Alvar Aallolla kaksi tilaisuutta
Alvar Aalto sanoi näin Yleisradion haastattelussa 5.11.1962: ”Mutta se uusi keskus, joka tarvitaan nykyistä demokraattista Suomea varten, vaatii paljon enemmän elementtejä, kuin mitä maan keskuskohta 150 vuotta sitten tarvitsi. Ja sen täytyy aivan uudella tavalla sopeutua liikenteeseen, niin että siitä tulisi harmoninen, joustavasti toimiva keskus, joka todella olisi maan ja pääkaupungin keskuspaikka. Helsingin keskustalla on ollut myös historiallinen taustansa siten, että se on ollut useaan kertaan loppuunviedyn suunnittelun alaisena tai ainakin aika pitkälle viedyn suunnittelun alaisena. Useimmat aikaisemmat ovat olleet eräänlaisia juhlakatusuunnitelmia, jotka ovat syntyneet aikana, jolloin liikennevaikeudet eivät olleet samat kuin nykyisin – ehkä ei ole syytä puhua liikennevaikeuksista vaan liikenneprobleemasta, joskin positiivisessa mielessä. Me emme nykyään voi tuollaisia keskuskatu-, juhlakatusysteemejä tehdä – se ei toimi, koska meidän on erotettava eri liikennemuodot toisistaan, niin että ne saumattomasti liittyvät toisiinsa.”
Alvar Aallon keskustasuunnitelma sai ansaittua huomiota. Urho Kekkonen lupasi saunan lauteilla toteuttaa ne talot, jotka Alvari piirtää. Nyt kun elämme Lego-buumin aikaa, päätimme Eemelin ja Antin kanssa tehdä kesälomahommina Helsingin Töölönlahden vaihtoehdot tajuttavaan muotoon: Legomuotoon. Niilokin osallistui projektiin. Lego-design on iskenyt niin vahvasti, että monet nykyarkkitehtuurin tuotteet näyttävät legotaloilta nekin.
Liikenteen funktio kiinnosti
Liikenne oli Aallolle ja meille muillekin uusi asia. Elettiin autoistuvan Euroopan alkuhetkiä. Aalto oli perimmiltään funktionalisti. Häntä kiehtoi liikenteen funktio ja sen vaatimukset. Hänen sanailunsa haparoi tuntematonta tulevaisuutta, etsii, etsii - ajautuu hauskoihin lauseisiin. Hän puhuu juhlakatusysteemeistä, halutessaan muuttaa bulevardit moottorikaduiksi. Hän ei myöskään halunnut käyttää sanaa ”liikennevaikeudet” hän sanaili tilalle ”liikenneprobleeman – joskin positiivisessa mielessä”.
Koko 60-luku elettiin Aallon keskustasuunnitelman varjossa. Aallon keskustasuunnitelma ei ollut missään nimessä suosittu. Erityisesti oltiin surevinaan Töölönlahden puiston tuhoutumista ja toisaalta ihmeteltiin terassitorien valtavaa mittakaavaa. Neuvottelut valtion kanssa eivät edenneet. Intrigointi Aaltoa vastaan oli vahvaa. Pääjohtaja Esko Rekola piti kiinni VR:n alueista. Rakennushallitus oli myös Aaltoa vastaan. Ylipormestariksi vuonna 1968 tulleella Teuvo Auralla oli kuitenkin kunniavelkaa Aallolle. Viimeisenä mohikaanina Otto-Iivari Meurman yritti vielä vuonna 1969 puolustaa Aaltoa sanoen, että ”suunnitelma oli pääkaupungin hengen ja toiminnan kannalta nerokas ja ratkaisi täydellisesti niin liikenteen kuin arkkitehtuurin kysymykset”.
Aallon keskustasuunnitelman komea sisääntulo.
Vastustajatkaan eivät oikein tienneet mistä aloittaa. Kaupunkisuunnitteluviraston asettama keskustatoimisto teki Kale Hietasen johdolla tutkimuksia toisaalta Aallon alkuperäisen ratkaisun Töölönlahdelle sijoittuvien julkisten rakennusten pysäköinnin ja liikenteen järjestelystä ja toisaalta ehdotusta Töölönlahden kehittämiseksi ilman paljon moitittuja terassitoreja. Myös Kamppiin, nykyisen hotellin paikalle sijoittuvaa linja-autoterminaalia tutkittiin.
