Pikasähke Toompealta – pian äänestetään!

Sunnuntaiaamuna Toompealla kuului Nevski-katedraalin kirkon kellojen jatkuva jyly - aikaan jolloin normaalin sunnuntaimessun pitäisi olla päättynyt. Mitä on tapahtumassa? Ryntäämme Lossiplatsille eli parlamentin ja Nevski-katedraalin väliselle aukiolle. Aukio on täynnä kansaa. Parlamenttitalon edessä on esiintymislava, johon on kirjoitettu teksti: ”PEREKONNA JA DEMOKRAATIA KAITSEKS”. (Perheen ja demokratian puolustukseksi). Lavalla on nuorten joukko, he laulavat ja soittavat. Laulu kertoo lapsesta, isästä, äidistä ja perheestä. Se svengaa hyvin, esiintyjät ovat taitavaa sakkia. Mistä on kysymys? Väkeä seisoo lavan edessä valkoiset ilmapallot kädessään.

  

Parlamenttitalon seinustalla on esiintymislava. Nuoret laulavat kauniisti. Valkoisia ilmapalloja jaetaan. Paikalla on paljon hymyileviä nuoria. Miksi he hymyilevät? Taustalla kuuluu kirkon kellojen jyly.

Monilla on pieni viiri, jossa on sama teksti kuin lavan päädyssä. Ennen kuin yskä todella selviää, on pakko katsoa kirkosta purkautuvaa väkeä. Sitä tulee oven täydeltä. Aukea täyttyy vähitellen. Kirkosta purkautuvat pitävät katseen tiukasti suunnattuna kohti kirkon ovea. He odottavat jotain. ”Perekonna-joukkoa” ei kirkko kiinnosta – vaikka valtava kellojen jyly hukuttaa allensa nuorten laulun. Siinä ei vahvistimista ja ämyreistä ole apua. Pronssin ääni tekee tyhjäksi sähkön äänen. Aukion täyttyessä kahden joukon selät lähestyvät toisiaan. On pakko hieman sekoittua, mennä limittäin ja lomittain. Ollaan nimittäin ajamassa samaa asiaa!

Moskovan patriarkaattiin kuuluvan Tallinnan ja Viron metropoliitta Korneliuksen johdolla papit ryhmittyvät Nevski-katedraalin portaille. Esitys oli vaikuttava, metropoliitta puhui sekä venäjäksi että viroksi. Kuoro lauloi ihanasti. Asiasta en saanut selkoa, mutta kanta oli selkeä.

Nyt se kirkastuu sivullisellekin. Nyt saapuvat papit metropoliitan johdolla kirkon portaille. Portaille saapuu myös valtava ikoni. Papit ryhmittyvät seremoniaan. Selin olevat ”perekonna-joukot” eivät halua katsoa kohti kirkon ovea. Me katsomme. Kirkon kellojen jylyn lauettua metropoliitta aloittaa venäjänkielisen puheen. Ihmiset painavat alas päänsä ja tekevät ristin merkkiä. Kysyn Liisalta: ”mistä puhutaan?” Puhutaan perheestä ja avioliitosta. Nyt siis varmistuu että olemme todistamasta maallisten voimien ja taivaallisten voimien samanaikaista mielenosoitusta huomenna parlamentin toiseen lukemiseen tulevaa saman sukupuolen parisuhteen rekisteröintiä koskevaa lakiehdotusta vastaan.

Euroopassa Italia, Kreikka, Romania, Viro ja eräät Balkanin maat ovat onnistuneet pitämään asian pois agendalta. Suomi näyttää kuuluvan vanhaan akselivaltojen ryhmään.

Suomessa eduskunta äänestää

Suomessa on väännetty kättä saman sukupuolen avioliitosta. Viimeksi kesäkuussa 2014 eduskunnan lakivaliokunta äänesti asiasta. Äänet menivät ehdotusta vastaan 10-6. Vastaan äänestivät 3 kokoomukselaista, kolme perussuomalaista, kolme keskustalaista ja yksi kristillisdemokraatti. Puolesta äänet kertyivät sitten demareilta (2), vasemmistoliitolta (1), vihreiltä (1) ja ruotsalaisilta (1). Lisäksi tuli kokoomukselta Jaana Pelkosen ääni. Nyt asia on menossa eduskunnan suureen saliin. Saa nähdä jääkö Suomi ainoaksi pohjoismaaksi, jolla ei ole sukupuolitasa-arvoista avioliittolakia.

Virossa parlamentti äänestää

Virossa oikeusministeriö aloitti samaa sukupuolta olevien parien rekisteröintiin tähtäävän lain valmistelun vuonna 2008. Lakiin oli tarkoitus sisällyttää määräyksiä, jotka liittyvät perinnönjakoon ja omaisuuden jakamiseen. Käsittelyssä tutkittiin pelkän parien rekisteröinnin lisäksi avioliiton mahdollisuutta.  Vuonna 2010 käsiteltiin uusi avioliittolaki. Siinä avioliitto määriteltiin vain miehen ja naisen väliseksi. Samaa sukupuolta olevien avioliitto määriteltiin ”tyhjäksi ja nollaksi”. Vuonna 2011 Viron oikeuskansleri katsoi perustuslain vastaiseksi tilanteen, jossa samaa sukupuolta olevia pareja ei voisi rekisteröidä. Tästä alkoi rekisteröintiin tähtäävän asetuksen valmistelu. Huhtikuussa 2014 asetusluonnos tuli parlamentin käsittelyyn. Heinäkuussa 2014 parlamentti äänesti lain ensimmäisessä lukemisessa äänin 45-32 lain käsittelyn jatkamisesta. Toinen lukeminen on 7.10.2014. Jos luonnos silloin menee läpi, lopullinen äänestys pidetään 9.10.

Kansa on jakautunut. Virolaisista 58 % on vastaan ja 34 % kannattaa rekisteröintiä. 8 % ei osannut ilmoittaa kantaansa. Vuonna 2014  pidetty tutkimus osoitti 52 % etnisistä virolaisista vastustavan rekisteröintiä, kun vastaavasti etnisistä muista kuin virolaisista – siis enimmäkseen venäläisistä, 77 % vastustaa rekisteröintiä.

Eurooppalaisten mielipiteet jakautuvat vahvasti sukupuolineutraaliuden suhteen. Jako ei aivan näytä menevän uskonnon mukaan. Meillä katolinen Timo Soini vastustaa, mutta katolinen Espanja vaikuttaa hyvin suvaitsevaiselta. Italia ja Ranska ovat keskiryhmässä. Viro on selvästi muita EU:n uusia jäsenmaita suvaitsevaisempi. Venäjän johtama falangi tietää mitä tahtoo. Yllättävää ettei Toompealla ollut sateenkaariväkeä – vain nuo muutamat liput.

Äänestetäänpä vielä viinasta

Aiemmin itsenäisyyden aikana, noin 10 vuotta sitten tuli laki, jossa kiellettiin juominen yleisillä paikoilla. Nyt on laki, jossa sallitaan juominen yleisillä paikoilla, tai sitä ei ole kielletty. Tallinnan kaupunki on sitten nyt sallivan juopottelulain jälkeen soveltanut omaa paikallisasetustaan, jonka mukaan juominen on kielletty kaikkialla muualla paitsi missä se on nimenomaan sallittu. Nyt Tallinnassa on kaksi paikkaa, joilla juominen on sallittu. Yksi on Toompean mäki – parlamentin ympäristö, minun kotikaduillani. Toinen on Kadriorgin linna eli presidentin linnan ympäristö.  Kaupunginjohtaja Edgar Savisaar on osoittautunut hyväksi huumormieheksi. Jos kerran juopottelu sallitaan, niin sallittakoon sitten vain presidentin ja parlamentin suojeluksessa.

Jos tulette meille päin asia on klaari, virallinen liikennemerkki antaa luvan ja suorastaan kehottaa alkoholin nauttimiseen. Tällaisia paikkoja on Tallinnassa vain meillä ja sitten Kadriorgin puistossa presidentinlinnan äärellä.

