Kierrän tornikeskustelua niin kuin kissa kuumaa puuroa

Haluaisin kirjoittaa tähän kuumana käyvästä tornikeskustelusta. En voi kirjoittaa näin, sillä mitään tornikeskustelua ei ole käynnissä, saatikka että se olisi kuumaa. Ystäväni Ooke Lehtovuori, vanha jäärä, hänkin sanoi Pasilan tornien olevan oikeassa paikassa, jos torneja nyt rakentaa pitää. Ja hänen mielestään ehkä pitää, sillä muistan hänen myös jossain vaiheessa puhuneen myönteisesti Kalasataman torneista. Jos tämä rationaalisen pientalorakentamisen apostoli ja keskuspuiston piirtäjä hyväksyy tornit osaksi Helsingin kaupunkikuvaa, niin mikä minä maan matoinen insinööri olisin vastaan väittämään. Ihmettelihän Arkkivahtikin kerran, miten minä, ilman arkkitehtikoulutusta ryhdyn Töölönlahden arkkitehtuurista toimittajien kanssa puhumaan. (Jos nyt luulet minun olevan riidoissa Tarjan kanssa, erehdyt.)  Kaikki muutkin keskustelukumppanit ovat hiljaa hyväksyneet Pasilan torniehdotuksen. Pekka Salminen ylistää kolmiomuodon autuutta. Meillä ei ole lainkaan syntynyt pariisilaista keskustelua à la Tour Montparnasse. Kukaan ei ole piirtänyt demarkaatiolinjaa Helsingin suojelemiseksi torneilta. Ajattelen kauhulla ystävieni ALA-arkkitehtien tornia Perämiehenkadun korttelissa. Silloin toivoin, että olisi ollut parempi, jos eivät olisi alkaneetkaan Kristiansandin voitettuaan, olisivat päättäneet LOPETA. Alkoivat kuitenkin ja hyvää on syntynyt ja nyt syntyy Töölönlahdelle. Oikeastaan tuosta Töölönlahdesta tuleekin sellainen paikkahässäkkä kuin nykyinen elämäkin on. Kiasma, Musiikkitalo, Sanomatalo ja Oodi ovat rykelmä taloja Eduskuntatalon edessä. Ne eivät muodosta mitään harmonista aukiota tai paikkaa. Eivät mitään torimaista tilaa tai arvokasta ympäristöä. Mutta jokin ”paikan henki” siitä syntyy. Tietty kaaos ja arvaamattomuus, sekasorto ja suunnan puute. Se kuvaa aikaamme.

Miksi Töölönlahti säilyi torneilta?

Ehdottiko kukaan aiemmin torneja Töölönlahdelle? Saarisella Pro Helsingfors –suunnitelmassa rautatieaseman nurkalta lähtevän Kuningas avenuen varrelle sijoittuvat talot olivat 5-6 -kerroksisia. Oiva Kallio ja Elsi Borg ehdottivat 8-10 -kerroksisia taloja. Sen jälkeen kaikki on pysynyt matalana. Pienenä poikkeuksena Jallis Jallinojan keskustakilpailussa 1985 esittämä torni nykyisen asemahotellin paikalle. Onko siis varmaa, ettei joku joskus ehdota mahtavaa maamerkkiä tähän paikkaan tai sitten Kaisaniemen puiston puolelle? Sekin kai voitaisiin perustella kansainvälisellä kilpailukyvyllä. Muuten näistä Helsingin niemen korkean rakentamisen jutuista kirjoitin joskus blogin: http://penttimurole.blogspot.com/2014/03/donner-vastaan-ervi-ja-muita-60-luvun.html

Yläkuvissa JuliusTallbergin ja Eliel Saarisen Pro Helsingfors 1918 -suunnitelma Töölönlahden täyttämisestä ja keskellä Oiva Kallion ja Elsi Borgin suunnitelma vuodelta 1927 mahtavasta Töölönlahden ”Kuningas Avenuesta”. Eduskuntatalon piirtänyt J.S. Sirén osallistui aukion ideointiin vielä 1950-luvulla. Keskustakilpailun yksi voittajista Janne Söderlund porukoineen ehdotti Eduskuntatalon eteen istutettua aukiota. Nyt meillä on syntymässä lopulliseen asuunsa uusi ”kansallisaukiomme”. Yllättävää kyllä kukaan ei ole ehdottanut paikalle tornitaloja. Tai ehdottipa Jallis Jallinoja siihen vuoden 1985 keskustakilpailussa ”kansalaistaloa”. Ehdotuksesta tuli vain kunniamaininta. Jos kilpailu olisi järjestetty nyt olisi toinen ääni kellossa. Niin ovat tornit muodissa

