Metsiä Saheliin ja Saharaan - kirje Sannalle

Ystäväni Eero Paloheimo on mielipiteissään ehdoton – senhän tiedämme. Entisenä eduskunnan shakkimestarina hän on myös kova strategi. Hän varoittaa meitä ilmastonmuutoksen katastrofaalisilta seurauksilta. Hänen kaatuvan kepin teoriansa ei kuitenkaan näytä vakuuttavan meitä. Hänen aloitteensa armeijoiden valjastamisesta Saharan metsitykseen ei tunnu sekään saavan vastakaikua. Nyt Eero on aloittanut uuden yrityksen. Hän on päättänyt vakuuttaa Suomen viranomaiset toimien tärkeydestä. Suomi on EU:n puheenjohtajamaa. Tämä antaisi mainion tilaisuuden nostaa kissa pöydälle. Kissan nimi on metsitys. Eero ei ole yksin metsityksen kanssa. Asiantuntijat ovat todenneet metsityksen olevan lähes ainoa kustannustehokas keino hiilen sitomiseksi. Maailman CO2-päästöt kasvavat vääjäämättömästi. Viimeisin julkistettu tilasto sanoo koko maailman hiilidioksidipäästöjen määräksi viime vuodelta 37 miljardia tonnia. Suomen osuus siitä on 0,15 %. Maamme asukasluku on maailman väestöstä 0,07 %.

Maittain ja asukaslukuun verrattuna erot ovat suuria. Maailman korkein CO2-vuosipäästö asukasta kohti on 44 tonnia. Se saadaan aikaan Qatarissa. Muutkin öljymaat Gulfin alueella ovat kärjessä tasolla 25 tonnia/asukas. Suomi on maailmantilaston 240 maasta sijalla 39. CO2-päästöjä Suomessa on 9 tonnia per asukas vuodessa. Viro on Suomea paljon heikompi palavan kiven polton johdosta. Norja öljymaana on Suomen tasolla. Ruotsin päästöt ovat vain 4,5 tonnia per asukas. Ruotsi on maailman keskimääräistä tasoa. Kiina on nousussa. Kohta Kiina on Suomen tasolla. Nouseeko sinne Intiakin, joka on vielä alle 2 tonnissa per asukas. Saharan eteläpuoleista Afrikkaa ei juuri voi päästöistä syyttää, sillä siellä ollaan tasolla 0,9 tonnia per asukas.

Tämä kuva kertoo hyvin maiden väliset erot kokonaisuutena ja asukasta kohti. Suomi on pieni tekijä maailman päästöjen suhteen. Tämä ei anna aihetta vähätellä asiaa, sillä se velvoittaa niin suuria kuin pieniäkin. Suomen metsien hiilinielut kiinnostavat. Meillä Metsähallituksen mukaan metsien vuosikasvu sitoo hiilidioksidia 27 milj. CO2 ekv tonnia vuodessa. Se on 48 % maamme päästöistä. Suomen metsät kyllä kasvaessaan sitovat hiilidioksidia 130 milj. tonnia vuodessa, mutta hakkuut pudottavat määrän viidennekseen. Nyt odotamme uusimpia laskelmia. Niiden pitäisi tulla julkisuuteen 16. joulukuuta. Maailmassa on metsiä 40 milj. km2.  Maailman metsien hiilinielu on suuruudeltaan 2,1 mrd. tonnia CO2 ekv. vuodessa. Suomen osuus maailman metsistä on 0,65 % ja maailman metsien hiilinielusta 1,05 %.

Mitä nämä konstit nyt ovat?

