Iloinen bloggari – miksi?

Kirjoitan työkseni blogeja. Blogitekstejä on yleensä helppo keksiä. Niitä tulee mieleen sanomalehtijutuista, kavereiden kanssa keskustellessa, kirjoja lukiessa tai ympärilleen katsomalla. Joskus esitelmätilaisuudet innoittavat tai sitten suututtavat – siitäpä bloginaihe. Ole kirjoittanut tähän mennessä 451 blogia. Sivulukumääriä ei nyt voi sähköisestä tekstistä mitata, mutta jos tiheällä fontilla wordiin tulostettuna laskisi niin sivuja on kertynyt 2400 kappaletta. Kuvat täyttävät sivuista neljänneksen. Kuvia lienee 1500 kappaletta. Tiedän kyllä, blogini ovat liian pitkiä. Lukijoilla kiire pukkaa päälle. Aikaa on niukasti. En kuitenkaan aio muuttaa tyyliäni. Asiat ovat niin mutkikkaita, ettei niitä saa yhdellä sivulla sanottua. Tai minä en saa!

Sähköinen teksti vai käsikirja?

Sähköiset tekstit ovat kyllä käteviä, koska niistä voi helposti etsiä sanoja, kuvia ja asioita. Olin juuri RILin siltakirjan julkaisutilaisuudessa ja siellä käytiin keskustelua paperikirjojen tarpeellisuudesta, menekistä ja hyödyllisyydestä. Joku kertoi opiskelijoiden käyttävän paperisia käsikirjoja ani harvoin. Kaikki etsitään netistä. Tunnettu eläköitynyt siltamies silloin totesi, että googlaaminen ottaa aikaa, kun pitää hakusanoja asetella ja sitten lähteitä etsiskellä. Käsikirjan kun nappaa hyllystä niin siinä se on – tieto jota tarvitaan. Olen hänen kanssaan hieman eri mieltä. Jos blogia tehdessäni tarvitsen tietoa, vaikkapa niin tutusta teoksesta kuin oma kirjani, tai sitten vanhat blogini, en mitenkään muista missä kohtaa asianomaisista asioista kirjoitin. Sähköisesti etsimällä kaikki sanat ja asiat löytyvät salamannopeasti. Samaisessa tilaisuudessa siltaprofessori piti tietokoneen näytöltä lukemista hankalana, sanoi aina tulostavansa tekstit. Tuo on meille papereihin tottuneille tavallista, mutta ohimenevää ja kaiken lisäksi turhaa. Jos minä haluan useita kirjoituksia tai mielipiteitä tutkiskella, kopion ne peräkkäin wordiin ja siinä selailen, leikkelen ja kopioin, sitten tuhoan. Siis te hyvät vanhat ystävät, keksikää parempi keino kuin printtaaminen! Siitä syntyy hukkapaperia. Nythän ovat jo kauan puhuneet paperittomasta konttorista. Vielä emme ole onnistuneet.

Rakennusinsinööriliiton siltakirjan iloiset kirjoittajat tekivät käsikirjan paperille painettuna.

Lukeeko niitä kukaan?

Ryhdyin sitten kopioimaan blogejani wordiin. Kopion kaikki bogit helmikuulta 2015 tähän päivään. Niitä kertyi 251 kappaletta. Aloitin blogien teon 7.11.2012. Kaiken kaikkiaan niitä on tullut tehtyä jo aiemmin mainittu 451 kappaletta. Tuo tarkoittaa blogeja syntyvän 5-7 kappaletta kuukaudessa ja noin 75 kappaletta vuodessa. Onko siinä mitään järkeä? Lukeeko niitä kukaan? Onko tärkeätä, että niitä lukee mahdollisimman moni? Pyrinkö johonkin vaikuttamiseen niiden kautta? Hyviä kysymyksiä itselleni. Ehkä parhain selitys on se, että haluan pyristellä mukana elämässä. Paljolta siis ammatillisessa elämässä. Siinä muistelussa syntyy paljon keltaisia lehtiä. Ystäväni emeritus-suurlähettiläs Kari Karanko arvioi kerran blogikommentissaan tuotantoani tuoksultaan hieman konttoripaperin keltaiseksi: ”Lopuksi säästin itse Penan, joka blogeissa leijuu vielä aikaisemmin tehtyjen suunnitelmien hieman konttoripaperia muistuttava keltainen tuoksu. Välillä käväistään virkistävästi elokuvissa tai seurataan naisjoukkueiden Firenzen matkoja. Kokonaisuudessaan nautittavia graafeja ja blogin tekniikkaa, mikä mahdollistaa kuvien katselun hieman rasittuneillakin silmillä.”

