Useimmat
mainokset ovat varsin ala-arvoisia niin ajatukseltaan kuin grafiikaltaan.
Erityisesti televisiomainonta on surullisen heikkoa. No, kun tuota mainosten
muodostamaa jätepaperitulvaa Hesarin liitteenä tuskailee, eipä tuo suru hälvene
silloinkaan. Miten on mahdollista että tuollaista kallista mainosinvaasiota voidaan
toteuttaa suorastaan tuskallisen ala-arvoisesti? Siinä voi olla kolme syytä:
kansa on niin vietävän huonolla maulla varustettu, että nuo mainokset juuri
iskevät kuluttajan himosyömähampaaseen, tai sitten mainoksentekijät ovat niin
vietävän heikkoja, etteivät pysty parempaan, tai sitten on vain niin, että
mainostajat eivät jaksa maksaa, vaan kilpailuttavat mainoksenteon kuiviin. Sama
mikä tapahtuu kaupunkisuuttelun tai rakennussuunnittelun alalla, tapahtuu siis
ilmeisesti myös mainosalalla. Siis laatu kilpailutetaan kuiviin. Rahat menevät bisnesmanagementfirmojen
taskuun, niissä näyttää kukkivan tekotulossysteemi ja optioideologia. Säästä
rahaa ja pistä se omaan taskuusi!
Mutta
nyt oli hauska poikkeus Taide - lehden takakannessa oli mainos Ateneumissa
esillä olevasta näyttelystä: Sibelius ja taiteen maailma. Mainoksen tekijä oli
tehnyt arvionsa Sibben luovuuden lähteistä: suomalaista sisua 28 %,
taiteilijatovereiden vuorovaikutusta 22 %, kansallisromantiikkaa 21 %,
löytöretkiä maailmalle 17 %, melankoliaa ja mytologiaa 13 % ja Ainolan
tunnelmaa 9 %. Tuo oli jännä lähestymistapa. Mistä aineksista nero on tehty? Siihen
annettiin yksi vastaus näissä prosenttiluvuissa.
Soveltuvatko
nämä mallit kaupunkisuunnitteluun?
Ryhdyimme
Liisan kanssa pohtimaan oman alamme eli kaupunkisuunnittelun käytössä olevien
resurssien suhdetta tähän ”sibbekuvioon”.
Suomalaista sisua suunnittelijoilta kyllä löytyy,
ehkä liikaakin, sillä sisuuntuessa joskus ajatus unohtuu. Se tuppaa myös
unohtumaan työnteon prosessimaisuudessa. Luovat pysähdykset puuttuvat.
Suomalainen sisu saattaa siis tarkoittaa pään hakkaamista suomalaiseen koivuun.
Sen varmaan toteuttivat nokialaiset optiorouvat ja herrat tuhotessaan maailmanbrändin
käden käänteessä. Suomalainen sananlasku sanoo: Aika menee arvellessa, päivä
päätä käännellessä.
Työtovereiden vuorovaikutus on tai olisi äärimmäisen hyvä juttu. Erilaisista
ryhmätyömuodoista olisi kyllä ammennettavissa lisää luovuutta. Minun
sähköpostini täyttyy tulvasta koulutustarjontaa. Tarjotaan neuvottelutaitoa ja
puhetaitoa, tarjotaan visuaalista markkinointia, etätyötaitoa ja paikkatietotaitoa.
Usein ne ovat yksilötaitoja. Harvemmin tarjotaan viisaustaitoja tai
ryhmätyötaitoja tai ajatuksen uudistavaa vallankumousta. Ryhmätyön suuri
salaisuus on hiljaisen tiedon mobilisoiminen yhdessä ajatusten vallankumouksen
kanssa. On saatava aikaan disharmonia ja kontrapunktit. Nämä asiat voivat
syntyä vain tavoitteellisessa ryhmässä. Ryhmä ei toimi jos ei ole
kapellimestaria ja ensiviulistia. Orkesteri ei soita ilman konduktööriä.
