Laskutikusta tietomalleihin senioreiden voimin

Suomen Rakennusinsinööriliiton seniorit ovat jälleen kunnostautuneet. Se ei ole suinkaan ensimmäinen kerta. RIL-Seniorit on tuhatpäisine jäsenineen mahtavan virkeä yhteisö. Olen siitä suorastaan ylpeä, vaikka en olekaan aktiivitoimija. Monet matkat ja tilaisuudet ovat nyt vahvaa mielenmuistomaisemaa. Blogejakin on näistä tilaisuuksista tullut tehtyä useita. Harmaat pantterit, ”kolmannen elämän” tai ”kolmannen iän” ihmiset muuttavat opiskelua, muuttavat viihdettä, muuttavat työntekoa ja muuttavat kulttuuria. He muuttavat maailmaa. Me olemme he. Tilastot kertovat meidän maamme olevan maailman ikätilaston kärkipäätä. Voisimme siis olla myös kärkimaana kehittämässä ”kolmannen iän” elämänfilosofiaa ja toimintamalleja. No, sitähän me juuri omalta osaltamme yritämme, tai ainakin Suomen Rakennusinsinööriliiton senioriporukka sitä yrittää.

Aiheeseen, siis eläkeläisten aktiviteetteihin liittyvä väitöskirja yllätti taannoin Helsingin Uutisten nettisivun otsikolla: ”Hengailevat ja porukoituvat eläkeläiset valtaavat kaupunkien keskustat – Vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen.” Väittelijä on Antti Wallin sosiologian tiedekunnasta. Tällaista ulostuloa olen pitkään odotellut. Nyt eläkeläisiä on lähinnä hehkutettu yhteiskunnan taakkana ja tulevana musertavan suurena kestävyysvajetta aiheuttavana kustannustekijänä. Se on harmittanut. Aina kun eläkeläisistä – meikäläisistä -puhutaan, muistan Milanon Galleriassa vastaan tulleen kulkueen. Porukkaa saapui mustiin pukeutuneina. Kärjessä liehui komea lippu. He olivat keski-iän ylittäneitä. Kysyin sisareltani kulkueen olemusta. Hän sanoi heidän olevan opiskelijoita yliopistosta. Noin vanhoja – ihmettelin. Hän sanoi heidän olevan ”kolmannen iän” opiskelijoita – juhlivat. Aina kysyy, olisiko meillä jotain käyttöä? Puhuvat paljon työvoimapulasta. Moni eläkeläinen haluaisi olla hyödyllinen. Ainakin kirjan julkaiseminen, tämän laskutikku ja tietomallikirjan malliin on jotain hyödyllistä. Se on oppikirja.

Mainitussa väitöskirjassa sanottiin: ”Eläkeläisten julkisten kaupunkitilojen käyttöä ohjaa pikemminkin seurallisuus kuin rahan kuluttaminen. Seurallisuuden kautta tuotettujen symbolisten merkityksenantojen avulla eläkeläiset voivat kyseenalaistaa kaupunkitilan kulutuskeskeisiä normatiivisia merkityksiä.” Kuulostaa hieman kryptiseltä, mutta ehkä väitöskirjoissa kuuluu kirjoittaa viisaita. On siellä toinenkin lause: ”Eläkeläiset tekevät yhteistoiminnan avulla asuinalueestaan mieluisamman.” Tämä oli erinomaisen ymmärrettävää. Tarkemmin tästä kolmannesta iästä voit lukea vaikkapa tästä: http://penttimurole.blogspot.com/2019/01/kolmas-ika-ihmiselaman-tayttymys.html

Harmaiden voimien hyökkäyksestä hieman lisää: http://penttimurole.blogspot.com/2019/10/harmaat-voimat-hyokkayksessa.html

Laskutikuista tietomalleihin on 310 sivuinen tietokirja tai olisiko se tarinakirja rakennusinsinöörien työtä avustaneista laskutikuista, laskukoneista ja tiedonhallintalaitteista ohjelmineen sotien jälkeisenä aikana.  Kirja on Rakennusinsinööriliiton senioreiden aikaansaannos. Se ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan.  Aiemmin seniorit ovat aikaansaaneet neljä kirjaa: ”50 rakentamisen vuotta”, 1984, ”Siltojemme historia”, 2004, ”Taidolla ja tiedolla – keskiajan mestareista rakennusalan diplomi-insinööreiksi”, 2009 ja ”Rakentajat maailmalla – vientirakentamisen vuosikymmenet”, 2014.

