Markku Piispanen on mennyt vuorten taa

Ystäväni, työtoverini ja kurssitoverini Markku Piispanen (1934-2021) on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Markku oli ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän oli rakas ihminen. Hän oli lämminsydäminen ihminen. Markulla oli monia kadehdittavia ominaisuuksia. En puhu hänen insinööritaidoistaan. Niissä hän oli ilman muuta huippua. Tai ehkä puhun niistä kohta. Haluaisin puhua hänen hämmästyttävistä ihmissuhdetaidoistaan eri kulttuureissa, hänen johtamistaidostaan joka perustui motivointiin, hänen loistavasta kielitaidostaan, puhumattakaan hänen tennistaidostaan - firman mestaruus nuoret kaatamalla. Haluaisin tietysti muistella, puhua ja kirjoittaa hänen kansainvälisestä kokemuksestaan uran alusta sen loppuun. Elämäntyöstä kokonaisuutena. Tehtävä on kuitenkin minulle mahdoton. Sitä en yritä. Minä keskityn asioihin jotka ovat meidän ystävyytemme ja yhteistyömme varrelta. Markku on tehnyt kokemuksistaan elämänkertakirjasia. Luen niitä juuri nyt. Markku syntyi savusaunaan Pelkosenniemellä. Hän joutui kolme kertaa evakkoon. Kirjoitti sitten Rovaniemellä kolmen ällän ja kahden cumun ylioppilaaksi. Yksi juttu hänen nuoruudenkertomuksissaan ylittää kuitenkin kaiken. Hän kertoo lukiolaisena purkaneensa rakennustyömaalla sementtikuormaa ja kantaneensa aina kaksi 50 kg:n säkkiä kerralla. Uskoisiko tuota? Minulla yksikin säkki tuotti tuskaa, jos määrä kohosi satoihin säkkeihin.

 Perhe on sydämessä

Markku kertoo Afrikan kokemuksistaan kirjasessa ”Markku an Expat in Africa”. En aio ryhtyä siteeraamaan Markun ajatuksia Afrikan ajoilta hänen toimiessaan Etiopiassa ja Ghanassa 70-luvulla. Markulle tyypilliseen tapaan hän kirjoittaa enemmän perheestään kuin työstään. Perhe on kaikki kaikessa. Rakas vaimo ja kolme poikaa ja Hassina, Etiopian valittu. Tai Hassina se taisi Iriksen valita. Ne ajat olivat Markun elämän ja elämäntyön kannalta tärkeitä, hänelle ehkä keskeisiä niin työssä kuin perhe-elämässäkin. Minä keskityn meidän yhteisiin vuosiimme. Ne olivat minulle keskeisiä. Kiitän Markkua siitä, minkä hän antoi minun elämälleni.  Olenhan tuntenut Markun opiskeluajoista alkaen, eli vuodesta 1953, jolloin aloitimme Teknillisessä korkeakoulussa Hietalahdentorin varrella, mutta meidän henkinen ja ammatillinen yhteistyömme ja samalla ystävyytemme alkoi vasta vuonna 1980. Silloin Markku kirjautui meidän yhtiömme palkkalistoille. Se kaikki, yhteistyö ja ystävyys jatkuivat niin kauan kuin työelämää riitti. Ammatillinen yhteistyö hiljakseen haaleni minun muuttaessani Libyasta Suomeen vuoden 2000 jälkeen ja Markun siirtyessä jälleen Etiopiaan. Ystävyys säilyi.

Oliko Markun elämä pelkkää työntekoa? Ei, siihen mahtui paljon muutakin. Ennen kaikkea ihana perhe ja suurenmoinen ystävämme Iris. Kaunis hääkuva on vuodelta 1956, sen otti Iriksen isä Pauli. Iris soitti kerran minulle Sirtenlahden rannalla etiopialaista laulua ”Ystäväni on mennyt vuorten taa”. Silloin olin menettänyt lasteni äidin. Tanssimme itkien. Nyt on Iriksen aika itkeä. Hän on menettänyt Markun. Se on hyvän elämän kaihoa. Haluaisin kuulla etiopialaisen tizita-laulelman juuri tuon kaihon symbolina. Etsin tuota laulua netistä. En löydä. Jos haluat kuunnella etiopialaista tizitaa nykymuodossa klikkaa tuohon: https://www.youtube.com/watch?v=lTlmyk42kI4

