Rauma - Rooma, Pariisi

Rauma – Rooma, Pariisi; Pori – Parkano, Peräseinäjoki. Taannoinen Rauman kaupungininsinööri aloitti kaupunkisuunnitteluseminaarin näillä sanoilla. Hän kertoi raumalaisten suorittaneen etymologisia tutkimuksia Rauman nimen alkuperästä. Porilaiset eivät olleet Pekkaa pahempia. He lahjoittivat Rauman kaupungille hienon öljyvärimaalauksen Rauman satamasta. Yllätys, yllätys – satamassa ei ollut yhtään laivaa! Nyt katselin vuorostani Mäntyluodon satamaa. Sielläkään ei ollut yhtään laivaa! Miksi katselin Mäntyluodon satamaa? Siksi, että hyvä ystävämme Outi oli muuttanut Reposaaren vakituiseksi asukkaaksi, ihanan koiransa Sillin kanssa. Reposaaren rannoilta Mäntyluoto avautuu laajana näkökenttään. Tuulimyllyjen lavat suorittavat arvokasta pyörintäänsä – melutta. Meri kimaltelee.

Olimme siis matkalla. Matka suuntautui Kemiönsaarelta Reposaareen. Reitin varrella oli useita nuoren insinöörin työkohteita. Oli myös nuoruuden ajan tärkeitä muistoja kesistä 40-luvulla. Tämä blogi onkin matkakertomus muisteluosineen. Matka kulkee pitkin kiisteltyä kasitietä. Tämän tien kiistoissa nuori, kannuksiaan sovitteleva naisministeri antoi kenkää kannuksensa sovittaneelle pääjohtajalle. Tämän tien todellisuudestakin kerrotaan. Mutta edetään matkanteon järjestyksessä.

Raision solmu

Raision keskusta on matkan varrella. Keskustaa dominoi Suomen monikaistaisin tasoliittymä. Se oli nuoren insinöörin töitä. Risteys valmistui 60-luvun autoistumisaikoihin. Liikennemäärä näyttää kaikilla haaroilla olevan runsaat 20000 ajoneuvoa vuorokaudessa (KVL). Raision keskustaa ei taidettu sentään nimetä Suomen Kabuliksi, mutta rumana sitä pidettiin. Insinööritoimisto Koskela- Lehvonen oli laatinut monitasokeskustan suunnitelman ”Traffic in Towns”-hengessä. Jalankulkukansi törrötti korkealla betonipilareiden nokassa. Autot olivat kannen alla, maanpinnan tasolla. Jalankulkusillat risteilivät ja yhdistivät. Kysyttiinkin: Mikä on Suomen ainoa risteys, jolla on kaupunkioikeudet? Raisio.

Tämä keskusta sitten käytännössä uudistettiin. Ensin yritettiin hieman sivistää, mutta sitten arkkitehti Vesa Honkosen ideoiden perusteella ryhdyttiin perusteellisempaan saneeraukseen. Rakennettiin kuuluisa valokatto Raisiontien päälle ja katua reunustava komea lasitalorivi. Pääsin tuohon projektiin Vesan liikenneavustajana. Elettiin vuotta 2003. Ongelmana oli juuri tuo Suomen laajin tasoliittymä. Kaupungilla työtä johti ihana nainen, arkkitehti Sirpa Salmi.

Lisäsin tähän vielä jälkikäteen Vesa Honkosen valokaton ja hänen "vihreän nauhansa". Oli hieman ongelmia saada sivusto auki - siksi jälkikäteen.

 

Vesan tiimin kanssa oli iloista työskennellä. Iloinen oli myös tilaajamme Sirpa Salmi. Tein tuollaisen ehdotuksen keskustan liikennejärjestelmästä.

 

Vuonna 2009 valmistui Raision kaupungin ja Tiehallinnon yhteinen suunnitelma ”Raision solmun” ratkaisuksi. Suositeltiin myös Raisiontieltä yhtyvää Y-tunnelia. En pidä ajatuksesta.