Hieman omia kokemuksia

Suomen Rakennusinsinööriliiton seniorit ovat jälleen hyvällä asialla julkaistessaan kirjan nimeltä ”Laskutikusta tietomalleihin”. Minä olen laskutikkuaikaisia ihmisiä. Tietokonetta en koskaan oppinut ohjelmoimaan ja läppärikin tuli käyttöön vasta 90-luvulla. Kirjassa kuvataan rakennusinsinöörin mekaanisia työvälineitä 50-luvulta, kaarreviivaimia, klotoidiviivaimia ja pystysuorien tasoituskaarteiden viivaimia. Onpa kirjassa kuva Lönnrotin kaarrekirjasta 30-luvulta. Sitä kirjaa meikäläinen joutui käyttämään ensimmäisiä kaarteita paaluttaessaan, 20 metriä ja siitä suorakulma. Kuvaan oli päässyt myös Facitin laskukone, snurra. Yhdessä kuvassa esiintyy papukaijaviivain. Se tuli tosikäyttöön, kun Yki Sahlstedt piirsi Kuwaitin pääaukiota. Elettiin tosin jo 80-lukua ja tietokoneviivatkin alkoivat olla käytössä.

Papukaijaviivainta käytettiin sentään vielä 80-luvulla, kun Yki Sahlstedt piirsi Kuwaitin keskusaukion muodot papukaijaviivoitinta käyttäen. Aukio valmistui Devecon Oy:n valvonnassa vuonna 1986. Vielä ne ovat jäljellä papukaijamuodot.

Perspektiivikuvia laskettiin millimetripaperille. Näen suorastaan edessäni millimetripaperin, johon olin piirtänyt Länsiväylän nousun sillalle ja laskun Lauttasaaren puolelle Lapinlahden sairaalan kohdalta katsottuna parinkymmenen metrin korkeudelta katsottuna. Työn valvojana oli Kalle Kettunen rakennusviraston puolelta. Se oli 50-luvun aikaa Katariinankadulla Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asemakaavaosaston liikennesuunnittelujaostossa. Pian alkoi diplomityön teko. Aiheena oli liikenneväylä Eduskuntatalolta Pasilaan sekä Pasilan suuri risteyskompleksi. Keskusväylä eli Vapaudenkatu oli esitetty Alvar Aallon tekeillä olevassa keskustasuunnitelmassa keskeisenä liikenneväylänä. Diplomityön liikenne-ennusteet tehtiin yhteistyössä Reino Castrenin johtaman esikaupunkiliikenteen suunnittelukomitean tilastomiesten kanssa. Toimiston johtaja oli autoritäärinen mies, itse metro-Castrén. Hänen luokseen ei nuorella teekkarilla ollut asiaa. Castrénilla oli lähimpänä apulaisenaan Heikki Kaila. He eivät olleet puheväleissä. Kommunikaatio tapahtui paperilapuilla viestittäen. 

Tilastomiesten kymppi oli Stig Gustafsson, ja lähin auttajani oli Harri Liljendahl. Heillä oli käytössään jo oikeat laskukoneet. Laskettiin Helsingin liikenne-ennusteita talviarkipäivän huipputunniksi klo 16 vuonna 1980. Lähteneiden ja saapuneiden määrän täytyy olla sama, reunasummien täytyy täsmätä, ja siksi materiaali iteroitiin Cross-Fratar-Bevis-menetelmän avulla. Tietokoneita ei ollut ja liikennesuunnitteluosastolla laskenta tehtiin Facit-merkkisillä veivattavilla koneilla. Tilastomiehillä oli käytössään kyllä tehokkaat sähkölaskukoneet, muistan ihmeenä amerikkalaisen Monroen.

