Viikingit Pietarissa – minä mukana

Olen ollut mukana Pohjoismaisen Tieteknisen Liiton menoissa varmaankin 30 vuotta. Tämä aikana en ole oppinut ymmärtämään pätkääkään tanskaa ja vain pienen pätkän norjaa. Skandinaaviskaa ymmärrän huomattavasti paremmin kuin skånenruotsia. Suomenruotsin ymmärtäminen on kohtuullista. Osaan kyllä pitää esitelmän ruotsiksi, mutta en ymmärrä sitä koskevaa kommenttia tai kysymystä, jos esittäjänä on muun kuin ruotsalainen tai skandinaaviskaa taitava norski tai danski. Olin kerran paneelikeskustelun osanottajana NVF:n suuressa kongressissa. Minun oli pakko pitää toisessa korvassani englantilaista tulkkausta ymmärtääkseni kollegojeni puhetta. Tämä on surkeata. Olen mies joka osaa kysyä, mutta ei pysty vastaamaan kysymykseen.  Mutta sille on yksi ymmärrettävä syy. Jos käyttää jotain vierasta kieltä vain yhtenä tai kahtena päivänä vuodessa niin harjoitus on liian vähäistä. Mutta silti, olinhan nuorena kakkoskurssin teekkarina harjoittelijana Göteborgin kaupungin katukonttorilla. Rakensimme suurta pääviemäriä ja katua. Iltaisin vielä olin tiskaamassa Grand Hotellissa. Luulivat minua silloin tiskipaljujen äärellä gotlantilaiseksi erikoisen murteeni vuoksi. Tiskaajauralla sain muuten kokea merkittävää etenemistä. Ensin lautastiskissä palkka oli 1:75, ylenin sitten lasitiskiin ja palkka nousi yhteen kruunuun ja 95 äyriin. Uran huipun saavutin loppukesällä kun minusta tuli diskbärare. Ammatilla oli kaksi etua: sain kulkea alituiseen kallskänkan ohi, siellä ovat tunnetusti keittiön kauneimmat tytöt, ja palkkakin oli huimaava 2:15.

Osaa puhua, mutta ei kuunnella!

Niin, pontti on se, etten tästäkään jo nuorena suoritetusta harjoittelusta huolimatta ole oppinut kuuntelemaan ruotsin kieltä. Olen kyllä oppinut tekemään itseni ymmärretyksi ja olen myös oppinut varsin hyvin lukemaan, mutta kuulemaan ja ymmärtämään puhetta – se on lähes katastrofi. Näin vanhana sitä perustelee huonolla kuulolla, mutta todellisuudessa se taitaa olla keskittymisen puutetta. Mutta näin se on ja nämä ajatukset mielessä lähdin Björn Silfverbergin johtamalle matkalle Pietariin yhdessä parinkymmenen skandinaavisen kollegan kanssa. Minä olin joukon ainoa eläkeläinen. Se näkyi jo kengistä. Havaitsin suurimman osan skandinaaveista käyttävän värillisiä lenkkitossuja matkakenkinä. Minulla oli mustat – lenkkitossumaiset kengät nekin. Niinpä sitten ajattelin olevani selvästi hyväksyttävä osa rentoa joukkoa, lenkkitossujen väristä huolimatta.

Viikinkien jälkeläiset sonnustautuvat värikkäisiin lenkkareihin lähtiessään ulkomaan seminaariin.

Laivalla

Matka alkoi ennenkokemattomalla tavalla. Laivalla Pietariin. Kaikki hyvin. Yllätykseksi laivalla oli melko paljon matkustajia. Onneksi Sir Brian Souter ei vielä ole onnistunut siirtämään Pietarin laivamatkustajia punaisiin busseihinsa. Ja mikä hauskinta, laivalla oli oikea aitovenäläinen show töyhtöisine tanssityttöineen.

Mikä nyt herätti kysymyksiä: olivatko laulut ja saksofonisoolot play-backia vai ei?  Siinä kuitenkin matkan aluksi viikingit saivat aivan oikeaa Venäjän nostalgiaa suoraan sovjetin malliin. Ei pienintäkään yritystä globalisoida aitoutta. Hyvä alku.

Hienoimman tunnelman laivamatkalla loi Suomenlahden illan valo. Sama valo joka synnyttää Pietarin kuuluisat valkeat yöt. Nyt syyskuun alussa ei ole enää valkeiden öiden aika, mutta intiaanikesä antoi mahdollisuuden tunnelmointiin kannella. En kuitenkaan nähnyt siellä yhtään viikinkiä.

