Suunnitelmat särkevät pään

Kansaa istui Lasipalatsin Bio Rexissä tuvan täydeltä. Oli kysymyksessä Helsinki Design Week -arkkitehtuuri- tai oikeastaan muotoilutapahtuma. Muodin mukaan järjestetyt ”pecha kucha” -luennot antoivat tilaisuuden etupäässä nuorille, mutta hieman myös vanhemmille suunnittelijoille mainostaa innovaatiotansa. Esitelmät eivät saaneet aikaan mitään suurempaa ahaa-elämystä. Sen sijaan tuo kansan määrä maksullisessa luentotilaisuudessa – se oli positiivinen yllätys.

  

Minä jouduin mukaan pienessä sivuroolissa. Olli Hakanen – Helsingin kehittämisen Don Quijote, hän oli kutsunut minut kommentoimaan laatimaansa Pasila-suunnitelmaa. Suunnitelma kuului ARMI - säätiön suojissa kehiteltyyn ”Entä jos?” -sarjaan. Tilaisuuden aluksi saimme nähdä filmin. Filmin tekijänä oli Antti Auvinen, mutta ajatuksen isänä ja paatoksellisena guruna oli Olli itse. Tuo filmi oli jo netissä, mutta nyt käyttäjä on sen poistanut, pannaanpa sitten vain traileri http://vimeo.com/104009119 .

  

Olli Hakanen yrittää armottomalla tarmolla kääntää maailmanpyörää Helsingin tasolla. Hän on oikealla asialla, mutta liianko myöhään? Hän ei myöskään tyydy pelastamaan sitä mikä pelastettavissa olisi - vaan haluaa kaiken. Mitä olisi pelastettavissa? Ollin suunnitelmia löytyy vaikka täältä: https://www.facebook.com/EntajosHelsinki

Mitä Olli haluaa: Olli siis haluaa toisenlaisen silmukkamuotoisen Pisaran ja sen lisäksi Pasilan huoltoratapihan pois siirrettäväksi. Näin voitaisiin koko Pohjois-Pasila rakentaa – ja hänen iskulauseittensa mukaan rakentaa 100000 asukkaan puutarhakaupunki. Hän haluaa myös poikittaisen junaliikenteen (esim. Turun ja Kouvolan välinen) pois Helsingin rautatieasemalta. Ne junat ajaisivat rantaradalta pääradalle Pohjois-Pasilassa tulematta Helsingin keskustaan. Ihmiset siirtyisivät sieltä keskustaan silmukkana ajavalla Pisaralla. Tuossa Ollin suunnitelmassa olisi paljon kommentoitavaa – ja olenhan jo sitä kommentoinutkin. Erityisesti olen kommentoinut mitoitusta. Mutta olisi kyllä muutakin kommentoitavaa. Esimerkiksi se miten erittäin tärkeä Lentorata tähän systeemiin liittyy?

Enhän minä noita Ollin suunnitelmia hulluina pidä. (Vasemmalla Ollin kuva). Olinhan itsekin laatinut Helsinki GHV -kilpailuun tuon oikeanpuoleisen kuvan mukaisen ehdotuksen Pasilan kehittämisestä. Se ei kuitenkaan palkintolautakuntaa miellyttänyt.

Pää räjähtää

Omassa kommenttipuheenvuorossani sanoin filmiä pään räjäyttäväksi. Pää räjähti toisaalta siksi, että esitys oli täynnä paatosta ja toisaalta siksi, että tuon mielikuvituksellisen paatoksen sisään kätkeytyi hyviä ajatuksia. Sanoin vielä byrokratiaa liian kovaksi vastustajaksi. Väitin etten koskaan elämässäni ollut ollut kykenevä byrokratian muuria murtamaan. Byrokratian linnoitusmuuri on yksi niistä kolmesta muurista, jotka meitä ympäröivät. Suunnittelijoina olemme näiden muurien ulkopuolella. Pyrimme sisään, yhteyteen yhteiskunnan kanssa. Se on sisällä, vai onko se muurien ulkopuolella? No, leikitään että se on sisällä ja rosvot ulkopuolella. Byrokratian lisäksi meidän esteenämme on ihmisten luoma välinpitämättömyyden muuri ja vielä normien ja standardien muuri. Byrokratia asettelee omat sääntönsä ja laatii myös nuo normit ja standardit – joskus ja usein poliitikkojen tuella. Sääntöihin alistuvalle byrokratia on hyvä. Sääntöjä rikkovaa rangaistaan. Byrokratian muurin voi joskus ylittää, mutta se onnistuu vain jos ratsastaa kullalla lastatulla aasilla. Vaarana kuitenkin on että muuttuu itsekin aasiksi. Kultaa ei Olli Hakasella ollut, tiedä oliko aasiakaan?

  

Maija muistuttaa vanhasta menestyksestä

Rakas ystäväni Maija Kairamo, hänpä käyttikin ensimmäisen yleisöpuheenvuoron. Maija, Viipurin kirjaston sankaritar, milteipä papitar, hän halusi muistuttaa nuoruuden töistä. Hän ei uskonut minun pessimismiini byrokratian muurin valloittamattomuuden suhteen. Hän kertoi jostain tälle sukupolvelle ja Bio Rexin kuulijajoukolle tuntemattomasta menneisyyden taistelusta.