Vuonna 2009 keskustan suunnitteluista järjestettiin kutsukilpailu. Kilpailuun ilmoittautui 21 huippujoukkuetta. Mukaan valittiin kolme ryhmää: Kirsti Sivén ja Asko Takala Arkkitehdit Oy, Helin & Co Arkkitehdit Oy sekä Harris – Kjisik Oy. Liikennesuunnittelija kahdessa ensin mainitussa oli Trafix Oy ja kolmannessa WSP Finland Oy. Kirsti oli sitten ykkösenä ja sai työn tehdäkseen. Vesa Honkonen oli suunnitelmineen – ja minunkin suunnitelmineen - joutunut sivuraiteelle. Tapasin sitten Raision kaupungininsinööri (tekninen johtaja) Arto Korten Jyväskylässä 2013 SKTY:n päivillä. (Olen niin vanhakantainen, että pidän tuosta ”kaupungininsinööri” – nimestä). Hän tuli kertomaan Raision olevan kehittymässä aikanaan suunniteltuun suuntaan. Se lämmitti mieltä.

Tästä linkistä löydät tietoa Raision keskustan kehitysvaiheista: http://www.rakennustieto.fi/lehdet/ry/index/lehti/5wvhWgnmO.html

 

Kirsti Sivénin ja Asko Takalan Raision keskusta vuodelta 2011. ”Vihreä nauha”, muistuttaa aika tavalla Vesa Honkosen kanssa kehiteltyä ideaa. Hyvä niin.

Valtatie 8 - taustalla kohisi politiikan ja byrokratian välinen myllytys

Kansanedustaja ja entinen liikenneministeri, turkulaisten oma Ike, Ilkka Kanerva, oli vihainen. Hän sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa keskiviikkona. 17.10.2012 valtatie 8:n korjaushankkeen oleva kriittisessä tilassa Liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervalan erottamisen takia. Turun Sanomat kirjoitti 16.10.2012: ”Liikenneministeri Merja Kyllönen odotti viisi kuukautta, että Liikennevirasto olisi alkanut tehdä selonteon edellyttämää uutta kasitien selvitystä. Kun mitään ei tapahtunut, ministeriö palautti syyskuussa suunnitelmat uudelleen viraston valmisteltaviksi. Kyllönen muistutti, että viraston aiempaa ehdotusta ei ollut tehty selonteossa linjatun uuden liikennepolitiikan mukaisesti.”

ELY-keskus kirjoittaa ajankohtaisilla nettisivuillaan: ”Hankkeesta tehtiin v. 2012 uuden liikennepolitiikan mukainen uudelleen arviointi, joka on tehty asiakaslähtöisesti ja vuorovaikutteisesti mm. LVM:n kanssa. Siinä tarkasteltiin mm. Turun päässä sijaitsevan Raisio-Nousiainen nelikaistaistamisen keventämismahdollisuuksia joukkoliikenteen olosuhteita parantamalla. Toteutettavan hankkeen sisältö on muodostettu hankkeen uudelleen arvioinnin perusteella, jossa tultiin mm. siihen johtopäätökseen, ettei kasitien liikenteellisiä ongelmia voida ratkaista joukkoliikenteen tai liikenteenhallinnan keinoin.”

Uusi, Eeva Linkaman muotoilema liikennerevoluutio, ei siis purrut kasitien korjaukseen. Yksi ammattitaitoinen pääjohtaja sai lähteä, koska Tekniikka ja Talous-lehden mukaan: ”Hän ei noudattanut poliittista ohjeistusta kevyemmästä suunnittelusta, vaan ajoi omia näkemyksiään läpi.” Näkemykset sitten osoittautuivat oikeiksi.

Liikenneuudistuksen tarkastelukehikko.

Ajan pitkin kasitietä

Ystäväni sanoi kasitien Turun ja Porin välillä olevan kauhistus, koska siellä on 67 peltipoliisia. Olen eri mieltä, tuo tie ravitsee poliisinsa. Kesäkuun ja heinäkuun vaihteen liikennemäärä on huima. (Keskivuorokausiliikenteen pitäisi olla noin 16000 ajoneuvoa vuorokaudessa.) Autot ajavat jatkuvissa jonoissa. Nopeusrajoitukset vaihtelevat herkeämättä 60-70-80-100-80-60-50. Liittymiä on näkökentässä tiheään tahtiin – tie kulkee suurelta osaltaan jatkuvan asutuksen ja maatalousalueiden läpi. Teknisesti tieympäristö on kooste erilaisista kokeiluista. Välillä on leveän keskiviivakokeilun aluetta, välillä tulee vastaan poiskuluneita etäisyyden nuolimerkkejä, välillä pätkiä keskikaiteella varustettuja uusia ohitusjaksoja. Autoilijat ajavat jonoissaan kuuliaisesti. Peltipoliisit tekevät työtään. Sivuteiltä liittyminen on kuitenkin vaikeata. Eurajoella jonossa oli seitsemän autoa, minä muiden mukana, odottamassa pääsyä valtatielle. Tie siis toimii, mutta suhteessa Suomen valtateiden yleiseen standardiin olaan takapajulla. Tie vaatii ehdottomasti yhtenäisempää standardia. Erityisesti liikenneturvallisuustilanne taajamaliikenteen ja valtatieliikenteen jatkuvan sekoittumisen vuoksi vaatii toimenpiteitä.

Liikenneviraston tiedote uudelleenarvioinnista:  http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/uutiset/2013/2013_1_2/18012013_vt8

En oikein ymmärrä, mutta näyttää siltä, että paljon puhuttu uudelleenarviointi koski vain väliä Raisio-Nousiainen. Olipa aihe mylläkkään! Varsinainen uudelleenarviointi tästä linkistä: http://portal.liikennevirasto.fi/portal/page/portal/f/uutiset/2013/2013_1_2/18012013_vt8/Vt8_Raisio-Nousiainen_uudelleenarviointiraportti_18012013_0.pdf

Hankekortin mukaan Turun ja Porin välinen tieosuuden parannus kokonaisuudessaan vaatii 220 milj. euroa. Nyt budjettiriihi päätti antaa 108 milj. euroa.

Saavun Raumalle

Rauma herättää tunteita – aina. Luokkatoverini Mauno Salonen oli lähtöjään Raumalta – sittemmin Bulevardilta. Hän puhui täydellistä Rauman murretta ja osasi Nortamon tarinat ja paikallisia sutkauksia. ”Sillail oikke ja sillalt jokke ja joest silaka suuhu.” Raumalla vierailtiin usein.

Pääsin sitten Raumalle oikeisiin töihin. Tehtiin Rauman yleiskaavaa. Varsinaisena yleiskaavasuunnittelijana oli arkkitehti Risto Sammalkorpi. Tillaajan puolella vaikutti arkkitehti Reino Joukamo. Ihastuttavia sotaakäyneitä miehiä molemmat. Rauma kuuluu ilman muuta yleiskaavatasoisen liikennesuunnittelun pioneerikaupunkeihin. Yleiskaava- ja liikennesuunnittelutyö aloitettiin vuonna 1966. Työ kesti kolme vuotta. Siihen aikaan työntekoon oli käytettävissä riittävästi aikaa. Raha oli suhteessa aikaan. Ohjelma oli laaja sisältäen liikennetutkimukset, liikenne-ennusteet, liikenneverkon yleissuunnitelman ja lyhyen tähtäyksen toimenpidesuunnitelman.