Dniepr – virta läpi Ukrainan

Olen aiemmin kirjoitellut paikoista, jonne en voi nyt mennä. Tällaisia paikkoja ovat Bagdadin olutkapakat Tigrisin varrella, Damaskoksen Suora katu kylpylöineen, Tripolin Medina Kadiman ihanat teehuoneet, Kairon Eiffelin sillalta lähtevät vanhan kaupungin korttelit vesipiippukahviloineen, Algerin Kasbahin jyrkät kujanteet tai nyt tämä yhteinen murheenkryynimme Ukraina.  Muistot Ukrainan reissulta ovat lähellä. Teimme Dnieprin purjehduksen vuonna 2010. Ja nyt en voi sinnekään mennä! Monia syitä olisi olemassa tuon hienon maan nostamiseksi.

  

Tilastojen valossa Ukrainalle ei kuulu hyvää. Keräsin tähän katsaukseen muutamia vertailumaita. Ukrainan kansantulo on vertailuaineiston heikoin, selkeästi alle Valko-Venäjän ja Bulgarian. Väestön väheneminen on dramaattista, lähes 300000 henkeä vuodessa. Työttömiä on 4 miljoonaa henkeä. Syntyväisyys on vertailuaineiston alhaisin. Näistä aineksista on vaikea rakentaa tulevaisuutta. Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.

Dnieprille Kaarinan kaitselmuksessa

Matkanjohtajamme toimi viehättävä suuren luokan daami Kaarina Kaurinkoski. Kaarina on luokkatoverini Jaakko Kaurinkosken leski. Jaakko taas oli suurlähettiläs ja toimi Tallinnassa niihin aikoihin kun suoritin osittaisen majoittumisen tuohon (tähän, olen nimittäin juuri nyt Toompean mäellä) ihanaan kaupunkiin. Matkaoppaanamme toimi sympaattinen Masha. Hänen repertuaarissaan me edustimme ennen kokematonta matkaälymystöä. (Heh-heh!) Matkaseurueemme koostui nimittäin paristakymmenestä suomenruotsalaisesta, sananmukaisesti ”ankkalammikon” väestä. He koettivat houkutella meitäkin mukaan iloiseen ja seuralliseen joukkoonsa. Enimmäkseen onnistuimme säilyttämään eristyneisyyden. Laivan muut matkustajat olivat ranskalaisia viininviljelijöitä ja tanskalaisia olutihmisiä. Ranskalaiset muuten pudottivat loisteliailla juomalauluillaan pohjoismaisen ”helan går” -snapsilaulukulttuurin kakkosluokkaan.

  

Purjehdusreitti kulki läpi teollisen Ukrainan. Dnieprin jokiosuuden pituus oli 900 km. Mustanmeren avomeripurjehduksen osuus oli 800 km. Satamassa käytiin seuraavissa kaupungeissa: Kiova, Kaniv, Krementshuk, Zaporozhie, Herson, Sevastopol ja Odessa. Krimin niemimaalla käytiin vielä bussilla Jaltalla, jossa vierailukohteena olivat Tshehovin huvila ja Livadian palatsi. Kyseisessä tapahtumahetkellä mikrofonein vuoratussa palatsissa käytiin 70 vuotta sitten Rooseveltin, Churchillin ja Stalinin toisen maailmansodan perinnönjakokonferenssi.

  

Ukraina on kautta historian ollut taistelujen kenttänä, Kiovan Rus – viikingit pohjoisesta, Liettua ja Puola koillisesta, Venäjä ja Mongolian Kultainen Orda idästä, etelästä ottomaanit, lounaasta Itävalta-Unkari ja vielä meidän rakas Kaarle XII. Kasakkavaltion päällikkö Hetmanni Mazepa liittoutui Ruotsin Kaarle XII kanssa tarkoituksella irrottaa Ukraina Venäjästä. Kaarlen surkea sotaretki päättyi kuitenkin tappioon Pultavalla 1709.  Ja nähtyään Ruotsi-Suomen armeijan heikon tilan kasakatkin luopuivat taistelusta meidän kuninkaamme puolesta, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa taistelumenestykseen. Tällä taistelupaikalla seurueemme ihmiset vierailivat hartaudella. Olihan noille tantereille jäänyt esi-isiä sukupolvien takaa. Onhan minullakin joku suhde tuohon taisteluun, sillä asun Tallinnassa talossa jonka omisti aikanaan Pultavalla taistellut ruotsalaisarmeijan kenraali Wolmar Anton von Schlippenbach. Kirjoitinkin eräistä Pultavaan liittyvistä asioista blogissani: http://penttimurole.blogspot.fi/2014/03/pietarin-suuren-hevonen-minun.html .

Pietari Suuri teki merkittäviä valloituksia, kaappasi mm. Viron Ruotsilta ja liitti sen Venäjään. Kasakkavaltiot olivat vielä hänen aikanaan olemassa keskeisessä nykyukrainassa. Tanskalaissaksalainen prinsessa Katariina Suuri ne sitten liitti Venäjään. Katariinan toimesta päättyi turkkilaisten valta Krimillä. Katariinan reissulla Krimille Potjomkin, Katariinan rakastaja, rakensi kuuluisat kulissit komeita kyliä markeeraamaan.

Ilja Repinin maalaus vuodelta 1891 kuvaa kasakoita kirjoittamassa kirjettä Turkin sulttaani Mehmedille. Vuosi oli 1676. Silloin kasakat olivat venäläisyyden symboli Ukrainan alueella:

Zaporižžjan kasakoilta Turkin sulttaanille! Te, turkkilainen perkele ja perkeleen kirottu veli ja ystävä, Luciferin itsensä sihteeri. Mikä pirun ritari te olette, kun ette pysty edes nujertamaan siiliä paljaalla perseellänne. Paholainen paskoo ja teidän armeijanne syö. Te, te nartunpenikka, ette tee alamaisia kristityistä pojista; me emme tunne pelkoa armeijaanne kohtaan, maalla ja merellä me taistelemme teitä vastaan ja naimme äitiänne…

Näin julistavat zaporogit, senkin lurjus. Te ette pääse edes paimentamaan kristittyjen sikoja. Me päätämme tähän nyt, koska me emme tiedä aikaa emmekä omista kalenteria; kuu on taivaalla, vuosi on kirjassa, päivä on sama täällä kuin se on sielläkin; siksi voitte pussata persettämme! Yliatamaani Ivan Sirko, koko zaporogiporukan puolesta.

Oltaisiinko kirjettä nyt lähettämässä muuhun ilmansuuntaan?

Kievan Rus – viikinkien luomus

Mutta tuo aikaisempi historia nyt taitaa kiinnostaa enemmän. Mitä tarkoittaa se, että varjaagit itse asiassa perustivat Kievan Rus –valtion. Kievan Rus on nyt ollut venäläisten ja etenkin Putinin sanailussa tukena väitteelle, että Ukraina on itse asiassa venäläinen, ”se on Kievan Rus”. Mutta Kievan Rus olikin varjaagien luomus. Keitä olivat varjaagit? Varjaagit olivat viikinkejä. Heidän merkittäviä kaupunkejaan olivat Gotlanti, Vanha Laatokka (Pähkinälinna), Novgorod, Smolensk ja Kiev. Taisipa heidän joukoissaan liikkua finnejä, -meikäläisiä, vaikka Rurik oli kyllä finnit ja slaavit kukistanut. Venäjän Vladimir Suuri sitten vuoden 1000 tienoilla istutti kristinuskon tälle seudulle. Muuten näistä varjaagien ja muiden viikinkien reissuista löytyy Lennart Meren loihtimaa kivaa historiaa mm. minun blogistani: http://penttimurole.blogspot.fi/2013/12/ultima-thule-lennart-meri-haaveilee.html .

Ei ole ensimmäinen kerta kun skandinaavit noita Dnieprin matkoja tekevät. Kuuluisa matkailija oli Rurik, joka itse asiassa oli Novgorodin valtias. Hän purjehti joella 9. vuosisadalla. Hänen sukulaisensa sitten perusti Kievan Rus –valtion. Sen saman, jota Putin nyt väittää venäläiseksi luomukseksi ja samalla antavan historiallisen oikeuden Ukrainan suhteen. No, Rurikin valtio tuli voitettua ja kristinusko asennettua venäläisen Vladimir Pyhän toimesta jo 1025 vuotta sitten.