Vanhoja muistellessa

Laivalla Pietariin mennessä miettii vanhoja tekemisiä. Ensimmäisenä on mielessä mahtava Pargolovin asuntoalueen suunnitelma 90-luvulla. Kansainvälistymispolitiikkaa tehostaakseen Helsingin kaupunki oli perustanut yhtiön nimeltä Metropolitan Development Corporation. Tämän yhtiön siipien suojassa virkamiehet tekivät paljon matkoja lähialueille ja kaukoalueille. Pietari ja Tallinna nousivat osaksi toimintastrategiaa. Yhteistyötä yritettiin osin menestyksellä - pääosin kuitenkin vailla suurempaa menestystä. Mekin olimme mukana Pietarin Pargolovin esikaupunkialueen suunnittelussa. Asuntohallitus ja Teuvo Ijäs rahoittivat toimintaa. Helsinki oli mukana Matti Väisäsen kautta. Juristeria-asiantuntijana toimi Pekka Virkamäki. Simo Järvinen hoiti kaavoitusta ja me hoidimme liikennettä, pääosin Teuvo Juntusen toimesta. Mukana oli myös Lemminkäinen. Homma ei mennyt putkeen. Oliko se sittenkin byrokratiavetoista harrastelijatyötä? Paitsi että silloinen Pietarin maakomitean puheenjohtaja ja nykyinen Luoteis-Venäjän rekisterihallinnon pääjohtaja ja Pietarin keskushallinnon kalakerhon varapuheenjohtaja ja kansainvälisen jaoston puheenjohtaja Dmitri Vladimirovich Gordo yhä muistelee Pargolovin työtä esimerkillisenä voiman ja taidon näytteenä. Näin todistaa ystäväni Pekka Virkamäki.

Onko tuossa meidän käden jälkeämme? Tuskin. Yhteistyö oli kuitenkin mielenkiintoista.

Toinen mieleen tuleva asia on Pulkovon lentokentältä Strelnaan, Romanovien palatsiin johtavan maantien kaunistusprojekti.  Työn nimi oli Volhonskoje Sosse. Tilaajana oli suomea sujuvasti puhuva Andrej. Hän oli ollut Paavo Väyrysen kotiryssä noina kotiryssäilyn kiihkeinä aikoina. Andrej halusi tien kaunistukseksi suomaalaisen designin mukaisia meluaitoja. Niillä oli tarkoitus peittää rumia tienvarsikohteita, kuten kaatopaikkavuori ja hautausmaa. Olihan tienkäyttäjiksi tulossa George Bush, Gerhard Schröder ja muita maailman johtajia. He olisivat vieraina Pietarin 300-vuotisjuhlallisuuksissa ja asuisivat Strelnan juuri restaurointivaiheessa olevassa palatsissa. Me ehdotimme tien kaunistukseksi 10000 tuijaa. Veli-Markku Uski teki jo tiedusteluja valtavan tuijamäärän hankkimiseksi Hollannista. Pietarin pormestarina oli nainen, Valentina Matvienko. Luulin hänen innostuvan viheraidoista. Pettymys, hän valitsi teräsaidat! Se siitä.

Googlen auto on ajanut pitkin Volhonskoje Sossea pari vuotta sitten. Tie on kauttaaltaan hyvässä kunnossa ja puolittain repsottavia metalliaitoja näkyy vain harvassa. Kasvillisuus tien vieressä on kaunista. Kaikki hyvin.

Muistelenpa vielä Pietarin kehätien ympäristösuunnitelmaa ja muistia tarkistaakseni kysyn siitäkin Veli-Markulta. Hän muistaa, hän oli projektipäällikkö. Suunnitelmaa tehtiin kello 12:sta kello 6:een, siis tien koko itäiselle osalle. Teemanamme olivat värit. Kullekin valtaisalle eritasoliittymälle annettiin väriteema joka koski niin kasvustoa kuin laitteitakin. Siltoja viilailtiin ja meluesteitä viilailtiin. Käyn vilkaisemassa Googlen kamerasta. Näyttää tavanomaiselta. Värejä ei näy. Riidat Pietarin yliopiston meluprofessoreiden teorioista ovat unohtuneet.

Olisi muutakin muisteltavaa, mutta laiva lähestyy jo satamaa – siis kannelle.