Vielä kerran Alvar Aalto 1971 – kunniavelka piti hoitaa
Aallon alkuperäinen suunnitelma vuodelta 1961 oli jäänyt kellumaan. Aiempaan ei ollut enää paluuta. Teuvo Auran johdolla päätettiin kuitenkin ryhtyä lunastamaan kunniavelkaa teettämällä Alvar Aallolla ”miljööteknillinen konsulttitehtävä” Töölönlahti –Terassitori –alueesta. Olipa hauska peitenimi, Alvar itse kirjoitti plansseihin kuitenkin ”keskustasuunnitelma”. Taustalla oli kaupunkisuunnitteluviraston keskustatoimiston H 67 -suunnitelma. 22.11.1971 Helsingin kaupunginhallitus asettikin uuden komitean valvomaan Töölönlahti -Terassitorin alueen kaavarunkotyöhön liittyvän miljööteknillisen konsulttitehtävän suorittamista. Akateemikko Aalto oli komitean jäsen. Muina jäseninä olivat ylipormestari Teuvo Aura, kokoomukselaisvaltuutettu ja valtuuston puheenjohtaja Erkki Heikkonen sekä Elannon pääjohtaja, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Ylermi Runko. Lisäksi komitean jäseniä olivat apulaiskaupunginjohtaja Aatto Väyrynen ja virastopäälliköt Pentti Lehto (kiinteistövirasto) sekä Lars Hedman (kaupunkisuunnitteluvirasto).
Aalto 1971, miljööteknillinen konsulttitehtävä. Maestro toteutti kunnioittavan kuuliaisesti kaupungin toivomuksia poistamalla terassitorit ja siirtämällä rakennusvolyymit Töölönlahden pohjukkaan (ooppera) ja Finlandiataloa vastapäätä, vaikka väittikin alinomaa ”pikkuvirkamiesten kohorttien” tuhonneen hänen elämänuransa. Ehdotuksessa ”autotori” tai ”tulotori” sijaitsee radan päällä suunnilleen samassa paikassa, missä H 67 –projektilla oli Alvarin moittima ”mastodonttirakennus”.
Värisevä akateemikko puhuu terminaaleista
Minut oli kutsuttu Pentti Aholan kanssa esittelemään komitean avajaiskokoukseen Rautatientorin metroaseman suunnittelutilannetta. Kokous pääsikin liikkeelle. Minä syöksähdin kulman takana olevaan vessaan oksentamaan. Silmät punoittivat ja näkyvyys oli heikko. Päässä oli armoton kipu, joka nyt ei ollut kokousstressiä vaan jäänteitä edellisen illan Kosmos-keikasta.
Siinä seisoikin salin keskellä itse akateemikko. Minulla ei ollut ollut kunniaa häntä aiemmin tavata. Hän näytti hauraalta, vapisevalta. Tuntui, että hänen oli vaikea pysyä pystyssä. Ensimmäinen reaktio: hänen äänensä ei ollut vahva, se oli kärisevä vanhan miehen ääni. Hän viittoili kädellään, etsi tukea ajatuksilleen. Hän puhui Töölönlahdelle suunnitelluista kelvottomista mastodonteista. Viittasi entisen alaisensa, Kale Hietasen H 67 suunnitelmaan. Kesken puheen syöksähdin jälleen kulman taakse. Ruusuvuoren vessa oli todella tyylikäs.
Akateemikko jatkoi: ”Helsingin terminaalipolitiikka on todellakin ajateltava uusiksi. Nykyinen ajatus terminaalien keskittämisestä on virheellinen. On suunniteltava hakulinja- tai puolihakulinjasysteemi! Helsinkiin on luotava uusi terminaalipolitiikka!” Ärrät särähtivät, kun hän kimeällä äänellä retorisesti huudahti tahtonsa ilmauksen. Salin yleisö liikahteli vaivautuneesti. Miksi Alvari nyt puhuu liikenteestä? Hänelle on annettu kunniavelkana tämä Töölönlahden miljöö ja nyt hän mestaroi isompia asioita. Pysyisi asioissa, jotka ymmärtää. Huojuen ja viittoillen, kimeästi huudahdellen akateemikko jatkoi puheensa loppuun.
Sai esittää kommentteja. Nuori, punasilmäinen insinööri halusi sanoa jotain: ”Akateemikko Aalto puhuu nyt täällä harvinaista järkeä! Todellakin, Helsingin keskustan ratkaisut ovat ankkuroituneet liikenteen terminaalipolitiikkaan! Aallon juuri esittämä ajatus terminaalien hajauttamisesta itäiseen ja läntiseen pääterminaaliin on kiinnostava ja ansaitsisi tutkimista!” Outoa. Joku kehui akateemikon ajatuksia. Miten nyt niin? Tässä ei nyt varsinaisesti odotettu mitään, maksettiin vain kunniavelkaa. Miksi tuo meni kehumaan Alvaria? Sali oli hiljainen, ymmällään.
