Ministerin lähtölaskenta?

Maailmanmeno hämmentää vanhaa tallaajaa. Hesari julkaisee ikään kuin mielenkiintoisena uutisena puolustusvoimiemme vakoiluorganisaation seurantamenetelmiä. Tuntuu suorastaan vallankumouksellisen huvittavalta lukea magnetismimittauksista, joilla voidaan arvioida raudan liikkeitä rajan takana olevissa korpimetsissä. Tai lukea radioliikenteen seurannasta joka suorastaan paljastaa radioaaltojen liikkeitä esiintyneen lähes kaikissa ilmasuunnissa. Outoa ettei jutussa julkaistu malliksi vakoilukameroiden satelliittikuvia joista voisi arvioida viholliseksi oletettujen varusmiesten geeniperimää ihonvärin spektrien kautta. Olen todella vanhanaikainen. Ajattelin jopa, että koko tämä juttu onkin tiedusteluosaston liikkeellepanema ovela veto tarkoituksella harhauttaa vastavakoilu kuvittelemaan suomalaisen kyberasiantuntemuksen ja käytössä olevien menetelmien olevan juuri tuossa jutussa esitetyllä alkeellisella tasolla. Olisiko se voinut jopa liittyä kansainvälisen kyberturvallisuuskeskuksen tuloon maahamme. Jopa entisen puolustusministerimme Ilkka Kanervan ja häntä peesanneen kyberturvallisuuden professorin järkyttyneenomainen esiintyminen television A-studiossa viittasi kyllä jonkinasteiseen bluffaukseen.

Hesarin päätoimittaja taas toistamiseen vakuutteli Sauli Niinistön lausuntoon viitaten, ettei itse asiassa mitään oleellista tullutkaan julki. Kaikki oleellinen on kuulemma hyvässä turvassa toimituksen salaisissa lähdesuojatuissa kätköissä. Nyt vastavakoilu varmaan kiinnostuu. Kansainvälinen vakoilu tuskin on huolissaan potentiaalisen vihollismaan lähdesuojatuista ”myyristä” – niin kuin Ilkka Kanerva heitä kutsuu. Olen varmaan väärässä, mutta minusta näytti, että Kanerva jossain vaiheessa hieman hihitteli hihaansa.

Jos firma menee huonosti tai jos salaista tietoa vuotaa, silloin pomo lähtee tarpeen vaatiessa vaikkapa saranapuolelta. Meilläkin on uhreja tullut tiuhaan tahtiin. Juuri muutama päivä sitten vaihtui lääketukkuri. Tuuli on käynyt kaivosgurujen ja rakennusfirmojen johdossa. ”Tomee ”-tyypit näyttävät lähtevän suorastaan ovet rytisten ja heittämällä.

Lähtölaskenta on alkanut?

Hesarin juttuun liittyen tarkoitan nimenomaan puolustusministeriämme. Jos nyt on todellakin tapahtunut sellainen ratkaiseva ja paljastava tietovuoto joka vaarantaa Suomen valtakunnan puolustuksen ja sitä myötä turvallisuuden - kuka silloin lähtee? Ei asioita saada muuttumaan pikkumyyriä häkittämällä tai toimittajia kärventämällä. Johto on vastuussa! Puolustusministeri lähtee ja lennossa. Jos en pian kuule puolustusministerin eroanomusta, uskon entistä enemmän kaiken Hesarin jupakan olevankin ajan henkeen kuuluvaa trollausta.

Viro jää ilman apua?

Televisiossa oli myös toinen outo keskustelu. Presidenttiehdokkaamme pantiin keskustelemaan turvallisuudesta. Aihe kiteytettiin heti toimittajien toimesta suhtautumiseen Venäjän tulevaan hyökkäykseen veljesmaahan Viroon ja muualle Baltiaan. Onko Venäjä ilmaissut viime aikoina halua tällaiseen tekoon? Saattaisiko tällainen provosointi panna jopa ajattelemaan tuon teon mahdollisuutta? Jos naapurit sellaisesta luontevasti keskustelevat, niin kai sitä Putinin marsalkat voisivat hekin luontevasti pohtia strategian osana? Ja niin tekevätkin.

Pressaehdokkaat ilmoittivat Suomen keskittyvän oman maansa puolustamiseen. Apua ei siis Viroon liikene. Olivatko tosissaan vai valehtelivatko? Onhan vanha totuus, ettei sodassa ja rakkaudessa mikään ole totta.

Suomella ja Virolla on perinteitä toistensa auttamisesta.  Suomalaiset lähtivät Viron vapaussotaan 3800 miehen voimalla. Suomi ja Englanti tukivat sitten virolaisia huomattavalla aseavulla. Toisen maailmansodan aikana soomepoisid tulivat meitä auttamaan 3200 miehen voimalla. Vihollinen tuli molemmissa sodissa pääosin idästä. Virolaisilla tosin oli valloittaja molemmissa sodissa myös etelästä. Suomalaiset joutuivat poistamaan samaiset entiset aseveljet sotimalla Jäämeren suuntaan. Niin, olin siis sanomassa, että lienee itsestään selvää, että Suomi auttaa kaikin käytettävissä olevin keinoin veljeskansaansa Viroa. Käytettävissä olevin keinoin tarkoittanee tiedusteluapua, aseapua ja vapaaehtoisia taistelijoita. Emme pane pahaksi soomepoikiakaan – jos tarvetta on.