Vuorovaikutus syntyy vain johdettuna, mutta ei käskettynä – työtovereiden
voimin.
Kansallisromantiikka on jotain, joka liittyy suomikuvaan.
Kansainvälisesti suomiromantiikka olisi hyvää myyntitavaraa, emme me kuitenkaan
hennesmaukalle pärjää. Suomella on jotain slaavilaisugrilaista eksotiikka, jota
voitaisiin nykypäivänäkin tuottaa. Siispä teemme sen johtopäätöksen, että kansallisromantiikka
olisi hyvä luovuustuotteen alkuaine. Se pätee taiteeseen, taideteollisuuteen,
arkkitehtuuriin, insinööritieteisiin, kirjallisuuteen, musiikkiin, jopa
politiikkaan! Kuulen äänen, se sanoo tämän ajatuksen mielikuvituksellisen
typeräksi – nyt monikulttuuristumisen aattona. Kysyn - onko se
monikulttuurisuutta että luovumme omasta kulttuuristamme?
Seuraavaksi
tärkein Sibbelle asetettu luovuuden lähde oli maailmalle tehdyissä löytöretkissä. Tämä on mielenkiintoista
ja samalla totta. Olen muuten usein katsellut Rapallossa sijaitseva hotellia, silloiselta
nimeltään Pension Suisse, sittemmin nimeltään Hotel Sibelius ja nyt: unohdin! Siellä,
tai myös läheisessä Villa del Signor Molfinossa maestro sävelsi toisen
sinfoniansa vuonna 1901. (Kantaesitys oli maaliskuussa 1902). Mutta sinne hän myös unohti vaimonsa sairaiden
tyttäriensä kanssa lähtiessään itse Roomaan humputtelemaan. Sibelius teki
muuten useita ulkomaan matkoja. Hän teki elämänsä aikana yli 40 ulkomaanmatkaa. Yksi
matka ulottui Yhdysvaltoihin, Pietariin hän teki 3 matkaa ja Moskovaan yhden
matkan. Baltian maihin, tai niiden kautta Sibelius matkusti 4 kertaa.
Keski-Euroopan lukuisat matkat kulkivat useimmiten Berliinin kautta, Italiaan
Sibelius teki 5 matkaa. Junissa ja laivoissa Sibelius oli kuin kotonaan. Raitiovaunua
hän käytti satunnaisesti ja jopa ”maanalaistakin” Pariisissa, mutta
linja-autoja hän karttoi, puhumattakaan nyt lentokoneesta. Sellaiseen hän ei
astunut kertaakaan pitkän elämänsä aikana.
Sitten
arvellaan melankolia ja mytologia
seuraavaksi vaikuttavimpina luovuuden alkuaineina. YLE - uutiset kirjoitti pari vuotta sitten: ”Suomi on tuhansien murheellisten laulujen
maa, sillä suurin osa suomalaisista lauluista heijastaa melankoliaa ja
suomalaiset tarpovat polvia myöten mollissa. Syynä voidaan pitää suomalaisten
mielenlaatua ja luterilaisia perinteitä. Hiukan lohtua on luvassa, sillä
mollivire saattaa tulevaisuudessa muuttua iloisempaan suuntaan
kansainvälistymisen myötä.” Tuo ”kansainvälistymisen
myötä” oli pahasti sanottu, sillä juuri tuo melankolia ja erityisesti
suomalainen mytologia saattaisivat olla jotain jota kansainvälisyys ei voi
meiltä viedä. Emme kai halua kansainvälistyä? Suomalaisuuden luovuuden ja
kilpailukyvyn kannalta olisi ehdottoman hyvä sisällyttää meidän mytologiaamme niin taiteeseen kuin arkkitehtuuriinkin. Näin teki tunnetuin kulttuurisuomalainen
Jean Sibelius, niin teki myös toiseksi tunnetuin kulttuurisuomalainen Alvar
Aalto. (PS. Kuuluisimpia ovat tietysti
kilpa-autoilijat, mutta heidän luovuutensa liittyy ratin pyöritykseen ja
perstuntumaan – merkittävää suomalaisuutta sekin.)
