Takinkääntöä ja ajan uskonkappaleita

Kaikenlaisia outoja ilmiöitä esiintyy nykyisessä maailmassa. Erityisesti niitä tuo eteemme ajan somemaailma. Ihmiset saavat äänensä näkyviin ja kuuluviin tuhansina viesteinä päivittäin. Mediakin tarttuu kuoroon kilpailukykynsä nimissä. Raflaavat otsikot seuraavat toisiaan. Ihminen menee päästään pyörälle seuratessaan ajan virrassa kännykkään ilmestyviä viestejä. Mihin voi uskoa? Mikä on totta?  Poliitikot hehkuttavat ajan henkeä. Nytkin juuri jokin arvoisa pääkirjoituksen tekijä arvioi hallitusneuvottelijoita varsinaisiksi takinkääntäjiksi. Kansalle annettuja vaalilupauksia, kun ei aiotakaan pitää. No, totta toinen puoli, kyllähän poliitikot heittävät ilmaan paljon mutua ja vaaliutua. Puhutaan raideinvestointien ratkaisevan suuresta vaikutuksesta ilmastonmuutokseen, vaikka muutosmahdollisuus on marginaalinen. Puhutaan korkean rakentamisen eduista asuntopulan torjunnassa, vaikka muutosmahdollisuus on marginaalinen. Puhutaan hiilinieluista ja rypsipelloista suurella rintaäänellä, vaikka muutosmahdollisuus on marginaalinen. Puhutaan uudisrakentamisen energiasäästöistä, vaikka muutosmahdollisuus on marginaalinen. Mutta, toisaalta jos monta marginaalia saisi yhtymään saattaisi silläkin olla vaikutuksensa. Hiilineutraalisuus on keskiössä. Suomalaiset poliitikot keskustelevat hiilineutraalisuuden tavoitevuodesta, Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Kiinalaiset ja intialaiset köhivät ilmansaasteissa. Suomi uskoo voivansa tehdä hyvää bisnestä clean tech –teknologialla. Suomi on asukasta kohti laskettuna hiilijalanjäljeltään maailman pahimpia saastuttajia. Suomi on Eurooppa-tilastossa sijalla 9 huonommasta päästä 28 maan joukosta. Maailman tilastossa Suomi on sijalla 31 maailman 220 tilastoidun maan joukossa. Ehkä tämä velvoittaa. Metsien hiilinielusta riittää tietoja. Ne ovat ristiriitaisia. Virhelaskelmat sotkevat uskottavuutta. Mikä on totuus?

Takinkäännön mestareita

Olen blogissani ylistänyt takinkääntäjiä. Olen siis käsitellyt takinkääntöä myönteisessä mielessä. Sanoohan vanha sanonta, ettei mies ole mies eikä mikään, jos ei kerran päivässä takkiaan käännä. Historia mainitsee ensimmäisenä merkittävänä takinkääntäjänä itsensä Paavalin. Meillä takinkäännöstään tunnetaan kirjailija Olavi Paavolainen. Hänen Synkkä yksinpuhelunsa sodan jälkeen järkytti monia kanssakansalaisiamme. Kuuluisia takinkääntäjiä olivat mm. presidenttimme Urho Kekkonen, Juho-Kusti Paasikivi ja Mauno Koivisto. Myös Mannerheim kuului merkittäviin takinkääntäjiin. Taistolaisia moititaan myös takinkääntäjiksi. Tunnettuja hahmoja ovat nykypolitiikassa Satu Hassi ja Nils Torvalds. Talouselämän suurpomo ja ajatustankki Björn Wahlroos kuuluu samaan takinkääntäjien joukkoon. Onko sitten takinkäännössä jotain kielteistä? No ei sitten alkuunkaan. Takinkääntö on hyvä asia. Se osoittaa myönteistä kehitystä. Se osoittaa ihmisen viisastuneen. Ai niin, onhan sitä takinkääntöä myös hyvästä pahaan. Siitä ei juuri puhuta, ehkä sellaisen takinkäännön toivotaan saavan historian unohduksen. Nyt ei kuitenkaan unohdu mikään sanottu ja ylöskirjoitettu. Kaikki sanomiset ja miltei sanomisen meinaukset vihjeineen kirjataan suureen kirjaan, joka lopuksi kasataan ihmisen hautakummulle. Ihme ettei hautakiviin vielä merkitä FB:n tai muun tiedontallennusbisneksen harjoittajan hallitsemaa vainajan henkilökohtaista osoitetta. Onhan tämä taivaallinen tila. Ennen katsoimme taivaalle ja jotkut kuvittelivat näkevänsä pilvien takana ihmissuvun taivaan. Nyt pilvi on todella raskaana hyvässä ja pahassa.

Pari esimerkkiä takinkäännön mestareilta

Urho Kekkosesta puhutaan takinkäännön suurmestarina. Hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen Pekka Peitsenä.