Rauma oli erikoislaatuinen kaupunki. Vanha Rauma oli säilynyt ja kaupat toimivat pienissä yksiköissä varsin tehokkaasti. Kaupungin luonne teollisuuspaikkakuntana oli ilmeinen. Teiden raskas liikenne koostui puutavarakuljetuksista. Polkupyöräilijöiden ja mopoilijoiden määrä ylitti normaalitason. Verkon jäsennöinti oli päivän sana, samoin liikenneturvallisuus ja liikennemelu. Aluevertailu nousi tärkeäksi osatehtäväksi. Kaupungit kasvoivat voimakkaasti, ja oli päätettävä rakentamisen suuntia. Toimenpidesuunnitelmassa selvitettiin laajasti uusien tai saneerattavien asuntoalueiden keskinäistä paremmuutta.

Suunnitellun yleiskaavan tieverkon ja toteutuneen tieverkon vertailu osoittaa lähes kaiken toteutuneen. Punaisella merkityt tiet ovat toteutuneita, siniset ovat jääneet toteutumatta, keltaiset ovat nykyverkkoa. Kuvasta näkyy selkeästi pohjoisten osien yleiskaavan jäykkä tieverkkostruktuuri ja toteutunut filigrammi. Menikö liian pieneksi? Toisaalta tämä vastaa yleiskaavan ideaa joustavuudesta

Vanha Rauma katerpillaroitavaksi tuomittuna

Vanha Rauma oli tuhon partaalla 1960-luvun lopulla. Oli kysymys mittakaavasta ja oli kysymys rahasta. Vanha Rauma on purettava! Kaupunginhallitus oli asiasta päättänyt. Kaupunginjohtaja E.H. Oksanen oli asiassa harvinaisen selväpiirteinen. Poliittiset päätökset ja tahto olivat olemassa. Rauma on nykyaikainen teollisuuskaupunki - Suomen teollistunein - ja se ansaitsee modernin keskustan. Olihan tarkoitus jotain säästääkin - museokortteli piti jätettämän alueen lounaiskulmaan! Risto Sammalkorven kanssa jouduimme karvain mielin uhraamaan Kuninkaankadun ja Kauppakadun välisen korttelin. Se merkittiin yleiskaavaan saneerattavaksi. Muuten Vanha Rauma oli säästettävä.

Mutta sitten alkoi prosessi, jonka seurauksena Vanha Rauma hyväksyttiin UNESCO:n maailmanperintökohdeluetteloon yhtenäisenä kaupunkikokonaisuutena, jonka tunnuspiirteet ovat: eri-ikäiset puurakennukset pihapiireineen, osittain keskiajalta peräisin oleva katuverkko sekä elinvoimainen kaupunkiyhdyskunta. Vanhan Rauman katsottiin olevan poikkeuksellisen hyvin säilynyt esimerkki pohjoisesta puukaupunkirakentamisen perinteestä. Työn sankareina olivat arkkitehti Reino Joukamo, toimistoarkkitehti Irma Tyllilä, kaupunginarkkitehti Leevi Nurmi ja toimistoarkkitehti Jukka Koivula ja. He saivat valtion rakennustaidepalkinnon vuonna 1979 – ansaitusti, todella.

 

Vanhan Rauman varsinainen pelastusprosessi alkoi keväällä 1972, kun nuoret arkkitehtiylioppilaat Mikko Heikkinen, Markku Komonen ja Tiina Valpola laativat Teknillisen korkeakoulun oppilastyönä Ville Helanderin johdolla vanhan Rauman kaavoitusta koskevan korttelisaneeraustutkimuksen. Tehtävä liittyi ”Den nordiska trästaden”-teemaan. Oppilastyö osui aikaan ja paikkaan. Se osoitti harvinaisen terävällä tavalla tilanteen todellisuuden. Kysymys oli saman tehokkuusluvun puitteissa syntyvistä erilaisista kaupungeista. Tiivis ja matala oltiin korvaamassa harvalla ja matalalla. Näin ei sittenkään käynyt. Uhkaava vaara oli torjuttu. Rauma pelastui. Täpärästi! Kuvat raportista: 6 finsk trästad – problem och utvecklings möjligheter. Tekniska Högskolan,  Arkitektavdelningen  1972.