Kehumisen seurauksena sain kutsun Aallon toimistoon – alkoi mielenkiintoinen yhteistyö. Kokouksia oli viikoittain. Akateemikko Alvar ja liikenneinsinööri Pentti istuivat omassa pöydässään. Klubi 77 työnsi ilmaan savukiehkuroita. Avustajat istuivat sivupöydässä. Heille huudeltiin. Akateemikko sanoi meidän työmme olevan siitä erikoisen, että sitä johtaa areopagi – viisaiden miesten neuvosto. Hän yhtenä niistä viisaista. Olin ylpeä tilaisuudesta työskennellä tuon suurmiehen kanssa – areopagin johtamana.
Aallon toisen vaiheen suunnitelmassa laajoista terassitoreista oli luovuttu, rautatieaseman ja pitkittäisen julkisten rakennusten ryhmän välissä oli liikennetori busseja varten, Finlandian edessä oli jalankulkualuetta ja yksi terassitaso. Laaja Kamppiin johtava eritasoristeys vaihtui kiertoliittymään ja yksitasoiseen ratkaisuun. Itään ajettiin Kaisaniemen rantaa – tai sitten asia jätettiin tarkoituksella hieman epäselväksi.
Alvar Aallon ajatelmia Töölönlahden kehittämisestä.
Töölönlahden päätöksenteon prosessia Aallon pohjalta
· Helsingin kaupunginvaltuusto oli päättänyt 30.11.1966 hyväksyä ”akateemikko Aallon piirustuksista ilmenevät” Kampin alueen, linja-autoaseman, keskustan terassitorin ja Töölönlahden rannalle sijoittuvien julkisten rakennusten ehdotukset keskustan asemakaava- ja rakennusratkaisujen pohjaksi.
· Kului seitsemän vuotta ja kaupunginhallitus päätti 5.11.1973 merkitä Aallon laatiman Töölönlahti - Terassitori -komitean raportin tiedoksi. Samalla kaupunginhallitus kehotti kaupunkisuunnittelulautakuntaa ottamaan jatkotyössä huomioon akateemikko Aallon laatiman miljöösuunnitelman 1972. Suunnitelma tuli ottaa huomioon alueiden jatkosuunnittelun ja toimenpiteiden pohjahahmotelmana. Aallon mahti oli lopullisesti hiipumassa!
· Päätöksenteko eteni. Valtuusto hyväksyi 23.6.1976 kantakaupungin yleiskaavan. Tärkeä osa päätöstä oli toivomusponsi Vapaudenkadusta luopumiseksi.
· Seuraava ratkaiseva vaihe päätöksenteossa oli kaupunginhallituksen päätös 31.19.1977. Silloin päätettiin sijoittaa kaukoliikenteen terminaali Terassitorin alueelle. Myös Mannerheimintien kautta kulkevien lähi- ja paikallisliikenteen bussien terminaali sijoitettaisiin Terassitorille. Länsisuunnan bussiterminaali piti sijoitettaman Kampille. Itäsuunnan terminaali säilyisi Rautatientorilla.
· 12.10.1978 kaupunkisuunnittelulautakunta ryhtyy ratkaisevalla tavalla joukkoliikenneystävälliseksi. Se kehottaa tutkimaan Kampinväylän toteuttamista pääasiassa joukkoliikennettä, jakeluliikennettä ja raskasta liikennettä palvelevana pääosin 1+1 -kaistaisena pääkatuna. Kampinväylä kulkisi satamaradan leikkauksessa. Myös keskustan kehäväylän suunnittelusta tuli luopua yleissuunnitelman mukaisena nelikaistaisena ratkaisuna. Lisäksi tulisi tutkia mahdollisuuksia keskustan ajoneuvoliikenteen hillintään kaikin mahdollisin keinoin.
Oliko aika muuttumassa? Kyllä, mutta vain hetkellisesti!
Noina häilyvinä aikoina, Paavo Mänttäri, Hietasen jälkeen 80-luvun alkuvuosina keskustatoimiston päällikkö, hänkin entinen Alvarin toimistopäällikkö, teetti Kirmo Mikkolalla ja kumppaneilla Töölönlahden suunnitelmaa, jonka piti paikata edeltäjien virheet. Kirmo ei enää ollut oikein vireessä, kaveritkaan eivät auttaneet, Huvilakadun kellarin moduliruudukko ei tuntunut oikein sopivan ajatteluun. Syntyi haparointia ja tuskastumista. Alvari ei kelpaa, mutta sijaankaan ei löydy korvaavaa viisautta. Mikä nyt eteen? No, eteen tuli Kamppi-Töölönlahden kansainvälinen aatekilpailu – mutta siitä seuraavassa jatkokertomuksen jaksossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti