Bulevardisuunnittelun kiintoisa todellisuus

Nyt elämme mielenkiintoisia aikoja. Tai siis tarkemmin sanottuna minä elän varsin mielenkiintoisia aikoja. Niin. siis miksi mielenkiintoisia? No, siksi että bulevardien suunnittelu on tosissaan alkanut. Ei kaikkien bulevardien, mutta niiden bulevardien jotka jäivät jäljelle hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Olen tuota vanhaa asiaa jo jauhanut aika monessa blogissani. Tosin olen lausunut myös kunnioituksen sanoja kaupunkisuunnittelun yleiskaavaväelle valtavasta määrästä ansiokkaita selvityksiä. Taisin verrata selvitysten määrää aikanaan Unto Valtasen mahtavaan selvityskokoelmaan metropäätöksen tueksi. No, varsinaisesti metropäätökseen taisi vaikuttaa enemmänkin Smith-Polvisen liikennesuunnitelman raportin sivuilla ollut kauhukuva Helsingin keskustan liikenneverkosta. Tuokin kuva oli hieman niin kuin vahingossa ja pikaistuksissaan syntynyt kun Veikko Heino yleiskaavaosastolta oli keksinyt yhden ohjelmassa mainitun kuvan puuttuvan. Se oli tuo 1:2000 kuva, joka sitten syntyi pikatoimituksena.

Taasko mentiin menneen kautta tulevaisuuteen? Minun tarkoituksenani ei ole jauhaa mennyttä vaan ihmetellä tulevaisuutta, mutta kuten tavallista katson aina taakseni. Ryhdyin nimittäin piirtämään karttaa Helsingin seudun metsistä. Nyt on käyty keskustelua metsistä. Sitä on käyty monella tasolla. On puhuttu Saharan metsityksestä. Luitko muuten blogini: http://penttimurole.blogspot.com/2018/01/sahara-sahara-sahara.html

Ensin Tiinan reviirillä

Paikallinen keskustelu liittyy Keskuspuiston metsänhoitoon. Virastossa on laadittu suunnitelma jossa metsiä olisi tarkoitus tehohoitaa, erityisenä tavoitteena parantaa metsien turvallisuutta siellä kulkevien ihmisten kannalta. Kummallista miten tuo turvallisuus särähtää korvaan. Viimeksi juuri luin Hesarista eläköityneen metsänhoitajan tekstin, jossa hän päivittelee lahopuiden pystyssä pitämistä ja varoittelee niiden päälle kaatumisesta. Olen puiston äärellä asuva ja siellä jatkuvasti pyöräilevä. Turvallisuus saattaa olla uhattuna, jos törmään holtittoman ajon seurauksena vastaantulijaan tai jos pyllähdän ojaan, mutta harvoin ajattelen turvallisuuteni olevan uhattuna kaatuvan puuvanhuksen vuoksi. Enemmänkin olen ollut kiusaantunut siitä, kun hienosti mutkittelevien metsäpolkujen kaarresäteitä pyrytään parantamaan nurkkapuita kaatamalla. Kaatavat kuulemma työkoneiden kulun helpottamiseksi. Totta puhuen Keskuspuistossa on paljon pusikoita, ryteikköä ja risukkoa. Kyllä sitä ehkä voisi hieman nykyistä enemmän hoitaa. Minusta Tiinan voisi päästää hommiin joillakin koelohkoilla. Tiinaa, minun entistä alaistani ja entistä firmamme ympäristöpuolen osastopäällikköä, nykyistä kaupungin metsänhoidon virkanaista, häntä sitä pidetään syyllisenä tähän tehohoitovimmaan. Katsottaisiin perään ja sitten toppuuteltaisiin, jos menee överiksi. Minä luotan Tiinaan. Ei hän meiltä keskuspuistoa vie – sitä haaveilevat aivan jotkut muut.

Piirsin Google Earth’ia käyttäen kuvan Helsingin ja naapurikuntien metsistä. Ehkä innostuin ajattelemaan metsiä, kun nyt ovat innostuneet puhumaan hiilinieluista. Siitä tuli kaunis kuva. Silmä on 65 kilometrin korkeudella. Nuuksio ja Sipoon korpi näkyvät selkeinä metsävyöhykkeinä. Myös Keskuspuisto on havaittavissa, jos tarkkoja ollaan. Saisiko metsien kasautumisesta paremman mainoskuvan Helsingin seudun kansainväliselle vetovoimalle kuin kaupunkipöhinästä? Kuvaan on piirretty orientoitumisen helpottamiseksi metrorata ja rautatiet sekä rantaviiva.