Ethiopia Music - Workezebo – Tizita

Kansainvälinen ura

Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi Teknillisestä Korkeakoulusta vuonna 1960 Markku toimi aluksi Otaniemen rakennustoimikunnan teknisenä sihteerinä, istui kokouksissa itsensä Alvar Aallon kanssa, sitten Rakennushallituksen suunnitteluinsinöörinä vuoteen 1963, tämän jälkeen hän pyöritti omaa toimistoa ja oli myös Bertel Ekengrenin palveluksessa vuoteen 1970, kunnes aloitti kansainvälisen uransa Etiopian yleisten töiden ministeriön päällikköinsinöörinä. Voi miten paljon kiintoisaa kerrottavaa hänellä oli niiltä kuudelta vuodelta jotka hän toimi tässä tärkeässä virassa. Olipa joukossa melkoisen hurjiakin vallankäytön tarinoita. Kulttuurien kohtaamisessa on joskus vaihdettava omasta kulttuurista vieraaseen – jotta tepsii. Löysin muuten koneeltani Markun vuonna 1974 käsin kirjoittaman raportin Suomen kehitysyhteistyön tilanteesta Etiopiassa. Markku oli sen kirjoittanut valtiontilintarkastajille osoitettuna, toimittuaan nelisen vuotta maassa yleisten töiden ministeriön kakkosmiehenä. Hän kertoo yhteistyön saaneen alkunsa Suomen rakennusinsinööriliiton näyttelystä Addis Abebassa 60-luvun lopulla. Ensimmäisenä maahan saapuivat vuonna 1968 Paavo Mänttäri ja Erkki Juslén. Markku saapui paikalle vuonna 1970. Perhe kahden kuukauden viiveellä. Markun aikana ministeriössä oli useita suomalaisia asiantuntijoita. Mainitaan esimerkiksi Juha Suonenlahti, Esa Paaso, Paavo Tammekann, Eero Saarinen, Jorma Wessman, Kai Korpia, Lars Björksten ja Sune Norrbäck.

Kirjelmässään Suomen valtiontilintarkastajille Markku kirjoittaa mm. näin: ”Suomen valtio on onnistunut tähän mennessä lähettämään tänne vain todella ammattitaitoista joukkoa, joka on herättänyt luottamusta etiopialaisissa suomalaiseen ammattitaitoon ja rehellisyyteen. Mielestäni tätä suuntausta pitäisi jatkaa. On parempi lähettää maailmalle harvoja todella ammattitaitoisia ihmisiä kuin suuri määrä oppipoikia. Uudet erilaiset olosuhteet vaativat yleensä vahvaa ammatti- ja kokemustaustaa, jota ilman tietoja ja taitoja ei voi onnistuneesti soveltaa muuttuneissa olosuhteissa.” Mielenkiintoista on se, että Markun aikana paikalla olleiden 10 suomalaisen asiantuntijan keski-ikä oli reilusti alle 40 vuotta. Nuoria poika siis, mutta ei Markun mielestä oppipoikia.

Vuonna 1976 Markku siirtyi YK:n eksperttinä vahvistamaan Ghanan valtion rakennussuunnittelukäytäntöjä. Ghanassa hänen työkohteinaan oli useita suuria hankkeita sairaaloista laivatelakoihin. Ja vihdoin vuonna 1980 koitti meidän aikamme. Markku tuli Liikennetekniikka Oy:n palvelukseen vuonna 1980. Libyan ja osittain Moskovan hommia jatkuikin sitten lähes 20 vuotta. Markku siirtyi jälleen Etiopiaan, nyt konsulttina. Siellä hän hoiteli Deveconin yleiskaava- ja sairaalahommia sekä Finnroadin tiehommia.  Kaksi yleiskaavaa Markku hoiteli yhdessä Hennu Kjisikin ja Tuomo Sirkiän kanssa ja tiekilometrien määräksi taisi tulla pitkälti toista tuhatta. Kotimaahan Markku palasi kaiken tehneenä eläkemiehenä 2010-luvun alussa.