Asetumme laivaan. Dniepr avautuu edessämme, sinisenä ja tyynenä. Silmiin sattuu läheinen siltatyömaa. Kahteen päivään nosturi ei liikahda, eikä ruostuneesta teräksestä päätellen ole liikahtanut vuosiin. Tuollainen pysähtynyt näky tuli matkan aikana tutuksi.

Matka alkaa Kiovan satamasta

Tästä maasta ja kulttuurista emme tienneet muuta kuin oranssin vallankumouksen - ja poliittiset juonittelut. Odotimme syväsukellusta historiaan, idän ja lännen murtokulttuurin juurille. Unohtamatta neuvostoaikaa. Ukrainan historia osoittautui kuitenkin niin monivivahteiseksi ja monisyiseksi, että sen selkeä ymmärtäminen oli ja on mahdotonta. Eri ilmansuunnista valtaa havittelevien valtioiden ja allianssien voimakenttä ympäröi ja on ympäröinyt tätä maata, etten ihmettele, etteivät he itsekään tunnu tietävän minne he kuuluvat.

Kun katsot tämän kuvasarjan, havaitset Ukrainan yli pyyhkineet vallan kuviot, tai sen, ettei tuota valtiota kokonaisena ja itsenäisenä ole ollut olemassa ennen vuotta 1991: http://www.dailymail.co.uk/news/article-2602799/Amazing-time-lapse-video-shows-constantly-changing-borders-Europe-past-1-000-years-shaped-continent-know-today.html

Klikatkaa myös tuolta sivustolta aukeavaa ”time-lapse” videota. Se kertoo Euroopan rajojen muutoksista havainnollisesti vuosituhannen ajalta. Siinä on ihmettelemistä.

Pyhän Sofian katedraali Kiovassa rakennettiin 1000-luvun alussa Jaroslav Viisaan aikana. Kirkko rappeutui 1600-luvulla ortodoksien ja katolisten kahinoissa. Se rekonstruoitiin 1700-luvulla italialaisen arkkitehdin Octavio Mancinin johdolla. Ulkopuoli tuli ortodoksiksi, sisäpuoli jäi bysantiksi. Rakennus huipentuu 13 kultaiseen kupoliin. Muoto ja väri ovat vaikuttavia. Katedraalin nimen sanotaan tulevan Konstantinopolin Hagia Sofia katedraalista. Rakennus puolestaan imitoi Novgorodin Pyhän Sofian katedraalia.

Pyhän Mikaelin luostarikirkko tuhottiin Tshingis Khanin mongolivallan aikana 1200-luvulla. 1700-luvun version Stalin räjäytti 1930-luvulla. Kirkko restauroitiin 1990-luvulla.

Luostarikirkko on suosittu hääkirkko. Tiesittekö ukrainalaisten naisten olevan hyvin kauniita? Miesten komeudesta en ole aivan niin varma, mutta enhän olekaan mieskauneuden asiantuntija.

Matkaseurueemme taiteentuntijalta saimme tietää Kiovan kirkkotaiteen helmistä. Niitä on nähtävillä  Pyhän Vladimirin kirkossa. Adrian Prakhov entisöi vanhan kirkon 1800-luvun lopulla ja kutsui maalareiksi ajan tunnetuimmat kirkkomaalarit. Vaikuttavin ja tunnetuin on Viktor Vasnetsov, jonka toistakymmentä raamatun tapahtumien kuvitusta art deco -tyyliin ovat hämmästyttävän puhuttelevia. Juoksemme kirkkoon pariksi minuutiksi – vahinko, olisi tarvittu pari tuntia.

Kiovan vanhassa kaupungissa seinät ja katukiven puhuvat historiaa. Viihtyisää, hyvää mittakaavaa, sitä on vierailijan nautittavaksi. Sattumien summana löydämme vanhasta kaupungista Bulgakovin kotimuseon. Asunto on rekonstruoitu valkoiseksi, vain Bulgakovien aidot esineet erottuvat todellisina. Ollaan yhtä aikaa romaanin ja kirjailijan perheen elämässä. Kekseliästä. Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teoksella on aivan erityinen merkitys.  70-luvulla Moskovassa sen voi löytää vain tuttujen luona salaisena ja repaleisena -ties kuinka monentena salaisena kopiona.

Neuvostoliiton parhaita puolia oli lasten huolenpito. Kremenchukissa on aivan mainio lastenpuisto satuhahmoineen. Minä huilaan lasten suurten idolien, krokotiili Genan ja Tsebureikan seurassa. Tsebureika taisi olla myös Moskovan olympiakisojen maskotti – muistatko?

Pienessä kylässä meille esitellään mallikoulu, niin kuin neukuissa oli tapana. On koulun alkamispäivä, ”Tiedon päivä”, oppilaat ovat mustavalkoisissaan, isot rusetit, polvisukat – ja vähänkin vanhemmilla tytöillä piikkarit! Lastentarhakin on kuin parhaaseen neuvostotyyliin. Sympaattista, vaikka rahankeruu onkin tarmokasta. Annamme mielellämme.

Yöllä ohitamme mahtavat terästehtaat ja valimot. Pimeydessä näkymät ovat mahtavia, masuunit loistavat punahehkuista valoa ja tupruttavat sakeita savupatsaita. Tehdasaluetta on kymmeniä kilometrejä. Tekniikan romantiikkaa, henkeä salpaavan kaunista ja komeaa. Millaista olisi olla työssä noissa helvetin esikartanoissa?

Liisa kirjoittaa: ”Sulkujen tilakokemus on ahdistava korkean ja ahtaan paikan kammoiselle. Alan kuitenkin tottua toistuvaan näytelmään. Sulkukammiossa on aivan erityistä kauneutta, veden kuluttama teräs, valon ja varjon heijastukset vedessä ja ihmeellinen kKokemus välitilasta. Takana totaalisesti eletty. Edessä uusi ja tuntematon.”

Zaporozhien kaupunki perustettiin 1770-luvulla. Täälläkin on pato ja voimala. Lenin julisti: ”Kommunismi on neuvostojen valta plus koko maan sähköistäminen”. Pato rakennettiin suuren sosialismi-innostuksen aikaan heti vallankumouksen jälkeen. Tuhannet vapaaehtoiset asuivat teltoissa ja tekivät töitä ruokapalkalla. Stalin halusi Zaporozhiesta mallikaupungin. Kaupunkikuva onkin poikkeuksellisen komea, Stalinin ajan komeata kaupunkisuunnittelua parhaimmillaan. Pääkatujen risteyksessä on komeat tornirakennukset kadun kahta puolta. Se oli kuitenkin liikaa. Stalin kielsi jossain vaiheessa tornien rakentamisen. Hänen mielestään tuollainen komeus työläiskaupungissa oli turhuutta. Kuvassa näkyy kaksi noista torneista. Ne kerittiin rakentaa ennen generalissimuksen asiaan puuttumista.

Tässä istun penkillä vanhan ihanan mummon kanssa.  Ensin tuli kissa viereeni kehräämään. Sitten tuli virkeä koira kissan kanssa telmimään. Ja kruununa kaikelle viereeni istahti mummo. Hän oli kissan ja koiran emäntä. Jutun juurta syntyi saksan kielellä. Mies oli kuollut muutama kuukausi sitten. Kissa saattoi kuvitella minua uudeksi sulhaskandidaatiksi. Olihan ukko poltellut piippua juuri samalla tuolilla, jonka minä olin valinnut istuinpaikaksi. Mummo oli iloinen mutta yksinäinen. Puutarhaa ei jaksa hoitaa ja talossa pelottaa. Mummo, kukkahuivissa ja kretonkimekossa, ryhtyi esittelemään puutarhaa. Mullassa makaa valtava vesimeloni, sitruuna- ja päärynäpuissa kypsyvät hedelmät, vihanneksia on suurempaankin tarpeeseen. Puutarha on pikku paratiisi.  Olen iloinen, kun sain kurkistaa juuri tämän mummon ehtoopuolen elämään.