Se taistelu voitettiin. Siis mitä? No kysymys oli Katajanokan kanavan säästämisestä. Byrokratia oli laatinut suunnitelman Katajanokan kanavan täyttämisestä ja muuttamisesta nelikaistaiseksi kaduksi. Tämä katu oli osa ns. keskustan kehäväylää, joka jatkui edelleen Kauppatorin läpi (tai ali) Tehtaankadulle. Hienot perspektiivikuvat oli piirretty. Kuvan tekijänä oli asemakaavaosastolta kanadalainen arkkitehti John Williams, Toronton poika, kansantanhujen harrastaja. Syylliseksi tähän suunnitelmaan Maija leimasi Smith-Polvisen ”suuren liikennesuunnitelman”. Totta puhuen Katajanokan kanavan täyttäminen näkyi ensimmäistä kertaa Lindegren-Kråkströmin keskustasuunnitelmassa vuodelta 1954. Smith-Polvisen liikennesuunnitelmaa taas alettiin työstää vuonna 1965 ja se valmistui vuonna 1968. Katajanokan täyttämisidea syntyi jo ennen ”suurta liikennetutkimusta”.

  

”Nuorten arkkitehtien ryhmä” täydennettynä yhdellä nuorella insinöörillä ei voinut hyväksyä tuota kuvassa (asemakaavaosaston kuva tammikuulta 1964) esitettyä Katajanokan kanavan täyttämistä ja esitti kirjelmän kaikille valtuutetuille. Prosessi pysähtyi, kanava säästyi. Tästä tempusta Maija halusi muistuttaa suurta Bio Rexin audienssia. Byrokratian selättäminen on siis mahdollista – tästä Maija halusi kertoa.

Taistelun melskeessä valtuustossa pidettiin hauskoja puheenvuoroja. Vai mitä sanotte tästä: Nils-Eric Procopé ruotsalaisesta kansanpuolueesta oli meidän puolellamme. Hän syytti esittelevää virkamiestä Amerikalla pelottelusta. Amerikassa kuulemma kaupungit ovat joutumassa ”liikenneitsemurhan” kohteeksi. Tähän Procopé vastasi, että emme elä Amerikassa ja että meillä auton merkitys ei tule 20-30 vuoden jaksolla olemaan sama kuin Amerikassa. Hän muistutti, että sivistyksellinen itsemurha - cultural suicide - on vähintään yhtä suuri vaara kuin liikenteen aikaansaama itsemurha - traffical suicide.

Niin kumpaa itsemurhaa olemme nyt tekemässä? Luurangot nousevat kaapista.

Margho eli Markku Annila, eli itsekin vetoomuksen allekirjoittanut arkkitehti teki tämän kuvan ja kysyi ”saa nähdä kuinka valtuustossa käy”.

Mikko Aho ja vasta-aallokko

Ystäväni Mikko Aho, omnipotentti virastopäällikkö, hän lohdutti Maijaa. Nyt ei eletä noita aikoja. Nyt vallitsee vuorovaikutus ja sereeninen suunnittelurauha. Nyt eivät tuollaiset keinot ole tarpeellisia! Asukasvuorovaikutus toimii ja kaikki on laillisessa kontrollissa. Tuostapa jäin hieman äimäksi. Niinkö se on? Muistelin sitten lähettäneeni Mikolle toivomuksen ns. vastasuunnitelmien asiallisesta käsittelystä. Se tapahtui blogissani http://penttimurole.blogspot.fi/2014/05/olli-hakanen-aikamme-don-quijote.html

Vasta-aallokko 2014

”Pitäisikö tehdä kriittinen läpileikkaus käynnissä olevista hankkeista? Sen nimi voisi olla VASTA-AALLOKKO - projektikokonaisuus, jossa hakijat, kansalaiset, tutkijat, yhteisöt voivat ehdottaa määrittelemiensä hankkeiden sosiaalisten, teknologisten ja taloudellisten vaikutusten tutkimusta. Oleellista olisi, että hankkeissa voitaisiin tuoda esiin kriittinen ja kriisitietoinen lähtökohta. Siinä toteutuisi EU:n vanha imperatiivi sosiaalitieteiden ja teknologiatieteiden vuoropuhelusta.

Tyypillisiä ohjelmaan hyväksyttäviä hankkeita olisi mm. tässä blogissa esillä ollut Olli Hakasen ja ARMI – yhteisön hankekokonaisuus, kasvihuoneilmiön vaikutukset meren pinnan tasoon ja ilmastoilmiöihin, kritiikki metropolialueen laajuudesta ja pyrkimys todelliseen verkostoyhteiskuntaan, asukasyhdistysten kriittinen suhtautuminen bulevardisointiin ja täydennysrakentamiseen, maahanmuuttokriittisten olettamusten vaikutusanalyysi suhteessa kaupungin voimakkaaseen kasvuun, robottiautouskovaisten ajatusmaailman verifiointi nykyisen liikennepolitiikan suhteen, kaupunkitiivistämisen ekologisten hyötyjen kriittinen tarkastelu, seudullisen joukkoliikennejärjestelmän kehittämisessä vallitsevan epävarmuuden sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten arviointi, jne. jne.

Tässä istuessa keksii paljonkin hankkeita – nämä tässä luetellut ovat aika suppeita kaupunkisuunnitteluun liittyviä asioita. Ne eivät puhu mitään kulttuurin osuudesta kaupunkikehittämisessä kilpailukyvyn rinnakkaisilmiönä. Siitä nimenomaan olisi puhuttava. Mutta tämä ei olekaan ohjelma. Ohjelma syntyy kun Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto panee tämän liikkeelle. Valitsee yhteistyökumppaninsa ja kehittää rahoitusmallin, valintamenettelyn ja panee toimeksi. Ajattelen rahan tarvetta. Paljonko sitä vuosittaisin tarvittaisiin näihin ”vasta-aallokko projekteihin? Luulen että 1,5 miljoonaa vuodessa antaisi hyvän potkun. Mukana voisi olla TEKES, Sitra tai muita kehityksestä kiinnostuneita. Naapurikunnat ehkä? HSL?

Kriittisen tarkastelumallin – VASTA-AALLOKKO 2014 - KRIITTISEN LÄPILEIKKAUKSEN – hyödyt ovat ilmeiset. Syntyvä ”virallisesti” hyväksytty vasta-aallokko pääsee esille, arvioitavaksi ja tasapuoliseen käsittelyyn niin mediassa, byrokratiassa kuin bisneksessä. Mikko Aho ja virasto – miten olisi?”

Mikko vastasi runsas viikko sitten: ”Vasta-aallokko, olisiko tosiaan meidän hommia? Nyt kun kerrankin porskuttelemme myötäisessä. Kansalaiset tukena ja poliittinen päätöksenteko. Aika auvoista. Ajatus on kuitenkin mielenkiintoinen ja antaa aihetta pohdiskella, minkälaisessa roolissa pystyisimme olemaan. Väitän, että vuoropuhelua käydään, varjokaavoja viuhaa ja niitä arvioidaan monelta kantilta, olemme avoimia. Rahaa ei toki ole niin kuin ennen vanhaan. 0-budjetilla (siis käytännössä n. 4 % miinusta vuosittain) viimeisten kuuden vuoden ajan. Kerrosalaodotukset "tuotannon" osalta kiristyvät jatkuvasti. Tässä muututaan tuotantokoneeksi… En tiedä irtoaako juuri nyt. Mutta mietitään.”

Mikko aavistelee muutosta tuotantokoneeksi. Tämän hetken keskustelu on keskittynyt liiaksi tiiveyteen, tuotantoon ja tavoitettavuuteen – muut tavoitteet ja keinot unohtuvat – onko tämä niin yksinkertaista, että voi sanoa: kompakti kaupunki on kontaktikaupunki? Olin jo tuon unohtanut – melkein!

Ongelmana suunnitteluttaminen

Suunnittelukeskustelumme käy vilkkaana. Mutta! Mutta, on eräs ongelma. Suunnitteluttaminen. Nykyään ne organisaatiot, jotka aikaisemmin johtivat suunnittelua ja suunnittelivat, ovat muuttuneet tilaajaorganisaatioiksi. Tilaajaorganisaatiot palkkaavat rakennuttajakonsultteja ohjelmoimaan ja johtamaan. Tilaajaorganisaatiot ja usein rakennuttajakonsultit palkkaavat sitten konsultteja suunnittelemaan. Valvonta on jäänyt itsevalvonnaksi. Toisin sanoen sitä ei ole. Tämä kaikki on virheellisesti tulkitun hankintalainsäädännön seurausta. Hankintalainsäädäntö on laadittu korruption estämiseksi. Tilaaja ei voi palkata konsulttia luottamuksen perusteella. Tilaajan on palkattava konsultti hinnan perusteella. Näin estetään korruptio. Mikä korruptio? Näin estetään myös suunnittelijan tekijänoikeuksien jatkuvuus ja henkinen vastuu. Tekninen vastuu katkeaa, kun ei tiedetä onko se rakennuttajakonsultilla, suunnittelijankonsulttien ketjulla tai mahdollisella valvontakonsultilla. Missään tapauksessa se ei ole tilaajaorganisaatiolla. Juuri tuo vastuu oli ulkoistettu. Näin sitten syntyy sekundasuunnitelmia. Niitä on näköpiirissä!

Katajanokan kanavan säilyminen oli lähes oljenkorren varassa. Se säilyi ulkoisen painostuksen ja vaihtoehtosuunnitelman voimin. Byrokratia ja politiikka olivat jo kantansa valinneet. Olisiko mahdollista, että nytkin olisi tilaa pysähtyä, harkita, uudistua. Vai onko byrokratian muuri voittamaton? Niin mitä tarkoitan? Tarkoitan, että vasta-aallokon kohinaa on kuunneltava herkällä korvalla ja ajoissa.