 Lähdin kaupungilta Kalevi Erannin Kunnallistekniikka Oy:n palvelukseen vuonna 1962. Silloin kohtasin ensimmäisen kerran IBM tietokoneen odotuksen. Kone saapui, mutta se oli saanut nuhaa matkalla rapakon takaa Suomeen ja jouduttiin palauttamaan myyjälle. Kone oli toimistossa tarkoitettu lähinnä kartoitukseen liittyvään laskentaan. Nyt laskentaa jouduttiin suorittamaan käsipeleillä. Kenellä insinööritoimistoista oli ensimmäinen tietokone? Joku väittää sen olleen Bertel Ekengrenillä. Oliko se vuosi 1961? Kunnallistekniikka Oy:n kone tuli maahan vuosikymmenen vaihteessa. Minusta tuntuu, että se oli mallia IBM 610.

Tietojenkäsittelyä 60-luvun lopulla

60-luvun loppupuoli oli liikenneohjelmistojen kehittelyn pioneeriaikaa. Smith-Polvisen ”suuri liikennetutkimus” Helsingissä aloitettiin vuonna 1965 ja valmistui vuonna 1968. Heillä oli käytössään laskentatehoa lähinnä Lontoossa ja hieman Tukholmassa. Työnaikaisissa sopimusneuvotteluissa nimenomaan tietokonelaskentojen viivästyminen oli syynä sopimusriitoihin. Liikenne-ennusteet sijoitteluineen tehtiin ns. neliporrasmallilla. Ensin laskettiin matkatuotos, sitten määriteltiin alueelta alueelle suuntautuminen, sitten tehtiin kulkutapajako ja sitten sijoiteltiin matkat linkeille. Tämä oli ja on vieläkin yleinen menettelytapa, vaikka erilaiset simulointimallit ovat tuoneet lisää realismia mallien toimintaan. Tietokoneiden käytön ongelmat tai niihin vetoaminen olivat siis Helsingin liikennetutkimuksen riitaneuvottelujen keskiössä. Meidän toimistossamme (Kunnallistekniikka Oy) haluttiin omavaraiseksi ja haluttiin laajentaa malleja pyöräilyyn ja kävelyyn. 1960-luvulla rakennusinsinöörien älyn ei arveltu riittävän liikennematematiikan ihmeisiin. Niinpä teknillisen fysiikan diplomi-insinööri Pentti Bergius palkattiin meille liikenne-ennusteiden ihmeitä miettimään. Hänen suuri haaveensa oli kokonaismalli. Hän oletti matkavastuksen vaikuttavan jotenkin syntyvien matkojen määrään, eikä niitä siten voisi toisistaan riippumatta neliporrasmallin tapaan määritellä. Siinä tarvittaisiin kokonaismallia. Kaikki kerralla mietintämyssyyn.

Pentti Bergius:

Annetaan Penan kertoa: ”Lyhin reitti. Se oli mahdollista toteuttaa pakkaustekniikalla. Se oli raskas ohjelmoida. Syötettävä data aiheutti ongelmia. Siitä tuli yksi sellainen oveluus sijoitteluohjelmaan, saatiin pakattua samaan sanaan eri tiedot, lähtöpiste, tulopisteet, pituus, liikennemäärät jne. Kaikki kulkivat samassa sanassa, kaikki nämä tiedot. Tämä oli se juttu, millä ne mahtuivat sinne koneeseen ja saatiin toimimaan. Sehän oli monimutkaista, kun sinne piti hajottaa jokainen sana, mutta helpotti kun tietopaketti kulki yhtenä asiana. Yöllä tehtiin, kun se oli halvempaa. Reikänauhoilla siellä ajettiin. Reikänauhoissa ei saanut olla yhtään virhettä. Grafiikkaa ei voitu tulostaa, mutta tehtiin me sellaisia painettuja graafeja, siis tulostimella pantiin merkkejä lakanaan.

Helsingin jalankulkututkimuksen printtimalli 1971, siinä ennustettiin vuoden 1980 jalankulkijatiheyksiä metron valmistuttua. Taitaa olla kysymyksessä U-linjan Espan linjavaihtoehto, kun Kauppatorin nurkilla niin kuhisee. Kuhinaa on myös Rautatientorilla, Hakaniemessä, Kampissa ja Linnankoskenkadun seutuvilla.