Vanhat kaverukset Eero Oulasvirta, Olli Lehtovuori ja Markku Piispanen pohtimassa etupäässä menneitä ja vähemmässä määrin tulevia. Minäkin olin mukana nauttimassa menneisyyden lisäksi Iriksen etiopialaisia dorovot-antimia. Tämä tapaaminen oli vuonna 2018. Nyt on yksi poissa.

http://penttimurole.blogspot.com/2018/10/kulttuureista-ikaihmisiin-ja-uusista.html

Ras Lanuf

Devecon Oy sai Tripolin Transportation Master Planin jälkeen suurtyön Libyassa. Oli suunniteltava ja valvottava 40000 asukkaan Ras Lanufin öljykaupungin rakentaminen Libyaan Sirten lahden rannalle. Rakentamisen valvonnan päälliköksi valittiin, kukapa muu kuin Markku Piispanen. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1983. Markku asettui perheensä ja valvontatiiminsä kanssa urakoitsijan rakentamaan campiin. Kirjoitin näistä ajoista: ”Delegaationa kiipeilemässä Ras Lanufin taustakukkuloilla. Pitääkö kaupunki rakentaa rantaan vai pitääkö se rakentaa vuorille?  Onko malli ’finger’, onko se ’linear’ vaiko ’radial’? Urbanistien tai semiurbanistienko taistelu? Päätös syntyi ja Markku pääsi rakennushommiin. Hänen tärkein apulaisensa oli Kaj Outa, rakennusmestari ja painonnoston mestari. Markun asunnolla Raslan campilla, sauna kuumana, lauteilla arabitilaajat! Tekemisen tasapainon ja onnentunteen huippua. Enkan toimitusjohtaja Sarik Tara ja poika. Isän mielipide: ”Meidän firmassa vain insinöörit saavat johtaa. Se olen minä, Sarik! Billfingerillä oppini saanut.” Markku molempia opettamassa.  Liisa Iriksen kanssa saunalla, musta meri, koirat haukkuvat. Surffilauta, mahtavat mainingit.” Elämä oli tämän makuista. Markun arvostettu asema Enkan henkilöstön keskuudessa oli ilmeinen. Vuonna 2015 Markku ja Iris kutsuttiin rakentamisen aloittamisen 30-vuotisjuhlaan Istanbulissa. Markun poika, arkkitehti Esa lähti eskortiksi näihin juhliin.

Ras Lanufin urakoitsijana oli turkkilainen ENKA. Tekijämiehet Markku ja Kaj valvoivat ja opastivat työn tekoa. Kuvassa pojat iloisina Välimeren rantahietikoilla tulevan kaupungin paikkeilla. Markku ohjasi taidolla ja empatialla turkkilaisen urakoitsijan epävarmoja askeleita kaupunkirakentamisen alalla. Yhteistyö kulminoitui menestykseen.

 

Sirte

Oli syyskuu 1987. Markku Piispanen käveli libyalaisen Anwar Sassin kanssa Helsingin katuja. Sassi oli huippuasiakkaamme Ras Lanufin öljykaupungista. Hänellä oli valtionpäämieheltään toimeksianto. Ehkä mahdoton, mutta kotimaansa äkillisiin tarpeisiin nähden lähinnä odotettavissa. Oli rakennettava 30 000 kerrosneliömetrin hotelli ja kongresseihin soveltuvat kokoustilat 11 kuukaudessa. Suunnittelukin oli vielä aloittamatta. Devecon voisi olla sopiva? Lapio pitäisi saada maahan viimeistään joulukuun alussa. Silloin jäisi rakentajille aikaa 8 kuukautta. Suunnitteluaikaa olisi ruhtinaalliset kaksi kuukautta. Hotelli olisi rutiinia, mutta millainen kongressihalli voitaisiin rakentaa tässä ajassa? Senhän ei tarvitsisi olla suuri - vain 700 istumapaikkaa!

Sirt Bay Hotel rakennettiin kongressikeskukseksi vuonna 1988. Markku suoritti hankintoja yhdessä turkkilaisen urakoitsijan kanssa. Hotellin pinta-ala on 30000 k-m2. Siihen liittyi ISIS-kahinoissa poltettu 1200 neliön kongressiteltta. Hotelli rakennettiin 8 kuukaudessa.

 Kadulla kävelevät miehet havaitsevat vanhalla messukentällä sirkusteltan. Syksy oli sirkusten aikaa. Idea! Tuossa rakennustapa! Tehdään siitä teltta. Onko Devecon kiinnostunut? Pitäisi päättää heti. Hiekka juoksee tiimalasissa. Deveconin hallitus päättää. Asiakassuhde Sassiin velvoittaa. Häntä on autettava. Mistä muualta hän voisi saada apua? Markku Piispanen hoitaa projektinjohdon. Jussi Jauhiainen lupaa piirtää hotellin kahdessa kuukaudessa. Pekka Rautimo piirtää teltan alustavia luonnoksia. Markku painelee kokoukseen ja tulee ulos: ”Teltta hyväksytty!” Eero Kontula ja Andy Sadlak hoitavat infran. Steve Fairhurst piirtää maisemointiin liittyvät härvelit. Keskelle sisäänkäyntiä tehdään liikenneympyrä, jonka keskelle Liisa Ilveskorpi piirtää libyalaisen kaivon. Hannele Helkama-Rågårdh huolehtii tyylikkäistä sisustuksista. Hanke valmistuu aikataulun mukaan. Eräs pieniä maailmanennätyksiä!

