80 lasissa!

Synttärit on vietetty. Pyöreä 80 tuli täyteen. Tilaisuudessa pidettiin ansiokkaita ”pena cuccuu” –esitelmiä, nyt suositusta Pecha Kucha – menetelmästä modifioituna. Ystäväni ja kaverini Roger Wingren piti tapansa mukaan hienon saarnan – saarnamies kun on. Hän sanoi saarnassaan “elämä on ihanaa” näin:

Jakob Böhmen mukaan elämä on kuluttava tuli. Kun polttoaine loppuu, tuli sammuu.

Laulujen Laulussa julistetaan:

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema,
kiivas ja kyltymätön kuin helvetti.
Sen hehku on tulen hehkua”.

Rakkaus on kiivas ja hillitön; se tarttuu meihin kuin kuolema.

  

Rogerin saarnaan liittyi Edward Hopperin ehkä hyvinkin ajankohtainen kuva muistuttamaan, että kahdeksankymppinen joutuu vähitellen siirtymään filosofian puolelle. (Excursion Into Philosophy

Edward Hopper, 1959).

Useimmat ihmiset kuolevat ennen syntymäänsä, sanoo Erich Fromm. He ovat etsineet tietoa kokemuksen sijaan; elämän liekki on sammunut abstraktiohin.  Nämä elävät kuolleet ajelehtivat ruorittomissa laivoissaan, ilman lauluja ja kyyneleitä, heitä vievät kuoleman valtakunnan alimpien osien tuulet, sieltä, missä ”Syyttäjä” sitoo heitä yrittämästäkään tunkeutua lakien sisimpään, eli sinne, missä tavoite ja tarkoitus paljastuvat.

Onko sitten mahdollista rakastaa lakien, asetusten, normien ja ohjeiden mukaan?

Vanhan testamentin uusimmassa ruotsinnoksessa sanotaan, että Abraham ”makasi” Sarain kanssa.  Aikaisemmassa versiossa hän ”tunsi” tämän.  Heprean sana ”tuntea” kattaa ruumiillisen ja aistillisen ohella rakastavaisten yliaistillisen ja henkisen kohtaamisen, sellaisen, jossa rakastaja ja rakastettu ovat erottamattomia, kuin puu ja tuli – kun kaikki kytee – syntyäkseen uudestaan kun halu on muttunut tuhkaksi.

Kun Abraham tuntee Sarain, on kyse uudestaan syntymisestä, uuden luomisesta.

Raamatunkääntäjät ovat – ajan hengen mukaan – muuttaneet sanan ”panoksi”, samalla tavalla kuin tämän päivän projektinvetäjät pätemättömyydessään, impotenssissaan ja ylimielisyydessään toteuttavat hankkeitaan, peittämällä totuuden itse tuottamillaan faktoilla.

Olen Penan kanssa nähnyt, miten tuhkaksi palaneet sielut ovat uudestaan syttyneet palavaksi tuleksi, ja nähnyt ihmisten nousevan välinpitämättömyyden haudoista.  Olen nähnyt Penan halaavan kotikaupunkini särkynyttä ydintä, kunnes se on alkanut hehkua ja kaupunkilaiset ovat tulleet valmiiksi ottamaan syliinsä uuden, tulevan maailman.

Siispä ei, ei ole mahdollista rakastaa tietojen, lakien, normien ja ohjeiden säännöillä.  Rakkaus on vapaa; se on raju kuin kuolema, eikä sitä voi kahlita.  Se on luovuuden kotipaikka, ja luovuuden henki puhaltaa minne itse haluaa, eikä anna itseään dogmatisoida taikka vangita.  Elämä on kuluttava tuli, ja me elämme ainoastaan palamalla, antamalla tulen tarttua meihin, ja oppimalla ”tuntemaan”.

Siksi sanon kuin Augustinus:

”rakasta, ja tee mitä haluat”!

  

Roger Wingren: Suunnitteleminen perustuu järjen uskoon ja hallitsemiseen…… luominen perustuu kohtaamiseen, pyhään epävarmuuteen. Suunnittelussa lähdetään siitä, että maailma voidaan järjestää. Luomisessa on lähtökohtana, että maailma on prosessi ....että järjestetty maailma ei ole maailmanjärjestys.

Tilaisuuteen oli yllätyksenä kutsuttu naiskuoro Philomelan kymmenhenkinen kokoonpano. He esittivät viisi kaunista, ihastuttavaa, kappaletta. Philomena-kuoro voitti muuten tänä vuonna omassa sarjassaan maailmanmestaruuden Rigassa, Latviassa, järjestetyssä kansainvälisessä kuorokilpailussa..

https://www.youtube.com/watch?v=f7EJNXx6070

Hyvänä lisänä ystäväni Heikki Tegelman esitti DDT:n säestämänä tekemänsä laulun. Vanhojen jatsikonkareiden yhteistyö näytti sujuvan harjoittelemattomanakin odotetulla taidolla.