Liikennemäärät ja virrat tehtiin painovoimamallilla. Sehän oli sitten kehitetty niin, että iteratiivisesti saatiin molemmat päät täsmäämään. Meillä oli alkuun jompikumpi pää auki. Probleema oli, että pystyttiin täsmäämään vain jompikumpi pää. Saattoi olla, että sitten painovoimalli laskettiin koneella. Osoittautui, että ihmiset eivät päässeet perille. Lähdettiin tekemään iteratiivinen malli. Matemaattisesti se oli lähes täydellinen. Tässä mallissa jakofunktio oli mukana. Se pyöri niin kauan, että molemmat puolet olivat kunnossa. Ostosmatkat tehtiin Vorhees-mallilla. Ne matkat hakeutuvat tiettyihin paikkoihin.

Tuossa se matkustaa TKK:n Elliot Hietalahdentorilta uuteen asemapaikkaan vuonna 1967. Koneen teho vastasi nykyistä hyvää taskulaskinta. Kuva on senioreiden kirjasta.

Korkeakoululla ei pystytty laskemaan, kone oli niin pieni ja hidas. Ei pystytty laskemaan muuta kuin tietyn kokoisia matriiseja, mutta pitemmälle menevät iteraatiot tehtiin kehittyneemmillä koneilla. Elliot oli itse asiassa pienempi kuin normaali nykyinen taskulaskin. Kokonaislukuoperaatiot olivat hieman nopeampia, mutta murtolukuoperaatiot olivat todella vaikeat. Tampere kai laskettiin VTT:n Elliotilla. Taisi olla niin, että isompi Elliot tuli Tampereen hommaan vuosina 67-68. Molemmat päät tasattiin. Ostosmatkat jaettiin potentiaalin mukaan. Työpaikat tasattiin. Loppujen lopuksi kaikki laskettiin tasaamalla. Suuri ideani oli kokonaismallin aikaansaaminen. Kokonaismalli vaikuttaa jo matkojen määrään. Aikabudjetti haluttiin mukaan malliin, samoin kuin rahabudjetti.  Kokonaisajankäyttömahdollisuus päivässä oli taustalla. Kokonaismalliajatusta ei saatu toteutettua, koska koneet eivät riittäneet. TKK:n koneessa oli 16 000 sanaa. Sitten ajettiin korttipakkoja. Päästiin eroon reikänauhoista. Yksi viallinen kortti, niin puolen tunnin koneaika meni makulatuuriin. Kokonaismalli olisi edellyttänyt yhtä iterointikierrosta lisää. Se ei ollut konekapasiteetin puitteissa mahdollista. Tampereella kulkumuotojako oli kiinteä. Kokonaismallissa oli ajatus, että kulkumuotojako liikkuu. Sitten oli autolliset ja autottomat ruokakunnat. Autollisuus teettää enemmän matkoja. Etäisyys määritteli kulkumuotojakoa. Kokonaismallissa oli idea verrata matka-aikaa eri kulkumuodoilla. Siis kaiken este oli tietokonekapasiteetti. Sittenhän pienellä pöytäkone Wangilla tehtiin kaikki nämä hommat. Ohjelmointi tuli yksinkertaiseksi. Virheetön ohjelmointi oli aiemmin avainkysymys. Sitten aika muuttui, kun vain symbolisesti käsiteltiin luvut ja konekieli ohjelmoi.”

Syntyikö ohjelmointitaidetta?