Hallintokeskukset Jufraan ja Sirteen

Vuonna 1990 alkaa uusi savotta. Markku joutuu avainasemaan. On suunniteltava kaksi hallintokeskusta ja 2400 asuntoa. Devecon mobilisoituu. Markku tekee ohjelmaa ja budjettia hankkeiden toteuttamiseksi. CJN Oy Jussi Jauhiasen johdolla valmistautuu arkkitehtisuunnitteluun, Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy tulee apuun, Ekono Oy, Maa ja Vesi Oy ja Liikennetekniikka Oy ryhtyvät insinöörihommiin. Markku on suunnittelun kapellimestari ja kotimaan ankkuri. Hän myös palkkaa rakentamisen valvojat, kun siihen vaiheeseen päästään. Minä siirryn Libyan ankkuriksi. Suuria kohteita oli kaksi. Sirten kongressikeskuksessa oli 40000 m2 kerrosalaa. Suunnitteluun kuului koko hallintokeskuksen alue katuineen ja istutuksineen.  Meidän valvonnassamme oli vielä tontilla sijaitsevat 16 ministeriörakennusta.  Jufrassa kongressikeskuksen ja ministeriöiden kerrosala oli 72000 m2. Jufrassa suunnitellaan lisäksi 2400 asuntoa alueineen. Yhteensä siis 90-luvun aikana suunniteltiin ja valvottiin yli puoli miljoonaa kerrosneliötä rakennuksia. Markku oli niissä töissä ankkuriasemassa.

Sirten hallintokeskuksen suuressa salissa on 4500 istumapaikkaa. Keskuksessa on lisäksi neljä 700 hengen kongressisalia. Yhdessä niistä juhlistettiin juuri Libyan uuden pääministerin virkaanastujaisia, Markulle tuttu mies.

 

Jufran hallintokeskus käsitti ministeriörakennukset, pääministerin toimiston sekä kongressitilat ja kirjaston. Kellotorni on näkyvä maamerkki. Alueelle rakennettiin lisäksi 2400 asuntoa, kouluja, lastentarhoja ja vesitorni.

Rakennustöiden valvonta oli suuri tehtävä. Työhön palkattiin 40 suomalaista arkkitehtia ja insinööriä. Pisimpään työmaalla olleet olivat paikalla kuusi vuotta. Työkautta kesti vuodesta 1991 vuoteen 1999. Markku hoiti koko porukan rekrytoinnin. Markun tärkein työkohde oli Libyassa lähes 20 vuotta.

Kaksikymmentä vuotta yhteistä työtä. Vielä jatkui jälkisammutusta Etiopian sairaala- ja yleiskaavahommissa uuden vuosituhannen ensimmäisellä kymmenyksellä. Nyt nämä kohteet ovat liukuneet kaukaisuuteen. Miltei unohdukseen. Ei sentään. Ne palautuvat kyllä mieleen. Niihin sisältyy kaipaus. Haluaisi nähdä niitä jälleen. Kädellä koskettaa. Haistella sisäilmaa. Kulkea hitaasti varjoisia julkisivuja pitkin. Valoon, varjoon, valoon. Masrabioitten suojassa. Kasvaneiden puiden varjossa. Ovatko ne rikkiammuttuja? Kyllä osittain, mutta pääosin pystyssä. Ovatko ne hiekkamyrskyjen ruskeiksi värjäämiä, valkoinen väri kadonnut? Kyllä sitäkin, ja katoilla hiekkadyynejä. Markku ei enää pääse niitä paikkoja katsastamaan. Minunkin pääsyni on kyseenalaista. Rakennukset elävät ihmistä kauemmin. Mutta eivät ikuisesti. Aika tekee tehtävänsä. Ihminen uudistuu jälkikasvunsa kautta. Se on meidän kohtalomme ja onnemme. Markku on mennyt vuorten taa.