Hoitavatko metsät meidän kasvihuonepäästömme?

Laskin huvikseni, kuinka suuri merkitys näillä lähialueen metsillä on hiilidioksidin sitomisessa. Kuvan alueella on metsää noin 45000 hehtaaria eli 450 km2. Metsässä on hiiltä noin 7 milj. tonnia. Vuotuinen lähimetsien kasvu tuottaa hiiltä noin 0,15 milj. tonnia vuodessa ja sitoo hiilidioksidia vuosittain noin 0,3 milj. tonnia. Kuvan alueella asuu noin 1 miljoona ihmistä. Alueen CO2 päästöt ovat maan keskimääräisarvion mukaan 9 tonnia asukasta kohti vuodessa eli yhteensä noin 9 milj. tonnia CO2. Tästä määrästä kolmannes syntyy liikenteestä, kolmannes rakennuksista ja kolmannes muusta kulutuksesta. Laskelmani mukaan lähimetsät sitovat vain 3 % syntyvistä kasvihuonepäästöistä. On surullista todeta, etteivät meidän rakkaat lähialueen kaupunkimetsämme voi mitään meidän kulutustottumuksillemme. On siis tehtävä muitakin asioita kuin metsänkasvatusta. Ja sitä suuremmalla syyllä on suojeltava näitä lähimetsiämme. Muuten paljonko metsiä tarvittaisiin syömään miljoonan asukkaan kaikki kasvihuonepäästöt. No, teoreettisesti metsiä pitäisi olla 50000 km2. Se on alue jonka mitat ovat 230*230 kilometriä. Pääkaupunkiseudun kasvihuonepäästöt ovat siten muun Suomen huolena.

Suomen metsien vuotuinen kasvu on noin 46 milj. tonnia. Hakkuut ovat lisääntymässä ja saattavat olla 36 milj. tonnia vuodessa. 10 milj. tonnia jää kasvattamaan hiilinielua ja kompensoimaan kasvuhuonepäästöjä. CO2 tonneissa tämä merkitsee 21 milj. tonnia vuodessa. Kaikkea puuta ei polteta tai käsitellä biopolttoaineeksi. Sahatavarasta osa jää hiilinieluksi. Mikä on sen osuus? Ehkä se on 6 milj. tn CO2. Yhteensä metsien vuosittain syömä CO2 olisi silloin 27 milj. tn eli 45 % suomalaisten kokonaispäästöistä. EU-tasolla metsät sitovat 10 % kasvihuonepäästöistä. Hyvä Suomi ja Suomen metsät.

Hieman zoomattuna alemmaksi 32 kilometrin korkeuteen nähdään oranssilla Helsingin vuonna 1943 vielä olleet ja sitten hävinneet metsät, punaisella näkyvät vuoteen 1963 mennessä hävinneet metsät.  Suurimpia punaisella merkittyjä metsäalueita olivat Itä-Helsingissä Myllypuron ja Kontulan metsäalueet sekä Länsi-Vantaalla Myllypuron ja Martinlaakson metsäalueet. Huom! Vihreällä on merkitty vain metsät ei peltoja, kenttiä tai muita viheralueita. On valtava saavutus, että tuohon keskelle Helsinkiä on jäänyt suuri metsävyöhyke – meidän Keskuspuistomme. Eipä Espoon keskuspuistokaan mikään aivan mitätön saavutus ole.

Sitten Reetan reviirille

Nyt aioin kuitenkin siirtyä toisen entisen alaiseni, firmamme entisen liikenteen osastopäällikön eli nykyisen Helsingin liikenne- ja katupäällikön Reetan reviirille. Ryhdyn ihmettelemään jo alussa mainitsemiani bulevardeja. Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn jälkeen bulevardikannasta hävisivät Länsiväylä, Turunväylä, Hämeenlinnanväylä ja Lahdenväylä. Jäljelle jäivät Vihdintie, Tuusulantie ja Itäväylä. Vielä jäi pätkä Laajasalontietä.  Kuinka paljon jäi ja kuinka paljon menetettiin, siitä on ilmeistä erimielisyyttä. Ode Soininvaara puhuu jopa 100000 asukkaan menettäneen ”kotinsa”. Toisessa yhteydessä hän puhuu 80000 kodittomasta. Mikko Aho on varovaisempi. Hän sanoo menetyksen olleen 60000-80000 asukasta. Pentti Murole taas väittää todellisen menetyksen olleen vain noin 30000 asukasta. Hän kun ei usko siihen, että bulevardien korttelitehokkuudessa koskaan olisi päästy lautakunnan haluamalle ek=1,8 tasolle. Sehän olisi edellyttänyt, että kaikki bulevardit olisivat olleet kauttaaltaan Mechelininkadun kaltaisia.