Maailmassa puhutaan toivorikkaasti uusista mahdollisuuksista. Uskotaan teknologian kehitykseen ja markkinavoimien mahtiin. Joku sanoo, että BECCS ratkaisee asiat, joku toinen sanoo DACCS:in olevan ratkaisun avain. Mitä nämä ja muut keinot tarkoittavat? Oli pakko tehdä itselleen pikakurssi. Tarjoan sen nyt teille: BECCS tarkoittaa bioenergian tuotannossa tai vaikkapa sellunkeitossa tapahtuvaa CO2-kaappausta ja varastointia. Hyödyiksi lasketaan kehittyvät markkinat, energiariippumattomuus ja teknologiakehitys, haittoina ovat ruokaturvallisuus, terveysvaikutukset ja biodiversiteetin arvellaan kärsivän. DACCS tarkoittaa suoraa CO2-poistoa ilmasta ja edelleen varastointia tai tuotekäyttöä. Hyötyinä ovat kehittyvä bisnes ja ennustettava CO2:n hinta markkinoilla, haittana taas suuri energiankukutus. AFFORESTATION tarkoittaa pitkään tyhjänä olleen maan metsitystä, RE-AFFORESTATION tarkoittaa ennen metsää kasvaneen alueen uudelleen metsitystä. Metsityksen hyötyinä pidetään työtilaisuuksia ja paikallisyhteisöjen elinmahdollisuuksia, haittoina taas maataloustuotannon supistumista ja metsien monokulttuuria. ENHANCED WEATHERING tarkoittaa maan parannusta silikaattikivijauheella. Hyötynä ovat lisääntyneet sadot ja haittana mahdolliset muutokset maaperässä. OCEAN FERTILIZATION tarkoittaa merien rautalannoitusta. Hyötynä ovat lisääntyvät kalansaaliit ja vaarana epäedulliset muutokset meribiologiassa. BIOCHAR tarkoittaa biohiilen lisäämistä maaperään. Hyötyinä ovat lisääntyneet sadot ja haittana lisääntyvä kilpailu biomassoista. SOIL CARBON SEQUESTRATION tarkoittaa viljelymenetelmiä joilla edistetään hiilen sitoutumista maahan. Hyötynä ovat parantunut viljelysmaa ja paremmat sadot, haittoja ei tunnistettu.

  

Sabine Fuss on laajan tutkijajoukon kanssa selvitellyt negatiivisten emissioiden kustannuksia, potentiaalia ja sivuvaikutuksia. Ylempi kuva esittää erilaisten toimenpiteiden vaikutusta maailman CO2-päästöihin, sitten kun nämä asiat on saatu todella käyttöön, ehkä siis vuoteen 2050 mennessä. Kuvassa on sinisellä esitetty minimivaikutus ja oranssilla maksimivaikutus. Suurimpia vaikutuksia uskottaisiin olevan hiilen sitomisella peltoihin (Soil carbon sequestration), maan parannuksella silikaattipitoista kivijauhetta lisäämällä (Enhanced weathering), hiilidioksidin poistamisella suoraan ilmasta (DACCS) ja metsityksellä (Afforestation). Metsittämällä 5 milj. km2 arvellaan poistettavan 0,5-4 mrd. tonnia hiilidioksidia vuodessa. Alempi kuva osoittaa tutkijoiden arvioita CO2-sitomisen kustannuksista. Metsittämällä kustannukset ovat yhtä CO2-tonnia kohti 5-50 euroa. Se on tutkijoiden mukaan selvästi halvin tapa sitoa hiilidioksidia. Mutta tuo metsitykseen arveltu 5 milj. km2- se tuntuu vaatimattomalta. Käytännössä se tarkoittaisi, että maailman metsiä lisättäisiin vain 13 %. Se ei riitä. Oikea tavoite olisi lisäystä vähintään 20 milj. km2 ja 50 %. Silloin metsien hiilinielu olisi hieman parantuneella nykytasolla 4,2 mrd. CO2 tonnia vuodessa. Jos mukaan saataisiin 8 milj. km2 kastelumetsiä nousisi hiilinielu jo 11 miljardiin tonniin vuodessa. Se olisi 30 % maailman päästötasosta.

Sabine Fussin ja muiden tutkimusta on selostettu tässä:  https://iopscience.iop.org/article/10.1088/1748-9326/aabf9f

Minäkin olen tuosta Saharan metsittämisestä kirjoittanut: http://penttimurole.blogspot.com/2018/01/sahara-sahara-sahara.html