Sevastopol on ihana kaupunki. Sevastopolin kohtalo on tällä hetkellä kaikkien tiedossa. Krimin niemimaan anneksointi Venäjään muistutti Itävallan Anschlussia Hitlerin aikaan. Kansa ei vastustanut ja maailma ikään kuin joutui hyväksymään tapahtuneen. Krimi on ollut Venäjän merkittävin laivastotukikohta jo Katariina Suuren ajoista lähtien. Meidän matkallamme 4 vuotta sitten laivaston soittokunta juhlisti satamaan saapumista. Satelliittikuva satamasta kertoo sotalaivojen määrästä. Tunnelma oli outo, sillä julkisten rakennusten katoilla liehui Venäjän Federaation lippuja. Lehdistä saimme lukea Moskovan pormestari Lutzkovin uhanneen: ”me tulemme vielä”. Niin tulivat, vaikka tuon pormestarin Putin erotti samaisena vuonna 2010. 

Krimin muistoista jäi erityisesti mieleen Tshehovin huvila. Huvilan puutarhassa pääsimme kokeilemaan kuuluisaa penkkiä, jolla Tshehov ja Gorki istuivat ja paransivat maailmaa. Matkalle osui toinenkin kuuluisa tuoli. Se on kylläkin Odessassa. Kulkijakin voi istahtaa – kas vain, tuoli keinahtaakin ilkeästi. Tuoliveistos on kunnianosoitus Ilja Petrovin veijariromaanille Kaksitoista tuolia. Hyvä muistaa, että tuoli voidaan viedä alta

yllättäen.  

Odessan portaat ovat kuuluisat Eisensteinin filmistä ”Panssarilaiva Potemkin” vuodelta 1925. Alkuaan portaita kutsuttiin ”Bulevardiportaiksi”. Vasemmassa kuvassa on portaiden nykyinen ongelma: ratapiha erottaa portaat meren rannasta. Oikealla näkyy uljas tilanne postikortissa vuodelta 1900. Hiekkakiviportaat valmistuivat vuonna 1841 britti-insinööri Uptonin rakentamana. Hän oli paennut kotimaastaan petoksien vuoksi ja sai nyt kunniakkaan tehtävän.  Eroosio kuitenkin kalvoi portaita ja graniittiportaat rakennettiin vuonna 1933.

Odessan portailla tapahtunut verilöyly tuli tunnetuksi todellisuudeksi Eisensteinin filmistä. Todellinen todellisuus oli toisenlainen. Mitään Odessan verilöylyä ei ollut tapahtunut. Vallankumouksen verilöylyjä tapahtui tietenkin laajassa mitassa, sillä Venäjän vallankumouksen jälkeisessä sisällissodassa sai surmansa ehkä noin 10 miljoonaa ihmistä. Mutta Odessan portaat olivat verestä puhtaat.

Matkamme päättyi aikanaan ja nyt olen mielissäni siitä että matka tuli tehtyä – silloin kun se vielä oli mahdollista. Valtaa ja rikkauksia tavoittelevat viittoilevat itään ja länteen, pohjoiseen ja etelään, tekevät meidän maailmastamme turvattoman ja suppean. Näin on käynyt Ukrainalle.

Suunnitelmat särkevät pään

Kansaa istui Lasipalatsin Bio Rexissä tuvan täydeltä. Oli kysymyksessä Helsinki Design Week -arkkitehtuuri- tai oikeastaan muotoilutapahtuma. Muodin mukaan järjestetyt ”pecha kucha” -luennot antoivat tilaisuuden etupäässä nuorille, mutta hieman myös vanhemmille suunnittelijoille mainostaa innovaatiotansa. Esitelmät eivät saaneet aikaan mitään suurempaa ahaa-elämystä. Sen sijaan tuo kansan määrä maksullisessa luentotilaisuudessa – se oli positiivinen yllätys.

  

Minä jouduin mukaan pienessä sivuroolissa. Olli Hakanen – Helsingin kehittämisen Don Quijote, hän oli kutsunut minut kommentoimaan laatimaansa Pasila-suunnitelmaa. Suunnitelma kuului ARMI - säätiön suojissa kehiteltyyn ”Entä jos?” -sarjaan. Tilaisuuden aluksi saimme nähdä filmin. Filmin tekijänä oli Antti Auvinen, mutta ajatuksen isänä ja paatoksellisena guruna oli Olli itse. Tuo filmi oli jo netissä, mutta nyt käyttäjä on sen poistanut, pannaanpa sitten vain traileri http://vimeo.com/104009119 .

  

Olli Hakanen yrittää armottomalla tarmolla kääntää maailmanpyörää Helsingin tasolla. Hän on oikealla asialla, mutta liianko myöhään? Hän ei myöskään tyydy pelastamaan sitä mikä pelastettavissa olisi - vaan haluaa kaiken. Mitä olisi pelastettavissa? Ollin suunnitelmia löytyy vaikka täältä: https://www.facebook.com/EntajosHelsinki

Mitä Olli haluaa: Olli siis haluaa toisenlaisen silmukkamuotoisen Pisaran ja sen lisäksi Pasilan huoltoratapihan pois siirrettäväksi. Näin voitaisiin koko Pohjois-Pasila rakentaa – ja hänen iskulauseittensa mukaan rakentaa 100000 asukkaan puutarhakaupunki. Hän haluaa myös poikittaisen junaliikenteen (esim. Turun ja Kouvolan välinen) pois Helsingin rautatieasemalta. Ne junat ajaisivat rantaradalta pääradalle Pohjois-Pasilassa tulematta Helsingin keskustaan. Ihmiset siirtyisivät sieltä keskustaan silmukkana ajavalla Pisaralla. Tuossa Ollin suunnitelmassa olisi paljon kommentoitavaa – ja olenhan jo sitä kommentoinutkin. Erityisesti olen kommentoinut mitoitusta. Mutta olisi kyllä muutakin kommentoitavaa. Esimerkiksi se miten erittäin tärkeä Lentorata tähän systeemiin liittyy?

Enhän minä noita Ollin suunnitelmia hulluina pidä. (Vasemmalla Ollin kuva). Olinhan itsekin laatinut Helsinki GHV -kilpailuun tuon oikeanpuoleisen kuvan mukaisen ehdotuksen Pasilan kehittämisestä. Se ei kuitenkaan palkintolautakuntaa miellyttänyt.

Pää räjähtää

Omassa kommenttipuheenvuorossani sanoin filmiä pään räjäyttäväksi. Pää räjähti toisaalta siksi, että esitys oli täynnä paatosta ja toisaalta siksi, että tuon mielikuvituksellisen paatoksen sisään kätkeytyi hyviä ajatuksia. Sanoin vielä byrokratiaa liian kovaksi vastustajaksi. Väitin etten koskaan elämässäni ollut ollut kykenevä byrokratian muuria murtamaan. Byrokratian linnoitusmuuri on yksi niistä kolmesta muurista, jotka meitä ympäröivät. Suunnittelijoina olemme näiden muurien ulkopuolella. Pyrimme sisään, yhteyteen yhteiskunnan kanssa. Se on sisällä, vai onko se muurien ulkopuolella? No, leikitään että se on sisällä ja rosvot ulkopuolella. Byrokratian lisäksi meidän esteenämme on ihmisten luoma välinpitämättömyyden muuri ja vielä normien ja standardien muuri. Byrokratia asettelee omat sääntönsä ja laatii myös nuo normit ja standardit – joskus ja usein poliitikkojen tuella. Sääntöihin alistuvalle byrokratia on hyvä. Sääntöjä rikkovaa rangaistaan. Byrokratian muurin voi joskus ylittää, mutta se onnistuu vain jos ratsastaa kullalla lastatulla aasilla. Vaarana kuitenkin on että muuttuu itsekin aasiksi. Kultaa ei Olli Hakasella ollut, tiedä oliko aasiakaan?

  

Maija muistuttaa vanhasta menestyksestä

Rakas ystäväni Maija Kairamo, hänpä käyttikin ensimmäisen yleisöpuheenvuoron. Maija, Viipurin kirjaston sankaritar, milteipä papitar, hän halusi muistuttaa nuoruuden töistä. Hän ei uskonut minun pessimismiini byrokratian muurin valloittamattomuuden suhteen. Hän kertoi jostain tälle sukupolvelle ja Bio Rexin kuulijajoukolle tuntemattomasta menneisyyden taistelusta.