Kuvassa on sinisellä ympäröity ne liikenneväylät, joiden toteuttamisen KHO kumosi. Kuinka moni menetti kodin? Siitä kiistellään. Jotkut väittävät ”kodin menettäneitä” olleen lähes 100000 ihmistä. Murole väittää todellisuuden olevan lähempänä kolmeakymmentätuhatta. 

Tässä on bulevardien mittatikku. Mechelininkadulla korttelitehokkuus on ek=1,8. Huopalahdentiellä ollaan lukemassa ek=1,6. Mäkelänkatu ja Koskelantie ovat miellyttäviä bulevardikatuja. Korttelitehokkuus on ek=0,5-0,7. Helsingin nykyiset bulevardit ovat tässä. On vielä Munkkiniemen puistotie ja vaikkapa Pohjolankatu, on vielä pari muutakin vähäpätöisempää. Tehokkuus nykyisillä bulevardeilla on korkea. Mechelininkadulla ja Huopalahdentiellä on paikoin jopa 30000 asukasta + työpaikkaa neliökilometrillä. Jos Vihdintietä asutettaisiin käyttäen Koskelantien rakennustapaa Kaupintien ja liikenneympyrän välille voisi mahtua 8000 asukasta ja työpaikkaa. Ehkä aluetta sivusuuntaan pullistelemalla päästään lähemmäksi 10000 asukasta. Sehän olisi vallan mainiota. En nyt kuitenkaan lähde asukasmäärää arvioimimaan. Sen tekevät kaavoittajat.  Luotan asemakaavoittajiin hieman paremmin kuin poliitikkoihin ja yleiskaavoittajiin tässä asiassa.

Onko Vihdintien varrella jotain kiinnostavaa?

Nyt on siis käsittelyssä Vihdintien ja Huopalahdentien muodostama kokonaisuus. Vihdintien varresta on helppo aloittaa. Kaupunkiympäristön sivuilla Vihdintien aloitusosaa kuvataan seuraavasti: Suunnittelualue on Haagan liikenneympyrästä Kaupintielle. Liikenneympyrän alueella pyritään löytämään rakentamisalueita sekä asumiselle että työpaikoille. Liikenneympyrän alueelle tulisi myös tärkeä liikenteen vaihtoterminaali. Suunnittelualue ulottuu Valimon asemalle. Sinne halutaan kaupan ja kulttuurin keskus yhdistettynä tehokkaaseen rakentamiseen. Liikennesuunnittelijoiden tavoitteena on autoriippumaton asuminen ja liikkuminen. Tähän tavoitteeseen pyritään pikaraitiotiellä joka kulkee keskustasta Huopalahdentietä ja Vihdintietä Pohjois-Haagaan.

Kaupunkiympäristö tutkii Vihdintien ja Huopalahdentien kaavoituspotentiaalia. Metsä oli aloitusteemani. Vihdintien bulevardisointi haukkaa metsiä noin 20 hehtaaria. Asukkaat näyttävät olevan erityisen huolissaan Riistavuoren puistosta. Huopalahdentien varressa ei ole muita metsiä kuin Talin keilahallin viereiset metsäpalstat. Pinta-alaa on noin 6 hehtaaria. Kuvat kertovat kapeiden tiealueiden ja niihin liittyvien suoja-alueiden kaavoituksen haasteet.

Minä ryhdyn tietysti vanhoja kaivelemaan. Onko mitään sellaista vanhaa jota voisi kierrättää. Sellaista kysyin itseltäni. Kaikkein vanhin kierrätettävä asia näyttäisi olevan Eliel Saarisen Pro Helsingfors.

2010-luvun liikenneverkko ja päälle painettuna Jungin–Saarisen Suur-Helsingin asemakaavan verkko vuodelta 1915. Kaikki liikenne kaupungista ulos kulki kahden liikenneympyrän (nykykielellä ”kiertoliittymä”) kautta. Idän puolella Mäkelänkadun ja Koskelantien risteys ja liikenneympyrä muodostivat liikenteen solmupisteen. Vihdintien ympyrä oli lännen tärkeä solmupiste. Molemmat solmut ovat juuri nyt suunnittelupöydällä. Jos liikenneympäristössä olisi jotain säästämisen arvoista niin sitä olisivat nämä YMPYRÄT.