Laiva lähestyy satamaa

On ensimmäinen kerta kun lähestyn laivalla Pietaria Suomenlahden suunnasta. Olen jo kaksi kertaa saapunut kaupunkiin laivalla Laatokan suunnalta. Pitkin Nevan rantoja olen nähnyt kilometreittäin loistavia datshoja torneineen ja muine arkkitehtonisine virityksineen.  Näky on herättänyt ihmetystä, mutta ei varsin masennusta. Nyt on toisin. Laiva kulkee sataman suulla olevaa ruopattua kanaalia ja edelleen satamassa ruskeiden metalliromua käsittelevien nostureiden ohi. Kuva on ankeista ankein. Ei yhtään laivaa, ei mitään muuta kuin valtavia kasoja metalliromua, riveittäin ränsistyneitä rakennuksia – ruostunutta romua. Olin katsonut netistä tuota kanavamaista kulkureittiä. Se oli täynnä laivoja. Nyt ei yhtään laivaa. Lohduttomuus astuu mieleen. Ei arvaa kysyä itseltään mitään. Eikä ole ketään muutakaan jolta voisi kysyä: Missä mennään?  Kuitenkin kohti yhtä tuntemaani kauneinta suurkaupunkia!

Laiva lipuu läpi romun ja ruosteen. Näkyvissä on myös valtavia siltapilareita. Jotain on tekeillä. Se selviää myöhemmin. Mutta, miljoonakaupunki huokuu tuossa aivan edessä ja aivan näkyvissä. Viikingit vielä hyteissään aamutoimissa tai ovatko vielä aamiaisella. Heitä ei näy kannella katselemassa vanhojen valloitus- ja kauppareittiensä alkupistettä. Heidän esi-isiänsä ei pelottanut, nykyihminen jättää erilaisuuden katsomatta. Se saattaa jopa pelottaa!

Nikolai: ”Welcome to Russia”

Kaikki tuo outo ja erilainen päättyy kun väki astuu ja istuu bussiin. Ollaan oppaan turvallisessa huomassa. Hän on Nikolai. Alkaa normaali tutustumiskierros ihanassa Pietarin vanhassa kaupungissa. Esikaupunkeihin ei ajeta. Nikolai on hyvä. Hän murjoo juttuja venäläisyydestä. ”This is Russia”.  Pietari ja Katariina, kaksi SUURTA, ovat jutun keskiössä. Pääsen sentään jossain taukopaikalla itsekin ääneen. Kerron Pietari Suuren hevosen asustelleen minun olohuoneessani Tallinnassa. Hevosen nimi oli Lisette. Nyt Lisette on täytettynä pietarilaisessa museossa.  Sinne emme kuitenkaan mene. Etkö tiennyt? Klikkaa sitten tuohon ja lue blogini; http://penttimurole.blogspot.fi/2014/03/pietarin-suuren-hevonen-minun.html

.

Alkaa ammatillinen osuus

Pekka Nihtinen Lähialuematkoilta on järjestänyt meille Pietarin liikennekomitean virallisen oppaan. Odotan kuivakasta miestä, jolta kuulemme viimeisen päälle virastojargonia perintönä neuvostoajoilta.  Toisin kävi.

Julia, Pietarin Liikenne-infrastruktuurin kehittämiskomiteasta oli loistava oppaamme. Hän sanoi: ”Minun esimieheni ovat miellyttäviä ihmisiä. Heillä on kuitenkin yksi helmasynti. He unohtavat asioita. Silloin minua itkettää!”

Bussiin lehahtaa ihana Julia

Hän sanoo näyttävänsä nuorelta, mutta tietävänsä kaiken. Hän kertoo olevansa komitean ”lehdistöattasea”. Hänen suurin huolensa on esimiestensä huono muisti. Hän on myös huolissaan heidän ammattitaidostaan. Hänellä itsellään on omien sanojensa mukaan järki tallella - toista tuntuu olevan pomojen kanssa. Nuori nainen on hurmaava ja todellakin ymmärtää asioita – juuri sillä tavalla kuin asioita kuuluukin ymmärtää, tai nyt meidän mittapuumme mukaan osin väärinymmärtää. Car pooling ja pyörätiet jäävät ymmärryksen ulkopuolelle. Myöskään bussikaistat eivät tunnu soveltuvan konseptiin. Autoille on saatava sujuvuutta ja siksi tekeillä oleva valtava ”Diameter” lännen puolella ja City by-pass idän puolella ovat keskustan kärkihankkeita. Tuleva futiksen World Cup ajaa hankkeita eteenpäin. 70000 katsojan stadion on valmistumassa. Kisat ovat vuonna 2018. Moottoritiehankkeet ovat kuin suoraan Smith-Polvisen raportin inkarnaatio. Mielenkiintoista ja kuitenkin harmittaa. Kuka ne on suunnitellut? Mekin yritimme aikanaan päästä niitä suunnittelemaan, mutta ei. Siis kuka?