Tietokoneen käytön arveltiin prosessin alkuaikoina olevan tylsistyttävää työtä. Mutta aikojen odotettiin muuttuvan vuorovaikutteisen suunnittelun myötä. Tietokonevuorovaikutteisuus saattaisi jopa olla tapa tyydyttää ihmisen syvempiä henkisiä tarpeita. Koneen arveltiin vaativan ihmiseltä jatkuvasti suurempia henkisiä ponnistuksia, mutta sen tiedettiin myös välittömästi palkitsevan tai rankaisevan käyttäjäänsä. Tämän vuorovaikutusominaisuuden uskottiin avaavan jo menetetyksi arvellun yhteyden työn ja sen tekijän välillä. Jos näin kävisi, niin atk täyttäisi viimeinkin unohtamansa lupauksen: vapauttaa ihminen ikävästä rutiinityöstä luovaan toimintaan. Tietokoneen haluttiin olevan suunnittelijalle samanlainen työkalu kuin kynä tai viivoitin, jonka käyttöä ei saa pelätä tai vierastaa. (Laskutikkua ei tässä vaiheessa enää mainittu.) Yhtiömme esite filosofoi asiaa näin korkealentoisesti 80-luvun alkupuolella: ”On ehkä liioiteltua verrata vuorovaikutteista tietokonetyöskentelyä taiteelliseen luomisprosessiin, mutta yhtäläisyydet ovat varsin selvät, emmekä yhtään ihmettelisi, vaikka joku alkaisi kohta puhua kokonaan uuden 'ohjelmointitaiteen' synnystä."

Liikennetekniikka Oy:n Helsingin toimistolla oli 80-luvun alussa 60 työntekijää. Heidän tietotekniikan tarpeitaan palveli 128 kB keskusyksikkö, 1 MB diskettiasema ja 10 MB levyasema. Lisäksi oli pienempi 24 kB keskusyksikkö. Tällä arsenaalilla kehitettiin monipuolinen ohjelmisto, joka sisälsi mm. täydellisen liikennetutkimus- ja ennusteohjelmiston, tien- ja kadunsuunnitteluohjelmiston sekä rakennusprojektien seurantaohjelmistot.

 

Matti Sihto kertoo johdon yllyttäneen uteliaisuuteen

Matti Sihto on yksi Suomen tietotekniikan huippukehittäjiä. Hän tuli Liikennetekniikka Oy:n palvelukseen fyysikkoteekkarina vuonna 1974. Elettiin muutoksen suurta aikaa. Aiemmin liikenne-ennusteita pyöritettiin Nokian Elliot 803 -koneella. Sittemmin oli siirrytty askel ylemmäksi. Nokian palvelukeskuksen General Electric 635 edusti uudempaa laskentatehoa. Varsinaisesti Matti Sihto ei kuitenkaan tullut liikenneohjelmia tekemään. Hänen työpaikkansa oli Pentti Bergiuksen johtamassa sairaalaryhmässä. Piti rakentaa ohjelmistoja sairaalan hoitoprosessien ja suurten rakennusten sisäisten toimintojen suunnitteluun. Tämä antoi aiheen myös Matti Sihdon diplomityöhön: ”Hoitoprosessin suunnittelu ja ohjaus keskussairaalaympäristössä." Lähes samanaikaisesti valmistui Jussi Annanpalon diplomityö: "Suurten rakennusten ja laitosten sisäisen liikenteen suunnittelu." Firma oli siis tehnyt uuden aluevaltauksen. Olimmehan liikenteen tietotekniikan johtava kehittäjä. Siihen konseptiin sopi hyvin rakennusten "henkilö-, tieto- ja materiaaliliikenteen suunnittelu" eli HTM - niin kuin sitä kutsuimme. Firmalla oli päteviä tekijöitä, mutta omat laitteet, päätteitä myöten, puuttuivat. Matti Sihto sai tehtäväkseen oman koneen hankinnan. Vaihtoehtoina olivat Wang 2200, IBM tai HP. Wang 2200 tuli markkinoille vuonna 1973. Wangissa oli kaksi etua: laskentateho sekä päätteen ja piirturin liitäntämahdollisuus. Wangin numeerinen laskentateho oli ylivoimainen. Graafinen pääte oli liitettävissä laitteeseen. Nämä mahdollisuudet olivat vain Wangissa. Kova vakuuttelu kannattavuudesta oli tarpeen. Hankinta oli kuitenkin oikea. Alkoi uusi polku. Vanhat ohjelmistot olivat Fortran-kielellä. Nyt ohjelmistot piti muokata Wang Basicille. Ideat ja algoritmit oli laskettu, olemassa, muuntaminen oli suhteellisen nopeata. Wangin tulon myötä Nokian palvelut sanottiin irti. Pian koitti Wangin laajentaminen. Vuonna 1977 markkinoille tuli Wang VS. Sen kilpailijoina olivat Digital Equipment Corporationin VAX ja IBM 360. Jatkoimme Wangin kanssa vielä muutaman vuoden. Mutta sitten tuli muutos.

Hannu Lehto kertoo muutoksesta

Firman suunnittelutöiden tehostamiseksi haluttiin päästä käsiksi graafiseen suunnitteluun. Oli tehtävänä Katus-kadunsuunnitteluohjelmisto. Siihen ei Wang riittänyt, vuorovaikutteinen grafiikka vaati isompia myllyjä ja keskitettyjä tiedostoja. Silloin hankittiin Hewlett-Packard-minitietokone. HP:n mineistä tulikin Unix-tietokonejärjestelmämme 90-luvun loppuun saakka. (Katusuunnittelujärjestelmä vuorovaikutteisena palikkana oli kuitenkin tuohon aikaan liikaa ja toteutuikin vasta Teklan toimesta mikrokoneiden avulla 20 vuoden päästä). 80-luvun lopulla alkoi verkottuneiden mikrojen aika. Windows 3 oli ensimmäinen mikrojen graafinen käyttöliittymä, joka oli kelvollinen ammattimaiseen toimistokäyttöön. Kovana kilpailijana oli Mac:in 11 tuuman ”pilkkijakkara”.  Mac:in grafiikka ja käyttäjäystävällisyys houkuttivat kuitenkin arkkitehteja, taiteilijoita, musiikin tekijöitä ja tiedeyhteisöä. Mac oli tietyn nörttisukupolven ihanne. Microsoftilla oli monopolihenkisyytensä takia jo silloin vannoutuneet vihollisensa. Apple ja Windows rintamalinjat muotoutuivatkin jo 80-luvun lopussa. Samaan aikaan vuonna 1989 www veti ensimmäisiä henkäyksiään. Windows 3 toi jokaiselle pöydälle tietokoneen. Jos ensimmäisestä Wangista maksettiin sen aikaista rahaa 100000 markkaa, niin yksittäinen Windows-työpiste maksoi 10 000 markkaa. Tämä oli syy miksi Word ja Excel tulivat ihmisten avuksi. Office-tyyppinen tietojenkäsittely valtasi lopullisesti toimiston vuosina 1985-1995. Keskitetty kirjoittaminen väheni. Rituski (meidän huippukonekirjoittajamme, joka kirjoitti puhtaaksi mm. meikäläisen diplomityön) luopui IBM:n muistikortillisesta kirjoituskoneesta ja siirtyi Microsoftin maailmaan. Vuonna 1995 firmalle tuli pysyvä internet-yhteys. Silloin otettiin myös käyttöön osoite ltcon.fi. Asia on siis yllättävän uusi. Kaikki muutos tapahtui parissa kymmenessä vuodessa.

Aameneksi sumeat mallit

Vanhoina aikoina mallintamisesta toivottiin apua yhteiskuntakehityksen ymmärtämiseen. Vaikka keinot olivat vasta alkutekijöissään ja vaikka koneiden laskentakapasiteetti oli alkeellinen, mallintamisesta toivottiin apua, mutta se ei yksin riittäisi, tarvittaisiin uudenlaista ajattelua, systemaattista ajattelutapaa ja menetelmiä - silloin elimme systeemiuskon aikaa: meidän olisi kehitettävä menetelmä tavoitteelliselle suunnittelupolitiikalle, maankäyttö- ja liikennepolitiikkaa kehitettäessä olisi käytettävä matemaattisia malleja sekä iteratiivista simulointitekniikkaa, tietorekistereitä olisi käytettävä järkevällä tavalla, sosioekonomiset mallit olisi valjastettava muuhunkin kuin liikennehankkeiden vertailuun, asiantuntijoiden käyttömenetelmät olisivat ainoa tapa mitattomien ilmiöiden arviointiin ja aameneksi kaiken loppuun suosittelin sumeiden mallien käyttöä pitkän aikavälin ennusteissa.