Se taistelu voitettiin. Siis mitä? No kysymys oli Katajanokan kanavan säästämisestä. Byrokratia oli laatinut suunnitelman Katajanokan kanavan täyttämisestä ja muuttamisesta nelikaistaiseksi kaduksi. Tämä katu oli osa ns. keskustan kehäväylää, joka jatkui edelleen Kauppatorin läpi (tai ali) Tehtaankadulle. Hienot perspektiivikuvat oli piirretty. Kuvan tekijänä oli asemakaavaosastolta kanadalainen arkkitehti John Williams, Toronton poika, kansantanhujen harrastaja. Syylliseksi tähän suunnitelmaan Maija leimasi Smith-Polvisen ”suuren liikennesuunnitelman”. Totta puhuen Katajanokan kanavan täyttäminen näkyi ensimmäistä kertaa Lindegren-Kråkströmin keskustasuunnitelmassa vuodelta 1954. Smith-Polvisen liikennesuunnitelmaa taas alettiin työstää vuonna 1965 ja se valmistui vuonna 1968. Katajanokan täyttämisidea syntyi jo ennen ”suurta liikennetutkimusta”.

  

”Nuorten arkkitehtien ryhmä” täydennettynä yhdellä nuorella insinöörillä ei voinut hyväksyä tuota kuvassa (asemakaavaosaston kuva tammikuulta 1964) esitettyä Katajanokan kanavan täyttämistä ja esitti kirjelmän kaikille valtuutetuille. Prosessi pysähtyi, kanava säästyi. Tästä tempusta Maija halusi muistuttaa suurta Bio Rexin audienssia. Byrokratian selättäminen on siis mahdollista – tästä Maija halusi kertoa.

Taistelun melskeessä valtuustossa pidettiin hauskoja puheenvuoroja. Vai mitä sanotte tästä: Nils-Eric Procopé ruotsalaisesta kansanpuolueesta oli meidän puolellamme. Hän syytti esittelevää virkamiestä Amerikalla pelottelusta. Amerikassa kuulemma kaupungit ovat joutumassa ”liikenneitsemurhan” kohteeksi. Tähän Procopé vastasi, että emme elä Amerikassa ja että meillä auton merkitys ei tule 20-30 vuoden jaksolla olemaan sama kuin Amerikassa. Hän muistutti, että sivistyksellinen itsemurha - cultural suicide - on vähintään yhtä suuri vaara kuin liikenteen aikaansaama itsemurha - traffical suicide.

Niin kumpaa itsemurhaa olemme nyt tekemässä? Luurangot nousevat kaapista.

Margho eli Markku Annila, eli itsekin vetoomuksen allekirjoittanut arkkitehti teki tämän kuvan ja kysyi ”saa nähdä kuinka valtuustossa käy”.

Mikko Aho ja vasta-aallokko

Ystäväni Mikko Aho, omnipotentti virastopäällikkö, hän lohdutti Maijaa. Nyt ei eletä noita aikoja. Nyt vallitsee vuorovaikutus ja sereeninen suunnittelurauha. Nyt eivät tuollaiset keinot ole tarpeellisia! Asukasvuorovaikutus toimii ja kaikki on laillisessa kontrollissa. Tuostapa jäin hieman äimäksi. Niinkö se on? Muistelin sitten lähettäneeni Mikolle toivomuksen ns. vastasuunnitelmien asiallisesta käsittelystä. Se tapahtui blogissani http://penttimurole.blogspot.fi/2014/05/olli-hakanen-aikamme-don-quijote.html

Vasta-aallokko 2014

”Pitäisikö tehdä kriittinen läpileikkaus käynnissä olevista hankkeista? Sen nimi voisi olla VASTA-AALLOKKO - projektikokonaisuus, jossa hakijat, kansalaiset, tutkijat, yhteisöt voivat ehdottaa määrittelemiensä hankkeiden sosiaalisten, teknologisten ja taloudellisten vaikutusten tutkimusta. Oleellista olisi, että hankkeissa voitaisiin tuoda esiin kriittinen ja kriisitietoinen lähtökohta. Siinä toteutuisi EU:n vanha imperatiivi sosiaalitieteiden ja teknologiatieteiden vuoropuhelusta.

Tyypillisiä ohjelmaan hyväksyttäviä hankkeita olisi mm. tässä blogissa esillä ollut Olli Hakasen ja ARMI – yhteisön hankekokonaisuus, kasvihuoneilmiön vaikutukset meren pinnan tasoon ja ilmastoilmiöihin, kritiikki metropolialueen laajuudesta ja pyrkimys todelliseen verkostoyhteiskuntaan, asukasyhdistysten kriittinen suhtautuminen bulevardisointiin ja täydennysrakentamiseen, maahanmuuttokriittisten olettamusten vaikutusanalyysi suhteessa kaupungin voimakkaaseen kasvuun, robottiautouskovaisten ajatusmaailman verifiointi nykyisen liikennepolitiikan suhteen, kaupunkitiivistämisen ekologisten hyötyjen kriittinen tarkastelu, seudullisen joukkoliikennejärjestelmän kehittämisessä vallitsevan epävarmuuden sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten arviointi, jne. jne.

Tässä istuessa keksii paljonkin hankkeita – nämä tässä luetellut ovat aika suppeita kaupunkisuunnitteluun liittyviä asioita. Ne eivät puhu mitään kulttuurin osuudesta kaupunkikehittämisessä kilpailukyvyn rinnakkaisilmiönä. Siitä nimenomaan olisi puhuttava. Mutta tämä ei olekaan ohjelma. Ohjelma syntyy kun Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto panee tämän liikkeelle. Valitsee yhteistyökumppaninsa ja kehittää rahoitusmallin, valintamenettelyn ja panee toimeksi. Ajattelen rahan tarvetta. Paljonko sitä vuosittaisin tarvittaisiin näihin ”vasta-aallokko projekteihin? Luulen että 1,5 miljoonaa vuodessa antaisi hyvän potkun. Mukana voisi olla TEKES, Sitra tai muita kehityksestä kiinnostuneita. Naapurikunnat ehkä? HSL?

Kriittisen tarkastelumallin – VASTA-AALLOKKO 2014 - KRIITTISEN LÄPILEIKKAUKSEN – hyödyt ovat ilmeiset. Syntyvä ”virallisesti” hyväksytty vasta-aallokko pääsee esille, arvioitavaksi ja tasapuoliseen käsittelyyn niin mediassa, byrokratiassa kuin bisneksessä. Mikko Aho ja virasto – miten olisi?”

Mikko vastasi runsas viikko sitten: ”Vasta-aallokko, olisiko tosiaan meidän hommia? Nyt kun kerrankin porskuttelemme myötäisessä. Kansalaiset tukena ja poliittinen päätöksenteko. Aika auvoista. Ajatus on kuitenkin mielenkiintoinen ja antaa aihetta pohdiskella, minkälaisessa roolissa pystyisimme olemaan. Väitän, että vuoropuhelua käydään, varjokaavoja viuhaa ja niitä arvioidaan monelta kantilta, olemme avoimia. Rahaa ei toki ole niin kuin ennen vanhaan. 0-budjetilla (siis käytännössä n. 4 % miinusta vuosittain) viimeisten kuuden vuoden ajan. Kerrosalaodotukset "tuotannon" osalta kiristyvät jatkuvasti. Tässä muututaan tuotantokoneeksi… En tiedä irtoaako juuri nyt. Mutta mietitään.”

Mikko aavistelee muutosta tuotantokoneeksi. Tämän hetken keskustelu on keskittynyt liiaksi tiiveyteen, tuotantoon ja tavoitettavuuteen – muut tavoitteet ja keinot unohtuvat – onko tämä niin yksinkertaista, että voi sanoa: kompakti kaupunki on kontaktikaupunki? Olin jo tuon unohtanut – melkein!