Pasilaa on suunniteltu 70 vuotta

Mutta nyt ei ole suinkaan kysymys Töölönlahdesta. On kysymys enemmänkin Pasilasta ja korkeasta rakentamisesta siellä. Siirrymme siis asiaan. Minusta on mielenkiintoista katsella vanhoja suunnitelmia. Eläkeläisen osa on vanhojen muistelu. Mikäpä siinä. Pasilan suhteen vanhin ja majesteettisin on Julius Tallbergin ja Eliel Saarisen Pro Helsingfors vuodelta 1918. Tätä suunnitelmaa seurailtiin sotien jälkeisiin aikoihin. Ensimmäinen yritys löytää uutta oli Helsingin keskustakilpailu vuonna 1948.  Voittajaksi tuli ruotsalainen A. O. Bengts. Hän ehdotti Itä-Pasilaan suunnilleen nykyisen laajuista kerrostaloaluetta.  Lännessä hän säilytti Puu-Pasilan. Kolmannen palkinnon kilpailussa sai Aarne Ervin, Pentti Aholan ja Tapani Nirosen työryhmä. He ehdottivat rautatieaseman siirtoa Laaksoon. Kilpailuehdotukset vaiettiin kuolleiksi. Seuraavan tilaisuuden sai professori Yrjö Lindegren 50-luvun alussa. Ehdotus valmistui vuonna 1954, Lindegrenin jo kuoltua. Työn saattoi loppuun Erik Kråkström. Rautatieasema pidettiin paikallaan. He eivät puuttuneet Pasilaan. Vain suuri pääteitä yhdistävä liittymä peitti hehtaarikaupalla Länsi-Pasilan kallioita. Tämä liittymä oli minun diplomityöni kohteena. Alvar Aallon keskustasuunnitelma pantiin alulle vuonna 1959. Vuonna 1961 kaupunginhallitus päätti laajentaa suunnittelutehtävän käsittelemään myös Pasilan aluetta. Vaikuttaa siltä, ettei Aalto ottanut Pasilaa kovinkaan vakavasti. Hän suunnitteli Itä-Pasilaan laajan julkisten rakennusten komposition. Länsi-Pasilassa suuren osan aluetta söivät liittymäjärjestelyt. Hänen ehdotuksensa käsittelee lähinnä vesitornien aluetta. Kaupungin taholla Pasilaa koskevia suunnitelmia alkoi ilmestyä 1960-luvun lopussa. Muotomaailma oli muuttunut ajan hengen mukaan tiiviiksi ruutukaavaksi. Itä- ja Länsi-Pasila yhdistettiin toisiinsa kansirakenteella. Tämä periaate oli voimassa Vuosaaren satamapäätökseen saakka. Päätös mullisti Pasilan kehittämismahdollisuudet.

Eliel Saarinen oli Pasilan ensimmäinen todellinen kehittäjä. Hänen suunnitelmansa oli hieno. Kaikki oli järjestyksessä liikennettä myöten. Vuoden 1948 keskustakilpailussa Aarne Ervi, Pentti Ahola ja Tapani Nironen saivat kolmannen palkinnon. He siirsivät aseman Laaksoon. Ehdotus ei ollut vakuuttava. Alvar Aalto teki ehdotuksensa vuonna 1961. Sekään ei vaikuta loppuun mietityltä. Hänellä oli riesanaan myös laaja liittymäjärjestely Länsi-Pasilassa.

Helsingin kaavoittajat panostivat Pasilaan 1960-luvun lopun jälkeen. Alvarin suunnitelma oli hylätty ja nyt keskityttiin ruutukaupunkiin. Kompakti kaupunki oli saanut momentumia. Ehdotuksia valmistui tiiviissä tahdissa. Vuosaaren satamapäätös 2001 ja alaratapihan vapautuminen raiteista muutti suuntaa. Nyt palaamme kuitenkin vuoteen 1985.