Pekka Peitsi Suomen Kuvalehdessä 38/1942 (Hävityksen siunaus): ”Kuta tehokkaampi on ryssää koskeva hävitys ja tuho, sitä turvallisemmin tuntein voimme ottaa tulevaisuutemme vastaan. Jos jatkuva taistelu vielä aiheuttaa sanokaamme kymmenen miljoonan venäläisen liianaikaisen poismenon, saattaa se suorastaan merkitä meille vuosikymmenien rauhaa.”

Pekka Peitsi Suomen Kuvalehdessä 41/1944: ”Se äkillinen muutos, joka on tapahtunut Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa, edellyttää myös muutosta ajattelutavassamme. Kysymyksessä on vaikea sielullinen prosessi eräällä kaikkein kipeimmällä alalla, mikä suomalaiselle voi tulla eteen, suhtautumisessa Neuvostoliittoon ja venäläisiin.”

Olavi Paavolainen: ”Korpisotaa, kun tuliesirippu nousee”, T.K. – rintamakirjeenvaihtajalta:

”Täällä käydään ikisuomalaista korpisotaa. Sisukasta, häikäilemätöntä, nerokasta, vaarallista sokkoleikkiä… Täällä tapasivat korskeat venäläiset divisioonat talvisodassa aavojen arojen poikien kauhun – ”valkoisen kuoleman”, pakkasen ja hiihtopartiot. Täällä syntyi suomalaisen sotilaan maailmanmaine. Täällä on tämän kansan sotataidon klassillinen maasto… Kello kaksi sivuuttaa meidät kylän raitilla pölyinen auto, josta kiireesti hyppää alas tuttu luutnantti. Viivyttelemättä matkaan! – nyt alkaa leikki. Hyökkäys rajan yli alkaa kolmen tunnin kuluttua.”

Olavi Paavolainen: Päiväkirja 1941, kolmantena päivänä joulukuuta 1941: ”Olen nykyään niin herkkä kaikille maailmantapahtumille, etten voisi saada ketään puhetoveria, koska kukaan ei jaksaisi seurata ajatuksenjuoksuani. En osaa sopeutua yleiseen puhekaavaan, ajattelukaavaan, tarkoituksenmukaisuuskaavaan. Näen ja ajattelen aina kuin edemmäksi – minun on pakko koettaa nähdä ja ajatella edemmäksi. Minua kiinnostaa ja järkyttää vain se, ’mikä tapahtuu siinä, mikä näyttää tapahtuvan’. Pakene itseesi! Pakene itseesi!”

Olavi Paavolaisesta tein pari blogia. Uskallan suositella:

http://penttimurole.blogspot.com/2014/12/olavi-paavolainen-takki-oikein-takki.html

http://penttimurole.blogspot.com/2017/02/olavi-paavolainen-propagandakoneiston.html

Paasikivellä oli elämänsä aikana monta poliittista ja ajatuksellista hahmoa. Sortovuosien myöntyvyysmies oli vuonna 1918 kuninkaantekijä, 1930-luvulla liberalisoitunut konservatiivi ja jatkosodan alussa Saksan voittoa toivonut eläkeläinen. Jatkosodan loppupuolella Paasikivi muutti taas kerran mieltään ja alkoi ankarasti arvostella maan sodanaikaista poliittista johtoa virheratkaisuista, jotka olivat hänen mukaansa vieneet maan sotaan. (Mikko Uola) Hänestä tuli Paasikivi-Kekkosen linjan profeetta. Kekkosesta tuli hänen opetuslapsensa. Paasikivi käänteli takkiaan alvariinsa, mutta Kekkosesta oli kasvanut valioluokan takinkääntäjä.

Paasikiveä oikeinkäsin

50-luvun toisella puoliskolla istuin Katariinankadulla, nykyisen kaupungintalon toisessa kerroksessa. Olin teekkarina kiinteistöviraston asemakaavaosastolla. Minulla oli etuoikeus joutua dipl. ins. Pekka Westerisen alaisuuteen. Hän otti minut oppipojakseen pitäessään pitkiä luentoja J.K. Paasikiven päiväkirjojen pohjalta. Pekka Westerisen monologi saavutti huippukohtia hänen tulkitessaan Paasikiveä. Pidin hänen kiihkostaan. Sodan jälkeen Paasikiveä pidettiin varsin venäläismielisenä. Kunnon insinööripiireissä hänen ajatuksiaan ja tulkintojaan pidettiin suorastaan ryssäystävällisinä. Pekka Westerinen oli toista mieltä. Hänen mielestään Paasikivi edusti uutta näkemystä. Sitä oli analysoitava. Analyysi oli erittelevää, kriittistäkin. Se vaati kuitenkin dialogia, vaikka päätyikin useimmiten monologiin. Westerisen mielestä Paasikiveä oli ymmärrettävä ”oikeinkäsin”.