Viimeisenä
ja vähäisimpänä Sibeliuksen luovuuden raaka-aineena mainitaan Ainolan tunnelma. Mielenkiintoista että
paikan henki ja talon henki on nostettu mukaan. Genius Loci, sehän oli
roomalaisilla henki, joka suojeli paikkaa. Ilmeisesti Ainola Sibeliukselle oli
turvapaikka, siellä asui henki. Henki varmaan yritti kaikkensa myös tuon
viimeisen odotetun sinfonian suhteen. Mutta kun henki ei yksin riitä, tarvitaan
myös se ihmisolento yhteistyöhön. Joskus se on myöhäistä. Suunnittelussa tämä
ilmiö jota kutsutaan ”paikan hengeksi” jää lähes aina tavoittamatta. Henki ei
saavu paikalle. Paikka ei ole otollinen. Edellytykset paikan hengelle tulisi
luoda prosessin alkaessa. Ne eivät ole tekniikkaa tai normeja. Ne ovat
mittakaavaa, luontoa, värejä, kosketusta ja kaiken kruununa: NE JUMALAISET IHMISET.
Nuo alkuaineet olivat Ainolassa.
Lars Sonckin 1903 suunnittelemassa
Ainolassa asui paikan henki. Tätä henkeä olemme kutsumalla kutsuneet
nykyaikaisen rakentamisen hengeksi. Emme kuitenkaan ole viime aikoina saaneet
yhteyttä.
Skål!
Lainaan
jälleen ystävääni Roger Wingreniä: ”Todellisen työn, luovan työn tuntee siitä,
että se on jatkuva taistelua tyydytyksen ja kaipuun välillä. Kaipuussa oppia
tuntemaan maailmaa, tuntemaan todellisuutta. Tyydytys on aina katoavaista, onni
on aina katoavaista. Goethe sanoi itsestään, ettei hän
ole ollut yhtäkään kokonaista päivää täysin onnellinen, koska onni johtaa
haluttomuuteen ja vahingoittaa ihmishenkeä. Post coitum omne animals triste
est, yhdynnän jälkeen kaikki eläimet ovat surullisia. Kylläinen
päivä ei ole näin ollen päivistä suurin, suurin päivä on janon päivä. Näin
sanoo ruotsalainen runoilija Karin Boije. Den mätta dagen är
alltid störst, den största dagen är en dag av törst. ”Skål ajatuksillenne!
Luovuuden alkuaineet / Soveltuvatko nämä mallit kaupunkisuunnitteluun?
VastaaPoistaMielestäni juu ja ei. Kun tänään uutisista kuulin, että Helsingin pisararadan toteutus ja rahoitus siirretään hamaan tulevaisuuteen. Nokia varmaankin takoi päätä seinään, kun luovuus puuttui, Apple ym. harppasivat pitkälle.
On käsittämätöntä, että poliitikot, tässä tapauksessa Helsingin kunnanvaltuutetut eivät ymmärrä pyytää konsultaatiota alan ammattilaisilta, vaan tilaavat ja tuhlaavat rahoja täysin virheelliseen kokonaiskuvaan ja kokonaisuuteen päättyviltä konsulltifirmoilta.
Yhteenvetona kuitenkin,
nyt, kun Metro-laajennus on meneillään, olisi kaiketi tämän Metroprojektin aikana relevanttia ratkaista myös Pisararata suunnittelun käytännön toteutus ja näin säästyisi kustannuksia.
Uskon , että kaupunkisuunnitteluun eriloistunut insinööri ja arkkitehti, jotka ymmärtävät kaupungin kaavoituksen ja sen myötä tulevien ongelmien "ongelmat" pääsevät eteenpäin.