut. Samanlaista hyvää trendiä ei havaita jalankulkijoiden ja polkupyöräilijöiden osalta.

Pyöräily on suhteellisesti ottaen vaarallista. Onnettomuuksia sattuu kolminkertainen määrä autoiluun tai kävelyyn verrattuna. Mopoilijoiden tilasto on varsin huolestuttava. Ajaminen mopolla on neljä kertaa vaarallisempaa kuin autoilu. Samalla tavoin moottoripyörät ovat surullinen tarina. Sen kyllä jouduin itsekin kokemaan.

Tutkimusta vai tarinaa?

Ryhdyin etsimään tutkimustuloksia liikenneraivosta. Yllättävää, nythän Internet-aikaan kaiken tiedon löytäminen on niin helppoa. Mutta tämä aihe, niin jokapäiväinen, ei tahtonut aueta. Liikenneturvallisuustilastot eivät näytä luokittelevan liikenneraivoa onnettomuuden syyksi. Tekstaaminen ja kännykällä soittaminen ovat sen sijaan nousseet keskusteluun. Amerikkalaiset ovat selvittäneet, että noin 7 % ajoajasta puhutaan puhelimeen ja että noin neljännes autoilijoista ainakin joskus tekstailee tai näppäilee numeroita ajaessaan. Nuoret puhuvat kännykkään ja tekstailevat ahkerasti. Amerikkalainen tutkimus kertoo että 70 % nuorista tekee näin. Peräkolareiden riski kasvoi kännykkään puhuvilla parikymmentä prosenttia, mutta tekstaajilla riski kasvoi viisikertaiseksi. Ajotapaseurannassa on havaittu, että ahkerasti kännyköivät vaihtavat kaistaa, ajavat ylinopeutta ja suorittavat äkkijarrutuksia huomattavasti normaalikuljettajia enemmän.  Taitaa siis olla paljon kiinni yleisestä elämäntyylistä. Vauhdikkaat putkiaivot tekevät montaa asiaa yhtä aikaa ja siinä syntyy riskejä. Useassa maassa kännykkään puhuminen ja tekstaaminen on ajaessa kielletty.  Mutta ja iso mutta, kieltoa ei voi valvoa.

  

Outoa muuten. Tekniikka menee yleensä eteenpäin ja asiat tulevat helpommiksi, Autoissa on puhekomennoilla toimivia laitteita jne. Mutta yksi asia on mennyt heikommaksi. Kosketusnäytöllä toimivalla puhelimella ei voi valita numeroa tai kirjoittaa tekstiviestejä katsomatta puhelimeen. Toista se oli ennen näppäimillä. Tekstiviestin voi kirjoittaa ja numeron valita vaikka taskussa.

 Liikenneraivoa on tutkittu vieläkin vähemmän

Uutteran etsinnän jälkeen löydän kanadalaisia tutkimustietoja. Siellä tuntuu olevan tutunoloista meininkiä. 30 % kuljettajista huutaa ja kiroilee toisen autoilijan ajokäyttäytymistä. Onneksi vain runsas 2 % uhkailee vetävänsä turpiin tai kolhivansa kanssaliikennöijän autoa. Kanadalaiset tutkijat olivat havainneet 5 % kuljettajista toistuviksi liikenneraivoajiksi.

Eräässä vuonna 2009 jenkeissä suoritetussa tutkimuksessa ihmiset kertoivat raivostuvansa eniten seuraavista asioista:

■       Toisen auton ylinopeus (57 % havaitsi näitä joka päivä)

■       Takapuskurissa roikkuminen (50 %)

■       Äkkinäinen kaistanvaihto ilman merkkiä (44 %)

■       Puhelimeen puhujat (98 % havaitsi näitä vähintään kerran viikossa)

■       Punaisia valoja päin ajavat (59 % kerran viikossa)

■       Äkkijarrutukset (54 % kerran viikossa)

Mainittiinpa raivon syiksi vielä parkkipaikan varastaminen toisen nokan edestä sekä meikkaus, parranajo ja lukeminen ajaessa.

Oma reaktio oli:

■       Soittivat torvea (40 %)

■       Kirosivat kuljettajaa (32 %)

■       Näyttivät nyrkkiä (9 %)

■       Näyttivät keskisormea (8 %)

■       Soittivat poliisille (5 %)

Tahallaan toisen autoon kolhaisseita oli onneksi vai 1 % raivostuneista.

Kuolleisuus itsemurhiin, murhiin ja liikenneonnettomuuksiin ei näytä olevan erikoisen ilmeisessä korrelaatiossa. Itsemurhien luvattuja maita ovat Kiina, Venäjä, Japani ja Etelä-Korea. Vanhat sosialistimaat ovat korkealla ja heidän seurassaan Suomikin Länsi-Euroopan ykkösenä. Murhia tehdään ylivoimaisesti eniten latinomaissa Etelä-Amerikassa, musta Afrikka seuraa murhanhimoisesti kannoilla, Suomi on jälleen kunniakkaasti Länsi-Euroopan murhaykkösenä. Liikenneonnettomuuksien kärjessä ovat kohtalonuskon maat, mukana joukossa hyvä edustus Afrikasta. Venäjä seuraa tiiviisti kannoilla. Suomi ei pääse Englannin, Japanin, Sveitsin, Israelin ja Ruotsin eliittiryhmään. On kuitenkin Länsi-Euroopan eräitä kärkimaita.

Ja vielä lopuksi hännänhuipuksi panen täähän WHO:n kuvan maailman liikennekuolemien tilastosta. Sieltä löytyy myös lisäksi kaikkien tärkeimpien sairauksien kuolinsyytilastot. Selaile jos kuolinsyyt ja jäljellä oleva elinaika kiinnostavat. Suomi on maailman ykkösenä Alzheimerissa/dementiassa. http://www.worldlifeexpectancy.com/cause-of-death/alzheimers-dementia/by-country/