Haagan liikenneympyrä tai Vihdintien liikenneympyrä, miksi sitä kutsuttaneenkaan, on klassikko. Vaimoni Liisa sanoo kyllä sitä kaikin keinoin välttävänsä. Vaikka kaavat olivat ennakoimassa ympyrää jo vuosisadan alusta, rakennustöihin päästiin vasta 1960-luvulla. Ympyrä avattiin liikenteelle 1964. Ylemmässä kuvassa oikealla on Jung-Saarisen yleisasemakaava 1911. Alemmassa kuvassa Pro Helsingfors vuodelta 1918. Saarisella katuympyrän ulkohalkaisija oli noin 150 metriä, kun nykyisen ympyrän ulkohalkaisija on juuri se sama 150 metriä. Sehän on lähes Place de l'Étoilen eli nykyisen Place de Charles de Gaullen riemukaaren ympyrän kokoinen, Champs-Élysées ympyrän ulkohalkaisija on 165 metriä.  Alkuperäinen rakennettu 60-luvun Vihdintien ympyrä oli kaksikaistainen, myös kevytliikennealitukset puuttuivat, nykyisin kaistoja on pääosin kolme. Saarisen ympyrässä ajoradan leveys oli 30 metriä. Se on sama kuin riemukaaren ympyrässä. Kaistoja on kahdeksan.

Onko piironginlaatikossa jotain?

Ryhdyn availemaan piirongin laatikoita. Ensimmäisenä esiin tunkee suunnitelma Haaganväylästä moottoritienä. Suunnitelma laadittiin vuonna 1988. Sen tarkoituksena oli säilyttää Pasilan kautta kulkeva Hakamäentie katuna ja siirtää Lahdenväylää ja Turunväylää yhdistävä poikittaisorsi Metsäläntien ja Asesepäntien tasalle, Pasilan pohjoispuolelle. Suunnitelma sai aikanaan poliittista kannatusta, mutta kaupungin liikennesuunnittelijoiden mielestä väylä ajautui liiaksi pohjoiseen. Minusta väylää kannattaisi vieläkin tutkia vaihtoehtona, varsinkin nyt kun Pasilan kehittäminen on saanut vahvan momentumin.

Haaganväylä kulki tunnelissa Turunväylältä Vihdintien liikenneympyrän kautta Haagan ammattikoululle. Metsäläntien - Asesepäntien pintaosuuden jälkeen sukellettiin tunneliin Käpylän aseman kohdalla ja Lahdentiehen liityttiin Viikinrannan kohdalla. Ratkaisu oli halvempi kuin nyt yleiskaavaan merkitty yhteys Turunväylältä Hakamäentielle ja edelleen Hakamäentieltä Kumpulan alitse tunnelissa Koskelan hallien liittymään Lahdenväylälle.

Vihdintien liikenneympyrä muodosti merkittävän terminaalin. Ympyrää oli laajennettu ovaalimaiseksi. Se oli myös tiiviisti rakennettu. Nyt ei ole harkinnassa tunneliväylää tähän kohtaan, mutta on harkinnassa Jokerirata. Rata tulee Pitäjänmäentieltä ja kääntyy Eliel Saarisentielle.  Risteävä rata olisi sitten Huopalahdentieltä Vihdintielle kääntyvä bulevardiratikka. Miten solmu ratkaistaan? Vaihtoyhteys on tärkeä. Aika näyttää. Tehtävä ei ole yksinkertainen. Sen tekee vielä ongelmallisemmaksi, jos tuo vanha idea liikenneväyläksi nousee haamujen yöstä. Ehkä kuitenkin kannattaisi testata. Paperille rakentaminen ei paljoa maksa.

Ei metriäkään puroa putkeen!

On minulla muitakin huolen aiheita, tai ei, pikemminkin toivomusaloitteita. Yksi liittyy Valion pääkonttoriin. Toinen liittyy erääseen suureen ideaan Pohjois-Haagan aseman seutua kaavoitettaessa. Vielä yksi. Se liittyy Mätäojaan. Aloitetaan päinvastaisessa järjestyksessä. Helsingin seudulla on eräitä vesiväyliä tai mitä lienee vesinoroja joita on kaavoituksessa kohdeltu huonosti. Olemme saaneet enimmäkseen kuulla entisen Mätäpuron, nykyiseltä nimeltään Haaganpuron ongelmista. Ongelmat johtuvat alueen firmojen huolimattomasta tai sitten tarkoituksellisen välinpitämättömästä öljyisten jätevesien käsittelystä. Minä en puhu siitä. Puhun purojen putkittamisesta. Monikonpuro Leppävaarassa on hyvä esimerkki huonosta puron kohtelusta ja epätoivoisesta yrityksestä pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Minä asun Pakilassa. Keskuspuiston pelloilta tulee oja, joka aikanaan pantiin putkeen Pakilan kohdalla, minun naapurissani.  Se oli kunnon oja, siinä pyörivät pikkupoikien vesimyllyt villisti. Onneksi puro tulee esille ennen Pirkkolaa. Pirkkolan läpi se virtaa iloisena pitkin puropuistoa päätyen sitten Pirjontien varressa Haaganpuroon matkalla Huopalahteen.