Yritämme markkinoida hankkeen aloitetta Suomen viranomaisille

Olisi siis päästävä asiaan. Asia on se, että olemme Eero Paloheimon, Veli Pohjosen ja Eero Kontulan kanssa pyrkineet tapaamaan ministereitä tai ainakin heidän kansliapäälliköitään. Lauri Palojärvi on omalta osaltaan tehnyt ansiokaita lähestymisyrityksiä. Meillä on missio. Olemme lähettäneet kirjeen entiselle pääministerille. Emme saaneet siihen muuta vastausta kuin sen, että meitä kehotettiin olemaan yhteydessä ympäristöministeriöön. Olimmekin yhteydessä ja tapasimme virkamiehiä. Emme kuitenkaan ministeriä tai kansliapäällikköä. Tapasimme kuitenkin valtiosihteerin. Ympäristöministeriön edustajat totesivat, ettei jonnekin kehittyvään maahan suunnattu toimenpide kuulu heille. Se kuuluu lähinnä ulkoministeriölle. Niinpä sitten kolkutimme ulkoministeriön ovea. Ulkoministerillä oli ja on kiireitä. Kiirettä oli myös tapaamisehdokkaaksi suositellulla kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerillä. Samoin kansliapäälliköillä ja erityisavustajilla vilskettä riittää. Saimme kuitenkin Afrikan osaston apulaisosastopäällikön kiinnostumaan meidän huolestamme. Esiteltyämme ideaamme saimme kuulla, että hanke voisi edetä vain ottamalla mukaan jokin metsäalan valtiollinen toimija. Ryhdyimme hermostumaan, meihin ei luotettu. Luottamus on Suomessa nykyään kova sana. Mehän olimme juuri ehdottamassa sellaisen pohjapaperin laatimista jonka avulla ministeriö voisi järjestää kilpailutuksen ja valita haluamansa tekijät. Olimme tietysti itsekin kiinnostuneita olemaan mukana ainakin sivustaseuraajan ja kommentoijan roolissa. Asia jäi roikkumaan löysään hirteen. Mutta, mitä kummaa? Hallitus vaihtui ja nyt on uusi pääministeri. Ennen viime vaaleja Sanna Marin kieltäytyi sanomasta omia mielipiteitään eräistä ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista. Hän vetosi tieteeseen ja uskoi tieteen antavan vastauksia, kunhan niitä kysytään. Nyt hän on temppelin harjalla. Hän ei voi uskoa saavansa tieteeltä vastauksia. Hänen on luotettava vaistoonsa. Hänen on uskottava aloitteellisuuteen. Otettava riskejä vaistoonsa luottaen. Delegoitava. Näin hän tekee meidän asiassamme. Tämä ei kuitenkaan ole meidän asiamme.  Juna on syöksymässä tunneliin. Tunnelissa näkyy valoa. Vai onko se toinen juna?

Koko Saharan ja Sahelin alueen metsitys olisi maailmanhistorian suurin projekti. Siihen sisältyy suuria epävarmuuksia. Pohjaveden riittävyys, mikroilmaston kehittyminen, alueen poliittiset olot, kansainvälinen rahoitus. Mutta myös suuria mahdollisuuksia parantaa afrikkalaisten elinmahdollisuuksia, poistaa kolmasosa maailman hiilidioksidipäästöitä, luoda työmahdollisuuksia, rauhaa ja turvaa.

Missio elämästä ja yhteisöstä

Mikä missio? Meidän missiomme on pilottiprojektin aikaansaaminen Saharan metsityksen alkupaukkuna. Olemme ideoineet alueen suuruudeksi 100x100 kilometriä. Minne sen tulisi sijoittua tai voisiko sen jakaa osiin? Meidän mielestämme se olisi hyvä sijoittaa Sahelin alueelle varsinaisen Saharan eteläpuolelle. Sen voi jakaa osiin. Nyt alueella on kehitteillä kansainvälisenä yhtyeistyöprojektina Green Great Wall. Vihreä muuri on 7600 kilometriä pitkä ja 15 km leveä. Afrikan mittakaavassa se näyttää pensasaidalta. Tämä aita ei pysty estämään aavikoitumista. Meillä on suurempi visio. Koko Sahara olisi metsitettävä, tai ainakin 8 milj. neliökilometriä. Saharan metsitys olisi maailmanhistorian suurin projekti. Saharan metsityksen myötä 100 miljoona ihmistä saisi ansiotuloja, asuinpaikan, työtä, terveydenhoitoa ja koulutusta. Se ei olisi sosiaalihuoltoa ja kehitysapua, se olisi tuottavaa elinkeinotoimintaa. Sillä saisimme siepattua 30 % maailman CO2-päästöistä.

Pilot-projektin toteuttamiseen tarvittaisiin 10 miljardin euron laina. Sillä rahalla rakennettaisiin kylät ja kaupungit, porattaisiin kaivot, pystytettäisiin aurinkovoimalat ja istutettaisiin metsät. Lainan takaisinmaksu lisättynä käyttökuluilla olisi 500 milj. euroa vuodessa. Hiilidioksidia sidottaisiin vuodessa niin paljon että 35 euron hinnalla per CO2 tonni oltaisiin tukevasti voiton puollella. 100000 ihmistä saisi turvatun elinkeinon alueella. Jos yhden turvapaikanhakijan kustannuksiksi vastaan ottaville valtioille lasketaan 25000 euroa vuodessa, saadaan 100000 asukkaan väestön kustannuksiksi maanpakolaisina 2,5 mrd. euroa vuodessa. Tämä tosiasia lisää hankkeen kannattavuutta huimalla tavalla.