Pääjohtajan idealamppu

Rakennushallituksen pääjohtaja Mattikoo istui tyylikkäästi kalustetussa virkahuoneessaan Hakaniemen Ympyrätalossa, Hän näki ikkunastaan junien lipuvan Helsingin keskustaan. Hänen silmiensä edessä aukeni Töölönlahti ja sen takana Finlandiatalon valkoinen marmori. Paikka oli todellinen pääkallonpaikka. Kamppi -Töölönlahti aatekilpailu oli juuri ratkennut nahkapäätökseen. Kolme voittajaa tasapelissä samassa kilpailussa. Kaikki ehdotukset vielä sellaisia, että Puutarhakadun demarkaatiolinja rikottiin vakavalla tavalla. Pääjohtaja oli selkeästi sitä mieltä, ettei Töölönlahdelle pidä rakentaa mitään Puutarhakadun linjan pohjoispuolelle. Radat poistuvat aikanaan ja silloin helsinkiläisille avautuu loistelias ”Central Park”. Asiat olivat menossa keskustan suhteen siis hyvin huonoon suuntaan. Sitten oli vielä Pasilan onneton suunnittelutilanne. Ratakraatteri erotti Pasilan puoliskot toisistaan. Aallon vaisun yrityksen jälkeen yleiskaavaosasto oli laatinut varsin vaatimattomia suunnitelmia kraatterin ratkaisemiseksi. Erkki Juutilaisen suunnitelma vuodelta 1976 jatkoi Itä-Pasilan rakennetta länsipuolelle. Jallis Jallinoja teki Micke Sundmanin tilauksesta kraatteria korostavan suunnitelman. Väitettiin Micken sanoneen, että ratakuilu on kuin virtaava Seine. Sitä ei saisi hävittää. Pääjohtajan mielestä harmaata ajattelua! Pääjohtaja tahtoi, muut eivät.

Pääjohtaja oli tunnetusti torneja vastaan. Alituiseen hän voihki Ruoholahden tornista. Mutta Pasila, sinne voisi tehdä Helsingin portin. Pasilaan voisi myös ohjata arkkitehtien suuren himon tehdä pilvenpiirtäjiä. Torneja ei voi tehdä etelämmäksi, mutta Pasila oli riittävän pohjoisessa. Tämä Pasila tuntui muutenkin valtion mandaatilta. Siellä oli suuret virastokeskukset ja valtion ratamaat. Jos ei Helsingin keskustaan päästetty puuttumaan, niin nyt olisi oikea aika ja paikka panna alulle jotain kuolematonta. Pääjohtaja ei voinut tehdä asian hyväksi arkkitehtuuri- tai kaavaselvitystä, ne kuuluivat kaupungin mandaattiin. Mutta hän voi yhteistyössä valtionrautateiden kanssa tehdä teknistaloudellisen selvityksen. Tästä hän sopi ratavaltion pääjohtaja Herbert Römerin kanssa. Työhön tarvittiin insinööritoimisto. Arkkitehti olisi alikonsulttina. Tekijäksi hän valitsi minut. Hurraa! Arkkitehdiksi oli saatava Pekka Salminen. Juuri niihin aikoihin Pekka oli saanut Tiedekeskuskilpailussa jaetun ykkössijan. Hän oli myös tekemässä lentoasemaan alkuvaiheita ja saanut valmiiksi loistavat kattorakenteet. Pekan toimistolla oli maamme paras visualisointiarsenaali. Sekin painoi vaa´assa. Rakennushallituksen pääjohtaja piti hänen konstruktivismiaan suuressa arvossa. Ryhdyimme töihin. Minulla pääapurina oli Markku Piispanen ja Pekalla Vesa Honkonen. Tilaajaa edusti Heikki Ravila ja Helsingin kaupunkia Reijo Korhonen. Arkkitehteja ei kaupungin puolelta ollut mukana, sillä kysymyksessä oli teknistaloudellinen selvitys.

  

Keski-Pasilasta muodostuisi merkittävä liikenteen vaihtoterminaali. Siellä kohtaisivat rautatie, metro, raitiotiet sekä bussit. Alueelle sijoittuisi myös autojunaterminaali. Huomatkaa! Tässä vaiheessa päätös Vuosaaren satamasta oli vielä ilmassa. Raiteet Pasilassa olivat tarpeellisia. Ne olivat kannen alla.