Annos historiaa:

http://penttimurole.blogspot.fi/2015/12/itsenaisyyspaiva-kaksi-puhelinsoittoa.html

Metsakalmistussa, Piritan lähellä, on laaja Soomepoisid - sankarihautausmaa. Se tuo mieleen Suomeen jatkosodan aikana saapuneet 3200 virolaista vapaaehtoista. He ottivat osaa menetyksellä mm. Kannaksen torjuntataisteluun.

Oikotie kansan sieluun

Nyt kun jouduin kokemaan kaksi näin provosoivaa keskustelua, ajattelin hieman tarkemmin perehtyä venäläiseen sielunelämään. Eihän kansan sielunelämä muutu sukupolvessa eikä kahdessa. Kansa valitsee johtajansa, vai päinvastoinko se menee? Joka tapauksessa valitsin tähän analyysiin lähdekirjoiksi F. M. Dostojevskin ”Kirjoituksia kellarista” sekä Ilmari Kiannon ”Mies on luotu liikkuvaksi”. Dostojevski mietiskeli asioita kellarimiehen hahmossa 1860-luvulla. Kianto taas kuuli ääniä vuoden 1910 paikkeilla.

Kiannon miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho

”Niin ikään porolla lähestyessä kotimaan hiljaista rajalinjaa, selän takana tsaarin koko mahtava valtakunta, viriää matkailijan sielussa kummallinen, juhlallinen tunnelma. Hänen sielussaan kangastelee ääretön tasapinta, jolla määrättyjen perintölakien näkymättömille perustuksille järjestetty yhteiskunta elää ja toimii vuosisadasta toiseen, vuosituhannesta vuosituhansiin. Tätä ääretöntä elämän massaa ei voi äkkiä muuttaa eikä mullistaa, molekyyli tukee kiinteästi toista molekyyliä. Niitä on myriadi ja vaikka yksi miljoona jostakin syystä levottomasti liikahtaisikin, niin pian taas kaikki on samassa tasapinnassa, eikä raateleva voima pääse kerralla kuohuttamaan koko maassa. Mutta, tämä vuosituhansia paikoillaan päilyminen on siittänyt aste asteelta kypsyvän kärsimyksen, joka kohoaa kuin sininen raskas savu ylös lepäävästä massasta: miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho! Se liitää, leijailee ilmassa ikään kuin harmaja havukka, se soittaa kuulumattomia säveleitä ilman kielillä, se kummittelee pimeässä yössä aivan kuin yhteen pisteeseen tuijottava pöllö. Kaikki on hiljaa alhaalla, mutta salaperäinen humina kuuluu – ylhäältäkö? alhaisuuden alapuoleltako? mistä? ei kukaan oikein tiedä, mutta se kuuluu...” http://penttimurole.blogspot.fi/2015/03/miljoonien-molekyylien-yhteinen.html

  

Vuonna 1908 Ilmari Kianto ajeli porolla Vienan Karjalassa. Hän kuunteli idästä salaperäistä huminaa. Outoa, tuo humina kuuluu nytkin! Tätäkö huminaa Suomen tiedustelu ja Naton tiedustelu nyt kuuntelevat? Onko humina muuttunut runsaassa sadassa vuodessa? Ainakin välineet ovat nyt paremmat, mutta sittenkin epäilen: voiko Tikkakosken tekoäly tunnistaa nuo kuulumattomat sävelet ja kuuluvatko ne ylhäältä vaiko sittenkin alhaisuuden alapuolelta?

Dostojevskin kellarimies moitiskelee itseään romanttisuudesta

”Yleisesti ottaen meillä venäläisillä ei ole milloinkaan ollut typeriä tähtien takaisia romantikkoja saksalaisten tai varsinkaan ranskalaisten tyyliin, romantikkoja joihin ei tehoa mikään, vaikka maa halkeaisi heidän allaan, vaikka koko Ranska tuhoutuisi barrikadeilla, -he pysyvät ennallaan, eivät muutu edes säädyllisyyden vuoksi, ja laulavat vain omia tähtien takaisia laulujaan, hautaan asti, sillä he ovat hölmöjä. Meillä Venäjänmaalla ei ole hölmöjä. Sehän tiedetään. Juuri siinä eroammekin muista maista. Tästä seuraa, ettei meillä esiinny tähtien takaisia luonteita niiden puhtaassa muodossa…