Me emme nyt kuitenkaan puhu koko Saharan metsityksestä, kun yritämme päästä suomalaisten ministerien puheille. Me puhumme pilotista, joka on yksi tuhannesosa koko Saharan metsityksestä. Me emme myöskään puhu siitä, että Suomen valtio rahoittaisi tämän 10 miljardin euron projektin. Me toivomme, että Suomi EU:n puheenjohtajamaana tekisi aloitteen tällaisen hankkeen aikaansaamiseksi. Hankkeena se olisi uraauurtava.  Keinokasteltuna agroforestry-hakkeena se avaisi laajan tutkimuksen ja kehittämisen paikallisdemokratiasta, hallintomallista, rahoitusmallista, elinkeinoista, manttaalijärjestelmästä, pohjaveden käytöstä, aurinkoenergiasta, kasvilajien valinnasta, ekokylien ja ekokaupunkien rakentamisesta, infrastruktuurin malleista, terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmästä. On tässä kosolti ongelmia. Eero Kontula pohtii, miten päästökauppa saadaan hyödyntämään itse viljelijöitä. Valtiot ottavat lainat ja saavat tulot kaupasta, mutta liikeneekö valtioilta halua osuuden jakamiseen viljelijöiden kanssa?

Jos kauppa onnistuisi, kaupanpäällisinä tulisi automaattisesti lisäarvona nostetuksi naisten asema ja tyttöjen koulutus keskiöön. Ilman heitä tämä yhteiskuntamalli ei kerta kaikkiaan toimi. Niin, epäilitkö ettei tämä pilot-projekti ole itsekannattava, epäilitkö että joudut maksajaksi. Teimme hieman laskelmia. Havaitsimme hankkeen hyväksi bisnekseksi.  10 miljardin investointi edellyttää lainanottoa. Laina maksetaan takaisin 25 vuoden aikana. Korkotasoksi arvioidaan 1 %. Vuosittain lainaa lyhennetään 450 milj. euroa. Käyttökustannuksia syntyy 50 milj. euron edestä vuodessa. Asukkaat saavat palkkaa ja maksavat vuokraa ja veroja. Tuloja lainan maksuun syntyy kansainvälisestä päästökaupasta. Edellytyksenä tietysti että sellainen saadaan todella toimimaan. Muttia riittää! Nyt CO2 tonnin hinta pyörii 25 euron tietämillä. se ei riitä hankkeen pyörittämiseen omaehtoisesti. On saatava 35 euroa CO2 tonnilta. Kaikkea tätä olisi mietittävä. Voisiko Suomi tehdä aloitteen tai pitäisikö Suomen tehdä aloite? Meidän mielestämme Suomi sopisi hyvin aloitteentekijäksi. Siksipä emme lannistuneet ja lähetimme taas kirjeen. Odotamme innostuneena onko kellään aikaa lukea kirjettä ja sitten vielä keskustella asiasta ja tehdä aloite!

Lähetimme kirjeen uudelle pääministerille

AVOIN KIRJE

Pääministeri Sanna Marin

Valtioneuvosto

Arvoisa Pääministeri,

Onnittelumme valinnastanne.

Me allekirjoittaneet lähestymme Teitä laajemman asiantuntijaryhmän edustajina. Ryhmämme on useiden vuosien ajan selvittänyt mahdollisuuksia Sahelin ja Saharan alueen metsittämiseksi. Metsitystä pidetään ilmastonmuutoksen torjunnan tehokkaimpana keinona. Kirjoitimme samasta asiasta edellisen hallituksen pääministerille, Antti Rinteelle 8.7.2019 ja toivoimme tapaamista asian johdosta. Kirjeemme johti runsaaseen viestittelyyn ja tapaamisiin ympäristöministeriössä ja ulkoministeriössä, mutta ei toistaiseksi konkreettisiin toimiin. Asian yksityiskohdat ja sen käsittely ilmenevät tämän kirjeen liitteen muistiosta. Voidaan ehkä tulkita asian olevan kesken. 

Toivomme kuitenkin, että uusi hallitus suhtautuu asiaan aktiivisesti sen kiistattoman painoarvon vuoksi. Hanketta on edellisen hallituksenkin piirissä pidetty tärkeänä ja ajankohtaisena, mutta siinä on nähty hallinnollisia ongelmia. Sen merkitys maailman ympäristötilanteelle lienee kiistaton, mutta näemme siinä myös mahdollisuuden, joka maamme tulevaisuuden kannalta on keskeinen. Aloitteen tekeminen asiassa saattaisi avata maallemme merkittävän, uuden teollisuuden alan: ilmastometsityksen kärkiaseman maailmassa. 

Tuusulassa, 10.12.2019

Pentti Murole, prof.

Eero Paloheimo, prof.

Veli Pohjonen, prof.