Kysymys ei ollut vain kaksoistorneista ja ”Helsingin sormesta”. Tornit kurottuivat taivaalle ja sormi kurottui Eläintarhan kentän sivustaan ja suuntasi Töölönlahdelle. Kaikki integroitui sisätilakeskustaan joka olisi vapaa-aikatoimintojen suurkeskus uimahalleineen, sisäurheilutiloineen ja talvipuutarhoineen. Mukaan olisi mahtunut myös vapaa-aikaan liittyvää kaupallista toimintaa hotelleineen.

Voisiko torneista tulla pahan symboleja?

Pentti Tuovinen, arkkitehti ja tekniikan lisensiaatti, oli ensimmäisiä Pasilaa kyseenalaistavia mielipidekirjoittajia. Hän oli huolestunut asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista. Hän uskoi tornin voivan olla asukkaita yhdistävä, positiivisia mielikuvia synnyttävä elementti. Toisaalta hän kysyi voiko hyvä symboli muuttua pahaksi diaboliksi. ”Voin kuvitella, että jos torniin sijoitetaan toimistoja ja ne luovutetaan jollekin ylikansalliselle yritykselle ja tornista tulee tuon yrityksen mainostorni, osa asukkaista kokee torniin liittyvät merkitykset kielteisinä. Ylikansallisten yritysten kasvava yhteiskunnallinen vaikutusvalta koetaan omaa vaikutusvaltaa supistavana ja siten kielteisenä.”

Paula Holmila kirjoitti Kunta-lehden numerossa 18 vuodelta 2009 seuraavasti: ”Esimerkiksi Pekka Salminen esitti 1987 Helsingin porttia, kahta 30-kerroksista tornia Keski-Pasilaan. Näistä torneista silloinen Keski-Pasilan ideoija, rakennushallituksen pääjohtaja emeritus Matti K. Mäkinen vieläkin sanoo, että 'ne tornit sentään olivat arkkitehtuuria', joiden tasolle italialaisarkkitehti Cino Zucchin tornit eivät hänestä yllä. Kaupunkisuunnittelu on pitkäjänteistä toimintaa. Tänä päivänä esitettävät ideat saattavat toteutua vasta ensi tai seuraavalla vuosikymmenellä. Kaupunkisuunnitteluun kuuluu paitsi rakennusten ja viheralueiden paikan ja volyymin suunnittelu, myös liikennejärjestelyt. Tämä kaikki tekee asioista niin monimutkaisia, että kansalaisosallistumiseen tarvitaan välttämättä välittäjiä, asiantuntijoita, toimittajia, jotka osaavat ja haluavat kertoa suunnitelmista ymmärrettävästi ja 'lähdekriittisesti' kaupunkilaisille. Kaupunkisuunnittelukeskustelun hankaluus on siinä, että voidakseen vaikuttaa asioihin kansalaisten pitäisi osata ottaa kantaa suunnitelmiin jo varhaisessa vaiheessa. Toteutuksen lähestyessä ollaan jo myöhässä.”

Paula Holmila jatkaa ja kysyy, miten nykyiset ideat kestäisivät? ”Kaupunkisuunnittelun ongelma on, että nykymuoti ei välttämättä ihastuta 30 vuoden päästä. 1960-luvun kansirakentamisideat harvoine toteutuksineen (Meri-Haka ja Itä-Pasila) puistattavat useimpia. Toisaalta historia on täynnä esimerkkejä suunnitelmista, jotka kestävät ajan. Torneja tunnutaan haluttavan rakentaa eri puolille Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua. Käynnissä olevasta kansalaiskeskustelusta käy kuitenkin ilmi, että Keski-Pasila lienee juuri se paikka, jonne tornit Helsingissä sopivat.

Hanke kuolee, jos poliittinen intressi puuttuu

Pasilan torneilla ei ollut kaupunkisuunnittelulautakunnassa yhtään puoltajaa. Yleensä rakennusoikeudet jaettiin Hakan, Saton ja Polarin välillä. Myös Elanto valvoi etujaan toimitusjohtajansa voimin. Elannon toimitusjohtaja kun sattui olemaan lautakunnan puheenjohtaja. Kellään heistä ei ollut omaa mandaattia tähän hankkeeseen. Niinpä sellainen puuttui myös poliitikoilta. Valtion edun ajaminen ei kuulu kuntapoliitikoille. Hanke kuoli hiljaa ja vikisemättä.