Klikkaajat selviävät, varsinaiset lukijat ei

Lukijamäärät eivät selviä tilastoista. Bloggerin tilastoista kyllä selviää, miten moni on katsonut blogejani.  Sehän ei tarkoita lukemista. Se tarkoittaa auki klikkaamista ja vaikkapa kuvien pikaista vilkaisemista. Tai sitten välitöntä kiinnipanoa. Minun klikkaajamääräni ovat 5000 klikkausta kuukaudessa. Onhan se sinänsä kiva luku, kun juuri kuulin kirjankustantajan kertovan joitakin painettuja kirjoja myytävän vain muutamia satoja kappaleita.  Mutta pieni luku se on, kun vertaa sitä todellisiin superbloggaajiin. Usein lukemani Kemppinen kertoo blogissaan kuukausittaisten lukijoiden määrän olevan 120000 klikkaajaa. Vuodessa hänellä on 1,5 miljoonaa klikkaajaa. Se on jotain aivan toista kuin meikäläisen vuotuinen 80000 klikkaajaa.  Jos nyt et kuitenkaan kuulu tuohon Kemppisen puoleentoista miljoonaan, niin kehotan vilkaisemaan, sinusta saattaa tulla vakiolukija. Tässä on linkki Kemppiseen: http://kemppinen.blogspot.com/ Kemppisen blogit ovat nimittäin kohtuullisen lyhyitä, mutta ytimekkäitä. Hän on blogikuningas. Minun blogejani moittivat liian pitkiksi, Toinen bloggareiden kuningas, Ode Soininvaara sanoi minulle kerran neuvoksi blogien lyhentämisen lukukelpoisiksi. Minulle se ei onnistu näköjään siksi että joudun blogeissani selvittelemään itselleni maailman menoa ja siinä joutuu tähän Aristoteleen dilemmaan: ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.”

Tässä näkyvät minun sivujeni katselut koko ajalta vuodesta 2013 sekä viimeiset pari kuukautta. Nuo vuositilaston muun tason ylittävät korkeat tornit jotka kertovat 10000 ja yli klikkauksesta kuukaudessa ovat robottikatseluita. Niitä tukee Venäjältä ja USA:sta jos blogissa satutaan mainitsemaan jotain valtionpäämiesten nimiä tai siinä kirjoitetaan terrorismista, Alepposta tai vastaavista maailmanpolitiikan kriiseistä.

Blogien kuningattaret

Katselin juuri YLE:n Perjantai ohjelmaa. Siinä oli aiheena fanittaminen. Ohjelmassa esiintyi nuori nainen sivustonimeltään Pinsku. Hän ei ole bloggaaja hän on tubettaja, eli hän laittaa julki videoita. Hän on vloggaaja. Pinskulla on lähemmäksi parisataatuhatta seuraajaa. Haastattelussa hän oli todella kiehtova. Myös hänen äitinsä Jaana Sanaksenaho oli ajautunut samalle harrastusalalle ja saanut suurta menestystä- Hieman kiinnosti tuo Pinsku, ja katselin hänen YouTube –antiaan puolisen tuntia. Mahtavan hauskaa ilottelua, mutta ei ehkä tarkoitettu yhdeksää kymppiä käyville. Mutta hetken aikaa katseltuna ryhtyy miettimään…

Hulvatonta menoa Pinskun blogilla. Tämä on kuvakaappaus hänen vlogiltaan. Klikkailepa tuohon linkkiin, niin näet nuorten suosimaa meininkiä: https://www.youtube.com/watch?v=jzVZ6jvmzwM

Blogikatseluiden määrä on hankalasti arvioitavissa. Blogeja on yksittäisinä, privaatteina, sitten niitä on ryhmittyneinä sanomalehtien, aikakausilehtien ja monien muiden tarjoajien sivustoille. Suosituimpia bogeja maailmassa ovat muotibogit, ruokablogit, matkailubogit, kauneusblogit ja musiikkiblogit. Seuraavina järjestyksessä ovat kuntoilublogit ja elämäntyyliblogit. Maailman huippubogeissa on miljoonia seuraajia.