 Liisan piirustuksessa malli on kuvattu normaalissa työasennossaan. Lasissa ei ole vettä.

Kulttuurit eroavat

Suomessa ihmetellään vanhaa miestä. Kuulet kysymyksen: "Eikö sinun kuuluisi olla jo eläkkeellä?" Tuota ihmettelyä et kuule vanhoissa itäisissä kulttuureissa. Ikä ja kokemus katsotaan lisäarvoksi. Tämän sain pari vuotta sitten havaita lähes viimeisessä varsinaisessa projektissani Azerbaijanin Bakussa. Bakussa ministerit tulivat käsi ojossa tervehtimään -huomaa olevansa ainoa jota tervehditään kädestä. Kiistellään siitä kuka on vanhin. Vanhin on kunnioitetuin. Vanhuus on hyvä.

  

Minulla oli aikanaan, vielä nuorena, sellainen teema, että ”vanha katsoo nuoreen, nuori katsoo vanhaan ja molemmat ymmärtävät”. Uskoin tällaisen prosessin mahdollisuuteen työelämässä. Nyt 80 vuotta täyttäneenä mietin tuota. Se ei toimi itsestään.

Eläkkeelle – milloin?

Keskustelu eläkeiästä kalpenee kun silmäilee silmäätekevien virkaikää. Konrad Adenauer oli Saksan liittokanslerina 87-vuotiaana, Juho Kusti Paasikivi oli Suomen presidenttinä 86-vuotiaana, Winston Churchill oli pääministerinä ja johti Britanniaa 81-vuotiaana, Mao Tse Tung oli puheenjohtajana 83-vuotiaana, Ingvar Kamprad johti Ikeaa vielä 86-vuotiaana ja tunnettu konsulttijohtaja Borge Ramböll osallistui insinööritoimistonsa töihin vielä 90-vuotiaana. Nykyisistä valtionpäämiehistä vanhimpia ovat kuningatar Elisabeth II, hän on 88-vuotias, Italian presidentti Giorgio Napolitano on 89-vuotias ja Israelin tänä vuonna presidenttiydestä luopunut Shimon Peres on 91-vuotias. Vuonna 2013 eronnut paavi Benedictus XVI oli erotessaan 87-vuotias. Afrikkalaisista johtajista Nelson Mandela oli presidenttinä 81-vuotiaana ja kuoli 96-vuotiaana.  Nykyinen ikäpresidentti on Zimbabwen Robert Mugabe, joka jatkaa presidenttinä 90-vuotiaana.

Suomen terveystilastojen mukaan 80-vuotiaan miehen odotettavissa olevaa elinaikaa on jäljellä 7 vuotta. Jos sattuisi elämään 85-vuotiaaks, jäljellä oleva elinaika olisi 4,9 vuotta. Näin siis elämällä 5 vuotta lisää saisi vielä kaupanpäällisiksi lähes 3 vuotta lisäaikaa. Mainiota! Yritetäänpä kitkutella alkuun 85-vuotiaaksi.

Elämä auton kanssa

Minun elämääni on eletty koneen vallatessa maailman. Tämä kone on auto. Koneista ei puhuta Raamatussa, eikä niistä puhuta antiikista nykypäivään ulottuvissa filosofioissa. Ensimmäinen filosofi, joka puhui koneista, oli Karl Marx. Hän sanoi: "Nykyaikana tuntuu kaikessa olevan ristiriitansa. Näemme, miten koneet, joilla on ihmeellinen kyky vähentää ihmistyötä ja tehdä se tuloksellisemmaksi, näännyttävät ihmiset nälkään. Tähän asti tuntemattomat uudet rikkauden lähteet muuttuvat jonkin oudon, käsittämättömän lumousvoiman vaikutuksesta kurjuuden lähteiksi. Tuntuu kuin tekniikan voittojen hintana olisi moraalinen rappeutuminen." Marx uskoi moraalin rappeutuvan koneiden myötä. Kuka mittaa moraalimme juuri nyt? Koneet ovat työnsä tehneet.

  

 

Mekaanisten koneiden hurma lienee taantumassa. Nyt siirrymme entistä suuremmassa määrin virtuaalikoneiden tuottamaan tekoelämään. Se kaikki, mikä ennen täytti aivot elämänmittaisessa toisilmaisen odotuksessa, on nyt muuttunut todellisen elämän tavoittamattomaksi toiveeksi. Jotenkin tylsää!