Tämä ei ole kirja-arvostelu, mutta kehut tulee

RIL-senioreiden kirjassa kerrotaan laajasti suuresta muutoksesta. Kirja vilisee sanoja ja käsitteitä. Kun allianssimallista päästään, puhutaan tahtituotannosta ja moduulirakentamisesta, joku mainitsee jopa fotogrammetrian, VR-lasit auttavat rakennusten röntgentarkastelussa, asukkaiden osallistamisen arvellaan liittyvän kaupungistumiseen. Erityisesti kaikki nämä liittyvät talojen ja infran rakentamiseen. Yllättävän vähän käsitellään maankäyttöä, eriasteisia kaavoituksen muotoja. Valtakunnansuunnittelua ei tietystikään käsitellä. Sitähän ei tunnetusti ole olemassa. Melko vähäiselle jää myös ”kestävä kehitys”, ponnistukset kohti hiilivapaata yhteiskuntaa. Autoilu jää kokonaan ihmettelemättä. Oliko niin, että rakennusinsinöörit ovat näissä asioissa sivuroolissa? Ollaan vahvasti tekniikassa. Ei niinkään sosiaalipolitiikassa tai käyttäytymistieteissä. Rakentamisen suuri ongelma, sisäilma, olisi ehkä ansainnut enemmän rakennusfysiikan taitajien pohdintaa.

Kirjan viimeinen kappale käsittelee tulevaisuutta. ”Rakentaminen vuonna 2030”. Sanotaan tulevaisuuden ennustamisen olevan vaikeampaa kuin menneisyyden muistamisen. Viitataan vuonna 2016 perustettuun Building 2030-konsortioon nimeltään Visio 2030. Aalto yliopiston ja Olli Seppäsen johtama tutkimus peilasi viittä pääteemaa: luotettavuus, käyttäjälähtöisyys, kestävä kehitys, tuottavuus ja innostavuus kolmeen muutostrendiin: digitaalinen vallankumous, nopea kaupungistuminen ja ilmastonmuutos. Tuloksena konsortio on julkaissut 10 loppuraporttia: https://www.aalto.fi/fi/building-2030/loppuraportit . Antti Peltokorpi sanoo rakennusalaa tulevaisuudessa myllertäviksi megatrendeiksi korostuvan asiakaslähtöisyyden ja ylläpitoon saakka ulottuvien digitaalisten teknologioiden yhdistämisen ja hyödyntämisen. Hauska juttu oli teknologiajohtaja Juhani Korpisen toteamus pelikoneista, jotka puhaltavat mallinnukseen elämää.

Kirjan viimeisessä puheenvuorossa Jaakko Heikkilä sanoo viisaita. Hän ottaa esiin ihmisen. Se on hyvä, sillä kaiken tahtityön ja digitaalisuuden menossa ihminen on jäänyt hieman taka-alalle. Hänen mukaansa tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaisia johtamisen taitoja. Hän ihmettelee etätyön vaikutuksia työyhteisön toimintaan. Hän korostaa osaamisen merkitystä oikeiden strategioiden ja kumppanuuksien avulla. Osaamista ja tutkimusta tulee kehittää yhteistyössä keskeisten toimijoiden kuten yritysten, korkeakoulujen ja julkishallinnon välillä. Viimeisenä lauseena hän kehottaa niitä pitämään huolta myös omasta osaamisestaan. Mahtaneeko tarkoittaa, ettei osaamista voi ulkoistaa.

Lopuksi kunnian kukko laulaa ja kiitos seisoo. Kuvassa on ansioitunut kirjatiimi kokonaisuudessaan. Tai ei aivan, sillä kirjaa tehdessä haastateltiin yli 80 asianosaista. Seppo Tamminen on myös ansiokkaasti kaivanut esiin muissa aiemmissa lähteissä ilmaistuja kannanottoja. Kirjassa on paljon kuvia. Se on hyvä. Kuvat taisivat olla kirjatoimikunnan puheenjohtajan Petri Janhusen ansiolistalla.