Päinvastoin meidän romantikkomme ominaisuudet ovat täysin ja aivan vastakkaiset kuin tähtien takaisen eurooppalaisen romantikon, eikä häneen sovellu yksikään eurooppalainen mitta. Meidän romantikkomme ominaisuuksiin kuuluu ymmärtää kaikki, nähdä kaikki ja usein nähdä verrattomasti selvemmin kuin kaikkein positiivisimmat aivomme näkevät. Olla sopeutumatta kehenkään tai mihinkään mutta samalla olla myöskään hyljeksimättä mitään. Kiertää kaiken, antaa periksi kaikelle, asennoitua kaikelle poliittisesti. Pitää kaiken aikaa mielessä hyödyllinen käytännön päämäärä (kaiken maailman valtion asunnot, eläkkeet, kunniamerkit) nähdä tuo päämäärä yli kaikkien entusiasmien ja lyyristen runoteosten ja samalla säilyttää itsessään ”kaunis ja ylevä” rikkumattomana hautaan saakka ja edelleen pitää itsensä pumpulissa – kuin jonkun koruesineen – vaikkapa samaisen ”kauniin ja ylevän” hyväksi. Meikäläinen romantikko on avara ihminen ja   kaikkein suurin – sen voin vakuutta teille jopa omasta kokemuksestani.”

Fjodor Dostojevski eli vuosina 1821-1881. Uudistusmieliset mielipiteet aiheuittivat hänelle valeteloituksen ja karkotuksen viideksi vuodeksi Siperiaan vuonna 1849. Hallitsijana oli silloin Nikolai I. Hän kirjoitti kellarimiehen jutut vuonna 1864. Silloin hallisijana oli Aleksanteri II. Rikos ja rangaistus ilmestyi vuonna 1866, Idiootti vuonna 1869 ja Karamazovin veljekset vuonna 1880.

”Meikäläinen romantikko tulee ennemmin hulluksi (mitä muuten sattuu hyvin harvoin) kuin rupeaa syljeksimään, ellei hänellä ole toista uraa näköpiirissä, eikä häntä milloinkaan potkita pellolle, korkeintaan suljetaan ”Espanjan kuninkaana” hullujenhuoneeseen ja tämäkin vain, jos hän on seonnut kovin pahasti.

Loputon määrä romantikkoja ylenee myöhemmin huomattaviin virkoihin. Kerrassaan tavatonta monipuolisuutta! Ja mikä kyky kaikkein ristiriitaisimpiin tuntemuksiin. Juuri siksi meillä onkin niin paljon ”avaria luonteita” jotka eivät edes kaikkein pahimman romahduksen jälkeen menetä ihanteitaan. Ja vaikka he eivät pane rikkaa ristiin ihanteensa hyväksi ja vaikka kysymys olisi vihoviimeisistä roistoista tai varkaista he silti kunnioittavat alkuperäistä ihannettaan kyyneliin asti ja ovat sielustaan tavattoman rehellisiä. Niinpä niin, vain meidän keskuudessamme kaikkein pesunkestävin konna voi olla sielultaan suorastaan ylentävän rehellinen lakkaamatta silti hiukkaakaan olemasta konna.

Toistan: meikäläisten romantikkojen riveistähän lähtee yhtenään toimeliaita kelmejä (käytän kelmi-sanaa kaikella rakkaudella) jotka osoittavat niin suurta todellisuuden ja positiivisen tajua, että typertynyt esivalta ja yleisö vain tuijottavat heitä suu auki.”

Aivan oikein! Juuri niin se näyttää olevan. Nykypäivää kaikki. Onneksi valtiota johtaa juuri nyt ilmeinen romantikko. Se on parempi kuin kenraali tai psykopaatti.

Niin, päästiinkö mihinkään?

Oliko ainoa tulos puolustusministerin erottaminen? Jotain selvisi kyllä Venäjästä. Lähdeteosten mukaan se ei ole muuttunut eikä se ole muuttumassa. Kiannon sanojen mukaan: ”Tätä ääretöntä elämän massaa ei voi äkkiä muuttaa eikä mullistaa, molekyyli tukee kiinteästi toista molekyyliä. Niitä on myriadi ja vaikka yksi miljoona jostakin syystä levottomasti liikahtaisikin, niin pian taas kaikki on samassa tasapinnassa, eikä raateleva voima pääse kerralla kuohuttamaan koko maassa.”

Minusta Dostojevskin ja Kiannon tekstit luovat turvallisuuden tunnetta. Muuttumattomuus luo turvallisuutta. Ehkä me voimme unohtaa tuon saksalaisten tähtien takaisten romantikkojen luoman välivaiheen – huolimatta siitä, että sen kesto olikin kolme sukupolvea. Tuo välivaihe kohteli Suomen ja Karjalan heimoa pahoin.  Nyt olemme palanneet vanhaan aikaan. Kiantohan puhui vuosituhansien paikoillaan päilymisestä. Sitä toivomme. Sen säilyttämisessä meilläkin on osamme. Emmehän mekään halua muuttua. Menikö ajatus perille? En muuten ole aivan varma oliko mitään ajatusta?