Tämä tilasto ei ole pätevä, se on eräänlainen hatustaveto tilanteesta. Tässä eivät myöskään ole mukana uutisblogit. Ajattelen vain sitä, kuinka monta kertaa Räikköstä on mahdettu nyt viime aikoina klikata ajan suurimpana uutistapahtumana. Tunnustan, minäkin olen klikannut ainakin puolen sataa kertaa. No, ei ihmekään olenhan minä automiehiä. Aikanaan Eläintarhan ajoissa olin lippumiehenä Teekkarien Autokerhon porukoissa moninaisia kertoja. Piirakasta näkyy muotiblogien olevan ykkösenä. Ruoka- ja matkailublogit ovat valtavan suosittuja. Kauneus, fitnes ja elämäntyyli ovat myös valtavirtaa. Musiikki on suhteellisen suuri. Taide ja tekniikka bloggausaiheina ovat melko marginaalisia.

Muotiblogeissa on mukana kaupallinen komponentti. Bloggaajat tienaavat mainostuloista. Jossain taisi lukea, että parhaiten ansaitseva muotibloggaaja Suomessa tienaa 70 tonnia vuodessa. Minä katsoin netistä erään monista listoista hetkellisen suositummuuden suhteen. Oliko se viimeisen 20 tunnin sisällä suosituimmat. Laitoin tähän linkin viiteen suosituimpaan. Logot näkyvät yllä ja linkit niihin alla.

http://mamigogo.indiedays.com/

https://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/nelliina/asusteinnostusta-irlannissa-mita-tarttui-matkaan

http://alexadagmar.com/kokkihousuissa-pariisissa/ http://lindajuhola.com/2018/09/12/mita-mielessa/

https://www.idealista.fi/strictly-style/2018/09/miten-bloggaajat-ottavat-asukuvia/

Minun blogiaiheitani

Siunatuksi lopuksi ryhdyin vielä selvittämään omia blogiaiheitani. Halusin katsoa mitä asiasanoja niissä oli eniten käytetty. Kyllä silloin Kari Karangon arvio osoittautui oikeaksi. Paljon on keltaiselta tuoksuvia konttoripapereita. Kaupungeista puhutaan eniten. Liikenne on ilman muuta jo ammatinvalinnan mukaan kakkosena. Metro oli yksi elämäni huippujuttu. Arkkitehtuuri tuntuu voittavan insinööreistä kirjoittamisen. Rakentaminen ja sen volyymi on kyllä usein käsitelty asia. Kaupungeista Helsinki näyttäisi olevan ykkönen – kotikaupunki. Tukholma taitaa olla kakkosena. Ulkomaista eniten on kirjoitettu Irakista, sitten seuraavat Ruotsi, Viro, Saksa, Venäjä ja Libya. Bulevardit ovat olleet kuuma aihe, sillä sana on mainittu lähes 300 kert6aa. Pakolaiset on mainittua 200 kertaa ja terrorismi 90 kertaa.

Tässä ovat minun blogeissani eniten käytetyt asiasanat. Kaupunki on tietysti avainsana. Maaseutua on käsitelty lähinnä meriseutuna. Vaikka kadotettu kylätie ja hämäläisten jokimatkat Salon seudulle ovatkin olleet esillä. Bulevardit on tietysti usein mainittu sana. Onhan se läheinen koska aikanaan Ilaskivessä niitä tuli esitettyä. Syyria, Irak ja pakolaiset ovat olleet paljon esillä. Suunnitteluhistoriaa on tukulti. Kävelykeskustat ja erityisesti kotikaupungin keskusta niin maan alla kuin sen päällä on ansainnut useita blogeja ja paljon sanoja. Kasvua ja tiivistämistä on yritetty hillitä vertailemalla Helsinkiä muihin pohjoismaisiin pääkaupunkeihin. Ja tietysti oma ulkomainen suunnitteluhistoria on ollut paljolti pinnalla.