Kuvassa punaisella Pietarin kehätie ja nyt rakenteilla oleva tullitie ”Diameter”. Vihreällä itäinen keskustaohitus. Metrolinjat on merkitty keltaisella ja rautatiet turkoosilla. Bussit ja metro kuljettavat Pietarissa kumpikin noin 3 miljoonaa matkustajaa päivässä. Raitiovanut olivat vielä 80-luvulla merkittävin kuljetusmuoto, mutta vuoden 2000 jälkeen raiteita on raivattu autoliikenteen tieltä. Autoja on kaupungissa parisataa kappaletta per 1000 asukasta. Ruuhkat ovat Julian mukaan vielä siedettäviä – ei niin kuin Moskovassa – hän sanoo.

Oppaamme Julia kertoo laajasti Pietarin infrastruktuurihankkeista. Hän kertoo Pietarin 125 kilometrin kehätiestä, joka valmistui muuta vuosi sitten. Hän kertoo myös rakenteilla olevasta ”Diameteristä”. Sen pituus kehätien välisellä osuudella on 33 km. keskiosa on vielä tekeillä, pohjoinen ja etekäinen osa ovat valmiita. Tie on ja tulee olemaan tullitie. Ohitimme laivan sisäänajoreitillä valtavat tekeillä olevat siltapylonit Diameterin keskeisellä osalla. Metroon ollaan rakentamassa uusi eteläinen tunnelijakso. Eniten ehkä kuulemme keskustan itäisestä ohitustiestä pitkin kanavavan varsia. Kadulle tulee 5+5 kaistaa. Polkupyöräteitä ei ole eikä tule. Ilmasto on kuulemma pyöräilyyn sopimaton. Myös bussikaistat ja raitiovaunukaistat loistavat poissaolollaan.

Diameterin eli virallisesti ”Läntisen Suurnopeus Diameterin” keskeisen osan urakkasopimus solmittiin vuonna 2012. Se on PPP-sopimus NCH: n ja italialaisturkkilaisen urakoitsijakonsortion välillä. Italialaisfirma Astaldi ja turkkilaisfirma  IC Ictas ovat kokonaisvastuussa suunnittelusta ja rakentamisesta. NCH on Gazprombankin ja VTB Capitalin yhteenliittymä. ERDB European Bank for Reconstruction and Development on mukana rahoitusdiilissä. Keskeisen osan rahoitus oli kaikkiaan 1,2 mrd euroa silloisella kurssilla.  Mukana sopimuksessa on Eurasian Development Bank ja luonnollisesti myös Pietarin kaupunki. Lue lisää: http://eabr.org/e/projects/edb/?id_4=341

Sopimus Astaldin ja IC Ictasin kanssa oli alkuaan 2,2 miljardia euroa. Se on esitteiden mukaan maailman suurin infra-PPP. Sopimusaika on 30 vuotta. Sopimus koskee Diameterin keskeistä 12 kilometrin osuutta läpi satama-alueen. Kilometrikustannukset ovat siten alkuperäisen arvion mukaan noin 183 MEUR/km 30 vuoden hoitoaikoineen. Mitkä ovat varsinaiset rakennuskustannukset ja mitkä ovat arvioidut tulot tullin keräämisestä – se ei nyt selviä. Rakennusajaksi arvioitiin alkuun 3 vuotta. Nyt on kolme vuotta kulunut. Työ kuitenkin valmistunee ennen vuonna 2018 pidettäviä jalkapallon FIFA World Cup Russia -kisoja.

Onko korruptiota?

Kun meidän ihana Juliamme oli kertonut kaikkien isojen tiehankkeiden olevan vaikeuksissa urakoitsijoiden konkurssien vuoks,i loihen kysymään korruptiosta nykytilanteessa. Silloinpa voihkaisi takanani istuva skandinaavi. Eihän noin rumaa asiaa saa epäillä, eikä varsinkaan kysyä. Saimme kuitenkin asiallisia vastauksia. Ongelma tiedetään. Mutta kukaan ei tiedä missä tarkalleen sitä on ja miten siitä voisi päästä eroon!

Matka päättyy Eremitaasiin, Katariina Suuren valtakuntaan ja sieltä edelleen Allegroon. Aurinko paistaa. Matkailijat ovat väsyneitä. Kulttuurit ovat kohdanneet. Useimmat kysymykset jäivät vastaamatta.

Matkasta jäi paljon mieleen – taas jälleen. Muutakin kuin vain Katariinaa ja Pietaria. Edellinen matkani keskittyi pietarilaisiin sukulaisiin, sitä edellinen Marinskiy-teatteriin ja Pietarhoviin. Klikkaa tuosta: http://penttimurole.blogspot.fi/2014/06/pietari-kahdessa-paivassa.html