Pietari Suuren hevonen minun olohuoneessani

Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi, Turkki ja Zaporizhian kasakat taistelivat samalla puolella Venäjää, Tanskaa, Puolaa, Saksinmaata, Preussia ja Hannoveria vastan. Sota alkoi vuonna 1700 ja kesti 21 vuotta. Ruotsin liittoumaa johti Kaarle XII ja Venäjän liittoumaa Pietari I. Sodan alkaessa Ruotsi hallitsi Itämerta. Ruotsin vastainen liittouma aloitti Riian piirityksellä. Ruotsin nuori Kaarle XII oli ”voittamattoman” karoliiniarmeijansa kanssa nopea liikkeissään  ja tuhosi Pietarin joukot Narvassa ja valloitti Varsovan ja Krakovan.

Samanaikaisesti Pietari valloitti kuitenkin Inkerinmaan ja Karjalan ja ryhtyi vuonna 1703 rakentamaan uutta pääkaupunkia Pietaria – Ruotsin maille. Kaarle XII ei suostunut Pietarin ehdotukseen rauhasta – Pietari olisi halunnut vain Inkerinmaan - vaan siirsi joukkojaan kohti Moskovaa. Venäjän talvi tuli tuhoamaan Napoleonin Grande Arméen (1812), taisteluissa kuoli yli puoli miljoonaa miestä, myöhemmin se tuhosi Hitlerin (1943-1945), itärintaman taisteluissa toisessa maailmansodassa kuoli 15 miljoonaa miestä ja naista.

Ruotsin suurvalta-asema 1600-luvun lopulla oli 15-vuotiaana kuninkaaksi tulleen Kaarle XII käsissä. Se hupeni ja Pietari I korjasi potin. Hän voi sanoa niin kuin Putinin sukulainen Ruotsissa, herra Potin: Otin Koko Potin. Kuvassa vaalealla vihreällä Ruotsi-Suomen menetykset Uudenkaupungin rauhassa 1721.

Mutta tässä suurten taisteluiden lapsuusvaiheessa Venäjän talvi tuhosi Kaarle XII armeijan. Pultavan ratkaisevassa taistelussa kuoli 10000 sotilasta. Ruotsin Venäjälle matkaavassa armeijassa oli alkuaan lähes 50000 miestä, mutta Pultavan taistelupaikalla ruotsalaisten joukoissa oli enää vajaa 20000 miestä. Lähes samansuuruinen joukko oli turvaamassa huoltoyhteyksiä, eikä ehtinyt paikalle Pultavaan – oli 100 km:n päässä – mutta nuo viestiyhteydet!. Pietarilla oli sen sijaan 45000 miehen joukko. Taistelu käytiin kesäkuussa 1709. Ruotsin johtamat joukot kärsivät kirvelevän tappion. Kaarle pakeni 1000 miehen kanssa Moldaviaan Turkin sulttaanin suojelukseen. Hän sai Osmanien valtakunnassa pilkkanimityksen ”Demirbaş Şarl”, ”Kiinteä omaisuus -Kaarle”, sillä pitkäaikaisen oleskelun aikana syntyneet velat jäivät maksamatta, vakuutena oli ollut kiinteää omaisuutta.

Ruotsin tappiosta innostuneena Tanska ja Puola liittyivät taas sotaan. Kaarle sai Turkin sulttaani Ahmedin aloittamaan myös Venäjän ja Turkin välisen sodan. Sittemmin Ruotsin kärsittyä tappioita eteläisillä ja itäisillä rintamilla Venäjän ja Ruotsin sotatoimet keskittyivät Suomenlahdelle ja Suomeen. Tuli isovihan katkera aika. Venäjän joukot olivat siis Suomessa vuosina 1714-1721. Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi menetti Kaakkois-Suomen, Inkerinmaan, Viron, Liivinmaan ja saksalaisalueensa. Suurten menetystensä jälkeen Ruotsi ryhtyi panostamaan Suomeen. Aloitettiin mm. Viaporin ja muiden linnoitusten rakentaminen ja vuonna 1757 toteutettiin isojako. 

Suomalaisten kärsimyksiä imperiumien valtataistelussa

Zacharias Topelius kirjoittaa Välskärin kertomuksia kirjassaan tuosta kärsimysten ajasta: ”Nyt olemme tulleet vuoteen 1714. Seurasi vielä seitsemän niin pitkää ja surullista vuotta, että Suomi ei ole moisia koskaan kokenut. Mutta suuri pohjoismaiden sota oli jo silloin, samoin kuin Kaarle XII itsekin, varsinaisen merkityksensä menettänyt ja mitä sen jälkeen tuli, se oli haavakuumetta; se oli pitkällinen ja kamala kuolinkamppailu, täynnä tuskallisia ponnistuksia sortuneen suuruuden pelastamiseksi; se oli raukeiden rauhan töiden aikaa, jolloin uusia tulevaisuuden siemeniä vähitellen alkoi juurtua kukistuvan jättiläisrakennuksen soraan, yksi noita ihmeellisiä aikakausia, joilla tuskin on mitään nykyisyyttä, mutta jotka kokonaan elävät menneiden aikain muistoissa ja tulevaisten toivossa, tyytyväisinä mihinkä muutoksen hyvänsä kunhan vain pääsevät siitä epätietoisuudesta, joka niitä rasittaa ja lamauttaa.” 

Pultavan taistelun jälkeen Pietari I ratsastaa maassa viruvien ruotsalaisten päällä upseereiden iloitessa suurta voittoa. Pietarin ratsu on hänen Turkin sulttaanilta lahjaksi saamansa kellanruskea kaukasialainen Lisette. Taisteluun osallistui 45000 sotilasta venäläisten puolella ja 17000 sotilasta ruotsalaisten puolella. Kasakat eivät osallistuneet tuohon taisteluun – näkivät ilmeisesti tilanteen toivottomuuden. Kuolleita jäi tantereelle kymmenisen tuhatta. Suurin osa vainajista oli ruotsalaisten joukkoja.

Oikeanpuoleisessa kuvassa Ruotsin kuningas Kaarle XII putoaa ratsunsa Streiffin selästä, haavoittuu ja kuolee. Epäiltiin omien ampuneen. Mutta tämä tapahtuikin vasta vuonna 1718 kahinoinnissa norjalaisia vastaan.

Pietari tulee voittajana Tallinnaan

Tuo sota ei kuitenkaan ollut tarinan varsinainen aihe. Aihe oli Venäjän tsaari Pietarin ensimmäisen vierailu Tallinnaan. Se tapahtui joulukuussa 1711. Pultavan taistelusta oli runsaat kaksi vuotta. Pietari ei vielä ollut aloittanut Suomen valloitusta. Kaarle XII oli yhä maanpaossa Turkin sulttaanin hellässä huomassa ja yritti vakuuttaa hänet liittoutumaan Venäjää vastaan.

Kaarlen XII Pultavan joukoissa toiminut kenraali Wolmar Anton von Schlippenbach (1653–1721) oli vangiksi jouduttuaan ystävystynyt voittajansa eli Pietari I:n kanssa. Yllätys, yllätys, nyt kun Pietari oli tulossa vaimonsa keisarinna Katariinan kanssa Tallinnan valloitettua kaupunkia tarkastamaan, hän oli päättänyt asua ystävänsä Schlippenbach’in luona. Kenraalin asunto oli osoitteessa Schlossplatz 4. (Lossiplats 4). Sehän sattuukin olemaan sama osoite kuin Murolen Tallinnan residenssillä, Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Murolen residenssin varsinainen sisäänkäynti on Rutu-kadun puolella. Tuon kadun nimi oli saksalaisaikaan Eilgasse –kiirekatu. Rutu onkin Viron kielessä kiire, joten oikeassa osoitteessa ollaan. Tältä pikkukadulta oli alkanut Tallinnan suuri tulipalo vuonna 1674 eli miehen ikä ennen Pietarin ensivierailua. Saattaisiko tuo kadun nimi johtua tulipalon aiheuttamasta melkoisesta kiireestä?

Wolmar Anton von Schlippenbach toimi Viron kenraalikuveröörinä ruotsalaisvallan aikaan vuosina 1704-1706. Todettakoon vielä, että Schlibbenbach ruotsalaisjoukkoineen oli kärsinyt ratkaisevan häviön venäläisille Erastveren taistelussa vuonna 1701. Tästä varsinaisesti alkoi ruotsalaisten huono sotaonni. Outo juttu. Ensin kenraali kärsii tappioita, sitten koko armeija kärsii suurtappion ja lopuksi - entinen vihollinen, venäläinen tsaari ja tappion kärsinyt ruotsalainen kenraali - he ystävystyvät perin pohjin. 

Pietari oli talossa vieraana joulukuun 13. päivästä 27. päivään vuonna 1711. Talo oli siihen aikaan kaksikerroksinen. Pihan puolella eli Eilgassen puolella oli pesutupa ja talli. Tästä päästään varsinaiseen asiaan: Pietarin hevonen asui vierailun ajan minun olohuoneessani Rutu tänavan eli Eilgassen puolella.

Lisette minun olohuoneessani

Koska tuo hevonen on tämän tarinan pääjuttu, haluan hieman kertoa Lisette - nimisestä hevosesta. En ole hevosmiehiä, vaikka pikkupoikana maalla Päijänteen rannalla olinkin hevosmiehenä. Rakastin hevosia ja hevosella ajoa. Ne hevoset, Peku ja Leija, eivät olleet jalorotuisia niin kuin Lisette. Pietari I ihastui tuohon hevoseen ensisilmäyksellä ja risti sen rakastajattarensa mukaan Lisetteksi.  Väitetään, että hevonen oli Kaukasiasta Karabahin vuoristoalueelta. Pietarin aikaan se oli armenialaisten ja azerien asuttama Karabahin itsenäinen kaanikunta. Tunnettehan paikan. Se on Vuoristo-Karabah, jonka armenialaiset valloittivat Azerbaijanilta 90-luvun alussa. Lisette sanotaan olleen kotoisin tuolta alueelta.

 On toinenkin teoria. Se väittää hevosen olleen turkmenistanilaista huippurotua Akhal-Teke. Luulen että Lisette oli todellakin Akhal-Teke. Jo Pietarin isä Aleksei rakasti noita hevosia, miksei siis poikakin. Nykyisin Pietarin rakastama hevonen on täytettynä pietarilaisessa museossa, eikä tuosta täytetystä konista voine päätellä enää elinajan jalosukuista rotua – ei myöskään kuolinaikaa. Lisetten uroteot kyllä muistetaan, sillä hevonen pelasti Pultavalla isäntänsä hengen hyppäämällä sivuun tykinkuulan tulla ujeltaessa kohti. Lisetten tullessa Tallinnaan se oli 14-15 -vuotias - siis, jo täysikäinen hevoseksi. Lisette oli oikullinen ja vaati paljon huolenpitoa. Se ei suostunut syömään kuin Pietarin itsensä ruokkimana. Hevonen oli nääntyä kuoliaaksi isäntänsä matkojen aikana kotitallissaan ruokkijan puuttuessa. Niinpä onkin lähes historiallisesti todistettu, että Pietarin itsensä on täytynyt käydä kauroja antamassa - minun olohuoneessani. 

Siinäpä se näkyy tallin ovi vinolautaisine paneeleineen Eilgassella eli Rutu-kadulla. Mutta olkaa huoletta, tämä kuva ei ole vuodelta 1711. Tämä kuva on 1920-luvulta. 1700-luvulla Toompean talot olivat pääosin puusta. Vain linnoitukset olivat kivestä. Kivirakennuksia syntyi sitten 1800-luvulla.

Sitten voimmekin kysyä, mikä merkitys tuolla kaikella on? Miksi kirjoitan siitä nyt tässä blogissani? 

Tämä tarina kertoo maailman menosta. Kerran Pietari Suuren hevosen Lisetten tallina – nyt omien leikkipaikkana. Näin maailma pyörittää meitä ja meidän tulevaisuuttamme.