Ongelmana suunnitteluttaminen

Suunnittelukeskustelumme käy vilkkaana. Mutta! Mutta, on eräs ongelma. Suunnitteluttaminen. Nykyään ne organisaatiot, jotka aikaisemmin johtivat suunnittelua ja suunnittelivat, ovat muuttuneet tilaajaorganisaatioiksi. Tilaajaorganisaatiot palkkaavat rakennuttajakonsultteja ohjelmoimaan ja johtamaan. Tilaajaorganisaatiot ja usein rakennuttajakonsultit palkkaavat sitten konsultteja suunnittelemaan. Valvonta on jäänyt itsevalvonnaksi. Toisin sanoen sitä ei ole. Tämä kaikki on virheellisesti tulkitun hankintalainsäädännön seurausta. Hankintalainsäädäntö on laadittu korruption estämiseksi. Tilaaja ei voi palkata konsulttia luottamuksen perusteella. Tilaajan on palkattava konsultti hinnan perusteella. Näin estetään korruptio. Mikä korruptio? Näin estetään myös suunnittelijan tekijänoikeuksien jatkuvuus ja henkinen vastuu. Tekninen vastuu katkeaa, kun ei tiedetä onko se rakennuttajakonsultilla, suunnittelijankonsulttien ketjulla tai mahdollisella valvontakonsultilla. Missään tapauksessa se ei ole tilaajaorganisaatiolla. Juuri tuo vastuu oli ulkoistettu. Näin sitten syntyy sekundasuunnitelmia. Niitä on näköpiirissä!

Katajanokan kanavan säilyminen oli lähes oljenkorren varassa. Se säilyi ulkoisen painostuksen ja vaihtoehtosuunnitelman voimin. Byrokratia ja politiikka olivat jo kantansa valinneet. Olisiko mahdollista, että nytkin olisi tilaa pysähtyä, harkita, uudistua. Vai onko byrokratian muuri voittamaton? Niin mitä tarkoitan? Tarkoitan, että vasta-aallokon kohinaa on kuunneltava herkällä korvalla ja ajoissa.

Sota – miten nopeasti kaikki käy!

Sota tai sen mahdollisuus on nyt puheen aiheena. Kukaan sodan kokenut ei halunne sotaa. Sotaa saattavat haluta monen kehitysmaan nuoret. Sitä saattavat haluta myös rikkaiden maiden syrjäytyneet nuoret. Syrjäytyneet ovat usein kotoisin paikoista, joissa puolet kansasta on alle 20-vuotiaita ja vailla minkäänlaista mahdollisuutta uneksia oikeasta työstä, perheestä ja elämästä. Sota on siis optioista ainoa - jos ei tyydy peräkammarin pojan elämään. Sotaa saattavat haluta myös diktatuurien turhautuneet nuoret – diktaattori lupaa heille kunniakasta tulevaisuutta – suurimmalle osalle sankarivainajuutta ja pienemmälle osalle sodan veteraaniutta, mutta kunniakasta sellaista kuitenkin - itsensä diktaattorin nimeen.

Pieni hyppäys diktatuuriin ja kansan tahtoon

Kuuntelin eilen radiosta ”Politiikan arkipäivää” -ohjelmassa virolaisen veteraanipoliitikon Andres Tarandin haastattelua. http://areena.yle.fi/radio/2341916 Tarand oli kommunistiaikana Viron kasvitieteellisen puutarhan johtaja. Sitä ennen hän oli yliopistoprofessori ilmastotieteen alalla. Sittemmin itsenäisyyden jälkeen hän oli Viron ympäristöministeri, Viron pääministeri ja Euroopan parlamentin jäsen. Puutarhaan hän joutui yliopistolta, pyrkiessään liiaksi kansainvälisyyteen. Kansainvälisyys oli Eestin Sosialistisessa Neuvostotasavallassa pahasta. Puutarha oli ihastuttava. Kävimme siellä ekskursiolla.

Noihin aikoihin järjestimme firmassa Studia Generalia -tilaisuuksia. Puhujiksi kutsuttiin eri alojen johtavia ajattelijoita aivan muilta aloilta kuin millä meidän organisaatiomme työskenteli. Puhujina oli mm. yleisradion silloinen pääjohtaja Reino Paasilinna, filmiguru Pirjo Honkasalo, kansanedustajia, pääjohtajia ja taiteilijoita. Mutta eräs järisyttävä puhuja oli Andres Tarand. Elettiin vielä aikaa ennen Viron itsenäisyyttä, noin vuotta 1990. Andres Tarand järkytti silloin meidät. Me olimme suomettumisen ilmapiirissä eläviä ihmisiä. Hän puhui venäläisistä pahaa. Hän puhui heistä pahaa vallan pitäjinä, mutta myös työtovereina. Oli pakko pitää lujasti tuolin käsinojista, niin kovaa oli teksti, kun Andres Tarand puhui.

Mutta mitä hän nyt eilen sanoi yleisradion haastattelussa? Hän puhui jatkuvasti Putinista. Putin tekee. Putin ajattelee. Putin puhuu. Putin hyökkää. Putin nyökkää. Putin sekoaa. Putin pelkää. Tuo kummastutti. Kyllähän aikanaan Saksan tahto näytti synonyymilta diktaattori Hitlerin tahdon kanssa, puhumattakaan Mussolinista, hänhän edusti Italian kansan yhteistä tahtoa. Neuvostoliiton tahto oli synonyymi diktaattori Stalinin tahdon kanssa. Espanjan tahto oli synonyymi diktaattori Francon tahdon kanssa. Sittenpä Euroopan diktaattorit kukistuivat ja kansan tahto muuttui hieman epäselvemmäksi. Entisissä siirtomaissa tahto siirtyi siirtomaavalloilta paikallisiin käsiin. Iraqin tahto oli synonyymi diktaattori Husseinin tahdon kanssa ja Libyan tahto oli sama kuin diktaattori Gaddafin tahto. Myös Tunisiassa diktaattori Alin tahto oli kansan tahto, puhumattakaan Egyptistä, jossa diktaattori Mubarakin tahto oli täsmälleen kansan tahto. Sudanin kansan tahto ja Somalian kansan tahto – missä lienevätkään? Onko edes diktaattoria siitä huolehtimassa?

Kun nyt Tarand puhuu noin, ikään kuin nykyisen Venäjän tahto on sama kuin Putinin tahto – niin kummastun ja ryhdyn ihmettelemään. Voiko näin olla pilvimaailman aikana? Nuo nykypäivän diktaattorit ovat kaatuneet juuri pilvitiedon takia. Ai, siis totuudenko takia? Pilvitieto ei ole totta, sen paremmin kuin mikään tieto. Siis totuuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Kysymys on uudesta aseesta vallankäytössä. Mutta siis Tarandin puheisiin vielä. Kyllä kai Venäjällä täytyy olla jotain muutakin tietoa kuin nuorten hallitsema pilvitieto. Ja Venäjällä kun ei ole näitä nuoriakaan. Ihmettelenkin Tarandia ja kysyn onko todella niin, että nykypäivän maailmassa Venäjällä vallitsee sellainen yksimielisyys sodan ja rauhan asioissa, että Venäjän kansa jää kokonaan mainitsematta kun tahdosta puhutaan? Mainitaan vain "diktaattori" Vladimir Putin. Nyt kysyn: hyväksyykö tuo kansa tämän?

Sodan syttyminen ja sen esimerkki

Aluksi minun piti ihmetellä ääneen sotien syttymistä. Tai yhtä niistä, eli Suomen jatkosodan syttymistä. Eihän sellaista asiaa näytä kukaan muistavan, ei edes vanhat minun ikätoverini - mukana lapsina eläneet. Minä, sen paremmin, en muista mitään! No, muistan tietysti paljon pikkupojan sielunelämään vaikuttaneita tapahtumia, pommitukset, sankariristit, koneet taivaalla, valonheittäjien keilat, sotilaspojan tunteet, mutta en tietysti muista mitään tuosta poliittisesta prosessista. Ja jouduinkin harhapoluille tuon Tarandin ja Putinin kanssa. Palataan siis päiväjärjestykseen. Kädessäni on Suomen Kuvalehti N:o 31 1941. Kun nykyisin pilvitieto on tietoa, oli tuohon aikaan tunteilla jalostettu tieto löydettävissä aikakausilehdistä. Suomen Kuvalehti Ilmari Turjan päätoimittamana edusti hyvinkin Suomessa valtaapitävien ”virallista” tietoa. Suomen Kuvalehdestä löydän ”ajan hengen”. Sitten voin samalla vilkuilla hieman historiaa. Sukulaiseni ja hyvä ystäväni Maikki sanoi juuri minulle, että sodasta ei pitäisi puhua. Hänen mielestään pahoista asioista puhuminen yllyttää niistä kiinnostuneita. Pahoista asioista olisi vaiettava. Sodan syttyminen on paha asia. Minua kiinnostaa tuon pahan yllättävän nopea eskalaatio. Siksi halusin sitä hieman tutkiskella. Varsinkin kun sen vielä tunnen omissa pikkupojan tunnoissani.