Vanhojen setien visiot liikkuvat Pasilan tornimaisemissa. Tässä piirtelemme Mattikoon ja Pekka Salmisen kanssa torneja Pasilaan. Kuvan nappasi Auri Häkkinen meitä haastatellessaan nelisen vuotta sitten.

Kuumaa puuroa

En pääse asiaan. Kiertelen sitä kuin kuumaa puuroa. Tarkoitus oli kommentoida Pasilan korkeaa rakentamista. En pidä siitä. Olen antanut huutia ”kaksoiskaupunkimme” surkeille saavutuksille tällä alalla. Toisaalta olen ihaillut Manhattanin tunnelmaa. Olin juuri elokuvakerhomme kanssa katsomassa surkeata filmiä Singaporen biletyksestä. Jouduin näkemään miltä näyttäisi palata Rafflesin terassille ja nähdä tuo kaikki. Ei kiinnosta.  Ajan Pasilan ohi päivittäin. Mietin tulevaisuuttani. Pasilan Tripla alkaa jo näyttää komeutensa. Se yllättää positiivisesti. Toivottavasti yllätys on pysyvä. Nyt on vain toivottava, että asuntojen omistus- ja vuokrasuhteet ovat sellaisia, ettei alueesta synny ghettoa. Rautatieasemien ympäristökortteleilla on vanhastaan paha kaiku. Helsinki on hoidellut onnistuneesti näitä segregaatioasioita. Toivottavasti vire pysyy, vaikka ongelmat lisääntyvät. Nyt olisi otettava kantaa korkeaan rakentamiseen. Rainer Mahlamäki puhuu videolla innostuneesti. Hän on varma onnistumisesta. Ohuet kolmiomaiset tornit ovat jotain muuta kuin minkä olemme maailmalla nähneet. En ole varma. Mutta en voi vaikuttakaan. On otettava vastaan se mikä on tulossa. Ryhdyin hieman vertailemaan. Helsinki tulee peittoamaan naapurikaupunkinsa kirkkaasti 180 metrin tornillaan. Tukholman korkeimmat rakennukset ovat 125 metrisiä. Kööpenhaminan korkein asuinrakennus on 102 metrinen. Oslossa on 117 metrinen hotellitorni. Pietari sentään vetää pisimmän korren 462 metrisellä Lakhta-tornillaan. Euroopassa on kahdeksankymmentä 200 metristä tornia. Niistä 29 on Moskovassa. Olemme siis kansainvälisillä vesillä.

Laitoin tuohon kuvaan ensin Pariisin tornit. Pariisin tornien rakentaminen päättyi tuohon Montparnassen torniin kohdistuneeseen mielipidemyrskyyn. Nyt niitä rakennetaan La Défenseen Pariisin ulkopuolelle. Siellä on Euroopan suurin tornirykelmä. En viihdy niiden juurella. Haluan sieltä pois. Pasilan tornit ovat ohuita puikkoja Défensen torneihin tai Montparnasseen verrattuna. Se on hyvä, mutta miksi ne ovat noin korkeita. Pariisin alueella saattaa nykyisin saada oikeuden rakentaa sadan metrin tornin. Se olisi hyvin riittänyt Pasilaankin. Tai jos nyt annetaan vähän periksi, niin sanotaan sitten maksimikorkeudeksi Gizan pyramidin korkeus. Se on 139 metriä. Maailman korkeimmat tornit alakuvassa ovat jotain aivan muuta kuin Pasilan tornit. Pasilan tornit ovat niihin verrattuna nysiä. Onko kansainvälinen kilpailukykymme vaarassa?

Tallinnan korkein rakennus on Olevisten kirkontorni. Se on 124 metriä korkea. Sitä pidettiin ylärajana. Nyt raja on höltymässä. Tallinnassa on useita satametrisiä rakennuksia. Tornirykelmä on kaikkea muuta kuin kiehtova. Korkein torni on 117 metrinen. Tilanne katutasossa on masentava. Mahlamäki sanoo, ettei näin olisi Pasilassa. Uskon häntä ainakin vähän. En aivan. Pahinta on mittakaavan musertavuus. Juuri se mikä näkyy tuossa Laura Honkasalon eilisellä kävelyretkellä ottamassa kuvassa.

Ajelen huomenna fillarilla tuonne Tallinnan tornien juurelle. Saan siellä lisää esimakua! Laitan kuvia Instagramiin. Voit katsoa niitä osoitteessa https://www.instagram.com/penttimurole/