Rauman torilla

Nyt olen taas Rauman torilla. Aurinko paistaa, mutta olen kriittisellä tuulella. Liisa huutaa: VARO! Olen ylittämässä toria reunustavaa katua. Jatkuva autojono kiertää toria. Ihmiset juovat kahvia autojen reunustamilla terasseilla. Pysäköintiä harrastetaan vapaamielisesti. Tämäkö on torin toiminnallinen pelastus? Mietityttää! Torilla on suuria katosrakennelmia. Ne lienevät Mikko Heikkilän työtä. Liikenne on Seppo Karppisen käsialaa. Kadut ovat kyllä kauniisti kivettyjä. Elävä Kaupunkikeskusta ry valitsi Rauman vuoden 2009 kaupunkikeskustaksi onnistuneesta ja pitkäjänteisestä keskustauudistuksestaan. Palkintoraadin puheenjohtaja Matti Mare perusteli valintaa seuraavasti: ”Rauma voitti muut kilpailuun osallistuneet korkeatasoiset kaupunkikeskustakohteet 50-kohtaisen vertailutaulukon perusteella. Maailmanperintökohteena olevan puukaupungin kehittäminen on ollut äärimmäinen haaste. Rauma on onnistunut siinä erinomaisesti.”

http://www.sito.fi/fi/projektit/vanhan%20rauman%20tori

 

Katselen vanhaa raatihuonetta, näen katoksia. Arkkitehti Mikko Heikkilä sanoo: ”Katoksen arkkitehtuurityyliksi valittiin historian tunnustava pehmeä modernismi, lähteväthän sen sijainti ja mittasuhteetkin historiasta. Myös materiaalit ja väritys noudattavat perinnettä, mutta detaljointi on selvästi tätä päivää.” Minua katoksien suunnittelu ei imponoi. Ne ovat liian raskaita ja Rauman puukaupunkiperinteeseen soveltumattomia - kilpailijoita. Ne rikkovat torin mittakaavan ja vievät vanhan tunnelman. Sitä rikkovat myös valaisimet, pollarit ja muu kaupasta ostettu kalustetavara. Anteeksi rakastettuni Vanha Rauma – sinua en moiti – vain tuota arkkitehtuurinäkemystä!

Autoruuhkaa Rauman torilla.

Pori ja Reposaari

Rauman ohitustie on mielenkiintoinen ”ajotunneli”. Sitä reunustavat monenkirjavat meluaidat ja vahva kasvillisuus. Meluaitojen joukossa on kiinnostavia ja pysyviä kivimuureja, mutta myös ränsistyviä puuaitatekeleitä. Onko siinä Suomen meluaitahistorian koko kuva? Mutta matka jatkuu ensin Reposaareen. Saari oli 40-luvulla monen kesän vierailupaikka. Tätini Sirkku Jääskeläinen oli siellä hammaslääkärinä ja hänen miehensä Timo kunnanlääkärinä ja laivalääkärinä. Vanha Reposaari ruutukaavoineen on kaunis. Kirkkokatu suorana ja selkeänä, pienten ja vähän suurempien puutalojen reunustamana, edustaa jotain pysyvää harmoniaa. Ei niksutusta vaan selkeyttä. Hääpari saapuu kirkonmäeltä polkupyörällä palokunnantalolle. Ihana morsian istuu tarakalla poikittain, niin kuin ennen vanhaan. Kukat loistavat pyörän korissa. Odottava hääväki hurraa. Idylliä!

 

Reposaaren ihana Kirkkokatu ja hääpari saapumassa kukitetulla polkupyörällä kirkolta palokunnantalolle.