  

Lehden kannessa kerrotaan nuorison iskujoukoista: ”Nuorison iskujoukot ovat tämän päivän kotirintaman tunnus. ”Iskupoika” pystyy elonkorjuutyöhönkin.

Olavi Paavolainen on rintamakirjeenvaihtaja. Jatkosota on alkanut. Lehti julkaistiin 2. elokuuta 1941. Jatkosota alkoi 26.6.1941. Lehden ilmestyessä sotaa oli käyty yksi kuukausi. Olavi Paavolaisesta keskustellaan juuri tänään.  Panu Rajalan kirja Olavi Paavolaisesta on juuri ilmestymässä. Paavolaisen moniulotteinen persoona on valokeilassa.

Olavi Paavolainen: ”Korpisotaa, kun tuliesirippu nousee”, T.K. - rintamakirjeenvaihtajalta.

”Täällä käydään ikisuomalaista korpisotaa. Sisukasta, häikäilemätöntä, nerokasta, vaarallista sokkoleikkiä… Täällä tapasivat korskeat venäläiset divisioonat talvisodassa aavojen arojen poikien kauhun – ”valkoisen kuoleman”, pakkasen ja hiihtopartiot. Täällä syntyi suomalaisen sotilaan maailmanmaine. Täällä on tämän kansan sotataidon klassillinen maasto.

Haamuvaaraa tulittaessaan on ryssä runsaasti käyttänyt suhteellisen vaarattomia, jo ilmassa räjähtäviä shrapnelleja. ”Tuollahan ne kolisevat pusikossa kuin piimäkannut”, huomauttaa eräs parroittunut ikämies rauhallisesti ja vetäisee pitkän ryypyn mustaa kahvia toteamisensa päälle.

”Leikki” alkaa

”Seitsemännen päivän aamuna olemme odotukseen kyllästyneinä lähteneet käymään viitisenkymmentä kilometriä rajalta sijaitsevassa keskuspaikassamme. Kello kaksi sivuuttaa meidät kylän raitilla pölyinen auto, josta kiireesti hyppää alas tuttu luutnantti. Viivyttelemättä matkaan! – nyt alkaa leikki. Hyökkäys rajan yli alkaa kolmen tunnin kuluttua.”

Kaikki se mikä oli alkamassa, oli ”leikki”. Tuossa leikissä kuoli Suomen puolella 64000 sotilasta ja 1500 siviiliä. Suomalaisia haavoittuneita oli 158000. Neuvostoliiton puolella leikkiin sortui 265000 sotilasta ja 5000 siviiliä. Haavoittuneita oli 385000. Saksalaisia kaatui Suomen rintamalla 14000 ja haavoittui 37000. Suomalaisia vangittiin 3000 ja Neuvostoliittolaisia 64000. Yhteensä kuolleita oli siten 345000 henkeä ja haavoittuneita yli puoli miljoonaa ihmistä. Toisessa maailmansodassa eniten ihmisiä Euroopassa sai surmansa Puolassa, Liettuassa ja Latviassa. Näissä maissa kuoli 13-16 % väestöstä. Saksalaisista kuoli 10 %. Suomalaisista menehtyi hieman alle 3 % ja virolaisista runsaat 4 %. Kaikista sotaan osallistuneista maailman maista 4 % ihmisistä sai surmansa. Yhteensä heitä on 80 miljoonaa ihmistä.

  

Suomen Kuvalehti julkaisi kuvasarjan ”Jäämereltä Mustallemerelle”. Se kertoo Saksan ja liittolaistensa loistavasta menestyksestä. ”Maailmanhistorian suurimmat taistelut ovat käynnissä. Euroopan itärintamalla on 9 miljoonaa miestä aseissa. Pietarin päivät ovat luetut. Kremlin punaiset lyhdyt sammuvat. Tulta ja tulikiveä on satanut Moskovan miljoonakaupungin ylle. Suomen motorisoitu tykistö on loistavasti selviytynyt maastovaikeuksista, se ajaa hellittämättä takaa pakenevaa vihollista kaukana Karjalan korpimailla.” 

Olimme piirtämässä miekalla rajaa.

Jatkosota alkoi Suomen sodanjulistuksella 26.6.1941. Ennen varsinaista sodanjulistusta oli tapahtunut mm. seuraavia asioita:

Molotov ja Ribbentrop sopivat Euroopan etupiirijaosta, talvisota ja "tapporauha"

Salaisessa Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi ja Baltian maat kuuluivat Neuvostoliittoon. Tämä johti talvisotaan. Molotov sanoi keväällä 1940 Liettualaisille: ”Teidän täytyy olla siinä määrin realisteja, että käsitätte pienten maiden tulevaisuuden tulevan häviämään, teidän Liettuanne yhdessä toisten Baltian kansojen kanssa, Suomi mukaan luettuna tulee liitettäväksi Neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen.” Elokuussa 1940 Baltian maat liittyivät osaksi Neuvostoliittoon, Neuvostoliiton lait tulivat voimaan lokakuussa. Suomi aloitti sodan. Talvisodan aseet vaikenivat 13.3.1940 klo 11, tehtiin Moskovan rauha, sitä nimitettiin meillä ”tapporauhaksi”. Suomen kontolle tuli 24000 kaatunutta ja 45000 haavoittunutta, Neuvostoliitolla 125000 kaatunutta ja 188000 haavoittunutta.

  

Vasemman puoleisessa kuvassa on talvisodan jälkeisen 12.3.1940 solmitun Moskovan rauhan alueluovutukset. Oikean puoleisessa kuvassa on Moskovan välirauhan eli aseleposopimuksen 19.9.1944 luovutukset. Varsinainen rauha solmittiin Pariisin rauhansopimuksessa 10.2.1947.

Lopullisen rauhan alueluovutukset olivat vielä talvisodan rauhaa ankarammat. Suomi luovutti Viipurin, Laatokan Karjalan, Karjalan kannaksen, Suomenlahden ulkosaaret, Kuusamon ja Sallan itäosan sekä Kalastajasaarennon, Hankoniemi vuokrattiin 30 vuodeksi. Armeija vetäytyi uudelle rajalle. Uuteen sotaan varauduttiin, sotasensuuri jäi voimaan. Suomi päätti rakentaa Salpalinjan, työmaalla oli 35000 miestä, Ruotsi maksoi viidenneksen Salpalinjasta. Työmaa oli pohjoismaiden suurin rakennustyömaa.

Neuvostoliitto halusi Petsamon nikkeliä. Kaivosta hoiti silloin kanadalais-englantilainen yhtiö. Neuvostoliitto halusi kaivoksen osaomistajaksi. Suomi halusi jakaa nikkelin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Neuvostoliitto lopetti viljan toimitukset Suomeen. Sallan rata oli sovittu rakennettavaksi Suomen poikki Ouluun. Suomi viivytteli. 14.6.1940 Neuvostoliitto ampui alas Aero Oy:n Kaleva-matkustajakoneen Tallinnan edustalla. Kesäkuussa 1940 Suomi teki kauppasopimuksen Saksan kanssa. Sopimukseen ei sisältynyt asetoimituksia.

  

7.9.1940 järjestettiin yleisurheilun kolmimaaottelu Suomi-Saksa-Ruotsi. Tässä kuvassa saksalaiset tekevät tervehdyksensä.

Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseura järjesti mielenosoituksia ja poltti halkopinoja. Seura myös uneksi sosialistisesta Suomesta, joka saattaisi olla totta jo saman vuoden syksyllä. Seura lakkautettiin.

Väinö Tanneria sanottiin neuvostovastaiseksi ja hän joutui eroamaan ministerin virasta. Nälänhätä uhkasi. Suomi ei saanut polttoaineita, viljaa eikä voiteluaineita. Vienti oli supistunut minimiin. Neuvostoliitto asetti tiukkoja pakotteita.