En tee testamenttia

Luen ajatuksiani. Mietin niitä kun valmistelin esitystä syntymäpäiväbileisiin. Mahtaako niihin sisältyä mitään viestiä? Onko viesti mitenkään kiinnostava? Voisiko siitä oppia jotain? Loukkasinko aikalaisiani? Sainko esiin kulttuurin sulan hipaisua? Oliko mikään tuosta tapahtuneesta kulttuuria? Olisiko nyt testamentin aika? Tuon kaiken porun jälkeen olisi oikein laatia testamentti. Testamentissa voisi tehdä perinnönjaon. Voisi kertoa oikean ja väärän eron. Testamentti edellyttää että on jotain jaettavaa. Jaettavaa ei voi olla kiertoon menneiden suunnitelmien sanoma. Jaettavaa voisi olla ihmisten välisessä yhteistyössä. Aatteissa jotka vallitsivat. Perinnönjaossa voi tulla myös risuja. Niitäkin voisi jakaa. Osattomaksi jäävä niitä saa.  Toisaalta kun katsoo tuota tapahtumien ketjua, havaitsee selkeän ilmiön. Mikään ei ole totta. Arvot ja totuudet ovat jatkuvassa murroksessa. Vuosikymmenten jaksoissa totuus muuttuu. Kuka totuuden sanoo? Aristoteleen mukaan: ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.” Kuulostaako selkeältä? Testamentin teko on mahdotonta. Ei ole tietoa siitä, mikä on totta. En siis tee testamenttia.

Eriytymisen ennuste

Katselen hurjaa aikaa. Kaupungit kasvavat. Tornit nousevat. Maaseutu muuttuu kesänostalgian tyyssijaksi. Köyhät maat köyhtyvät - absoluuttisesti ja suhteellisesti. Rikkaat maat rikastuvat. Markkinatalous kukoistaa. Aatteet katoavat. Ihminen erikoistuu. Moniarvoiset ihmiset katoavat. Orjat tekevät orjan työt. Keskustelu lokeroituu. Poliitikot vaipuvat Danten helvetin seitsemännelle tasolle. Lapset ihmettelevät elämän menoa Angry Birds’in ritsan takaa. Vanhemmat uusioivat perheensä. Yksinäisyys kukoistaa. Se synnyttää kaipuuta. Media syytää globaalia viihdettä. Sotilaat taistelevat. Muutosta etsitään yhtenäistämällä. Yhtenäisyyskulttuuri on tavoite. Siihen muserretaan. Raha musertaa. Media musertaa. Historia painaa raskaasti - luonto alistuu. Puhutaan tarinasta. Eletään tarinaa. Tarinaa ei ole. Vanhukset eivät kaipaa tarinaa. He kaipaavat omaista ja ystävää. Minne olemme menossa? Onko tämä maailmanlopun ennuste? Ei, se on eriytymisen ja segregaation ennuste, se on tulevaisuutemme ennuste. Ilman mahdollisuutta ymmärtää.

  

Oswald Spengler on sanonut että ihmiskunnassa vallitse yleinen päämäärättömyys. ”Mitään punaista lankaa ei kulje mielteen läpi.” Hän taitaa olla oikeassa – on vain tuntemattomia voimia.

Ylevä päämäärättömyys – sekö vallitsee?

Oswald Spengler: "Jokainen näistä näyttelijöistä, jokainen yksittäinen kulttuuri suorittaa oman muunnoksensa draamassa. Mitään punaista lankaa ei kulje mielteen läpi. Yksityiset draamat tosin toteuttavat kehityskulun, jonka erikoisuutena on elimellinen johdonmukaisuus, eikä tämä ole mitään muuta kuin kohtalon logiikkaa. Mutta kokonaisuudella, ihmisyyden monituhatvuotisella näytelmällä ei ole mitään kantavaa aatetta enemmän kuin ihmisyydellä itsellään on suunnitelmaa tai päämäärää. Eine erhabene Zwecklosigheit – ylevä päämäärättömyys."

On 2010-luku

Arkkitehtuuri iloitsee pöyhkeydellä. Ekorakentaminen ei jaksa kiinnostaa. Rakennusfysiikka sekoaa sukkiinsa. Ihmiset säätävät automatiikan mieleisekseen – homekatastrofiin saakka. Joukkoliikenteen liput kallistuvat. Ryömivää kaupunkia ei saada kuriin. Hurjat ruutukaupunkisuunnitelmat säikäyttävät. Metropolihallinto kiinnostaa vain rajoitetun alueen puitteissa. Herzenin seitsemän kaupungin suunnitelmaa ei kukaan muista. Kaupunginosahallinnosta ollaan ymmällä. Poliitikkojen itsekkyys vaatii olevan vallan säilyttämistä. Uusi vallanjako pelottaa. Pelko ylittää kansalaisten yhteyden tarpeen. Business elää markkinaelämäänsä. Byrokratian, busineksen ja politiikan koneisto pyörii. Ihmiset niiden mukana. Ilman mahdollisuutta vaikuttaa. Ilman mahdollisuutta ymmärtää. Yhäkö kauemmaksi katoaa kansalaisyhteiskunta? Toivotontako saavuttaa keskusteleva yhteisö? Onko kaikki nyt näin epätoivoista? Johtuuko se siitä että on itse poissa pelistä?  Kahdeksankymppinen – kaiken menettänyt?

Otitko tuo äskeisen nyt aivan todesta? Ajattelet varmaan miehen masentuneen. Vanha mies masentuu. Ei! Elämä on ihanaa.