Kommentteja hillitysti

Olen kiitollinen kommentaattoreille. Heitä on vähän. On kuitenkin muutamia uskollisia ja arvovaltaisiakin. Mattikoo Mäkinen, Jussi Rautsi ja Kari Karanko ovat olleet kiitettävän ahkeria. Nyt Mattikoon poismenon jälkeen vanhoista blogeista tietoja hakiessani törmään häneen usein. Hän herää minun maailmassani hetkeksi eloon. Se on hienoa. Tieinsinööri Pentti Sirola oli ahkera kommentaattori, kunnes hän suuttui minuun poistettuani yhden hänen kommenteistaan. On tullut melkein ikävä. Ei ole enää kaimaa näkynyt eikä kuulunut. Heikki Tegelmania olen viime aikoina kuulostellut, mutta hiljaista on ollut.  Arkkivahti on joskus oikonut, mutta hän ei antaisi minun pyöräillä jalkakäytävällä. Siitä en tykännyt. Ystäväni Heikki on ahkera kommentoija. Luokkatoverini Saku Almi oli alkuvuosina hyvä kommentaattori, mutta hän kyllästyi lukemaan minun liian pitkiä blogejani. Myös Kari Rydman on ilokseni silloin tällöin kommentoinut. Kollegat eivät juuri lainkaan, saatikka että byrokraatit olisivat puolustaneet näkökantojaan. Ode Soininvaara kerran kehotti sivustollaan lukemaan minun blogejani. Silloin rävähti heti pari tuhatta klikkausta. Iso Lahtinen sentään täydentää varsinkin Viron asioita. Ja Mysi Lahtinen, häneltä tuli ihana kommentti luonnonyrttien suhteen. Eniten kommentteja on tullut Malmin lentokentän asioista ja Keskuspuistosta. Mikään keskustelupalsta ei minun blogini ole. Lukiessani eräitä keskustelupalstoja hermostun sen verran, etten sitä toivokaan.

Tässä on piilokuva usein toistuneista blogieni aiheista. Ainakin itseäni kiinnostavista - näin jälkikäteen ja miksei tulevaisuudessakin.

Yritän uida ajan virrassa, vanhat kuvalehdet kuitenkin kiinnostavat

Ja vielä lopuksi suosituimmat tekstini. Sähköpyörä on ehdottomasti suosituin aihe. Sitten tulevat Malmin lentokenttä ja Helsingin yleiskaava, bulevardeineen, keskuspuistoineen ja hallinto-oikeuden käsittelyineen. Aleppo ja Syyrian asiat ovat keränneet paljon lukijoita. Sama koskee Viroa, Tallinnaan ja Tarttoa. Minulla ei ole valittamista. Kirjoittelen uidakseni jotenkin ajan virrassa. Vanhat homeelta tuoksuvat kirppikseltä löytyneet kuvalehdetkin kiinnostavat kesälukemisena. Tämä kirjoittelu on hyvää vanhan miehen dementiantorjuntaa. Mitään sellaista johon kuvittelisi voivansa vaikuttaa ei enää omana elinaikana kerkeä tapahtumaan, joten kaiken verifiointi jää muiden huoleksi. Surullistako? No ei suinkaan. Elämänkierron mukaista. Toistaiseksi iloista. Nyt on jälleen pakko siteerata itseään kuningas Salomonia: ”Siis minä näen, ettei mikään ylitä sitä, että ihminen iloitsee työstään, sillä tämä on hänen osuutensa. Kukaan ei pysty saattamaan häntä takaisin näkemään sitä mitä sen jälkeen on tapahtunut. Eli siitä jää se, että olimme iloisia, kun teimme työtämme.”