Reposaari oli ennen vahva teollisuuskylä. Hacklinin konepaja ja Reposaaren höyrysaha antoivat työtä sadoille. Redillä oli tusinoittain laivoja puutavaraa lastaamassa. Asukkaita oli runsaat 2000, nyt asukasmäärä on pienentynyt alle puoleen. Nyt saari elää arvokasta hiljaiseloa kesäturismin varassa, uusiakin asumuksia on rakenteilla. Tuulimyllyt pyörivät aallonmurtajalla, rannaton ulappa hehkuu.

Reposaaressa tapaan vanhan arvostetun tuttavani Pentti Lahtosen. Hän on ensimmäiseksi ihminen, toiseksi kulttuuripersoona ja kolmanneksi insinööri. Hän laulaa. Hän on Alfred Tannerin veroinen kuplettimestari. Häneltä sujuu yhtä hyvin Stormy Weather kuin vanhat teekkarilaulut. Ote lauluun on kiihkeän tunnelmallinen. Kaikki kielet sujuvat. Hän lähettää minulle teekkariaikoinaan sepittämänsä laulun viidellä kielellä. Panen sen tähän:

Tyttö istui rannalla, rapakiven pääll’

katseli maailman mukavuutta tääll’,

kun pienet pojat tappeli ja suuret pojat joi

ja moottorit ne Vironmaalta viinoja toi.

Das Mädchen saß am Ufer auf einem kleinen Stein,

sie fühlte wie wunderbar das Leben doch kann sein,

als kleine Jungen stritten nur, die großen tranken Bier,

das estnische Motorschiffe brachten nach hier.

Flickan satt på stranden helt stilla på en sten,

tittade på pojkarna medan solen sken.

De mindre gav varandra stryk och större ”doka” sprit,

som hämtats utav båtarna från Estland hit.

The girl sat on the shore of the stormy Baltic Sea

She thought with satisfaction how pleasant life can be.

While little boys were fighting hard and bigger ones got drunk

With alcohol from motorboats the cops hadn’t sunk.

Virgo super lapide cum sessit litore

vidit pulchritudinem huius orbis terrae.

Cum pueri parvi pugnarent magni et potarent

et vinum ab litor estoniae ferrent.

                                                                               

Poriin ja hieman muisteloita

Porin yleiskaavatyötä tehtiin armon vuonna 1968. Olin onnistuneen tarjouskilpailun jälkeen mukana. Porin yleiskaavoituksen historia ei kuitenkaan alkanut meidän työstämme. Esimerkiksi Harald Andersin’in yleiskaava vuodelta 1924 on merkittävä kaupunkirakennustaiteellinen teos. Sodan aikaisen kaavoituksen aloitti Alvar Aalto laatimassaan Kokemäenjoen laakson seutusuunnitelmassa. Elettiin vuotta 1942. Seuraavana vaiheena oli Olavi Laisaaren yleiskaava vuodelta 1959. Laisaari halusi tiiviimpää rakennetta jättämällä osoittamatta Alvarin suunnitelmassa olleita haja-asutusalueita. Lentokenttä oli Laisaaren suunnitelmassa asettunut paikalleen. Liikennesuunnittelu alkoi saada ensimmäisiä hahmotelmiaan, kun turkulaiset Nyyrö Koskela ja Pentti Lehvonen laativat kaupungille liikennesuunnitelman vuonna 1963. Suunnitelma perustui Kokemäenjoen pohjoispuolelta luotojen yli Mäntyluodontielle ja edelleen Helsingintielle kaartuvaan kehätiehen, joka yhdisti kaikki valtatiet. Läntiseltä osaltaan tämä ratkaisu itse asiassa muuttuikin todellisuudeksi, kun Valtatie 8 linjattiin pitkäaikaisten selvitysten jälkeen kulkemaan kaupungin länsipuolitse.