Toukokuussa 1940 Saksa hyökkäsi länteen

10.5.1940 päivänä Saksa hyökkäsi länteen ja valtasi parissa viikossa Hollannin ja Belgian. 300000 liittoutuneiden miestä vetäytyi Dunkerqueen. Evakuointioperaatio onnistui odotettua paremmin. 14.6.1940 Hitler tepasteli Champs Elyseellä. Göring lupasi ilmaherruudellaan tuhota Englannin. Churchill astui remmiin ja ilmoitti: ”En voi tarjota teille mitään muuta kuin verta, hikeä ja kyyneliä. Saksa miehitti 9.4.1940 Tanskan ja jatkoi Norjaan, jonka valloitti 10.6.1940 taistelujen jälkeen. Olympiakisat 1940 peruuntuivat.

Hitler näki Saksalle elintilaa idässä. Suuressa sotilaallisessa strategiapäätöksessä Saksa päätti luopua Englannin miehityksestä ja suuntautua itään. Hitler esitti myös ajatuksen Suomen rajan työntämisestä Vienanmerelle. Myös Suomi oli varusteltava. Saksa tiedusteli mahdollisuutta kauttakulkusopimukseen. Suomi antoi suostumuksen Ruotsin malliin 17.8.1940. Seurauksena Suomi ryhtyi saamaan käytettyjä aseita Saksasta.

Akselivallat, Saksa ja Italia allekirjoittivat 27.9.1940 keskinäisen avunantosopimuksen Japanin kanssa. Siihen liittyivät myös Unkari, Slovakia ja Romania. Stalin sanoi: ”Kun tulevaisuudessa syntyy sota imperialististen valtioiden välillä, me pysymme siitä erossa mahdollisimman pitkään ja liitymme siihen heittäessämme vaakaan ratkaisevan painon.”

29.7.1940 Hitler antoi käskyn valmistella idän sodanretkeä.

Suomen ja Neuvostoliiton välit olivat kireät. Syyskuun lopulla ensimmäiset saksalaiset joukot tulivat Vaasaan ja Ouluun. Ehdotettiin Ruotsin ja Suomen yhteistä puolustusliittoa. Sitä eivät Saksa, eikä sen paremmin Neuvostoliitto hyväksynyt. Joulukuussa 1940 kenraalimajuri Paavo Talvela lähetettiin Saksaan tapaamaan valtakunnanmarsalkka Göringiä. Talvelalle kerrottiin Suomelle suunnitellusta kohtalosta Saksan liittolaisena. Hitlerillä oli nyt Suomen suhteen uudet tavoitteet. Stalinilla oli edelleen aikeena vanha Saksan kanssa sovittu Baltian malli.

Ulkovallat määrittelivät Suomen presidentin sopivuutta, Suomi tiivistää saksayhteyttä

Risto Ryti valittiin presidentiksi 19.12.1940. Neuvostoliitto ilmoitti, etteivät presidentiksi sovi Tanner, Mannerheim, Kivimäki eikä Svinhufvud. Saksa piti lisäksi Paasikiveä sopimattomana. Englantikin pani lusikkansa soppaan, heille ei sopinut Svinhufvud tai Kivimäki.

18.12.1940 Hitler allekirjoitti Barbarossa-suunnitelman. Kevään mittaan 1941 upseerivaltuuskunnat sukkuloivat Saksan ja Suomen välillä. Suhtautuminen Saksaan muuttui kun tuli selkeäksi Saksan aiottu sota Neuvostoliittoa vastaa. Saksan armeijaan värvättiin suomalaisia. 13.1.1941 eversti Horn kirjoitti Heinrichsin Saksan vierailun yhteydessä saaneensa selville Saksan aikeita. Saksa toimitti kevään aikana Suomelle huomattavasti lentokalustoa. Suomalaiset toimittivat vastavuoroisesti huhtikuussa 1941 Saksaan testattavaksi mm. amerikkalaisen Brewster hävittäjän, englantilaisen Bristol Blennheim pommikoneen ja venäläiset Polikarpov I-16 -hävittäjän ja Iljušin Il-3M pommikoneen. Keväällä sovittiin myös että Suomen yleisradion asemilta annettiin tunnuksia saksalaisille pommikoneille.

Huhtikuussa 1941 Stalin aloitti liennytyksen Suomea kohtaan. Stalin möi Suomelle 20000 tonnia viljaa.  Stalin ei halunnut työntää Suomea Saksan syliin.

Erilaiset huhut kiertelivät kevään kuluessa. Saksa ilmoitti mm. aikovansa vuokrata Ukrainan. Tilanne oli epäselvä. Hitler ilmoitti, ettei hän aio hyökätä itään. Sen sijaan hän ilmoitti pelkäävänsä, että Molotov hyökkää Suomeen ja Baltiaan ottaakseen oikeutensa Ribbentrop – sopimuksen (23.8.1939) mukaisesti. Vaaran torjumiseksi Hitler ehdotti yhteistyökokousta suomalaisten kanssa. 25.5.1941.

Suomi esittää Saksan vastuulle Hankoa, Ahvenanmaata ja Lappia, Saksa vaikuttaa voittamattomalta

Saksassa järjestettiinkin Hitlerin toivoma/käskemä sotilaallinen yhteistyökokous. Suomea edusti kenraali Eric Heinrichs kolmen muun upseerin kanssa. Saksaa edusti kenraali Jodl. Mahdollisessa puolustusyhteistyössä suomalaiset halusivat työntää Saksan vastuulle Hangon tukikohdan, Ahvenanmaan ja Lapin. Kreikan sotaa käytiin huhtikuun alussa ja Kreeta vallattiin toukokuun lopulla. Rommel eteni Pohjois-Afrikassa ja piiritti Tobrukin satamakaupunkia Libyassa. Saksan voiman tunto oli korkealla. Saksan armeijaa pidettiin voittamattomana. Saksa ilmoitti suomalaisille hyökkäävänsä joka tapauksessa Norjasta Murmanskiin. Tarkkaa hyökkäyspäivää ei ilmoitettu. Suomi päätti luovuttaa Saksan käyttöön Malmin ja Utin lentokentät. 7.6.1941 ensimmäiset hyökkäykseen tarkoitetut saksalaisjoukot saapuivat Suomeen. Mannerheimille tarjottiin saksalaisten joukkojen ylipäällikkyyttä. Mannerheim kieltäytyi, sillä hän ei halunnut ottaa vastaa ohjeita Berliinistä.  10.6.1941 Suomi teki liikekannallepanon. Suomen eduskunnassa esiteltiin mahdollisuus saada Karjala takaisin. Suomen puolustusvalmius oli muutettava hyökkäysvalmiudeksi. 15.6.1941 Mannerheim alisti Pohjois-Suomen Siilasvuon armeijan saksalaisten komentoon. 18.6.1941 suomalaisiin lentokoneisiin maalattiin Saksan itärintaman tunnukset.. 20.6.1941 rajan pinnan siviiliväestöä ryhdyttiin evakuoimaan. 21.6.1941 Ryti arveli Saksan hyökkäyksen alkavan parin päivän kuluttua.

Barbarossa ja jatkosota

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Saksa käytti Suomen ilmatilaa, suomalaiset alukset toimivat yhdessä Saksan miinalaivaston kanssa. Neuvostoliitto pommitti suomalaisia laivoja, myös Hanko ampui Suomeen. Kaikki ikään kuin kevyenä varoituspommituksena. Hitler piti sodan alkaessa puheen, jossa ilmoitti Suomen hyökänneen rinnan Saksan kanssa. Suomen ulkoministeriö kielsi yhteistyön ja väitti Suomen olevan puolueeton ja jatkaa diplomaattisia suhteita Neuvostoliiton kanssa. 25.6.1941 Neuvostoliitto pommitti 19 paikkakuntaa Suomessa. Kuolonuhreja oli paljon. Suomi julisti sodan Neuvostoliitolle. Kansa nimitti sotaa ”kesäsodaksi”. Elonkorjuuksi piti tultaman kotiin.

https://www.youtube.com/watch?v=Nf7a7SLkuJo Youtube Suomen tie jatkosotaan.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana saavutettiin nopeasti suuria alueellisia tavoitteita. Ei kuitenkaan Hitlerin ideoimaa rajan piirtoa Vienanmerelle. Erityisesti Saksan saavutukset pohjoisessa jäivät vaatimattomiksi. Tässä tilanteessa elettiin asemasotavaihe. Jotkut sanovat tätä erillissodaksi.