Tämä kuva on todisteena puron hyötykäytöstä. Olemme juuri kaverini kanssa olleet myllyjä rakentamassa. Systeri on tullut katsomaan kaupunkitamineissaan.

Kysyn vain miksi Pakilan kaavoittaja aikanaan teki tuon tempun. Miksen kysynyt silloin. Tunsinhan hänet. Olimme töissä samassa virastossa. Saatan vielä ihmetellä miksi tekivät saman tempun Espoon Suurpellossa. Panivat Lukupuron putkeen puolen kilometrin matkalla. Yritimme Dyniksen kanssa ankarasti vastustaa. Ei auttanut. Nyt kysynkin ajoissa ja pyydän. Vihdintien kaavoituksen edetessä vastaan tulee Mätäjoki. Rumasta nimestään huolimatta se kiemurtelee ihanasti Vihdintien itäpuolella ja Kaupintien pohjoispuolella jatkaen Kehä I:n alta Kartanonhakaan ja Kaarelanpuistoon. Pyydän: ei metriäkään putkeen!

Varoittava esimerkki

Toisena asiana tuo suuri idea. Teimme Kirmo Mikkolan kanssa Pohjois-Haagan asemakaavaehdotusta. Meillä oli suuria ajatuksia tiiviistä kaupungista ja korkeista rakennuksista – aivan nykymalliin. Meillä oli myös vastustajamme. Virkistysalueiden menettämisestä ja suunnittelun ”väkivaltaisuudesta” kirjoitti Metsähallituksen ylijohtaja, professori Viljo Holopainen.

Hänen artikkelinsa nimi oli Haaga-Vantaan kaupunkikuume (Uusi Suomi 16.9.1971).  ”Kaupunkisuunnittelussa on joukko teknillisiä ja muita erikoisongelmia, joihin alaan perehtymätön ei voi puuttua. Siihen liittyy kuitenkin yleisinhimillinen puoli, jonka osalta suunnittelu tulee lähelle jokaista kaupungin asukasta ja johon entistä suurempien väestöpiirien tulisi ottaa kantaa. Tähän kuuluu mm. kysymys siitä, rakennammeko kaupunkimme ja nimenomaan sen asuntoalueet Manhattan-tyyppisiksi kivimuuriyhdyskunniksi – jollaisia ovat paljolta aiemmin rakennetut Helsingin keskusta, suuri osa Töölöä ja Sörnäistä.”

Tällaista meiltä kysyttiin. Väitettiin myös Helsingin olevan matkalla kohti ekologista itsemurhaa. Huolimatta näistä suurista ajatuksista meillä oli eräs pienempi ja hyvinkin toteuttamiskelpoinen ajatus. Se oli suorastaan fixidea. Sen haluaisin markkinoida Vihdintien bulevardin kaavoittajille.  Ideana oli tehdä Pohjois-Haagasta ”Suomen moderni Bologna”. Katujen varrelle olisi saatava jatkuvat arkadit. Tätä periaatetta sitten noudatettiinkin Pohjois-Haagassa ja Malminkartanossa. Nyt sama periaate olisi hyvä lanseerata naapurialueelle.

Ja vielä vihonviimeinen toivomus!

Suunnittelualueella on yksi rakennus, tai oikeammin yksi rakennus ympäristönsä osana, rakennus jonka voisi sanoa edustavan rakennustaiteena aikansa ilmiötä huippuunsa viedyllä tavalla. Se on Valion pääkonttori.

Miksi minä sen nyt otan esiin? Minä otan sen esiin koska sain tilaisuuden asetella katukivet, asvaltin ja autopaikat tuon rakennuksen ympäristöön. Rakennus sijaitsee Valimon aseman välittömässä läheisyydessä. Siitä tulee osa kehittyvää kaupunginosakeskusta. Pyyntöni on: antakaa tuolle rakennukselle sen ansaitsema tila ja paikka. Jos sen nykyinen käyttötarkoitus aikanaan muuttuu, se saa muuttua ja se voi muuttua. Se on ihmeellinen rakennus.

http://penttimurole.blogspot.com/2017/05/in-memoriam-mattikoo-minulla-ei-ole.html