Mitä tarkoittaa anteeksianto?

Minun ei ole tarkoitus ryhtyä luettelemaan kaikkien ihmisten takinkääntöjen listaa. Siirryn anteeksiantoon. Ihmettelen tätä anteeksiantoa. Nyt saamme jatkuvasti lukea tiedotusvälineistä anteeksipyynnöistä. Anteeksipyyntö saattaa kohdistua jumalalliselle taholle tai sitten ihmisille. Minä puhun nyt ihmisille kohdistuvasta anteeksipyynnöstä. Poliittinen anteeksipyyntö saatetaan esittää kansanmurhan uhreille. Poliittisessa anteeksiannossa ei yleensä esiinny anteeksiantoa, se on vain ele. Vihapuheen pitäjät pyytävät anteeksi sanojaan. Keneltä he oikein pyytävät anteeksi? Pyytävätkö maahanmuuttajia haukkuneet heiltä anteeksi, vai pyytävätkö he Suomen oikeuslaitokselta anteeksi, tai onko Suomen kansan annettava anteeksi, vai aivan itseltäänkö he anovat anteeksiantoa? Mitä on anteeksianto? Toteutuuko anteeksipyynnön tavoite vasta sitten kun loukattu antaa anteeksi? Kuolleeltakin voidaan pyytää anteeksi. Jos loukatun vastaus on tarpeellinen anteeksipyynnön prosessin loppuunsaattamiseksi tarkoittaa tämä, ettei kuolleelta kannata pyytää anteeksi.

Raamattu on suuresti vaikuttava lakikirja, miten Koraani?

Jeesuksen kerrotaan sanoneen Pietarille hänen kysyttyään anteeksiannosta veljilleen, jotka ovat rikkoneet häntä vastaan: “Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän!”» Matt. 18:21-22. Raamattu asettaa myös melkoisen uhan anteeksiannosta kieltäytyvälle. ”Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” Raamattu ei kuitenkaan käske unohtamaan anteeksiannettuja tekoja. Ei ole periaatetta: ”anna anteeksi ja unohda.” Kristinuskossa Jumala voi antaa anteeksi ihmisen teot toista ihmistä vastaan.

Judaismissa ainoastaan ihmiset voivat anteeksiantaa ihmisiin kohdistuvat loukkaukset, siinä ei Jumalalla ole osaa eikä arpaa. Niin tuntuvat sanovan – olenko väärässä? On oltava katuvainen, mentävä loukatun tykö ja pyydettävä kolme kertaa anteeksi. Anteeksi ei tarvitse antaa. Tuo juutalaisten ajatus ihmisten ristiriitojen hoitamisesta ihmisten kesken tuntuu hyvältä. Jumalan sotkeminen neuvottelukumppaniksi aiheuttaa pattitilanteen. Jumala ei osallistu neuvotteluun, eikä koskaan käännä takkiaan. Mikään ei muutu hänen lietsoessaan ylhäisessä yksinäisyydessään omaa valtaansa.

Islam suosittelee anteeksiantoa, mutta sallii myös koston. Islam korostaa uskonsa armollisuutta. Uskonoppineiden mukaan islamilaisessa anteeksiannossa on arvokkainta, jos uhri ei vaadi kostoa vaan tyytyy rahaan. Anteeksianto lisää antajan mahdollisuuksia päästä Paratiisiin. Anteeksiantamalla voi myös kompensoida muista synneistä tulevia rangaistuksia.

                           Buddalaiset haluavat meditaatiolla karkottaa ajatukset pahoista teoista. Silloin kärsimys häviää.

Teko sinänsä on anteeksipyyntö

Takinkääntöä edeltäviin tekoihin ei kukaan tekijä halua palata, ne on parasta unohtaa.  Anteeksipyyntöä ei vaadita. Venäläiset eivät sitä vaatineet Kekkoselta eivätkä vihreät naiset ole sitä vaatineet Halla-aholta. Minua on surettanut tuo Hussein Al-Tae. Fiksu mies jota olin usein kuunnellut televisiouutisten asiantuntijana. Nyt häntä korvennetaan vanhoista ajatuksistaan ja teksteistään. Ne eivät niinkään kohdistuneet ihmisiin vaan Lähi-idän raadolliseen politiikkaan. Mitä nyt normaalia arkirasismia. Onko suomalaisten syytä ryhtyä viisastelemaan konfliktialueen asioista ja hänen sanomisistaan? Hän on takinkääntäjä ja pimittäjä. En ole häntä äänestänyt, mutta toivon silti, että hän saa ihmisiin kohdistuneet syntinsä anteeksi. Poliittisista synneistä hän ei tule koskaan saamaan anteeksiantoa. Niitä anteeksiantoja eivät saa muut kuin todelliset takinkäännön suurmestarit.