Arkkitehti Aatos Issakainen oli yleikaavoittajana. Hänen ehdotuksensa valmistui vuoden 1969 alussa. Työtä tehtiin rinnan liikenteen runkosuunnitelman kanssa. Runkosuunnitelman tilaajina olivat Porin kaupunki ja Tie- ja Vesirakennushallitus. Runkosuunnitelman suunnittelualueeseen kuuluivat Pori ja Ulvila. Kaikki lienee saanut alkunsa siitä, ettei TVH:n pääkallonpaikka ollut tyytyväinen aiempaan suunnitelmaan. Pääkysymyksenä haluttiin ratkaista VT 8 sijainti. Valtakunnalliselta päätieltä edellytettiin kaupungin lävistyksessä korkeata standardia - lähinnä moottoritieluokkaa. Sellainen ei voinut toteutua insinööritoimisto Koskela-Lehvosen suunnitelman mukaisesti ratkaistuna. Runkosuunnitelmaa laadittaessa oli periaatteena VT 8 johtaminen kaupungin itäpuolelta. Muunlaisia vaihtoehtoja ei vakavasti tutkittu. Linjaus aiheutti suuria ongelmia V kaupunginosan lävistyksen vuoksi. Suunnitelmasta luovuttiin 70-luvun lopulla. Toteutui siis länsipuolinen ohitus.

Porin liikenteen yleissuunnitelmassa 1968 ennustetut liikennevirrat eivät olleet kaukana ohjetilanteen todellisuudesta. On vain yksi suuri poikkeus: moottoritietä ei koskaan rakennettu kaupungin itäpuolelle. Oikealla olevassa kuvassa esiintyy tuohon aikaan illustroitua kaupunkitodellisuutta.

Porin yleiskaavan liikennesuunnittelijana olin siis jälleen Porissa. Päässäni pyöri kasitien linjaus Porin itäpuolitse. Poistuessani Porista eksyin pahan kerran ja ajauduin Ulvilaan. Tulin siihen tulokseen, etteivät porilaiset ole lainkaan opastaneet liikennettä Rauman suuntaan. Kostona tuosta Pori, Parkano, Peräseinäjoki. Piti kaivaa navigaattori esiin ja palata jälleen oikealle reitille.

”Keräilijän katse” Porin taidemuseossa

Ennen poistumista kävimme kuitenkin Porin ihanassa taidemuseossa. Siellä on ystävieni Krisse Gullichsenin ja Jussi Pallasmaan näyttely – vaimoja, Kirsiä ja Hannelea unohtamatta. Näyttelyn nimi on ”Keräilijän katse”. Näyttely on harvinainen ja loistava. Siellä hehkuu Jorma Hautalan, Zoltan Popovitsin, Matti Kujasalon, Rafael Wardin, Juhana Blomstedtin, Carolus Enckellin, Alvar Gullichsenin ja monien muiden töitä. Erityisen laaja on Tor Arnen töiden kokoelma - hieno kerrassaan.

Linkistä löydät lisätietoja: http://www.poriartmuseum.fi/fin/ajankohtaista/index.php?id=759

Näyttelyyn liittyy Kirsi Gullichsenin toimittama ”Keskustelu”, Porin taidemuseon julkaisuja 134. Siinä Krisse Gullichsenilta kysytään millainen on hyvä tila taiteelle? Hän vastaa: ”Lähin malli mielessäni oli silloin aika äskettäin toteutettu Tukholman Moderna Museet. Se oli yksi iso halli, entinen ratsuväen maneesi, josta vain otettiin pois hiekat ja hevosen paskat ja kunnostettiin. Siitä tuli ihan perfekti museotila.  Porissa oli samanlainen tilaisuus, kun entinen pakkahuone piti muuttaa museoksi. Periaate oli sama: museo ei ole taiteen temppeli, se on työhuone, jossa voi tehdä erilaisia asioita. Se ideologia on osoittautunut ihan kurantiksi.” Nyt on hyvä tilaisuus ihailla laajaa näyttelyä ja Krissen vuonna 70-luvulla suunnittelemaa Porin taidemuseota.

Tästä erittäin kurantista tilasta sitten poistuimme ja suuntasimme matkan takaisin kasitietä kohti etelää. Kiitos seurasta.